Kari Tapio vs. Juice

Nymmakin kävi sitten Isännän kanssa lopultakin katsomassa sen paljon puhutun Olen suomalainen -elokuvan. Aikaisemminhan siitä kirjoitti blogissamme Nytte, alla linkki postaukseen.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/olen-suomalainen.html

Hyvä arvostelu elokuvasta löytyy myös Mustaa valkoisella - nimisestä blogista Kari Naskisen kirjoittamana.

http://naskinen.blogspot.com/2019/09/kuva-kari-tapiosta-ei-voi-olla-oikea.html

Yhdyn mielipiteessäni molempiin edellisiin. Mielestäni elokuvassa oli liikaa viinalla läträystä ja liian vähän musiikkia. Muutakin olisi voinut soittaa kuin Olen suomalainen ja Myrskyn jälkeen. Niitäkään ei varmaan kuultu kokonaan.

Viinan läträystä mahtoi oikeassa elämässä olla enemmänkin, kuten Nyttekin totesi, mutta täytyi siihen elämään mahtua raakaa työntekoakin, koska Kari Tapio on kuitenkin yksi parhaiten menestyneistä viihdetaiteilijoista Suomessa. Mutta elokuvantekijäthän näyttävät sitä mitä kansa tahtoo nähdä: toisen mokaamista ja epäonnistumista. Senkö vuoksi, että siihen on helpompi samaistua kuin onneen ja menestykseen? Eihän tämä toki mikään dokumentti Kari Tapiosta ollut. Enemmän olisi silti voinut näyttää päähenkilön kehittymistä ja kasvua laulajana ja esiintyjänä.

Pääosien näyttelijävalinnat eivät olisi voineet enää paremmin onnistua. Matti Ristinen näytti hetkittäin melkein enemmän Kari Tapiolta kuin Kari Tapio itse. Tiina Lymi on juuri oikeanlainen topakkana Pia-vaimona. Elokuvan lopussa oli Tiina Lymistä saatu varttuneempi daami varsin onnistuneesti. Kari Tapio taas näytti vähän liian vanhalta. Onneksi päähenkilö itsekin ymmärsi sen, ettei ilman Piaa hänestä olisi tullut sitä mikä hänestä lopulta tuli. Eikä myöskään ilman heidän kolmea poikaansa.

Kilpailu viihdemaailmassa on raakaa ja julmaa. Sekä Fredi että varsinkin Iso-D veivät ilmeisesti Kari Tapiolta biisejä nenän edestä, mutta siitä ei voi yksin heitä syyttää, vaan ennemminkin kyseistä levy-yhtiötä ja sen bisnesvainua. Tämä ilmeisesti "kostettiin" heille nyt elokuvassa, kuten Nyttekin arveli. Fredistä ja Dannysta oli tehty hauskat karikatyyrimäiset hahmot, joiden onnistumisesta voi olla montaa mieltä.

Elokuvan alkupuolella nuori Kari Jalkanen tapasi Tapio Rautavaaran, joka neuvoi nuorta tähden alkua, että laulussa pitää aina olla tarina, jolla on alku ja loppu. Tällä elokuvallakin oli alku ja loppu.

Sen sijaan aikaisemmin nähdyssä Juicesta kertovassa vastaavanlaisessa elokuvassa ei ollut ainakaan loppua. Se päättyi ikäänkuin kesken kaiken. Siinä ei kerrottu eikä näytetty mitään Juicen myöhemmistä vaiheista eikä esimerkiksi hänen leskestään Tarjasta. Voihan olla, että Tarja on kieltänyt/kieltäytynyt. Yhteistä molemmille oli viinan kanssa läträäminen ja musiikin vähyys. Muutenkin Juice-elokuva oli huonommin toteutettu ja amatöörimäisempi kuin Olen suomalainen-elokuva.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä postauksessa mainittujen tahojen kanssa.

Olen suomalainen

Kari Tapio (1945 - 2010)

Tämä ei ole juttu suomalaisuudesta eikä Suomen toiseksi parhaiten myyneestä sooloartistista. Tämä on kertomus elokuvasta ja sen katsojasta ja näiden kahden kohtaamisesta syntyneistä tunteista.

Ilon tunteita.

Nuori Kari Tapani Jalkanen keikkaili tanssilavoilla. Sydän palaen. Sai kehuja ja kiitosta. Sai joskus ryypyn taskulämmintä ja taisi olla kiiltäväkylkinen omassakin povitaskussa. Tytöt tykkäsivät ja roikkuivat perässä, mutta sitten tuli tyttö, joka vei Karin sydämen – loppuelämäksi. Sen Kari taisi aavistaa ensikohtaamisella. ”Sinä olet minun tuleva vaimoni”, olisi voinut olla elokuvan repliikki. Ei ollut, mutta ei sitä tarvittukaan. Se oli muutenkin selvää.

Pettymyksen tunteita.

Nuori Kari Jalkanen yritti luoda uraa ja tuore vaimo tuki kaikin tavoin. Tuli pettymyksiä yksi toisensa perään. Kun joku ovi näytti avautuvan kohti menestystä, tuli viime hetkillä joku, joka läimäytti oven kiinni naaman edestä. Joku muu etuili ja astui ovesta ensin sisään ja nousi tähtenä estradille. Viihdemaailman karu ja julma arki tuli katsojalle hyvin selväksi. Ei ole reilua, ei.

Surun tunteita.

On kuulunut moitteita, että elokuva olisi yhtä viinan kanssa läträämistä. Olisihan se ihme, jos ei olisi. Oikeassa elämässä se oli varmasti sitä vielä enemmän. Kun on joku, joka juo ja ne toiset, jotka juottavat, niin tiedetäänhän miten siinä käy. Lopulta janottaa aina.

Mutta silti se ääni soi. Ehkä juuri siksi syvemmältä ja tunteellisemmin.

Ähäkutti – siitäs saivat!

Elokuvassa pääsi mestari haudan takaa sivaltamaan niitä, jotka astuivat varpaille ja etuilivat tähtijonossa. Kahdesta Suomen artistitaivaan kiintotähdestä oli tehty niin hauskat karikatyyrit, että voidaanko olla nyt sujut? Naurettiin Karin kanssa yhdessä, siitäs saitte!

Rakkauden tunteita.

Kaiken se kestää ja kärsii. Uskoo kuitenkin. Palaa takaisin. Näin kävi Kari Tapiolle ja Pia-vaimolle. Loppuun asti mentiin yhdessä. Pian luokse kotiin Kari oli matkalla silloinkin, kun tuli kutsu taivaalliseen orkesteriin. Jonkinlainen rakkaustarinakin elokuva oli, alusta loppuun saakka.

Ei tarvitse olla Kari Tapio -fani, mutta on hyvä olla suomalainen tai tuntea sen kulttuuri, jotta perimmiltään ymmärtää, mistä elokuvassa on kyse. Sisusta, suurista sydämistä, sinivalkoisista suomalaisista tunteista – niistä, jotka vain suomalainen tunnistaa omikseen. Tuttujen laulujen siivittämänä katsoja joutui pyyhkimään kyyneleen silmäkulmastaan kerran jos toisenkin. Toisessa kohtaa ilosta ja toisessa surusta.

Kuvat: Iltalehti ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä jutussa mainittujen tahojen kanssa / EAt