Kansansuosikit

Mekin aloimme Ukon kanssa seurata YleAreenalta kuunnelmasarjaa, joka kertoo Armi Aavikosta. Nymmahan sen jo kerkesi kuuntelemaan ja postasi aiemmin aiheesta: 

Siinä välissä hän oli elossa

Tätä nyt kirjoittaessani on takana vasta kaksi jaksoa kuuntelua, mutta yhden kerran olen jo itkeä tirauttanut.

Armi oli aikanaan kansan lempilapsi. Suloinen ja aito. Ainakin sellaisen vaikutelman hänestä sai. Kansaan vetoaa useimmiten tavallinen ja helposti lähestyttävä henkilö, sellainen, johon on helppo samaistua, mutta jonka ympärillä leijuu ainakin hyppysellinen tähtipölyä.

Kansansuosikkeja ovat siis henkilöt, asiat tai ilmiöt, jotka nauttivat laajaa suosiota kansan taholta. Nämä henkilöt ja asiat ovat ikäänkuin pyhiä ja sellaisessa asemassa ihmisten mielissä, että eriävää mielipidettä tai arvostelua ei tahdottaisi millään hyväksyä.

Suomalainen kansallisaarre meille itsellemme ja meidän mielestämme kaikille muillekin on tietenkin sauna. Missä muualla kutsutaan vieraita kylään saunomisen merkeissä?  Ja oheen tarjotaan omituinen saunavihta. Vai vasta? Palanpainikkeeksi olutta ja makkaraa, joskus palanutta - vaan ei haittaa!

Suomalaisia peruselintarvikkeita, joita tulee löytyä kaapista kuin kaapista ovat ainakin makkara, ruisleipä, kahvi, sinappi ja peruna ja pakastimessa itse kerättyjä marjoja ja vaniljajäätelöä.  Herkkuhetkiin -  ei kuitenkaan välttämättä yhtä aikaa tarjoiltuna 😬

Välttämättömiin sesonkiruokatuotteisiin kuuluvat  mämmi, kinkku, torttu, rosolli, sima, munkki, mansikka - vaikkei niistä niin pitäisikään. Kun kuuluu asiaan ja oheen, niin sillä hyvä ja pulinat pois.

Sinivalkoiset lauluäänet soivat useimpien korvaan miellyttävinä. Alla lueteltuna esimerkkinä viisi kovaa iskelmätaivaan tähteä. Yhtä lukuunottamatta en voi sietää heistä ketään. Voiko edes pitää paikkaansa? Kolme on oikein inhokkia, ja yksi nyt menettelee.

Olavi Virta

Tapio Rautavaara

Katri-Helena

Danny

Juha Tapio

Sitten ovat nämä kaikki samalta kuulostavat voihkien laulavat nuorehkot tai itseään nuorekkaina pitävät naissolistit, joita en edes erota toisistaan, mutta  kaikki he nauttivat suurta suosiota. Inhoan siis heitä kaikkia 😂 Jenni, Jannika, Ellinoora, Irina, Maija, Erika, Behm, Sanni ja mitä näitä nyt on. 

Levyarkistoista löytyy muutamia melkein kansallislaulun asemaan nousseita legendaarisia kipaleita, joiden arvoa en vaan ymmärrä. Esimerkiksi Tapio Rautavaaran esittämä Päivänsäde ja menninkäinen. Kaunis tarina, mutta niin loputtoman tylsä ja yksitoikkoinen sävelkulku. Inhoan tätä kappaletta yli kaiken ja vielä enemmän, jos joutuu kuulemaan sen karaokeversiona. Paula Koivuniemen Aikuinen nainen on puhkikulutettu juuri karaoken vuoksi, mutta Paulasta ja kappaleesta tykkään silti. Ehkä sen teema osuu ja uppoaa 😆

Finlandia-kappaleesta on myös revitty kaikki irti, kun lukuisat eri esittäjät vetivät sitä aikanaan muun muassa jääkiekkopelien alkuun. Vai loppuunko se oli. Jokainen veti omasta mielestään loistavasti, vaan minä pidin oksennusvatia käden ulottuvilla ihan vaan siksi, kun teki niin hirveän huonoa.

Ylipäätään kaikki kansansuosiota nauttiva melankolia suomaisessa musiikissa on jo niin nähty. Yhtään ei huvita kuunnella kuinka joku kulkee vastatuuleen tai ylämäkeen sydän ja sielu riekaleina eikä koskaan löydä takaisin hänen luokseen tai kotiinsa.

Entäpä urheilulajit, jotka ovat lähellä jokaisen tosi suomalaisen sydäntä. Näitä ovat ainakin mäkihyppy, Formula 1 ja jääkiekko. Ennen tähän kultakehysryhmään kuului myös keihäänheitto, mutta viime menestyksestä ja kultaheittäjien ajoista on jo liian pitkä aika. Jorma Kinnunen ja ne muut kunnolliset keihässankarit eivät ole saaneet siirrettyä valtavankokoisia keihäspöksyjään 😉 seuraajilleen.

Ihmettelen myös Marimekon valta-asemaa verrattuna Vallilaan ja Finlaysoniin. Ero näkyy hinnassa, mutta kahden jälkimmäisen kuosit ovat omaan makuun paljon kauniimpia. Tästähän minä vain hyödyn, kun ei ole ostoslistalla "must have" Marimekkoa. Marimekko on kuin ikoninen vertauskuva suomalaisen tekstiiliteollisuuden menestyksestä ja suomalainenhan on tunnetusti edukseen kun on yllä tasapaksua ja tasaraitaa, mielellään mustavalkoisena. Eikä se ole keittiö eikä mikään jossa ei ole Unikko-kappaa. Itsellänikin sellainen on 😆

Muumi-mukit ja muut Muumi-tuotteet ovat lähellä suomalaisten sydäntä. Minäkin ostan Muumi-mukeja. Mutta en ole koskaan pitänyt Muumi-tarinoista. En lapsena enkä aikuisena. Anteeksi vain jo etukäteen, mutta minun makuuni ne ovat pikkuvanhoja ja näsäviisaita. Vaikka niihin kuuleman mukaan on piilotettuna suuria elämänviisauksia. No, en ole löytänyt.

Entäpä sitten Finlandia-voittajat, kirjat, joita olen monesti yrittänyt lukea. Ne kirjailijat, kansansuosikit, jotka oikeasti repivät tarinansa suomalaisten hikikarpaloista ja sydänjuurista olisivat palkintonsa ansainneet. Mutta ei - ei kelpaa, kun on liian ymmärrettävää, samaistuttavaa ja tavallista.

Kansansuosio ei takaakaan välttämättä kriitikkojen arvostusta eikä mainetta tai varsinkaan mammonaa. Hurjaa kansansuosiosta ovat nauttineet ainakin nämä seuraavat surullisen hahmon sankarit: Matti Nykänen, Rauli Badding Somerjoki, Laila Kinnunen, Olavi Virta, Kikka, Jamppa Tuominen - kaikki kansan rakastamia ja kansansuosiostaan huolimatta tai juuri siksi karun lopun kohdanneita. Edellä mainitut ovat kirjoittaneet nimensä tähtitaivaalle sydänverellään, mutta silti heitä on lopulta jopa halveksittu. Muistan aina kuinka suuri idolini, Elvis Presley, sai julman tuomion lähipiiriin kuuluvalta henkilöltä: "Kuoli huumeisiin! "Kuin koko loistelias ura olisi mitätöity siihen miten lopulta kävi. Rakastin Elvistä entistä enemmän ja hieman halveksin tätä lausujaa.

Jokainen suomalainen tuntee varmasti Jukka Kuoppamäen kappaleen Sininen ja valkoinen. Suurin osa pystyisi lonkalta hyräilemään sävelmää ja moni muistaa sanatkin. Laulu ja sen tekijä, samalla myös esittäjä kuuluvat monen suosikkilistalle. Onko siis suuri synti olla tykkäämättä tällaisesta kansansuosikista, sekä laulusta että esittäjästä?

Kansansuosikkeja tai kansaninhokkeja, jokaisella lienee omansa - sellaisiakin, joista toisia ei saisi inhota ja toisia taas pitäisi vain rakastaa. Tai toisin päin.

Nouseeko mieleesi joku kansansuosikin asemaan noussut henkilö tai asia, jonka suosion salaisuutta et ymmärrä?

Tai kansansuosikkia, jonka kuuluisikin saada enemmän arvostusta?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tuttu tuntematon Tove

 

Zaida Bergrohtin ohjaama elokuva Tove Janssonista

Minulla ei ollut paljoakaan ennakkotietoa Tove Janssonista ennen elokuvan katsomista. Enkä siltä osin viisastunut merkittävästi. Elokuva keskittyi Toven muutamiin kasvuvuosiin, jolloin hän löysi sekä seksuaalisen identiteettinsä sekä ymmärryksen, että Muumeista löytyy työnsarkaa ja tienestiä vuokranmaksuun.

Tove piti itseään kaikkein eniten taidemaalarina, elämänsä loppuun saakka. En tiedä voisiko tämä johtua taiteilijaisän armottomuudesta "oikean" taiteen määrittelyssä. Isänsä ohella Tove itsekin väheksyi Muumejaan.

Elämä 1940-luvun taiteilijapiireissä oli varmasti juuri elokuvan mukaista. Alkoholia ja seksiä, irtosuhteita. Boheemielämää. Ja tietysti taiteen tekemistä. Sanotaanhan jossain toisaalla, että monet suuret taiteelliset saavutukset on saatu aikaiseksi laskuhumalan ja krapulan aikana. En tosin tiedä, koskeeko tämä viisaus yhtään Tovea ja hänen luomisprosessiaan.

Aloin elokuvan jälkeen pohtia omaa Muumi-suhdettani. Kun olin lapsi, meillä oli yksi Muumi-kirja, Kuka lohduttaisi Nyytiä, jota ei muistini mukaan minulle juuri luettu enkä lukenut sitä itsekään opittuani lukemaan. Minulla on muistikuva kirjan hankalasta luettavuudesta - se oli kirjoitettu kaunokirjoituksella. Muumit eivät siis kuuluneet lapsuuteni lukukokemuksiin.

Muumeja VHS-kaseteilla

Kun kaksi vanhinta lastani olivat päiväkoti-ikäisiä ja minä palannut työelämään, kuuluivat Muumit arkipäiviimme. Tulimme kotiin neljän jälkeen, söimme ja sitten televisio auki. Tuttu tunnusmusiikki alkoi soida. Benny Törnroosin laulama Käy Muumilaaksoon tuo edelleen mieleen rakkaita muistoja.

Mutta emme mekään juurikaan Muumi-kirjoja lukeneet, vaikka joskus niitä kirjastosta kotiin toimmekin. Jostain syystä niitä ei ollut minusta kiva lukea eivätkä lapset niistä innostuneet. Olisivatkohan he olleet vielä liian pieniä ymmärtämään satujen monia kerroksia ja sanomia. Minäkään en varmasti lukenut niitä aikuisen näkökulmasta ja yrittänyt löytää satuun piilotettuja merkityksiä. Ristiriita olikin varmasti siinä, että piirroshahmot olivat niin täydellisiä lapsille ja lapsenmielisille. Oikeamielisiä ja turvallisia satuhahmoja seikkailemassa sopivan jännittävissä tarinoissa television piirroshahmoina.

Muumitalo tuli eräänä jouluna lahjapaketista ja kyllä sillä leikittiinkin kovasti. Myöhemmin, kun kuopus varttui Muumi-ikäiseksi, hänkin katseli televisiosta ja vhs-kaseteilta Muumeja tuttuun tyyliin. Muumi-hahmoilla leikimme usein hänen kanssaan ulkosalla "isolla kivellä", jonne rakensimme hahmoille Muumi-talon kivistä ja kepeistä.

Omat lempimukini

Muumi-mukeja meillä on hyllyt väärällään. Esikoinen otti Muumi-mukinsa matkaansa omaan kotiinsa muuttaessaan, keskimmäinen jätti ne meille ja kuopukselle hänen omia mukejaan on jo pakattu sivuun odottamaan omaan kotiin muuttoa. 

Piirrettyt Muumit ja Muumi-mukit, siinä on saldo Tove Janssonin tuotannosta meidän perheessämme. Olemmeko jääneet jotakin paitsi - en osaa sanoa, kun en sitä puuttuvaa palikkaa tiedä. Enkä ajatellut ruveta sen kummemmin tutustumaankaan. Seuraavan kerran joskus Muumi-hahmojen pariin palatessani luultavasti tulee mieleen Tiuhti ja Viuhti, joiden hahmot elokuvan mukaan kuvaavat Tove Janssonia ja tämän ensimmäistä rakkaussuhdetta  "kauniiseen lohikäärmeeseen", Vivica Bandleriin sekä Tuu-tikki, jonka esikuvana on loppuelämän kumppani Tuulikki Pietilä. Tuntuu nyt hassulta, että tuota Tuu-tikkiä en aiemmin osannut yhdistää Pietilään :) Lohikäärmekin löytyy Muumien tarinoista.

Elokuvan pääosan esittäjäksi valittu Alma Pöysti on jo ulkoisestikin täydellinen valinta esittämään Tove Janssonia. Hän loihti itsestään yhtäaikaa hauraan taidemaalarin, rohkean oman tiensä kulkijan ja villin juhlijan hienosti ja herkästi. Tove oli toisaalta edelläkävijä ja toisaalta hyvinkin epävarma. Kun en tuntenut tarkasti Tove Janssonin tarinaa ei tarvinnut verrata elokuvaa mihinkään, jolloin sen pystyi katsomaan ilman ennakko-odotuksia. Tai no, olisin toivonut elokuvaan hieman suurempaa osuutta Muumien synnylle, mutta tämä rajaus toimi kuitenkin hyvin ja se raotti Toven elämän isoja kulmakiviä sopivalla tavalla. Aikalaiskuvaus 1940-luvulta oli uskottavaa - vaikka hieman mietinkin, oliko seksuaalisuuden ilmaisu niin uskaliasta kuin elokuvassa annettiin ymmärtää. Kenties suljettujen ovien takana, taiteilijapiirien kokeilevassa ilmapiirissä, saattoi ollakin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.