Näytetään tekstit, joissa on tunniste varhaiskaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varhaiskaali. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kaikkien aikojen kaaliherkku

 



Varhaiskaali on herkkua! Paras ja makein kaalilaatikko syntyy varhaiskaalista. Kaali on hyvän makuista myös tuoreraasteena, ja jos oikein haluaa herkutella, niin raasteen sekaan voi lisätä helpon kastikkeen (kastike riittää yhdelle kaalikerälle)

- puoli desiä majoneesia

- rkl omenaviinietikkaa

- sokeria, suolaa, pippuria

Näin syntyy "melkein coleslaw-salaatti".


Mutta varsinainen kaaliherkku valmistui grillissä ja näin se tehdään:

- leikkaa kaalikerä neljään osaan

- höyrytä melkein kypsäksi

- siirrä kaalit grillausalustalle ja valele päälle öljyseos (rypsiöljyä, hunajaa, mustapippuria, suolaa) ja grillaa niin, että kaali on ihan kypsää ja saa hieman väriä.





Kätevä grillausalusta.


Naudan ulkofileetä, kaaliherkkua ja salaattia. Kaali sopii erinomaisesti myös possun kylkeen.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kunnon kaalilaatikkoa ei voi vastustaa


Jonkun inhokki voi olla kaalilaatikko, mutta minun ja Isännän mielestä sen aika on juuri nyt ja se on hyvää. Varhaiskaali kypsyy nopeasti ja on maukasta. Tällä hetkellä varhaiskaali on vielä ulkomaista, mutta pian sitä aletaan saada kotimaastakin.

1 iso varhaiskaali

1 litra vettä kaalin keittämiseen

1-2 lihaliemikuutiota tai 2 rkl vasikkafondia keitinveteen

1,5 dl puuroriisiä

1 fenkoli

2 sipulia

2 valkosipulin kynttä tai 1 solovalkosipuli

400g nauta-sika jauhelihaa

2 rkl siirappia

öljyä paistamiseen

suolaa

meiramia

10 kpl kokonaisia maustepippureita

Viipaloi koko kaali ja pilko joukkoon myös kova "sydän". Uloimmaisen lehden voi ottaa pois puhtaussyistä. Viipaloi myös fenkoli ja keitä se yhtä aikaa kaalin kanssa samassa kattilassa. Keitä vedessä, jossa on liemikuutio tai vasikkafondi. Säästä keitinvesi kokonaan. Vettä ei pidä olla liikaa, jotta sitä ei tarvitse heittää pois. Keitä samassa vedessä riisi ja säästä vielä loppu keitinvesi, jos laatikkoon tarvitsee lisätä sitä. Älä laita riisin keittoonkaan vettä yhtään enempää kuin tarvitsee. Kun riisin kaataa joukkoon keitinvesineen, laatikosta tulee sellaista ”niljakasta” niin kuin sen pitää ollakin.

Kippaa keitetyt kaalit ja fenkolit isoon astiaan, jossa voi sekoittaa kaikki ainekset. Kun riisit ovat kypsiä, kippaa koko keitos liemineen samaan astiaan. Ruskista jauheliha ja sipulit samalla kertaa pannulla. Lisää mausteet ja sekoita hyvin. Kaada sekoitus voideltuun uunivuokaan.

Paista 200C uunissa tunnin ajan. 

Tarjoile kurkkusalaatin, puolukkahillon ja säilykepunajuurien kanssa.

Kuvat: Pixabay