Meillä on tulossa isohko elämänmuutos, joka koskee lähinnä Isäntää, mutta vaikuttaa se minuunkin sekä Haukkuliin.
Haukkulin ei tosin ole juurikaan tarvinnut olla yksin kotona koronaepidemian alkamisen jälkeen, eli keväästä 2020. Isäntä jäi silloin saman tien kokonaan etätöihin ja minä vähän myöhemmin ja osittain.
Toimistopäivä hänellä on ollut eri päivä kuin minun toimistopäivät.
Nyt häämöttää jo se hetki, kun Isäntä saa verokirjan työnantajaltaan ihan omaan käyttöön. Tosin hetki mennään vielä eteenpäin käyttäen pitämättömät lomat pois. Hän voi siirtyä vapaaherraksi työelämästä kylliksi saaneena.
Meikäläisellä on pahimmassa tapauksessa vielä vähintään yhden käden sormien verran vuosia edessä ja vähän ylikin. No onko se nyt sitten hyvä vai huono asia.
Seuraavaksi Isännällä on edessään tulevan kattoremontin valvonta. Sitä on odotettu jo kovasti alkavaksi. Materiaalit tulivat jo viime viikolla.
Pikkuhiljaa olen alkanut kouluttaa Isännästä kelpo kotiapulaista. Hän jo meni lupaamaan, ettei minun tarvitse imuroida enää. Se on paljon se. Tiskatahan minun ei ole tarvinnut vuosikymmeniin. Olen keskittynyt pyykki- ja vaatehuoltoon.
Ruoanlaittoasioissa hän on jo vanha tekijä niiltä ajoilta, kun lapset olivat pieniä ja nälkäisiä päiväkotipäivän jälkeen. Minun työaikani on aina päättynyt joskus puoli viiden - viiden maissa. Ja niin ollen en ole edes ehtinyt osallistua perijättärien iltaruokintaan.
Hyvin on sujunut häneltä monenlaiset pikaruoat makkarakeitosta jauhelihakastikkeeseen.
Tänään laajennettiin repertuaaria, kun huhkittiin yhdessä ja kerralla koko viikonlopuksi valmiiksi perunamuusia, makkarakastiketta, vegaanista stifadoa, omenapiirakkaa, granolaa sekä karpalokiisseliä.
Tuli ihan mieleen viime kesä seurakuntayhtymän leirikeskuksen keittiössä, jossa on tullut painettua keikkatöitä välillä hiki bandanahuivista höyryten.
Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty
