Melkein koko alkuvuosi on päässyt hurahtamaan ilman, että kumpikaan meistä olisi saanut kirjoitettua tänne blogiin juuri mitään. Sori siitä. Jotenkin meillä molemmilla on pitkään ollut laarit tyhjinä tekstintyngän suhteen. Pian blogin perustamisesta tulee kuluneeksi viisi vuotta ja alussa tuli postaus päivässä, kaksi parhaassa. Ehkä kaikki sanottava alkaa nyt olla kirjoitettuna blogiin.
Tätä kirjoittaessa olen Isännän ja Haukkulin kanssa lähdössä muutaman päivän mökkilomalle sinne vanhoille ”mestoille”, eli Mikkelin kupeeseen erääseen niemeen, jossa samalla mökkiyrittäjällä on useampikin mökki. Hänen/heidän vanhimmalla ja paraatipaikalla olevalla mökillään oltiin silloin, kun korona puhkesi, eli maaliskuun puolivälissä vuonna 2020.
(Tätä julkaistaessa olemme jo palanneet kotiin kyseiseltä reissulta. Typerää olisi hehkuttaa somessa poissaoloaan omasta kodistaan. Sama kuin kutsuisi murtovarkaat vapaasti paikalle.)
Yhdellä pienemmistä mökeistä ollaan vietetty viikko kolmeen otteeseen, viimeksi viime vuoden elokuussa ja nyt mennään toiselle pienemmälle mökille ensimmäistä kertaa. Tällä mökinvuokraajalla on siistit ja hyvin hoidetut ja varustetut mökit. Tähän mennessä ei ole ollut mitään valittamista. Paitsi siellä ”koronamökillä” oli Isännän mielestä liian tuulista ja kylmää. Mutta se johtui säästä ja mökin sijainnista niemen nokassa, korkealla mäellä.
Ollaanhan me käyty paljon muillakin Lomarenkaan mökeillä, muun muassa pari vuotta sitten Ruovedellä. Silloin osui sateinen viikko, kuten yleensä aina meidän kesäaikaisilla mökkiviikoilla. Lisäksi poltin vasemman kankun kiukaaseen ja siihen tuli niin iso palovamma, että siitä olisi pitänyt mennä lääkäriin (omaa kämmentä suurempi). Opin tämän äskettäin työnantajan järjestämällä hätäensiapukurssin kertauskurssilla.
Tälle mökille lähtemisen idea syntyi aika äkkiä ja varaus vielä nopeammin. Kun ei vielä ole kesäsesonki, eikä enää talvilomasesonki, niin vuokramökeillä on nyt hyvin tilaa. Vähän jänskättää mennä taas uuteen mökkiin. Jos ranta on auki, saatan harkita veteen pulahtamista. Mutta tuskinpa se vielä on.
Nyt kun Isäntä on ollut jo pian puolitoista vuotta poissa työelämästä, alkaa kotiruoka jo kyllästyttämään häntäkin ja mökillä emme laiskuuttamme viitsi käyttää aikaa ruoanlaittoon. Niinpä ostimme marketista muutaman valmisruoka-annoksen, joilla pääsee hyvin alkuun, ehkä pärjätään koko vajaa viikkokin. Tavoitteena on, ettei kovin montaa kertaa tarvisi mökkipaikkakunnalla mennä ruokakauppaan, mieluummin ei ollenkaan. Tästä syystä myös ”hamstrattiin” mukaan kotoa wc- ja talouspaperia, koska vuokramökeillä on niitä yleensä niukasti.
Sitä paitsi se (ruoanlaitto mökillä) vaatii jonkun verran soveltamistakin, kun ei siellä työvälineiden suhteen välttämättä ole yhtä laajaa varustusta kuin kotona ja mausteitakin on rajoitetusti. Enkä edes halua käyttää mökillä lojuneita, ties kuinka vanhoja mausteita. Ne ovat useimmiten jonkun muun mökkiläisen sinne jättämiä ”jämiä”.
Erään naapurimaan kansalaisilla, jotka sattuneesta syystä eivät juuri nyt näillä seudulla matkustele, on varsinkin tapana jättää jälkeensä syömättömiä kuivaelintarvikkeita ja mausteita. Varmaan tarkoitus on sinällään ihan vilpitön, mutta minua silti ällöttää käyttää kenenkään toisen elintarvikkeita, vaikka olisivat käyttökelpoisiakin. Ja niissä pakkauksissa on teksti sen verran oudoilla aakkosilla kirjoitettua, ettei voi olla varma, mitä ryynejä missäkin pussissa on. Tai mitä lie arsenikkia maustepussissa.
Kaikki elintarvikkeet houkuttelee vakituisesti asumattomalle mökille kaikenlaisia tuhoeläimiä. Hiiriä ei olla koskaan nähty, mutta eräällä mökillä oli sähköllä toimivia hiirikarkottimia, joten varmaan siellä oli hiiriäkin. Ja eräällä mökillä käveli muurahaisia pitkin keittiön pöytiä ja kaappeja. Ruoan perässähän ne kaikki tulee, se on selvä.
Eräällä mökillä Mäntyharjulla oli niin surkeat keittiövälineet, ettei niihin oikein olisi viitsinyt edes koskea. Nähtävästi mökin omistaja oli kyörännyt vuokramökilleen kaikki omasta käytöstään poistamansa, pohjaanpalaneet kattilat ja paistinpannut. Mikroaaltouunikin oli rikki, mutta yllättäen ja pyynnöstä omistaja toi tilalle aivan bränikän, pakasta vedetyn mikron melko lyhyessä ajassa, vaikka oli lauantai-ilta. Joistakin mökeistä vaan näkee naisen käden kosketuksen ja joistakin näkee selvästi, että se puuttuu.
Inhoan kaikenlaisia yleistyksiä, mutta joissain asioissa Isäntä on melkoinen hätähousu, kuten pohjalaiset kai yleensäkin. Olemmehan lukeneet tarinoita kyseisen seudun nuorista miehistä, joita piti suunnilleen sitoa puihin kiinni, etteivät olisi lähteneet liian aikaisin talvisotaan. Vai oliko se sisällissota.
No joka tapauksessa Isännällä kun on samoja geenejä, niin on siinä pitelemistä, ettei se lähde porhaltamaan renkaat vinkuen ja sorat ropisten mökille liian aikaisin. Sinne ajaa kuuklemäpsin mukaan vajaat kaksi tuntia, mikä on aina hyvin pitänyt paikkansa.
Nyt on myös aprillipäivä ja Isäntä on mielellään aina aprillannut, ainakin yrittänyt ja joskus onnistunutkin. Joskus vuosia sitten, kun asuimme kerrostalossa, hän oli säästänyt viikon vanhan sanomalehden siistinä ja rypyttömänä ja vaihtanut sen aamupalapöydälle tuoreen lehden tilalle. Kerkisin melkein puoleen väliin asti lukea sitä viikon vanhaa lehteä, ennen kuin aloin epäillä. Ja voi kuinka jollain oli hauskaa.
Jonain aprillipäivänä hän tuli mukamas ulko-ovelta ja pyysi minua tulemaan äkkiä, kun ”Siellä on Anna-Kaisa (naapuri) ja sillä on jotain tärkeää asiaa.” No minä tietysti syöksyin ulko-ovelle eikä siellä ketään ollut.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.
