Tänään autoilimme Isännän kanssa paikalliseen Prismaan viikonlopun ruokaostoksille, kuten kaikki varhaista keski-ikää lähestyvät pariskunnat tekevät. Kävelin edellä kaupan ovia kohti ja minua lähestyi oikealta vanhempi setämies Prisman muovikassit molemmissa käsissään. Jotenkin "luin" hänestä jo kaukaa, että hän aikoo sanoa jotain, vaikkei edes katsonut minuun.
Kun reittimme kohtasivat, hän pysähtyi ja toivotteli hyvää aamupäivää. "Vaikka minä en Teitä tunnekaan, niin toivotan nyt kuitenkin hyvää aamupäivää." No mikäpä siinä, kiitos sitä samaa vaan teillekin ja jatkoin matkaani kauppaan. Tulipa siitä hyvä mieli pitkäksi aikaa. Tosi harvinaista ja vähän outoakin meillä täällä Suomessa Prisman pihassa. Että tuntemattomille ihmisille puhutaan. Sellaista puhujaa pidetään helposti vähän pimahtaneena. Se on kuitenkin oikein ja arvollista. Olen joskus Prisman palvelutiskille odottaessa ikävystyneenä jututtanut itseäni vanhempia rouvia palvelutiskin tuotetarjonnasta. Olen kysellyt vähän neuvojakin. Syntyypähän vähän jotakin jutun juurta siinä odotellessa. Vanhemmat rouvat poikkeuksetta tykkäävät, kun pääsevät nuorempiaan neuvomaan.
Viime kesänä tapahtui erikoisempi kohtaaminen. Olin käynyt pikaisesti jonkun unohtuneen hyödykkeen hakemassa Prismasta ja istahtamassa jo autoon, kun jostain singahti paikalle itäisesti ja vahvasti suomenkieltä murtava iäkäs mummo ja alkoi pyydellä kyytiä kotiinsa ylämäkeen parin kilometrin päähän. En enää muista hänen esittämiään hyviä perusteluja kyydin tarpeelleen, mutta mummo porisi ja papatti niin tiuhaan, ettei jäänyt mitään saumaa kieltäytymiselle. Saman tien hän tunki jo ahteriaan etupenkille.
Mietin vaan, että mikähän ansa tässä piilee ja mikä koira tässä on haudattuna. Tulinko juuri kidnapatuksi mummon kotiosoitteeseen? Ja myös sitä, että mikähän kusihousu mahtaa olla kyseessä ja joutuuko käymään auton sisäpesetyksen kautta tämän reissun jälkeen. Mitään virtsan hajua ei nenääni onneksi kuitenkaan kantautunut. Kassi pursuili pihasta ja pientareilta kerättyjä tyhjiä pulloja. Koko matkan ajan hän höpötti kuinka hänellä on tänään syntymäpäivä ja hänellä olisi kotona shamppanjaa ja kakkua jajajaja..., joita hän mielellään minulle tarjoaisi.
Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin, että en nyt millään pysty, kun täytyy mennä kotiin laittamaan perheelle ruokaa, mikä pitikin paikkansa. Sen mummo ymmärsi kielimuurin vuoksi niin, että minulla ei ole kotona ruokaa ja loihe lausumahan, että hänellä on kyllä kotona ruokaa, tule syömään! Jostain syystä en ihan satasella halunnut luottaa mummon juttuihin.
Hetken päästä sävy muuttui synkempään suuntaan ja hän kertoi, ettei hänellä ole yhtään ystävää, sukulaista eikä ketään muutakaan ihmistä. Ja kotiosoitteensa parkkipaikalla hän jo vaatimalla vaati, että saattaisin hänet autosta kotiinsa ja tulisin syömään ja shamppanjalle ja kakulle. Kyllä hän kotiinsa pääsee ilman saattamista, kun on sieltä tullut poiskin ja kilometrien päähän pulloja keräämään. Nousin autosta nopeammin kuin yksikään uberkuski ja avasin apukuskin puoleisen oven. Mummo ei tehnyt elettäkään noustakseen. En voinut hänen käsikynkkäänsä tarttua, koska siitä olisi ollut seurauksena ties mikä päällekarkaus-, pahoinpitely- tai raiskaussyyte. Ilta-Sanomat: "Keski-ikäinen naishenkilö kaappasi Prisman parkkipaikalta vanhuksen kyytiinsä ja pahoinpiteli, ryösti ja raiskasi kerrostalon parkkipaikalla. Epäilty ei tehnyt pidätettäessä vastarintaa."
Ojensin sitten hänelle käteni, johon hän onneksi tarttui ja sain vedettyä hänet seisomaan ja ulos autosta. Siihen hän sitten jäi harmittelemaan, kun ei synttärikutsuun vastattukaan myöntävästi. Kiittelin kutsusta ja pahoittelin vielä kerran kiireitäni.
Mummo jäi pihalle seisomaan, siunaili ja jupisi jotakin itsekseen, teki ristinmerkkiä kasvojensa ja rintansa edessä ja vielä lopuksi peitti kasvot käsiinsä. Tuntui pahalta jättää vanhus yksin kotipihaansa seisomaan, mutta en minäkään ole mikään äititeresa. Mietin, että onko hän loppujen lopuksi helpottunut siitä, etten lähtenyt hänen mukaansa vai oliko oikeasti harmissaan. Vai miksi se ristinmerkin tekeminen? Jokin itsesuojeluvaisto kuitenkin sanoi, että tässä menee raja. Vielä voin tarjota vanhuksen pyytämän kyydin, mutta tuntemattomien koteihin en lähde vaikka kuinka herttainen mummo on kyseessä.
Siellä olisi kämpän oven takana yllättäen ja pyytämättä odottamassa joku erikoisryhmä, johon en välttämättä haluaisi tutustua. Olisin ehkä seuraavaksi löytänyt itseni heidän seurassaan naputtelemassa korttini pin-koodia Otto.-automaatilla. Puhelin, kotiavaimet ja auton avaimet pöllittynä. Näistä idän ihmeistä ja heidän tulonhankkimiskeinoistaan kun ei koskaan voi olla täysin varma. Kaupunginosa oli kaiken lisäksi tämän paikkakunnan pahamaineinen "Monaco", jonka asukkaista suurin osa ei käy töissä eikä maksa veroja. Siellä on parempi liikkua aina varmistin poistettuna. Ehkä annoin vilkkaalle mielikuvitukselle valtaa? Katsonut liikaa ulkomaisia rikossarjoja?
Kuvat: Pixabay, kuvien henkilöt eivät liity tapauksiin.
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Blogin linkkiä saa jakaa vapaasti.
