En ole koskaan...

 

 

...käynyt Amerikassa, sukeltanut happilaitteilla, kiipeillyt vuoristossa, matkustanut luotijunalla, lukenut ainuttakaan Kalle Päätalon romaania enkä Koraania, käyttänyt solmiota tai aitoa turkkia, tanssinut kansantansseja enkä myöskään ajanut päältä ajettavaa ruohonleikkuria tai traktoria saatikka päristellyt mopolla. En ole myöskään koskaan syönyt sammakoita, etanoita, pässin kiveksiä tai kalan silmiä, juonut sahtia tai pontikkaa. Enkä ole tehnyt monia muitakaan asioita. Eiliseen mennessä en ollut koskaan ollut ambulanssin kyydissä - en huvimatkalla enkä potilaana. Mutta nyt on sekin koettu. Potilaana.

Edeltävä päivä sujui ihan normaalisti kaikin puolin. Olin töissä. Kävin Nuuskijan kanssa lenkillä ja Kuopuksen kanssa ruokakaupassa. Illalla tein seuraavan päivän ruuat ja iltamyöhällä ennen nukkumaan menoa luin kirjaa, niinkuin aina. Nukahdin kirja kädessäni, josta Uko siirsi sen yöpöydälle ja sammutti valot. Jokailtainen rutiini sekin. Vaivuin uneen.

Heräsin nukuttuani noin puolitoista tuntia. Yhtäkkiä ja ilman ulkoisia ärsykkeitä. Ei ollut kylmä tai kuuma, kukaan ei metelöinyt eikä kuorsannut, Uko ei tönäissyt unissaan eikä Nuuskija ollut tullut kainaloon. Sisäinen polte herätti. Tuska, joka kuristi ja puristi - ei mistään ja silti kaikkialta 

"Tähänkö minä nyt kuolen?" oli ensimmäinen ja ainut ajatukseni vähään aikaan. Nousin istumaan sängyn laidalle. Katsoin kelloa ja ulos ikkunasta. Yö ja pimeys. Pelko.

Vaihdoin asentoa. Nousin ylös. Pahoinvointi pakotti takaisin istumaan. Suuta kuivasi ja kurkussa tuntui nousevan vatsahapon kärvennys. Ajatukset sinkoilivat ees taas pään sisällä löytämättä tietä ulos. Aika pysähtyi ja silti juoksi eteenpäin.

Pakotin itseni ylös ja nappasin kännykän yöpöydältä mukaani. Paniikinomainen kuolemanpelko löi palkeilla pahaa oloa sisuksiin ja syvyyksiin. Sydän sykki korvissa ja huulissa pisteli, suun yläpuolella kihelmöi kylmä hiki.

Katsoin puhelimen pimeää näyttöä. Painoin siihen eloa virtakytkimestä ja valitsin 1-1-2. Puheluun vastattiin saman tien. Takeltelin oudosti sanoissani ja kuulin kuin putken päästä: "Apua on tulossa!" Uko oli herännyt ja tuli viereeni: "Miksi ihmeessä et herättänyt?" Niin, miksi ihmeessä en herättänyt häntä. Yritin vain olla hissunkissun, etten häiritse muita. Outoja mieleen johtumia. 

Ei mennyt kuin tovi, joka tuntui pitkältä, kun kännykkä soi ja reipas naisääni pyysi jotakuta tulla avaamaan alaovi noin minuutin kuluttua, kun ambulanssi saapuisi pihaan. Uko lähti hissillä kohti alakerroksia ja jäätyäni yksin, pelko ja huono olo palasivat kavereikseni. Saavuttuaan ensihoitajat ottivat homman haltuunsa, ammattitaitoisesti ja ystävällisesti. Katsoivat verenpaineen, sydänkäyrää ja sormen päästä happisaturaatiota. Syke pompotti hurjissa lukemissa ja huonon yleisvointini mukaisesti he halusivat minut matkaansa. Juuri ennen lähtöä tuli kiire - vatsan sisältö tahtoi ylös ja ulos. Sitten matkaan, köröttelin pyörätuolin kyydissä hissillä alas ja siirryin siitä ambulanssin lavitsalle. Isompia kysymättä ensihoitaja löi kanyylin kämmenselkään ja antoi pahoinvointiin lääkettä. Onneksi niin, koska autossa matkan teko maaten ja pää menosuuntaan alkoi pyörittää sisuskaluja oikein kunnolla. 

Yhtäkkiä näin kaiken kuin filmiltä. Epätodellinen ja epäuskoinen olo. Ei sentään ollut pillit päällä eikä ajettu kurveja suoraksi, mutta olo oli kuin elokuvissa tai sairaalasarja Sykkeessä. Pian saavuimme perille ensiapuun ja siellä pääsin sairaanhoitajien hellään huomaan. Ottivat verikokeita ja sydänfilmiä. Kehottivat lepäämään - lääkäri tulee kohta sitten katsomaan. 

Ensin palelin kovasti ja ajattelin, että tulee pitkä yö. Pahoinvointi velloi ja rinnassa oli outo tuntemus. Mutta kuinka ollakaan, seuraava havaintoni oli, kun kuulen vierestäni äänen: "Hyvää huomenta, kuinkas täällä voidaan?" Mitä ihmettä - olin nukahtanut ja nukkunut neljä tuntia heräämättä kertaakaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kuinkahan kovasti olin mahtanut kuorsata, kun suu tuntui niin kuivalta.

"Onko kipua", kysyi lääkäri. 

"Tässä rinnan kohdalla on outo tuntemus", vastasin ja näytin kädellä paikkaa.

Lääkäri meni hassun näköiseksi ja sanoi: "Se on kuulkaas vatsanne, onko kipu siellä?" 

Katsoin alaspäin ja totta tosiaan, käteni lepäsi vatsalla. Mäntti mikä mäntti, ajattelin lääkärin minusta ajattelevan. Sitten hän vielä kyseli ja kuunteli ja paineli, ja sanoi, että voin lähteä kotiin.

"Tällaisia selvittämättömiä pahoinvointikohtauksia voi joskus tulla ilman sen kummenpaa vakavaa syytä", totesi tohtori lopuksi, mutta kehotti oireiden palatessa ja toistuessa hakeutumaan tarkempiin tutkimuksiin.

Kummallinen juttu.

En ole koskaan -listani kuitenkin lyheni yhdellä asialla.

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaikkia koskeva

Pan on kreikkalaisessa mytologiassa metsän, laidunten, paimenten, karjan ja hedelmällisyyden jumala. Panin on kerrottu olevan Hermeen ja nymfin jälkeläinen, joissain yhteyksissä hänen vanhemmikseen mainitaan myös Zeus ja Hybris. Vanhempien, ketkä he sitten olivatkaan, kerrotaan nimenneen lapsensa Paniksi, koska "hän ilahdutti heidän kaikkien sydäntä" erikoisesta ulkonäöstään huolimatta. Yleensä Panilla on kerrottu olevan pukinsarvet ja pukinsorkat.  Kreikaksi pantes tarkoittaa kaikki.

Pan aiheutti ulkonöllään paniikkia. Tarinoiden mukaan hänen hoitajansa pelästyi ja pakeni paikalta nähdessään Panin pelottavat, karvan peittämät kasvot. Paniikki eli pakokauhu on jonkin asian aiheuttama äkillinen ja voimakas, hallitsematon pelkotila. Paniikkioireisiin saa nykyisin hyvää apua terapialla ja/tai lääkehoidolla. Nimi paniikki juontuu Panin aiheuttamasta pelosta. 

Tarinoiden mukaan Pan oli sukupuolisesti kyvykäs ja hänellä oli hekumallisia suhteita kaikkien kanssa. Panseksuaalisuus tarkoittaakin juuri sitä, että seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu ihmiseen tämän sukupuolesta riippumatta ja tarkemmin tällä tarkoitetaan aikuisten välistä yhteisymmärryksessä tapahtuvaa seksuaalista mielenkiintoa. Panseksuaalisuudella on oma pridelippu, jossa pinkki kertoo mielenkiinnosta naispuolisiin, sininen miespuolisiin ja keltainen kaikkiin tältä väliltä. Panseksuaalisuus ja biseksuaalisuus ovat ovat osittain päällekkäisiä, mutta panseksuaalisuus ei ikäänkuin ajattele sukupuolta lainkaan.

Pan tunnetaan myös musiikista. Tarun mukaan Pan tapasi virran nymfin, johon Pan ihastui. Nymfi pakeni Pania ja muutti itsensä rantakaislikon ruo'oksi jottei Pan löytäisi häntä. Etsiessään nymfiä Pan keräsi ruokoja, mutta turhaan - nymfi pysyi kateissa. Niinpä Pan sitoikin ruo'ot yhteen ja näin syntyi ruokopilli, jota edelleenkin kutsutaan panhuiluksi.

Pan "kaikki" sana on osana sanaa panteismi, joka lyhyesti tarkoittaa sitä, että Jumala on kaikessa ja kaikki on Jumalaa. Kaikki on Jumalan omaa. Vaikka Raamatussa puhutaan, että Jumala on läsnä kaikkialla, ei panteismi ole Raamatusta lähtöisin eikä perustu siihen. Panteismin voisi kuvailla olevan  luonnonuskonto, luontoäidin palvontaa, johon perustuu monia kultteja. Panteismi voi olla myös enemmän elämäntapa kuin uskonto, vaikka panteismin mukaan kaikki on pyhää. Jumala on persoonaton ja ääretön. Ihminen on osa luontoa ja Jumala on tällöin myös ihmisessä. Panteismi tulee Kreikan sanoista pan eli kaikki ja theos eli jumala. 

Panteisti uskoo yhteen jumalaan, joka on maailmankaikkeus.

Maapalloamme juuri kiertävä covid -19 julistettiin pandemiaksi 11.3.2020. Pandemia tarkoittaa yli maanosia ulottuvaa epidemiaa eli kulkutautia. Pan tarkoittaa kreikaksi kaikkia ja demos ihmistä. Pandemia koskee siis kaikkia ihmisiä. Pandemiaksi on julistettu lähihistoriassamme esimerkiksi sikainfluenssa 11.6.2009. Aikaisempia koko ihmiskuntaa koskevia pandemioita ovat olleet hongkongilainen influenssa vuosina 1968-1969, aasialainen influenssa vuosina 1957-1958, espanjantauti, joka raivosi vuosina 1918-1920, musta surma, joka tappoi Euroopan väestöstä 25 - 50 miljoonaa ja saman verran muualla maailmassa vuosina 1346-1353 ja AIDS. AIDS:n tartuntojen määrä on laskenut, mutta esimerkiksi vuonna 2018 yli 470.000 ihmistä kuoli AIDS:iin Afrikassa ja 25,7 miljoonalla on HIV eli HI-viruksen iheuttama infektio, joka pitkälle edetessään aiheuttaa kantajassaan tauteja, joiden ilmaantuessa infektiota kutsutaan AIDS:ksi. Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, eikä virus poistu elimistöstä kerran sinne päästyään. Maailmalla ensimmäiset tartunnat tulivat tietoon 1981 ja sitä aiheuttava HI-virus tunnistettiin vuonna 1984. Ensimmäiset suomalaisten AIDS-tapaukset todettiin 1980-luvun alussa. Alkuun paikallinen epidemia on levinnyt pandemiaksi ja olemme eläneet sen kanssa tänä vuonna jo 40 vuotta.

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Kaikkien sotien ja sairauksen keskellä ihmistä on vienyt eteenpäin toivo. Voimavara, joka saa jaksamaan ja yrittämään kerta toisensa jälkeen. Pandora on kreikkalaisen tarun mukaan maailman ensimmäinen nainen. Tarinassa on samankaltaisuutta Raamatun tarinaan maapallon ensimmäisistä ihmisistä, Aatamiin ja Eevaan. Kummassakin tarinassa nainen uhmaa saamaansa ohjetta: "Älä syö omenaa, älä avaa lipasta" - ja näinhän nämä naiset eivät malta mieltään ja uteliaisuus voittaa. Mitä tapahtuukaan? Karkotus paratiista ja kaikkien maailman vitsausten vapauttaminen lippaasta. Jää vain toivo, molemmissa tarinoissa, mielestäni. Kreikkalaisessa tarinassa Pandora lopulta vapautti toivon kaikkien muiden asioiden lomaan ja vaikka vitsaukset kiertävät maailmaa, meillä on aina olemassa toivomme. Kreikaksihan pan tarkoittaa kaikki ja doron lahjaa.

Panista tule mieleen myös Peter Pan, vaikken tiedä onko tällä leikkisällä hahmolla yhteyttä kreikan mytologiaan, vaikken voi olla sitä ajattelematta. Peter Pan on iättömältä vaikuttava, luonnonläheinen, rakastettava hahmo, joka soittaa panhuilua eikä koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Peter Pan hahmon on luonut englantilainen J.M. Barrie ja esikuvana saattaa olla kirjailijan vanhempi veli David, joka kuoli 14-vuotiaana eikä koskaan kasvanut aikuiseksi.

Peter Pan -syndrooman omaaviksi kutsutaan lapsen lailla käyttäytyviä aikuisia. Ihmisiä, jotka eivät halua kasvaa eikä kypsyä aikuisiksi. He jäävät elämään itsekeskeiseen, epäkypsään ja narsistiseen lapsuuden vaiheeseen. He välttelevät vastuuta eivätkä voi sitoutua. He kokevat vastuun ja velvollisuuksien olevan vapauden täydellisiä vastakohtia ja pyrkivät kaikin keinoin ylläpitämään vapauttaan elää vastuutonta elämää. He ovat hyvinkin ajattelevaisia, mutta tavallisesti vain itseään kohtaan. He ovat ailahtelevaisia, ja toteuttavat usein lapsuuden unelmiaan. Tänään se on urheiluauto, huomenna moottoripyörä. Syndroomasta kärsivät useimmiten miehet. 

Muitakin pan-alkuisia sanoja ja sanayhdistelmiä löytyy. Näiden seuraavaksi mainittujen yhteyttä Paniin en tiedä, mutta saattaahan sellainen ollakin.

Pan-pan on radioliikenteessä käytettävä kansainvälinen kutsu, joka tarkoittaa pakkotilaa. Tutumpi mayday-termi tarkoittaa hätätilaa. Pakkotilassa laivan, lentokoneen tai muun kulkuvälineen matkustajiin kohdistuva uhka ei ole välitön, mutta kutsuun on syytä reagoida pian. Esimerkiksi Estonian turmaan liittyi mayday-viestin Helsingin radiosta jatkoviestiksi lähetetetty pan-pan viesti, vaikka olisi pitänyt lähettää eteenpäin uusi mayday. Pan-pan-viesti ei aiheuttanut siis hätätilaa, vaan pakkotilan "ei välitöntä uhkaa". Estonian turmassa kävi monia muitakin virheitä, mutta hätä ei lue lakia ja jälkiviisaana on aina helpompaa.

Pan American World Airways eli Pan Am oli vuonna 1927 perustettu yhdysvaltalainen lentoyhtiö. Pan Am oli kansainvälisten lentojen kaikkein merkittävin lentäjä alkaen 1930-luvulta vuoteen 1991 saakka. Lentoyhtiö kirvoitti myös samannimisen tv-sarjan. Pan Am kertoi yhtiön lentäjistä ja  lentoemännistä 1960-luvulla. Sarjaa esitettiin Yhdysvalloissa v. 2011 - 2012 ja Suomessa Ylellä keväällä 2012. Kaikkien Pan Amin lentokoneiden nimet alkoivat muuten sanalla Clipper.

Kun nykyisin käytetään turhan tai liian paljon suolaa, voisi vaihtaminen Pansuolaan auttaa asiassa. Pansuola on mineraalisuolaa, ja siinä on puolet vähemmän sydämelle haitallista natriumia kuin tavallisessa suolassa. Pansuola on mineraalisuolamerkki. Mineraalisuolassa osa natriumkloridista on korvattu kaliumkloridilla ja magnesiumkloridilla. Suomalaiset nauttivat suolaa jopa 10 grammaa suolaa päivässä, kun suositukset neuvovat käyttämään sitä vain viisi grammaa. Viisi grammaa suolaa on yksi teelusikallinen. Pansuolassa on elimistölle tärkeää jodia, monista muista mineraalisuoloista se puuttuu.

 

Pukinsarvista aloitettiin ja suolaan päädyttiin. Tuleeko sinulle mieleen lisää pan-alkuisia sanoja tai muita Paniin liittyviä asioita?

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tragikomedia yhdessä näytöksessä

Tapahtuma-aika ja paikka: Helsingin Sokoksen asiakashissi 5.12.2002, juuri ennen sulkemisaikaa klo 19.59. Tarina perustuu osittain tositapahtumaan, jossa kirjoittaja itse on ollut osallisena. Alla kuvaillut henkilöt ovat keksittyjä ja tositapahtuman aikaan Erikoisella Asiantuntijalla ei ollut mitään hätää.

Hississä matkalla alakertaan ovat toisilleen ennestään tuntemattomat Aino 55v ja Jukka 25v. Aino on viettänyt päivän pääkaupungissa ja ostanut serkulleen lahjaksi Aalto-vaasin ja Otto-koiralle tuliaisiksi herkkuruokaa. Rahat ovat lopussa. Molemmilla on kova nälkä ja Ainolla kauhea pissahätä. Junan lähtöön kotipaikkakunnalle on aikaa alle puoli tuntia. Ainolla ei ole kännykkää ja Jukan kännykästä on akku loppunut. Jukka on muuten vaan stadissa hengailemassa ja palailee vielä illalla kotiinsa Kotkaan.

J: No voi helevetti miksei nää ovet voi aueta? Tähänkö tää kottero nyt meni juuttummaan?

A: Jaaaa eikös myö ollakkaa vielä alakerrassa?

J: No ei saatana olla. Olikos täällä hätäpuhelinta? (Painaa hätäpuhelimen nappulaa ja huutaa sinne apua, mutta se tuntuu olevan täysin hengetön.)

A: No voi Jeesus vieköön, miun pittäis keretä junnaan, se lähtöö ihan justiinsa Lahteen ja Leevi tulloo minnuu asemalle Isuzulla vastaan. Voi hyvät talikynttilät sentään!! Miul on kauhia näläkäkin ja pissahätä. Kuollaanko myö nyt tänne? Tiälähän loppuu pian ilimakkii?

J: (Rämpyttää hätäpuhelinta, johon kukaan ei vastaa, kiroilee). Kyllä me varmaan nyt tänne jäädään, kauppa on jo menny kiinni ja huomenna on Itsenäisyyspäivä ja sen jäläkeen vielä viikonloppukin. 

A: No nii on ja kauhia näläkä. Ja miul on diabetes ja vaan yhet insuliinit on miulla mukana. Mutta onha miul nämä Otson tuliaiset täällä kassissa, voijaan syyä näitä vaikka yhessä isompaan näläkään. (Näyttää ostamiaan koiranruokia, Jukkaa oksettaa ajatuskin koiranruuan syömisestä.)

J: Mie oon kuule allerginen koirille, mie en saata syyä niitä siun ruokiais. (Rämpyttää hätäpuhelinta, kukaan ei vastaa ja hissi ei liiku. Aikaa kuluu, tuntuu ikuisuudelta.)

A: Nyt miulla on kyllä jo aika kova pissahätä.

J: Koita nyt vaan piätellä. Laula vaikka jotain. ”Oli hepokatti maantiellä poikittain jalajalla jalajalavei… ” tai jotain.

A: Kylhä sie voit koiranruokaa syyä vaikka oisitkii koiral allerkine. Mitään juotavaahan meil ei ole. (Aino avaa koiranruokapurkin ja syö siitä vähän.)

J: Viimesimmässä Tiede-lehdessä oli just artikkeli tästä.  En voi syyä. (Valehtelee, koska inhoaa koiranruoan hajuakin. Aikaa kuluu. Puhelin ei toimi.) Voisikko sie ajatella jottai muuta ku ruokaa nyt tässä ny ku olis muutakin mietittävvää?

A: Mie en mittää hömppälehtiä lue ko mie luen vaan Etlaria ja Maaseuvun Tulevaisuutta. Se sellanen kännykkä olis nyt hyvä kapistus. Vois soittaa sillä ies hätänumerroon. Miul ei kyl oo kännykkää olemassakaa. Eiks siul ole?

J: On mutta siitä on akku lopussa.

A: No voi raato soikoon. Kaikki vastukset yhellä kertaa. Kukas sie muuten oot ja mistä oot tänne tullu?

J: Mie oon Jukka ja mie oon Kotkasta.

A: Ai jaa. Mie oon Aino Hämeenkoskelta. Nyt miun on Jukka pakko saaha pissata. Niin on kova pissahätä. Mut onha miul tää serkulle lahjaksi ostettu Aalto-vaasi tiälä kassissa.

Aino alkaa valmistautua toimitukseen vähentämällä vaatetustaan. Jukka voi huonosti, istuu hissin lattialle selin Ainoon päin. Aino voi itsekin huonosti ja ottaa varmuuden vuoksi tekohampaat pois suustaan siltä varalta, että alkaa voimaan pahoin. Takissa ei ole taskuja, joten hän asettaa tekohampaat siksi aikaa hissin lattialle. Sitten hän asettaa Aalto-vaasin kohdalleen.

Juuri silloin hissin ovet aukeavat ja kaksi huoltomiestä seisoo heidän edessään käytävällä siten, että heidän kasvonsa ovat suunnilleen hississä olijoiden polvien korkeudella. Hissin hätäpuhelin oli toiminut sittenkin, vaikka vastauksia ei puhelimesta kuulunut. Näkyvissä oli huonovointinen nuorukainen, tekohampaat, puoliksi syöty koiranruokapurkki sekä Aalto-vaasin kanssa puuhaileva vanhempi rouva.

Tarina ei kerro, ehtikö Aino junaan ja jos ei ehtinyt, miten hän pääsi rautatieasemalta kotiinsa Hämeenkoskelle ilman puhelinta ja rahaa. Jos hän myöhästyi junasta, jäikö Leevi odottelemaan asemalle seuraavaa junaa vai palasiko takaisin kotiinsa. Ja mitä Leevi mahtoi ajatella tilanteesta siinä tapauksessa?

Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä Sokos Helsinki / Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty

Paniikki putkessa

Monet ihmiset kärsivät erilaisista peloista. On korkean paikan kammoa, hämähäkkipelkoa, torikauhua, pimeänpelkoa, vesikauhua, sosiaalisten tilanteiden vaikeutta, kuoleman- tai elämänpelkoa. Näitä voi olla vaikea ymmärtää ilman omakohtaista kokemusta. Ja kun sellainen sitten osuu kohdalle, niin ymmärrys kaikkiin edellä mainittuihin saa valaistusta.

Paniikinomaisilla peloilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Tai siis järkipuhe ei niihin auta, ei oma eikä muiden. Pelon tunne hyökyy päällesi kaiken järjen vastaisesti eikä lähde pois ennen kuin pelon aiheuttama tilanne tai asia on poissa. Siedätyshoitokaan ei juuri auta, kun puhutaan todellisesta fobiasta tai paniikista. Ikävin neuvo on kuulla, että menet vain sinne jyrkänteen reunalle ja kurkkaat alas. Kyllä se helpottaa. Pelko saattaa olla niin sietämätöntä, että paniikissa hyppää sieltä jyrkänteeltä alas – se kun voi olla nopein tie pois siitä kamalasta tilanteesta. Tai toinen neuvo: ”Älä anna pelon rajoittaa elämääsi”. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa! Tämäkin neuvo tulee hyvässä tarkoituksessa, mutta ilman ymmärrystä, mistä oikeasti on kyse.

Paniikissa elimistö oikeasti luulee ja saa virheellistä informaatioita, että tässä ollaan nyt hengenvaarassa. Aistit terävöityvät, sydän hakkaa, verenkierto keskittyy tärkeimpiin elimiin, hengitys nopeutuu ja pinnallistuu. Tila ei ole vaarallinen, mutta aivosi saavat kaikesta edellä mainitusta viestiä, että hätä on ja kova. Saatat tuntea tukehtuvasi tai jopa kuolevasi siihen paikkaan. Ja kun näin kovasti pelottaa, hengitys vain kiihtyy ja haukot happea kitusiin minkä ehdit ja uloshengitys unohtuu. Pam! -saatat hyperventiloida itsesi pyörryksiin.

Kävin itse vuosi sitten nilkan magneettikuvauksessa revenneiden nivelsiteiden vuoksi. Piece of cake 😊 Jalka putkeen, muu kroppa lavitsalla putken ulkopuolella ja SuomiPoppia kuulokkeista. Vähän kuin mindfulnessiä työpäivän keskellä.

Siispä reippaana lähdin elämäni toiseen magneettikuvaukseen, tällä kerralla vuorossa pään kuvaus. Samanlaiselle lavitsalle toisin päin, pää putkea kohti. Mutta mitä ihmettä – putken halkaisija silmämääräisesti arvoituna noin 50 senttiä, paljon kapeampi kuin edellisellä kerralla. No, ei tässä vielä mitään.

Sitten minua alettiin kapaloimaan kuvausta varten. Ensin polvien alle tyyny ja käteen hälytyspainike (kääk!). Käsivarret kapaloitiin kiinni kroppaan ison pyyhkeen avulla. Seuraavaksi korvatulpat - missä kuulokkeet ja Jaajo Linnonmaa?  Sitten korvien ja pääkotelon väliin pieniä tyynyjä, että pää ei kuvattaessa heilu. Viimeiseksi puolikkaan avaruuskypärän näköinen hässäkkä päähän, jonka etuvisiiri meni nenän yli niin, että hengitys huurutti lasin ja esti näkyvyyden. Täydellinen avuttomuuden tunne ja sitten se olikin jo menoa, kun liukuhihna alkoi kuljettaa ihmiskapaloa kohti putkilon uumenia. ”Silmät kiinni”, huikkasi röntgenhoitaja viimeisinä sanoinaan. ”Älä unta näe”, ajattelin. Ainakin haluan nähdä mihin olen menossa.

Se oli virhe. Kun pää oli puoliksi putkilon sisällä ja katsoin parin sentin päässä yläpuolellani olevan putken kattoa, iski huimaus ja hapen loppumisen tunne. Laite nytkytti minua eteenpäin ja silmissä alkoi jo pimetä. Sydän hakkasi kuin viimeisillään ja tuskan pintahiki peitti välittömästi koko kropan. En painanut hälytyskelloa – huusin. ”Ota minut täältä pois”. ” Halua pois täältä heti”.
Ja näin onneksi kävi eikä kulunut kuin puoli sekuntia, kun olin vapauttanut itseni kääreistä, korvatulpista ja kypärästä. Ei naurattanut. Olin paniikissa.

Hoitaja oli fiksu ja rauhoitteli. Kertoi, että tämä on ihan tavallista. Hengitellään ja jutellaan. Mitä juttelemista tässä nyt on – ei onnistu putkeen meno.

Rauhoituin ja tutkin putkea molemmista päistä. Varmistin, että pääsisin halutessani putkesta pois omin avuin, jos tilanne niin vaatisi. Putkessa kiertää ilma, se on molemmista päistä avoin, eikä putki voi tutkimuksen aikana romahtaa päälleni.
 
Uutta yritystä. Kun minut oli uudestaan valmisteltu putkimatkalle, pyysin, että saisin piipahtaa putken puolella ennen kypäränlaittoa ja se sopi. Mutta ei se silti onnistunut. Vain otsahaivenet pääsivät putken sisäpuolelle, kun tuli tarve päästä pois tilanteesta. Kypärää ei sitten edes asetettu päähän.  Suunnitelma B käyttöön kuvauksen onnistumiseksi. Uusi aika seuraavaksi päiväksi ja ennen kuvausta rauhoittava lääkitys, joka on kuulemma melko yleistä.

Illalla kotona jo hieman (hyvin vähän) nauratti ja ihmetyttikin – mitä oikein tapahtui. Ei sitä järjellä voinut selittää. Ahtaan paikan kammo pääsi yllättämään ihan varoittamatta, ei puun, vaan putken takaa. Tällaisesta pelosta kun ei ollut itsellä mitään havaintoa etukäteen, se pääsi päälle kaikella voimalla.

Yön nukuin jotenkuten ja seuraava aamupäivä putken pää mielessä kului vähän sekavissa merkeissä. Kädet olivat kylmät, mutta hikiset. Ajatukset harhailivat, syke tuntui korkealta. Mutta eikö mitä – rohkeasti sovittuna aikana putkea kohti.

Sain lääkityksen ja sitten tunnin verran odottelua. Lääkkeen vaikutus ei tuntunut missään ja kun aikani tuli, astuin tutkimushuoneeseen epäilevin mielin. Putkeni, viholliseni – siinä se odotti suu ammollaan, että pääsisi haukkaamaan pelokkaan potilaan poskeensa.

Samat toimenpiteet kuin eilenkin ja tiukka määräys pitää silmät kiinni, kun lähtölaskenta alkaa ja myös koko kuvantamisen ajan. Näin päätin tehdä. Valmistelut oli tehty ja liukuhihna alkoi kuljettaa pillerillä terästettyä potilasta kohti syöveriä.

Ihan ensin pelon aalto tuulahti pääkoppaan, mutta syvään hengitellen ja hengitystä ennen uloshengitystä hieman pidätellen aloin laskea takaperin tuhannesta alkaen. Laske – hengitä – laske-hengitä - 863 – 862 – 861 - 860…. ” No niin, rouva, hienosti meni!” hoitaja käynnisti liukuhihnan ja yhtäkkiä olin ulkona putkesta. Mitä, nytkö jo – en ehtinyt laskea edes puoleen väliin. Olin hämmentynyt, näinkö se kävikin, nopeasti ja loppujen lopuksi pelottomasti.

No, pillerihän siinä tepsi ja myös osaava henkilökunta sekä vinkkinä avuksi saatu hengitystekniikka ja takaperin laskeminen. Mikä voittajafiilis. Mutta myös ymmärrys sille, että pelkotilaa ja paniikkia ei saa vähätellä. Sen kuristava ja otteessaan pitävä voima on jotakin sellaista, että sille ei järki oikein mitään mahda. Varsinkin kun pelko tulee täysin yllättäen.