Myöhemmin

 

Kun Stephen King kirjoittaa, Ilkka Rekiaro suomentaa ja Toni Kamula lukee ei voi syntyä kuin todella miellyttävä kuuntelukokemus. Näin kävi nytkin, kun latasin BookBeatista kuunneltavaksi kauhun kuninkaan uunituoreen teoksen nimeltään Myöhemmin (alkup. Later).

Monelta jää luultavasti hyviä tarinoita lukematta, kun Kingin teokset luetaan kuuluvaksi kauhugenreen. Tarinat ovat mielestäni kuitenkin paljon enemmän kuin "pelkkä" kauhutarina. Kuten tässäkin kirjassa, monissa on kehyskertomuksena kertojaminän kasvutarina. 

King luo myös vertaansa vailla olevia henkilöhahmoja, jotka elävöityvät inhimillisiksi nerokkaiden ajatuskuljetuksien ja dialogien kautta. Monissa tarinoissa on mukana myös ajankohtaisia ilmiöitä, kuten tässäkin - mutta en kerro mitä jottei juoni paljastu. Kirjan nimelläkin on tarinassa oma paikkansa.

Useimmissa tarinoissa hyvä ja paha, luonnollinen ja yliluonnollinen asettuvat vastakkain, niin tälläkin kertaa. Joskus pahis saa otteen hyviksestä ja päähenkilöillekin käy huonosti.  Hyvä osoittautuukin yllättäen pahaksi ja pääsee niskan päälle, mutta useimmiten lopussa hyville käy hyvin ja pahat saavat palkkansa. 

Tässä kirjassa lähtöasetelmana on Jamien ja hänen yksinhuoltajaäitinsä tarkoin varjelema salaisuus: Jamie näkee kuolleita henkilöitä ja pystyy keskustelemaan heidän kanssaan. Kuolleissa on tarinassa se hyvä puoli, että kun heiltä kysytään, he kertovat aina totuuden. Kun yksi väärä henkilö saa tietää tästä Jamien ominaisuudesta käynnistyy vauhdikkaiden tapahtumien ketju, kuin juna, jonka kyydissä on pakko pysyä. Ja kuten niin monesti aiemminkin, loppumetreillä lukija tai kuuntelija kokee aikamoisen yllätyksen - minä ainakin.

Annan tarinalle, suomentajalle ja lukijalle kaikille täydet viisi tähteä ⭐⭐⭐⭐⭐. Ja suosittelen tarinaa kenelle tahansa jännityskertomuksista pitävälle luettavaksi - tämä tarina ei vie yöunia!

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mitä enemmän verta

 

Stephen King: Mitä enemmän verta

Kauhun kuninkaaksi tituleerattu Stephen King on edelleen iskussa. Muutamia kymmeniä kirjoja sitten, tuotantonsa nykykirjojen määrällä laskettuna janan 3/4 tietämillä, olisin sanonut "jälleen" iskussa. Oli nimittäin niin, että jossakin kohtaa ajattelin, että tämän yhden lempikirjailijani kauhun hormi on nyt pölläyttänyt ilmoille sakeimmat ja mustimmat tarinansa ja jäljellä on enää savutonta ja haalistuvaa jälkilämpöä. Eikö mitä - kyseessä oli suvantovaihe. Tyyntä myrskyn edellä. Kirjailija oli kuin pöllimetsässä hakemassa uutta pökköä pesään ja sittenhän sitä korpinmustaa tarinaa on taas syntynyt kirja toisensa perään.

Mitä enemmän verta -teos pitää sisällään neljä mainiota tarinaa. Tarinoita yhdistää ainoastaan jonkun henkilön kuolema - muuten ne ovat kaikki aivan omanlaisiaan. Yllättäen, kuolema tai ainakin sen pelko kuuluu melko oleellisesti kelpo kauhutarinaan.

Aloitustarina kertoo Herra Harriganista häneen ystävystyneen nuoren miehenalun, tarinassa miehistyvän henkilön näkökulmasta. Tarinassa yhdistyy mennyt ja nykyisyys matkapuhelinteknologian kautta monellakin tapaa. Mitä oikeastaan onkaan ihmisten välinen yhteys? Kun teknologia kuljettaa äänemme maailman ääriin, voiko se kuljettaa sen myös rajan yli?

Toinen tarina on apokalyptinen, jossa maailma tuhoutuu yhtäaikaa tarinan 39-vuotiaana kuolevan Chuckin elämän kanssa. Tästä tarinasta pidin itse vähiten, en oikein päässyt tarinaan sisään - syystä tai toisesta.

Kolmas tarina antaa Mersumies-trilogiasta tutuksi tulleelle Holly Gibneylle pääroolin selvittää yliluonnollisen rikoksentekijän tapaus ja samalla syventää Hollyn henkilöhahmoa odottamaan uutta ratkottavaa. Petyn, jos Holly ei ilmaannu johonkin tarinaan vielä uudestaan. Hänessä on valoisaa karismaa. Mitä enemmän verta -tarinan pohjana on myös median verenjano aina vain suurempia ja hurjempia juttuja kohtaan. Ei savua ilman tulta, ei juttua ilman verta -tyyliinhän iltapäivälehdet suitsuttavat artikkeleitaan onnettomuuksista tai tragedioista.

Neljäs tarina kertoo kirjailijan tuskasta synnyttää ensimmäinen kokopitkä romaaninsa. Rotan muodossa ilmaantuva ihmisen halu käydä kauppaa menestyksen ja menetyksen välilllä kertoo ihmisen itsekkyydestä ja turhamaisuudesta hyvyyden käärinliinaan verhoiltuna. Ihminen on, kuten rottakin, selviytymisen mestari, mutta mikä on lopulta sen hinta. Ihminen, älykkäänä kai, sen saattaa ymmärtää, että kohti unelmaa kavutessaan aina jotakin muuta särkyy. Tässä tarinassa on vain vähän perinteistä kauhua tai yliluonnollisuutta, ja silti tarinan tunnelma on piinava, kaikessa hidastempoisuudessaan. Kingin lukijana tietää, että "se" on tulossa - tarina on kehittymässä kohti "sitä". Aina ei tarvita verta ja lihankappaleita tai pirullista hahmoa. Ihmisen pään sisällä käydyt keskustelut ja omat harhanäyt ovat tosielämän kauhua ja paljon pahempaa kuin yksikään ulkopuolinen demoni.

Kingin tarinat ovat matkan varrella saaneet enemmän syvyyttä kaivautuessaan juuri ihmismieleen ja sen mahdollisesti käyttämättömiin voimavaroihin ja yli-inhimillisiin tai yliluonnollisiin kykyihin. Ensimmäinen lukemani Kingin kirja oli Christine -  Tappaja-auto ja seuraava Carrie (esikoisromaani, jonka kirjailija meinasi heittää roskakoriin, mutta onneksi vaimo sai sen estettyä), joista ensin mainitussa auto herää henkiin ja toisessa murrosiän saavuttava tyttö omaa telekineettisiä voimia. Molempiin tarinoihin liittyy päähenkilön kiusaamista, joiden avuksi Carrie saa kykynsä hallita tulta ja siirrellä esineitä ja Tappaja-auto alkaa puolustaa omistajaansa, nuorta miehenalkua, mutta myös karkoittaa mustasukkaisesti tyttöystäväehdokkaita tämän ympäriltä. 

Stephen King omaa taidon luoda kiinnostavia henkilöhahmoja kuljettamaan kauhutarinoita. Tarinat ovat paljon enemmän kuin pelkkää pelottelua ja jysäyttelyä. Tarinat kehittyvät henkilöhahmojensa kautta värittyen lopulta leimallisen kauhun elementeillä. Mersu-trilogiassakin luulin alkuun lukevani tavallista dekkaritarinaa, kunnes pieniä merkkejä yliluonnollisesta alkoi ilmaantua mukaan. Tarinoissa on aina mukana huumoria ja älykkäitä oivalluksia. Eipä ole ihmekään että Kingin kauhukirjat kuuluvat maailman ostetuimpiin ja luetuimpiin. Hän taitaakin seistä ykköskorokkeella kultamitali kaulassaan. Edelleen.

                                   ***

Kunniamaininnan ansaitsee myös Ilkka Rekiaro, joka on asiokkaasti ja taidolla kääntänyt Kingin tiiliskiviä alkuperäistä tekstiä kunnioittaen ja kuljettaen kingimäistä tyyliä kirjasta seuraavaan. Suuri osa suomennoksista on Ilkan käsialaa. Edesmennyt kauhukirjailija Kari Nenonen teki myös loistavaa käännöstyötä. Muun muassa hieno Tukikohta on hänen käännöksensä.

 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mustaa ja valkoista kauhua

Mia Vänskä: Musta Kuu

Mia Vänskä:Saattaja

Mia Vänskä: Valkoinen Aura

Kauhu on yksi kirjojen lempiaiheistani ja luen sitä aina mielenkiinnolla myös suomalaisten kirjoittamana. Mia Vänskältä olen lukenut kaikki kolme julkaistua teosta, esitellyssä järjestyksessä, keskimmäisenä julkaistun siis ensimmäisenä. Saattaja oli esikoisteos, Musta kuu seuraava ja Valkoinen aura tuorein

Sopivin kauhukirja omaan makuuni on riittävän todentuntuinen. Niin, että tapahtumat voisivat olla tosia tai ainakin melkein. Kun tarinaan sisältyy hieman ihmissuhdekiemuroita, sopivasti mielenvinksahdusta ja menneisyyden salaisuuksia, joiden totuuden peitto tarinassa rakoilee. Näistä aineksista koottu tarina saa minut viihtymään kauhukirjan parissa. Lisämausteet sirotellaan tarinaan yllätyskäänteillä, joita jokainen kunnon kauhutarina mielestäni tarvitsee.

Musta kuu -kirja, keskimmäinen siis päätyi yöpöydälleni ensimmäisenä ja todellakin herätti mielenkiintoni. Sen myyttinenkin tarina ahdistavine tapahtumapaikkoineen mökki- ja metsäympäristössä vangitsi lukijansakin noihin maisemiin vartomaan kuuta, joka ilmestyi taivaalle keskellä päivää vastoin kaikkia luonnon lakeja. Mustia perhosia lensi kuin elollisena hengittävän tuulen mukana ja menneisyyden salaisuuksia alkoi paljastua yhtä aikaa kuin ruumiita ilmaantua. Kirjan tunnelma kiihtyi sopivasti yllättävää loppuratkaisua odotellessa ja annoin tälle kirjalle viihtymispisteitä 4+/5.

Kauhu on haastava laji, mietin paljonkin kauhua lukeneena. Kauhukirjan pitäisi yhtälailla yllättää lukijansa kuin kelpo dekkarinkin. Liian lapsellisiin käänteisiin ei pitäisi sortua, mörkötarinoihin (ne kuuluvat scifiin) eikä kliseisiin tai varsinkaan siihen, että kertojaminä herääkin lopuksi unestaan. Unimaailma, joka sekoittuu tähän hetkeen sopii kyllä kauhuun ja tätä teemaa Vänskä hyödynsikin kolmannessa romaanissaan Valkoinen aura.

Valkoisen auran päähenkilöllä on käytössään kuudes aisti, jonka avulla hän saa yhteyden läheisiinsä.  Päähenkilö joutuu myös kohtaamaan aistinsa takia mielen manipulointia vääriltä ja edesmenneiltä tahoilta. Kirjassa ei arvattavasti vain paha saanut palkkaansa, vaan pahan tielle joutuivat myös sivulliset uhrit. Kirja olikin enemmän yliluonnollinen tarina, kuin puhtaasti kauhua, vaikka sellaisena sitä lukijalle tarjoillaan ja jollaisen siitä olisi myös voinut saada. Jossain kohtaa minulle tuli tunne nuorisokirjasta, mutta ei se välttämättä haitannut lukemista.  Kirjassa oli eräs mielenkiintoinen sivuhenkilö, sokea Rosalind, joka kesken kaiken vain hävisi kirjasta - enkö tajunnut jotakin vai mitä tapahtui? Oliko hän päähenkilön "enkelihahmona" kuljettamassa vain kappaleen matkaa. Se jäi minulle hieman mysteeriksi. Ei näyttäytynyt aivan Mustan kuun veroisena tämä Valkoinen Aura, mutta viihtymispisteitä annan kelpo numeron 3/5. Tämä ei vaikuttanut uniin eikä lukulampun sammuttamiseen tai sammuttamatta jättämiseen millään lailla.

Mustan ja valkoisen kauhun välissä olin lukenut esikoisteoksen, Saattajan.  Tämä kirja osui ehkä eniten siihen kauhugenreen, josta usein nämä tarinat syntyvät. Tuonpuoleisesta, jonne harvoilla ja valituilla tämän puolisilla on pääsy. Tässä tarinassa on mukana päähenkilön tarinaa ja hänen historiaansa liittyviä salaisuuksia, jotka paljastuessaan avaavat manalan porttia ammolleen haukkaamaan lukijaa kitusiinsa. Tämä kirja tästä kolmikosta oli raastavin ja raadollisin, kun se liittyi eniten elämän karuihin pettymyksiin ja pettämisiin. Kirja ei varsinaisesti kiihtynyt loppua kohti, vaan kliimaksi koettiin viimeisellä kilometrillä ennen maalia ja loppuosa kirjasta oli matalalentoa maaliin pääsemiseksi ja tarinan paketoimiseksi. Mainio lukukokemus kuitenkin ja viihtymispisteitä kirja saa 4-/5.

Kolmen kauhukirjansa perusteella nostan Mia Vänskän omalle kauhukirjalistalleni, joka tarkoittaa sitä, että jään odottamaan hänen seuraavaa teostaan ja uskallan myös suositella hänen kirjojaan kauhusta pitäville.

Kauan sitten luin suomalaisen Kari Nenosen teokset Se ken tulee viimeiseksi on kuolema (1988)  ja Ken kuolleita kutsuu (1991)  ja niiden jälkeen en ole päässyt yhtä kammottavien suomalaisten kauhutarinoiden äärelle. Etsin pitkään ennen nettimaailman valtavyöryä kirjastosta hänen uudempia teoksiaan, kunnes asia unohtui. Tänään, tätä kirjoittaessani, googlasin nimellä ja löydän tiedon, että Suomen Mr. Kauhu on menehtynyt jo 19.11.2006.  Hän kirjoitti salanimellä ja nimettömänä monenlaisia julkaisuja, teki myöskin käännöksiä, mm. käänsi Book Studiolle Stephen Kingiä, mitä en tiennytkään. Kingiin palataan myöhemmin. Pysykää kuulolla!




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Luetut kirjat:
Mia Vänskä: Musta Kuu
Mia Vänskä: Saattaja
Mia Vänskä: Valkoinen Aura

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen ja julkaiseminen on kielletty.

Yliluonnollinen - kätevä arjen pikku apulainen, osa II

Ystäväni suositteli n. 10 vuotta sitten näkijällä käymistä. (Jatka vaan lukemista, vaikka alkaisi epäilyttää.) Niinpä sovimme tapaamisen siten, että kyseinen henkilö Mari (nimi muutettu) tuli ystäväni kotiin eräänä marraskuisena iltana ja otti muutaman asiakkaan siellä vastaan. Hän ei tiennyt meistä ennakkoon mitään muuta kuin etunimet. Sain halutessani kysyä häneltä asioista, jotka pyörivät mielessä, mutta hän kertoi asioita myös oma-aloitteisesti. 

Mari näkee tulevaisuuteen. Hän kertoi tapaturmasta, johon joutuisin ja sen myötä usean viikon sairaslomalle. Tämä myös toteutui lähes täydellisesti Marin kuvailemalla tavalla, aikana ja paikassa. Yksi pieni "hienosäätö" meni toisin, mutta sillä ei ole oleellista merkitystä. Mari nimittäin sanoi, että liukastuisin. En liukastunut, vaan kompuroin muuten vaan. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Puhuimme myös eräistä elämässäni vaikuttaneista henkilöistä, joiden luonteenlaatua ja toimintaa ja siihen vaikuttaneita asioita Mari osasi kuvata aivan oikein. Mari osasi myös ennustaa, miten eräs heistä tulisi käyttäytymään tulevassa haasteellisessa elämäntilanteessa.

Mari kertoi myös asioita muista lähipiiriini kuuluvista henkilöistä kuin olisi tuntenut heidät aina. Hän muun muassa näytti oikeaa määrää tietynlaisia kortteja pöydällä ja sanoi: "Tässä on ne sun veljet."

Sain esittää hänelle myös kysymyksiä ja mahdollisimman lyhyesti esitin. ”Lemmikki?” (Marihan ei tietenkään tiennyt, onko minulla jo lemmikkieläin vai suunnittelenko ehkä vasta sellaisen hankkimista.) Hän vastasi: ”Suloista on. Pieni, vaalea koira. Kovasti on sairas.”

Meillä oli silloin pieni valkoinen koira, jolla oli terveysongelmia. Alla olevassa kuvassa tämä suloisuus. 

Kolmas tapaaminen tapahtui puhelimitse n. 3,5 vuotta sitten. Mari osui taas kerran oikeaan sanoessaan, että on pitkä sairausloma tulossa. Oli helmikuu ja toukokuussa jäin puoleksi vuodeksi saikulle.  Tässä kohtaa joku skeptikko sanoisi, että "sitä aletaan sitten järjestämään elämäänsä sen mukaan, mitä näkijä on ennustanut tapahtuvaksi".

Sairastumista ei voi kuitenkaan järjestää itse eikä elää niin, että sairastuisi tahallaan. Ei voi itse myöskään järjestää sitä, miten muut ihmiset käyttäytyvät tai kohtelevat toisia ihmisiä.

Eräässä tapaamisessa hän kysyi, että ”Tehän asutte omakotitalossa, eikö niin?” Mari sanoi, että ”Älkää alkako siellä tontilla mitään kaivelemaan, koska se voi aiheuttaa yllätyksen.” Käsitin, että se yllätys ei välttämättä olisi miellyttävä. Ollaan sitten noudatettu tätä neuvoa eikä ole kaiveltu muuta kuin vähän jotain istutushommia.

Toiset vähintäänkin yhtä mielenkiintoiset tapaamiset tapahtuivat meedion kanssa. Ensimmäisellä kerralla istuntoon tuli käymään edesmennyt isäni. Hänen olemuksensa, vaatteiden tyypillinen väri, useimmiten käyttämänsä jalkineet, pituus, elämänasenne, kävelytyyli, terveydentila sekä ammatti ja elämäntyö muun muassa olivat asioita, joista meedio kertoi eikä todellakaan ollut voinut raapaista näitä asioita omasta päästään. Oli todella hämmentävää, miten oikein hän kaiken kuvasi.

Kaiken lisäksi sain vielä helpottavan viestin menneeltä yhteiseltä ajalta. Ja sain vielä hyvän neuvon, jota olen toteuttanut. Vaihdoin edellä kerrotun sairasloman jälkeen toisiin tehtäviin ja kouluttauduin vielä toiseen ammattiinkin. Kumpaakaan en ole katunut hetkeäkään. Se neuvo liittyy myös tämän blogin kirjoittamiseen.

Isän neuvo oli: "Käytä enemmän luovuuttasi sekä työssä että vapaa-ajalla."

Toisella tapaamisella tuli paikalle vanhempi naishenkilö kaukaa menneisyydestä, hänkin lähipiiriin kuuluva, vaikkakaan ei sukulainen. Meedio kertoi, minkälaisessa ympäristössä tämä nainen oli elämäntyötänsä tehnyt ja kertoi samalla myös hänen pukeutumistyylistään ja ajatusmaailmastaan. Ja häneltäkin tuli neuvo paitsi minulle, myös muillekin kahdelle naiselle, jotka olivat samassa tilaisuudessa. "Älkää säästelkö naiseutenne näyttämisessä. Pukeutukaa kauniisti." Hän itse pukeutui aina kauniisti, kukkamekkoihin ja isoihin hattuihin.

Tässä jälkimmäisessä tilaisuudessa toinen paikalle ilmestynyt vierailija oli niin tyrmäävä tapaus, etten voi siitä tällä foorumilla enempää avautua. Kyseessä on nuori ihminen, joka on käväissyt tässä maailmassa, mutta tulee myöhemmin palaamaan takaisin tänne "toista kautta".

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Ohessa linkki tämän sarjan ensimmäiseen osaan, joka julkaistiin 10.7.2019
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/07/yliluonnollinen-kateva-arjen-pikku.html