Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. helmikuuta 2022

Laulut rakkaimmilleni




MTV 3 -kanava esittää sarjaa Laulu rakkaudelle, jossa joka jaksossa useampi julkkishenkilö tulee yllätetyksi laululla ja sen esittäjällä. Tänään tätä kirjoittaessani tiedän, että illan ohjelmassa yllätetyiksi tulevat ainakin Katri Helena ja Danny. En ole katsonut ohjelmaa kovin monta kertaa enkä katso tänäänkään, koska se menee päällekkäin saunomisen kanssa. Sauna voittaa. Joskus saunomisen lomassa innostumme Ukon kanssa laulamaan. Kerran joulun aikaan lauloimme lauteilla kaikki ne joululaulut, joiden sanat muistimme. Niitä oli aika monta.

Mietin mitkä kappaleet itse valitsisin, jos minun pitäisi yllättää laulaen rakkaimmat ihmiseni. Aloitan kaikkein rakkaimmista eli lapsistani, omista päivänsäteistäni ja nytkin kun heitä ajattelen, silmiini nousee onnen  kyyneleet. Rakastan heitä niin paljon. Laulaisin heille laulun You are my sunshine.



Rakkaalle Ukolle vetäisin niin kauniisti kuin osaisin ja vähän riehakkaasti laulun You.




Ystävät pääsisivät kuuntelemaan kappaleen Umbrella. Kokoisin heidät kaikki yhteen ja rokkaisin lopuksi heidän kanssaan niin villisti kuin pystyisin auringonnousuun asti. Tai ainakin auringonlaskuun.



Äiti ja isä saisivat kuulla Charlie Chaplinin kappaleen Smile. Heillä on aina ja ikuisesti paikka sydämessäni, vaikka he eivät enää ole fyysisesti läsnä tässä elämässä.




Pikkusiskoltani pyytäisin, että hän soittaisi jälleen kerran pianolla Myrskyluodon Maijan. Ja hänen säestämänään laulaisin kappaleen hänelle.




Jos saisin itse toivoa, niin haluaisin jonkun esittävän minulle kappaleet Ave Maria ja Warum? P.s. saa vetää oktaavia  tai kahta alempaa. Warumin teki tunnetuksi Miliza Korjus, mutta Marjorie laulaa sen myös upeasti. 




Toivekonsertin päätteeksi toivoisin kuulevani Topi Sorsakosken Varjojen yön.




Kuva: Pixabay
Musiikkivideot: YouTube 

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Erikoinen Ystäväkirja – ö spesöl frendsipbuk





Mai Frend 


Ai häv ö frend wit hum ai ounli spiik tankero. Its fani – ven vii miit oor kool tu iitsatö, it oolveis tseinsis tu tankero. Vii bout spiik riöl inglis priti fluentli, shii meibi betö tän mii (nou mätö) pat tugetör – tsast tankero. Ai kaant rimembö hau it ool staartid. Pat ai häv ö slait memri hau it mait häv staartid. Ai häv this priti präktikal sei'in:”Ou mai gaad änd tsiisus kraistus. Änd evritin” wits ai kän juus ven ai äm in muud voor sveöring or häv meni tings tu duu ät tö seim taim, ai miin aim tuu bizi. Its veri juusful. Tis sei'in mätsiis wit enitin. Änd ö litl bai litl Mai Frend staartid tu compliit mai sentönsiis wit tät ”Änd evriting”. Aim rait suö äs raiting tis daun tät tis vos tö vei it ool staartid.

Ven ai häv samtin tu let höör nou ai sent höör ö mesits vit watsap. Raitin ö mesits in tankero is raatö haard – juu wount biliiv. Bat tsast trai änd kam bäk tu mii änd sei it ögein – tis is not iisi äs juu mait tink bifoor train it joorself. 

Auö hasbänds stopd wandörin tis foor ö long taim ögou. Ät fööst tei bout weö veri confjuusd. Vans vii ool met, änd kän juu imäzin, Mai Frends hasbänd andörstuud tankero. Bat wosnt keibabl tu spiik – ai wandö vai not?

Nauödeis piipl aar staatin tu stadi esperanto. Wai not tankero? Wen raitin daun it luks äs streins äs esperanto bat is haalf-noun foor moust of piipl. Ai äm tsast tinking öbaut meikin ö notifikeisön änd rikvest foor auö njuu EU-paarlianmentörians tu teik ö käts on tis. Teuvo Hakkarainen mait bii veri intristid vit tis änd giv ö presönteisön of pronaunsin tu ti ätöörs in tö EU-paalöment. Änd ten, Mai Frend änd me, mait bii feimös änd ivön rits. Bekamin rits häs biin auö long-tööm-plän foor faiv jiörs bai nau. Wii hävnt häd mats lak, bat nau ai tink tis mait bii auö oppotjuuniti. Wiil sii änd if it häpens it will be Tö Greitist Ou mai gaad änd tsiisus kraistus evö. Änd evriting.

Ai häv ritten tis litl stoori (from riöl laif änd evri wöörd is tsast äs ai rout it, nou tseinsiis) wit ö pöömissön of Mai Frend. Ai offööd höör tu riid tis bifoor paplisin, bat sii seid thät ”Nou woriis, ai trast you”. Änd täts tö wei it is. Ai trast höör äs wel.


Tö tekst is not öveilbl in inglish or niitö in finish. Tsast riid tö tekst aut laud. Ai bet juu andöständ.




perjantai 1. marraskuuta 2019

Arvoituksellinen katse




Nymma Nytten piirtämänä


Yhteiset kyssärit ja Nymman vastaukset:

Ketä julkkiksia kutsuisit sun synttäreille?

Sauli Niinistön kutsuisin pitämään juhlapuheen. Donald Trumpin kutsuisin grillailemaan juhlavieraille possunribbsejä ja kanaa. Voihan olla että kumpikaan ei tule. Presidentiksi pääsee kyllä, muttei välttämättä mun synttäreille.

Kaksi tärkeintä tavaraasi? 

Kännykkä, silmälasit, lääkkeet, auto, varsi-imuri. No nyt niitä on jo viisi. Ilmankin tulee toimeen, mutta ehkä valitsen silmälasit ja lääkkeet.  

Kaksi turhinta tavaraasi?

Sukkahousuja ja korkokenkiä en käytä. Ainoastaan riittävän tärkeissä juhlissa. Viimeksi oman lapsen häissä.


Mitä sä luulit että susta olis tullut isona?

Jossain vaiheessa minusta piti tulla rekkakuski. 70-luvulla oli sen niminen tv-sarja. Äiti kyllä vähän sille suunnitelmalle naureskeli.  

Hetken luulin, että minusta tulee sairaanhoitaja, mutta ei onneksi tullut. Olen niin huonomuistinen, että lääkitsisin varmaan kaikki potilaat pilalle ja kuoliaaksi. 

Olin nimittäin löytänyt tuon Isännän ennen kuin sain tietää päässeeni sairaanhoito-oppilaitokseen toiselle paikkakunnalle. Peruin paikan ja muutin suunnitelmia. En kertonut koskaan isälle ja äidille. Nyt kääntyvät varmaan haudassaan, kun kuulevat tämän. 

Lopulta se, mikä minusta tähän mennessä tuli, on erilaisten yhteensattumien summa, kuten elämä yleensäkin. Liittyy hyvin pitkälti tuohon edellisessä kappaleessa mainittuun ratkaisevaan tekijään. Pääasia on, että tekee oman elämänsä valinnat ja päätökset itse. Ei tarvi ainakaan muita syyttää, jos meni pieleen.



Voisin jatkaa tätä kysymystä: 

Mitä sä luulet, että susta olis pitänyt tulla isona?

Nyt kun on kulunut 40 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran tein palkkatyötä, yli 33 vuotta aktiivista työtekoa, kokemusta kuudelta eri alalta (mukaan luettuna kesätyöt ja poislukien perhevapaat) ja kolme ammattiin johtavaa/kelpuuttavaa tutkintoa, niin uskallan sanoa, että minusta olisi pitänyt tulla kokki. 

Suurkeittiössä on ihan hitokseen siistiä ja hygieenistä, melkein kuin leikkaussalissa tai laboratoriossa. Työskentelytavat ja systeemit ovat tietynlaiset, joita kaikki noudattaa. Jos ei noudata, niin homma lakkaa pelittämästä. Säännöt, käytännöt ja lainalaisuudet eivät muutu joka viikko eikä ohjeita tarvitse jatkuvasti tarkistaa netistä. Lisäksi kokilla on oikeus aina vähän soveltaa tilanteen mukaan ja käyttää omaa luovuuttaan. Nälkäiset asiakkaat ovat lisäksi lähes poikkeuksetta tyytyväisiä, kun hommat hoidetaan ajallaan ja sovitusti. Ainoa haittapuoli on työn fyysinen kuormittavuus ja työympäristön meluisuus.



Ja Nytten kyssärit Nymmalle:

Kuka historian henkilö olisit ja miksi ja kuka olisi tällöin puolisosi nykyisyydestä?

Marie Curie  tai Albert Einstein. En ainoastaan heidän älykkyytensä vuoksi, vaan siksi, että saivat oivaltaa uutta ja tehdä sitä mistä eniten pitivät. Kadehdin aina niitä ihmisiä, jotka saavat tehdä työtään muutenkin kuin rahan ja toimeentulon vuoksi. Jos olisin Marie Curie, niin puolisoni olisi tietysti yhteinen idolimme Esko Valtaoja. 

Jos olisin Albert Einstein, puolisoni nykyisyydessä olisi Englannin kuningatar Elisabet II. Siinä hyvä vastinpari "Allulle", koska "Ellu" ei todellakaan saa tehdä työkseen sitä mistä eniten pitää eikä ole itse saanut valita ammattiaan ja uraansa. Se ei ole hänen syytänsä eikä oma valintansa, että joutuu olemaan vankina ja kaavoihin kangistuneena hamaan tappiin saakka. 

Kun katsot kokovartalopeiliin (vaatteet saa olla päällä), mistä pidät eniten ja mistä vähiten?

Pidän ylipäätään koko kropastani. Kolme vuotta sitten olin fyysisesti parhaimmassa kunnossa koskaan ja silloin olin tyytyväisempi kaikkeen fysiikkaani. Nyt on vyötärön tilalle tullut michelinrenkaat. Se on kyllä aika kamalaa.  Joskus nuorempana takapuoli vaikutti isolta. Myöhemmin muut ulottuvuudet ja saavutetut muodot ovat tasoittaneet tilannetta.

Jos voisit muuttaa jotain maailmassa, mitä se olisi? 

Jos vaan yhden asian saisi muuttaa, niin erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin ja tulevaisuuteen pitäisi panostaa ja keskittyä paljon, paljon enemmän koko maapallolla. Lastensuojelutoiminta pitäisi laittaa kuntoon täällä ja aloittaa niissä maissa missä siitä ei ole vielä kuultukaan. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja toivo. Heidän tulevaisuuttaan ja unelmiaan ei saa murskata ja tuhlata. Tähän tietysti liittyy nämä ilmastonmuutosasiat, joihin olisi kaikkialla pitänyt herätä jo kauan sitten. 





Salaperäinen hymy




Nytte Nymman piirtämänä


                      

Mitä sä luulit, että susta tulisi isona?

Luulin, että jossain vaiheessa minusta tulisi aikuismainen. Mutta nyt olen iloinen, ettei näin ole ainakaan vielä käynyt, vaan olen pysynyt hirveän lapsellisena, uteliaana, innokkaana oppimaan uusia asioita. Luulin (ja toivoin) myös, että minusta olisi tullut pidempi - sekään odotus ei toteutunut. Mutta parempi pätkä, kuin kauhean pitkä, näin naisena. Luulin vielä lisäksi, että tekisin töitä lasten parissa, näinkään ei käynyt. Opettaja oli haaveammattini. Jonkunlaista opetus- ja oppimistyötä se on nykyinen työkin.

Ketä julkkiksia kutsuisit sun synttäreille?

Kutsuisin esiintymään Ville Valon ja Agentsin ja/tai Jorma Kääretortun.  Murrerunoilija Heli Laaksosen kutsuisin pitämään juhlapuheen. Yleiseksi seremoniamestariksi pyytäisin Kiti "Tanhupallo" Kokkosen ja väliajoille esiintymään Ismo Leikolan. He saisivat kuitenkin myös juhlia mukana ja syödä kakkua. Vieraiksi kutsuisin vielä kaikki lempikirjailijani: Stephen Kingistä Päivi Alasalmeen. Ja tietysti perheeni, kaikki hyvät ystäväni, Nymma ja kumppanit. Ai niin, onko Nymma julkkis - no melkein.


Kaksi tärkeintä tavaraasi?

Kyllä kännykästä on tullut tosi tärkeä eli se on ainakin. Ei olisi lankapuhelinaikaan tullut mieleenkään vastata puhelinta tärkeimmäksi tavaraksi. Toinen tärkeä onkin vaikea. Onko aivot tavara? Ei ole. No, kyllä se sitten on sänky. Ei sentään jääkaappi. Ei vaan, kyllä silmälasit taitavat olla sänkyä tärkeämmät - monitehot ja päätelasit.


Kaksi turhinta tavaraasi?

Hmmm, turhia tavaroita on kaapit täynnä. Mutta turhuuksien turhin tavara numero yksi on jäätelökone (käytetty tasan kerran). Ja toinen on hihansilityslauta (käytetty yhtä monta kertaa). Mutta siellä ne kaapissa nököttävät. Kuolinsiivoan ne pois, piakkoin.

Nymman kysymykset Nyttelle:


Mitä et aio enää ikinä ostaa?

Liimattavia irtoripsiä enkä hiusten vaalennusainetta. Molempien kanssa hutiloin pahasti. En onneksi yhtäaikaisesti, se olisikin ollut ihan huippusuoritus.

Mitä aiot vielä ostaa?

Olen ihan varma, että ostan vielä joskus lentolipun (meno-paluu) Usahan. Olen matkustanut elämäni aikana niin vähän, että maailma voinee kärsiä minun takiani yhden kaukomatkan. 

Mitä et ole vielä ostanut?

Edellä mainitun lisäksi en ole koskaan ostanut ainakaan huumeita. Enkä osta. Tästä olen aivan varma. Melkein kaikkea muuta on tullut ostettua ja kokeiltua. 

Mitä et enää käytä?

Luulen, etten koskaan enää käytä piilolaseja. Enkä laihdutusvalmisteita. Enkä myöskään yli seitsemän sentin korkoja. Ja tuskin bikineitäkään tai minihametta.

Mitä söisit? 

Juuri nyt maistuisi kivasti jokin makea, pieni iltaherkku, vaikkapa palanen toscapiirakkaa. 

Olen kyllä hyvinkin kaikkiruokainen eli nälkään menee melkein kaikki. Nälässä en ole toisin sanoen ollut. Yritän syödä mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa ja luomuakin, mutta en ole ruuan suhteen minkään sortin kiihkoilija. C-vitamiinin tarpeeseen mieluummin oman maan, kuin kaukomaiden hedelmiä.

Mitä et söisi?

En söisi heinäsirkkoja tai toukkia, koiraa tai marsua. Enkä apinan aivoja tai minkään eläimen kiveksiä tai silmiä. Näitä en ainakaan. Enkä ryhtyisi kannibalismiin.


Nytte Nymman piirtämänä

                                 

torstai 31. lokakuuta 2019

Ystäväkirjasta naamakirjaan ja takaisin


Konmarituksia ja kuolinsiivouksia tehdessään tulee törmänneeksi vanhoihin tavaroihin. Onneksi niitä on tullut säilytettyä, vaikka joskus muinoin ne ovat tuntuneet tarpeettomilta ja ehkä jopa noloiltakin.


Yksi tällainen on monella käytössään ollut muinainen "naamakirja" eli Ystäväkirja. Valmiiksi painettuihin kysymyksiin sai kirjoittaa vastauksensa ja liimata naamakuvansa tai muun kuvansa sille varattuun suorakulmioon. Voi sitä onnea, kun sai houkuteltua ensi-ihastuksensa kirjoittamaan siihen.

Niitä vastauksia luettiin aina uudestaan ja uudestaan. Ja kyllä ne kaikki muutkin avautumiset olivat aarteita. Varsinkin juuri sen vastakkaisen sukupuolen, jotka olisivat voineet pitää sitä tyttöjen touhuna. Ehkä pojat olivat kovinkin otettuja siitä, että heitäkin pyydettiin kirjoittamaan. Ja kyllä he kirjoittivatkin selvästi tarkkaan mietittyjä vastauksia ja tosissaan.


Erikoisten Asiantuntijoiden kaapeista on löytynyt noita vanhoja Ystäväkirjoja, mutta pidämme tietenkin niiden sisällöt omana tietonamme ja arvokkaina muistoinamme. Sen sijaan pistimme kysymykset uusiksi ja piirsimme toinen toisistamme kuvat. Keksimme kolme yhteisesti vastattavaa kysymystä ja kolme "yllärikysymystä". Seuraavaksi ilmestyvässä postauksessa julkaisemme uudistetun painoksen à la Erikoiset Asiantuntijat. Tulossa pian.....

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat