Ensimmäistä kertaa noin puoleentoista vuoteen kävimme Isännän kanssa yleisötapahtumassa. Kyllä tässä ajassa jo alkaa selvästi metsittymään ja mökkihöperöitymään. Tulee entistä enemmän introvertiksi ja nauttii vaan omasta rauhasta. Kivaa on ollut olla kotona rauhassa poisluettuna töissä käyminen sekä kaupassa, kirjastossa ja (hammas)lääkärissä käyminen. Tai siis niissäkin käyminen on kivaa, mutta sitä voi vähemmän tehdä kotona. Niin ja kampaajalla sekä postissa ja rautakaupassa. Jokaisella käynnillä kasvomaski tiukasti naamalla.
Isäntä on perillä pesäpallon hienouksista paljon paremmin kuin minä, koska on pelannutkin sitä ihan tositarkoituksella (=kilpasarjoissa). Niinpä hänen tietämyksensä on ihan eri tasolla kuin minun, mutta olen oppinut siinä sivussa paljon. Tulipa nuorempana seukkausaikoina istuttua katsomossa jokunenkin kerta, kun Isäntä oli pelaamassa.
Pesäpallo on hieno laji. Siinä tarvitaan nopeutta, voimaa, ketteryyttä, älyä, tilannetajua ja tietysti sääntöjen ja erityisesti monimutkaisen taktiikan ymmärtämistä. Lyödään tahallaan laittomia tai syötetään vääriä syöttöjä, tehdään omalle joukkueelle paloja tahallaan tai pudotetaan kopiksi saatu pallo tahallaan. Kaikella on merkityksensä eikä kaikki ole aina tahallista. Joskus tapahtuu oikeitakin epäonnistumisia.
Myös ”teollisuusvakoilua” harjoitetaan, eli ollaan hyvin selvillä vastassa olevan joukkueen vahvuuksista ja heikkouksista sekä ryhmänä että yksilöinä. Ja käytetään sitä sumeilematta hyväksi.
Sisäpelissä asetetaan lyöntijärjestys sen mukaisesti minkä tyyppisiä lyöntejä kukin on taitava lyömään. Esimerkiksi pomppulyöntiä harva osaa. Tai ensimmäiseksi lyöjäksi asetetaan kaikista nopein juoksija, joka etenee nopeasti kentällä. Erikoisosaajia on myös niin sanotuissa jokerilyöjissä joita voidaan käyttää tarvittaessa tilanteen mukaan. Ulkopelissä takakentän koppariksi valikoituu pelaajia, joilla on hirmuinen heittokäsi. Voivat jopa heittää pallon takakentältä suoraan lukkarin räpylään.
Tiistaina 7.9. kävimme Kouvolassa katsomassa Kouvolan Pallonlyöjien ja Vimpelin Vedon toista Superpesiksen välieräottelua. Olipa jännä ja viihdyttävä peli. Edellisen voitti KPL Vimpelissä ja tämänkertaisen Vimpeli voitti Kouvolassa. Kolmesta voitosta voittaja pääsee loppuotteluun. Tänään 9.9. on kolmas välieräottelu Vimpelissä ja seuraava lauantaina 11.9. Kouvolassa. Jos vielä yksi peli tarvitaan, niin se on sitten sunnuntaina Vimpelissä. Toinen loppuottelija on jo selvillä, se on Manse Tampereelta.
Pelin merkkikielestä ei ota pirukaan selvää. Ainakaan asiaa vähemmän tunteva katsoja ja jolla ei itsellään ole kokemusta pelaamisesta eikä ole niin hyvin sisällä pelin ytimessä. On monenväristä viuhkaa, erivärisiä rukkasia ja kepakoita ja käsien asentoja. Viuhkaa käyttää pelinjohtaja. Silläkin voi olla merkitystä, onko viuhka oikeassa vai vasemmassa kädessä ja osoittaako hän sillä ylös vai alaspäin. Ja missä asennossa toinen käsi on.
Tässä pelissä vierailevan joukkueen pelinjohtaja (ylläolevassa kuvassa sinitakkinen herrahenkilö) sai tuomarilta keltaisen kortin, kun poltti kääminsä ja paiskasi viuhkan käsistään kentälle. Laji on herrasmiesten laji, siellä ei pahemmin soiteta suuta toisille pelaajille eikä haistatella tuomarille. Kortti nousee hyvin vähästä. Yleisökään ei yleensä huutele rumia vastustajajoukkueen pelaajille, kuten usein jalkapallo -otteluissa kuulee tapahtuvan.
Monilla pallopeleillä on oma fanittajakuntansa. Joskus pitäisi mennä katsomaan välillä jotain ihan muuta lajia. Esimerkiksi korista tai lentopalloa en ole monestikaan käynyt katsomassa.
Muokattu: Pelit näkyvät Ruutu+:lla, ilman selostusta. Kenttäkuulutukset kuuluu. Kuvaaminen tapahtuu koko ajan kotipesän takaa niin sanotulla fanikameralla. Mutta on sekin parempi, kuin että ei näkisi koko peliä missään.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
