Long time no see

 

Long time no see, dear friend

Vielä muutamia vuosia sitten Punaisen Tuvan lintujen ruokinnalla kävi tiheään hömö- sekä töyhtötiaisia. Täkäläiset kannat ovat selvästi romahtaneet. Hömötiaiset, jotka ovat tiaisista selkeästi rohkeimpia tulivat aina ennen vanhaan rohkeasti paikalle ensimmäisinä, kun tarkkailija oli asettunut asemiinsa. Nyt niitä ei ole näkynyt eikä kuulunut.

Kuluvana talvena näin ensimmäiset hömötiaiset vasta nyt loppiaisena, vaikka ruokinta on aloitettu jo lokakuun lopulla ja muita kävijöitä on ollut runsaasti, lukuunottamatta töyhtötiaisia, joita on ollut tavallista vähemmän sekä pyrstötiaisia, jotka ovat aina vierailleet harvakseltaan.

Loppiaisena näin siis ensimmäistä kertaa yhden hömötiaisen pihallamme ja tänään tätä kirjoittaessani (8.1.) paikalla oli yhtäaikaa kaksi hömötiaista. 

Toivottavasti nämä kaksi ovat herra ja rouva ja päätyvät perustamaan perheen. Sievä kotipönttö olisi valmiina. Sisustimme jo viime vuonna pöntön hömötiaisille mieluisaan tapaan. Hömötiainen nimittäin ei pesi mielellään valmiissa pöntössä, vaan kaivertaa pesäkolon itse lahoavaan puuhun. Mutta sain hyvän vinkin eräältä lintubongarilta. Hömötiaista varten voi pönttöön laittaa sisälle puulastua ja -purua melkein suuaukkoon asti ja näin hömötiainen voi "kovertaa" pönttöön itse pesänsä. Viime keväänä joku oli pönttöä tarkistellut, mutta ei vielä tärpännyt. Yksiö odottaa siis tulevana keväänä edelleen ensiasukkaitaan.

Töyhtötiainen on määritelty lajina vaarantuneeksi. Hömötiainen erittäin uhanalaiseksi. Pyrstötiainen sitä vastoin on lajina elinvoimainen. Kaikki em. linnut ovat rauhoitettuja. (Lähde: Lintuportti)

Long time no see -sanonnasta kertoo Wikipedia seuraavaa:

Käännetty englannista-"Long time no see" on englanninkielinen ilmaus, jota käyttävät ihmiset, jotka eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan, epävirallisena tervehdyksenä. Ilmaus on myös lyhentynyt Internetin slangissa LTNS:ksi. Wikipedia (englanti)

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Puoli kuuta peipposesta

 

Ruokimme talvisin Ukon kanssa  lintuja Punaisella Tuvalla.  Ruokinta aloitetaan, kun maa syksyllä jäätyy ja lopetetaan keväällä maan sulaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokinta kestää yleensä loka-marraskuulta huhtikuulle asti. Tästä on tullut meille rakas harrastus ja olemme myöskin kehittyneet aikamoisiksi lintubongareiksi. No, Uko oli sitä jo ennestään ja hän tunnistaa valtavan määrän lintuja myös äänestä - minä en.

Viime syksynä oli poikkeuksellisen hyvä pihlajanmarjasato, josta syystä paljon tavallisesti etelämmäksi muuttavia lintuja jäi talvehtimaan. Meidänkin ruokinnalla on käynyt koko talven ajan mustarastaita, mitä ei ole meidän ruokintahistoriamme tapahtunut aikana vielä kertaakaan.

 

Tänä viikonloppuna oli taas paljon ruokailijoita paikalla. Parhaiten kelpaavat kuorettomat auringonkukan siemenet sekä pähkinäiset talipallot. Talipallojen kanssa saa olla tarkkana. "Meidän" linnuille ei kelvannut vehnäiset talipallot, vaan ne jäivät aina syömättä.

Lauantaiaamuna, kun pimeä oli väistymässä, mutta oli vielä hämärää, huomasimme sähköjohdon päällä pienen muhkuran. Kiikareiden avulla katsottuna se paljastui varpuspöllöksi, joka ei ole paljon punatulkkua suuremmaksi. Se oli ilmeisesti tullut vaanimaan ruokintapaikalle ensimmäisiä nälkäisiä saapuvaksi. Luonnon laki ja niin edelleen - jatkoimme aamupalan laittoa ja kun lähdimme myöhemmin ulos, pöllö oli hävinnyt.

Olimme taas ulkosalla, kun alkoi iltapäivän päätteeksi hämärtää. Teimme pienen lenkin ja saavuttuamme takaisin Punaiselle Tuvalle, tuttu linnunmuoto piirtyi sähköjohdon päältä taivasta vasten. Varpuspöllö oli taas tullut kytikselle.

Seuraavana aamuna ei pöllöä näkynyt, mutta paikalla oli yhtä aikaa kolme harmaapäätikkaa. Yleensä niitä näkee harvakseltaan ja vain yhden kerrallaan. Kymmenkunta keltasirkkua saapui paikalle syömään maahan pudonneita siemeniä. Jännä juttu, että ne eivät ole oppineet syömään suoraan lintulaudalta kuten eivät urpiaisetkaan, joita ei ole vielä tänä talven näkynyt. Aamun iloksi paikalle lennähti pyrstötiainen, suloinen palleroinen pitkine pyrstöineen. 

Yhtäkkiä hieraisin silmiäni. Mitä ihmettä näinkään.  Huusin Ukon paikalle katsomaan että näenkö nyt varmasti oikein. Ei tuosta sinisestä päälaen väristä ja siiven kahdesta valkoisesta laikusta voinut erehtyä. Peippo istui omenapuunoksalla seuraamassa muiden lintujen ruokailua.

"Se on kesä sitten ihan nurkan takana", tokaisi Uko. "Puoli kuuta peipposesta..." Luontoportin nettisivustolta viisastuimme, että peipot saattavat joskus harvalukuisena jäädä talvehtimaan. "Voi peippo pieni, kevääseen on matkaa. Toivottavasti selviät!" ajattelin ja hain Googlesta vielä peipon laulusta äänitteen ja kuuntelin sen ihanan livertävää ja pulputtavaa laulua samalla kun katselin omenapuun oksalla istuvaa lintua.

Kuuntele sinäkin: Peippo 🎵🎶

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

 

Lintutuntikirja

Käpytikka, kuva: Sanna Hirvonen
sanna_hi68

 

Viime vuonna talvilomalla, jonka vietimme huhtikuun loppupuolella, pidin viikon ajan lintupäiväkirjaa. Talviloma osuu tänä vuonna samalle viikolle eli on vielä edessä päin. Tulimme viikonlopun viettoon mökille ja viime vierailukerran jälkeen on lintujen lajimäärä kasvanut kevättä kohti mentäessä.

Emme olleet mökillä, kun BirdLife Suomi järjesti 16. kerran pihabongauksen. Voit lukea tästä pihabongauksen 2021 tuloksia.

Pidänkin tänään 27.3. oman pihabongaukseni eli tarkkailen tunnin ajan lintuja. En niinkään määriä, vaan lintujen touhuja.

Bongaus alkaa alkuverryttelyllä eli reippaalla aamulenkillä Ukon ja Nuuskijan kanssa. Keho pitää saada lämpöiseksi, jotta tunnin paikallaolo pihalla onnistuu. Bongauksenhan voisi suorittaa sisältä tuvan lämmössä ikkunan ääressä kyyhöttäen, mutta siinä jäisi äänimaailman havainnot kokonaan huomiotta.

Siispä asemiin. Rappusille, tuvan ulko-oveen nojaten, valmistaudun odottamaan. Tarkkailupaikaltani on hyvät näkymät kaikkiin kolmeen pihan ruokintapisteeseen.

Hömötiainen

Hömötiainen saapuu aina paikalle ensimmäisenä. Se alkaa olla harvinainen ja jopa uhanalainen, mutta täällä mökkitienoolla niitä vielä on. Hömötiainen nappaa auringonkukan kuoritun siemenen ja vilahtaa tiheän pihakuusen uumeniin. Ilmestyy uudestaan ja jää syömään ruokinta-automaatille. Sen kolmivärinen, musta-harmaa-valkoinen asu tuo jostain syystä mieleen Chaplinin. Pieni ja nopealiikkeinen, suloinen lintuystäväni. 

 

Sinitiainen

Sinitiainen lennähtää hömötiaisen kaveriksi. Se nappaa nokkaansa kuoritun auringonkukan siemenen ja nakkaa sen saman tien olkansa yli maahan. Onko linnuilla olkapäät? Siltä se joka tapauksessa näyttää. Toisenkin siemenen se heittää pois, olkansa yli, ja vasta kolmannen nappaa mukaansa lentäessään pienen pihakuusen uumeniin syömään eväänsä. Kuusen kätköistä se lentää kerran jos toisenkin hakemaan siemeniä, mutta ei jää syömään ruokinta-automaatille eikä enää ruokailun jatkuessa nakkele siemeniä maahan. Ihan kuin se olisi aluksi suorittanut jotakin laaduntarkkailua. Linnuilla on tapansa, joita kaikkia me ihmiset emme tiedä.

 

Talitiainen, koiras

Talitiainen valitsee ruuakseen talipallot. Se nakuttelee ja napsii talipallon murusia. Toinenkin talitiainen saapuu sen kaveriksi. Kas, koiras ja naaras - lienevätkö löytäneet juuri toisensa ja nyt tulivat treffeille. "Nähdään talipalloilla" -tyyliìn. Koiraan ja naaraan erottaa helposti siitä, että vatsan yli kulkeva musta raita on koiraalla selvästi paksumpi, naaraalla joskus jopa hieman rikkonainen.

 

Kuusitiainen

Kuusitiainen tulee varovaisesti paikalle, kuin olisi kutsumaton vieras. Nappaa siemenen melkein lennossa ja katoaa pihamännyn piiloihin nakuttelemaan jyvää varpaidensa välistä. Kuusitiaisella näyttää olevan tukka hieman pörhöllään, kun sillä on päässä kuin pieni töyhtönysä. Taisi jäädä aamulla sulat sukimatta. Hömötiaisesta kuusitiaisen erottaa helposti siitä, että kuusitiaisella on niskassa valkea laikku. Kuusitiainen on tiaisistamme kaikkein pikkuisin, vaikka pieniä ne ovat kaikki.

Punatulkkukoiraita saapuu joukolla pihakoivujen latvustoihin syömään urpuja. Punaiset pömppövatsat pörhöllään ne napostelevat urpuja ja väliin viheltelevät surumielistä lauluaan. Kutsuvatko rouviaan paikalle urpuapajille. Pian punatulkutkin lennähtävät parvena syömään maahan pudonneita siemeniä ja hetken päästä pyrähtävät pois takaisin koivikkoon.Ne säikkyvät pienintäkin liikettä, ja jos yksi punatulkku lähtee paikalta, muut seuraavat perässä.

Närhi lentää paikalle äänekkäästi rääkäisten. Tiaiset pyrähtävät hetkeksi tiehensä, kunnes närhi on löytänyt tiensä talipötkylälle ja tilanne rauhoittuu tiasten palata. Närhi toimii varislintujen tapaan vähän rosvon elkein ja yrittää selvästi saada talopötkylästä viemisiä mukaansa. Siitäpä syystä talipötkylä on metallikehikon sisällä, kun aiemmin tapasi käydä niin, että närhet saivat ripustusnarut poikki ja kuka lie sitten vei maahan pudonneet pötkylät mennessään. Tuskin närhi itse kuitenkaan. Mutta nälkä se on närhelläkin ja sehän on komea lintu, niin on linnulla hieno ja värikäs höyhenpuku.

Käpytikka

Käpytikka leuhottaa paikalle ja närhi poistuu paikalta. Käpytikan lento on sellaista kouhottamista, että luulisi sen lentävän päin puuta. Vaan ihmeen näppärästi se laskeutuu oksalle ja pomppii sitten pitkin oksia kohti talipötkylää, josta se nokkaisee palasen, kiertää toiselle puolelle ja nokkaisee taas. Voi, että on hieno lintu tuo käpylintu ja jotenkin liikkeissään kovin sähäkkä. 

Mustarastas

Mustarastas on vekkuli lintu. Se lennähtää maahan ja laskeuduttuaan nostaa aina pyrstön hetkeksi pystyyn. Ihan kuin se olisi joku vauhdin pysäyttämiskikka. Tuskin on, mutta siltä se näyttää. Sitten se lähtee etenemään hieman kyyryssä, kuin painaisi hartiat alas. Jos tiaisella on olkapäät, niin kyllä mustarastaalla on hartiat. Paikalle saapunut mustarastas on koiras ja sen musta höyhenpuku kiiltelee, kuin sitä olisi kevätmeininkejä varten kunnostettu. Onhan pian taas linnuilla se aika vuodesta.

Keltasirkkujen parvi lennähtää paikalle. Ne syövät vain maahan pudonneita siemeniä. Ostin vartavasten kauranjyviä, että tulisivat paikalle, mutta näyttää niille auringonkukan siemenetkin kelpaavan. Keltaista näkyy höyhenpuvuissa vain vähän, ja luinkin sitten lintukirjasta, että nuorilla yksilöillä keltaista väriä saattaa olla vain päässä ja muuten lintu voikin olla melko punaruskea. Nämä ruokavieraat olivat siis ilmeisesti paikallista nuorisoporukkaa. Mietin myös, josko olivat sittenkin peltosirkkuja, mutta googlehan sen taas paljasti, että keltasirkkuja kumminkin. Peltosirkut ovat äärimmäisen uhanalaisia ja rahoitettuja, laji on jopa vaarantunut. Niitä pesii Suomessa nykyisin enää noin 4.000 paria, kun vielä 1980-luvulla pareja oli yli 200.000. Olisipa hienoa nähdä peltosirkkujakin. Peltosirkku oli Birdlifen valitsema vuoden 2020 lintu.

Urpiainen

Kun paikalle pölähtää urpiainen, kohta tulee paikalle sen kaveri ja sitten kaverin kaveri ja niin edelleen, kunnes koolla on parikymmenpäinen parvi. Urpiaiset mennä vipeltävät maassa ja nokkaisevat jyviä sieltä ja täältä. Ne jättävät lumelle sellaisen polkuverkoston, että jos ei tietäisi mikä on mennyt, niin jälkiä voisi hieman ihmetellä. Urpiainen on peippolintu, joka on helppo tunnistaa punaisesta otsalla keikkuvasta baskerista ja mustasta leukalapusta. Koirailla on joskus punaiset rintaröyhelöt. Minulle tulee urpiaisesta aina mieleen varpunen ennemmin kuin peippo.

Yksinäinen viherpeippo tulee nokkimaan maasta auringonkukan siemeniä. Tämä yksilö on selvästi vihreä, kun joskus ne voivat olla vähän haalean värisiä. Viherpeippo on uhanalainen ja rauhoitettu ja siksikin on hienoa nähdä se täällä, meidän pihalla. Kauan se tälläkään kertaa viihdy. Lentoon lähtiessä sen siipien ja pyrstön keltaiset viirut näkyvät hienosti. "Tule taas", sanon sille mielessäni.

Pyrstötiainen

Pyrstötiaispariskunta tulee kuin tuleekin paikalle. Olin jo aiemmin aamulla nähnyt ne, mutta niiden käynnit ruokintapaikalla ovat satunnaisia ja äkkinäisiä. Pienet valkopäiset ja -rintaiset palleroiset pitkine pyrstöineen keinuvat talipalloilla ja tasapainottelevat pyrstöjensä avulla. Pyrstötiainen on niin suloinen ja talven linnuista yksi lempilintuni. Se on jotenkin niin liikuttavan sulonen nappisilmineen. 

Töyhtötiainen

Töyhtötiainen on kärsinyt metsähakkuista hömötiaisen ohella kaikkein selvimmin täällä meillä päin ja koko Suomessa. Hakkuiden jälkeen ne katosivat pihastamme muutamaksi vuodeksi, mutta tänä talvena ne ovat taas palanneet. Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun huomasimme, että töyhtötiainen istui pihapuussa ja kävi päivittäin ruokailemassa. Ja tuleehan se nytkin, keikistelee viirullisine töyhtökampauksineen. Töyhtötiaisesta tulee mieleeni, että se olisi aina iloisella mielellä. Ehkä onkin, kuka tietää.

Lintubongaustuntini sujui mahdottoman hyvin, kun näin valtavan määrän lintulajeja ja useimmista lintulajeista tuli paikalle useampi yksilö. Noin puolessa välissä bongausta sain ennakkoon tilatun kahvin termosmukissa ja piparin paikan päälle tarjoiltuna. Ei tuullut eikä pyryttänyt ja elin täydellisen hetken osana tätä ihmeellistä ja ihanaa luontoamme.

 

Laulujoutsenet

Kuin bonuksena ja kaupanpäällisinä kuulin etäämpää joutsenien ääniä, kun ne ilmeisesti lensivät tarkistamaan onko kotijärven jäät jo sulaneet. Eivät olleet ja linnut palasivatkin torvia soittaen takaisin sulille vesille. Korppi kaarteli myös tuvan yllä ja krohahteli ja klonksautteli, niinkuin sillä on tapana äännellä.

Tunti kului nopeasti, kun paikalle saapui niin paljon lintuja. Linnut ovat kyllä omanlaisiaan persoonia. Niillä on kaikilla lajilleen tyypillistä käyttäytymistä, mutta varmasti myös luonne-eroja, niinkuin kaikilla muillakin elävillä. Kevät kun etenee, niin pihapiirin lintulajien määrä vain kasvaa, kun kevätmuuttajat palailevat. Tervetuloa vaan meille, pöntöt on putsattu ja huollettu ja taas on yksi uusikin asennettu.

Kaikki kuvat: Sanna Hirvonen

Sanna Hirvosen lintu-, eläin- ja muita luontokuvia voi seurata Instagramissa sivustolla: 

sanna_hi68

Suosittelen vierailua Sannan sivuille.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.