Sankarikoirat

 

Sankarikoira Koda

Kennelliitto palkitsee vuosittain useita koiria, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet yhden tai useamman ihmishengen pelastamiseen. Tänä vuonna palkittuja sankarikoiria on 22 ja lisäksi 21 koiraa sai kunniamaininnan. Noin puolet näistä koirista sai palkinnon eksyneiden löytämisestä. Palkituista koirista seitsemän pelasti ihmisen tai ihmisiä tulipalosta. Näiden lisäksi koirat hakivat apua sairauskohtauksen saaneille ihmisille.

Sankarikoiran arvonimen on voinut Suomessa saada vuodesta 1997 alkaen. Sankaruutta pitää hakea ja kaikkien palkittujen tarinat ovat luettavissa Kennelliiton sivuilla. Palkittava koira voi olla rotu- tai monirotuinen koira. Listaa selatessani huomaan, että todella monia rotuja löytyy edustettuna, mutta ainakin sankarilabradorinnoutajia löytyy useimmilta vuosilta kuten myös erilaisia paimenkoiria.

Lue tarinoita täältä:

Palkitut sankarikoirat

Kyseessä ovat useimmiten ihan tavalliset koirat, joita ei ole koulutettu pelastustehtäviin. Ne vain toimivat oikein juuri oikealla hetkellä. Ihmeellistä ja inhimilliseltä vaikuttavaa. 

Koira, joka elää ihmisen toverina, osoittaa monin tavoin kiintymystä, myös kaipausta ja ikävää joutuessaan erilleen omasta ihmisestään ja ihmislaumastaan. Tämän lisäksi sen vaistot ohjaavat myös auttamaan ihmistä hädän hetkellä.

Moni ihmisen hengissä pitävä sankarikoira jää ilman palkintoa eikä palkinto olekaan aina se ratkaisevin juttu, vaan ihmisen ja koiran välinen yhteys. Koiraihmisenä tiedän, että juuri mikään ei ole lohduttavampaa kuin painaa päänsä koiraystävän selkää vasten ja työntää sormet syvälle turkkiin ja tuntea käsiensä alla ehdotonta rakkautta sykkivä sydän. Kuinka monen yksinäisen ainoa ystävä on koira, tai muukin lemmikki. Kuinka moni olisi jäänyt lojumaan sängyn pohjalle sen sijaan, että koira vie päivittäin ylös, ulos ja lenkille tapaamaan toisia ihmis- ja koirakavereita. 

Sankariainesta on joka ikisessä koiraystävässä! Tämä ajatus tuli mieleeni tämän sankarikoirajutun ja Nuuskijan kuoleman jälkeen, kun Kuopus muutama päivä otti asian puheeksi. Koko hänen elämänsä ajan perheessämme on ollut koira. Nyt, hänen ollessaan kohta 20-vuotias, hän elää ensimmäistä kertaa koirattomassa kodissa.

"Miten tyhjää ja surkeaa on tulla tyhjään kotiin!", hän totesi, jonka jälkeen aloimme jutella yhdessä asiasta. On tosiaankin ihan eri asia tulla kotiin, kun täällä on joku odottamassa. Kuopus muisteli, kuinka hän pienenä odotti koulun ja iltapäiväkerhon jälkeen kotiin pääsyä, kun tiesi Nuuskijan odottavan. Asia oli hänelle ja meille kaikille tuttu ja jokapäiväinen, jonka arvosta osan ymmärtää taas vasta, kun sen on menettänyt. Nimittäin, vaikka Kuopus kasvoi isommaksi, hänestä oli aina yhtä ihanaa tulla kotiin Nuuskijan tervetulleeksi toivottamana. Hän kun suurimmaksi osaksi, perheen nuorimpana, tuli ensimmäisenä kotiin ennen muuta perhettä.

Nuuskija ei pelastanut henkiä, mutta se säästi Kuopuksen päivittäisiltä yksinoloilta ja mahdollisesti monelta pelolta. Se kohotti meidän kaikkien kuntoa, kun se keskikokoisena koirana vaati päivittäin parin tunnin lenkitykset. Se vei meitä sellaisille lenkkipoluille, joihin emme ehkä muuten olisi tulleet lähteneeksi. Sadepäivinä olisimme jääneet vetämään lonkkaa sen sijaan, että Nuuskijan kanssa oli lähdettävä lenkille kelistä riippumatta. Nuuskija kun kuului siihen koirarotuun, joka ei vettä pelkää, vaan se nautti lenkeistä aina yhtä paljon kelistä riippumatta. Nuuskijan kautta saimme kaikki uusia, samanhenkisiä ystäviä - kuten aiempienkin koiriemme avulla. Vanhimmat koiraihmisystävät ovat 1980-luvulta.

Uskallan väittää, että jokainen koiran omistava antaisi omalleen koiralleen palkinnon kaikesta siitä hyvästä, mitä ne meille antavat. Henkiä pelastavat Sankarikoirat ovat ehkä omaa luokkaansa, mutta monen kotona asuu Arjen sankarikoira.

Arjen sankarikoira Nuuskija

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Apu nro 47 (11.11.2021)

Lähteet: Apu nro 47 (11.11.2021), www.kennelliitto.fi

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaiken rakkautesi voit antaa minulle

Yleisön pyynnöstä esittelemme karvaisimpia perheenjäseniämme.

Tämä ei ole tarina pohjattomasta rakkaudennälästä, henkisestä riippuvuudesta tai itsekkäästä rakkaudesta.

Tämä on tarina pyyteettömästä rakkaudesta. Pääosassa on tänään Haukkuli, jonka kennelnimi on postauksen otsikkona. Suomennettuna ja vähän muutettuna.

Haukkuli on tällä hetkellä kolmivuotias. Hän saapui meille USAn kansallispäivänä, kuten edellinenkin koiramme Peppi, valkoinen länsiylämaanterrieri (R.I.P), joka tuli saman päivänä 14 vuotta aikaisemmin. Heinäkuun neljäs päivä on siis jo perinteinen koiranperheeseentulopäivä, vaikka meillä tämä on vasta toinen koira. On sillä oikeakin kutsumanimi, mutta täällä blogissa kutsun sitä vain Haukkuliksi.

Haukkuli on australianterrieri ja syntynyt eräässä eteläsuomalaisessa kaupungissa. Sen alkuperäinen kutsumanimi syntymäkodissaan oli Juuli. Pentu oli perheen pienelle tyttärelle rakas. Kun menimme ensimmäistä kertaa pentua katsomaan, tytär oli lähtenyt siksi aikaa kotoaan pois kaverinsa luokse, kun oletti, että Juuli lähtee saman tien meidän matkaamme. Se oli sydäntäsärkevää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan teimme pari päivää myöhemmin uuden reissun Haukkulia hakemaan. Tytär sai pitää Juulin vielä hetken aikaa. Se sai uuden kutsumanimensä erään maailman kuuluisimman henkilön mukaan, jolla sattui olemaan merkkipäivä juuri niihin aikoihin, kun Haukkuli on syntynyt.

Tässä linkki aikaisempaan postaukseemme, joka liittyy yllä mainittuun henkilöön
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/06/vaihto-oppilasta-odotellessa.html

Päätös uuden koiran hankkimisesta syntyi kesäkuussa 2016 mökkilaiturilla Mikkelissä. Tästä mökistä ja siellä vietetystä viikosta tänä syksynä kirjoitin blogiin Mökkipäiväkirjan kuudessa "jaksossa". Liitän tähän tuon mökkilaiturin kuvan. Jos Haukkuli olisi uros, sen nimi olisi Pentti. Tähän on syynsä.

Parasta mitä Haukkuli tietää, ovat mamma, pallot ja imurointi sekä takkamakkara. Se rakastaa imuroimista yli kaiken. Haukkulin saa houkuteltua ulkoa sisälle kätevästi, kun sanoo sille, että "Mennään imuroimaan.” Se tietää milloin imuroidaan pikkuimurilla ja milloin isolla ja osaa mennä oikealle ovelle (kodinhoitohuone vai siivouskaappi) odottelemaan. Kaikki muutkin siivoushommat käy roskien lakaisusta ja lattioiden pyyhkimisestä vessan pesuun. Jos se vaan suinkin onnistuu luikahtamaan vessaan, kun harjaan pönttöä, se seuraa toimitusta hyvin tarkasti ja yrittää napata wc-harjaan kiinni.

Jokainen koiranomistaja tietää, miten ihanaa ja ylitsepursuavaa on koiran riemu, kun omistaja astuu ovesta sisään vaikka vaan lyhyemmältäkin reissulta, kaupasta tai muilta asioilta, työpäivästä puhumattakaan. Kukaan ihminen ei pysty sellaiseen iloon. Meilläkin heiluu koko koira, kun heiluva häntä heiluttaa koiraa. Koko turriainen kiemurtelee lattialla onnesta sekaisin tai pyörii karusellina oman vaakasuoran akselinsa ympäri moneen kertaan. Joskus iskee niin ankara hepuli, että täytyy juosta ympäri huushollia pää kuudentena jalkana. Siinä on sohvan selkänojatkin vain pieni hidaste ja välillä mennään nurin ja sivuliirtoa paljaalla laminaattilattialla.

Arkiaamuisin Isäntä lähtee töihinsä aina samaan aikaan ja yleensä minä olen silloin vielä peiton alla. Haukkulin kanssa ovat lähteneet aamutoimille noin tuntia ennen ja sulkeneet makkarin oven perässään. Joskus nukun, joskus en. Lähtiessään töihin Isäntä avaa makkarin oven. Vaikka olen peiton alla ollut koko ajan ihan hiljaa, Haukkuli tietää milloin nukun ja milloin valvon. Jos nukun, se varovasti hyppää sängyn jalkopäähän jatkamaan aamu-uniaan. Jos valvon, se hyppää vauhdilla suoraan ovesta sänkyyn ja tulee päälleni istumaan tai makaamaan. Haukkuli on tässä lähes erehtymätön. Joskus harvoin olen herännyt siihen, että koiruus kuorsaa jalkojeni päällä. Kuten esimerkiksi eräässä aikaisemmassa postauksessa kerron. Ohessa linkki
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/08/unelmien-erikoiset-talokaupat.html

Kun Isäntä on lämmittänyt takan ja on pellin sulkemisen aika, voi hyvin huudella Haukkulia ulkoa sisälle: "Tule laittamaan pelti kiinni." Koira on salamana paikalla auttamassa pellin sulkemisessa. Se kipittelee Isännän perässä kytkemään ilmastoinnin päälle samalla näykkien hänen housunlahkeitaan. Mukavinta sen mielestä pellin sulkemisessa on, kun lakaistaan lattialta roskat. Tästä on muodostunut varsinainen rituaali. Lopuksi vähän pureskellaan lattiaharjaa.

Kun auto pitää laittaa lämmitysjohdon päähän, Haukkuli kipittelee suoraan johdon luokse ja alkaa ilmoittaa, että ota tämä johto tästä. Jos ollaan jonnekin lähdössä autolla, sanon Haukkulille, että ”Mennään autolla” ja niin se yleensä jo tietää, kumman auton kyytiin kannattaa pyrkiä. Haukkuli on myös itse oppinut tavan istua olkkarin puolelle tietylle matolle odottamaan ruokaansa. Sitä ei ole sille koskaan yritettykään opettaa. Yhtäkkiä huomasimme, että se menee sinne istumaan, kun sille aletaan laittamaan ruoka-annosta. Se osaa kyllä ilmoittaa, jos on jo nälkä tai tarjoilu on muuten vaan hitaanpuoleista. Kun ruoka on valmista, se tulee kutsusta kupille.

Tämä rotu on älykäs ja se oppii äkkiä pomottamaan ihmisiään, jos ei pidä varaansa. EA hellämielisenä mammana on suuressa vaarassa joutua sen uhriksi, mutta onneksi Isäntä on pitänyt sille kovempaa komentoa. Sen kuulo ja tottelevaisuus ovat siitäkin huolimatta päässeet kehittymään lievästi valikoiviksi. Terrieri on terrieri. Muutaman kuukauden ikäisenä se kävi pentukurssin ja siitä jäi tassuun onneksi hyvät sosiaaliset taidot. Haukkuli ei yleensä ole rähinän aloittaja. Jos kaveri aloittaa, Haukkuli kommentoi takaisin, mutta ei aina. Se osaa kohdata ja ohittaa toiset koirat hyvin. Hyviä koirakavereita on lähimaastossa useita. Sitten on vähän huonompiakin. Eräät ovat kylän huonoimmin käyttäytyviä, toisten koirien päälle käyviä ja niitä kasvattava pariskunta on omasta mielestään erikoisen hyviä kasvattajia ja kouluttajia. Pitävät hurttiaan järjestyslain vastaisesti vapaana eivätkä kuitenkaan pysty niitä hallitsemaan. Huono yhtälö. Näiden häirikkökoirien isännälle saatiin naapurin rouvan kanssa pidettyä pientä puhuttelua sen jälkeen, kun yksi heidän koiristaan oli käynyt edellä mainitun naapurin pikkukoiran kimppuun. Puhuttelusta on aikaa muutama vuosi ja se taisi vähän korjata kaikista pahinta käytöstä. Silti vielä viime viikollakin tämä isäntä tahallaan tukki kulkureitin Haukkulilta ja minulta verenhimoisesti läähättävän ja murisevan noutajansa kanssa. Haukkuli ja muut pikkukoirat ovat jatkuvassa vaarassa varsinkin pimeän aikaan, kun ei voi olla yhtään varma mistä puskasta tämä musta läähättävä peto iskee kiinni.

Haukkuli osaa paljon hyödyllisiä käskyjä ja hauskoja temppujakin ja toteuttaa ne omintakeisella tyylillään. Luoksetuloa se ei vieläkään kunnolla hallitse. Siinä se toteuttaa sitä omaa valikoivaa tahtoaan, vaikka kuinka olisi namia tarjolla.

Onko luoksetulon oppimiseen jotain kätevää keinoa tai oikotietä? Muuta kuin harjoittelu, harjoittelu, harjoittelu? Kommentoi alla olevaan kommenttikenttään. Haukkuli kiittää kommenteistanne.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ohessa linkki Mökkipäiväkirjoihin, joissa Haukkulikin seikkailee
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/11/mokkipaivakirja-vol6-uusi.html

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.