Mustatorvisieni

Olen sienestäjänä aika uusi ”kyky”. Innostuin asiasta kolme vuotta sitten, eli loppukesästä 2023, kun joka paikka pursusi tatteja ja muita sieniä. Läheisen rivitaloyhtiön pihanurmelta kävin iltahämärissä salaa poimimassa punikkitatit moneen otteeseen. Eivät näyttäneet talon asukkaita kiinnostavan. 

Lähimaastosta löysin myös lampaankääpää, suppilovahveroa ja mustatorvisieniä. Viimeksi mainitut piileksivät varsin vaikeakulkuisessa maastonkohdassa. Ja löysinkin ne puolivahingossa. Suppilovahveroita olin etsimässä. Molemmat ovat sellaisia sieniä, että niitä löytää vahingossa tai sitten perusteellisen etsimisen tuloksena.

Tänäkin vuonna näyttäisi olevan tulossa hyvä sienivuosi. Ei ehkä kuitenkaan ihan niin hyvä kuin vuonna 2023. Jotkut ovat metsäretkellään kompastuneen tatteihin ja toiset taas eivät ole löytäneet ainuttakaan syömäkelpoista. Lukeudun jälkimmäisiin. Mutta en olekaan mikään tattifriikki. 

Sen sijaan mustatorvisieni on suosikkini. Ja kantarellitkin kelpaavat. Kolme vuotta sitten kerättyjä suppilovahveroita ja lampaankääpää on vielä kaapissani kuivattuna ja jauhettuna, tiiviiseen lasipurkkeihin säilöttynä. Kuivatut sienet säilyvät vuosikausia ja säilyttävät ravintoarvonsa siinä muodossa parhaiten. Juuri tänään luin jostakin lehdestä sieniharrastajan kertomana, että pakastetut kantarellit pitäisi käyttää ennen joulua, ennen kuin ne alkavat menettää makuaan.

Tänä vuonna olen käynyt keräämässä sieneni ällistyttävän läheltä omaa pihapiiriämme. Kivenheiton päässä omalta tontilta kasvaa pienehkö mustatorvisieniesiintymä ja samalta muutaman kymmenen neliömetrin alueelta löytyy myös kantarelleja. Naapurin tontilla kasvaa myös molempia sieniä. Sieltä olen luvan kanssa käynyt pari kertaa poimimassa. Yhteensä näiltä kulmilta olen kerännyt ja säilynyt tähän mennessä reilun kymmenkunta litraa sieniä, joista kantarellien osuus on noin neljännes. Kaiken olen taas kaivannut ja jemmannut lasipurkkeihin. 

Yhdestä satsista mustatorvisieniä tein heti tuoreeltaan keiton. Ja ah, se oli todellakin parasta sienikeittoa ikinä. Löysin siihen reseptin googlettamalla ”mustatorvisienikeitto koskenlaskija”. Resepti löytyi osoitteesta ruokajakoti.fi. Linkitän sen tämän postauksen loppuun. Ohjeessa vain on mielestäni liikaa koskenlaskijaa. Puoli pakettia riittäisi, ohjeessa neuvotaan laittamaan keittoon koko 200g:n paketti. Eihän sellainen määrä edes liukene siihen liemimäärään. 

Toisen hyvän ohjeen sain tekoälyltä, kun rupattelun sen kanssa siitä, miten hieno ruokalaji mustatorvisienikeitto on. Siihen voi törmätä vaikka kuinka hienon ravintolan ruokalistalla. Liitän ”Kepan” (Chat GPT) laatiman reseptin myös tähän postaukseen. Sitä aion kyllä kokeilla. Siinä on mainittu yhtenä osana kuiva valkoviini ja uskon kyllä, että valkoviinin tulee olla nimenomaan kuivaa. Tein nimittäin joku aika sitten tattirisottoa, mutta käsilläni ollut valkoviini sattui olemaan puolikuivaa. Ei ollut hyvä ”kombo”. Ehkä se ei natsannut sienen sisältämän sokerin kanssa.

https://ruokajakoti.fi/reseptit/mustatorvisienikeitto/

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ruokaohjeiden käyttäminen, kopioiminen ja jakaminen on sallittua.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Prinsessan pako

Kuva: WSOY

Palasin pitkästä aikaa äänikirjojen kuuntelijaksi. Osittain tähän ajoi pitkittynyt kesäflunssa, joka rajoitti muiden aktiviteettien parissa puuhaamista ja pakotti vuodelepoonkin. Tautikierre alkoi heti kesäloman alkaessa 29.6. ja arviolta kolmas virustauti on parhaillaan riesana. 

Kuuntelin Bookbeatin äänikirjana Johanna Elomaan Prinsessan pako -nimisen kirjan (WSOY), joka on tosikertomus muutaman vuoden takaisesta pakoyrityksestä, jossa suomalainen Tiina Jauhiainen oli auttamassa vapauteen arabiprinsessa Latifaa isänsä, Arabiemiraattien hallitsijan ylläpitämästä vankeudesta. Ja siis tämähän ei ole uutuuskirja, vaan julkaistu vuonna 2022. Edellä mainitulla shekillä on muuten kolme Latifa -nimistä tytärtä, joista tämä kyseessä oleva on keskimmäinen.

Tiina oli töissä Dubaissa ja tutustui prinsessa Latifaan, kun tämä pyysi Tiinaa capoeira-ohjaajakseen. Capoeira on itsepuolustuslaji, jossa Tiina itsekin oli harrastaja eikä ollenkaan ohjaajatasoinen tekijä, mutta prinsessa sai puhuttua hänet ryhtymään toimeen. Samalla naiset ystävystyivät. Oliko tämä Latifan puolelta ehkä täysin suunniteltua, koska Tiinalla oli ja on Suomen passi, joka on yksi maailman ”arvokkaimmista” ja siten Latifa laski olevansa luotettavassa seurassa myös pakomatkaansa ajatellen.

Prinsessa oli yrittänyt pakoa jo kerran aikaisemmin, 14-vuotiaana, jäänyt siitä kiinni ja sen jälkeen muutaman vuoden kuulustelujen, kidutuksen ja vankilanomaisissa olosuhteissa pitämisen jälkeen joutunut vanhempiensa tarkan valvonnan alaiseksi. Emiraateissa naisen oikeudet tavalliseen elämään ovat käytännössä olemattomat. Nainen on aina jonkun miehen holhouksen alainen, joko isän tai aviomiehen. Holhoojan hyväntahtoisuudesta riippuu muun muassa, saako nainen esimerkiksi matkustaa ulkomaille tai ajaa autoa. Tai missä hän saa liikkua kotimaassaan tai kotikaupungissaan ja minkälaiset kotiintuloajat hänellä on. Puheluita ja whatsapp-viestejä tietenkin seurataan. Puhumattakaan siitä, miten hän saa pukeutua ja keitä saa tavata. Useimmilta tytöiltä ja naisilta on opiskelu ja oman uran luominen täysin poissuljettua. Nainen on vaimo, synnyttäjä, äiti ja kodin koriste. Joissain olosuhteissa ei edes eläimen arvoinen.

Pakeneva prinsessa ja hänen apurinsa Tiina jäivät kiinni laivasta Intian valtamerellä vaarallisen merimatkan loppumetreillä. Kävi ilmi, että pakomatka oli suunniteltu liian heppoisesti ja vailla riittävää asiantuntemusta ja luottaen liikaa henkilöihin, joilla ei ollut tällaiseen valmiuksia. Prinsessa oli muun muassa ohjeistettuna uskaltanut lukea sähköpostejaan laivalla Wi-Fi kautta, mikä lienee ratkaisevin tekijä heidän kiinnijäämisessään.Myös Intia pakomatkan kohteena oli kehno ratkaisu, sillä Arabiemiraateilla on maahan läheisiä poliittisia ja kaupallisia suhteita. 

Niinpä isä-sheikki esikuntineen sai varsin nopeasti selville tyttärensä sijainnin ja jäljitti karkulaiset laivalle, joka seilasi kohti Mumbaita. Tähän selvitykseen hän joutui käyttämään muun muassa Intian pääministerin ja FBI:n apuja, joista viimeksi mainittu ei ihan ollut toiminut  kaikkien protokollien mukaan. Mutta lienee raha ratkaissut tämänkin asian. Sheikki on yksi maailman raharikkaimmista ihmisistä, ellei rikkain.

Karkulaiset otettiin kiinni väkivaltaisesti ja kuljetettiin takaisin Dubaihin kuulusteltaviksi ja voi kuvitella, minkälaisissa oloissa Latifa joutuu loppuelämänsä viettämään. Tiinan oli sheikki armahtanut ja hän pääsi palaamaan Suomeen ja toipumaan koettelemuksistaan. Nykyään Tiina asuu Lontoossa.

Mitä johtopäätöksiä tästä tein. Ikinä, koskaan, milloinkaan en matkustaisi mihinkään maahan, jossa noudatetaan sharia-lakia. Sehän koskee paikallisten lisäksi myös turisteja. En ole tosin koskaan tuntenutkaan minkäänlaista vetoa kyseisiin maihin matkustamiseen. 

Toisekseen, ei millään pahalla. Naisten aseman suhteen on parannettavaa kaikkialla, Suomessakin. Muutamia kiihkofeministejä neuvoisin kuitenkin ensin perehtymään naisten asemaan noissa maissa ja vasta sen jälkeen tirisemään Suomen tilanteesta naisten aseman suhteen, jos vielä katsovat aiheelliseksi.

Tekstin kopioiminen ja kaikenlainen lainaaminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Marjastus vaatii lihaksia

Kuva: Maaseudun Tulevaisuus

Kävimme Isännän kanssa metsävadelmia poimimassa. Olimme metsässä noin kahden ja puolen tunnin ajan. Automatka tapahtumapaikalle vei aikaa vajaan tunnin verran suuntaansa.

Olimme varustautuneet normaalin vaatetuksen lisäksi janojuomilla, proteiinipatukoilla, kumisaappailla, päähineillä ja selkärepuilla. Repuissa meillä oli riittävä määrä tukevia pakastusrasioita kansineen.

Ilman lämpötila oli noin 14 astetta ja sää pilvipoutainen. 

En ole vuosiin käynyt marjametsässä enkä mitään muutakaan itse poimimassa, paitsi vähän sieniä parina syksynä lähimaastossa.

Fyysinen kunto on varmaan päässyt rapistumaan pahasti tai sitten ”marjanpoimintalihakset” eivät ole koskaan tarvitsemaansa treeniä saaneetkaan. 

Täytyy sanoa, että kyllä oli raskasta hommaa! Tuli ihan hiki viileästä säästä huolimatta ja koko kroppaa pakotti ja väsytti, kun lopulta päätimme poistua paikalta. 

Vadelmathan kasvaa aina/usein metsähakkuualueilla. Tältäkin alueelta oli tehty metsänhakkuu neljä vuotta sitten. Ja tavan mukaan alue oli täynnä kuoppaa, kantoa, kiveä, juurakkoa ynnä muuta ryteikköä. Sai tosi tarkkaan katsoa eteensä, mihin astui. 

Kun löysi hyvän ”apajan”, oli seuraavaksi etsittävä sopivan tasainen alusta, mihin asetteli itsensä seisomaan, että ylettyi poimimaan. Siinä sai kuitenkin tehdä töitä, että tasapaino säilyi ja ettei poiminta-astia kaatunut johonkin rytökasaan. Ilmankos se oli niin rasittavaa.

Saalis oli kuitenkin melko hyvä, n. 4-5 litraa. Ja purkit suoraan pakastimeen, ei tarvinnut enää erikseen käyttää aikaa niiden perkaamisen. 

Ensi kerralla en kyllä kuljeta koko purkkiarsenaalia ja kerättyjä marjoja mukanani selkärepussa. Hankin pienen ämpärin, 1-3 litraisen, jonka laitan jollain nauhalla roikkumaan kaulaani. Ja kun saalista alkaa olla painoksi asti, käyn tyhjentämässä astian rasioihin ja reppuun, jonka jemmaan johonkin sopivaan paikkaan, josta sen löydän. Esimerkiksi kuusen tai muun isomman puun juurelle.

Tekstin kopioiminen tai muu käyttö ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Jäähyväiset pihalammelle

Vihdoin viimein saimme aikaiseksi ja valmiiksi talomme takapihalla olleen pihalammen poistamisen. Lammesta olen tehnyt tänne useita postauksia. Muutaman vuoden ajan olemme jo ehtineet pohtia sen        ”räjäyttämistä” kokonaan pois. 

Jos te hyvät seuraajamme rakennatte taloa tai suunnittelette piharemonttia, ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET IKINÄ TEHKÖ TAKAPIHALLENNE AINAKAAN MITÄÄN ISOA TEKOLAMPEA. Meidän pihalla oli sellainen, kun tämä talo ostettiin ja kun kaupat tehtiin lumen ollessa maassa, emme tienneet emmekä tajunneet, kuinka iso se lampi oli ja kuinka työläs sellainen on hoitaa keväällä, kesällä ja syksyllä, jos sen haluaa olevan siisti ja nätti. Emmekä koskaan olleet siihen täysin tyytyväisiä.

Eri asia saattaa olla, jos tontilla virtaa puro, josta tulee koko ajan korvaavaa vettä. Siihen voi lammen rakentaa ikäänkuin suvantoalueeksi. Veden voi päästää poistumaan esimerkiksi purkuputkea pitkin. Silloin vesi vaihtuu lammessa kaiken aikaa. Ja lammen biologinen tasapaino luultavasti säilyy oikeanlaisena. Vesijohtovesi pihalammessa ei toimi. Se on kemialtaan erilaista kuin luonnonvesi, koska se on aina käsiteltyä, ainakin taajamissa. Luonnonvesi on väriltään aina ruskeaa. Täysin kirkasta/väritöntä ei ole kuin uima-altaan vesi.

Aiemmissa postauksissa näkyy lammen erilaisia vaiheita. Postauksen lopussa on liuta linkkejä niihin.

Keväällä tilasimme vihertyöalan ammattilaisen tontille. Yrittäjä on nimeltään Vihertyö TM Koskinen Oy ja tekijänä MattiKoskinen. Vihertyö.fi.  Hän kävi etukäteen mittailemassa lampea ja suunnittelemassa työn suorittamista. Juhannusviikon tiistaina hän sovitusti saapui pienen, pari tonnia painavan ja telaketjuilla liikkuvan kaivinkoneensa kanssa. Hän teki lammen kanssa töitä noin kuuden tunnin ajan. Poisti kivien alla olleen muovin, kaapi kivet montun pohjalle ja lammen reunoilta multaa sekaan. Kiviä oli pienehkö määrä poistettu jo etukäteen muihin tarkoituksiin, mutta valtaosa oli silti jäljellä. Bloggaajaystäväni Nytte vei kiviä pari kuormallista vapaa-ajan asunnolleen ja aikoo rakentaa niistä sinne jotain uutta. Ehkä siitä saadaan tänne blogiin postaus myöhemmin. Osan kivistä jemmasimme tontin takaosaan näkymättömiin.

Kun edellä mainittu kaivuutyö oli tehty ja pinta oli tasattu, hän tilasi autokuormallisen uutta multaa tilalle. Väliin laitettiin pala maanrakennuskangasta, joka estää kivien nousemisen roudan mukana pintaan. Lisämultaa tarvittiin 16 kuutiometriä ja se tasattiin. Pinnalle kylvettiin nurmikonsiementä yhteensä kuusi kiloa, vaikka ammattilainen kertoi, että kolme kiloa riittäisi. Multa tulee painumaan sateiden ja talven vaikutuksesta ja ensi keväänä luultavasti tarvitaan muutama kuutiometri lisää multaa. Sen voi levittää kevyesti ja ohueksi kerrokseksi nurmikon päälle. Nurmikko kyllä kasvaa sen läpi.

Nyt kun vajaa kaksi viikkoa on kulunut, uusi nurmikko alkaa jo pikku hiljaa vihertää ihan mukavasti. Entinen lampimaisema näyttää oudolta, mutta hyvältä. Uuden nurmikon pinta-ala on noin 90 neliömetriä. Ensi kevääseen asti on hyvää aikaa suunnitella istutuksia ynnä muita virityksiä nurmikkoalueelle ja joitain suunnitelmia on jo mielessäkin. Kukkivia pensaita, havukasveja, kuunliljoja, pioneja, maanpeitekasveja. Kaatunut ruukku ja siitä lähtevä niin sanottu kuiva puro kivistä sommiteltuna. Lammesta talteen otettuja kiviä on tontilla jemmassa muutama kottikärryllinen. Joku osa alueesta todennäköisesti jätetään nurmikoksi. Joitain näistä ajatuksista ehkä toteutetaan. Tekoälyn avulla on kätevää suunnitella ja miettiä, mitä lammen tilalle laittaisi.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/09/pihalammen-huoltotoita.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/06/pihalammen-kimpussa-osa-3.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/05/mita-uutta-opittiin-pihalammen-hoidosta.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/03/pelottava-kevatmyrsky-ja-lemmenpuuhia.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2021/11/ja-vesi-oli-mustaa.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2021/09/pihalampi-talviunille-nyt-jo.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2021/09/koko-kesan-puuhia-osa-1.html

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Stand upista

Nyt kun tässä on kohta pari vuotta oltu enemmän tekemisissä otsikossa mainitun (sana)taiteenlajin kanssa, voin kirjoittaa muutaman mietelmän aiheesta. 

Kaikkihan lähti siitä, kun yli 1400 blogipostauksen jälkeen aloimme kaivata jotain uutta bloggaamisen tilalle/rinnalle. Ja lisäksi ideoita siihen, miten bloggaamista voisi kehittää sanataiteen näkökulmasta. Niinpä hankkiuduimme paikallisen kansalaisopiston stand up -kurssille ja sieltä edelleen paikalliseen komediaryhmään. Sen puitteissa sekä ”privaatisti” olemme tehneet muutamia keikkoja asuinpaikkakunnalla sekä sen ulkopuolella. 

Tällä hetkellä vähän yllättää se, miten stand up -harrastus on lisääntynyt kaikkialla Suomessa. Ainakin melkein kaikilla isommilla paikkakunnilla on stand up -klubeja, joita ”pyörittää” eli tuottaa joku, useimmiten paikkakuntalainen kokeneempi koomikko. Omassakin kotikaupungissa niitä on useita. Nämä klubit ovat enimmäkseen pubeissa tai ravintoloissa. Klubien ja esiintyjien taso vaihtelee paljonkin. On aloitteleville koomikoille tarkoitettuja treeniklubeja, joihin ei yleensä peritä pääsymaksua. Näiden tuottajat ja koomikot näkevät vaivan rakkaudesta lajiin ja baarinpitäjän tarjoaman pizzan tai hanajuoman hinnalla.

Pääsymaksua perivissä paikoissa saa kuulla ja nähdä jo kokeneempia koomikoita, esim. Vuoden Tulokas - kilpailussa menestyneitä tai siihen ehdolla olevia koomikoita. Näistä ehdoton suosikkini on Mikko Vaismaa, joka on valittu Vuoden Tulokkaaksi jo vuonna 2007. Viime vuoden Tulokas oli Joel Makengo. Roosa Maskonen on vuoden 2023 Vuoden Tulokas ja tämän vuoden kisassa on ehdolla Joanna Ovaska. 

Näitä kaikkia olen kuullut ja nähnyt useampaan kertaan ja heitä seuraan myös Instagramissa. Instanssa he julkaisevat pieniä pätkiä keikoiltaan. 

Stand up -keikalla yleisö ei saa videoida eikä muutenkaan taltioida esityksiä. Valokuvia saa ottaa. Esityksiin pätee tekijänoikeussäännöt eikä muutenkaan ole mukavaa, jos oma esitys pyörii Suomessa ilman suostumusta.

Esiintyjiä ja huumoria on moneen makuun. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Itse en pidä vahvasti teatraalisista esityksistä tai muuten sellaisista, joissa esiintyjä liikkuu lavalla levottomasti koko ajan. Ei ihan paikallaankaan toki tarvitse pönöttää, mutta liika on liikaa. Yleisön kanssa voi kommunikoida, roastata ja improvisoida, jos sen osaa. Jos ei osaa, se kuulostaa ja näyttää lähinnä kiusalliselta. Tämän lajin mestari on juuri Mikko Vaismaa. 

Tarinoiden pitää olla sellaisia, joihin kuulijat voivat samaistua sekä sellaisia, jotka voivat olla ja usein ovatkin tositapahtumia. Tarinoiden alkujuuri on usein tosielämässä ja kertojan itsensä kokemuksissa, mutta niitä väritetään ja muunnellaan aina jonkun verran ja keksitään jatkoksi vähän lisää. Ihan utopistista satuilua en ainakaan minä jaksa kuunnella. Sen iän olen jo ohittanut kauan sitten.

Joskus kuulee kommentoitavan, että miksi koomikot kertovat vain itsestään, ovatko he niin itsekkäitä? Itsestään ja omista tekemisistään kertominen on turvallista sen takia, että siten ei tule ainakaan loukanneeksi ketään. Myös vähemmistöistä vitsaileminen on lähtökohtaisesti kiellettyä, ellei satu itse kuulumaan siihen vähemmistöön.

Alapäähuumori menee kaupaksi aina, mutta minun mielestäni se pitää esittää ”siististi”, ei liian ronskia kieltä käyttämällä. Myöskään runsas kirosanojen käyttö ei kuulosta hyvältä. Koomikko, jonka suunnilleen jokaisessa lauseessa esiintyy naisen ulkoisen lisääntymiselimistön karkea ilmaisu, ei saa ainakaan minun pisteitäni. 

Tämä ei ole maksettu mainos, mutta muistutan kuitenkin, että edellä mainittuja koomikoita kannattaa mennä katsomaan ja kuulemaan: Roosa Maskonen, Mikko Vaismaa, Joel Makengo ja Joanna Ovaska. Toivotan Joanna Ovaskalle menestystä ensi syksyn Vuoden tulokas -kisassa Helsingin Apollo Live Clubissa, Mannerheimintie 16, perjantaina 16.10. klo 20.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja osittainenkin lainaaminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Eturistisidehommia, osa 3

Viimeksi elokuussa vuonna 2024 kirjoitin tänne blogiin Haukkulin eturistisideasioista. Silloin leikattiin Haukkulin vasen polvi, oikea polvi oli leikattu pari vuotta aikaisemmin. 

Vilkas, säntäilevä, hyppivä, riehuva pikkukoiramme sai eturistisiteet polvistaan kulumaan ja repeytymään, minkä vuoksi polviin piti tehdä muutos, joka teki eturistisiteen tarpeettomaksi. Niihin tehtiin TPLO -leikkaus, jossa luita sahataan ja ne asetetaan uuteen asentoon ja luutumisen tueksi luihin ruuvataan metalliset tuet. Tähän on olemassa kevyempikin ratkaisu, jonkinlainen siima, joka olisi pelittänyt yhtä hyvin, ellei paremminkin ja olisinkin sen valinnut, jos olisin tiennyt, mitä noista TPLO-metalleista seuraa.

Oikean jalan tukihärpäke alkoi nimittäin ilmeisesti loppukesällä 2025 pyrkimään jalasta ihon läpi ulos. Elokuussa vein Haukkulin eläinlääkäriin selvien kipujen vuoksi. Se nuoleskeli nivusensa ihan tummanpunaisiksi. Koirahan nuolee itseään, kun sillä on kipuja. Toki se tekee sitä muistakin syistä. Haukkulilla todettiin ensinnäkin nivelrikkoa polvissa ja lonkissa sekä lonkan dysplasiaa molemmissa lonkissa, oikealla pahemmin. Samassa yhteydessä eläinlääkäri epäili vahvasti, että oikean jalan TPLO on tunkemassa itseään ihon läpi ulos ja suositteli sen poistamista. Jäin asiaa vielä toviksi miettimään ja tammikuussa päätin sitten, että molemmista jaloista metallit poistetaan, vaikka vasen polvi ei vaivannut mitenkään. 

Niinpä tammikuun lopussa TPLO:n poisto tehtiin Evidensiassa. Se olikin odotettua rankempi toimenpide, sillä toipumiseen ja jalkojen ihon täydelliseen paranemiseen meni pari kuukautta. Muutaman viikon ajan Haukkulin piti taas viettää päivät ja yöt häkissä olohuoneessa. Tämä sen vuoksi, ettei hän hyppisi tai riehuisi. Häkistä pääsi pois vain ruokailun, ulkoilun ja hoitotoimenpiteiden ajaksi. Lisäksi ihon suojelemiseksi Haukkulin piti käyttää ”lampunvarjostinta” vielä häkistä pääsyn jälkeenkin parin viikon ajan.

Eläinlääkäri kertoi, että ulkomailla nämä TPLO-tuet poistetaan säännönmukaisesti, mutta ei Suomessa, paitsi jos siihen on joku erityinen syy. En edes tiennyt, että ne voi poistaa. Luulin, että ne ovat verrattavissa johonkin lonkka- tai polvinivelen implanttiin ihmisellä.

Poistoleikkausta edeltävänä keväänä irtisanoin Haukkulin vakuutuksen Agriasta, koska se alkoi mielestäni olla melko hintava. Eläinvakuutuksissahan kuten ihmistenkin sairauskuluvakuutuksissa hinta nousee, kun vakuutettu ”kohde” ikääntyy. Haukkulin vakuutuksella alkoi olla hintaa n. 1300€ vuodessa. Oikean polven TPLO: n poistoleikkauksen se ehkä olisi korvannutkin, mutta ei vasenta, koska siinä ei ollut mitään vaivaa. No, ilman vakuutusta kahden polven leikkaus maksoi vähän yli 1600€. Lisäksi Haukkulia piti jälkeenpäin käyttää lääkärissä pari kertaa haavoihin liittyvien ongelmien vuoksi.

Nyt on polvet niin hyvässä kunnossa kuin ne olosuhteisiin nähden voivat olla. Nivelrikkoon käydään muutaman kuukauden välein eläinlääkäriasemalla ottamassa neljän pistoksen sarja Cartrophen-nimistä lääkettä, joka auttaa pitämään nivelet paremmassa kunnossa ja kivuttomina.

Tekstin ja kuvien kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Pitkä vuoro

Sain pitkän jonotuksen jälkeen kirjastosta lainaksi tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneen Paavo Teittisen kirjan Pitkä vuoro.

Täytyy sanoa, että tietosisällöltään tämä oli hätkähdyttävin ja silmiä avaavin lukemani kirja pitkään aikaan.

Miten tässä maailmassa on tultu tähän, että näin törkeällä tavalla päästään kusettamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja samalla veronmaksajia ja koko yhteiskuntaa?

Miksi aluehallintovirasto, verottaja, poliisi, poliitikot ja ammattiliitot ovat näin kädettömiä ilmiön edessä?

Kysehän on lyhyesti siitä, että tietyillä aloilla (ravintola-, siivous-, seksibisnes-, rakennus- ja luonnonmarjojen poiminta) rehottaa käytäntö, jossa yrittäjät (enimmäkseen ulkomaalaistaustaiset) tuovat kotimaistaan tai muualta ulkomailta hyväuskoisia, paremman elämän ja toimeentulon perään haikailevia ihmisiä tänne töihin lupaamalla ummet ja lammet työpaikasta, hyvästä palkasta ja kaikin puolin onnellisesta elämästä. Totuus on jotain ihan muuta. Kotimaistaan tänne lähtemään huijatut ihmiset saattavat myydä tai pantata kaiken omaisuutensa ja sukulaistensakin omaisuuden maksaakseen (kymmeniä)tuhansia euroja kiristäjille pelkästään siitä, että saavat solmittua työsopimuksen ja haettua työhön perustuvaa oleskelulupaa. 

Nämä ihmiset eivät tunne suomalaista yhteiskuntaa tai sen lainsäädäntöä ja luulevat tällaista normaaliksi käytännöksi. Edellä mainittu kauppaaminen on vasta alkua sille helvetille, mikä heidän elämässään alkaa. Täällä he joutuvat tekemään 10-18 tuntisia työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa epäinhimillisissä olosuhteissa, ilman asianmukaisia varusteita, ilman ruokaa, työterveyshuoltoa, ylityökorvauksia, lomia, ilman mitään, mikä on meille suomalaisille itsestään selvää. Ja kaikki tämä olemattomalla palkalla tai kokonaan ilman palkkaa. Palkkaa maksetaan työntekijän tilille kyllä, mutta se käydään saman tien nostamassa automaatilta yhdessä työnantajan kanssa ja jää suurimmaksi osaksi työnantajan taskuun. Työntekijän pankkikortti tunnuslukuaineiston on työnantajan hallussa. Näin saadaan yrityksen dokumentit näyttämään siltä, että palkkaa on maksettu ja palkkalaskelma löytyy. Kaikesta huolimatta jotkut työntekijöistä pitävät tätäkin parempana vaihtoehtona kuin takaisin kotimaahansa palaamista. 

Ulkomailta tulleet marjanpoimijat velkaantuvat työnantajilleen työsopimuksessa, majoituksesta, ruokailusta, auton käytöstä ja ties mistä niin paljon, että kesän lopussa tuhansia kiloja (alihinnoiteltuja) marjoja poimittuaan ovat vieläkin veloissa työnantajalleen eikä kotiin viemisiksi jää sentin latia. 

Siivousalalla teetetään ympäripyöreitä päiviä ja maksetaan vain viidestä tunnista, koska työnantajan mielestä siivoojalle määrätty alue pitäisi kyetä siivoamaan viidessä tunnissa. Jos työn haluaa tehdä kunnolla, ei siitä viidessä tunnissa selviä mitenkään.

Rakennus- ja maalausalalla tuotetaan Uzbekistanista tuhat äijää tekemään maalaus- ja tasoitetöitä ja urakat pystytään hinnoittelemaan kolmasosaan siitä, millä kotimaiset, laillisesti työllistävät ja työntekijöistään huolehtivat yritykset hinnoittelevat. Kun ostajan pitää kilpailuttaa vain hinnan perusteella, niin onhan se selvää, että urakat menee näille koijareille, jotka hyväksikäyttävät ulkomaista orjatyövoimaa. Tästähän on seurauksena se, että ennen pitkää laillisesti toimivat yritykset ovat vailla töitä tai kokonaan nurin. Ja työntekijöille kuuluvat palkkarahat ovat taskuissa koijareilla, jotka sopivan hetken tullen myyvät yrityksensä ja elävät loppuelämänsä miljonääreinä jossain ulkomailla tavoittamattomissa. 

Poliisi tai muu viranomainen ei voi, uskalla tai osaa näihin puuttua. Pelotellaanko heitäkin? Homma naamioidaan työnantajan ja työntekijän väliseksi palkkariidaksi ja siihen ei sinällään katsota liittyvän rikosta. Sen vuoksi asiaa pitäisi lähteä ajamaan siviilijuttuna ja siihen ei orjuutetuilla ihmisillä riitä taloudelliset resurssit eikä rohkeus. Koska heitä myös uhkaillaan. Itselle tai perheelle voi tapahtua              ” jotain”. Ja nämä kielitaidottomat ihmiset ovat siinä luulossa, että tämä on ihan normimeininkiä.

Lue, ihminen, tämä kirja.

Sen jälkeen katsot maailmaa taas uusin silmin. Onko se Suomi oikeasti maailman onnellisin maa? ja kenen mielipidettä siinäkin gallupissa on kysytty? Ja kuinka kauan sitä luultua onnellisuutta enää kestää?

Mitä se ”työperäinen maahanmuutto” oikeasti tarkoittaa? Tuskin hallitus sillä tarkoittaa ihan tätä, mistä kirjassa kerrotaan. Mikäpä siinä, jos kaikki ulkomaalaisten työllistäminen olisi laillista, mutta kun ei ole. 

Tekstin kopioiminen ja osittainenkin käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei-kaupallista yhteistyötä.

 

Bloginpidosta stand upiin

Kaikkea pitää elämässä kokeilla, paitsi sukurutsausta ja kansantanhuja. Kirjoitin nämä chat gpt:hen, joka totesi, että ”Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.” No niin ovatkin, mutta kumpaakaan ei vanhan sanonnan mukaan pidä kokeilla. Eikä ole kokeiltukaan. 

Läheltä kyllä piti, sillä vein omat tyttäret aikanaan kansantanssiryhmään alle kouluikäisinä ja kevätkonserttiin puin vuokratut kansallispuvut heille takaperin ylle. Onneksi ohjaaja huomasi sen ajoissa ennen esityksen alkamista ja päästiin niin sanotusti tilanteen päälle ajoissa. Tästä on aikaa jo noin kolmekymmentä vuotta.

Pari vuotta sitten saimme Nytten kanssa päihimme hankkiutua stand up -kurssille. Ja sen päälle vielä jatkokurssille. Opettajana oli paikallinen teatterialan rautainen ja monipuolinen ammattilainen. Näyttelijä, ohjaaja, lauluntekijä, laulaja ja soittaja  muun muassa. Hän kertoi, että stand up on kolmanneksi vaikein (tai nykyäänhän pitää sanoa, että haastavin) teatteri- / sanataiteen laji. Edelle menevät vain lastenteatteri ja farssi. Se on kyllä tässä lyhyen stand up -koomikon uran aikana tullut huomattua. 

Ei se esiintyminen sinänsä (minun mielestäni) ole pahakaan juttu, vaikka niin voisi luulla. Yleisö on kuitenkin yleensä vapaaehtoisesti tullut katsomaan stand upia ja on esiintyjän ”puolella”. Kukaan ei varmaankaan toivo, että esiintyjä epäonnistuisi jollain tavalla. Melkein joka kerta sitä tulee kuitenkin omasta mielestään vähän epäonnistuttua, unohtaa kertoa jonkun jutun. Mutta yleisöhän ei sitä tiedä. Tai kertoo jotain niin epäselvästi, ettei yleisö saa juonesta kiinni. 

Esiintymistä paljon hankalampaa on keksiä niitä juttuja, tarinoita, vitsejä, miksi niitä nyt kukakin haluaa kutsua. Pelkkiä vitsejähän ne periaatteessa eivät ole. Jokainen koomikko on omanlaisensa ja jutut sen mukaisia. Yleensä jutuissa on jonkinlainen totuuden siemen, joka on lähtöisin koomikon omasta elämästä, arjesta, lehtiotsikoista tai muusta uutisvirrasta. Jatkoksi koomikko kehittelee tarinan, joka voi olla täysin totta tai kokonaan ”fuulaa” tai jotain siltä väliltä. Minun mielestäni jutun tulee olla sellainen, että katsoja joutuu pohtimaan, että onkohan toi totta ja voiko noin oikeasti tapahtua. Ja lähtökohtaisesti voisi uskoa, että se on totta.  Ihan överit jutut, joita joskus kuulee, kuuluvat sitten jo iltasatuosastolle.

Oppikirjan mukaan hyvä stand up -juttu noudattaa tiettyä kaavaa. Kirjoittamaton sääntö on myös, toisten juttuja ei saa kopioida ja että vähemmistöjä ei saa pilkata. Paitsi, jos itse kuuluu siihen vähemmistöön ja tekee sen itsensä kautta. Muutenkin on turvallisinta kertoa omista tekemisistään ja örvellyksistään, niin ei ainakaan tule loukanneeksi ketään. Tämän vuoksi stand up -koomikot kertovat niin paljon itsestään, mikä saattaa joskus kuulijaa ärsyttää. Väkisinkin voi käydä niin, että joku tarina on joskus aikaisemminkin kerrottu jossain, koska ei ole olemassa mitään tietokantaa mistä voisi tarkistaa, onko tästä tai tästä aiheesta jo aikaisemmin tehty stand upia. Joskus on itsellekin tullut fiilis, että no nyt mun juttu on kopioitu. Tai harmittaa jo valmiiksi, kun kuulee jonkun toisen koomikon tarinoivan samasta aiheesta, josta itsellä on juttu vasta kehitteillä. 

Periaatteessa komiikkaa voi tehdä mistä aiheesta vaan. Mikään ei ole siinä mielessä pyhää. Se on sitten eri juttu, miten yleisö ottaa tai ei ota vastaan tiettyjä aiheita. Itse en ainakaan halua kuulla kiroilua enkä mitään roisia alapäähuumoria. Myöskään yletön viinasta ja krapulasta kertominen ei huvita yhtään. Naisvihasta ja huorittelusta puhumattakaan. Pitää pystyä parempaan. Älykäs komiikka on parasta. Jotkut koomikot leikittelevät sanoilla ja kielellä. Se on nokkelaa ja hauskaakin, mutta siinä lajissa  tulee äkkiä seinä vastaan ja on varmasti vaikea keksiä uutta. Näin ainakin luulisin. Jokapäiväinen arki tuo enemmän vastaan tilanteita, joista voi kehittää jotain. Ja sekin on ihan tarpeeksi vaikeaa. En jaksaisi kertoa samoja juttuja kahtakin vuotta peräkkäin, niin kuin osa koomikoista tekee. Siinä ajassa oppii tarinansa jo muistamaan ilman lunttilappuja ja kun yleisö on aina eri, ei niin haittaa vaikka jutut on samat.

Itse haluaisin jutuissani uudistua nopeasti ja keksiä tarinaa ajankohtaisista ja päivänpolttavista asioista. Tosin ne sitten vanhenevatkin nopeasti. Koko ajan pitäisi olla silmät ja korvat auki ja kynä terävänä kirjoittamaan muistiin (oikeammin puhelimelle) havaintoja kaikesta, mitä ympärillä näkee ja kuulee. Miksikään jukkalindströmiksi en silti kykene muuttumaan, en edes lähelle, koska elämässä on niin paljon muutakin. 

Tässä maassa on yllättävän paljon erilaisia foorumeita, missä pääsee stand upia seuraamaan ja esittämään. Ennen tätä ”uraa” en ollut näistä tiennytkään, ennen kuin osasin seurata asiaa uusin silmin. Aloitteleville koomikoille löytyy treenipaikoiksi esimerkiksi baareja, joissa järjestetään stand up -iltoja alhaisella pääsymaksulla. Joillekin klubeille pääsee jopa ilmaiseksi sisään. Jotkut baarinpitäjät ottavat mielellään silloin tällöin stand up -illan tiloihinsa, vähän riippuen asiakaskunnasta. Nämä ei-ammattilaisten toteuttamat illat ovat mielestäni ihan parhaita, ainakin hinta-laatusuhteeltaan. Koomikot itse eivät näistä yleensä mitään rahaa saa, vaan pääsymaksut menevät mainos- ja muihin tuotantokuluihin. 

Edellä mainituista klubeista yksi mielenkiintoisimmista on Oulunkylässä sijaitseva Olutravintola Jano, jossa on pääsymaksuton stand up -ilta jokaisena maanantaina klo 19 ympäri vuoden. Siellä Erikoiset Asiantuntijatkin tulevat esiintymään kesäkuussa naisten illassa. Tarkemmat tiedot Janon Facebook-sivuilta.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Tekstin ja kuvien kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa ei ole sallittua.

Jussi Halla-ahon elämäkerta

Tänä vuonna julkaistu Markku Heikkilän kirjoittama nykyisen eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon elämäkerta on mielenkiintoista luettavaa. Poislukien tarkat selvitykset poliittisista kuvioista ja tilanteista vuosienkin takaa, joista en ole niinkään kiinnostunut enkä itse muista enkä tiedä mitään. 

Teos koostuu kohdehenkilölle itselleen tehdyistä sekä lähipiirin haastatteluista sekä laajasta lähdeaineistosta.

Halla-aho on julkisuudessa kiistelty persoona ja kirjassa kuvataankin useaan otteeseen hänen suhdettaan toimittajiin ja muuhun mediaan. Niiden suhteen hän on jo hyvinkin kovaksikeitetty, eikä juurikaan mieltään pahoita median tahallisista tölvimisistä. Siitä on yhtenä hyvänä esimerkkinä, kuinka hän mieluusti poistaisi netistä joitain vanhoja kirjoituksiaan, mutta ei tee sitä. Jos hän ne poistaisi, alati valpas media huomaisi sen ja nostaisi niiden poistamisen tikunnokkaan. Lukija ei voi välttyä ajatukselta, että jotkut toimittajat lienevät ottaneen Halla-ahon tekemisten kyttäämisestä itselleen oikein elämäntehtävän.

Halla-ahon elämänpolku on ollut mielenkiintoinen ja melko kivinenkin ihan näihin päiviin asti. Heikohko koulumenestys ei estänyt häntä päätymästä kielentutkijaksi ja tohtoriksi asti. Tohtorinväitöskirja muinaiskirkkoslaavista on kirjoitettu venäjän kielellä. Lisäksi hän puhuu sujuvasti useita muita kieliä ja on opiskellut niin monia, etten pysynyt enää laskuissa mukana. Suorastaan kielellinen nero on kyseessä.

Halla-aho on mielipidevaikuttaja, jolla on purevan satiirinen huumorintaju. Tämä tulee esiin monissa hänen kirjoituksissaan, joita on kirjaan lainattu, esimerkiksi liittyen viime presidentinvaalien muihin ehdokkaisiin. Timo Soini saa aika paljon osakseen ”runtua” eikä edellinen presidenttimmekään hienovaraiselta arvostelulta jää paitsi.

Hän on myös kaukonäköinen ihminen ja eräässäkin jo vuosien takaisessa kirjoituksessaan, jota kirjassa on lainattu, näkee selvästi tähän hetkeen ja näihin tunnelmiin, joissa nyt eletään liittyen turvallisuustilanteeseen Euroopassa ja varsinkin Ukrainassa. Jos häntä olisi silloin kuunneltu ja otettu opiksi, oltaisiin oltu silloin ja nyt paljon viisaampia.

Elämäkertoja olen lukenut aika monta ja tämä on yksi parhaista. Sitä voin suositella ihan kaikille. Varmasti se olisi silmiä avaava lukukokemus monellakin tapaa. Varsinkin henkilöille, jotka eivät yhdy kohdehenkilön poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ajatuksiin.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Eija Laine: Keisarinvihreä

 

Eija Laineen kirjoittama psykologinen jännäri Keisarinvihreä (WSOY) julkaistiin kesäkuun alussa. Erikoiset Asiantuntijat pääsivät mukaan kirjanjulkistustilaisuuteen ja heti lukemaan uutuuskirjaa. 

Kirjailija on sanonut, että on paras kirjoittaa aiheesta, josta tietää. Niinpä hän kotisairaanhoidossa työskentelevänä sairaanhoitajana on laatinut kirjan juonen tämän aiheen ympärille. Päähenkilönä kirjassa on lapsuudessaan traumatisoitunut Kaisla, joka muuttaa pienelle paikkakunnalle edesmenneen tädin jälkeensä jättämään pieneen taloon. Lapsuusmuistot säilyvät hänellä muistissa ja vaikuttavat hänen jokapäiväisessä elämässään. Enempää ei juonesta pidä paljastaa tässä yhteydessä.

Kirjoittaja jatkaa samaa poikkeuksellisen raikasta kielellistä tyyliään Keisarinvihreässä kuin esikoisteoksessaan Kivun alla. Siitä kirjoitimme blogiin aikaisemmin. Kirjailijan käyttämä kieli on niin rikasta ja täynnä pysäyttäviä kielikuvia, että useastikin on pakko pysähtyä ja lukea lause uudelleen ja moneen kertaan. Tämä on ihan poikkeuksellista tämäntyyppisissä kirjoissa. Kielellisen rikkautensa ansiosta (muun muassa) Keisarinvihreä on aivan ehdoton helmi psykologisten jännärien joukossa. Lukijan hengitys pysähtyy jo prologia aloittaessa. 

Ohessa muutama maistiainen tekstistä:

”Mies ei laske katsettaan ja Kaisla pudottaa omansa tämän sukkiin.”

”Meissä on sama kiihtyvyys, Kaarin oli todennut, kun Kaisla menetti malttinsa tilanteissa, joita hänellä ei ollut valtaa muuttaa.”

”..hälytysajoneuvojen siimana viuhuvat äänet.”

Päähenkilön ystävästä paljastuu loppupuolella aikamoinen yllätys. Yllätyksiä tulee lisää ja tarina kasvaa ja kehittyy nopeasti alun pienen hitauden jälkeen. Tarina ei jää missään kohdassa polkemaan paikalleen.

Jokainen löytää lukemistaan kirjoista ne asiat, jotka itseä kiinnostaa ja miellyttää. Kirjoista voi löytää myös uusia ”tasoja”, kun lukee toiseen kertaan. Tämä kuuluu niihin kirjoihin, jonka luen uudestaankin, ei pelkästään juonen, vaan myös kiehtovan kirjoitustyylin vuoksi.

Jäämme odottamaan Keisarinvihreälle jatko-osaa. Ainekset siihen on jo olemassa. 

Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.