Valon matkassa

Gabriel Korpi: West Endin tytöt ja Täydellinen päivä

Ei kahta ilman kolmatta ja sitä kolmatta odotellessa. Toivottavasti odotus palkitaan, vaikka odottavan aika tunnetusti onkin pitkä. Mutta hyvää kannattaa jäädä odottamaan. Sillä minä todellakin ihastuin Valoon, entiseen poliisiin ja nykyiseen vanhan tavaran kauppiaaseen, jonka veri vetää vanhojen hommien ääreen. Yleisön pyynnöstä ja vähän ilmankin.

Valo Kurki nappaa lukijansa matkaan 90-lukulaiseen Helsinkiin. Kirjan kirjoittaja Gabriel Korpi kuljettaa päähenkilöään letkein askelin, joissa kuitenkin on poljenta kohdallaan. Kappaleet ovat iskevän lyhyitä ja pidän erityisen paljon kappaleiden taiturimaisesta lopetuksesta, kun viimeinen lause, kysymys tai tilanteen kuvailu jää leijumaan ilmaan kuin savukkeesta imaistu ja kevyesti takaisin ilmaan puhallettu savupilvi, kuin kiusaamaan ja avaamaan savuverhon lävitse tapahtumia seuraaviin näytöksiin.

Tunnelma on yhtäaikaa hämyisä ja silti turvallisen tavallinen ja arkinen. Lukijan mielikuvitukselle jää runsaasti tilaa muodostaa näkymiä ja antaa tarinan henkilöille kasvonpiirteet. Hyvänen aika, Valo muistuttaa läheisesti tuntemaani samannimistä herrahenkilöä, enkä pääse eroon tästä tunteesta eikä se haittaa. Minä pidän oman elämäni Valosta, mutta kiinnyn kirjan Valoon sivu kerrallaan aina vain enemmän, kun hänen oman elämänsä koukerot alkavat suoristua ja niistä alkaa löytyy aineksia myös rikostarinan rinnalla kulkevaan Valon oman elämän tarinaan.

Sillä se, jos mikä, on viihdyttävää ja koukuttavaa, kun kirjassa on useiden tarinoiden polkuverkosto, joka kulkee limittäin, lomittain, rinnakkain ja toisiinsa yhtyen. Kun henkilöt kasvavat mittaansa niin, että heistä tulee pikkuhiljaa kokonaisempia ja inhimillisempiä.

Dialogi on uskottavaa ja hauskaa. Huumori on yhtäaikaa kuivan toteavaa ja älykästä, ei välttämättä heti aukeavaa, vaan vaatii oman oivalluksensa. Kliseitä ei kirjoista löydy, korkeintaan sarkastiseen huntuun kääriytyneinä. Teksti on mukavan soljuvaa ja selkeää, lauseet ovat lyhyitä ja koruttomia, mutta kirjailijalla on tekstiinsä vahva ote niin, että lukija pysyy imussa. Jokin jännä juttu siinä on, miten niin vähäeleisesti saa luotua tiiviin tunnelman. Dialogeissa on sellaista iskua, että monta kertaa lukiessa tulee mieleen sanoa kirjailijalle: "Miten keksitkin!" 

 

Hyvässä kirjassa pitää olla alun koukku, joka nappaa mukaansa. Kirjan pituisen matkan mielenkiintoa ylläpitävä jännite ja loppumetreillä vielä yllättävä käänne ja lopun ekstrayllätys. Kaikki nämä löytyvät. Mitä muuta sitten kaipaisikaan - paitsi tietysti jatkoa!

 

 

P.S. Minulla kävi mieletön tuuri, kun osallistuin kirjailijan järjestämään kirja-arvontaan, jonka voitin! (En oikeasti koskaan voita mitään!) Ja toinen yllätys osui kohdalle, kun posti toi voiton paketissa kotiin - ja paketista löytyikin molemmat kirjat.

 

 

 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

 

Lihavuus ei ole omaa syytäsi

Kehopositiivisuudesta on taas kohkattu mediassa ja somessa. Postauksen lopussa on pari linkkiä liittyen aiheeseen.

Geenit eivät muutu muutamassa tuhannessa vuodessa. Meillä on yhä samanlaiset geenit kuin kivikautisilla ihmisillä. Geenit säätelevät ruokahalua ja muita mielihalujamme, muun muassa makean kaipuuta. Energiapitoinen ruoka on ollut hengissä selviämisen kannalta välttämätöntä evoluution aikana. Siksi energiapitoisen syötävän himo on geeneissämme. 

Miksi sitten toinen pystyy säätelemään mielihalujaan paremmin kuin toinen eikä kärsi ylipainosta? Siinäkin ovat taustalla neurobiologiset erot. Ylipaino ei siis ole motivaatiokysymys.

Painokäyrät lähtivät nousuun 1980-luvulla. Ruokamaailma muuttui radikaalisti. Osattiin markkinoida aiempaa tehokkaammin, supermarketteja nousi joka puolelle ja houkuttelevien tuotteiden valikoimat kasvoivat. Kivikautiset geenit ja houkuttelevan ja kaloripitoisen syötävän ylitarjonta on siis huono yhdistelmä. Ruokakaupassa ollaan ikään kuin vieläkin savannilla ja toimitaan sen mukaisesti. 

Suomessa ei ole markkinointirajoituksia, mutta epäterveellisten ruokien markkinointi lapsille pitäisi kieltää. Tätä mieltä on professori ja sisätautien erikoislääkäri, lihavuuslääkärinä tunnettu Pertti Mustajoki. 

Lihavuus on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Sen ratkaiseminen vaatii yhteiskunnan puuttumista asiaan. Päättäjien tulisi säätää lakeja ja säädöksiä, jotka vaikuttavat ruokailutottumuksiin ja saavat ihmiset syömään terveellisemmin. Tällainen keino olisi esimerkiksi sokeriveron korottaminen. Sitä on korotettu jo aikaisemmin, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Taustalla oli tietenkin elintarviketeollisuuden voimakas vastustus. Elintarviketeollisuus tahallaan houkuttelee meitä syömään liikaa. Hinnan nousun pitäisi tutkijoiden mukaan olla 20 prosenttia, jotta sillä olisi vaikutusta. 

Liikakaloreiden kertyminen ei ole Mustajoen mielestä ravitsemustieteellinen vaan käyttäytymistieteellinen juttu. Tunnettu hollantilainen emeritusprofessori sekä transrasva- ja kolesterolitutkimuksia tehnyt hollantilainen Martijn Katania huomauttaa, että liikakalorit ovat liikakaloreita, saadaan ne sitten mistä tahansa. Joko rasvoista, hiilihydraateista tai proteiineista. 

Lihomista aiheuttavat ruoat, jotka ovat maukkaita, houkuttavia, halpoja, helppoja ja saatavilla 24/7. Lihottaville ruoille ja juomille pitäisi käydä samoin kuin tupakalle. Pakkaukset pitäisi varustaa varoitusmerkeillä ja niistä pitäisi muutenkin tehdä vähemmän houkuttelevan näköisiä.

Lähde: Tiede-lehti nro 8/2020

Suomessa ruokamarketeissa on metrikaupalla hyllytilaa täynnä suklaita ja muita karkkeja sekä sipsejä ja keksejä. Valikoimaa on pilvin pimein ja metrikaupalla vielä irtokarkkeja, sokeroituja limsoja ja jäätelöitä sekä pakkauksissa että pienemmissä annoksissa. Siinä ei ole mitään järkeä. 

Etelänmatkalla on tullut käytyä paikallisissa ruokakaupoissa. Niissä saa etsimällä etsiä karkkihyllyä. Missään en ole nähnyt sellaisia karkkivalikoimia kuin Suomessa. Voihan olla, että jossain muualla vielä karkkikaupat ovat erikseen, mutta ei niitäkään ole osunut silmään. Tuliaisiksi olisi kiva tuoda jotain paikallista herkkua, mikä ei pilaannu eikä rikkoudu matkatavaroissa. Jotain muuta kuin niitä tavanomaisia.

Ylipainon kertymiseen liittyvät syyt ovat myös tottumis- ja tapakysymyksiä. Jos on aina ollut tapana ostaa perjantaipussi tai -pizza tai -pullo, niin tottumuksesta on vaikea päästä eroon. Jos suu on tottunut makeaan, se kaipaa sitä aina vaan. Siitäkin voi totutella pois, mutta vaatii se melkoista itsekuria.

https://www.is.fi/terveys/art-2000007734422.html

https://www.is.fi/laihdutus/art-2000007762334.html

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000007735038.html

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kaikkien aikojen chorizopasta

 

Mukavan mausteinen chorizopasta syntyy helposti ja vähin raaka-ainein.

 

Tarvitaan (neljälle):

300 gr pennepastaa

1 punainen paprika

1 keltainen paprika

2 sipulia

vähintään paketillinen chorizo-makkaraa (enemmän on aina enemmän, alkuperäisessä Valion ohjeessa makkaraa on VAIN 125 gr, joka on A-luokan makkaransyöjälle aivan liian vähän)

250 gr Valio Koskenlaskija Ruoka&Dippi paprika (alkuperäisessä ohjeessa chili)

1 dl tuoreita yrttejä maun mukaan, esim. basilika

öljyä paistamiseen, suolaa

Paketillinen chorizoa ja pikkupaketti krakovaa oli SOPIVA määrä meille.

Näin valmistuu:

Keitä pasta kypsäksi pastapussin ohjeen mukaan.

Leikkaa paprikat suikaleiksi ja sipulit viipaleiksi. (Mikä on näiden ero - joka tapauksessa noin samankokoisiksi)

Leikkaa makkarat noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Paista makkarat, paprikat ja sipulit pannulla, kunnes paprikat hieman pehmenevät, mutta eivät mene lötköiksi. Sekoita joukkoon Koskenlaskija ja kuumenna.

Valuta pasta. Yhdistä pastaan kastike ja pinnalle tuore yrtti. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile.

Pasta kiehumassa ja sipulit kuullottumassa.

Paprikoiden väreissä on voimaa.

Nopeasti valmistuvaa, helppoa ja hyvää!

 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

 

Alkuperäinen ohje Valion chorizopasta / ei kaupallista yhteistyötä

 

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Tuhkaan piirretty maa

Petra Rautiaisen esikoisromaani Tuhkaan piirretty maa. Tarina imaisi mukaansa heti alkulehdiltä alkaen. Luin kirjan yhtenä sunnuntaipäivänä. Vaikka sivuja on paljon, teksti on ”ilmavaa”.

Aihepiiri vetää sanattomaksi. Kirjassa viedään kahta tarinaa Lapin sodan ja sen jälkeiseltä ajalta eteenpäin ja ne liittyvät lopussa saumattomasti toisiinsa. Ikäänkuin spiraalissa kierryttäisiin koko ajan sisäkehää kohti, kunnes kaksi tarinaa onkin yhtä. Vuosia välissä ei ole montaa. Kirja pitää yllätyksensä omana tietonaan ihan viimeisille sivuille saakka. Ja sen, onnistuiko kirjan päähenkilö tavoitteessaan.

Toimittaja Inkeri lähtee Enontekiölle kirjoittamaan sodasta toipuvasta Lapista. Samalla hän elättelee toiveita sodassa kadonneen miehensä löytämisestä. 

Enontekiöllä rakennetaan uutta kirkkoa saksalaisten polttaman tilalle. Asunnoista on pulaa, kun kaikki on tuhottu. Kuuluuko maa alkuperäiskansalle vai jollekin muulle? Kuka kuuluu arjalaiseen rotuun ja kuka on alempaa rotua? Sitä on selvitetty vankileireillä, joita on ollut Lapissa useita. Ja sitä selvitellään vielä sen jälkeenkin, kun saksalaiset ovat jo lähteneet. 

Karunkaunis tarina, kuten takakannessa sanotaan. Enemmän karu kuin kaunis. Sanotaanko vaikka että 90/10 karun voitoksi. Vähän ehkä ahdistavakin, mutta romantiikkaakaan ei ole täysin unohdettu. Minua häiritsee kirjassa se, ettei voi tietää, mikä esimerkiksi vankileireihin liittyvästä kerronnasta on faktaa ja mikä fiktiota. Kysymyksiä herää paljon. Kirjan henkilöillä on tiettävästi oikeassa elämässä eläneet esikuvat. Kirjoittaja tuntee hyvin Lapin luonnon ja sen ihmisten piirteet ja osaa kuvailla niitä karun kauniisti.

Kouluarvosanaksi annan 9,5.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

 

Unohda minut

 

Alex Schulman: Unohda minut

Alex Schulman kertoo tarinansa perheessä, jossa alkuun kaikki on hyvin. On äiti ja isä ja kolme poikaa. Elämä näyttäytyy Alexin näkökulmasta täydellisen onnellisena siihen saakka kun hän täyttää viisi vuotta. Niillä main äidin juominen alkaa tai Alex käsittää, että on jotain. Alexin ymmärrys on alkuun sitä, että äiti on sairas, ja niinhän hän on. Mutta miten, sitä Alex ei heti voi tietää. Pikkuhiljaa äidin sairaus, alkoholismi alkaa ottaa perheessä lisää tilaa ja sairaus juurtuu perheeseen. Kukaan ei kyseenalaista. Jokainen ottaa oman asemansa ja paikkansa. Isä ei ota sitä tehtävää, joka hänen kuuluisi - ottaa vastuu, kertoa, selittää, pitää lapset turvassa. Alexille kasvaa tuntosarvet ja veljiensä kanssa he oppivat elämään niin, että tunnustellen ja myötäillen elämä sujuu.

Kirja kulkee eri aikatasoissa, muistoja nousee pintaan eri elämän vaiheista. Äidin juominen jatkuu ja isänkin alkoholin käyttö lisääntyy. Vanhempien valmistaessa drinkkejään pojat irrottelevat heille jääkuutioita jääpalarasiasta ja ihmettelevät vain, miksi ne tarttuvat kiinni tiskipöytään. Pojat elävät kaiken keskellä, mutta väistelevät ja elämä näyttää normaalilta, tai niin he ainakin ajattelevat. Äiti ei möykkää eikä kompuroi kodin ulkopuolella, ei rähjää eikä rähise, ei istu kuppiloissa. Ainakaan aluksi.

Sanaton sopimus salaisuudesta syntyy kuin itsestään. Alexilla on tunne, että niin kuuluu tehdä. Tunne on sisäsyntyinen ja velvollisuus. Asiasta ei keskustella isän kanssa. Kaikkien elämä vain pyörii omilla radoillaan keskiössä äiti, joka vetovoimallaan saa tasapainon säilymään. Tasapainon, joka on koko ajan vaakalaudalla ja värisevä kuin pakoon valmistautuvan kauriin sydän. 

Kuinka lojaali lapsi on vanhempaansa kohtaan. Kaipaa syliä ja kättä, joka joskus silittää. Pakahtuu hellittelynimiin ja leikkeihin, vaikka leikkihetkien kerrat vähenevät ja äiti alkaa muuttua. Toiseksi, joka ensin oli ja josta pian vain muistot kannattelevat elämän vaikeutuessa kaikkien oirehtiessa tahoillaan ja tavoillaan. 

Äiti on parhaimmillaan ihastuttava, hellä ja rakastettava. Onko hän rakastava? Ainakin taito rakastaa jää piiloon ja katoaa, kun alkoholi alkaa viedä naista. Alex pelkää henkensä edestä humalaisen äitinsä kyydissä ja vuosia myöhemmin lapsensa puolesta, kun äiti on uskottu lapsenvahdiksi. Alex luottaa ja pettyy, vaan ei ota asiaa puheeksi. 

On kymmenen vuoden ajanjakso, jolloin äiti on humalassa joka ikinen päivä, eikä asiasta kertaakaan puhuta. Väliin puhutaan muusta ja väliin tulee puhetauko äidin toimesta. Hän loukkaantuu, uhriutuu, vetäytyy ja Alex syyllistyy.

Alkoholistiperheesä kaikki sairastuvat. Sama sairaus, riippuvuus, mutta eri ilmenemismuodot. Oireet ilmaantuvat, mutta ulkomaailma ei välttämättä tunnista alkuperää. Monesti oireet pahenevat, kun perheenjäsen irtaantuu perheestä, esimerkiksi nuoren muuttaessa omilleen. Kun alkaa elää normaalissa ympäristössä ja lapsuudenkodin tasapainottelu häiriintyy. Silti useat ristiriidat pitävät sairautta yllä. Häpeä, salaisuus, trauma - toisaalta läheinen ihmisuhde alkoholistiin, hyvät muistot, toiveet.

Alkoholisoitunutta äitiä pitää suojella ja säästää kohtaamasta totuutta. Kun äiti on huonona, kuten Alexin isä asian ilmaisee, pitää olla kiltisti. Jottei äiti joutuisi kohtaamaan itseään. Tämä toimintatapa on yksi juomisen mahdollistaja ja sen Alexkin tulee tuntemaan lapsuudesta asti. Leivotaan äitienpäiväkakkua, lauletaan äidille lauluja. Annetaan tilaa. Vaietaan. Kun äiti viimein on hoidon äärellä, hän pyytää vaikenemaan, kun olisi aika avautua, vain säästääkseen itseään.

Alex ei syytä eikä hae syyllisiä. Syyt alkavat selvitä pyytämättäkin. Toisaalta hän ei myöskään yritä liikaa ymmärtää. Hän ajelehtii mukana ja ajoittain ihmettelee osaansa ketjussa, jossa ojennetaan viha sukupolvelta toiselle. Hänellekin. Hän tunnistaa oman vihansa ja mistä se on peräisin. Vain niin siitä on mahdollisuus luopua

Anteeksipyyntöä Alex kaipaa, kun äiti raitistuu ja saakin sen jollain tapaa. Mutta hän ei saa tilaisuutta puhua omista tunteistaan ja tuntemuksistaan äidin juomisesta. Tämä on järkyttävä vääryys. Lähes koko siihen astinen elämä on eletty juomisen ehdoilla ja varjossa ja silti pitää vieläkin vaieta. Se on kohtuutonta ja alkoholistin edelleen jatkuvaa vastuuttomuutta, vaikka sairaudesta onkin kysymys. Mutta Alexin äiti saa anteeksi. Ja kun hän kuolee, nousevat pintaan kaikkein kultaisimmat muistot.

                                  🖤

Aiheestaan huolimatta kirja on ihastuttava. Se kertoo lapsen rakkaudesta vanhempaansa kohtaan, kaipuusta hyväksyntään, anteeksiannosta ja sen merkityksestä omaan selviytymiseen. Sukupolvelta toiselle siirtyvistä käyttäytymismalleista ja niiden katkaisemisen vaikeudesta. Kirja on selviytymistarina, joka kertoo myös loputtomasta rakkaudesta.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Miksi koira on muutakin kuin ihmisen paras ystävä

Koira on ensimmäinen eläin, jonka ihminen on kesyttänyt kotieläimekseen. Suomessa koira on yleisin kotieläin, kissa tulee toisena. Koko Euroopan mittakaavassa asetelma on toisin päin. Koirat ovat olleet viime aikoina paljon esillä mediassa. Muun muassa Norjan maanvyöryn pelastustöissä koirat ovat olleet apuna. Korona-aikana koirien suosio lemmikkeinä on kasvanut huikeasti ja moni perhe on päätynyt unelmoimaan omasta koirasta.

Kesyyntymisen alkuaikoina koiraa on käytetty vahtina ja jätteensyöjänä. Pohjoisessa koiraa on käytetty vetoapuna. Karjankasvatuksessa koiraa on käytetty laumojen paimentajana. Metsästyksessä koira on pitkään ollut korvaamaton apu. Nykyäänkin koiria käytetään näihin samoihin tehtäviin. Koiran tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet ja mukaan on tullut muun muassa huume-, opas-, hypo-, vartio- sekä pelastuskoiria. Koiran tarkka hajuaisti on käytössä monissa tehtävissä. Erityisesti ihmisen kanssa kasvatetut koirat on helppo opettaa tekemään asioita ihmisen käskystä, ja ne ovat helposti motivoitavissa makupaloilla, leluilla tai sosiaalisella kontaktilla.

Uudempia tehtäviä ovat muun muassa kaverikoirana, terapiakoirana ja lukukoirana toimiminen. Eläinten seurasta terapian osana on tullut jo vakiintunut tapa. Eläin on koettu hyödylliseksi kuntoutuksessa lähes riippumatta siitä mikä sairaus tai vamma on kyseessä. Eläimiä käytetään kuntoutuksessa muun muassa jos asiakkaalla on neuropsykiatrisia häiriöitä tai psykiatrisia sairauksia. Eläinten apu on tarpeen niinikään puheterapiassa, autististen lasten sosiaalisten taitojen ja kommunikointikyvyn parantamisessa, kehitysvammaisten lasten ja aikuisten  kuntoutuksessa sekä saattohoitopotilaiden ilahduttamisessa. Myös hevonen on yleinen terapiaeläin, samoin kana, alpakka ja lammas. Koira kykenee lukemaan ihmistä. Se pystyy erottamaan ihmisen kasvokuvista iloiset, vihaiset ja neutraalit ilmeet. Muutkin koiraeläimet, kuten sudet, käyttävät sosiaaliseen yhteydenpitoon katsekontaktia.

Kaikki koiranomistajat tietävät, miten hyvä vaikutus koiralla on ihmisen psyykeen. Huonokin päivä voi olla täysin pelastettu, kun kotiin tullessa on vastassa riemusta ratkeamaisillaan oleva karvakuono, joka säntäilee jälleennäkemisen ilosta huoneesta toiseen. Eläimen ei kuitenkaan tarvitse olla oma tai edes tuttu voidakseen tuottaa mielihyvää. Vieraankin koiran koskettaminen voi lisätä mielihyvähormoni oksitosiinin tuotantoa. Koira on pehmeä ja lämmin. Sen ruumiinlämpö on korkeampi kuin ihmisen. 

Olin aikaisemmin luullut, että koiran älykkyys on suoraan verrannollinen koiran kokoon. Että isot koirat automaattisesti ovat pieniä älykkäämpiä. Näin asia ei suinkaan ole. Tosin omat ja tutut koirat ovat olleet pieniä tai enintään keskikokoisia, joten ei ole oikein vertailupohjaa. Jospa isot koirat ovat sitten vieläkin älykkäämpiä kuin pienet. 

Haukkuli on ainakin uskomattoman älykäs ja oppivainen. Tosin se oppii, muistaa ja tottelee vain sellaista mitä se itse haluaa ja mikä sitä kiinnostaa. Sitä ei ole helppo jymäyttää. Välillä tuntuu, että se osaa lukea ajatuksia ennen kuin ne ovat edes syntyneet. Rotuna (australianterrieri) se on myös tunnettu siitä, että se alkaa hyvin helposti pomottamaan ihmistä, jos ei pidä varaansa. Tämä rotu ei siis ole kaikista kuuliaisin ja helpoiten opetettavissa. 

Haukkuli on todellinen seurakoira ja työkoira, kulkee perässä joka paikkaan ja haluaa olla kaikessa mukana. Television luonto-ohjelmia se katselee mielellään ja aktivoituu heti, kun ruudussa näkyy mitä tahansa karvaturreja tai nelijalkaisia. Karvainen matokin luonto-ohjelmassa oli äskettäin hurjan kiinnostava. Sille piti murista ja käydä välillä mammalta kysymässä, että pitääkö olla huolissaan? Koirat ja hevoset kiinnostavat eniten. Myös linnut miellyttävät sitä, mutta hyönteisistä ja perhosista se ei piittaa. Iltauutiset se myös katselee ja kuuntelee mielellään. Sanan ”uutiset” ja ”kattomaan” sen tunnistaa. Ja paljon muita sanoja. Kun sanon, että mennään kattomaan uutiset, niin jo mennään juoksujalkaa sohvalle ja vähän murahdellaan mennessään. 

Erityisesti se terävöityy, kun se kuulee sanan ”työ”. Rotu on ollut aikanaan käytössä Australian  maatiloilla pitämässä pieniä jyrsijöitä aisoissa. Se on siis oikeasti työkoirarotu. 

Lähde: Tiede-lehti, nro 07/2020, Wikipedia

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Kaikkien aikojen liha-makaronilaatikko á la EA

Liha-makaronilaatikko on Ukon lempiruokaa ja kun hän sitä toivoo, niin sitten sitä tehdään. 

Tarvitaan:

400 gr eli pussillinen makaroneja

500 gr jauhelihaa (naudan tai oman maun mukaan sika-nautaa)

2 isoa sipulia

5 valkosipulin kynttä

2 tl suolaa

pippurisekoitusta, Herbamarea, mustapippuria (mausteita voi vaihdella oman mieltymyksen mukaisesti - esimerkiksi paprikajauhe ja curry, valkopippuri sopivat hyvin)

3 kananmunaa

7 dl maitoa

rasiallinen luumutomaatteja

juustoa (edam, cheddar, pizzaraaste)

Tee näin:

Keitä makaronit kypsiksi. Ruskista pilkottu sipuli ja puolet valkosipuleista murskattuna. Kaada uunivuokaan. Ruskista jauheliha, mausta ja kaada uunivuokaan. Sekoita.

Sekoita maito ja kananmunat ja lisää hieman suolaa ja samoja mausteita kuin jauhelihaan. Kaada uunivuokaan. 

á la EA-osuus:

Lisää pinnalle rasiallinen pilkottuja luumutomaatteja, pilkottu sipuli ja loput valkosipulit murskattuna. Siivuta tai raasta pinnalle paaaaaaljon juustoa. Tämä kuorrutus pitää liha-makaronilaatikon mukavan mehevänä.

Reilusti tomaattia ja sipulia!

Juuston kanssa ei kannata pihistellä!

Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa noin yksi tunti.

Uunista ulos, kauho lautaselle ja ketsuppia pintaan. Namskis! Ketsupin sijaan meillä nautitaan myös tämän kanssa: 

Toimii! 😋

Miten sinä tuunaat liha-makaronilaatikkoa?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Epäoikeudenmukaisuus on luonnollista

Luonto ei tunne oikeudenmukaisuuden käsitettä. Luontokappaleet toimivat vaistojensa varassa. Kaikki mikä on luonnollista, on normaalia. Kaikki mikä on mahdollista, on luonnollista. Siten myös epäoikeudenmukaisuus on normaalia. Oikeudenmukaisuus on ihmisen keksintö.

Elämässä ja maailmassa on aina vaan enemmän epäoikeudenmukaisuutta. Onko sitä ollut enemmän historiassa kuin nykyisyydessä? Vaikuttaa ainakin siltä, että nykyisyydessä ei muuta olekaan kuin epäoikeudenmukaisuutta. 

Globaalia epäoikeudenmukaisuutta on muun muassa se, miten ihminen kohtelee luontoa. Meille on annettu tämä maapallo ja sen luonto suojeltavaksi ja viljeltäväksi, ei riistettäväksi. Se on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta. On epäoikeudenmukaista heitä kohtaan liata meret ja maat sekä kuluttaa luonnonvarat loppuun.

Ihminen on epäoikeudenmukainen eläimiä kohtaan. Ihminen ei alunperinkään saisi olla kasvikunnan ja eläinkunnan yläpuolella, vaan osana sitä. Ihminen on erkaantunut luonnosta ja siitä on tullut ihmiselle objekti. Antaako luonto meille vastauksia pandemian muodossa? Musta surma, espanjantauti, sars, influenssat, korona, koronan muunnokset... tahti vaan kiihtyy. 

Elämä on epäoikeudenmukainen ihmistä kohtaan. Vastikään saimme lukea erään toisen bloggaajan kirjoituksen nuoren aikuistumassa olevan lapsensa yllättäen tapahtuneesta kuolemasta, jonka syytä ei tiedetä. Kesken toimiansa katkenneesta, laulun sanoin. Lisäksi ihmisiä katosi ja löydettiin menehtyneinä: nuori mies Naantalissa, keski-ikäinen taksiyrittäjä Mikkelissä, melkein peräkkäisinä päivinä.

Maantiede on epäoikeudenmukainen ihmisyhteisöä ja ihmisyksilöä kohtaan. Sekä pienesti että isosti. Riippuen siitä, mihin maailman kolkkaan olet sattunut syntymään tai edustamasi kansa on pesiytynyt, olet joko onnellisten tai onnettomien tähtien alla. Yksistään oman maan rajojen sisäpuolella tämä on nähtävissä ja kärjistyy koko ajan lisää. 

Koronarokotteita jaettaessa tietyt maat ovat kahmimassa niitä yli oman tarpeensa ja EUn yhteishankinnan ulkopuolelta, esimerkiksi Saksa, jossa on itsellään oma rokotteita valmistava lääketehdas. Millä aikataululla ja hinnalla esimerkiksi Afrikan väkirikkaat maat saavat rokotteensa? Vai saavatko koskaan, kun raha ratkaisee tässäkin asiassa.

On luonnollista, että Afrikasta on kehittynyt väkirikas maa kuten monista muista lämpimillä vyöhykkeillä olevista maista. Toimeentulon mahdollisuudet ovat heikompia. Koulutus ja osaaminen ei edisty. Talous ei kasva. Kun yhteiskunta ja sen hallinto on heikkoa ja korruptoitunutta, demokratia ei toimi, jatkuvat sodat tai muut erimielisyydet repivät kansaa. Ei tarvitse mennä kovin kauaskaan, kun sellaisia maita jo löytyy.

Luonnonvaroja ei käytetä siten, että ne hyödyttäisivät mahdollisimman oikeudenmukaisesti koko yhteiskuntaa. Rahaa ei monessakaan maassa ole miljoonittain laittaa rokotteiden hankkimiseen, kun ne menevät muihin tarkoituksiin. Itsevaltiaan hallitsijan taskuihin tai hampaisiin asti aseistautumiseen. Ihmisiä tulee kuolemaan pandemiaan nyt ja tulevaisuudessa.

Niinsanotuissa sivistyneissä maissa tilanne on osittain erilainen. Yhteiskunta pyrkii verovaroin huolehtimaan kansalaisistaan tasapuolisesti ihmisoikeuksia kunnioittaen. Jokainen ihmishenki on arvokas. Se on oikeudenmukaista. Jotkut ihmiset kuitenkin katsovat voivansa jättää rokotteen ottamatta perustellen asiaa yksilön valinnanvapaudella. 

Rokotevastaisuudessa on kyse tietämättömyydestä, sanoi sisätautiopin dosentti ja erikoislääkäri Jan Sundell Puoli seitsemän -ohjelmassa torstaina 14.1.2021. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa. 

Tietämättömyyskin on mahdollista. Se on siten jopa luonnollista. Tietämättömyyttä voidaan vähentää oikeanlaisella tiedottamisella. Rokotteen ottamatta jättäminen salaliittoteorioihin tai 5g-teorioihin uskomisen vuoksi on epäoikeudenmukaista yhteisöä kohtaan. 

Rokottamisessa on kyse taistelusta pandemiaa vastaan yhdessä ja siihen on jokaisen suositeltavaa osallistua ja antaa oma panoksensa, jotta laumasuoja saadaan ja että sitä ylläpidetään jatkossakin. Se on oikeudenmukaista ja on luonnollista, että niin tehdään.

Rokotteen ottamista epäröiviäkin on kuultava. Ei heidän kanssaan kuitenkaan samaa mieltä tarvitse olla. Jos yksi sadasta saa rokotteesta lievän haittavaikutuksen, se ei tarkoita sitä, että juuri sinä olisit se seuraava yksi sadasta. Rokotuksista tulee liikkumaan väärää tietoa ja niistä tulee koitumaan lieviä haittavaikutuksia, joita saattaa olla vähemmän kuin rokotevastaiset tahot antavat ymmärtää.

Jos rokotevastaisia ei kuunnella, saattaa osa heistä vetäytyä kokonaan terveyspalvelujen piiristä eivätkä uskalla tuoda huoliaan julki. He jakavat huoliaan toisten samoin ajattelevien kanssa, mikä saattaa entisestään lisätä rokotevastaista ajattelua.

Yksilön valinnanvapaus on tietysti hyvä asia, mutta onko oikeudenmukaista uppiniskaisesti perustella rokottamisesta kieltäytymistä vain sillä? Jos näin teet ja sairastut vakavasti, luovutko tehohoitopaikastasi, kun sitä paikkaa tarvitsee joku lähimmäinen, joka ei voinut ottaa rokotetta terveydellisistä syistä? Tai jos sitä tarvitsee joku alle 16-vuotias? Mikä olisi oikeudenmukaista?

Sinä, joka kieltäydyt ottamasta rokotetta jostain hämäristä ideologisista syistä, edustatko kenties linkolalaista ajattelua ja toivot, että pandemia tappaa ja harventaa liikakansoitusta? Onko oikeudenmukaista, että selviät itse ja tautiin kuolee se joku muu, jonka sinä tartutit?

Ohessa linkki Ylen sivuille Ulla Järven kolumniin tähän aiheeseen liittyen. Hyvä vertaus oli, että rokotuksen ottaminen vähän kuin verojen maksaminen tai liikennesääntöjen noudattaminen.

https://yle.fi/uutiset/3-11742356

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

 

Kettu ihmisen kaverina

 

"Kesytä minut", sanoi aavikkokettu Pikku Prinssille Antoine de Saint-Exupéryn vuonna 1943 julkaisemassa pienoisromaanissa Pikku prinssi. Kirja pitää sisällään elämänfilosofiaa kaikenikäisille. Kirjassa kettu myös muistuttaa, että ihminen tulee vastuulliseksi siitä, minkä on kesyttänyt. Ihminen onkin kesyttänyt seurakseen useita eläimiä, hyödykseen ja seurakseen ja pitänyt niistä huolta jo tuhansien vuosien ajan. Ihmisen seurana on pisimpään ollut sudesta (canis lupus) kesyyntynyt koira (canis lupus familiaris). Tästä lisää muutaman päivän kuluttua!

Kettu on sen sijaan kesyyntynyt itse ja asettunut asumaan ihmisen lähipiiriin omin luvin ja keinoin. Kettujen vulpes-sukuun kuuluu 12 eri lajia, joista Suomessa asuva kettu, punakettu (vulpes vulpes) on maailman laajimmin levinnyt maalla liikkuva petoeläin. Sitä tavataan lähes koko Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa sekä jonkin verran Pohjois-Afrikassa. Pikku Prinssin kohtaama aavikkokettu (vulpes zerda) elää vain Saharassa ja Suomessa jo äärimmäisen uhanalaiseksi määritellyn naalin (vulpes lagopus) elinpiiriä ovat pohjoisen pallonpuoliskon arktiset alueet, tundrat.

Kettu on elänyt maapallolla kaksi kertaa kauemmin kuin oma lajimme, homo sapiens. Kettu on sopeutunut ihmisen saapumisen lisäksi maapallon moniin muutoksiin ja tälläkin hetkellä se sopeutuu Suomessa edelleen supikoiran saapumiseen. Kettu pystyy sopeuttamaan itsensä monenlaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi pentueet syntyvät sen kokoisiksi, että emo pystyy niistä vallitsevassa ympäröivässä tilanteessa huolehtimaan. Jos ravintoa on vähän, voivat nuoret naarasketut jättää lisääntymisen kokonaan väliinkin. Kettuja metsästetään ja vaikka metsästyslupien määrää lisättäisiin, sillä ei varsinaisesti ole kannan määrään merkitystä. Kettuemot pystyvät täyttämään vajeen synnyttämällä enemmän poikasia.

 

Kettuteini on kiitollinen ruokittava (se myös hankkii ruokaansa itse). Ensimmäisen elinvuotensa aikana kettu maistelee vähän kaikkea, eläin- ja kasviravintoa. Vanhemmiten se mieluiten pitäytyy lempiruuissaan myyrissä ja kaniineissa, mutta tarvittaessa ravinnoksi käyvät myös sammakot, kotilot, kovakuoriaiset, marjat, hedelmät, sienet, siemenet. Kun kettujen elinpiiri on laajentunut lähelle ihmistä, myös ihmisten ruokajäte kelpaa, jos sellaiseen vain pääsee käsiksi. Vai tassuiksi.

Kettu seikkailee Pikku Prinssin ohella monissa saduissa. Useimmissa saduissa kettu kuvaillaan viekkaaksi ja ovelaksi. Eikä aiheetta - kettu on älykäs eläin ja sitä puoltaa sen pitkä historia maapallolla, laaja levinneisyys sekä jatkuva sopeutuminen. Ketun aivot ovat suhteessa ruumiin kokoon suuremmat kuin saman kokoisen koiran, yhtä suuret kuin susien, jotka ovat kettua paljon suurempia. Aivojen koko korreloi älykkyyden kanssa, joten saduilla on todenperänsä.

Omalla asuinalueellani, suurehkon kaupungin lähiössä, on kotitaloni ympäristössä paljon metsää, pieni luonnonsuojelualuekin. Ja kettuja täällä pihapiirissämme on elänyt yhtä kauan kuin mekin olemme täällä asuneet, yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Täällä on myös paljon rusakoita, joka selittänee ketun viihtymisen alueella. Ketut ovat "hyvännäköisiä", kauniin punaturkkisia ja paksuhäntäisiä, ilmeisen terveitä siis. Muutamia talvia sitten olin koiran kanssa lenkillä tutulla metsäpolulla.Yhtäkkiä edessämme oli kettu, vain muutamien metrien päässä. Seisahduimme kaikki kolme tuijottaman toisiamme. Kettu otti ensimmäisen askeleen - suoraan meitä kohti. Apua! Oli ensimmäinen ajatukseni. Mitä nyt tapahtuu? Kettu tuli kohti ja sitten, kaarsi hieman ja lähti ohittamaan meitä vasemmalta ohittaakseen meidät. Käännyin katsomaan ja mitä olikaan takanamme. Toinen kettu, jonka luokse ensimmäinen käveli kaikessa rauhassa ja sitten ne jatkoivat yhdessä matkaa poispäin meistä. Meistä välittämättä. Tilanne oli huikean hieno ja hämmästyttävä. Koirakaan ei reagoinut, ei pelännyt, eikä pyrkinyt perään. Hieno ja ihmeellinen kohtaaminen.

Kettu on saattanut aikojen alussa ihmisen historiassa elää kesyyntyneenä ihmisen kumppanina koiran rinnalla, kunnes koira valikoitui ja vakiintui tähän asemaan monikäyttöisempänä ja tuolloin isokokoisempana. Kettu nimittäin kesyyntyy. Tätä on tutkittu vuonna 1959 Siperiassa alkaneessa ja edelleen jatkuvassa tutkimuksessa. Tutkimuksen alussa tutkijat hankkivat lauman kettuja, joista valitsivat "jatkoon" kesyimmät ja näin aina seuraavistakin sukupolvista. Näiden aina vain kesympien yksilöiden ulkoiset olemukset alkoivat muuttua koiramaisempaan suuntaan. Kuudennen sukupolveen ketut olivat jo aivan kesyjä, lyhytkuonoisia, pentumaisia, osin luppakorvaisia, laikullisia ja kippurahäntäisiä. Ne olivat oppineet kerjäämään ihmisen huomiota ja heiluttivat kiitollisena häntäänsä kuin koirat ikään. Tämä tutkimus osoitti sen, että perimässä kesy luonne ja kesykoiran ulkonäkö liittyvät toisiinsa.

Tällä hetkellä Suomen luonnossa elävä kettu sopeutuu supikoiran läsnäoloon muuttuvalla purukalustolla. Varsinkin naarasketut ovat muuttuneet supikoiran Suomeen saapumisen jälkeen. Ketun hampaista ja kuonosta on tullut petomaisempi ja nämä tekevät ketusta tehokkaamman lihansyöjän. Tämä muutos jättää tilaa supikoiralle seka- ja raadonsyöjänä, kun kettu valikoi ruokavalioonsa enemmän tuoretta lihaa.

Kettu ja monet muut eläimet seikkailevat Aisopoksen eläintarinoissa eli faabeleissa. Näihin eläintarinoihin liittyy useimmiten moraalisia opetuksia. Kuten esimerkiksi sadussa Kettu ja korppi. Monissa suomalaisissa kansansaduissa seikkailee Kettu Repolainen. Disneyn sarjakuvatarinoista löytyy Kelmien kerhon jäsen Mikko Repolainen. Kansantaruihin kuuluu tarina revontulista, jotka kettu eli repo saa aikaan huiskiessaan häntäänsä pakkashangilla

Kettu teki taikinan, suolaisen ja makean, tarjolle leivän vei, itse syönyt ei. Mikä se on? (vastaus postauksen lopussa)

Lähteet: 

Tiede 13/2020, artikkeli Kettu syntyi pärjäämään, kirjoittanut Maija Karala

Wikipedia

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

 

Vastaus:

Käenkaali eli ketunleipä eli revonrieska.

Maista kaikilla aisteilla

Maistaminen ei tapahdu ainoastaan suussa. Maku muodostuu aivoissa monien aistien yhteistyön aikaansaannoksena. Aivot voivat yhdistää eri aistien saamat ärsykkeet.

Aivot herkistyvät ruokaillessa esimerkiksi kuuloärsykkeille. Kuulostaako porkkana ta sipsi suussa rapsakalta? Minkälainen äänimaailma on ympärillä? Äänet ja muut ärsykkeet voivat laimentaa tai vahvistaa ruokailunautintoa. Samalla tavoin näkö voi vaikuttaa. 

Ei ole sattumaa, että ruoan asetteluun ja muuhun näköaistia hivelevään panostetaan ravintoloissa. Kauniisti sommiteltu ympäristö saa ruoan maistumaan paremmalta. Ruokaa myös kuluu enemmän.

Tämäkin on evoluution tulosta. Ihmisaivot ovat oppineet ajan kuluessa rakastamaan ruoan näkemistä. Ihmiselle on kehittynyt vahva vietti kiinnittämään katseemme ruokaan aina. Psykologisissa kokeissa on havaittu, että huomiomme kiinnittyy erityisesti paljon energiaa sisältäviin ruokiin.

Astioiden koko ja muoto vaikuttaa myös ruokailukokemukseen. Jos käytössä on suurempi lautanen, otamme sille vaistomaisesti enemmän ruokaa, sillä isolla lautasella tavanomainen annos näyttää pienemmältä. Optimaalinen lautasen koko on 25 senttimetriä halkaisijaltaan. Jos lautanen on halkaisijaltaan 30-senttinen, se saa syömään 60 kilokaloria lisää.

Ruokaiuvälineilläkin on merkitystä. Isommalla lusikalla syödään enemmän. Lautasen muoto vaikuttaa myös ruoan maittavuuteen. Pyöreältä lautaselta syödessä makukokemus on kaikista intensiivisin. Myös tuntoaisti vaikuttaa siihen, miltä ruoka maistuu. Jos lautasen pinta on rosoinen, se korostaa ruoan karvautta. Kulmikas lautanen saa ruoan maistumaan suolaiselta. Huippuravintoloissa käytetään raskaita aterimia. Ne luovat vahvan tunteen aterian laadusta. Samalla asiakkaan maksuhalukkuus kasvaa.

Oletko huomannut, että äänillä, musiikilla tai väreillä olisi vaikutusta makunautintoon? Oletko ravintolassa kiinnittänyt huomiota lautasten ja muiden aterimien kokoon ja muotoiluun? 

Lähde: Tiede-lehti nro 1/2020 Arikkeli: Jukka Ruukki

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.