maanantai 5. joulukuuta 2022

Someseuraaja




Me Naiset -lehden numerossa 48 (30.11.2022) on artikkeli aikuisesta naisesta, joka fanittaa Pernilla Wahlgrenia, erästä Instagram-julkkista. Jutussa kerrotaan tämän fanituksen syitä ja seurauksia ja tämän tiimoilta lähdin tutkimusmatkalle katsomaan keitä itse seuraan ja miettimään miksi heitä seuraan.

Sen lisäksi, että seuraan Instagramissa perheenjäseniä, ystäviä ja sukulaisiani löytyy pitkähkö lista julkkiksia tai muita tahoja, jotka eivät kuulu em.kategorioihin.

Listaan nyt tähän eniten seuraamiani tilejä:

Ketunpesä / Mila Valkonen - keramiikkataiteilija, joka järjestää myös keramiikkakursseja ja tuotteita voi ostaa verkkokaupasta. Milan keramiikkataiteilija näkyy ihanasti kädenjälki ja hän käyttää herkullisia värejä.

Sekunnit ja tunnit / Hanna Kivisalo - teologin, äidin, opettajan, kirjoittajan viisaita sanoja ja kauniita kuvia.

Minnskis / Minja - sisällöntuottaja, joka ilmeimitoi pääosin suomalaisia sketsinpätkiä. Jos harmittaa, käyn usein Minnskiksen sivuilla viihtymässä.

Hinzmanfam_ / Hannah Hinzman - perheenäiti Hannahin tili, jossa seurataan perheen elämää kahden pienen pojan näkökulmasta. Julkaisuista välittyy elämänilo.

Kenkämaakari / Aleksi Lydman - taiteilija, jonka suloiset eläinhahmoiset tuotteet ihastuttavat minua kovasti. Tämä tili on ensimmäinen, jota aloin seurata ja silloin Aleksi oli myöskin aloittelemassa toimintaansa.

Celeste Barber - koomikko, nainen, joka laittaa itsensä peliin. Hauskoja ja ajatuksia herättäviä postauksia.

Second Hand Lahti Shop - ihastuttava edukseen erottuva kirppari sekä paikanpäällä että somessa. 

Torpantyttö / Ilona - ihania tunnelmakuvia suomalaisesta idyllistä.

Kreettakreetta / Kreetta Järvenpää - floristi, kukkataiteilija, jonka renessanssityyliset elävistä kukista tehdyt asetelmat ovat upeitakin upeampia.

Kiti Kokkonen - näyttelijä, kädentaitaja, inspiroija, Tanhupallonakin tunnettu värikäs monitaituri. 

Sirpa_shymuru_Pulkkinen - väreillä ja materiaaleilla iloitteleva kuvantekijä, jonka ihmishahmoiset kuvat katsovat suoraan silmiin ja puhuttelevat katsojaansa. 

LuovaStore / Jenna Routasaari - inspiroiva kädentaitajan tili, verkkokauppa ja kivijalkaliike 

Sannajasmi / Sanna Mäkinen - henkeäsalpaavan upeita lintu- ja luontokuvia.

Marttilantila / Sinikka Marttila - herkulliset tarjottavat tilauksesta kartanomiljöössä. Kuvien katsomisestakin herahtaa vesi kielelle.

Suomi - uskomattoman upeita ja värikyllisiä kuvia rakkaasta ja upeasta kotimaasta!

Muitakin seurattavia tilejä minulla on. Seuraan muun muassa Elvis Presleyn ja Marilyn Monroen muutamia fanisivustoja ja lisäksi joidenkin tuotemerkkien sivustoja, kuten Pip Studio ja Odd Molly. 

Kuinka paljon seuraamani sivut kertovat minusta? Aika paljon, mieltymyksistä ainakin. Pidän väreistä ja värikkyydestä, kukista, luonnosta, eläimistä, käsitöistä, askartelusta, oivaltavasta huumorista.


Seuraatko sinä jotain samaa tiliä kuin minäkin? 


Lisäksi seuraan useita blogeja näin "työnkin" puolesta. Melkein kaikki seurattavat blogit löytyvätkin blogimme etusivulta. Ihan kaikki eivät siihen mahdu mukaan.

Listalta meinasi unohtua kokonaan uusin seurattavani: Charlotte A. Tucker - sanavalmis lapsinäyttelijä, jonka sanomisissa on järjensiemeniä. Silti mietin, onko tämä lapsuuden riistoa - näyttäisi kuitenkin, että Charlotte pitää esiintymisestä!


Kuva: Pixabay

lauantai 3. joulukuuta 2022

Kun tortut saivat punaisen sydämen



Pitihän sitä kokeilla - uutta torttutäytettä nimittäin. Etsiskelin kaupan hillohyllyiltä puuroon ja luonnonjogurttiin käyttämäämme Kuningas-hilloa, kun silmiini osui kettukarkkipussista tuttu kuva. Kyseessähän on siis oikeammin Pihlaja-karkit ja nyt sitä saa myös soseena tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ja voihan tätä sosetta tietysti käyttää muuhunkin kuin torttuihin.

Ostin sitten saman tien myös torttutaikinalevyjä pakasteena. Niin malttamaton olin, että maistoin Pihlaja-sosetta pikkulusikallisen verran ennen tortunpaistohetkeä. Kylläpä on makeaa! Mutta mauttoman torttutaikinan kanssa pitääkin olla makua.

Kun ostin tämän Pihlaja-purkin, kassarouva tiesi kertoa, että joku hänen työkaverinsa oli viime joulun alla laittanut torttuihinsa oikeita Pihlaja-karkkeja, mutta kokeilu ei kuulemma ollut oikein onnistunut. Samalla totesimme melkein yhteen ääneen, että ensi vuonna saakin varmasti ostaa Dumle-täytettä. Sillä tänä vuonna on kyseisen kaupan paistopisteellä irtomyynnissä Dumle-torttuja. Olen tietysti niitä jo maistanut ja hyvältä Dumle-torttukin maistuu.


Uuniin menossa!


Uunista tulleet!

Kokeilin taannoin torttuja myös Vihreä kuula -täytteellä ja kirjoittelin siitä postauksen:


Kun tortut saivat vihreän sydämen


Kahden hengen arvosteluraatimme maisteli Pihlaja-torttuja ja päätyi lopputulokseen: jatkoon! Hauska juttu kävi maistelussa, kun arvuuttelin Ukolta mitä on tortun täytteenä. Luumua, hän vastasi. No, ei lähelläkään... Värikin on aivan eri, mutta sitähän Uko ei värisokeana voinutkaan huomata.



Lopuksi täytyy todeta, että edelleen tortut maistuvat parhailta omassa suussani perinteisen luumumarmeladi- tai omena-kanelisosesydämen kanssa.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

perjantai 2. joulukuuta 2022

Kikka!

Kuva Finnkinon sivuilta.

Kaikki yli kolmikyppiset ja nuoremmatkin muistavat Kikan eli Kirsi Viilosen eli Sirenin. Joka oli suunnilleen oman ikäiseni ja kuoli lehtitietojen mukaan sydänkohtaukseen vasta 41-vuotiaana. Joiltain osin hänellä oli samanlainen kohtalo kuin Armi Aavikolla.

Kikasta tehty elokuva käytiin eilen katsomassa ja senhän ei ole tarkoituskaan mikään komedia olla, mutta siinä ei ollut yhtään mitään huumoria eikä hauskuutta. Se oli surullinen tarina, hyvin surullinen. Loppukohtauksessa, missä Kikka tapaa sattumalta entisen managerinsa (Elena Leeve) jouluostoksilla tavaratalossa, alkoi melkein itkettää.

Kikka oli Suomen Madonna tai Marilyn Monroe, joka ei yltänyt kuitenkaan ihan samaan. Hän osasi kyllä mielestäni laulaa, vaikka moni ympärillä häärinyt ihminen ja media yritti väittää toista ja painaa häntä alas kaikin tavoin.  Osaavatko monetkaan tämän päivän rääkyjät laulaa muka sen paremmin? 

Kikka oli luonnonlahjakkuus ja olisi päässyt vaikka mihin, jos olisi aikanaan saanut laulunopetusta ja jos alkoholi ei olisi sotkenut kuvioita liikaa. Kikka oli 10-15 vuotta aikaansa edellä silloisia rajoja rikkovilla lauluillaan ja esiintymisellään. Hän oli jopa alakouluikäisten tyttöjen idoli, vaikka he tuskin ymmärsivät Kikan laulujen sanoituksia, jotka olivat aika pornoja, varsinkin siihen aikaan kuunneltuina.

Parasta elokuvassa mielestäni oli hyvät näyttelijät. Pääosan esittäjä Sara Melleri oli hyvin opetellut kikkamaiset muuvit ja maneerit. Martti Suosalolla oli pieni rooli Juha Vainiona ja Ville Virtasella Irwininä. Myös Kai Vaine oli tavoittanut vaivattoman tuntuisesti Asko Järvisen olemuksen. Mutta näiden kolmen roolit olivat todellakin pienet. Ville Virtanen oli tällä kertaa ehkä enemmänkin oma itsensä kuin roolihahmonsa.

Eräs näyttelijä, jonka sukunimessä on riistaeläimen nimi, voisi minun puolestani opetella jonkun uuden ammatin itselleen, kuten Kari Ketonen on tehnyt (psykoterapeutti). Ketonen ei esiintynyt tässä elokuvassa. H-niemi oli aikoinaan parhaimmillaan (lastenohjelma) Putouksessa, mutta ymmärsi jättää sen muille ennen kuin se alkoi liikaa polkea paikoillaan. Minusta hän ei ole kummoinen komediassa eikä sen paremmin tragediassakaan. Tässä elokuvassa Kikka puhutteli häntä kerran Veikoksi (Samuli), vaikka H-niemi esitti Ile Vainiota. Olikohan se tahallinen virhe vai unohtunut leikata pois?

Televisiohaastattelijaa ("Tapani Ripatti") myöten kaikki väheksyivät Kikkaa ja sanottiin kaiken hänellä olevan hartioiden alapuolella. Melko ikävää, koska olihan hänellä kuitenkin yleisönsä ja hänenlaiselleen esiintyjälle selvä markkinarako. Tehkää itte paremmin, vaikka kyse ei mistään korkeakulttuurista olekaan. Elokuvassa näytettiin vaaralliseksi äitynyt keikka, joka on tapahtunut oikeasti ja jossa miesvoittoinen yleisö melkein repi Kikan palasiksi kesken esityksen, vaatteet ainakin. Järjestyksenvalvonta ei toiminut ajoissa, jos toimi ollenkaan.

Kaikilta osinhan elokuvan tapahtumat ja henkilöt eivät olleet faktaa ja muualta luettujen tietojen mukaan Kikan perhe-elämä järjestyi vähän eri tavalla kuin elokuvassa näytettiin. Mutta ei se haitannut mitenkään oleellisesti juonen kulkua. Surullisuudestaan huolimatta tarina oli jollain lailla kevytkin kuten tarinan päähenkilökin eikä liian raskassoutuinen ja pitkä.

Omassa ohjelmistossa olisi vielä kahden kotimaisen elokuvan katsominen; Kulkuset, kulkuset sekä Punttikomedia, joista varsinkin jälkimmäistä on kovasti kehuttu.

Kuva: Finnkino.fi

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



torstai 1. joulukuuta 2022

Koiraihminen





Nuuskija



Tiedättehän, kuinka ihmisillä on monesti tapana ilmoittaa olevansa enemmän joko koira- tai kissaihmisiä. Itsekin tunnistan itsessäni enemmän koira- kuin kissarakkautta, vaikka pidänkin melkein kaikista eläimistä. Lapsena olin hamsteri-ihminen, vaikka oikeasti olinkin ihan hevoshullu, mutta en päässyt aloittamaan hevosharrastusta - oli liian kallis laji. Hamsteriin oli tyytyminen. Edelleen pidän hevosista ja olen aikuisiällä käynyt muutamia kertoja alkeistunneilla ratsastamassa. Olen siis myös hevosihminen.




Lapsena olin myös undulaatti-ihminen, vaikka täytyy myöntää, että ainakin meidän undulaattimme, Bernhard ja Bianca (aivan liian hienot nimet niin typerille otuksille) olivat kyllä melko tylsiä lemmikkejä. Olisin halunnut jollain tapaa leikkiä niiden kanssa, silitellä ja paijailla - vaan eipä se undulaattien kanssa onnistu.

Minulla ja Ukolla on koko melkein 40-vuotisen yhteiselon aikana ollut koira. Nyt ei ole. Jouduimme reilu vuosi sitten aivan yllättäen luopumaan rakkaasta Nuuskijasta.  Emme ole oikein vieläkään kunnolla toipuneet menetyksestä. Uko olisi jo ottanut uuden koiran, mutta minä en ole siihen pystynyt. Eikä nyt ehkä ole tarvettakaan.

Ei koiran tarvitse aina olla oma, jotta sitä voi rakastaa täydestä sydämestään. Esikoisemme kaksi koiraa, Tyttö ja Labradoodle (joka on älykkäin tuntemani koira) ja uusin tulokas Keskimmäisen cockerspanieli T. Sorsakoira täyttävät koirakaipuutamme kaikella antamallaan rakkaudella. 

Olen viime aikoina ulkoillut erityisesti T. Sorsakoiran kanssa ja olen kokenut valtavan oivalluksen tuntiessani itseni jotenkin kokonaiseksi koiran kanssa kulkiessani. Olenhan lähes koko aikuisikäni elänyt koiran kanssa.


Labradoodle ja Tyttö





Labradoodle viettämässä kesälomaa Punaisella Tuvalla


T. Sorsakoira kahdeksan viikon ikäisenä


T. Sorsakoira mummulassa




Kirjoitin aikanaan Nuuskijan menetyksestä:


Jos taivas on olemassa

Koiran kokoinen tyhjyys


Vieläkään en pysty palaamaan muistoissani noihin päiviin kuivin silmin. Viimeisenä Nuuskijan elinpäivänä otettua kuvaa en ole pystynyt katsomaan. Mutta vielä tulee päivä, kun sen teen.


Nuuskijasta olen kirjoitellut ainakin seuraavissa postauksissa:


Sankarikoirat

Nuuskijan tunteet

Nuuskijan ihmetys

Kauneimmat haukkuni

Metsätiellä


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Vegaaninen kasvispaistos, versio 2


Tässä versio nro 1:n ohje:

400g kesäkurpitsaa (pese ja viipaloi)

3 perunaa (pese, kuori ja viipaloi)

pieni purjo (halkaise, pese ja viipaloi)
2 valkosipulinkynttä (tai kokonainen yksikyntinen valkosipuli)
1 rkl öljyä
1 pkt maustamatonta härkistä
400g purkki tomaattimurskaa
150g (1 pussi) vegaanista juustoraastetta, esim. Valion Oddlygood
1 pussi vegaanista tex-mex-mausteseosta
1dl vettä

Kuullota sipulit pannulla, lisää tomaattimurska, mauste ja vesi. Lisää härkis ja sekoittele. Anna hautua viisi minuuttia. Lado öljyttyyn uunivuokaan kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, perunaviipaleita ja kastiketta pannulta sekä juustoraastetta. Säästä kastiketta ja juustoraastetta päällimmäiseksi. Paista 150-175 asteessa n. tunti. Aluksi voi pitää kantta tai foliopalaa päällä n. puoli tuntia, ettei pinta ruskistu liikaa ja juusto kuivahda.

Ja linkki postaukseen: 
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/07/kaikkien-aikojen-vegaaninen.html

Ohjettahan voi kukin varioida miten haluaa, mutta tällä kertaa lisäsin ruokaan yhden keskikokoisen punajuuren, joka oli jäänyt yli punajuuririsotosta. Lisäksi tuplasin valkosipulin määrän, eli laitoin kaksi yksikyntistä valkosipulia.
Linkki punajuuririsotosta kertovaan postaukseen:

Uutena ilmiönä en kuorinutkaan muita kasviksia paitsi ne valkosipulit. Viipaloin siis kaikki kuorineen, punajuurenkin. Hyvin pestyinä tietysti.. Valmiissa ruoassa ei edes huomannut kuoria. 

Ja purjonhan voi käyttää ihan kokonaan, kunhan huuhtelee kerrosten välistä ensin mahdolliset mullat pois. Ihan latvassa saattaa olla ränsistynyttä osaa, jonka voi jättää pois. Biojätteeseen ei siis päätynyt kuin vajaa kourallinen tavaraa. Punajuuren tyvestä pala, huono kohta perunasta ja kesäkurpitsan kanta. Senkin olisi oikeastaan voinut käyttää. 

Vegaanihenkilö käyttäköön tässä vegaanista juustoa, minulla oli ihan tavallista cheddar-mozzarella -raastetta joka oli uutuus Prismassa. Mutta juustoraaste mikä juustoraaste. 

Hyvää oli ja ensi kerralla laitan ehkä punajuuren tilalle kyssäkaalia tai vaikka fenkolia. Jonkun ruokintaopin mukaan pitäisi syödä vain maan päällä kasvaneita kasviksia. Juureksissa on liikaa sokeria. 

Joku puhdasoppinen vegaani ehkä käyttää luomutuotteita (?). Näistä oli muistaakseni luomua vain purjo. Noin muuten ostan yleensä luomua, jos vain mahdollista. 

Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä. 

maanantai 28. marraskuuta 2022

Tanssiva lintu takapihalla


Meidän takapihalla oli viime lauantaina iltahämärässä joku outo möykky, joka vähän liikkuikin. Olin Haukkulin kanssa juuri lähdössä iltapäivälenkille noin klo 15 aikaan, kun huomasin sen. 

Naama kiinni olkkarin ikkunassa seurasin sitä hetken ja totesin, että se on lyhytjalkainen, pullukka lintu, joka kulkee hitaasti ja syö maasta jotain. 

Kun se vähän kääntyi, huomasin, että sillä oli melko pitkä nokka, jolla se kaiveli murkinaa vielä sulasta maasta, jossa oli ohut lumipeite pinnalla. 

Meillä on sen verran iso tontti, että sen takaosasta ja lammen takaa ei hyvin erota tuollaista sokeripussin kokoista otusta. Piti kaivaa äkkiä lintukiikari ja lintukirja esiin ja vähän googlettaakin.

Tunnistimme sen lehtokurpaksi. Sehän on muuttolintu, mutta miksiköhän tämä yksilö on jäänyt porukasta? Onkohan se sairas tai jotenkin loukannut itseään, jolloin siltä on jäänyt muuttomatka väliin? Lehtokurppa talvehtii Länsi- ja Eteläeuroopassa.

Netistä luimme, että jotkut yksilöt jäävät Suomeen talvehtimaan. Toivottavasti ei tule kovin runsasluminen talvi. Lehtokurpan ravintoa kun ovat esimerkiksi kastemadot ja etanat. Niitähän se takapihallakin oli tonkimassa. Netin mukaan se syö siemeniäkin, joten eiköhän se talven yli pärjää. En ole kyllä koskaan kuullut enkä nähnyt, että lehtokurppa olisi ruokaillut jonkun lintulaudalla.

Netistä löytyi paljon muutakin mielenkiintoista. Videoita löytyi myös sen omintakeisesta, suorastaan koomisesta kävelytyylistä, jossa se hytkyttelee menemään eteenpäin ikäänkuin tanssien. Muistan jossain nettikeskustelussa kirjoittajan ihmetelleen, että mitähän sieniä se on syönyt. Googleta:  lehtokurppa kävely ja edelleen video Tanssiva lintu. Sitä ei voi nauramatta katsoa.

Lehtokurppa on aika yleinen lintu. Vanha kansa on antanut sille monenlaisia nimiä: kangaskuikkakaseslintusuokurmasuokurppasuokurvilokyntölintupitkänjokka ja lehtikurppa.

Kyntölintu nimityksenä voi olla seurausta sen jälkeensä jättämistä jäljistä jos ja kun sillä näkemällämme teholla se kaivelee ja syö maasta matosia ja muita ötököitä. Melkoinen pöllytys oli käynnissä. 

Tänään tätä kirjoitettaessa iltapäivän hämärtyessä odotellaan, tuleeko kurppa takaisin vai löysikö jostain muualta paremman lounaspöydän. Lehtokurppa on muuten tosi huono lentäjä, yksi maailman kehnoimmista. Se lentää vain noin kahdeksan kilometriä tunnissa. Joskus nuorempana minäkin olen juossut kovempaa. 😆

Suomessa ja erityisesti Keski-Euroopassa lehtokurppa on riistalintu, jota metsästetään noin 5000 yksilöä vuodessa. Sen metsästysaika on 20.8.-31.12. välisenä aikana.

Kuva ja lähde: Wikipedia

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.



sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Paahdetut perunat ja porkkanat

 

Uuniin menossa.

Valion Talven herkut -lehtisestä bongasin herkullisen ja helpon ohjeen. Tuttuun tapaan tuumasin sitä hieman ensikokeilulla.


Ainekset 4 - 6 annokseen: 

1 kg keitettyjä perunoita (ohjeessa kuorineen, minä kuorin)

5 - 6 porkkanaa kuorittuina (porkkanoita ei ollut alkuperäisessä ohjeessa)

5 valkosipulin kynttä hienonnettuna (2 kynttä alkup.ohj.)

25  g voita

1 pkt (170 g) sinihomejuustoa

(tuoretta rosmariinia, en laittanut, kun sitä ei ollut)


Näin valmistuu:

Keitä perunat ja porkkanat kypsiksi. Kun ovat kypsiä, siirrä uunivuokaan.

Laita pinnalle voinokareita, valkosipulia ja paloiteltu sinihomejuusto (sekä rosmariini)

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. 


Meillä perunat ja porkkanat syötiin lihapullien ja vihersalaatin kanssa. 

Hyvää oli - eli jatkoon meni! 😋


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

lauantai 26. marraskuuta 2022

Mihin menet Suomi?

 


Kuuntelin BookBeatista Mika Aaltolan uutuuskirjan.

Kirja perustuu kirjoittajansa päiväkirjamerkintöihin alkaen viime vuodesta tämän vuoden kesään. Tavan talliaiset kuten minä, emme uskoneet ** näjän hyökkäävän naapuriinsa ennen kuin se oli totta ja silmiemme edessä. 

Mutta Aaltolan kaltaiset asiantuntijat pitivät asiaa selvänä jo aikoja sitten.

Aaltolan asiantuntemusta ja ”steriiliä” faktojen perkaamista ei voi kuin ihailla. Siinä on ihminen oikeassa paikassa! Lisäksi hänellä on psykologin koulutus, mikä vaikuttaa ja ilmiselvästi sen huomaa  kirjassakin. 

Samoja asioita tietenkin toistuu kirjassa, mutta se on selviö, kun teksti perustuu lähes päivittäisiin ajatelmiin, mitä hän on kirjoittanut muistiin. 

Pidin Mika Aaltolaa potentiaalisena presidenttiehdokkaana jo kauan ennen kuin siitä julkisuudessa oli puhetta. 

Ilmeisesti itse hän ei ole presidentin hommasta kiinnostunut, vaan tuumaa, että se on ”kyinen pelto kynnettäväksi”, niin kuin hän on kirjassakin maininnut jostain muusta asiasta. Tai sitten on kyse presidenttipelistä. Miksikäs ei kyvykäs ihminen haluaisi jättää itsestään pysyviä jälkiä Suomen historiaan.

Kirjan muodossa tämä ulkopolitiikan ja historian vatvominen voi olla puuduttavaakin, mutta kuunneltuna oli oikein mielenkiintoista. Samalla sain kudottua vauvanpeittoa lapsenlapselle sekä 20x20 cm kokoisia ruutuja ukrainalaisille vauvoille paikallisiin lastenkoteihin lähetettäviksi, joista äidit kokoavat peittoja lapsille. 

Suosittelen tätä kirjaa vahvasti. Siinä on hyvää tietoa historiasta sekä nykyisyydestä, Ukrainan tilanteesta nyt sekä vähän myös tulevaisuuden spekulointia.

Kuvat: Suomalainen kirjakauppa. 
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

torstai 24. marraskuuta 2022

Imelda Marcosin tapaan


Kuvissa olevat kengät eivät liity tapaukseen.

Talvi kiristää otettaan koko ajan. Varvastossut on pitänyt viskellä varastoon jo aika päiviä sitten. Ja etsiä tukevampaa tallukkaa tilalle. 

Mielelläni kulkisin tennarin tyyppisissä kengissä mahdollisimman pitkään, tiedättehän ne mustat kangaskengät, joissa on valkoiset pohjat. Ja jotka eivät muutaman käyttökerran jälkeen ole enää niin valkoiset. Suutareilla on muuten myynnissä ihan siihen tarkoitukseen valmistettua puhdistusainetta. 




Kun mittari alkaa näyttää pakkasasteita, on pakko siirtyä talvikenkiin. Tässä iässä ei enää huojuta menemään millään korkeakorkoisilla saapikkailla, niin kuin joskus 70-80 -luvuilla on tullut tyhmyyttään tehtyä. Siitä(kään) ei ollut mitään hyötyä. 




Viime viikonloppuna aloin kyörätä loppujakin kesäkenkiä varastoon ja aioin hakea lähemmäksi sieltä kaikki talvikengät, joilla arvelin olevan eniten käyttöä. Mietin samalla mielessäni, että monetkohan talvikengät siellä on ja onkohan niille kaikille potentiaalista käyttöä? Arvelin, että ehkä niitä on noin kuusi paria.
 


Ette ikinä arvaa monetko talvikengät löysin. Jos ei edes lasketa hiihtokenkiä, joita on kahdet, vaikka en edes hiihdä. Eikä lasketa kaksia lyhytvartisia kumisaappaita. Voihan niitäkin joku pitää talvikäytössä. 



Niitä oli kaikenkaikkiaan neljätoista paria! Kaikki eivät suinkaan ole uusia, vaan vanhimmat niistä on hankittu ehkä 15 vuotta sitten. Uusimmat ehkä pari vuotta sitten. Mutta yksiäkään en heittäisi pois tai laittaisi kiertoon, koska kaikilla on aikansa ja käyttötarkoituksensa. 



Hävettää ihan kertoa tämä. Mutta voihan olla, että jolla kulla on vielä enemmän. Sitä paitsi nyt ainakin näyttää siltä, että siinä on minulle talvikenkiä loppuelämäksi. 



Pitkävartisia saappaita on kolmet. Yksissä on vähän korkoa ja niillä kipitellään esimerkiksi teatteriin. Matalakorkoisia pitkävartisia saappaita on hyvä käyttää pakkaskelillä ja varsinkin silloin, kun on paljon lunta. 

Oikein paksut ja lämpimät ja vielä goretexiä sisältävät nilkkurit vedän jalkaan, jos menen katsomaan esimerkiksi tiettyjä hiihtokilpailuja, jotka näillä kulmilla pidetään vuosittain. Se on kyllä hyvin epätodennäköistä (siis että menen sinne seisomaan ja pitkästymään).




Talvilenkkareita ja muita nilkkureita voi käyttää pyöräillessä talviaikaan. Siihen hommaan ei sovi kovin laajalestiset kengät, jollaiset esimerkiksi Kuomat ovat, vaikka ne ovat muuten hyvät. Niiden ”telaketjupohjat” tarttuvat ikävästi kiinni pyörän polkimiin. 



Kyllä tänä päivänä porskutetaankin yltäkylläisyydessä. Silloin kun minä olin lapsi, ei hiihtomonojen lisäksi ollut kuin yhdet talvikengät ja nekin oli peritty käytettynä joltain isommalta serkulta tai tuttavaperheen lapselta.

Ja jos joku ei muista, kuka kumma on Imelda Marcos, niin kerrotaan vielä, että hän oli poliitikko ja Filippiinien itsevaltaisen johtajan Ferdinand Marcosin vaimo, joka oli hurahtanut kenkiin. Tiettävästi niitä oli hänellä tuhansia pareja. Ihan samaan en pysty. Jos pystyisin, pitäisi kenkiä varten rakentaa oma talo.

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Veteen se on mentävä...

 


...ei lukemalla uimaan opi, sanoi joku viisas taannoin.

Uusien taitojen oppiminen tässä iässä (50+) vaatii kärsivällisyyttä. Tai paljon kahvia ja tupakkaa, jos kessuttelisin. Ei mene enää oppi kovaan kalloon niinkuin nuorempana. Kun ei meinaa oikein muistaakaan opituksi luulemaansa.

Mutta näin vain me Erikoiset Asiantuntijat kuljemme rohkeasti tulta päin. Nymma aloitti uuden lajin parissa ja kertoikin siitä muutama päivä sitten postauksessa: 

Mummosta ballerinaksi

Olemme molemmat uhmanneet kaikkia luonnonlakeja ja kokeilleet monenmoista uutta resepteistä lavatansseihin ja lasinmaalauksesta ploggaamiseen. 

Kyllä tekee pääkopalle hyvää opetella uusia taitoja ja pyyhkiä samalla pölyjä käyttämättömistä aivosopukoista. Siinä joutuu hyppäämään pois omalta mukavuusalueeltaan, kun huomaa, ettei uusi juttu olekaan niin yksinkertainen oppia. Mutta kuinka palkitsevaa se onnistuminen sitten onkaan.

Minun uuden "lajikokeilun" loppusuora jo häämöttää ja palaan aiheeseen, kun homma on valmis.


Oletko sinä opetellut aikuisiällä jonkun ihan uuden taidon?


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.