maanantai 17. helmikuuta 2020

6:15 AM -metodi



Trendejä ja metodeja tulee ja menee. Tällä hetkellä yksi pinnalla olevista trendikkäistä metodeista on kanadalaisen johtamisvalmentaja Robin Sharmanin 5 AM. Michelle Obama ja Oprah Winfrey hehkuttavat tämän asian puolesta, samoin Applen Tim Cook.

Kyseessä on ihannoitu aamuvirkkuus huippuunsa viritettynä. Nouset siis virkeänä aamuviideltä - saat tunnin omaa aikaa virittäytyä päivään haluamallasi tai tarvitsemallasi tavalla (torkkumista ei lasketa) - juo kahvit, joogaa, venyttele, lue lehti rauhassa, katso aamu-uutiset.

Pointti on se, että päivä alkaa rauhallisesti ja omassa rauhassa, mutta aika käytetään tehokkaasti johonkin omaan juttuun panostaen. Ei siis kotitöihin, someen tai työsähköpostin lukemiseen.

Aamuvirkkuja on ihannoitu kautta aikain ja ihannointi lienee osin perua niiltä ajoilta, kun maatalousyhteiskunnassa hommat piti aloittaa ennen kuin kukko ehti kiekaista tai kana pyöräyttää munan.

Psykologi Mikael Sallinen Työterveyslaitokselta kuitenkin muistuttaa, että ihmiset ovat luontaisesti aamu- tai iltavirkkuja ja väkinäinen toiseen muottiin pakottaminen radikaalisti ei tee ihmisestä yhtään sen parempaa tai ainakaan menestyjää vain heräämisajankohdasta johtuen. Omaa vuorokausirytmiään voi Sallisen mukaan hienovaraisesti ja pikkuhiljaa muokata toivottuun suuntaan. Tärkeämpää jaksamisen kannalta on, että vuorokausirytmi olisi jatkuvasti ja tylsästi päivästä toiseen samoissa raameissa. Rytmin muutokset rasittavat enemmän kuin myöhään nukkuminen säännöllisesti.



Suomalaisista aamuvirkkuja on lähes puolet, iltavirkkuja vain joka kymmenes. No, entäs loput sitten? Uusi termi: he ovat päivävirkkuja eli siltä väliltä.

Kyllä itsellenikin on iskostunut mielikuva aamuvirkun ahkeruudesta ja pitkään nukkujan laiskuudesta. Vaikka ei kai sitä oikeasti voi noin vain yleistää.

Sallinen myös kannustaa tämän tehotunnin ajankohdan miettimistä vaihtoehtoisesti vaikka keskelle päivää.

Tehotunnin isä Sharman vannoo aamun voimaan, viikon jokaisena päivänä.  Sallinen taas ajankohdan valintaan itselle sopivaksi ja tehotunnin viettoon vaikka kerran viikossa. Jotenkin tuntuu, että luotan Sallisen sanaan Sharmanin sijaan. Mikä itsestä tuntuu hyvältä, se kuulostaa parhaalta vaihtoehdolta.

Joka tapauksessa - olen tietämättäni ollut trendikäs jo vuosikausia. Kun lapset olivat pieniä, syötettäviä ja puettavia, ei jäänyt juuri omille toimille aamulla aikaa. Harmitti, kun kiire alkoi aamusta ja hopun tuntu jäi kroppaan koko päiväksi. Eräs ystäväni kertoi tuolloin, että herää joka aamu puoli tuntia muuta perhettä aikaisemmin. Ei tekemään heille aamupalaa, vaan syömään itse rauhassa oman aamupalan ja lukemaan sanomalehden. Nappasin ohjeen omaan käyttööni saman tien ja se on ollut yksi parhaista käyttöönottamista vinkeistä ikinä. Lapsista 2/3 on jo maailmalla ja kuopuskin tekee omat smoothiensa itse, mutta pidän kiinni tavastani. En nouse viideltä aamulla, vaan noin puoli tuntia ennen muuta perhettä, klo 6:15.

Oma aamu, oma rauha - siitä se päivä alkaa.




Ķuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähde: Me Naiset 5/2020, artikkeli "Voittajien joukkueessa", kirjoittanut Anna Wilkman

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen kielletty.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Härkäpapupastaa



Härkistä Prisman tarjouksesta ja sitten miettimään, että mitähän siitä tekaisisi. Pariksi viikoksi paketti pakkaseen, kun ei heti keksitty. Tänään sitten sen iänikuisen Saarioisten maksalaatikon (vitsivitsi) vaihtoehtona aloin luomaan uutta ruokalajia.

Valmistusaika tässä n. 15 minuuttia valmisteluineen.

250g härkäpapusuikaleita
3,3 dl ruokakermaa
pieni yksikyntinen valkosipuli
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl hunajaa
1/2 rkl soijakastiketta
1/2 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
juoksevaa margariinia paistamiseen

tagliatellea keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan

Pilko valkosipulit ja laita ne (teflon)kattilaan härkisten ja paistomargariinin kanssa, freesaa 5 minuuttia. Lisää hunaja, sitruunamehu, soijakastike sekä vehnäjauhot kermaan sekoitettuna. Kuumenna ja sekoittele samalla niin, että kastike kiehahtaa. Samalla olet jo keittänyt tagliatellet.


Tulihan siitä vähän tylsän näköistä. Mutta maku on ihan ok, tosin melko mieto. Maustamista voi kehitellä oman makunsa mukaan. Herkkusieniä siihen olisi voinut laittaa. Ruoasta saa vegaanisen ja maidottoman, kun käyttää jotain vegaanista kermaa ja paistorasvaa ja gluteenittoman, kun käyttää gluteenittomia jauhoja ja gluteenitonta soijakastiketta. Väriä ruokaan saisi lisäämällä vaikka porkkanaraastetta ja paprikakuutioita.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä tekstissä mainittujen liikeyritysten tai tuottajien/tuotteiden kanssa.
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



lauantai 15. helmikuuta 2020

Hissiepisodi kolmessa näytöksessä



Kohti elämää, kohti kuolemaa


Näytös I


-Pakko päästä ulos, Elenan sydän hakkaa rinnassa kuin viimeistä päivää.

Happea, ilmaa, elämää. Elena haukkoo henkeään kuin hukkuva. Viinahuurujen viimeiset virkistykset katosivat aamuyön tunteina kuin aamukaste ilmaan auringon noustessa. Hänen on saatava elvyttävää eliksiiriä ja pian.

Elena astuu hissiin, painaa nappia ja lähtee laskeutumaan kohti katutasoa. Hissi pysähtyy tömähtäen ja ovi aukeaa päästämään sisään tyynesti raivokkaan, määrätietoisen naisen. Tämä työntää tullessaan Elenan takaisin hissin perälle, painaa nappia numero seitsemän ja hissi nytkähtää liikkeelle takaisin kohti yläilmoja vieden kaksi kyytiläistä mennessään.

Hetkeä ennen, tämä hissiin astunut Leena, on tehnyt päätöksensä päättää päivänsä. Matka on alkanut eikä sitä estä enää mikään.

Naisten katseet kohtaavat.

-Leena? ensin hississä ollut huudahtaa.

-Leena? hissiin astunut kirskauttaa jännittyneiden leukaperien välistä samaan aikaan.

-Vaihdoin sen Elenaksi jo kauan sitten, mutta kyllä, Leena olin ennen, Elena vastaa.

-Mikset koskaan... (soittanut), Elena ehtii aloittamaan

-Mikset koskaan...(pyytänyt anteeksi), Leena nielaisee lopun.

He aloittavat puhumaan toistensa päälle, kun hissin notkahtava liike lopettaa lauseet kuin leikaten.

Hissi pysähtyy ja pimenee.


Näytös II


-Mitä helvettiä, paina nappia. Haluan ulos täältä, Elenan ääni nousee saman tien falsettiin paniikkia ennakoiden.

-Mikset koskaan... sinä et tiedä...mikset..., Leena nojaa selkäänsä hissin nappulatauluun.

-Onko sinulla puhelin? Soita apua, Elena kirkuu ja tarttuu kiinni Leenan rintamukseen.

Eikö Elena tiedä. Ei kuolemaa kohti asteleva ota mukaan puhelinta. Rahapussi, avaimet ja kännykkä jäivät Leenan asuntoon eteisen pöydälle. Sinne jäi koko eletty elämä. Turhalta tuntunut. Tarinan viimeinen sivu on käännetty ja loppusanat kirjoitettu mustekynällä. The End lähestyy. Ovi auki ja ulos asunnosta, joka kävi kodista kaikki yksinäiset vuodet. Kohti kattoterassia, sen reunaa ja reunalta yli. Ja nyt, selvään suunnitelmaan tulee mutka matkaan.


- Etkö sinä saatana kuule, minä haluan pois täältä, Elenan silmät pyörivät kuopissaan kuin hulluksi tulleella. Mutta pimeässä sitä ei voi nähdä.

-Niin minäkin haluan pois. Ehkä voimme käyttää tämän ajan hyödyksemme, ennenkuin jatkamme matkaa sinne minne olemme menossa, Leena lausuu omituisen rauhallisena, rauhoittavana.

-Ei meillä ole mitään keskusteltavaa. Olimme ystäviä joskus ja sellaista se on, tiet erkanevat, Elena rääkäisee.

-Etkö sinä muista, miksi tiemme erkanivat? Leena kysyy ihmetellen, kuitenkin tietäen, ettei sellaista voi kukaan unohtaa.

-Mehän olimme ihan lapsia vasta, se nyt oli vaan sellaista... Elena aloittaa, mutta Leena katkaisee puheen iskulla suoraan menneeseen.

-Sinä leikit ihmisillä, sinä halusit kaiken, sinä halusit olla keskipisteenä, Leena jatkaa, sinä – tiedätkö, sinä melkein tapoit minut silloin.

-Mitä sinä hourit, Elena on aidosti ihmeissään. Vai onko hän tosiaan tietämätön tekonsa seurauksista.

-Tiedät kyllä, Leena toteaa, ja vaikenee.


Näytös III


Hiljaisuus kestää vain hetken. Se katkeaa, kun hissin valot syttyvät ja kulkupeli nytkähtää liikkeelle. Matka seitsemänteen kerrokseen jatkuu.

-Tuletko mukaani katsomaan maisemia kattoterassille, Leena kysyy yllättäen.

Elena on niin suuresti helpottunut tietäessään, että vapautuu pian vajaan kahden neliön kokoisesta äkillisestä vankilastaan, että vastaa suurempia miettimättä: -Tulen.

-Tuletko kanssani yhtä matkaa myös alas, Leena kysyy oudosti.

-Miksen tulisi, mitä minä siellä yksinkään, Elena vastaa eikä ihmettele mitään.

-Selvä, Leenan keho jännittyy valmistautumaan  hissin pysähdykseen heidän viimeiseksi jäävälle pysäkilleen.

He astuvat ulos hissistä, ottavat yhtä aikaa ensimmäiset askeleensa kohti kattoterassin ovea. Kuin joskus kauan sitten. Näin he kulkivat silloinkin, rinnakkain. Toisen tietämättä minne he olivat menossa, mitä tapahtuisi, kun he olisivat perillä. Eikä mikään olisi enää niinkuin ennen. Ei silloin, ei nyt.






Tarina syntyi tehtävänantona Luovan kirjoittamisen vapaus ja vimma -kurssillamme

Tarinan tuli sijoittua hissiin, johon kaksi ihmistä jää loukkuun. Tarinalla tuli olla alku, keskikohta ja loppu. Tarinassa tuli olla tapahtuma, joka johtaa muutokseen tai yllättävä käänne. Loppu sai olla avoin tai suljettu. Tarkoitus oli myös, että tarina etenee pääosin dialogina.

Lue myös toisen Erikoisen Asiantuntijan hissi-tarina, joka julkaistiin blogissa eilen:

Tragikomedia yhdessä näytöksessä


Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



perjantai 14. helmikuuta 2020

Tragikomedia yhdessä näytöksessä




Tapahtuma-aika ja paikka: Helsingin Sokoksen asiakashissi 5.12.2002, juuri ennen sulkemisaikaa klo 19.59. Tarina perustuu osittain tositapahtumaan, jossa kirjoittaja itse on ollut osallisena. Alla kuvaillut henkilöt ovat keksittyjä ja tositapahtuman aikaan Erikoisella Asiantuntijalla ei ollut mitään hätää.

Hississä matkalla alakertaan ovat toisilleen ennestään tuntemattomat Aino 55v ja Jukka 25v. Aino on viettänyt päivän pääkaupungissa ja ostanut serkulleen lahjaksi Aalto-vaasin ja Otto-koiralle tuliaisiksi herkkuruokaa. Rahat ovat lopussa. Molemmilla on kova nälkä ja Ainolla kauhea pissahätä. Junan lähtöön kotipaikkakunnalle on aikaa alle puoli tuntia. Ainolla ei ole kännykkää ja Jukan kännykästä on akku loppunut. Jukka on muuten vaan stadissa hengailemassa ja palailee vielä illalla kotiinsa Kotkaan.


J: No voi helevetti miksei nää ovet voi aueta? Tähänkö tää kottero nyt meni juuttummaan?

A: Jaaaa eikös myö ollakkaa vielä alakerrassa?

J: No ei saatana olla. Olikos täällä hätäpuhelinta? (Painaa hätäpuhelimen nappulaa ja huutaa sinne apua, mutta se tuntuu olevan täysin hengetön.)

A: No voi Jeesus vieköön, miun pittäis keretä junnaan, se lähtöö ihan justiinsa Lahteen ja Leevi tulloo minnuu asemalle Isuzulla vastaan. Voi hyvät talikynttilät sentään!! Miul on kauhia näläkäkin ja pissahätä. Kuollaanko myö nyt tänne? Tiälähän loppuu pian ilimakkii?

J: (Rämpyttää hätäpuhelinta, johon kukaan ei vastaa, kiroilee). Kyllä me varmaan nyt tänne jäädään, kauppa on jo menny kiinni ja huomenna on Itsenäisyyspäivä ja sen jäläkeen vielä viikonloppukin. 

A: No nii on ja kauhia näläkä. Ja miul on diabetes ja vaan yhet insuliinit on miulla mukana. Mutta onha miul nämä Otson tuliaiset täällä kassissa, voijaan syyä näitä vaikka yhessä isompaan näläkään. (Näyttää ostamiaan koiranruokia, Jukkaa oksettaa ajatuskin koiranruuan syömisestä.)

J: Mie oon kuule allerginen koirille, mie en saata syyä niitä siun ruokiais. (Rämpyttää hätäpuhelinta, kukaan ei vastaa ja hissi ei liiku. Aikaa kuluu, tuntuu ikuisuudelta.)

A: Nyt miulla on kyllä jo aika kova pissahätä.

J: Koita nyt vaan piätellä. Laula vaikka jotain. ”Oli hepokatti maantiellä poikittain jalajalla jalajalavei… ” tai jotain.

A: Kylhä sie voit koiranruokaa syyä vaikka oisitkii koiral allerkine. Mitään juotavaahan meil ei ole. (Aino avaa koiranruokapurkin ja syö siitä vähän.)

J: Viimesimmässä Tiede-lehdessä oli just artikkeli tästä.  En voi syyä. (Valehtelee, koska inhoaa koiranruoan hajuakin. Aikaa kuluu. Puhelin ei toimi.) Voisikko sie ajatella jottai muuta ku ruokaa nyt tässä ny ku olis muutakin mietittävvää?

A: Mie en mittää hömppälehtiä lue ko mie luen vaan Etlaria ja Maaseuvun Tulevaisuutta. Se sellanen kännykkä olis nyt hyvä kapistus. Vois soittaa sillä ies hätänumerroon. Miul ei kyl oo kännykkää olemassakaa. Eiks siul ole?

J: On mutta siitä on akku lopussa.

A: No voi raato soikoon. Kaikki vastukset yhellä kertaa. Kukas sie muuten oot ja mistä oot tänne tullu?

J: Mie oon Jukka ja mie oon Kotkasta.

A: Ai jaa. Mie oon Aino Hämeenkoskelta. Nyt miun on Jukka pakko saaha pissata. Niin on kova pissahätä. Mut onha miul tää serkulle lahjaksi ostettu Aalto-vaasi tiälä kassissa.


Aino alkaa valmistautua toimitukseen vähentämällä vaatetustaan. Jukka voi huonosti, istuu hissin lattialle selin Ainoon päin. Aino voi itsekin huonosti ja ottaa varmuuden vuoksi tekohampaat pois suustaan siltä varalta, että alkaa voimaan pahoin. Takissa ei ole taskuja, joten hän asettaa tekohampaat siksi aikaa hissin lattialle. Sitten hän asettaa Aalto-vaasin kohdalleen.

Juuri silloin hissin ovet aukeavat ja kaksi huoltomiestä seisoo heidän edessään käytävällä siten, että heidän kasvonsa ovat suunnilleen hississä olijoiden polvien korkeudella. Hissin hätäpuhelin oli toiminut sittenkin, vaikka vastauksia ei puhelimesta kuulunut. Näkyvissä oli huonovointinen nuorukainen, tekohampaat, puoliksi syöty koiranruokapurkki sekä Aalto-vaasin kanssa puuhaileva vanhempi rouva.

Tarina ei kerro, ehtikö Aino junaan ja jos ei ehtinyt, miten hän pääsi rautatieasemalta kotiinsa Hämeenkoskelle ilman puhelinta ja rahaa. Jos hän myöhästyi junasta, jäikö Leevi odottelemaan asemalle seuraavaa junaa vai palasiko takaisin kotiinsa. Ja mitä Leevi mahtoi ajatella tilanteesta siinä tapauksessa?

Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä Sokos Helsinki / Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty


torstai 13. helmikuuta 2020

Sanan- ja mielipiteenvapaus ihmissuhteissa



-Mitä mieltä olet uudesta hatustani? nainen kysyy ystävältään. 
-Kaunis, sopii sinulle, ystävä vastaa vaikkei hattu olekaan yhtään hänen omaan makuunsa. Mutta tarvitseeko ystävä sitä tietoa. No ei, näin kevyessä asiassa ainakaan. Kun kyseessä on "vain" hattu.

Olisi vielä eri tilanne, jos hattu olisi kaupan hyllyllä ja ystävä olisi pyytänyt mukaan makutuomariksi. Siis pyytänyt mukaan arvioimaan hatun sopivuutta kokeilijalleen, ei edelleenkään makutuomarille itselleen. Silloin on hyvä olla reilu ja kertoa mielipide, sellainen, joka korreloi hatunostajan halua ostaa kyseinen hattu. Hänhän sitä käyttää, hyvänen aika!



Miesten hattuostoksilla kaverin kanssa voisi makutuomari helposti antaa paskemman kommentin: "Ihan paska, mutta osta, jos kehtaat pitää." Ja sitten nämä kaverukset nauraisivat yhdessä ja lähtisivät hattuostosten jälkeen yksille hatullisille.

Kysyttäessä mielipidettä on hyvä sellainen antaa ja silloinkin miettiä vastausta vastaanottajan ja tilanteen mukaan. Eikä tyrkyttää mielipidettä omista lähtökohdistaan. Monesti kuulee sanottavan, että kyllä jokaisella on oikeus mielipiteeseen. On, on! Mutta myös oikeus pitää se omana tietonaan.

Miksi ihmisillä on ylipäätään tarve esittää oma mielipide asiasta kuin asiasta vaikkei sitä kysyttäisi. Ja varsinkin silloin, kun mielipide on eriävä. Ehkä jopa loukkaava. Pahimmillaan ylivertainen ja ainoa oikeassa oleva.

Olen pohtinut, mitä tällaiset laukaukset kertovat laukojastaan ja mitä tarkoitusta ne hänessä palvelevat. Onko tarkoitus päteä. Onko tarve tuntea ylemmyyttä. Vai tunteeko kyseinen henkilö kateutta käsillä olevasta asiasta. Käyttääkö henkilö oikeuttaan sananvapauteen ja mielipiteensä ilmaisuun ilman mitään suodatinta ja kritiikkiä. Tällä toimintatavalla hän ei osoita oikein mitään muuta kuin tyhmyytensä.

Onko sitten tarpeen sanoa mielipide joka asiaan? Minkälaisilla ihmisillä on tämä tarve? Eikö voisi todeta jotakin muuta, esimerkiksi kannustusta asian esille tuovaa kohtaan.

Näissä tilanteissa, kun saa tuta toisen kärkevän mielipiteen,  tulee usein turpaan saadun olo. Hämmästys ja kummastus nousee pintaan usein vasta hetken päästä, kun tilanne on jo ohi. Ollaan jo uusissa aiheissa eikä äskeiseen läimäytykseen osaa enää palata. Suuttumus seuraa vielä perässä, ehkä pettymyskin. Pahimmassa tapauksessa tulee vihastuminen ja menee yöunet.

Seuraava kohtaaminen laukojan kanssa saattaa tuntua kiusalliselta. Pitäisi löytyä rohkeus palata aiempaan asiaan ja kertoa mitä siitä itselle seurasi.

Mielenkiintoinen asia on (tai oikeastaan näinhän se menee), että yleensä tätä toimintatapaa harrastaa sama tai samat henkilöt. Eikä kukaan uskalla tai viitsi siihen puuttua. He voivat jatkaa toimintatapaansa ja pahoittaa ihmisten mieliä tyynen rauhallisina. Ja arvatkaapas mitä. Nämä tyypit eivät itse siedä mitään eriäviä mielipiteitä tai kritiikkiä. Jännä juttu!




Kuvat: Pixabay

Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Jukka Puotila show


Jukka Puotila show. Kolmatta kertaa käytiin katsomassa ja kuulemassa, ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten Kansallisteatterissa. Tällä kertaa Lahden kaupunginteatterissa. Loput kevään keikat näyttävätkin olevan Tampereella ja osa niistäkin lienee jo loppuunmyytyjä. Niin oli tämäkin Lahden keikka. 


Puotilahan on käynyt omassa elämässään läpi vakavan sairauden ja silmin nähden siitä hyvin selviytynyt taas esiintyväksi taiteilijaksi. Hän ei ole jäänyt mitenkään tuleen makaamaan, vaan osaa suhtautua asiaan jo kevennetysti. 


Aikaisempina vuosina hän keskittyi enemmän imitoimaan, mutta nyttemmin on tullut enemmän mukaan stand up -komiikan tyyppisiä jutteluita. Se ei ole yhtään huono asia. Hyvin hän veti 1t 50 min (sis. väliaika) kestäneen keikan ja pienet encoret vielä päälle. Melkein uskallan väittää, että Puotila on hauskempi kuin maailman hauskin mies Ismo Leikola. Molempien jutut ovat enimmäkseen ulkoa opeteltuja eikä kumpikaan kehittele tarinoita siitä hetkestä ja paikalla olevasta yleisöstä. Puotila peittoaa Leikolan mennen tullen ainakin siten, että hän ei viljele alapään juttuja juuri lainkaan. Leikolalla jutut ovat menossa siihen suuntaan aina vaan enemmän. 


Jukka Puotila on uskomattoman taitava imitoimaan mm. Juha Sipilää, Tarja Halosta, Paavo Lipposta, Jussi Halla-Ahoa, Hjallis Harkimoa ja nuorta sekä vanhaa Vesa-Matti Loiria sekä Sauli Niinistöä ja Andy McCoyta. Ja ketä näitä nyt on. Paavo Lipponen yhtenä. Jotkut näistä ovat aika ”helppoja”, mutta ei se tee Puotilasta mitään rimanalittajaa millään lailla. Hyvät, persoonalliset imitoitavat ovat vähenemään päin. Meillä Isäntäkin intoutuu välillä imitoimaan Andya ja se hetki tulee aina yllättäen ja pyytämättä. 


Paras osuus showssa tällä kertaa oli ”Kimi Räikkönen”, joka selvitti näkemyksiään omasta toimeentulostaan. Lavalla kuultiin myös muutamaa urheilutoimittajaa työssään, ”Antero Mertarantaa”. ”Mikko Hannulaa” ja ”Paavo Noposta”. 


Paavo Väyrysen ja Esko Ahon voisi kyllä jo jättää repertuaarista kokonaan pois. Eihän heitä kukaan kohta enää edes muista eikä heitä nähdä kovin usein mitään julkisuudessa laukomassa. Parempi estradi tällaiselle showlle olisi joku pienempi tila, jossa esiintyjän kasvojen ilmeet näkyisivät takariviinkin paremmin. Ne ovat tärkeä osa esitystä. Istuimme rivillä seitsemän eikä siihenkään näkynyt tarpeeksi hyvin salissa, jossa on satoja istumapaikkoja.

Kuva: lippu.fi
Ei kaupallista yhteistyötä Jukka Puotila, lippu.fi, Ismo Leikola /Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty


tiistai 11. helmikuuta 2020

Liikunta ja television katselu



Aktiivisesti liikkuvat miehet katsovat televisiota enemmän kuin vähän liikkuvat miehet.

Runsas television katselu eli ruutuaikaa yli kolme tuntia päivässä on aktiivisesti liikkuvilla naisilla harvinaista.

Aktiivisesti liikkuvat naiset katsovat televisiota vähemmän kuin vähän liikkuvat naiset.

Tähän tulokseen on tultu tutkimuksessa, joka oli tehty Jyväskylän yliopistossa yhteistyössä Turun ja Tampereen yliopistojen ja australialaisen Southern Queensland Universityn kanssa.

Talouselämä -lehti julkaisi artikkelin tutkimuksesta verkkosivuillaan 22.1.2020.

 



Aktiivisesti liikkuvat miehet ovat varmaan muutenkin "urheiluhulluja",  😅 mikä selittänee runsaan television katselun. Urheiluahan tulee tv:stä koko ajan ja monelta kanavalta. Ainakaan lehtijutusta ei selvinnyt, MITÄ he katsovat televisiosta.


Mitä ne vähän liikkuvat miehet sitten tekevät sen aikaa, kun toiset urheilee ja katsoo urheilua tv:stä? Töitä? Kotitöitä? Kulttuuria? Lukemista? Kirjoittamista? Matkustamista? Kansalaisopiston kursseja? Opiskelua?

Artikkelista ei selvinnyt, mitä tutkimuksella haettiin. Liikunta on kyllä hyväksi ihmiselle kaikin puolin, mutta ei se ole ainoa keino pitää vireyttä, jaksamista ja henkistä hyvinvointia yllä. Arkkiatri Risto Pelkonenkin on puhunut muunkin tekemisen puolesta. Esimerkiksi lukeminen, teatterissa käynti ja ystävien tapaaminen on yhtä hyödyllistä. Pääasia, että tekeminen on itselle mieluisaa. Ja tottakai liikkuakin pitää. Ei pidä silti syyllistyä, vaikka ei joka päivä liikukaan kolmea tuntia. Päinvastoin, jos tekee millä tavalla tahansa kuormittavaa työtä, pitää liikunnan olla kevyttä ja rentouttavaa, jotta ei rasittaisi kroppaansa ja mieltänsä liikaa.


Ohessa linkki juttuun:

https://www.talouselama.fi/uutiset/miehilla-riittaa-aika-liikuntaan-ja-television-katseluun-mutta-ei-naisilla-tassa-ei-ole-kyse-kotitoista/5228333a-0628-4342-84b4-9fad56542ae4


Ei kaupallista yhteistyötä Erikoiset Asiantuntijat/Talouselämä-lehti
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kiellettyä