Martti Suosalon tähänastinen elämä

 

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

Kuuntelin Martti Suosalon itsensä lukemana hänen elämänvaiheitaan alkaen lapsuudesta aina tähän päivään asti. Olisipa hän jo vanhempi, jotta tarina olisi vielä jatkunut, edes vähän. Mutta ehkä Martin loppuelämästä tulee uusi teos, syytä ainakin  olisi, jos elämä jatkuu samaan malliin -  kirjoitusaiheita varmaan riittäisi. 

Tämän nyt julkaistun kirjan on kirjoittanut Johanna Venho, vaikka tuntui ihan siltä näin kuunnellen, että Martti vain kertoi ääneen elämästään. Miten taiturimaista molemmilta!

On kuin olisi todellakin istunut kuuntelemassa Marttia. Juttu kulki vaivattomasti kuin teatterissa ikään, silloin kun kappale on niin viimeistelty ja loppuun asti hiottu ettei oikein edes muista olevansa teatterissa, vaan on hypähtänyt osaksi tarinaa. Martin tai tuttavallisemmin Manun elämäntarinakin alkoi näyttäytyä kuin kuvallisena kertomuksena.

Pidän eniten tarinoista, joissa asiat kerrotaan kronologisesti ja samassa aikatasossa pysyen. Varsinkin kuunnellen on joskus vaikea huomata aikahyppyjä. Tässä ei ollut sitä ongelmaa. Lapsuudesta aloitettiin ja päädyttiin vaiherikkaiden tapahtumien kautta tähän päivään ja kuultiin lopuksi myös tulevaisuuden toiveesta.

Martti Suosalo on mielestäni suomalaisten näyttelijöiden parhaimmistoa, jollei jopa paras. Olen nähnyt Luolamies-monologin hänen esittämänään viisi kertaa. Ja menen taas, jos ja kun esitys tulee paikkakunnalle. Kiviä taskussa -näytelmän olen nähnyt kahdesti, Palvelijan kerran sekä lisäksi olen katsonut useita elokuvia, joissa hänellä on pää- tai muu merkittävä rooli. Viimeksi katsoin jo muutama vuosi ensi-illan saaneen Joulumaa-elokuvan, jossa hän näytteli hurmaavasti hurmuri-Oivaa.

Luolamies-monologin yksi idea on, että näyttelijän omasta elämästä on ujutettu yksityiskohtia tarinaan. Muutamia monologista tuttuja juttuja tuli kirjassakin esille. Tuli ihan kuin sellainen tunne, että "Niin, tämänhän minä jo tiesinkin" - ihan kuin Martin elämä olisi minulle osin jo tuttu. Eikä se haitannut kuunteluelämystä, pikemminkin päinvastoin.

Martti kävi teatterikoulun Jouko Turkan kaudella ja tuli suuren yleisön tietoisuuteen Turkan ohjaaman Seitsemän veljestä -televisiosarjan Aapona. Tästä sarjasta en pitänyt yhtään, kun veljekset siinä näyttäytyvät niin alkukantaisina ja tuhruisina mikä osin voi vastata hyvin Aleksis Kiven alkuperäistä ideaakin. Martti mainitsee, että hän pärjäsi Turkan kanssa hyvin, vaikka moni muu ei.

Kirjasta välittyy Martin välitön tapa suhtautua elämään. Toisaalta hän vaikuttaa hyvin pedantilta ja aikaansaavalta, mutta toisaalta myös rennolta. Rohkeutta ja yritteliäisyyttä ei häneltä tunnu puuttuvan. Lisäksi se, mikä tekee ihmisestä itsestään arvostettavan, on hänen tapansa kohdata toiset ihmiset, arvostaen. Minulle välittyi Martista kuva läheisiään ja kanssaihmisiään, myös kollegoitaan, kunnioittavasta henkilöstä. Viihde- ja taidemaailmassa tämä ei ole mikään itsestäänselvyys, kun menestys ja näkyvyys, työn jatkuvuus edellyttävät esillä oloa ja jonkinlaista paremmuutta omissa piireissä.

No, minähän pidän Martista kovasti, näyttelijänä. Enhän tunne häntä henkilökohtaisesti. Mutta jo aiemman tuntuman perusteella ja kirjan kuunneltuani minulle muodostui kuva miellyttävästä, ehkä hieman erakkomaisestakin ihmisestä, jonka kertomana kuuntelisin jatkossa tarinan jos toisenkin.

Kerran, kun odotin teatterin ulkupuolella Luolamies-esityksen alkamista, Martti saapui paikalle muina miehinä pääoven suuntaan hipsien. Satuin nostamaan katseeni hänen suuntaansa ja hän katsoi minuun päin ja VILKUTTI MINULLE! Minä vilkutin takaisin. Oi onnea! Pienestä se on onni kiinni, ja sen kruunasi illan aikana näkemäni Luolamies, muistaakseni se oli kerroista kolmas.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Vesan kristallikruunun alla

Tuli lähdettyä sitten kevätretkelle Töysän Tuuriin, Keskisen kyläkauppaan ja Onnentähti-hotelliin yöksi. 

Matkalla piti kinastella siitä, ollaanko käyty hotellissa yöpymässä aikaisemmin kerran vai kaksi. Isännän mielestä kerran ja minun mielestäni kaksi ja kumpikin oli mielestään oikeassa. Mutta minä olen oikeasti oikeassa.

Helatorstaiaamuna ajettiin vielä noin tunnin ajomatka Isännän lapsuuden asuinsijoille Etelä-Pohjanmaalle tapaamaan sukulaisia. Siellä olikin enemmän porukkaa paikalla kuin osattiin odottaa. 

Veljekset Keskisen kyläkauppa on ollut legenda jo vuosikymmenet. Alkuperäinen liikeajatus on vuosien mittaan varmaan muuttunut, mutta aina se vaan vetää väkeä. Sen alkuperäinen kyläkaupan julkisivu ja sisäänkäynti on säilytetty, vaikka ympärille on rakennettu vaikka mitä. Keskelle peltoja on ollut hyvä laajentaa ja rakentaa lisää. 

Nykyään siellä löytyy aina vaan enemmän myös viihdetarjontaa ja monenlaisia tapahtumia. Hotelli on täyteen buukattu ainakin Seinäjoen Tangomarkkinoiden aikaan. Yhtenä vuonna oltiin varaamassa sieltä majoitusta kyseiselle viikonlopulle jo varhain keväällä, mutta se oli silloin jo täyteen varattu.   

Hotelli on huikeasti sisustettu ja huoneet ovat isoja. Tilaa ei ole tarvinnut säästellä. Hotellihuoneissa on ihan turhan takia umpipuisia säilytystiloja ja kalusteita, joita tuskin koskaan yhden yön yöpymisessä edes käytetään. Mutta ne antavat arvokkuuden tuntua. Kylppärikin on varmaan tuplasti suurempi kuin monissa ulkomaisissa turistirysissä, missä tilaa on niukasti käytettävissä. 

Siitä tulikin mieleeni eräs kesäretki Pariisiin vuonna 2011 entisen koulukaverini seurassa. Valitsimme edullisen majoituksen pienestä hostellista vähän syrjempää keskustasta. Kylppäri oli niin pieni, että suihkussa piti seistä tietyssä kulmassa, että siellä mahtui ylipäätään olemaan. Säästösyistä suihku oli säädetty sammumaan noin puolen minuutin välein. Se oli vähän ”haastavaa” esimerkiksi hiuksia pestessä. Piti sitten seistä niin, että sai perskannikalla tyrkättyä suihkun nappulaa aina, kun vesi lakkasi virtaamasta.

Tavarapuoti on niin suuri, että jos ei pidä varaansa, niin sinne voi helposti eksyä. Myytävä tavara ei ole mitään tokmannityyppistä, vaan oikeasti ihan laadukkaita ja merkkivaatteita ja kaikkea mahdollista. Tavarapuodin kyljessä on erillinen Marimekko-liikekin. 

Ulkona on pienempiä erikoisliikkeitä pienemmissä rakennuksissa. Lisäksi meille uutena oli parkkipaikalle ilmestynyt hirmuisen iso kuplahalli, jossa oli Muoti Outlet-myymälä. 

Jos aikoo mennä Keskiselle ostoksille, kannattaa ensin katsoa läpi ne pikkuliikkeet ja muotioutlet, ennen kuin menee ”pääkauppaan” eli Tavarapuotiin. Ostin nimittäin sieltä Vilan neuletakin hintaan 29,90€ ja sama takki oli outletissa myynnissä 20€:lla. 

Ravintolavalikoima on laajentunut sitten viime näkemän. Burgereita saa suunnilleen joka paikasta, mutta löytyy myös pizzoja ja pihvejä ja salaatteja. Pihalla on lisäksi Kotipizza ja Subway. 

Tuurin reissuun voi hyvin yhdistää päiväreissun Alahärmän Powerparkkiin, joka on huima huvipuisto 160 hehtaarin alueella. Netin mukaan sinnekin on noussut suorastaan ”kauppakatu” ja hotellimajoitusta. Ja on sinne tehty raviratakin. Silloin kun itse kävimme siellä lasten ollessa noin kymmenvuotiaita, ei vielä ollut muuta kuin uudehko huvipuisto ja karting-autorata. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Valinnan paikka

 

Kumpaan suuntaan?

Metsäpolulla kulkiessa tulee pohdittua monenlaista. Tänään keskityin enimmäkseen kuuntelemaan linnunlaulua, ihastelemaan valkovuokkoja ja orvokkeja ja nuuskimaan tuomien tuoksua. Valon ja varjojen leikki saa keväällä uutta voimaa, kun puihin puhkeavat lehdet muotoilevat maisemaan taideteoksia.

Tutulla polulla on helppo kulkea. Nousut ja laskut, mutkat ja kaarteet ovat tuhansien askelten jälkeen tuttujakin tutumpia. Vastaan tulee kerta toisensa jälkeen samat ikivanhat puut, kelot ja kivenjärkäleet. Tutulla reitillä on turvallista.

Usein elämässäkin käy niin, että kuljemme päivät toistensa perään samoja reittejä ja suoritamme elämää rutiinilla. Jossain määrin on pakkokin näin toimia - työssä ja arjessa on vain toimittava samaan tapaan, muuten homma ei toimi. Mutta monessa kohtaa voimme tehdä valintoja.

Metsäpolun loppusuoralla polku haarautuu. On tehtävä valinta, kumpaa reittiä jatkaa. Toinen vie paikallisen kartanon ihanalle puistoalueelle juuri nyt kukkivien koristepuiden ja isojen, upeiden puuvanhusten suojaan. Toinen reitti vie entisen leirintäalueen reunaa pitkin järven rantaan. Tänään valitsin ensimmäisenä mainitun reitin ja pian huumaava tuoksu ympäröi minut ja näkymä kukkivin puin oli huikaisevan kaunis.

Jäin miettimään valintoja. Toinenkaan reitti metsäpolun haarautuessa ei olisi ollut huono, mutta tänään tämä tekemäni valinta tuntui paremmalta. Ja kyseessä oli "vain" metsäpolku. Joudumme tekemään elämässämme paljon isompia ja merkittävämpiäkin valintoja. Silloinkin voimme tehdä valinnan parhaamme mukaan sillä hetkellä olemassa olevin ajatuksin ja tiedoin. Jälkikäteen valinta voi osoittautua aivan oikeaksi tai ihan vääräksi - ei voi mitään, eikä menneitä kannata jäädä murehtimaan. Tilannetta voi yrittää korjata, jos se on mahdollista - tai suunnata katseensa ja askeleensa eteenpäin.

Ihan sattumalta tämän aamullisen oman pohdiskelun jälkeen silmiini osui uusimmasta Apu-lehdestä Katja Ståhlin kolumni, johon hän oli lainannut kuulemansa sanonnan, jonka lainaan nyt edelleen tähän. "Maailmassa on asioita, ja me suhtaudumme niihin!" Miten mainio sanonta! Asioitahan tapahtuu tahtomattamme, mutta me voimme VALITA miten suhtaudumme niihin. Katjan kolumni keskittyi muuten tunteisiin, tunteenpurkauksiin ja loukkaantumisiin ja tekstissä olikin paljon viisaita sanoja näiden tiimoilta. Mutta jutun punainen lanka oli suhtautuminen ja vapaus valita.

Kun itse seisoin tuon metsäpolun haarassa, mietin myös, haluanko takertua sairauksiini vai yrittää elää mahdollisimman täyttä elämää niistä huolimatta. On luonnollista, että sairastumisen akuuttivaiheessa elämä pyörii sairauksien ympärillä, mutta toipumisvaiheessa ajatus pitää olla tulevassa, terveemmässä elämässä. En aio lähteä sille tielle, että sairaudet määrittelisivät minua tai että ne olisivat päällimmäisinä minussa. 

Ihmistä, joka katsoo kaikkea sairauden näkökulmasta voi läheisten olla vaikea sietää pitemmän päälle. Hänen oma elämänsäkin kapeutuu. Sairaudet tietysti osaltaan rajoittavat elämää, mutta elämänlaatuaan jokainen voi ainakin yrittää parantaa omalla asenteellaan ja sillä, miten tilanteeseensa suhtautuu. Vaikka tällä hetkellä puheissani päällimmäisinä on sairaudet, en anna niiden määritellä ja rajoittaa elämää enempää kuin se on terveyden näkökulmasta tarpeellista. Tähän ainakin pyrin. Ja uskon, että näin tehden koittaa vielä päivä, että tämä vaihe elämässäni, sairauksien kevät, on vain etäinen, suunnan muuttanut ajanjakso.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Luokkakokous

Olipa hieno tapaaminen meillä 40 vuotta sitten ylioppilaiksi valmistuneilla.

Neljän hengen aktiivinen tiimi oli tehnyt suuren työn jäljittäessään entisiä koulukavereita. Suuri osa on tapaillutkin noin viiden vuoden välein tässä vuosien mittaan. Muutamaa eivät löytäneet ja yli kuudestakymmenestä henkilöstä paikalle pääsi tulemaan 25 henkilöä. Eli melkein puolet. 

Juhlapaikka oli upealla paikalla järvimaisemassa ja ruokailu oli järjestetty hyvin. Ohjelmaakin oli ihan sopivasti eikä se ollut mitenkään vaivaannuttavaa. Illan mittaan suoritettiin ”tilaustyönä” myös morsiamen äidin ryöstö viereisestä juhlatalosta. Kyseinen henkilö oli sattumoisin meidän kaikkien tuntema, myös saman lukion käynyt. 

Mahtavaa oli muistaa ja muistella vanhoja koulujuttuja, niitä riittää aina vaan ja pulpahtelee aivokuoren sopukoista. Eräs kaveri muisteli ihailleensa minulla olleita ”Minni Hiiri -kenkiä”, joita en muista itse ollenkaan. Hän taas ei itse muistanut sitä, kuinka me käytimme fysiikan tunnilla aikaa ja huomiota jätkänshakin pelaamiseen kun olisi pitänyt keskittyä ydinfysiikkaan.

Mitään kuvia en valitettavasti voi tähän lisätä, koska ei ole lupia kyseisiltä henkilöiltä. Anopinryöstäjät olivat pukeutuneet lentäjäntakkeihin ja päässä oli huovutetut Nuuskamuikkusen tyyliset hiippalakit. Myös ”lentoemäntä” oli saatu mukaan. Sulhanen joutui tietysti noutamaan tuoreen anoppinsa ja saadakseen hänet, joutui maksamaan suurehkot lunnaat kuohuvan juotavan muodossa. 

Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Keittiöpsykologia ja ystävän olkapää

Kyllä ihminen on onnekas, kun hänellä on lähellään ihmisiä, joita voi kutsua ystävikseen. Tunnen itse suurta kiitollisuutta kaikista ystävistäni. Osa on kulkenut mukana vain kappaleen matkaa - eikä se vähennä ystävyyden arvoa tai merkitystä. Kaikki ystävyydet eivät syystä tai toisesta ole ikuisia.

Parhaita asioita ystävyydessä on keskinäinen luottamus ja asioiden jakaminen, aito läsnäolo ja välittäminen. Joskus, kun on vaikeaa, ajatuskin ystävästä helpottaa.

Ystävien kesken jaetaan ilot ja surut, lähes koko elämäntarina on ystävän tiedossa. On helppo palata asioihin, kun toinen tietää itsestä oikeastaan ihan kaiken. Ystävän kanssa iloitaan onnistumisista, itketään murheita yhdessä ja joskus jauhetaan samoja asioita, kunnes ne on loppuun märehditty.

Ystävä tukee toista tämän valinnoissa ja päätöksissä, vaikka itse voisi toimia toisin. Yhdessä mietitään mikä olisi parasta vallitsevassa tilanteessa, mutta jokainen tekee itse omat päätöksensä ja myös omat virheensä. Ystävä ei tuomitse.

Ystävä ei pidä itseään toista parempana  mistään näkökulmasta katsottuna. Ystävät eivät arvota ystävyyttä toisen varallisuuden, koulutuksen, ammatin perusteella. Ystävä on se, joka ihminen on riisuttuna kaikesta ulkoisesta statuksesta ja juuri sellaisena arvokas ja hyväksytty.

Ystävien välinen keittiöpsykologia perustuu kokemuksiin, tuntumaan, uskomuksiin ja oletuksiin. Se ei koskaan voi korvata ammattilaisten tarjoamaa terapiaa, jos sellaiselle on tarvetta, mutta pitää meitä järjissämme ja tolkun ihmisinä elämän polkua kulkiessamme.

Kun puhuu ääneen, asiat järjestyvät omassa päässäkin. Samalla, kun puhuu ystävälle, puhuu myös itselleen ääneen asioita. Jolloin ne myös kuulee itse ja puheääni resonoi puhujan kehossa. 

Jörn Donner lausui aikanaan legendaariset sanat "Lukeminen kannattaa aina" ja tämäkin on totta, mutta  saman voi sanoa puhumisesta. Turvallisen ihmisen kanssa puhuminen kannattaa aina. Asiat eivät patoudu omaan mieleen ja kasva järjestäytymättömäksi möykyksi.

Viime viikkoina, kun olen sairastellut ja ollut peloissani, ystävät ovat olleet suurena tukena oman perheen lisäksi. Yksin olisi ollut paljon, paljon raskaampaa. Tämä tuki on ollut kultaakin arvokkaampaa. "Mitä kuuluu?" "Miten voit?" Jaksatko lähteä kahville?" tai ❤-viesti ovat lohduttaneet ja auttaneet jaksamaan. Ne kertovat, etten ole yksin ja joku välittää.

Ystävät eivät nimittäin unohda silloin, kun toisella on vaikeaa!

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Olympiaurheilua omalla pihalla

Isäntä ja minä olemme jo pitempään olleet kiinnostuneita tarkkuusammunnasta. Naapurin Putella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kiinnostus asiaan on aktivoitunut juuri nyt. 

Pari kesää sitten ammuskelimme eräällä kesämökillä ilmapistoolilla tyhjiin tölkkeihin ja siitä se sitten lähti. Tölkithän nyt ovat helppoja maaleja. Paljon vaikeampaa on osua maalitauluun ja varsinkin keskelle sitä.

Aina välillä on käynyt mielessä oman ilmapistoolin hankkiminen, mutta aina se on sitten jäänyt tekemättä. Kunnes tuli viikonloppu, jolloin minulla oli koko päiväksi muuta menoa. Isäntä oli sillä aikaa keksinyt lähteä asekaupoille.  

Mitäs Ilta-Sanomat nyt kirjoittaa: ”Vaimo oli huvittelemassa puoleen yöhön ja kotiin palattuaan mies oli aseen kanssa vastassa.”

No näinkin sen voisi vähän kärjistäen sanoa. Tosin asetta esiteltiin minulle vasta aamupäivällä, kun olin ensin nukkunut kunnon yöunet ja syönyt aamupalan.

Pihamaalle mentiin sitten virittelemään ampumarataa. Maalitaulu kiinnitettiin kuormalavaan, joka nojasi kottikärryihin. Lipputangon juurella oli sopivan tasainen kohta, jossa voi ampujana seistä tai käyttää muita ampuma-asentoja, kuten kuvassa tasapolviasento ja pitää pientä pöytää tarvikkeita varten. 

Tässä vaiheessa on vielä aseen kohdistaminen kesken. Saatiin kuitenkin kuva tänne, kun Erikoinen Asiantuntija itse antaa palaa. Kyllä siihen pieneen maalitauluun reikiä tuli, yksi ysi tai melkein käytännössä napakymppi.

Isännällä on tietenkin asepalveluksen suorittaneena lievä etulyöntiasema. Mutta eiköhän se sihti ole yli 40 vuodessa jo vähän heikentynyt. Ikänäkö vaikuttaa tässäkin. Jos tarkentaa katsettaan maalitauluun, ei näe kunnolla lähelle. 

Pistooliammunta on olympialaji ja siihen on saatu vuonna 1964 suomalainen olympiavoittaja Väinö Markkanen Tokion olympialaisissa.

Pariisin kesäolympialaisiin on vielä pari vuotta aikaa harjoitella. 

Sitähän piti miettiä, että onko ilmapistoolin käyttö järjestyslaissa kiellettyä taajamassa omalla takapihalla. Lain kolmannen pykälän mukaan se on kiellettyä myös muualla kuin yleisellä paikalla, jos toiminnan vaikutus ulottuu yleiselle paikalle.

No ulottuuko se yleiselle paikalle, jos etupihan puolella olevalle kadulle kuuluu laukaisusta lähtevä napsahdus? Minusta ei. Paljon pahempaa vaikutusta tekee moni muu toiminta, esimerkiksi huomattavan ylinopeuden ajaminen 40km/h rajoitetulla kadulla. 

Aika hirveää kuunneltavaa on myös eräiden husky-rotuisten koirien rääkyminen, jota kuuluu aina välillä muutaman korttelin päästä. Jos olisin mies, voisin sanoa, että ”sun raaka äänesi saa kokoon kivekset”, kuten eräässä laulussa sanotaan. 

https://youtu.be/cawQFCNbaXU

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Sattumanvaraista esikkojalostusta

 

Punaisen Tuvan pihamaalla kasvaa kahta esikkoa. Tässä niistä toinen eli loistoesikko.

Toinen pihallamme kasvava esikko on kevätesikko.

On varmasti olemassa monia kasveja, jotka jalostavat itsekseen värimuunnoksia. Näitä kasveja ovat ainakin akileija ja harjaneilikka. Kun antaa kasvien kehittää siemenet rauhassa valmiiksi ja malttaa vielä mielensä, eikä korjaa tuleentuneita kasveja pois, kasvit saavat levittää siemeniään tuulen tai esimerkiksi muurahaisten avustamana. Näin on odotettavissa seuraavien kesien aikana puutarhayllätyksiä pitkin pihaa. Siementaimia voi sitten siirtää parempiin paikkoihin kasvamaan.

Yllätyin itse tänä keväänä iloisesti, kun kaksi edellä mainittua esikkoa ovat risteytyneet keskenään ja tuloksena on kevätesikon mallinen punainen, keskeltä keltainen esikko ja loistoesikon kerrottuja yksilöitä, joissa on valkoisia pilkkuja. En tiedä, onko loistoesikon kerrotut yksilöt risteymiä vai jotakin muunnoksia, "luonnonoikkuja"?

Kuin kevätesikko, mutta punaisena keltaisella keskustalla.

Keltaisten kevätesikoiden joukossa punaisia yksilöitä.

Kerrottuja loistoesikoita valkoisin pilkuin.

Oletko sinä löytänyt omalta pihaltasi mielenkiintoisia risteymiä tai muita kasvimuunnoksia?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Mitä opittiin pihalammen hoidosta osa 2

Postasin tästä aiheesta aikaisemmin ”esipuheen” ja nyt päästään asiaan. Viime syksynä poistimme lammen reunassa olevasta ”rantakoivusta” linnunpöntön, joka oli vanhuuttaan jo hapertunut käyttökelvottomaksi ja hyvä niin. Eikä laitettu uutta tilalle, vaikka se olisi muuten ihanteellinen paikka linnunpöntölle. Näin siksi, koska lammen kimpussa häärääminen on aloitettava pian lumen ja jään sulamisen jälkeen ja lintujen pesintä on silloin alkamassa ja jatkuu juhannuksen yli. Sen takia ei ihminen voi mennä siihen parin metrin päähän riehumaan ja mitään laitteita huudattamaan, esimerkiksi painepesuria tai uppopumppua. No jälkimmäinen on kyllä aika äänetön. 

Niinpä lyötiin lampeen kaikki ”herkut” muutama päivä sen jälkeen, kun se oli sulanut ja sammakot eivät vielä olleet ehtineet lempimispuuhiinsa. Niitä ei itse asiassa juuri näkynyt missään ja ehdimme jo luulla, että ne ovat hylänneet koko lammen, koska vesi oli ehkä niille liian kirkasta/puhdasta tms. Lempimispuuhathan tunnetusti hoidetaan muiden katseilta piilossa. Niin näyttävät sammakotkin enimmäkseen tekevän. Tosin on niissäkin  ”exhibitionisteja”, jotka eivät välitä mistään. No vitsi vitsi. 

Suodatinastia aseteltiin vanhaan paikkaan lammen reunalle betonilaatan päälle suoraan ja Isäntä heitti talviturkin osittain kahlaamalla pelkät crocsit (ja reiteen asti käärityt verkkarit) jalassaan viemään pumpun lammen pohjalle, jossa niin ikään on betonilaatta pumppua varten, jotta se pysyy suorassa ja johon pumpun imutassut voivat kiinnittyä. Paitsi etteivät ne näköjään oikein kiinnity ”umpivedessä” mihinkään alustaan. 

Sitten pistettiin pumppu sekä suodatinastia UVC-lamppuineen käyntiin. Ensin testasin vikavirtasuojan toimivuuden. Toimii. Sitä piti taas kerran ihmetellä, että miten suodatinastian UVC-lamppu saadaan käyntiin, kun mitään siihen viittaavaa katkaisijaa ei ole missään eikä siitä mainita käyttöohjeessakaan. Joka on muuten yllättävän hyvä ja jopa suomenkielinenkin versio löytyy, vaikka siinä on kaikenmaailman vinkuintian ja hollannin kielet. Alankomaista se on tilattukin. Kunnes muistin, että UVC-lamppu lähtee käyntiin, kun laitetaan töpseli seinään. Suodatinta voi nimittäin käyttää ilmankin sähköä ja UVC-lamppua siten, että pumpun nostama paine vain kierrättää veden mekaanisten suodattimien läpi ja sillä sipuli. 

Pumppu ja suodatin toimivat pari päivää hyvin ja poistoletkun (se josta suodatettu vesi palaa lampeen) suulle muodostui pyörre, joka kokosi kivasti pintaroskia puoleensa, josta ne oli helppo kerätä pois. Skimmeriä ei ehkä tarvittaisikaan. 

Kunnes tapahtui niin, että veden virtaus suodattimesta takaisin lampeen oli hidastunut. Poistoletkun suulla suodattimen päässä on läpinäkyvä osa, jossa pyörii oranssinvärinen härpätin ja sen pyörimisnopeudesta voi tehdä päätelmiä veden virtausnopeudesta. 

Syytä veden virtausnopeuden hidastumiseen ei heti keksitty. Lisäksi poistoletkusta tuli koko ajan ilmakuplia, mikä aiheutti vielä enemmän ihmettelyä. Suodatinastia on erittäin tiivis ja ilmaahan ei veden joukkoon voi tulla lammen pohjasta umpsukkeluksista mitenkään. 

Lopulta sammutettiin kaikki laitteet ja purettiin letkut, Isäntä kahlasi hakemaan pois lammen pohjasta pumpun, joka oli kaatunut kyljelleen. Ja siinä se vasta näkymä odotti: pumppu suodattimineen oli aivan tupaten täynnä sammakonkutua. Ihan tiukassa. Hyi että. Elämäni ällöttävimpiä hommia koskaan oli purkaa pumppu ja putsata se sammakonkudusta. Huuhtelin suodatinta aika pitkään wc-pöntön päällä bideen avulla. 

Sitten kasasin pumpun ja laitoin sen takaisin talviaikaiseen säilytyspaikkaansa, eli vedellä täytettyyn saaviin autotalliin. Seuraavan kerran rakennamme systeemin uudelleen, kun kaikki sammakonkutu on loikkinut pois lammesta. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Valta

Osallistumme taas Sus' ulvoo -blogin  runotorstaihin. Voit kurkata Sus'n ja muiden osallistujien runoja tästä linkistä Runotorstai: Valta ja lukea minun runoni tästä alta.

Valta

Valta voi tuntua ihanalta,

valtavan mahtavalta.

Vaan vallan alta,

saattaa löytyä jotain kamalalta,

kavalalta tuntuvaa,

vihaa, pahaa, sikalalta

haisevaa,  katkeruutta katalaa.

Lauri Viidan hieno runo Alfhild alkaa seuraavin sanoin:

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,

Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.

Tässä Viidan runon alkusanoissa valta saa ihan toisen merkityksen kuin omassani. Minun mieleeni tulee tässä vallan synonyymeiksi sanat: oikeus, mahdollisuus, velvollisuus...

Valta tuo vastuuta ja velvollisuuksia, ja myös toisinpäin, vastuu ja velvollisuudet voivat antaa vallan tunnetta. Ja ihan väärissä käsissä valta voi saada paljon pahaa aikaan.

Kuvat: Pixabay

Mitä uutta opittiin pihalammen hoidosta

Kenelläkään muulla ihmisellä ei voi olla yhtä outoa pihalampea kuin meillä. Viime kesänä alettiin (yritettiin) hoitamaan sitä vähän paremmin kuin tähän saakka näinä kahtenakymmenenä vuotena.

Hankin lammen tyhjentämistä varten uppopumpun. Lampi on välillä tyhjennettävä, jotta sen voi puhdistaa. Aikaisemmin sitä on tyhjennetty perinteisemmällä menetelmällä eli lapolla, mikä oli todella hidasta. Uppopumppu hörppäsee sen 8,5 kuutiota vettä pois kolmessa vartissa. Muuten hyvä, mutta pumppu on vääränlainen. Olisi pitänyt ostaa sellainen uppopumppu, joka on tarkoitettu likaveden tyhjentämiseen. Tämä on puhtaan veden uppopumppu. No mutta kyllä se asiansa ajaa silti. Mutta saattaa rikkoutua helpommin jostain töhnästä tai kivistä, mitä sen läpi kulkee. 

Kuvassa suodatin näkyy vasemmassa yläkulmassa.

Sitä ennen olin jo hankkinut skimmerin, eli pintaroskien kerääjän, joka kelluu ja vetää pintavettä puoleensa ja samalla pientä roskaa pinnalta. Sähköllä toimii sekin. Ihan soiva peli sinänsä, mutta tuohon vesistöön liian tehoton. Sitä saa olla tyhjentämässä vähintään kerran päivässä. 

Seuraavaksi hommasin suodatinjärjestelmän, johon kuuluu lammen pohjaan upotettava pumppu sekä lammen laidalle sijoitettava suodatinpömpeli. Sen vetoisuus on muistaakseni 15 litraa. Ja jos en väärin muista, niin sen suodatusteho on 10m3 vettä vuorokaudessa. Suodatus on sekä mekaanista että biologista. Mekaanisuus on järjestetty niin, että vesi kulkee 15 litran pöntössä useamman suodatussienen läpi. Sienet ovat vaahtomuovin kaltaista ainetta.

Biologinen puhdistus tulee siitä, että pöntön keskellä on UVC -lamppu, joka tappaa mikrobeja. Kyseinen valo on ilmeisesti vaarallista silmille, koska ohjeissa moneen kertaan varoitetaan avaamasta suodatinta, jos UVC -lamppu on käynnissä. No ei tulis kyllä mieleenkään, mutta kaikestahan kuluttajia on varoitettava, ettei valmistaja tai maahantuoja joudu typeriin korvausvastuisiin. Tässä kohtaa tulee aina mieleen ilmalämpöpumppu, kun sen ohjeissa kielletään käyttämästä ilmalämpöpumppua taiteen tai elintarvikkeiden säilyttämiseen. 🙄

Viime syksynä hankin sitten vielä jumalattoman suuren (vähän liian suuren, 10 x 12 m) verkon, joka viritettiin lammen päälle ja sillä pyydystettiin syksyn lehdet joutumasta lampeen mätänemään. Se olikin hyvä keksintö. Verkko näkyy tämän postauksen ylimmässä kuvassa. 

Sekä skimmerin moottori että suodattimen moottori piti säilyttää talven yli vesiastiassa. No ne olivat autotallissa vesisaavissa, joka oli lähes täynnä vettä. Ilmeisesti sen vuoksi, etteivät tiivisteet ja mahdolliset muut osat pääse liikaa kuivumaan. 

Tämä tarina jatkuu toisessa postauksessa myöhemmin. Kerron mitä alkoi tapahtua, kun viritettiin lumien sulamisen jälkeen pumppua ja suodatinta toimintaan. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.