Matkaoppaista ja lentoemännistä

Taannoisella Madeiran matkallamme huomasin, että "isossa kuvassa" otsikossa mainittujen ammattiryhmien taso on laskenut. Tai sitten minusta (meistä) on tullut entistä pahempia pilkunviilaajia.

Toinen matkaopas muisti Cristiano Ronaldon syntymävuoden väärin (tai ei MUISTANUT, paperistahan ne niitä juttujaan lukee, ehkä siellä oli virhe). Huomasin heti, ettei hän voi niin nuori olla (vitsi). Oikea syntymävuosi on 1983, oppaan mukaan 1985.

Toinen opas sanoi, että nyt menemme 107 metrin korkeuteen. Eikä edes itse huomannut mitään. Mietin, että eipä ole kummoinen korkeus, mutta myöhemmin hän puhui samasta paikasta 1007 metrin korkuisena. Tämä sama opas kertoi itsestään ja harrastuksistaan melkein yhtä paljon kuin lomakohteesta ja bussin ikkunoista aukeavista näkymistä. En olisi välttämättä halunnut tietää. 

Ensin mainittu opas kertoi retkibussin lähtevän hotellin X respan edestä "meren puolelta". No varman päälle pelaajina menimme edellisenä päivänä tutkimaan tarkemmin, missä lähtöpaikka sijaitsee ja totesimme, ettei bussi voi todellakaan lähteä meren puolelta, koska siellä oli hotellin uima-allasalue. Totuus selvisi aika piankin, kyse oli hotellin edessä olevan vilkasliikenteisen kadun merenpuolelta, ei hotellin ja respan meren puolelta. No, ei kaikkea ehkä pitäisi ottaa aina niin kirjaimellisesti.

Joitain muitakin pikku lapsuksia tapahtui, mutta ei oteta nyt niistä, kun en muista kaikkea. Enkä itsekään ole täysin virheetön. Tämä postaus on muutenkin kirjoitettu vähän kieli poskessa.

Harvakseltaan tapahtuvilla lentomatkoillamme Isäntä esittää huumorimielessä tyytymättömyyttään F:n lentoemäntien ulkoiseen habitukseen. Monesti hän on uhkaillut (minulle)  "vaihtaa lentoyhtiötä" tästä syystä. Vrt. niihin, jotka uhkailevat vaihtaa pankkia jostain olemattomasta syystä. Menomatkalle osui tällä kertaa niin nätti ja näpsäkkä lentoemäntä, että Isäntä tuumasi palaavansa samalla lennolla takaisin Suomeen. Ja korostan vielä, että tämäkin on meidän keskinäistä huumoria, jota kenenkään ei pidä ottaa tosissaan. Ihan sama, vaikka lentoemännät näyttäisivät Notre Damen kellonsoittajilta, kunhan hoitavat hommansa asianmukaisesti. Mutta eihän ulkoisesta kauneudesta koskaan haittaakaan ole. 

Siitäpä tulikin mieleeni eräs reissu, kun olin ystävän kanssa muutaman päivän ajan Budapestissa. Samassa hotellissa yöpyi liuta Emiratesin lentoemäntiä. Kaikki olivat lähes sentilleen samanmittaisia, saman ikäisiä, kaikilla oli kauniin punaiseen työasuun tarkalleen sointuvat kynsilakat, kaikilla samanväriset sukkahousut sekä mustat nahkakengät. Hampaat olivat kaikilla tietenkin valkaistut ja kilpailivat valkoisuudessa siinä missä kiiltävät kengät mustuudessa. 

Kaikilla oli lisäksi täsmälleen samanväriset tummanruskeat hiukset ja samanlaiset nutturakampaukset pillerihattujen alla. Oliko heillä kenties oma kampaaja mukana vai olivatko tehneet kampaukset toinen toisilleen? Kengänkorkojen korkeudessa oli ainoat erot. Joillain oli enemmän korkoa kuin joillain toisilla. Mutta ei kai kukaan lentoemännän kenkiä edes huomaa, saati ala korkojen korkeutta vertailemaan. Niin ja olipa heillä kaikilla tietenkin samanlaiset lento- ja käsilaukut, jotka oli varmasti hankittu "firman piikkiin". Melkoisen seulan läpi oli tämä joukko mennyt ainakin ulkonäköominaisuuksiensa osalta. 

Eikä tässä vielä kaikki: lentoemoja tuli hakemaan töihinsä hotellin edestä jono mustia autoja. Jossain päin näköjään vielä panostetaan työntekijöihin. :D. Kaiken tämän huomasimme, koska olimme istahtaneet ystäväni kanssa hotellin aulaan hetkeksi tuumailemaan, mihin  suuntaan seuraavaksi lähtisimme. 

Ja palataan noihin F.:n lentoemäntiin. Paluumatkalle oli värvätty selvästi joku pitkäaikaistyötön tai kymmenen vuotta jo eläkkeellä ollut lentoemo. No ymmärtäähän sen, koska joka alalla on kova työvoimapula. Oli jo iltapäivä ja tukka näytti hänellä olevan vielä ihan ylösnousemuksen jäljiltä. Yhtään hymyä en tämän emon kasvoilta tavoittanut. Ja pahin on tässä: käytävän toisella puolella istuva matkustaja pyysi kahvin sijasta teetä. Tämä lentoemäntä esitteli teevarantojaan näin lausuen: "No mulla nyt ei ole enää kuin tällaista typerää vihreää teetä." Siis typerää vihreää teetä! Aikamoista. Melkein tuli paha mieli, koska itsekin juon aamuisin teetä ja jopa vihreää teetä toisinaan. Nyt ei kyllä huvita enää mikään.  

Oman perheen keskinäiseen huumoriin kuuluu myös, että kun havaitaan joku mitättömän pieni epäkohta jossain asiassa, todetaan, että: "Pitäiskö soittaa?" Siis ensinnäkin: mihin?  Ehkä hätäkeskukseen? (vitsi) 

Siitäpä tuli mieleeni, että hätäkeskuksillehan on oikea maanvaiva ainakin lehtijuttujen mukaan se, että sinne soitetaan ihan toisarvoisista asioista ja oikeasti kuolemanvaarassa olevat ihmiset eivät sillä aikaa saa tarvitsemaansa apua. 

Tästä(kin) asiasta Kari Hautamäki kirjoittaa uudessa kirjassaan Nyt sinä kuolet. Kuuntelin sen äänikirjana lentomatkojen aikana. Hautamäki on aikaisemmin kirjoittanut kirjan nimeltä Et sinä vielä kuole. Senkin olen lukenut/kuunnellut ja kirjoittanut siitä tänne blogiin. Ohessa linkki.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/02/et-sina-viela-kuole.html

Tässä aikaisemmassa kirjassaan Hautamäki kertoo Tukholman ambulanssissa kohtaamistaan tapauksista, joista useimmat selvisivät hengissä. Uudemmassa kirjassaan hän kertoo tapauksista, joista useimmat eivät selvinneet hengissä ja kirja on siten jonkin verran kammottavampi. Tosin aikaakin on kulunut ja Tukholman väkivaltatilanne on raaistunut entisestään. En suosittele heikkohermoisille.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Madeira

Blogin kirjoittamisessa on alkanut tulla seinä vastaan, kun en näköjään ole viikkokausiin saanut mitään aikaiseksi. Ja kerron siis nyt vain itsestäni, en bloggaajaystävästäni Nyttestä, joka on sentään jotain saanut aikaiseksi. Kaikki on varmaan jo kirjoitettu ulos, mikä on ollut tulollaan. Ihan pelkkiä referaattejakaan ei tunnu olevan mieltä kirjoittaa.

Tätä kirjoitettaessa (la 25.3.) olemme Isännän kanssa viettäneet kuluvan viikon (ma 20.3.- ma 27.3.) Madeiran saarella Aurinkomatkojen järjestämällä lomamatkalla. Meidän perheen nuoret parit ovat kumpikin olleet täällä ja kovasti kehuneet. Siksi mekin läksimme ja kuluneella viikolla vietimme minun syntymäpäivääni, pyöreää, tekemättä siitä missään sen suurempaa numeroa. 

Perheen nuoriso tuumasi, että Madeira on melkeinpä ainoa matkustuskohde, jonne voisi mennä uudestaankin ja ainakin tämän kokemuksen perusteella voin yhtyä heidän mielipiteeseensä. 

Vihreää ja vehreää riittää, joka paikassa on kukkia, vaikka on vasta maaliskuu. On käyty saarikierroksella, levadakävelyllä sekä Nunnien laaksossa. Korkeuserot ovat huikeat ja sen myötä myös maisemat. 

Edelliset matkustuskerrat ovat olleet Sisilian Taorminassa sekä Kanarian Las Palmasissa, joskus ennen koronaa. 

Nyt oltiin siis Portugalissa ja maantieteellisesti katsoen Afrikassa, kuten Kanarian saaretkin ovat. 

Tämän jälkeen ei yhtään tee mieli enää minnekään Kreikan lomakohteisiin, koska siellä on niin kuumaa, kuivaa ja karua. Kiveä kiven päällä ja ruokana iänikuista souvlakia tai moussakaa. Anteeksi kaikki kreikkalaiset. 

Taorminassa Isäntä söi parasta pizzaa ikinä ja luulimme jo, että nyt nähtiin huimat korkeuserot. Mutta nehän eivät olleet ”mithän” Madeiraan verrattuna. 

Varasimme puolihoidon ja ilmoitin etukäteen hotelliin gluteenittomasta ruokavaliostani. Se oli otettu paikan päällä hyvin huomioon.

Ja mitä tulee silmänruokaan: portugalilaiset miehet ovat siististi pukeutuneita, parturissa käyneitä, urheilullisia ja varsinkin palveluammateissa työskentelevät ovat erittäin kohteliaita. Tässä NEXT-hotellissa on kaikin tavoin panostettu nuorekkuuteen. Koko henkilökunta koostuu nuorista ihmisistä.

Taas saatiin uusi vinoilun aihe Isännän kanssa. Hän joskus muinoin kehui nykyisen pääministerimme silmiä kauniiksi. On kuulemma vielä kauniimmat silmät kuin minulla, 🤬. Nyt pääsin antamaan takaisin, kun luokittelin yhden miespuolisen aamiaistarjoilijan silmät aseistariisuviksi. Kutakuinkin yhtä kauniit silmät täällä on muuten kaikilla, sukupuolesta riippumatta.

Espanjalaiset miehet (myös palveluammateissa) ovat ylimielisiä, epäsiistimpiä, tupakoivia ja tuijottelevat naisia häpeilemättömästi tiettyihin vartalon osiin. Espanjalainen tuntuu muutenkin tietävän sinunkin asiasi paremmin kuin sinä itse. Siinä on selkein ero portugalilaisen verrattuna.

Tätä kirjoitettaessa on toiseksi viimeinen kokonainen lomapäivä menossa ja nyt jo alkaa mennä ”palauttelun” puolelle, kun joka päivä on ravattu pitkin saarta kuin pienet päästäiset.

Jotain täytyy jättää seuraavaksikin kerraksi, koska tänne todellakin tulemme toistekin. Valokuvat eivät anna oikeutta näille huikeille maisemille ja korkeuseroille ja muulle luonnon kauneudelle.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Yhden pannun taktiikalla

 

Näistä ylläolevista neljästä raaka-aineesta + paistamiseen käytetystä öljystä sekä vedestä syntyi helposti ja nopeasti etätyöläisen lounas. Ohje löytyy tuon Atrian Pastakana-rasian takaa, mutta tässä se ulkomuistista kirjoitettuna.

Kuumenna öljy syväreunaisessa kannellisessa paistinpannussa tai kattilassa ja lisää kanan fileepalat ruskistumaan kevyesti. 

=> lisää tomaattimurska

=> lisää 2 dl ruokakermaa

=> lisää 4 dl vettä

=> lisää 4 dl pastaa 

Hauduta kannen alla noin 15- 20 minuuttia. 

Ta-daa! Valmista tuli käden käänteessä ja eikun syömään. 😋 Tämä meni saman tien jatkoon. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Ani harvoin

 

Olen bongaillut lintuja omaksi ilokseni vuosikymmenten ajan. Kaikki linnut ovat suuria ilonaiheita, mutta erityisen upeaa on nähdä jokin laji ensi kertaa. 

Tänään, mökkitietä tarpoessamme, näimme haavan latvassa valkoisen palleron. Ensin tuumimme sitä lumikasautumaksi, mutta vilkaistessamme muiden puiden latvustoja ja kun näimme vain lumettomia oksia, päädyimme äkkiä siihen, että joku lintu se on. 

Pyrstötiaiseksi se oli liian pieni. Hieman tuli mieleen punatulkkukin, jonka muuten harmaat tai punaiset ruumiinosat olisivatkin valkoisia. Pieni pöllökin kävi mielessä.

Sen verran jäi kaihertamaan mieltä, että talsimme takaisin Punaiselle Tuvalle hakemaan kiikarit. Onneksi mysteerilintu oli tällä välin vain vaihtanut paikkaa, eikä lentänyt kokonaan pois. 

Kiikarointi selvitti arvoituksen, varmasti ja aukottomasti - kyseessä oli pulmunen, jota emme Ukon kanssa ole kumpikaan koskaan aiemmin nähneet. Hieno tunne taas, yksi laji lisää havaintolistalle! Ja sanonta "puhdas kuin pulmunen" sai myös vahvistuksen oman havainnon kautta -  lintu on etupuolelta kuin vitivalkoinen lumipallo.

Muita vain kerran tai harvoin näkemiäni lintulajeja ovat ainakin: valkoselkätikka, pohjantikka, keltavästäräkki ja meriharakka. 

Niin, ja havaintopaikka kaikkiin edellä mainittuihin on eteläinen Suomi.

Kännykkäkameran laatu ei päätä huimaa. Taas tuli mieleen kunnollisen digijärkkärin hankinta. 

Valkoselkätikan kohtaamisesta kirjoittelin aikanaan postauksen: Kohtaaminen

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kaikkonen haki

Elinkeinoministerin lonkeron nauttimisesta kohkaaminen puolustusvoimain koneessa lennolla Tukholmaan on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Samaan aiheeseen liittyy ministerin epäilty alkkis. 

En itse sylje lasiin enkä tuomitse ketään. Tässä ministerin tekemisten tonkimisessa on ihan selvä poliittinen ajojahti kyseessä. Joku tai jotkut haluavat ministerin pihalle eduskunnasta ja hallituksesta. Ja jonkun muun tilalle. 

On tietysti moitittavaa, että rikottiin sääntöjä ja ettei lonkeron nauttimiseen kyseisellä lennolla hankittu asianmukaista lupaa. Molemmat ministerit olivat tästä lupakäytännöstä ihan varmasti tietoisia. Ja jos eivät olleet, onko syytä epäillä ministerien ammattitaitoa? Joka tapauksessa he toimivat tässä kuin jotkut teinipojat pussikaljoineen. 

Jotain kertoo potentiaalisesta alkoholiongelmasta (molemmilla?) sekin, että tuollaiselle muutaman minuutin kestävälle lentopyrähdykselle piti Kaikkosen hakea K-marketista lonkerot matkalla lentokentälle? Olikohan kenties kyse korjaussarjasta? Ja kun Kaikkonenkin oli mukana hankkeessa, lieneekö ollut samoja vaivoja hänelläkin? Korjaussarjan olisi voinut ottaa lentokentälläkin, mutta siellä olisi ollut enemmän näkijöitä. Mutta toisaalta, lieneekö VIP-tilojen kautta koneeseen mennessä kovinkaan paljon näkijöitä?

Elinkeinoministeri on ponnistanut eduskuntaan Toholammilta, joka sijaitsee Keski-Pohjanmaalla lestadiolaispitoisella alueella. Alkoholinkäyttöön vetoaminen on helppo keino viedä häneltä eduskuntapaikka tulevissa vaaleissa. Lestadiolaisessa liikkeessä ei virallisesti hyväksytä alkoholinkäyttöä. Totuus ja arjen käytäntö voi silti olla toisenlainen, mutta se on taas kokonaan toinen juttu. 

Lintilä tietenkin itse kiistää hänellä olevan mitään alkoholiongelmaa. Ehkä otin, ehkä en. Minä en ole ainakaan huomannut eikä mediakaan ole uutisoinut mitään tähän liittyvää ennen tätä kohua. Miksei asiaa ole kukaan ottanut esiin jo vuosia sitten, jos se kerran on jo kestänyt niin pitkään? Nyt vasta, juuri eduskuntavaalien alla. 

Kohulla voi olla myös alkuperäiseen tarkoitukseen nähden päinvastainen vaikutus. Lintilästä voi tullakin yllättäen ja pyytämättä eduskuntavaalien ääniharava. Minulle ihan sama, kunhan työnsä hoitaa, ei munaa itseään eikä ketään tai mitään muutakaan eikä ryyppää veronmaksajien rahoilla. Sitä hän ilmeisesti on kuitenkin jo ehtinyt tehdä, koska hänen piironkiinsa on ostettu joidenkin tietojen mukaan tuhansilla euroilla väkeviä juomia ilman tietoa mistään ihmeemmistä edustustilaisuuksista. Nykyään alkaa kylläkin jo olla ihan lääst siisonia tarjota alkoholia edustustilaisuuksissa, väkeviä ainakaan. Eiköhän niissäkin olla siirtymässä vihersmoothieihin tai johonkin pillimehuihin.

Poliitikotkin ovat ihmisiä ja aika moni on ryvettänyt itsensä vaikka minkälaisissa kohelluksissa. Kuuluisimmat lienevät jo edesmenneen Ike Kanervan tekstiviestikohu sekä Anneli Jäätteenmäen faksit, jotka hän oli saanut mielestään yllättäen ja pyytämättä. 

Näistä monista on jäänyt lentäviä lauseita ikiajoiksi kielenkäyttöön. Uusin on tämä: ”Kaikkonen haki”. Otetaan omaankin käyttöön.                                         🤣

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty. 

Ani varhain

 

"Lähdetään lenkille aamulla ani varhain, aamu on minusta ajoista parhain."

Muistinvarainen lainaus on Miina ja Manu -lastenkirjasta, jossa kissat lähtevät retkelle ja toteavat edellä mainittuun tyyliin aamun olevan parasta liikkeellelähdön aikaa - retkelle, ehkä muutenkin.

Minä pidän varhaisista aamuista vuodenajasta riippumatta. Mutta erityisesti alkukesän sekä helmi-maaliskuun aamuista, kun päivä alkaa sarastaa aina vain aiemmin.

Tänään lähdin T. Sorsakoiran kanssa lenkille jo ennen kahdeksaa, vaikka on lauantai eikä ole töihin lähtöä. Luvassa on aurinkoinen pakkaspäivä ja oli jo ihan valoisaa, kun lähdimme liikkeelle. 

Linnut ovat aloittaneet aamulaulunsa, 🎶 tityytä🎵 ja muuta virittelyä kuului joka puolelta. Muuten kaikenlaista liikennettä oli vielä vähän. Koiranulkoiluttajia ja järven jäällä pilkkijöitä ja hiihtelijöitä. Aamusta nautiskelijoita.

Huomasin, että pajunkissat ovat jo poikineet ja varikset lentelivät pesäntekopuuhissaan kantaen risunpätkiä nokassaan. Yhden varmaankin viimevuotisen harakanpesän näin, joka todisti taas sen, mistä nimitys "on sotkuinen kuin harakanpesä" tulee. Viimeistelyt on jäänyt tekemättä.

Oli kiva kulkea omissa ajatuksissa ja satunnaisia havaintoja tehden, välillä kouluttaen 8-kuukautista T. Sorsakoiraa odottamaan ja jatkamaan matkaa luvan saatuaan.

Olen aina pitänyt varhaisista aamuista ja jos joskus olenkin nukkunut pidempään (yli yhdeksään😄), tuntuu että "päivä on pilalla", kun ani varhainen aamu karkasi itseltä. Mieluummin nukun pienet päiväunet, jos niikseen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kodinhoitohuoneessa on muumio

Nytten kanssa alettiin pohtia tässä eräänä menneenä päivänä uudissanoja sekä vanhoja sanoja, jotka korvaavat ulkomaisista kielistä peräisin olevia sanoja. Suomen kielessähän on valtavasti esimerkiksi italian kielestä ja niin ollen latinasta peräisin olevia sanoja. 

Yksi tunnetuimmista muunnoksista on myymiö, joka on keksitty kioski-sanan korvaajaksi, suomennokseksi. Netistä löytyy tähän aiheeseen liittyen vaikka minkälaisia sanoja. Monet ovat ihan järkeviäkin. 

Esimerkkinä vaikka sohva - joukkoistuin. Tai wc - eriö. Mikrofoni - äänisieppo, machoilu - urostelu, stadion - kilpola, basso - matalio, single - yksile, playback - lumelaulu, tuubi - purso, shortsit - lyhät, automaatti - itsestäjä, otushaka - eläintarha. 

Vastinetta en löytänyt esimerkiksi pylväsvirtsalolle (olisko ehkä pisuaari?), kuningasavaimelle, kieriölle ja kippohiennelle. 

Pitänee kuitenkin tästä oppineena ja lähtien pyöräyttää kainaloihin tuoksukieppoa tai pyöröraikastetta (roll-on-deodorantti). 

Mutta sitten otsikon mukaiseen aiheeseen. Meillä on kodinhoitohuoneen peilin yläreunan päällä muumio. Siivottiin syksyllä vinttiä kattoremontin jälkeen ja sieltähän löytyi muun muassa viehättäviä pieniä muoviesineitä, jotka Isäntä oli sijoitellut riviin peilin päälle. Siinä on nyt siis muumio. Ohessa kuva.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty. 

Vitun ruma

Kuuntelin Bookbeatista Katri Norrlinin ja Nelli Kentän kirjan Vitun ruma. Lukijana Karoliina Niskanen.

”Nelli Kenttä on valokuvaaja, toimittaja ja sosiaalisen median sisällöntuottaja. Hän työskentelee musiikkimedia YleX:ssä musiikkitoimittajana ja valokuvaajana sekä on intohimoinen visuaalisten kokonaisuuksien, feminismin ja esittävän taiteen ystävä.

Katri Norrlin on toimittaja, juontaja ja someammattilainen. Norrlin työskentelee vuoden musiikkimediaksi useasti valitussa YleX:ssä musiikkitoimittajana eri alustoilla –kuten palkitulla Youtube-kanavalla –ja vaikuttaa muutenkin Suomen musiikkikentällä. Hän on visuaalisuutta rakastava popkulttuuritietäjä ja tanssinohjaaja, jonka tekemistä ohjaa tasa-arvon edistäminen.

Somen takia koen itseni päivittäin iljettäväksi.”

Kuinka paljon sosiaalinen media vaikuttaa ulkonäkösuhteisiimme? Miksi oma keho hävettää? Miltä näyttää uskottava ihminen? Kuka oikeastaan hyötyykään kauneusihanteista?

Sosiaalinen media luo ulkonäköpaineita ja maailma tuntuu usein pyörivän ulkonäön ympärillä. Vitun ruma on visuaalisesti vaikuttava, ajatuksia herättävä, monipuolinen ja tarkkasilmäinen kirja ulkonäöstä sosiaalisen median aikakautena. Samaistuttavia ajatuksiaan kirjassa on jakamassa muun muassa BEHM, Tuure Boelius, Ina Mikkola, Jesse Markin, Kasmir, Maiju Voutilainen ja Sini ”Papananaama” Laitinen. Heidän ajatuksiensa lisäksi kirjassa kuuluu kirjailijoiden, sekä sosiaalisessa mediassa omia mietteitään ja tarinoitaan jakaneiden ihmisten ääni.

Kirjan tarkoituksena on saada lukija pohtimaan, miten keinotekoisia ja epäreiluja kauneusihanteet ovat ja olemaan armeliaampi itseä kohtaan. Luettuasi tämän kirjan, jätät toivottavasti myös kommentoimatta jonkun henkilön ulkonäköä.”

Edellinen teksti ja kirjoittajien esittelyt on kopioitu kirjan kustantajan Into Kustannus Oy:n nettisivuilta.

Tekstissä on kuvattu kirjan sisältö niin osuvasti, että oli pakko kopioida se suoraan tähän. 

Näin mummoikäisenä ja ”täysi-ikäisyyttä” lähentyvänä täytyy vaan huokaista ääneen ja ihmetellä, että hohhoijaa. Ja voivoi meitä naisparkoja. Ainako vaan se ulkonäkö on se asia, joka aiheuttaa traumoista pahimmat varsinkin nuorille naisille. 

No niinpä, kun jatkuvasti tulee uusia naispolvia suremaan samaa asiaa. Ihmiskunta ei koskaan opi. Ja tuntuu, että tämä ulkonäköasia on koko ajan menossa vain pahempaan suuntaan. 

Silloin kun minä olin nuori (heh), oli ulkonäköpaineita varmasti myös, mutta kyllä ei olisi tullut mieleenkään arvottaa kanssaeläjiä noin rankasti, sanomalla jotain toista ”vitun rumaksi”. 

Ylipäätänsäkin kaikenlainen oli vähäisempää, ellei suorastaan olematonta. No, jos ei ollut viimeisimmän muodin mukaisia kamppeita päällä, kuten esimerkiksi itselläni onneksi ei ollut, ei päässyt/joutunut ”piireihin”, enkä mihinkään sellaiseen olisi halunnutkaan. Muut asiat olivat tärkeämpiä. 

Kirjan kirjoittajat ovat kolmekymppisiä naisia joten hekin lienevät jo ohittaneet sen pahimman ulkonäkökeskeisen iän. Toisaalta he ovat kuitenkin sen verran nuoria, että vielä muistavat siihen liittyviä asioita omalta kohdaltaan. 

Kirja oli silti mielenkiintoinen, vaikken itse ehkä kuulukaan varsinaiseen kohderyhmään. Mielenkiinto syntyi ihan muista syistä, jonka jotkut lukijoista varmasti arvaavat, mutta en avaa sitä tähän enempää. 

Eräs Bookbeatissa kirjasta arvionsa esittänyt vei niin sanotusti jalat suustani kirjoittaessaan, että: 

”Todella mielenkiintoinen ja hyvä. Toimisi varmaan paremmin luettuna, välillä itse ainakin menin sekaisin, että ketäs tässä nyt haastateltiinkaan ja oliko tämä nyt kirjoittajan vai haastateltavan mielipide.”

 

Allekirjoitan edellisen mielipiteen täysin. Kuunnellessa havahduin toisinaan miettimään, että kuka puhuu ja kenestä. Kunnes lopulta päättelin, että jonkun haastateltavan suulla nyt puhutaan. Oma vaikutuksensa on ollut tietysti sillä, että kuuntelen äänikirjaa yleensä juuri ennen nukkumaanmenoa, jolloin siitä muutenkin vähäisestä aivo- ja muistikapasiteetista on enää murto-osa käytössä, suurimman osan ollessa joko päivän askareista ylirasittunut tai peräti menossa kohti höyhensaaria. Eli edellä mainittu ei ole sinänsä kirjan syytä. 

Teksti ja kieli ylipäätään oli hyvää ja mukaansatempaavaa, mutta kaiken kaikkiaan aihe huomioiden mummoikäisen makuun tietenkin liian ”nuorisolaista”. Ja ikävä kyllä, teksti sisälsi sanoja ja asioita, joista en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Mutta sehän kuuluu asiaan. Mies- ja naispolvet vaipuvat unholaan. 

En väitä, että omakaan ulkonäkö olisi täysin merkityksetön asia. Treenaan ja liikun ja rajoitan sitä, mitä suuhuni pistän. Mutta enemmänkin terveyden ja hyvän olon kuin ulkonäön vuoksi. Mutta ehkä siinä vähän ulkonäkökin puolivahingossa kohenee, kun tuntee itsensä pirteämmäksi ja hyväkuntoisemmaksi. Se on pitänyt jo hyväksyä, että laardi ei tietyistä paikoista lähde, vaikka päällään seisoisi. Ja tukka harmaantuu, naama roikkuu ja joku muukin paikka.

Tunnen syvää kunnioitusta niitä ikäihmisiä kohtaan, jotka jaksavat huolehtia itsestään ja liikkumisestaan, kuten esimerkiksi Siiri Rantanen ja monet muut. Tällä viikolla kuntosalilla oman PT:ni ohjauksessa näin itseäni varmaan kymmenen vuotta vanhemman rouvan, joka pisti menemään etunojapunnerruksia kuin tyhjää vaan. 

Kun Katri ja Nelli vähän ikääntyvät, niin huomio siirtyy heilläkin toivottavasti muihin asioihin. Ihminen on kaunis minkä ikäisenä ja -näköisenä vain ja siitähän kirjassakin oli kysymys.

Kuva: suomalainen.com

Tekstilainaukset: intokustannus.fi, Bookbeat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty. 

Millaista on olla eläin?

 

Eläinten käyttäytymistieteen tohtori,  tietokirjailija ja tiedetoimittaja Helena Telkänranta todellakin tuntuu tietävän mistä kirjoittaa. Kirjassaan Millaista on olla eläin? lukijakin tuntee melkein pääsevänsä eläinten pään sisälle tuntemaan ja kokemaan miten aistit ja minkälaiset vaistot eläimiä ohjaavat.

Kirja pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen ja näitäkin prosesseja avataan teoksessa, mutta maallikollekin täysin ymmärrettävässä muodossa, onhan tähän kirjaan tarttuvalla sama mielenkiinnon kohde kuin kirjoittajallakin - eläinten käyttäytyminen.

Koin monta ahaa-elämystä osioissa, joissa kerrottiin koirista ja niiden käyttäytymisestä. Sain myös monta uutta vinkkiä miten toimia koiran kouluttamisessa, vaikka takana on jo neljän koiran emännyys. Myös lapsuusajan lemmikkieni (hamsterit ja undulaatit) käyttäytymiseen tuli näin jälkikäteen oivalluksia.

Kirjassa käsiteltiin sekä kesyjen että luonnonvaraisten eläinten käyttäytymistä. Mitkä eläimet kokevat tunteita, minkälaisia aisteja eläimillä on sekä miten yksinkertaisina pitänämämme eläimet voivat oppia monimutkaisia asioita. Yllätyksiä löytyi esimerkiksi kalojen ja lintujen maailmasta. Ja myöskin se oli yllättävä uusi tieto, mitkä eläimet ovat ihmisapinoiden jälkeen läheisintä sukua meille ihmisille. Tiedätkö sinä? Jos et, yritä arvata. Vastaus löytyy sivun alalaidasta.

Suosittelen tätä kirjaa luettavaksi tai kuunneltavaksi, löytyy ainakin BookBeatin valikoimista. Lukijana Krista Putkonen-Örn, jonka ääni sopi mielestäni oikein hyvin tähän teokseen.

Tämä teos on julkaistu vuonna 2015 huomioitu Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla, Lauri Jäntin palkinnolla sekä Tieto Finlandia -ehdokkuudella.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat ja Pixabay

Vastaus: päästäinen

Ratkaisuja läskeille

 

Raisa Omaheimo oli minulle ennen tämän kirjan kuuntelemista tuttu Ylen tv-sarjasta Sohvaperunat, jossa hän oli taannoin mukana. Tästä tuttuudesta johtuen tulin tarttuneeksi tähän Raisan kirjoittamaan teoksen Ratkaisuja läskeille.

Googlettamalla löysin mitä kaikkea Raisa on tehnyt ja tekemisillään ansainnut perunana olemisen ja tämän kirjan kirjoittamisen ja ääneen lukemisen lisäksi. Lista on pitkä ja ansaitsee arvostukseni. Tosin en itse ole mitenkään erityisen feminismin kiihkokannattaja enkä ole äärimmäisen kiinnostunut XL-kokoisena kehopositiivisuudesta. Enkä koskaan kutsuisi itseäni enkä muitakaan mahtavan kokoisia läskiksi. Kuten en naisen sukuelintä v-kirjaimella alkavalla sanalla. On teoria, että kun kutsuu itseään ennen muita halventavasti, muut eivät sitä tee. Lienee toimiva juttu, mutta kannattaako se silti.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista Raisan itsensä ääneen lukemana. Mikä onkin mainio juttu, kun kyseessä on omakohtainen tai omista näkökulmista lähtöisin oleva aihe. Raisan ääntä oli myös miellyttävää kuunnella. Kirjassa Raisa toteaa ääneen monta ennalta tuttua näkemystä, joihin ylipainoiset ihmiset mustavalkoisesti kategorisoidaan. Kuten se ikivanha ajatus siitä, että ylipainoiset ihmiset ovat saamattomia ja laiskoja, kömpelöitä, kankeita, rumia, hieltä haisevia ja niin edelleen. Ylipainoinen ihminen tosin saattaa olla aikaansaamaton, mutta onko se ylipainon syy vai seuraus. Muuten kaikkea edellä mainittua voivat yhtälailla olla kaikenpainoiset ihmiset. 

Kaikenlaista hauskaa voi sattua, kun on ylipainoinen. Mutta onko se hauskaa myös itsensä ylipainoisen näkökulmasta vai vain tilanteita seuraavien silmissä. Jos ei esimerkiksi lentokoneessa saa vyötettyä itseään turvavöihin, tuodaan lisävyö ja olenpa kuullut, että matkustaja on köytetty paikalleen kuljetusliinoilla. Liekö tottakaan.

Kirjan myötä mietin, että ylipainoiset naiset ovat tietysti aivan eri lukunsa kuin ylipainoiset miehet. Mies voi jopa saada arvostusta kroppansa isosta koosta, vaikka näin naisnäkökulmasta voin sanoa, että mikään ei ole ällöttävämpää kuin miehen puolipalloa muistuttava vatsakumpu tai iso takamus - eivätkä nämä näytä yhtään paremmalta naisellakaan.

Tässä iässä mietin jo paljon enemmän ylipainon aiheuttamia terveydellisiä haittoja kuin ulkonäkökysymystä. Ajattelen itse, että ylipaino on omaa syytäni, vaikkakin siihen on myös syitä, jotka ovat johtuneet asioista, jotka eivät ole olleet täysin omassa vallassani. Huomaan myös (ja sain myös kuulla työterveyslääkäriltä), että siinä aivojen osassa joka viestii kylläisyydentunteesta, on ylipainoisilla joskus "vikaa". Viestiä kylläisyydestä ei tule, vaan tarpeeksi syöminen pitää nähdä toisin keinoin, vaikkapa noudattamalla vanhaa tuttua lautasmallia.

Niin, niistä Raisan muista saavutuksista ja tekemisistä. Wikipedia kertoo hänen olevan kirjailija, kolumnisti ja taiteilija, myös stand up -koomikko. Hän on saanut Pro Feminismi -palkinnon näytelmästään Läski vuonna 2016 ja Mieletön teko 2020 -palkinnon mielenterveysongelmien esille tuomisesta monin eri taiteellisin keinoin. Tässä siis vain muutamia nostoja.

Arvostan ihmisiä, jotka ottavat rohkeasti kantaa epäkohtiin ja taistelevat kuka minkin asian puolesta ja uskaltavat puhua ääneen vaikeista ja vaietuista asioista. Minulle välittyy kuva juuri tällaisesta Raisasta. Ja olen monista asioista hänen kanssaan samaa mieltä, vaikken itse mene ajatuksieni kanssa niin äärimmäisyyksiin enkä hajottele ajatuksiani lihavuuden tiimoilta atomeiksi asti.

Sen lisäksi, että kirjassa oli paljon asiaa ja arkielämän totuuksia ylipainosta, se oli myös hyvällä tavalla hauska.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat