keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Elävät ja kuolleet Winsfordissa Håkan Nesser


Kulutamme jonkin verran kauno- ja tietokirjallisuutta Isännän kanssa. Hän lukee ja minä kuuntelen. Siis kumpikin itsekseen. Ei hän siis lue minulle ääneen. Tietokirjallisuutta, joka on enemmän minun juttuni, on melkein parempi lukea kirjana kuin kuunnella äänikirjapalveluista. Isäntä lainaa kirjansa kirjastosta ja minä käytän Bookbeatin äänikirjavalikoimaa. (Ei kaupallista yhteistyötä).

Joskus ostan tietokirjoja, kuten viimeksi Antiikki- ja keräilymessuilta kaksikin uutta kirjaa, joissa on neulemalleja. Toisessa sukkia ja toisessa kirjoneulepuseroita. Lukemalla luettavia kirjoja ei kummankaan mielestä ole järkeä ostaa kotiin pölyttymään. Tuskin niitä tulee toiseen kertaan luettua. Jokin aika sitten ostin tapojeni vastaisesti kirpputorilta parilla eurolla erään klassikon, mutta en päässyt siinä alkua pidemmälle, joten pistin sen kiertoon. Jätin / ”unohdin” sen vuokramökin hyllyyn ilahduttamaan jotakuta toista lomailijaa.

Otsikossa mainitun psykologisen jännärin Isäntä luki kirjana ja hänen suosittelemanaan minä kuuntelin sen äänikirjana. Kirja on alunperin julkaistu jo vuonna 2013. Siinä liikutaan eri aikatasoissa. Välillä kaukana menneisyydessä ja sitten taas tässä päivässä. Tästä syystä se on äänikirjana melko ”haasteellinen”, kun ei voi tietää kuin tarinasta päättelemällä, missä nyt mennään. Paperisessa kirjassa eri aikatasoissa olevat  luvut oli painettu erilaisella fontilla, joten tätä ongelmaa ei ollut ollenkaan.

Juoni oli lopulta aika yksinkertainen ja loppuratkaisu vähän liiankin helppo. Melko alussa kerrottiin, mitä tapahtui, kuka tapettiin ja kuka oli murhaaja. Loppu oli sitten kerrontaa siitä, kuinka murhaaja peitteli tekoaan. Vaikeuskerrointa lisäsi se, ettei hän ollut itsekään täysin varma siitä, oliko kohde ehkä vielä sittenkin elossa. Lukija sai odotella, että mistä ja miten vyyhti alkaa purkautumaan.

Käännöskirjallisuudessa minun hataraa nimimuistiani rasittaa se, että kirjoissa usein on laaja joukko ystäviä, sukulaisia, naapureita, entisiä ja nykyisiä sussuja, työkavereita ja koulukavereita ja ties ketä. Niistä ei meinaa pysyä kärryillä, kuka kukin on eikä sitä kaikista heti edes kerrota. Heti alusta alkaen pitäisi kirjoittaa kirjan edetessä sen henkilöistä luettelo. Joissakin kirjoissa sellainen onkin sisälehdellä jo valmiina.

Alkuun kuuntelin tätä kuntosalilla, mutta vaihdoin sinne kuunteluun vähemmän keskittymistä vaativan kirjan, jossa ei ole varsinaista juonta ja sen voi aloittaa melkein mistä kohdasta vaan. Sen olenkin jo kuunnellut kahteen kertaan. Sitä samaa kirjaa käytän myös ” nukahtamislääkkeenä”. Sen unettavaa rauhallista  mieslukijaa kuunnellessa tipahtaa uneen aika äkkiä.

Tässä nyt esillä olevassa kirjassa lukijana oli naishenkilö, mutta hänen seurassaan en onnistunut nukahtamaan, vaikka ääni olikin aika monotoninen.

Kaikenkaikkiaan Elävät ja kuolleet Winsfordissa oli ihan mukiinmenevä jännäri vaikka lomalukemiseksi. Ei mikään uutuus, mutta uutuus sille, joka ei vielä ole sitä lukenut.

Kuva: Tammi.fi

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Elämä ilman tarjotinta


Yle uutisoi kuluvalla viikolla, kuinka jossain helsinkiläisessä koulussa on päätetty luopua tarjottimien käytöstä kouluruokailussa ilmasto- ja säästösyistä. Sama käytäntö on ollut jo vuosia monissa muissakin kouluissa.

https://yle.fi/a/74-20085625?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Erikoisella Asiantuntijalla on näkökulmaa asiaan kahdestakin eri suunnasta. 

Muutama vuosi sitten opiskelin yhden lukukauden ajan eräässä aikuisoppilaitoksessa, jossa myös päätettiin tarjottimista luopumisesta siellä ollessani. Tarjottimettomuus kuulemma säästää kolme koneellista tiskiä päivässä. Oho.

Tarjottimet poistettiin ja siitä seurasi melkoisen epämiellyttävä kaaos ahtaassa ja ”yksipuolisessa” linjastossa, joka oli vielä lyhytkin. Käsiin olisi pitänyt saada mahtumaan kaksi lautasta (pääruoka- ja leipä/salaatti-) sekä ruokailuvälineet ja servetti. Vesi/piimä/maitolasin kuljettamisesta samalla kertaa ei kannattanut edes haaveilla. Samaan aikaan samalla alueella parveili ruokailijoita joka suuntaan, kuka mitäkin hakemassa tai pöytään viemässä, kääntymässä pois jonosta tai poistumassa ruokalasta. Loppupäässä saattoi vielä saada tällin keittiön ovesta, joka oli sellainen eestaas kääntyvä läppä.

Juoma piti hakea erikseen ja vielä kerran jälkiruoka/kahvi. Pöydät olivat tiheässä ja tuoleja niiden ympärillä paljon. Aikuisopiskelijat kun eivät enää välttämättä ole mitään pajunvitsoja vartaloltaan, niin olihan siellä pöytien ääressä aika tiivis tunnelma. Kuumakin usein. 

Itsekin pudotin käsistäni jotain lattialle juuri vilkkaimpaan kohtaan, rikoin astian ja jouduin vaivaamaan muutenkin äärirajoilla toimivaa keittiöhenkilökuntaa siivousasialla. Ja samalla piti yrittää varoittaa muita kulkijoita liukastumasta aiheuttamaani sotkuun ja sirpaleisiin.

Silloin tällöin teen keittiökeikkaa isossa keittiössä ihan vaihtelua saadakseni sekä henkisesti että fyysisesti. Hoidan useimmiten myös tiskiä, niin kuin kaikki muutkin siellä työskentelevät, kokkia myöten. Ammattikeittiöissä on ehkä erilaisiakin tiskikoneita, mutta periaatteessa ne pesevät yhtä korillista tiskiä vain noin parin minuutin ajan. Yhden koneellisen hinkkaaminen ei siis todellakaan kestä kahta-kolmea tuntia, niin kuin kotikoneilla. Jos tiskikone ei ole käytössä, se pitää silti sen sisällä olevan veden vaaditussa lämpötilassa, joka on jotain päälle 60 astetta. 

Kolmella koneellisella ei niin ollen säästetä juurikaan sähköä. Ehkä ripaus pesuainetta ja ehkä vähän vettä. Suurissa, satojen oppilaiden kouluissa ja muissa ruokailupaikoissa säästö on tietenkin suurempi. Uskon ja ainakin haluan uskoa, että nykyaikaiset tiskiaineet laitoskeittiöissäkin kilpailevat luontoystävällisyydessä keskenään. Ovat ne joskus olleet sellaisia myrkkyjä, että pesuaineastiaa vaihtaessa on pitänyt pukea hengityssuojain ja suojakäsineet. Ainakin jälkimmäiset pitää pukea nykyäänkin. 

Tarjottimet ovat vain häviävän pieni osa kaikesta siitä tiskimäärästä, mitä koneilla pestään. Lisäksi ne ovat yleensä varsin puhtaita, mutta onhan ne hygieniasyistä pestävä jokaisen käytön jälkeen yli 60 asteessa.

Edellä mainitsemassani keikkatyöpaikassa ei myöskään ole tarjottimia, mutta siellä on kaksipuoleinen linjasto ja väljät tilat muutenkin. Lisäksi juomat on joka tapauksessa haettava toiselta pöydältä, joka on eri suunnassa kuin linjasto. Silloin ei tapahdu sitä, että kaikki hyörisivät muutaman neliömetrin alueella, kuka soppalautasen, kuka haarukoiden ja kuka kuuman kahvi/teekupin kanssa.

Ilmastoa ja luontoa pitää tietenkin säästää, mutta eiköhän tässä nyt ammuta kuitenkin taas tykillä hyttysiä. Oppilaitoksessani ruokailutilanteet muuttuivat yhdeksi sirkukseksi ja hulabalooksi, kun koko ajan piti pitää kaksin käsin kiinni lautasista, niinku. Ja varoa, ettei törmäile muihin ja olla jatkuvasti väistymässä ja siirtymässä, kun joku oli kinkeämässä pöytään tuolirivin viimeiselle paikalle ja soppalautanen hänen käsissään juuri läikkymässä yli pahaa-aavistamattomien ruokailijoiden niskaan. Lisäksi monella oli kiire ruokailun jälkeen jonnekin: antaa tilaa uusille syöjille ja syöjättärille ja mennä kahvittelemaan jonnekin käytävälle väljemmin opiskelukavereiden kanssa, hoitamaan joitain asioitaan tai niin sanotusti      ”haukkaamaan raitista ilmaa”.

Uutisessa mainitussa koulussa moni olikin hankkinut oman tarjottimen, mikä onkin loistava ratkaisu tilanteeseen. 

Tarjottimien sijasta säästötoimet voisi suunnata johonkin muuhun. Esimerkiksi roskasäkkien täyttöasteeseen, ennen kuin ne viedään ulos. Pois lukien päivän/illan viimeiset roskat. Tai biojäteastioiden pesemiseen jokaisen tyhjennyksen jälkeen tiskikoneessa, poislukien päivän/illan viimeinen tyhjennys. Yhden muovisen 200 litran roskasäkin hiilijalanjälki on varmasti suurempi kuin tarjottimien pesu kolmessa koneellisessa.

Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.




torstai 25. huhtikuuta 2024

Kutsumattomia vieraita


Alkuviikosta meille tuli vieraita yllättäen ja pyytämättä. Noron Yrjö ja Ribbe, oletan.

Isäntä sairastui ensin ja minä vajaat kaksi vuorokautta myöhemmin. Parina päivänä oli ihan pientä lämpöä ilman mitään muita oireita. 

Keskiviikkona menin etätöistä toimistolle, mutta kuultuaan perheenjäsenen tilanteesta, esihenkilö passitti minut heti kotiin takaisin. Ja se oli viisautta, koska noro tuntuu tarttuvan tosi ärhäkästi.

Tartunnan lähteeksi epäilen erästä yleisötilaisuutta, jossa käytiin viime lauantaina aamupäivällä. Ensi kerralla pitänee suojautua ainakin kuonokopan kanssa. Kertakäyttökäsineet voisi myös tulla kyseeseen. 

Tätä kirjoitettaessa kolmantena päivänä, torstaina, ovat Yrjö ja Ribbe jo lähteneet, mutta huono olo ja voimattomuus jatkuu. Päätä ja lihaksia särkee. Chat-lääkäri kirjoitti, ettei lihassäryt kuulu tyypillisesti taudinkuvaan. Pienikin ponnistus nostaa (tuskan)hien pintaan.

Eikös  sitä sanota, että kala ja vieraat alkavat kolmantena päivänä haisemaan. Nämä vieraat haisivat kyllä heti alkuun ja melko pahalta. 

Jospa jo huomenna voisi syödä jotain kevyttä ja alkaisi voimat palailemaan. 

Kuva: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Mökkipäiväkirja 4/2024


Kolmas kokonainen päivä mökillä eikä mitään erityistä raportoitavaa ole. Paitsi että ulkona on ihan huikean hieno auringonpaiste. Räystäältä tippuu vesi, vaikka pakkastakin taitaa olla useampi aste.

Eilinen lumisade muutti kelin ihan päinvastaiseksi kuin alkuviikolla. Kurakelistä ei ole tietoakaan ja Haukkulin tassut eivät likaannu lenkillä. 

Minä varustauduin ihan liian kevyillä kengillä ja joudun lompsimaan Isännän noin viisi numeroa liian suurilla kumisaappailla, kun vien Haukkulia iltapäivälenkille. 

Isäntähän vie sitä aamuvirkkuna usein jo ennen kello kuutta ekalle lenkille. Minä vielä nukun sen jälkeen kolmekin tuntia. Parina aamuna heräsin klo 9.30, vaikka en erityisen myöhään ollut valvonut. Täällä Herrankukkarossa kun ei kuulu minkäänlaisia ääniä ulkoakaan. 

Järven jää näyttää kestävän vielä ulkoilijoita ihan hyvin. Tänään siellä on nähty sekä kävelijöitä että hiihtäjiä. Sanoin Isännälle, että ”Mä niiiiin menisin hiihtämään tuonne järvelle, jos olis sukset mukana.”  (Huumoria). Minulla ei ensinnäkään edes ole suksia, jotkut vanhat räyskät (sinänsä ihan hyvät, mutta ei niissä mitään karvoja tms. ollut) annoin SPR:n Konttiin. Koululiikunnan jälkeen ja sen ansiosta olen päättänyt olla hiihtämättä enää koskaan, jos ei ihan pakko ole.

Meillä Isäntä huolehtii hiihtämisestä. Minä taas harrastan juuri sellaisia lajeja, joita ei koululiikunnassa ollut: kuntosalilla käymistä, pyöräilyä ja joskus olen käynyt uimassakin säännöllisesti. Se on nyt kyllä valitettavasti jäänyt pois. Hetkittäin alkoi ällöttää muiden uimahallin käyttäjien epäsiisteys. Nyt uusimpana on mukaan tarttunut innostus aamuiseen parinkymmenen minuutin joogahetkeen nettisovelluksen ohjaamana.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.


tiistai 9. huhtikuuta 2024

Mökkipäiväkirja 3/2024


Toinen aamu mökillä alkoi tuulisena. Tämä on selvästi niemen tuulisempi ranta. Vähän niin kuin Rodoksen saarella. Siellä on tuulisempi ranta, jota kutsutaan osuvasti tuuliseksi rannaksi. Ja siellä tuulee aina. Se toinen puoli on nimeltään Ellin ranta ja siellä on paljon tyynempää. Ja varmaan varsinkin keskikesällä se on melkoinen käristysranta.

Maahan oli satanut uutta lunta noin viisi senttiä ja kävin Haukkulin kanssa siihen tutustumassa aamulla jo ennen kello kuutta, kun H. ehdotti, että voitaisko käydä lorauttamassa päivän ekat pissat. Haukkuli ihmetteli uutta lunta kovasti, olihan maisema edellisenä iltana ollut lähes lumeton. Ja tuoksujen aarreaitta, eli mökin ympäristön varvikko sinne ”ykkösmökille” (jossa oltiin silloin, kun korona puhkesi kukkaansa) saakka oli lumen alla.

Taasko on joku karman laki ottanut paikkansa. Kun ollaan täällä tuulisella puolella, niin tapahtuu joku katastrofi. Viimeksi korona, nyt Vantaan kouluampuminen. Molempien vaikutuksesta mökkiloma muuttui vähemmän rentouttavaksi. Ja uutisia asiasta pitää kytätä netistä ja telkkarista monta kertaa päivässä. Ahdistaa ja masentaa. 

Isäntä tuskailee, kun ei ole kotona lumitöitä tekemässä. Siellä on tiettävästi vielä enemmän lunta kuin täällä. Mökki-isäntä aurasi mökkitien jo aamupäivällä. Mutta tuskin täältä mihinkään tarvii lähteä ennen varauksen loppumista. Ellei sitten joku vaikka käräytä persaustaan kiukaaseen tai jotain vastaavaa.

Mutta kyllä tämä mökkiloma aina kotiolot voittaa. Tällä ei tarvi miettiä mitään pyykkäyksiä, silittämisiä, ikkunanpesuja eikä muita siivouksia tai pohtia mahdollista tulevaa kph/saunaremonttia. Ja tämä rikkomaton hiljaisuus, mikä on havaittavissa varsinkin iltapimeällä, on ihan ainutlaatuista. Kaupungissa sellaista ei ole koskaan. Aina kuuluu jostain joku pärinä tai pörinä tai valtatien humina.

Silloin neljä vuotta sitten järven jää paukkui illalla ja yöllä, kun kävin Haukkulin kanssa ulkona. Se oli jotain ihan maagista kuunneltavaa, vähän pelottavaakin. Tiesin, että jää pitää ääntä, mutta en osannut kuvitellakaan sitä sellaiseksi jyrinäksi ja paukahteluksi. Haukkulikin oli ihan ihmeissään. 

Kouluampumisesta tihkuu mediaan tietoja vähitellen. Mikä sitten pitää paikkansa ja mikä ei. Se olikin melkein arvattavissa, että ampuja on ollut koulukiusaamisen kohteena. Ja ties mitä muuta vielä. Oliko tämä sitten jonkunlainen kosto ja oliko surmansa saanut lapsi se pahin kiusaaja vai valikoituiko  hän uhriksi sattumanvaraisesti? Tuskin kiusatulla on nyt yhtään sen parempi olo, vaikka kosto olisikin osunut ”oikeaan” kaveriin. 

Se kiusaaminen pitää saada kouluista nyt loppumaan ihan aikuisten oikeesti. Se toimii siemenenä myös myöhempään työpaikkakiusaamiseen. Helpomminhan se on sanottu kuin tehty. Hyvän teon teki Toivo Sukari, joka lahjoitti 70 te lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Arvostan. Muutkin raharikkaat voisivat tehdä saman perässä. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Mökkipäiväkirja 2/2024


Heti mökkitietä ajellessamme (muutama kilometri yhden auton levyistä hiekkatietä) totesimme, että nyt on vuodenaika mökkeilylle väärä. Rospuuttokeli. Tie oli ihan hirveän kurainen. Lenkitä siinä nyt sitten koiraa. Metsässä näytti olevan lunta, mutta tuskinpa ladunpohjat olisivat enää kestävät (kävellen).

Noudettiin avain isäntäparin kotiovelta sovitusti. Ensimmäisenä oven avauduttua pelmahti ulos varmaan vähintään 50 kiloa painava Roope-koira (labradorinnoutaja), jonka muistin kyllä kiltiksi ennestään. Mukava mökki-isäntä lähti opastamaan meitä mökille, vaikkei me mitään erityistä opastusta tarvittu. Kunhan turistiin mökin pihassa niitä näitä. 

Hän oli sahannut avannon laiturin päähän. Nyt olisi elämän tilaisuus käydä avannossa! No ehkä jätetään ajatus vielä ”hautumaan”. Useammankin mökin katolle oli asennettu aurinkopaneeleita. Niemestä oli myös kaadettu useampia mäntyjä ja mökki-isännän pihassa oli selvästikin uuden mökin aihio tekeillä. Varmaankin juuri näistä männyistä. Miten miellyttävä ajatus, että mahdollinen uusi mökki on ollut samassa niemessä jo pitkään, kasvavien mäntyjen muodossa.

No eihän me sitten ekana kokonaisena päivänä jätetty Haukkulin iltapäivälenkkiä sen takia tekemättä, että tassut kuraantuu!! Saahan ne pestyä. Vaikkei Haukkulin omaa shampoota tullutkaan otettua mukaan. Onnistuu se käsisaippuallakin. Ja niin lähdettiin kuraiselle hiekkatielle pienelle lenkille. Aamulenkin ja muut pissareissut Haukkuli olikin tehnyt mökin ympäristön varvikossa, joka oli jo lumeton ja pinta-alaltaan riittävä sekä paljon löytyi nuuhkittavaa, koska kaikilla mökeillä lemmikit ovat sallittuja.

Mökin pohjapiirros on samanlainen kuin siinä toisessa mökissä, jossa olemme olleet kolme kertaa aiemmin. Se on neljän tähden mökki ja tämä on kolmen tähden ja vähän pienempi. Ei näillä kahdella mökillä suurtakaan eroa ole. Keittiövälineistö ja astiat ovat lähes ensiluokkaisia. Mihinkään suuriin kalaaseihinhan ne eivät määränsä puolesta riittäisi, mutta eipä tarvitsekaan. 

Pyykinpesukone on uusi ja hieno. Yleensä emme ole juurikaan pyykänneet mökeillä. Mutta jos tulisi tarvetta sille, niin täällä ei pyykinpesuainetta ole. Eikä tajuttu ottaa omaa mukaan. No, mökki-isäntä varmaan kiidättäisi pyynnöstä sitä meille. 

Myös Haukkulin hammasharja ja -tahna unohtuivat kotiin. Nyt pitää sen hammashuollosta selvitä pelkillä purutikuilla. Haukkulin hampaat ovatkin hyvässä kunnossa. Eläinlääkärikin on niitä kehunut. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 


lauantai 6. huhtikuuta 2024

Mökkipäväkirja 1/2024

Kuvan rakennus ei liity tapaukseen (Pixabay).

Melkein koko alkuvuosi on päässyt hurahtamaan ilman, että kumpikaan meistä olisi saanut kirjoitettua tänne blogiin juuri mitään. Sori siitä. Jotenkin meillä molemmilla on pitkään ollut laarit tyhjinä tekstintyngän suhteen. Pian blogin perustamisesta tulee kuluneeksi viisi vuotta ja alussa tuli postaus päivässä, kaksi parhaassa. Ehkä kaikki sanottava alkaa nyt olla kirjoitettuna blogiin.

Tätä kirjoittaessa olen Isännän ja Haukkulin kanssa lähdössä muutaman päivän mökkilomalle sinne vanhoille ”mestoille”, eli Mikkelin kupeeseen erääseen niemeen, jossa samalla mökkiyrittäjällä on useampikin mökki. Hänen/heidän vanhimmalla ja paraatipaikalla olevalla mökillään oltiin silloin, kun korona puhkesi, eli maaliskuun puolivälissä vuonna 2020. 

(Tätä julkaistaessa olemme jo palanneet kotiin kyseiseltä reissulta. Typerää olisi hehkuttaa somessa poissaoloaan omasta kodistaan. Sama kuin kutsuisi murtovarkaat vapaasti paikalle.)

Yhdellä pienemmistä mökeistä ollaan vietetty viikko kolmeen otteeseen, viimeksi viime vuoden elokuussa ja nyt mennään toiselle pienemmälle mökille ensimmäistä kertaa. Tällä mökinvuokraajalla on siistit ja hyvin hoidetut ja varustetut mökit. Tähän mennessä ei ole ollut mitään valittamista. Paitsi siellä ”koronamökillä” oli Isännän mielestä liian tuulista ja kylmää. Mutta se johtui säästä ja mökin sijainnista niemen nokassa, korkealla mäellä. 

Ollaanhan me käyty paljon muillakin Lomarenkaan mökeillä, muun muassa pari vuotta sitten Ruovedellä. Silloin osui sateinen viikko, kuten yleensä aina meidän kesäaikaisilla mökkiviikoilla. Lisäksi poltin vasemman kankun kiukaaseen ja siihen tuli niin iso palovamma, että siitä olisi pitänyt mennä lääkäriin (omaa kämmentä suurempi). Opin tämän äskettäin työnantajan järjestämällä hätäensiapukurssin kertauskurssilla.

Tälle mökille lähtemisen idea syntyi aika äkkiä ja varaus vielä nopeammin. Kun ei vielä ole kesäsesonki, eikä enää talvilomasesonki, niin vuokramökeillä on nyt hyvin tilaa. Vähän jänskättää mennä taas uuteen mökkiin. Jos ranta on auki, saatan harkita veteen pulahtamista. Mutta tuskinpa se vielä on. 

Nyt kun Isäntä on ollut jo pian puolitoista vuotta poissa työelämästä, alkaa kotiruoka jo kyllästyttämään häntäkin ja mökillä emme laiskuuttamme viitsi käyttää aikaa ruoanlaittoon. Niinpä ostimme marketista muutaman valmisruoka-annoksen, joilla pääsee hyvin alkuun, ehkä pärjätään koko vajaa viikkokin. Tavoitteena on, ettei kovin montaa kertaa tarvisi mökkipaikkakunnalla mennä ruokakauppaan, mieluummin ei ollenkaan. Tästä syystä myös ”hamstrattiin” mukaan kotoa wc- ja talouspaperia, koska vuokramökeillä on niitä yleensä niukasti.

Sitä paitsi se (ruoanlaitto mökillä) vaatii jonkun verran soveltamistakin, kun ei siellä työvälineiden suhteen välttämättä ole yhtä laajaa varustusta kuin kotona ja mausteitakin on rajoitetusti. Enkä edes halua käyttää mökillä lojuneita, ties kuinka vanhoja mausteita. Ne ovat useimmiten jonkun muun mökkiläisen sinne jättämiä ”jämiä”.

Erään naapurimaan kansalaisilla, jotka sattuneesta syystä eivät juuri nyt näillä seudulla matkustele, on varsinkin tapana jättää jälkeensä syömättömiä kuivaelintarvikkeita ja mausteita. Varmaan tarkoitus on sinällään ihan vilpitön, mutta minua silti ällöttää käyttää kenenkään toisen elintarvikkeita, vaikka olisivat käyttökelpoisiakin. Ja niissä pakkauksissa on teksti sen verran oudoilla aakkosilla kirjoitettua, ettei voi olla varma, mitä ryynejä missäkin pussissa on. Tai mitä lie arsenikkia maustepussissa.

Kaikki elintarvikkeet houkuttelee vakituisesti asumattomalle mökille kaikenlaisia tuhoeläimiä. Hiiriä ei olla koskaan nähty, mutta eräällä mökillä oli sähköllä toimivia hiirikarkottimia, joten varmaan siellä oli hiiriäkin. Ja eräällä mökillä käveli muurahaisia pitkin keittiön pöytiä ja kaappeja. Ruoan perässähän ne kaikki tulee, se on selvä. 

Eräällä mökillä Mäntyharjulla oli niin surkeat keittiövälineet, ettei niihin oikein olisi viitsinyt edes koskea. Nähtävästi mökin omistaja oli kyörännyt vuokramökilleen kaikki omasta käytöstään poistamansa, pohjaanpalaneet kattilat ja paistinpannut. Mikroaaltouunikin oli rikki, mutta yllättäen ja pyynnöstä omistaja toi tilalle aivan bränikän, pakasta vedetyn mikron melko lyhyessä ajassa, vaikka oli lauantai-ilta. Joistakin mökeistä vaan näkee naisen käden kosketuksen ja joistakin näkee selvästi, että se puuttuu.

Inhoan kaikenlaisia yleistyksiä, mutta joissain asioissa Isäntä on melkoinen hätähousu, kuten pohjalaiset kai yleensäkin. Olemmehan lukeneet tarinoita kyseisen seudun nuorista miehistä, joita piti suunnilleen sitoa puihin kiinni, etteivät olisi lähteneet liian aikaisin talvisotaan. Vai oliko se sisällissota. 

No joka tapauksessa Isännällä kun on samoja geenejä, niin on siinä pitelemistä, ettei se lähde porhaltamaan renkaat vinkuen ja sorat ropisten mökille liian aikaisin. Sinne ajaa kuuklemäpsin mukaan vajaat kaksi tuntia, mikä on aina hyvin pitänyt paikkansa.

Nyt on myös aprillipäivä ja Isäntä on mielellään aina aprillannut, ainakin yrittänyt ja joskus onnistunutkin. Joskus vuosia sitten, kun asuimme kerrostalossa, hän oli säästänyt viikon vanhan sanomalehden siistinä ja rypyttömänä ja vaihtanut sen aamupalapöydälle tuoreen lehden tilalle. Kerkisin melkein puoleen väliin  asti lukea sitä viikon vanhaa lehteä, ennen kuin aloin epäillä. Ja voi kuinka jollain oli hauskaa.

Jonain aprillipäivänä hän tuli mukamas ulko-ovelta ja pyysi minua tulemaan äkkiä, kun ”Siellä on Anna-Kaisa (naapuri) ja sillä on jotain tärkeää asiaa.” No minä tietysti syöksyin ulko-ovelle eikä siellä ketään ollut.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 


torstai 25. tammikuuta 2024

Paljon melua tyhjästä



Katsoin netistä ihan varta vasten kuntosaliharjoittelun lomassa sen paljon puhutun tv-haastattelun, jossa haastateltavan paikalla oli ohjaaja Tiina Lymi. 

Hirmuinen meteli ja raakkuminen oli somessa hänen käyttäytymisestään kyseisessä haastattelunpätkässä. No joo, alussa ehkä vähän vilkuili seinille ja nyppi puseroaan. Ja oli ehkä hiukan ylimielinenkin, ihan vähäsen. 

Haastattelijan kysyessä kummasta hän tykkää enemmän, näyttelemisestä vai ohjaamisesta, tuli napakka vastaus, että: ” Enhän mä ole näytellyt kymmeneen vuoteen.” Ekana tuli mieleen, että hän ylensi siinä itseään ohjaajana. Mutta saattoi olla niinkin, että se oli napautus näyttelijöitä värvääville tahoille siitä, ettei keski-ikäisille (ja keskinkertaisille?) naisnäyttelijöille oikein tahdo riittää rooleja. Pitäisi kai olla joku pamelatola, jotta saisi rooleja uusista elokuvista.

Jos ei tätä edellä mainittua älämölöä olisi ollut, en ehkä olisi pitänyt hänen käytöstään mitenkään niin kovin erikoisena. Onhan hän kuitenkin taiteilija eikä meistä ihan tavan tytteleistä ja jampoista ole eikä tule elokuvaohjaajia. Saattoi olla hänellä myös jo vähän väsymystä ja stressin purkautumista, kun vuosien käsikirjoitus- ja ohjaustyö oli vihdoin purkissa ja valkokankaalla. Aikuisroolien esittäjätkin olivat vuoden päivät opetelleet Ahvenanmaan murretta. 

Uskokaa vaan, niin tämä elokuva tulee putsaamaan pöydän, kun tämän vuoden Jussi-patsaita jaetaan. Nimenomaan ohjauksesta ja naispääosasta. Ainakin niistä.

Kuva: Wikipedia

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 

Ei kaupallista yhteistyötä



keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Myrskyluodon Maija



Myrskyluodon Maija on visuaalisesti upea ja tunnelmaltaan koskettava kertomus. Elokuva onnistuu välittämään meren kauneuden ja samalla kuvaa vahvasti päähenkilön, Maijan, voimakasta luonnetta. Näyttelijäsuoritukset ovat upeita ja elokuvan musiikki täydentää tunnelmaa hienosti. Vaikka tarina saattaa olla tuttu, se on kuitenkin toteutettu taitavasti, tarjoten katsojalle uudenlaisen kokemuksen. Myrskyluodon Maija on ehdottomasti katsomisen arvoinen, erityisesti niille, jotka arvostavat merellistä draamaa ja vahvoja naishahmoja elokuvissa. 

Pääosan esittäjä Amanda Jansson on tuttu ruotsalaisesta poliisisarjasta ”Ohuella langalla”. Myrskyluodon Maijana hänen näyttelijäntaitonsa pääsevät paremmin esiin kuin tukholmalaisena poliisina. 

Elokuva on kertomus paitsi tahdosta, voimasta ja rakkaudesta, myös luonnon ylivoimasta. Ennen kaikkea se on Maijan kasvutarina nuoresta tytönhupakosta vahvaksi ja rohkeaksi aikuiseksi naiseksi, joka ei pelkää tarttua koviinkaan haasteisiin. 

Elokuvan alussa Maija näytettiin vähän liiankin kevytmielisenä, pikkusta vaille vähä-älyisenä. Tosikkona nyt ainakin. Minusta se oli tarpeetonta, mutta Amanda Jansson onnistui siinä hienosti ja hienovaraisesti, ei päästänyt sitä ominaisuutta roolihahmossaan liian yliampuvaksi.

Verrattuna lähes 50 vuotta sitten esitettyyn tv-sarjaan oli elokuvan pääpariskunta, Maija ja Janne, kokeneet nuorennusleikkauksen. Jannekin oli elokuvassa paljon vetävämmän näköinenkin kuin 70-luvulla.Tv-sarjassa Maija vaikutti ikäistään vanhemmalta, melkein nelikymppiseltä. Ainakin 2020-luvun silmin katsottuna. 

Tv-sarja oli tähän elokuvaan verrattuna suorastaan tylsä, mutta onhan toki tekniikkakin kokenut tässä ajassa melkoisen harppauksen. Lisäksi tv-sarjan käsikirjoitus oli tietenkin elokuvan käsikirjoitusta huomattavasti pidempi, mutta päätapahtumat lienevät toteutuneet kohtalaisen samanlaisina. Ohjaaja Tiina Lymi on tehnyt hienoa työtä, kuten kaikki tiimin jäsenet. Ja mistä olivatkin löytäneet niin karun ja lähes puuttoman luodon, jolla elokuva pääosin oli kuvattu.

Elokuva oli koskettava monelta osin ja viimeistään Lasse Mårtensonin samannimisen sävellyksen ensitahdit saivat kyyneleet nousemaan katsojan silmiin. Melkein kolme tuntia kestävä esitys vaati istumalihaksilta paljon, kuten etukäteen arvelinkin. Mutta pitkästymistä ei silti tapahtunut missään vaiheessa, vaikka tempo olikin aika hidas ja ainoa oikea tähän elokuvaan ja se korosti meren ja luonnon keskellä asumisen omaleimaista luonnetta.

Tämän postauksen ensimmäinen kappale oli tekoälyn kirjoittama. 😁 Huomasitko?

Kuva: Finnkino
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty
Ei kaupallista yhteistyötä.

tiistai 23. tammikuuta 2024

Sirdar Haworth tweed


Ihanaa, vapaapäivä keskellä viikkoa! Aloin kutomaan välillä itselleni jotain. Puikot ovat suihkineet tähän saakka enimmäkseen lastenlapsille ja ukrainalaisille. 

Mutta nyt tilasin itselleni langat ja ohjeen punaiseen raglanhihaiseen villapaitaan nettikaupasta. Kuvassa takakappaleen alku näyttää pelottavan isolta. Mutta paidasta pitääkin tulla väljä ainakin ohjeen kuvan perusteella. 

Lanka on otsikossa mainittu 50% prosenttinen merinovillalanka. Toinen 50% on polyamidia. Käy kuulemma sukkalangaksikin, mutta mielestäni se on siihen tarkoitukseen liian hintavaa. 

Sukkia olen tehnyt Novitan 7 veljeksestä, joka on ilmeisesti poistumassa valmistuksesta (?). Mistähän sitten saa kohtuullisen hintaista sukkalankaa esim. sotilaiden sukkiin? En mitään Nalle-lankaa aio niihin laittaa. Pitänee kaivella nettiä taas. 

Joskus muinoin varsinaista harmaata sukkalankaa myytiin isoissa vyyhdeissä, mitkä piti itse kääriä kerälle. Siihen tarvittiin joku avuksi pitelemään sitä vyyhteä. Muistan, että naapurin paljon kutovilla mummoilla oli sellainen puinen, pyörivä häkkyrä, johon sai vyyhden laittaa ja kerän kääriminen yksinkin onnistui hyvin. 

Tämä lanka on tilattu Käsityöliike Anjalinin nettikaupasta. Samasta paikasta tilasin toisetkin langat samaa merkkiä, mutta eri värejä, kirjoneulejakkuun. Sen projektin aloitan ehkä vielä tänä talvena. En ole koskaan tykännyt tehdä kirjoneuletta, se on minulle liian hidasta näpertämistä. Jos nyt yrittäisin taas. 

Illalla menemme Isännän kanssa katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Siinä on istumalihakset kovilla, kun näytös kestää 2 tuntia 44 minuuttia. Ja alkumainokset ja leffapeli mukaan luettuna varmaan kolme tuntia. 

Viimeksi voitin leffapelistä palkinnon, mutta en muistanut lunastaa sitä, joten Finnkino teki voittoa silläkin rahalla. Silloin käytiin katsomassa Kuolleet lehdet, joka menee siellä vieläkin ja kannattaisi katsoa vaikka uudestaankin. Ensi yönähän selviää, pääseekö se Oscar-ehdokkaaksi. 

Maijasta kirjoitan tänne, kunhan ehdin. 

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 

Ei kaupallista yhteistyötä.