maanantai 26. lokakuuta 2020

Ullan gluteeniton, laktoositon ja sokeriton marjapiirakka



Innostuin kokeilemaan steviaa makeuttajana sokerin sijasta. Olen ollut vähän skeptinen keinotekoisten makeuttajien suhteen. Stevia on kasvikunnasta peräisin ja niinpä uskalsin antaa periksi, koska liika sokeri vie tuhoon.

Marjapiirakan ohje on peräisin Keliakialiiton jäsenlehdestä nro 4, lokakuu 2020. Tein piirakan muilta osin reseptin mukaan, mutta täytteen sokerin korvasin stevialla. Pohjaan siis laitoin normaalisti sokeria, koska stevia ei tee leivonnaisen rakennetta samalla tavoin kuin sokeri. Ai niin ja lisäsin täytteeseen myös yhden kananmunan, jotta se pysyisi paremmin koossa. Täytteeseen laitoin mustaherukoita ja vadelmia suunnilleen suhteessa 50/50. Stevian määrä on sitten toinen juttu. Minkälainen määrä korvaa vastaavan määrän sokeria makeudessa? Ettei tule liian makeaa? Se selviää kokeilemalla. Stevia on melko hintavaa. Ei voi kokonaan siirtyä sen käyttäjäksi, vaikka piirakasta hyvää tulikin.

Pohja:

125g pehmeää rasvaa 

3/4 dl sokeria

2 kanamunaa

2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

1 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta

1dl pähkinää tai mantelia jauhettuna

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 tlk kermaviiliä

1/2 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

Päälle:

3 dl marjoja tai sopiva määrä hilloa

Paista 200C asteessa 35 minuuttia.


Piirakasta saa myös laktoosittoman, kun käyttää kasvimargariinia ja laktoositonta kermaviiliä sekä sokerittoman, kun käyttää pohjaankin steviaa. Vegaaniversioon voisi täytteeksi blenderillä sekoittaa vaikka cashew-pähkinöitä ja kaurajogurttia. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / Gluteeniton-lehti
Ei kaupallista yhteistyötä.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Rakkaudessa erottamattomat

Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat


Kun aloittaa kirjan lukemisen takakannesta, tietää jo hieman, mitä tuleman pitää. Tämän kirjan takakannessa kerrotaan, miten tulee lopulta käymään. Mutta se ei vähennä huiman hienoa lukukokemusta yhtään - päinvastoin. Lukiessa tiedossa oleva lopputulema avaa lukukokemusta syvempiin kerroksiin ja auttaa lukijaa ymmärtämään, miksi niin tulee käymään. Päähenkilöiden kaksoisitsemurha.

Johanna Adorján kertoo isovanhempiensa tarinan ja yrittää samalla itse tutustua heihin paremmin täydentäen tiedossaan olevan  tarinan puuttuvia palasia. Isovanhemmat, unkarinjuutalaiset Vera ja István selvisivät holokaustista. He joutuivat pakenemaan kotimaastaan Unkarista ja pääsivät aloittamaan uuden elämän Tanskassa. He elivät päällisin puolin kuin menneisyyttä ei olisi ollutkaan. Mutta voiko kuoleman uhkan alla eläminen ja kotimaasta pakeneminen koskaan jättää sen kokenutta rauhaan. He kuitenkin kieltäytyivät lopun elämäänsä kertomasta kaikesta kokemastaan.

István sairastuu vakavasti ja siitä saa alkunsa suunnitelma. He eivät halua elää ilman toisiaan, he haluavat kuolla yhdessä. Lähtöpäivä merkitään kalenteriin ja tapahtumat etenevät vääjäämättä lukkoon lyötyä sopimusta kohti. 

Sunnuntaina lokakuun 13. päivänä 1991 he toteuttavat suunnitelmansa. Heidät löydetään kuolleina käsi kädessä omasta vuoteestaan.

Johanna Adorján lähti kuusitoista vuotta myöhemmin seuraamaan isovanhempiensa kulkemaa polkua. Etsiessään juuriaan ihminen löytää matkalla myös paljon uutta itsestään. Syntyy haikean kaunis tarina suuresta rakkaudesta ja samalla kirjoittaja käy läpi omaa ja esivanhempiansa historiaa.

Kirja pureutuu aiheeseen, johon sisältyy kahtalainen eettinen näkökulma. Yhtäältä vakavasti sairaan halu päättää päivänsä ennen kärsimystä, toisaalta terveen ihmisen itsemurha rakkauden takia. Kirjottaja ei moralisoi eikä puolustele isovanhempiensa tekoa mihinkään suuntaan. Hän on todennäköisesti kokenut asian tiimoita syvemmän ymmärryksen. Kyse on suurista tunteista ja valinnoista, jotka koskevat kaikkein eniten näitä kahta ihmistä, isovanhempia.

Kirjan kuvaus pariskunnan viimeisestä päivästä tapahtuu kiihkottomasti ja edeten kohti viimeistä hetkeä ilman draamaa. He vievät koiransa hoitoon, siivoavat talonsa, kirjoittavat viestejä jäähyväisiksi läheisilleen ja valmistavat kuolemansa aiheuttavan lääkeannoksen. Tyynesti ja päätöksensä mukaisesti.

Miltä tuntuu, kun tietää tekevänsä kaiken elämässään viimeistä kertaa? Ehkä se tuntuu helpottavalta. Isovanhempien päätös kuolla yhdessä näyttäytyy lukijalle äärettömän koskettavana, suurena rakkauden tekona. Viimeisenä sellaisena.

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



lauantai 24. lokakuuta 2020

Uunimakkaran ja ysärimätön liitto


Aiemmin olemme julkaisseet blogissamme ysärimätön ohjeen. Ohessa linkki postaukseen:

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/kaikkien-aikojen-ysarimatto.html

Tässä ohjeessa yhdistetään edellinen ja eräs netistä löydetty uunimakkaran ohje. Aikamoista äijäruokaa, joka maistuu muijillekin. Ja maistuisi varmaan sullekin. Kokeile! Tästä riittää ainakin kuudelle hyväsyöntiselle henkilölle.

2 kpl HK:n Sinistä lenkkiä (yhteensä 4 makkaraa)

5 tomaattia

5 sipulia

2 valkosipulin kynttä

120g smetanaa

2 rkl Dijon-sinappia

150g Aurajuustomurua

(rouhittua mustapippuria)

Viipaloi sipulit ja tomaatit paksuiksi viipaleiksi ja murskaa valkosipulin kynnet. Paista sipulit pannulla pehmeiksi, älä ruskista. Paista myös tomaattisiivuja miedolla lämmöllä pehmeämmiksi.

Paloittele HK:n Siniset lenkit uunivuokaan noin tulitikkulaatikon kokoisiksi paloiksi. Lusikoi sekaan Dijon-sinappi ja smetana. Ripottele päälle hiven mustapippuria. Levitä Aurajuustomurut makkaroiden päälle ja kaiken päälle paistetut sipulit ja tomaatit.

Uuniin 175C ja paista 45 minuuttia. Jos haluat, voit keittää perunat kylkeen, mutta tämä menee kyllä ilmankin.


Ei kaupallista yhteistyötä.


perjantai 23. lokakuuta 2020

Kaikkien aikojen mustikkafrittata

 


Kaikkien aikojen helpoin ja herkullinen mustikkafrittata valmistuu alle kolmessa vartissa paistoaikoineen. Ja maistuu ihanalta! 

Tarvitaan:

2 dl maitoa

3 kananmunaa 

250 gr mascarponejuustoa

1 dl sokeria

1 - 2 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

2,5 dl vehnäjauhoja

2 - 3 dl mustikoita




Tee näin:

Sekoita hyvin keskenään maito, munat, mascarponejuusto, kardemumma ja sokerit. Lisää vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Vispilä riittää.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Ripottele marjat taikinan päälle. 

Paista puoli tuntia 225 asteessa uunin keskitasolla.

Anna hieman jäähtyä ja NAUTI. Oheen sopii vaniljakastike tai -jäätelö tai kermavaahto. Kokeilimme Valion Kinuskikermaa. Toimii hyvin! 😋 Mutta tämä ei vaadi välttämättä mitään lisukkeita.




Frittata on italialainen munakkaan tapainen munapohjainen ruoka. Yleensä se tehdään suolaiseksi välipalaksi. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.

Ei kaupallista yhteistyötä mainittujen tai kuvissa näkyvien tahojen kanssa.

Alkuperäinen ohje: ESS 8.10.2020

torstai 22. lokakuuta 2020

Lemmikkieläimen kuolemasta


Perheemme ensimmäisen koiran, valkoisen länsiylämaanterrierin, poismenosta tuli äskettäin kuluneeksi viisi vuotta. Lemmikkieläimen kuolema on monelle yhtä iso tai vielä pahempi asia kuin jonkun lähipiiriin kuuluvan ihmisen kuolema. Niin oli itsellenikin. Ne, jotka eivät ole itse koskaan omistaneet lemmikkiä ja kokeneet sen poismenoa, eivät luonnollisesti aina osaa ymmärtää, kuinka suuren aukon lemmikki voi lähtiessään omistajansa sydämeen jättää. Menetettyä lemmikkiä ei voi korvata mikään eikä kukaan, kuten ei ihmistäkään. Meille saatiin uudeksi koiraksi Haukkuli tasan 9 kuukautta Pepin poismenon jälkeen. Samalla päivämäärällä 4.7., kun Peppikin oli aikoinaan meille tullut, 14 vuotta myöhemmin vain. Kennelnimi sillä on aika osuva. Suomennettuna ja vähän muunneltuna: Kaiken rakkautesi voit minulle antaa. Se kuvaa juuri hyvin tätä nyt nelivuotiasta seurakoirarotuista kymmenkiloista otusta, joka pienenä oli melkoinen naskalihammas ja riiviö, mutta aikuistuttuaan alkanut jo oppia tavoille.

Peppi-koira tuli perheeseen tytärten ollessa varhaisteini-ikäisiä ja poistui heidän ollessaan jo aikuisia, kotoa poismuuttaneita opiskelijoita. Koiralla oli tärkeä rooli perheessä ja se olikin täysivaltainen perheenjäsen, jonka tarpeet ja toiveet huomioitiin siinä missä muidenkin. Näin jälkeen päin tulee toki mieleen asioita, joita olisi paremminkin voinut hoitaa, mutta ne menevät suureksi osaksi osaamattomuuden ja tietämättömyyden piikkiin.

Viimeistä yhteistä päiväämme en tässä sen enempää halua avata kuin että se oli kansainvälinen Eläinten päivä silloinkin. Koirallemme päädyttiin tutkimusten jälkeen antamaan vapauttava piikki läheisellä eläinlääkäriasemalla, jossa todettiin hitaasti edennyt piilevä sairaus, joka alkoi hankaloittaa sen elämää ratkaisevasti.

Suhtautumistavat ja eläinten asema ovat muuttuneet. Ne ovat luoneet erilaisia käytäntöjä ja normeja asian ympärille. Nyt on jo sopivampaa kokea erilaisia tunteita eläimen kuolemasta ja näyttää niitä julkisestikin. Seurakunnat ovat perustaneet sururyhmiä lemmikkinsä menettäneille. Somessa, esimerkiksi Facebookissa, on ryhmiä, joissa voi muistella edesmennyttä lemmikkiään. 

Pienen lemmikin voi haudata oman talonsa tai mökkinsä pihaan. Lemmikin voi myös tuhkauttaa, jolloin se voidaan lähettää krematorioon suoraan eläinlääkäriasemalta. Tuhkat voi sitten ripotella vaikka koiralle mieluisan lenkkipolun varteen tai omalle pihamaalle. Tai säilyttää tuhkauurnassa omassa kodissaan. Lemmikin tuhkaa ei tietenkään ole pakko ottaa itselleen, vaan lemmikin voi antaa krematoriolle joukkotuhkaukseen, jolloin isompi joukko lemmikkejä tuhkataan kerralla ja tuhka hävitetään asianmukaisin tavoin.

Pepin poismenoon oli varauduttu sen verran, että oli päädytty tuhkaukseen jo etukäteen. En voisi ajatella vaihtoehtoa, että se olisi haudattuna jossakin pihapiirissämme. Sama koskisi tuhkan ripottelua pihamaalle, joka sekin oli välillä harkinnassa. Sille olisi ollut hyvä paikkakin ruusupensaan kulmauksessa, jossa keväisin valkovuokot kukkivat juuri Pepin syntymäpäivän aikaan. Koirakin oli valkoinen. Joku muuhan tässäkin talossa asuu meidän jälkeemme ja koiran hauta olisi ikuisesti täällä, tosin uusi asukas ei välttämättä olisi siitä lainkaan tietoinen. Myöskään lemmikkien hautausmaa muutaman kilometrin päässä ei tuntunut hyvältä ajatukselta. 

Tilasimme Pepin tuhkan krematoriosta pienessä keraamisessa uurnassa, jonka kansi on suljettu "pysyvästi" jo krematoriossa. Tarkoitus ei siis ole ripotella tuhkaa mihinkään. Siihen on kiinnitetty pieni laatta, johon on kaiverrettu koiran nimi sekä syntymä- ja kuolinpäivä. Uurna on ollut siitä lähtien vitriinin ylähyllyllä koiran viimeisen pannan, valokuvan ja lempilelun vieressä. Hyllyllä on myös pieni muovinen kannellinen purkki, jonka sisällä on valkoinen karvakiehkura Pepin turkista. Leikkasin sen mukaani eläinlääkäriasemalla, kun olin antanut koirani jo niin sanotulle sateenkaarisillalle.



Suomen ensimmäinen lemmikkien hautausmaa on perustettu Helsinkiin jo vuonna 1924. Vasta 1970-luvulla ne alkoivat yleistyä muuallakin Suomessa. Eurooppalaissa suurkaupungeissa tapa haudata lemmikki erityiselle lemmikkihautausmaalle on ollut käytössä jo 1800-luvulla. Hautausmaille on haudattu kaikkia pieneläimiä, joskus jopa hevosia. Hevosta ja varsinkaan hevosta ei saa lainsäädännön mukaan haudata ihan mihin ja miten tahansa. Se on niin suuri eläin, että hajotessaan se aiheuttaisi terveydellistä vaaraa pohjavesistölle ja sen kautta ihmisille ja eläimille. Sen voi toimittaa kaatopaikalle, erityiseen käsittelylaitokseen tai haudata omalle maalle tietyin edellytyksin. Kukapa sitä nyt rakkaan lemmikkihevosensa maallisia jäännöksiä haluaisikaan kaatopaikalle rahdata. 

Lemmikkien hautausmaalla muistomerkkeinä voi olla hautaustoimistosta hankittu ja kaiverrettu hautakivi tai jokin itse tehty muistomerkki. Lemmikin haudalle tuodaan usein myös sille mieluisia esineitä tai sen panta tai valokuva. Hautausmailla pidetään siivoustalkoita ja koristellaan hautoja pyhäinpäivän ja joulun aikaan. Yhteisöllisyys auttaa selviytymään lemmikin menettämisen aiheuttamasta surusta, jota ei välttämättä ole helppo näyttää tässä ihmiskeskeisessä maailmassa.

Lemmikkien hautausmailla nähdään myös uskonnollisia symboleita. Risti perhekoiran haudalla ei ole mikään harvinaisuus. Tämä viittaisi käsitykseen, että eläimelläkin on sielu. Onko sillä? Ainakin koira oppii erottamaan oikean väärästä, kuten useimmat ihmisetkin oppivat tekemään, eivät tosin kaikki. Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Tapaammeko me Pepin kanssa vielä? Eläimethän ovat synnittömiä, mutta niitä ei ole kastettu kristinuskoon, kuten osa ihmisistä. Eläinten taivaaseen pääseminen ei ole siis yksinkertainen kysymys. Enkelipatsaat lemmikkienkin haudoilla edustavat ajatusta kuolleiden ja elävien välisestä yhteydenpidosta. Enkeleiden uskotaan välittävän viestejä taivaan ja maan välillä sekä huolehtimaan elävistä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Nora Schuurman, Pixabay

Lähde: teologia.fi

Kuvien ja tekstin kopiominen ja käyttäminen ilman lupaa on kielletty.









keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kaikki elämästä(ni)

BookBeatin äänikirja, Antti Holma: Kaikki elämästä(ni) 

Tutustuin Antti Holmaan vuosia sitten, kun hän esiintyi Putos-ohjelman Kissi Vähä-Hiilarin hahmossa. Ajattelin silloin, että tähänkin ohjelmaan piti sitten se yksi kiintiöhomo saada tilastoja petraamaan. Mutta moitin itseäni myöhemmin tästä typerästä ajatuksesta. Ihastuin Holmaan melkein välittömästi.

Lähdinkin sitten ilomielin Antin matkaan kulkemaan hänen elämänpolkujaan ja punastellen kuulemaan rohkeaa ja roisia kielenkäyttöä. Aina välillä nivusten ja persvaon tuoksu alkoi olla niin konkreettista, että piti huilata ja lukea muutama dekkari välipaloina. Niin tuhteja ja tukevia ovat Antin tarjoilemat kielikuvat  kuin paksut lauantaimakkarasiivut, että meinasi tulla ähky.

Sonkajärvi - Helsinki - Lontoo  - Amerikka - akselille mahtuu miehiä ja muistoja. Munankatkuisia ja "läheskaikenkattavia". Iloja ja inhoja. Kaipuuta - mutta katkeruutta, sitä en löydä. Vain suorapuheisuutta. Ja siitä olen iloinen. Kuinka moni muu elämänvuodatus pitääkään sisällään katkeruutta ja sen syövereissä kieriskelyä, muiden syyttelyä, itsensä uhriuttamista.

Ei ole helppoa olla homo ja herkkä. Onko helppoa olla ylipäätään ihminen. Syntyä viidenneksi lapseksi, neljän siskon jälkeen pojaksi - homosellaiseksi. Tai ylipäätään syntyä tähän maailmaan. Antti ei vedä pakasta homokorttia ja etene tai jätä etenemättä sen avulla. Taas tulee mieleen miksi homoutta tai muuta erilaisuutta nostetaan niin paljon esille.

Miksi minä pidän Antti Holmasta? En ole kenenkään älykkyyden tai typeryyden määrittelijä, mutta pidän häntä aitona ja älykkäänä ihmisenä. Itsensä alttiiksi asettavana, rohkeana, oman tiensä kulkijana, sanallisesti lahjakkaana, ilmeikkäänä ja monikasvoisena. Monilahjakkaana.

Meni jonkun aikaa ennenkuin Uko tajusi, että kuuntelen Antti Holmaa. Se ilmitulo tapahtui varmaankin jonkun ääneen luetun takaatulon tai jyhkeän seisonnan maininnan yhteydessä.  Sain kuulla puolitotisen paheksuvan tuhahduksen kommenttina, mutta se ei estänyt minun kuunteluni jatkumista.

Uko ei pidä hänestä yksinkertaisesti siitä syystä, että Antti on homo. Ei voi mitään. Voihan se olla, että ei pitäisi vaikkei Antti homo olisikaan. Uko on sitä koulukuntaa, joka pitää homot erillään itsestään, kaikin tavoin. Näin kapealla katsantokannalla voi vain menettää. Mutta hän saa olla sitä mieltä mitä on.

Kirja ei kuitenkaan päällimmäisenä kerro homosekstailusta, ei oikeastaan paljonkaan, vaan on Antin omaa pohdintaa monenlaisten asioiden äärellä. Keskusteluja Jumalan, Saatanan, ystävien ja monenlaisten ihmisten kanssa turuilla ja toreilla. Kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Syväluotaavaa ja itselleen selittävää ajatuksen juoksua. Kekseliästä sanoilla ja lauseilla irrottelua. Sanojen solinaa ja verbaalista rokkenrollia.

Mielelläni kuuntelin, kun Antti kertoi elämästä(än) omalla äänellään. Iloitsin, kun hänen elämänsä suuri rakkaus löytyi. Kuulin taivasten harppujen soivan ranskalaisella twistillä ja jäin hyvään fiilikseen kuuntelun loputtua 

                              😊

Kuuntelin kirjan sillä ajatuksella, että se on omaelämäkerta tai otteita omasta elämästä. Kirjan esitetään olevan autofiktio. 

Wikipedian mukaan: "Autofiktio on kirjallisuutta, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana, osana tapahtumia, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille."





Lue myös Antti Holman mainioista runoista

Toka kerta

sekä Kauheimmat joululaulut - konsertista.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat /BookBeat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kiellettyä.

tiistai 20. lokakuuta 2020

Puettavaa elektroniikkaa



Ja tapahtui niinä päivinä, että Erikoinen Asiantuntija siirtyi elektroniikan käytössä nextille levelille. Ilahdutin tällä teolla myös jälkikasvua, jonka ei ehkä eniten kaikista tarvitse hävetä äitinsä ja anoppinsa käytäntöjä ja valintoja tietotekniikan suhteen, otaksun.

Karanteenitaidetta kellon näytöllä. Ukko ja muovijoutsen (Poika ja varis)

https://archinfo.fi/2020/05/poikkeusolojen-taide-syntyy-vessapaperista-ja-vihanneksista/

Älypuhelin on ollut käytössäni kymmenisen vuotta. Nuorisolla oli älypuhelin tietysti jo paljon ennen minua. Mutta tunnenpa ikäisiäni henkilöitä, jotka vieläkin sitkeilevät "älyttömän" puhelimensa kanssa eivätkä meinaakaan vaihtaa sitä uudempaan tekniikkaan. Heille sanoisin, että tulkaa tekin jo tälle vuosituhannelle. Digitalisaatio tulee, vaikka et olisikaan valmis.

Niin paljon asioita jo pystyy hoitamaan netin ja puhelimen avulla. Joitain asioita ei enää muulla tavalla pystykään hoitamaan tai vaihtoehtoisesti se on paljon vaivattomampaa netissä kuin paikan päälle menemällä. Esimerkiksi vaikka reseptin uusiminen tai kirjan varaaminen kirjastosta. Veroilmoituksen tekeminen ja jättäminen. Puhumattakaan laskujen maksamisesta ja verkko-ostosten tekemisestä. Ja melkein minkä tahansa ajan varaaminen tai pääsylippujen ostaminen käy kätevimmin netin kautta. Ja kaikista nopeimmin älypuhelimella. Ikä sinällään ei ole este millekään. Iäkkäin työssäni kohtaamani netin käyttäjä (sujuvaa käyttöä) on ollut 96-vuotias.  

Eräänä päivänä työpäivän jälkeen havaitsin, että olin hukannut vuosia palvelleen Garminin rannekkeen, joka mittasi unen laatua, askelten määrää, noustujen kerrosten määrää, kulutettuja kaloreita, sykettä ja leposykettä ja tietysti aikaa ja ties mitä vielä, mitä en edes käyttänyt. Rannekkeen sai bluetooth-yhteydellä synkronoida älypuhelimessa olevan Garmin-sovelluksen kanssa ja niin tiedot pysyivät tallessa. Ranneke oli jo niin pitkään ollut käytössä, että olin jo yhden vaihtorannekkeenkin tilannut, kun alkuperäinen kului poikki.

Kyllähän sen hukkaaminen harmitti. Olisi pitänyt kuitenkin odottaa pari päivää, että varmasti ehtii käydä läpi uudestaan kaikki paikat, missä olin päivän mittaan käynyt, josko se tulisi jossain vastaan. Olin aika varma siitä, että olin pudottanut sen pyöräillessäni töistä kotiin. Niinpä en malttanut odottaa, vaan tilasin samana iltana Gigantin verkkokaupasta Apple Watch 6:n, joka on yhteensopiva puhelimeni kanssa. Laitteilla on kova kysyntä ja heti ilmoitettiin, että ne ovat loppuneet varastosta ja seuraava erä on tulossa vasta 5.10. ja siitä 3-6 arkipäivän sisällä saisin uuden laitteeni. Vasta!

No, ylläri oli melkoinen, kun laite olikin jo varastopäivää seuraavana päivänä noudettavissa Matkahuollon lokerikosta ja vieläpä aamupäivällä. Sopivaa puuhaa syyslomaviikolle siis tiedossa. Garmin-rannekekin sitten löytyi pian sen jälkeen, kun olin tämän uuden puettavan elektronisen laitteen ehtinyt tilata. Mutta ei se mitään. Eteenpäin, sanoi mummo marketissa ja nyt mennään tällä vehkeellä, vaikka hinta vähän kirpaisikin. En aio siitä kuitenkaan huonoa omaa tuntoa kokea.

Monipuolisia ja uusia toimintoja ei laitteesta puutu. Se valvoo käsien pesuakin, olenko pessyt sen 20 sekuntia ja huomauttaa heti, jos en heti kotiin tultuani ole pessyt käsiäni. Jonkunlainen äidinkorvike siis kyseessä. Sehän vielä puuttuu, että se tarkistaisi, onko pylly pyyhitty ja nenä niistetty ja hampaat pesty kunnolla. Applen nörtit pyöräyttäisivät tämänkin ominaisuuden varmasti  hetkessä käyntiin. Ai niin, mutta laitteessa ei ole kameraa... Sillä voi lukea puhelimen sähköpostit ja messenger-viestit sekä käyttää karttapalveluja. Hirveen kätevää, kun ei tarvitse autossa pelätä, että puhelin luiskahtaa penkin alle juuri kun olet ajamassa eksyksiin. 

Kellotaulun voi valita itse useista (kymmenistä?, en ole jaksanut laskea) eri vaihtoehdoista ja niitäkin voi vielä "kustomoida" oman näköisikseen ihan itse. Ja voi laatia useammanlaisen kellotaulun ja vaihtaa sen uuteen vaikka kerran minuutissa. Tai useamminkin. 

Valitsin vaihtehdoista sellaisen, johon saa valita taustakuvaksi 24 eri vaihtoehtoa omista valokuvista. Valokuva vaihtuu aina, kun nostaa kättä vähän ylös ja/tai muuten vaan muutaman sekunnin välein. Lisäksi olen valinnut näytölle oman maun ja tarpeen mukaisia lisätietoja kellonajan lisäksi. 

Tällä hetkellä kellotaulu näyttää vaihtuvien valokuvien lisäksi paitsi kellonajan, myös säätilan (pilvistä, 14 C) ja ympäristön melutason 36dB. Kello vahtii liikkumistani myös niin, että se huomauttaa, jos en välillä nouse kävelemään. Kahtenatoista tuntina vuorokaudessa se käskee nousta kävelemään. Tai miten nyt itse on asetuksissa valinnut. Lisäksi se kerryttää aktiivisuustasoa arkiliikunnassa ja muussa liikunnassa. Se kerää kaikista näistä värillistä kiekkoa itse asetetun tavoitteen mukaan. Ehkä se patistaa tällä tavalla liikkumaan enemmän, saa nähdä.

Laite tunnistaa myös rajun kaatumisen. Jos en hetkeen reagoi sen jälkeen, se soittaa automaattisesti hätäkeskukseen ja samalla puhelimen ICE-etuliitteellä luettelossa oleville henkilöille. Se kysyy vointia tietysti ensin, jolloin on mahdollista vielä perua puhelu. Poikkeuksellisen matalan sekä korkean sydämen sykkeen ja epäsäännöllisen rytmin se huomaa. Saan myös ilmoituksen siitä, jos lähistön melutaso ylittää 90dB:n rajan. Niin korkea melutaso voi jatkuessaan vaurioittaa kuuloa.

Laite valvoo pyydettäessä sydämen toimintaa EKG:tä mittaamalla, mutta ei tetenkään voi ennustaa tai todeta mitään sairautta tai tulevaa sydänkohtausta. Äskettäinhän uutisoitiin, että älykello on teettänyt lisätöitä hoitolaitoksissa, kun käyttäjät arvelevat olevansa sairaalahoidon tarpeessa älykellon tietojen perusteella. 

Kello mittaa myös veren happisaturaatiota, eli onko tyyppi ihan konkreettisesti huonossa hapessa. Vielä en ole itseltäni onnistunut sitä mittaamaan, käsi on ollut jotenkin väärässä asennossa ja kello liian ylhäällä tai alhaalla tai mitä onkaan ollut. Varmaankin koko muija on todellisuudessa niin huonossa hapessa, ettei kellokaan enää tunnista.... 

Mitä näillä kaikilla hienoilla ominaisuuksilla sitten oikeasti tekee, vaatii vähän totuttelua. Ja kaikkiahan ei ole pakko käyttää vain sen takia, että ne sattuu kellossa olemaan. Toivon ainakin, ettei niin paljoa tarvitsisi käyttää puhelinta, kun esimerkiksi tärkeimmät uutiset voi nähdä heti ranteessa. Voi lukea yhdellä vilkaisulla mitä se ameriikanpresidentti on taas valeh... eikun siis twiitannut. Toimintoja voi käyttää myös puheohjauksella. Voi sanoa kellolle vaikka että ”Hei Siri, aloita ulkokävely” ja niin Treeni-ohjelma alkaa mitata aikaa, matkaa, keskinopeutta, keskisykettä jajajaja.....

Muokattu 12.10.: tulin juuri pyörällä töistä ja niiskautin nenääni kellon ”kuullen”, niin jo se kysyi: ”Kuinka voin auttaa?” Siri siis luuli, että puhuin sille jotain. 


Nyt ollaan tultu siihen, että kello on jo kaikkea muuta kuin kello. Kyllä sieltä se kellokin löytyy, kun vähän kaivellaan. Niin kuin älypuhelimien aikanaan tullessa markkinoille, ne sisälsivät vaikka jos mitä äppejä, mutta olihan siellä puhelinkin ja tekstiviestit.

Kävin ruokakaupassa ja maksoin ostokset tietysti heti älykellolla. Olipa helppoa. Ei tarvinnut koskea koronaviruksia kuhisevaan maksupäätteeseen ollenkaan. Samaan tapaan olen aikaisemminkin maksanut puhelimella, joten siinä ei sinänsä ollut mitään uutta.

Jaahas, nyt kello jo ilmoittaakin, että on aika nousta ja liikkua. Ystävä kallehin.

Ohessa linkki samaan aihepiiriin liittyvään postauksemme muutaman päivän takaa.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/10/nomo-vs-fomo.html

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.






maanantai 19. lokakuuta 2020

Kaikkien aikojen nachopelti



Helppoa ja herkullista mättöruokaa!

Tarvitaan:

Pussillinen nachoja
400 gr naudan jauhelihaa
1 pss tacomausteseosta 
1 dl vettä
Sipuli
Öljyä paistamiseen

1 prk juustokastiketta
Luumutomaatteja
Punasipulia

Purkki creme fraichea
Jäävuorisalaattia, rucolaa tms.

Tarjoiluun : guacamolea
 
Uuniin menossa

Valmista tarjoiltavaksi!


Tee näin:

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Pilko sipuli ja kuullota pannulla öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää tacomausteseos pannulle  ja sekoita jauhelihan sekaan. Lisää vesi, sekoita ja hauduta muutaman minuutin ajan.

Laita uunipellille leivinpaperia ja levitä nachot pellille. Kaada jauhelihat nachojen päälle. Lisää pilkotut tomaatit ja punasipulit. Lätki päällimäiseksi lusikallisia juustokastiketta suhtkoht tasaisin välein.

Laita uuniin ylimmälle tasolle noin 10 - 15 minuutiksi niin, että juustokastike ja nachot saavat vähän väriä.

Ota pelti uunista ja lusikoi päälle vielä creme fraichea ja revittyä jäävuorisalaattia tai rucolaa.

Lisää lautaselle annoksen päälle guacamolea.

Namskis, maiskis 😋

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Mikään ei ole niin turhaa kuin lehtien haravoiminen eikä sekään ole ihan turhaa



Tästä aiheesta jaksan jauhaa syksyisin aina uudestaan. Meillä ei ole vuosiin haravoitu pihan lehtiä pois nurmikolta syksyllä. Ne leikataan alleenjättävällä ruohonleikkurilla sopivassa vaiheessa (kun niitä on tarpeeksi paljon) silpuksi. Silppu lannoittaa nurmikkoa ja lannoite on jo valmiiksi luontoäidin levittämää. Samalla välttyy nurmikon haravoinnilta. Onhan se tietysti mukavaa ulkopuuhastelua, eli siitä jää sitten paitsi. Keväällä, kun lumi on sulanut, ei syksyllä nurmikolle jätetystä silpusta näy enää juuri mitään. Ainakaan ensimmäisen nurmikonleikkuun jälkeen. Sinne se häviää ja on luomulannoitetta nurmikolle.



Isäntä parhaillaan käyttää leikkuria ja jälki on tämän näköistä. Haukkuli toimii tapansa mukaan työnjohtajana ja virallisena valvojana.

Kyllä me osa lehdistä haravoidaan kuitenkin kompostiin väliaineeksi talven varalle. Sikäli kuin lehdet nyt pysyvät lehtikompostorissa jäätymättä. Niidenkin kompostoitumisprosessi ehtii päästä käyntiin ja ne pysyvät sen avulla jonkin aikaa lämpiminä ja jäätymättä. Koivun lehdet ovat sopivan ohuita, pehmeitä ja ilmavia tähän tarkoitukseen. Joiltain paikoilta etupihan puolelta saatetaan haravoida vähän ihan yleisen tavan ja siisteyden vuoksi.



Oheisessa kuvassa on kolme pylväshaapaa ja tähän mennessä niistä pudonneet lehdet. Suurin osa niiden lehdistä on vielä vihreitä ja puissa kiinni.

Loput pylväshaapojen lehdistä haravoidaan pois ja säilötään tontille toiseen paikkaan. Ne ovat niin kovia, paksuja ja sileitä, ettei niistä ole kompostiin ainakaan kokonaisina. Silputtuina ehkä olisikin, mutta se ei ole niin hyvä väliaine kuin koivunlehti, juuri sen paksuuden ja kovuuden vuoksi.



Silputun ja haravoimattoman "lehtihunnun" raja. Silputut lehdet häviävät melkein näkymättömiin jo nyt.

Siitä lähtien kun kompostori hankittiin joskus 15 vuotta sitten, ollaan sulan maan aikaan kompostoitu keittiöstä tulevat biojätteet soveltuvin osin. Mitään kananluita sinne ei kannata laittaa. Jos sen tekee, niin niitä löytää kukkapenkistä vielä vuosienkin päästä, mikä on melko iljettävää. Myös kananmunan kuoret kannattaa pilkkoa mahdollisimman pieniksi vaikka talouspaperiarkin sisällä.

Vuoden 2019 keväästä alkaen on meillä kompostointia jatkettu läpi vuoden. Viime talvi oli niin leuto, ettei ollut mitään ongelmaa saada pysymään kompostia sulana. Ja mitäpä siitä, vaikka jäätyisikin. Kyllä se siitä sitten keväällä sulaa. Kompostori sijaitsee lisäksi takapihalla, joten runsaslumisena talvena sinne pitäisi kolata polku tai mennä hiihtäen viemään biojätteitä.

Kuvat: Erikoiset Asiatuntijat, Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Unesta ja nukkumisesta

 

Me Naiset -lehdessä (41/2020) on paljon juttua nukahtamisesta ja nukkumisesta, unista, heräilystä ja heräämisestä. Öiseen, tavallisesti aloitushetkestä lopetusajankohtaan, noin kahdenksan tunnin ajanjaksoon kuuluu nukkujasta riippuen erilaisia jaksoja.

Joku ei nuku ollenkaan. Johanna Elomaa kertoo elämänsä unettomasta jaksosta, jolloin hän ei nukkunut joinaan öinä yhtään. Monesti tulee sanottua väsyneenä, huonosti nukutun yön jälkeen, että en nukkunut sekuntiakaan. Todennäköisesti ja varmasti kuitenkin nukuin, mutta erittäin huonosti - vaipumatta syvään uneen ja näkemättä unia, REM-vaiheeseen pääsemättä. Jutun Johanna sai lopulta diagnoosin: öisin ylivirittyvä aivotoiminta ja vuorokausirytmin kierteisyys. Alun unettomat yöt olivat saaneet aikaan pidemmän päälle aivotoiminnassa muutoksen, joka siis piti Johannan nukkumisyrityksistä huolimatta hereillä. Nykyisin hän on sovittanut elämäänsä nukkumattomuutensa ympärille ja tehnyt muutoksia, jotka ovat auttaneet häntä nukkumaan. 

Toisessa artikkelissa kerrottiin nopeasta nukahtamisesta. Se olikin mielenkiintoinen juttu. Olen itsekin tällainen supernukahtaja. Nukahdan kesken oman ajatukseni, muutamassa minuutissa. Jutun mukaan tämä johtuu pitkäaikaisesta väsymyksestä ja kuormituksesta, jonka tunnistan itsessäni. Aina ei ole ollut näin. Unta on joskus saanut haeskella tunninkin verran. Mutta nykyisin ei tarvitse unta houkutella, vaan uni tulee ja sammuttaa lukulampun nopeammin kuin toivoisin. Olen yrittänyt skarpata tämän asian kanssa ja mennä aikaisemmin nukkumaan siinä onnistumatta. Olen jossakin vaiheessa iltaa (mielestäni liian aikaisessa vaiheessa mennäkseni nukkumaan) hyvin väsynyt, mutta kun sinnittelen ajan ohi, piristyn eikä nukkumaan meno houkuttele yhtään.

Kolmannessa artikkelissa puhutaan unistressistä. Siitä, joka estää nukahtamasta ja herättää aamuyön tunteina pohtimaan kulloinkin pinnalla olevaa huolta tai murhetta. Ruksi tuli tähänkin kohtaan. Monena yönä herään neljän viiden maissa ja joku asia jää pyörimään päähän antamatta unen palata. Jutussa myös kysytään milloin viimeksi heräsin virkeänä, ilman kellon pirinää? No, en muista edes. Joka aamu tuntuu väsyttävän, enemmän tai vähemmän.

Neljäs syy huonoon nukkumiseen ei löydy lehden sivuilta, vaan oman sängyn toiselta puoliskolta. Uko on alkanut heräilemään aamulla ennen kukon laulua, noin viiden maissa saamatta enää unen päästä kiinni. Hän nousee ylös, lähtee kahvinkeittoon ja lehden lukuun ja pitää useimmiten tahattomalla mekkaloinnillaan minutkin hereillä.

Neljättä kohtaa lukuun ottamatta kaikkiin muihin voi löytyä apua vuorokausirytmillä, joka pysyisi kaikkineen suunnilleen samanlaisena viikot läpeensä. Tuntia ennen nukkumaan menoa pitäisi syödä tuhti iltapala, jotta jaksaisi nukkua aamuun asti. Nukkumaan pitäisi mennä suunnilleen samaan aikaan joka ilta ja löytää ensin itseään kuunnellen se aika, kun kroppa ja pääkoppa on otollisessa vireessä nukahtamaan.

Lehdessä oli vielä artikkeleita unen näkemisestä ja nähtyjen unien merkityksistä. Ihminen näkee keskimäärin 26 kertaa vuodessa painajaisia. Painajaisen ja unen yleensäkin muistaa parhaiten, jos siihen herää. Voiko nähdyillä unilla olla meille jotakin kerrottavaa? Artikkelissa mainittu psykologi Anna Riihimäen (haastattelu Kodin Kuvalehdessä) mukaan mikään asia unessa ei ole sattumaa, vaan unien tapahtumat liittyvät elettyyn elämäämme. Unet kumpuavat alitajunnastamme. Painajaiset voivat auttaa meitä selvittämään onko elämässämme kaikki asiat mallillaan. Toisaalta taas unien maailmaan perehtynyt kirjailija ja toimittaja Anna Tommola on Me Naisten haastattelussa sanonut, että uni voi myös olla ihan vain unta, ilman mitään viestiä. Tämä oli helpottavaa kuulla. Omat unet ovat joskus sen verran mielenkiintoisia, että niiden piilomerkityksiä ei olekaan ollut ihan helppo löytää  - eikä sitten siis tarvitsekaan.

Tavallisia toistuvia uniaiheita ovat alastomuus, hampaiden menettäminen, seksuaaliset unet, putoaminen, koetilanne, lentäminen ja rahan tai arvoesineiden katoaminen. Meillä Erikoisilla Asiantuntijoilla on aiheeltaan sama toistuva painajaisuni: oman kodin myyminen ja jonkun erikoisen asunnon ostaminen tilalle. Näistä postasimmekin viime vuoden puolella:

Asuntokauppapainajainen

Unelmien erikoiset talokaupat

Uniasiat mietityttävät meitä, lue toinenkin äskettäinen postauksemme asian tiimoilta: Unta palloon!

 

Miten sinä nukut? Mitä vinkkejä sinulla on parempaan nukkumiseen?

 

Kuvat: Pixabay

Lähde: Me Naiset 41/2020


Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.