torstai 15. huhtikuuta 2021

Kaikkien aikojen avokadopasta

 

 

Helppoa ja hyvää avokadopastaa.


Avakadopasta-satsiin neljälle tarvitaan:

2 syöntikypsää avokadoa

2 - 3 valkosipulinkynttä

1 sitruunan mehu eli noin 1/2 desiä

0,5dl oliivi-tai muuta öljyä

1 dl kermaa

tuoretta basilikaa

suolaa 

mustapippuria

400 gr spagettia tai pastaa


 

Näin valmistuu:

Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet kulhoon. Halkaise avokadot, poista kivi ja lusikoi sisus kulhoon. Muussaa avokado haarukalla tahnamaiseksi. Lisää sitruunamehu. Hakkaa basilika veitsellä silpuksi ja lisää kulhoon. Lisää oliiviöljy, suola ja pippuri ja sekoita.

Keitä pasta tai spagetti ohjeen mukaan suolavedessä, al dente tai kypsäksi oman maun mukaan. Valuta kiehunut pasta tai spagetti, sekoita mukaan kaikki muut ainekset ja kerma. Sekoita. Koemaista ja lisää tarvittaessa suolaa. Nauti heti. 

Namskis,maiskis.


Hakkeloitua basilikaa.


 

Alkuperäinen ohje:

 https://liemessa.fi/2012/08/maanantaisafkaa/


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Poikanimi ja tyttönaispoika ja aikanaistyttö


Kieli osana kulttuuria muuttuu koko ajan ja uusia sanoja ja uusia etunimiäkin tulee käyttöön. 

Termillä tyttönimi on tarkoitettu sukunimeä, joka on peritty yleensä vanhemmilta. Se on peräisin aikakaudelta, jolloin mentiin avioliittoon yleensä nuorena ja naiset ottivat käyttöönsä puolisonsa sukunimen. Se oli jopa pakollista vuosina 1930-1985. Naimattomasta naisesta on käytetty nimitystä poikamiestyttö. Nykyään nimitys on sinkku sekä naisten että miesten osalta. Tarkemmin ajatellen poikamiestyttö on melko outo ilmaisu. Miksei naimaton mies voisi olla samalla logiikalla tyttönaispoika? Entä sitten aikamiespoika? Aikanaistyttö?



Nykyisin sukupuolesta riippumatta kumpikin puoliso voi päättää, pitääkö oman sukunimensä vai ottaako puolisonsa sukunimen. Myös sukunimiyhdistelmä tai kokonaan uusi nimi molemmille on mahdollinen. Sukunimen vaihtaminen muistakin syistä on lisääntynyt. 



Jos miespuolinen puoliso vaihtaa sukunimensä avioituessaan, miksei hänen entinen sukunimensä olisi tasa-arvoisuuden nimessä poikanimi? Ei taida kenellekään tulla mieleen tässä tapauksessa puhua tyttönimestä. Sen sijaan voidaan käyttää termiä syntymänimi, omaa sukuaan, oma nimi, alkuperäinen nimi ja entinen (suku)nimi. Viimeksi mainittu voi myös viitata syntymässä saatuun, entiseltä puolisolta saatuun ta pois vaihdettuun nimeen.



Oikeusministeriön alainen nimilautakunta käsittelee uudet etunimiehdotukset. Vuonna 2020 se on puoltanut käyttöönottoa seuraaville etunimille: Ametistus, Aevi, Bahdoonducaysane, Candreva, Capo, Gaso, Ha-eun, Jekyl, Jääkarhu, Kettu, Kromi, Kukkia, Kuuna, Lit, Loitsu, Mikuska, Mustang, Na'ilah, Ohtomo, Phillippis, Piano, Puuve, Undómiel, Zwakman.

Seuraavia etunimiä muun muassa nimilautakunta ei ole puoltanut: Ekström, Fives, Herra, Julmuri, Kapteeni, Lordi, Lucifer, Pimu, Raivomieli, Ruumiinkukka, Veikkonen ja Örkki-Ukko.

Näissä nimiehdotuksissa ei ole ajateltu henkilön sukupuolta tai ikää. Ehkä en kuitenkaan vaihtaisi omaa etunimeäni esimerkiksi Kuuna-Loitsuksi. Tai Kromi-Ketuksi. Vastasyntyneelle lapselle ei onneksi voi antaakaan nimeksi Herra Lucifer. Tai Pimu Veikkonen. 

Etunimiä haetaan paljon ulkomaisista lähteistä, populäärikulttuurista, fantasiakirjallisuudesta, elokuvista sekä varsinkin luonnosta, joka on nyt hyvinkin trendikästä. 

Omasta mielestäni lapsen etunimen tulee olla sellainen, joka "rimmaa" sukunimen kanssa siten, että jos sukunimessä on ääkkösiä, etunimessäkin voi hyvin olla ja jos sukunimessä ei ole ääkkösiä, ei mielellään etunimessäkään olisi. Oma nykyinen nimeni ei ole tällä tavalla rimmaava, eikä tyttönimikään ollut.

Lisäksi etunimi saisi olla sellainen, ettei joka paikassa, missä nimensä suusanallisesti ilmoittaa, tarvitsisi selitellä ja tavata nimeään kirjain kirjaimelta tai erikseen mainita, onko siinä kaksi vai yksi i:tä ja kirjoitetaanko se y:llä vai i:llä. Se on rasittavaa. Omien lastemme etunimet on valittu siten, että kirjoitusasu tulee ääneen sanottuna kerralla selväksi.

Lähteet: kielikello.fi 01/2021 ja iltalehti.fi

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.




tiistai 13. huhtikuuta 2021

Valkea voima

 

Karin Mäkelä: Valkea voima
Huumeäidin tarina

Mikään ei ole äidille niin tärkeää kuin omat lapset. Paitsi joskus huumeet. Kun huumepiikki on arpeuttanut kyynärtaipeen ja koukku on tarpeeksi syvällä fyysisesti ja henkisesti, ei mikään mene yli huumeiden. Ehkä joskus ja joksikin aikaa, mutta huumeet ovat petollisia kavereita, ikuisia ystäviä. Pyrkivät takaisin, vaikka välit olisivat viilenneet ja yhteistyö olisi pistetty poikki. Alkoholisti on alkoholisti lopun elämää ja niin on narkomaanikin. Narkkari tai narkki.
 

 
Helppoa se on kirja lukea ja ihmetellä, miksi kukaan ottaa sen ensimmäisen piikin tai pillerin tai jauheen tai henkosen. Tai miksi kuiville päässyt riskeeraa elämän, omansa ja samalla lastensa, luullessaan, että homma on hallussa eikä se haittaa, jos pikkuisen arkea tai juhlaa terästää aineilla.

Helppoa se on tuomioita jakaa ja viisastella ja olla tietävinään paremmin ja mikä olisi parasta. Mutta jotenkin minä en vaan yhtään ymmärrä sitä huumevanhempien oikeutta lapsiinsa, joka ei taatusti katso lapsen etua. Narkkarivanhemmilla saattaa olla lapsia huostaanotettuina, mutta mitä sitten tapahtuu. Niitä syntyy lisää - huostaanotettaviksi ennemmin tai myöhemmin. Ja sitten lapsia pallotellaan ees taas sijoituskodin, koulukodin, biologisten vanhempien alati vaihtuvien kotien välillä.
Lapsiko se saa toimia koetinkivenä, että kestääkö vanhempien päihteettömyys ja kuinka kauan tällä kertaa. Huumevanhemmille tuntuu syntyvän hinku lapsiinsa siinä kohtaa, kun lapset otetaan heiltä pois.
 



Lapset ikävöivät omia vanhempiaan, luonnollisesti. Lapset ovat vanhemmilleen lojaaleja - tietysti ovat. Mutta miksi ihmeessä näiden pienten ihmisten pitää kerta toisensa jälkeen kokea syviä pettymyksiä, kun vanhemmat eivät tulekaan sovittuun tapaamiseen, eivät voikaan viettää heidän kanssaan viikonloppua tai kun kotiloma päättyy kesken kaiken milloin minkäkin huumeiden käyttöön liittyvän syyn vuoksi.

Helppoa se on olla mielipiteissään jyrkkä. Mutta kyllä sen melkein maalaisjärkikin sanoo ilman minkäänlaisia sosiaalialan opintoja, että huostaanoton pitäisi pääsääntöisesti olla kertalaakista 18-vuotiaaksi asti kestävä ja narkomaanivanhemmille ehkäisyneuvontaa ja -toteutusta pysyvin tai purettavin keinoin. Ja tietysti muutakin apua.

Tämän kirjan luettuani ajatukseni osin vahvistuivat siitä, että lapsen oikeudet eivät toteudu, jos narkkarivanhempien toiveet ja oikeudet ovat tavallaan ensisijalla. He kuitenkin omalla käyttäytymisellään määrittelevät onnistuvatko tapaamiset, ovatko ne ylipäätään mahdollisia vai peruuntuvatko ne tai keskeytyvät.  Mietin myös sitä, voiko lapsi koskaan olla tahtomatta tavata vanhempaansa. Vaikka sisimmässään sitä voisikin toivoa, niin voiko siltikään.



 
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat, Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


 

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Ilmansuunnat uusiksi


Ilmansuuntien nimet eivät ole sattumaa. Ne ovat saaneet nykyiset nimensä 1800-luvulla. Ja kukapas muu oli asialla kuin suomen kielen uudistaja Elias Lönnrot.

Hän huomasi maata ristiin rastiin matkustaessaan ja kieltä tutkiessaan, että maan eri seuduilla suunnista käytettiin luontaisesti erilaisia nimityksiä. Turun suunnalla etelää sanottiin mereksi ja Pohjanmaalla meri oli lännen tai luoteen nimitys. 



Lönnrotin käsittelyssä etelä sai nimensä siitä, että se oli katsojan edessä silloin, kun aurinko oli korkeimmillaan. 

Sen vastakkaisella puolella oli suunta, johon aurinko vajosi yöksi, maan ja taivaan pohja eli pohjoinen.



Aurinko iti eli nousi aamulla näkyviin suunnasta, jonka Lönnrot nimesi idäksi.

Idän vastakkainen suunta on länsi, johon aurinko laski matalalle. Lansi oli myös murresana, joka tarkoitti alavaa tai syvää. 

Väli-ilmansuunnat nimettiin samaan tyyliin. Ensimmäinen sarastus eli aamun koi nousi koillisesta.



Monien lintujen muuttosuunta oli kaakko, kuten myös kaakkolinnun eli kaakkurin.

Sana lounainen on tarkoittanut alkujaan päivää ja lounas tarkentui sen vuoksi etelää lähellä olevaksi ilman suunnaksi. 

Aurinko painui horisontin taakse luoteessa. Verbi luoda on tarkoittanut monen muun merkityksensä ohella myös laskemista.



Kuvat: Pixabay

Lähde: Tiede-lehti 4/2019, artikkeli Kaisa Häkkisen, joka on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistosta

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

 

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Lintutuntikirja

Käpytikka, kuva: Sanna Hirvonen
sanna_hi68


 

Viime vuonna talvilomalla, jonka vietimme huhtikuun loppupuolella, pidin viikon ajan lintupäiväkirjaa. Talviloma osuu tänä vuonna samalle viikolle eli on vielä edessä päin. Tulimme viikonlopun viettoon mökille ja viime vierailukerran jälkeen on lintujen lajimäärä kasvanut kevättä kohti mentäessä.

Emme olleet mökillä, kun BirdLife Suomi järjesti 16. kerran pihabongauksen. Voit lukea tästä pihabongauksen 2021 tuloksia.

Pidänkin tänään 27.3. oman pihabongaukseni eli tarkkailen tunnin ajan lintuja. En niinkään määriä, vaan lintujen touhuja.

Bongaus alkaa alkuverryttelyllä eli reippaalla aamulenkillä Ukon ja Nuuskijan kanssa. Keho pitää saada lämpöiseksi, jotta tunnin paikallaolo pihalla onnistuu. Bongauksenhan voisi suorittaa sisältä tuvan lämmössä ikkunan ääressä kyyhöttäen, mutta siinä jäisi äänimaailman havainnot kokonaan huomiotta.

Siispä asemiin. Rappusille, tuvan ulko-oveen nojaten, valmistaudun odottamaan. Tarkkailupaikaltani on hyvät näkymät kaikkiin kolmeen pihan ruokintapisteeseen.


Hömötiainen

Hömötiainen saapuu aina paikalle ensimmäisenä. Se alkaa olla harvinainen ja jopa uhanalainen, mutta täällä mökkitienoolla niitä vielä on. Hömötiainen nappaa auringonkukan kuoritun siemenen ja vilahtaa tiheän pihakuusen uumeniin. Ilmestyy uudestaan ja jää syömään ruokinta-automaatille. Sen kolmivärinen, musta-harmaa-valkoinen asu tuo jostain syystä mieleen Chaplinin. Pieni ja nopealiikkeinen, suloinen lintuystäväni. 

 

Sinitiainen

Sinitiainen lennähtää hömötiaisen kaveriksi. Se nappaa nokkaansa kuoritun auringonkukan siemenen ja nakkaa sen saman tien olkansa yli maahan. Onko linnuilla olkapäät? Siltä se joka tapauksessa näyttää. Toisenkin siemenen se heittää pois, olkansa yli, ja vasta kolmannen nappaa mukaansa lentäessään pienen pihakuusen uumeniin syömään eväänsä. Kuusen kätköistä se lentää kerran jos toisenkin hakemaan siemeniä, mutta ei jää syömään ruokinta-automaatille eikä enää ruokailun jatkuessa nakkele siemeniä maahan. Ihan kuin se olisi aluksi suorittanut jotakin laaduntarkkailua. Linnuilla on tapansa, joita kaikkia me ihmiset emme tiedä.

 

Talitiainen, koiras

Talitiainen valitsee ruuakseen talipallot. Se nakuttelee ja napsii talipallon murusia. Toinenkin talitiainen saapuu sen kaveriksi. Kas, koiras ja naaras - lienevätkö löytäneet juuri toisensa ja nyt tulivat treffeille. "Nähdään talipalloilla" -tyyliìn. Koiraan ja naaraan erottaa helposti siitä, että vatsan yli kulkeva musta raita on koiraalla selvästi paksumpi, naaraalla joskus jopa hieman rikkonainen.

 

Kuusitiainen


Kuusitiainen tulee varovaisesti paikalle, kuin olisi kutsumaton vieras. Nappaa siemenen melkein lennossa ja katoaa pihamännyn piiloihin nakuttelemaan jyvää varpaidensa välistä. Kuusitiaisella näyttää olevan tukka hieman pörhöllään, kun sillä on päässä kuin pieni töyhtönysä. Taisi jäädä aamulla sulat sukimatta. Hömötiaisesta kuusitiaisen erottaa helposti siitä, että kuusitiaisella on niskassa valkea laikku. Kuusitiainen on tiaisistamme kaikkein pikkuisin, vaikka pieniä ne ovat kaikki.

Punatulkkukoiraita saapuu joukolla pihakoivujen latvustoihin syömään urpuja. Punaiset pömppövatsat pörhöllään ne napostelevat urpuja ja väliin viheltelevät surumielistä lauluaan. Kutsuvatko rouviaan paikalle urpuapajille. Pian punatulkutkin lennähtävät parvena syömään maahan pudonneita siemeniä ja hetken päästä pyrähtävät pois takaisin koivikkoon.Ne säikkyvät pienintäkin liikettä, ja jos yksi punatulkku lähtee paikalta, muut seuraavat perässä.

Närhi lentää paikalle äänekkäästi rääkäisten. Tiaiset pyrähtävät hetkeksi tiehensä, kunnes närhi on löytänyt tiensä talipötkylälle ja tilanne rauhoittuu tiasten palata. Närhi toimii varislintujen tapaan vähän rosvon elkein ja yrittää selvästi saada talopötkylästä viemisiä mukaansa. Siitäpä syystä talipötkylä on metallikehikon sisällä, kun aiemmin tapasi käydä niin, että närhet saivat ripustusnarut poikki ja kuka lie sitten vei maahan pudonneet pötkylät mennessään. Tuskin närhi itse kuitenkaan. Mutta nälkä se on närhelläkin ja sehän on komea lintu, niin on linnulla hieno ja värikäs höyhenpuku.


Käpytikka

Käpytikka leuhottaa paikalle ja närhi poistuu paikalta. Käpytikan lento on sellaista kouhottamista, että luulisi sen lentävän päin puuta. Vaan ihmeen näppärästi se laskeutuu oksalle ja pomppii sitten pitkin oksia kohti talipötkylää, josta se nokkaisee palasen, kiertää toiselle puolelle ja nokkaisee taas. Voi, että on hieno lintu tuo käpylintu ja jotenkin liikkeissään kovin sähäkkä. 


Mustarastas

Mustarastas on vekkuli lintu. Se lennähtää maahan ja laskeuduttuaan nostaa aina pyrstön hetkeksi pystyyn. Ihan kuin se olisi joku vauhdin pysäyttämiskikka. Tuskin on, mutta siltä se näyttää. Sitten se lähtee etenemään hieman kyyryssä, kuin painaisi hartiat alas. Jos tiaisella on olkapäät, niin kyllä mustarastaalla on hartiat. Paikalle saapunut mustarastas on koiras ja sen musta höyhenpuku kiiltelee, kuin sitä olisi kevätmeininkejä varten kunnostettu. Onhan pian taas linnuilla se aika vuodesta.

Keltasirkkujen parvi lennähtää paikalle. Ne syövät vain maahan pudonneita siemeniä. Ostin vartavasten kauranjyviä, että tulisivat paikalle, mutta näyttää niille auringonkukan siemenetkin kelpaavan. Keltaista näkyy höyhenpuvuissa vain vähän, ja luinkin sitten lintukirjasta, että nuorilla yksilöillä keltaista väriä saattaa olla vain päässä ja muuten lintu voikin olla melko punaruskea. Nämä ruokavieraat olivat siis ilmeisesti paikallista nuorisoporukkaa. Mietin myös, josko olivat sittenkin peltosirkkuja, mutta googlehan sen taas paljasti, että keltasirkkuja kumminkin. Peltosirkut ovat äärimmäisen uhanalaisia ja rahoitettuja, laji on jopa vaarantunut. Niitä pesii Suomessa nykyisin enää noin 4.000 paria, kun vielä 1980-luvulla pareja oli yli 200.000. Olisipa hienoa nähdä peltosirkkujakin. Peltosirkku oli Birdlifen valitsema vuoden 2020 lintu.


Urpiainen

Kun paikalle pölähtää urpiainen, kohta tulee paikalle sen kaveri ja sitten kaverin kaveri ja niin edelleen, kunnes koolla on parikymmenpäinen parvi. Urpiaiset mennä vipeltävät maassa ja nokkaisevat jyviä sieltä ja täältä. Ne jättävät lumelle sellaisen polkuverkoston, että jos ei tietäisi mikä on mennyt, niin jälkiä voisi hieman ihmetellä. Urpiainen on peippolintu, joka on helppo tunnistaa punaisesta otsalla keikkuvasta baskerista ja mustasta leukalapusta. Koirailla on joskus punaiset rintaröyhelöt. Minulle tulee urpiaisesta aina mieleen varpunen ennemmin kuin peippo.

Yksinäinen viherpeippo tulee nokkimaan maasta auringonkukan siemeniä. Tämä yksilö on selvästi vihreä, kun joskus ne voivat olla vähän haalean värisiä. Viherpeippo on uhanalainen ja rauhoitettu ja siksikin on hienoa nähdä se täällä, meidän pihalla. Kauan se tälläkään kertaa viihdy. Lentoon lähtiessä sen siipien ja pyrstön keltaiset viirut näkyvät hienosti. "Tule taas", sanon sille mielessäni.


Pyrstötiainen

Pyrstötiaispariskunta tulee kuin tuleekin paikalle. Olin jo aiemmin aamulla nähnyt ne, mutta niiden käynnit ruokintapaikalla ovat satunnaisia ja äkkinäisiä. Pienet valkopäiset ja -rintaiset palleroiset pitkine pyrstöineen keinuvat talipalloilla ja tasapainottelevat pyrstöjensä avulla. Pyrstötiainen on niin suloinen ja talven linnuista yksi lempilintuni. Se on jotenkin niin liikuttavan sulonen nappisilmineen. 


Töyhtötiainen

Töyhtötiainen on kärsinyt metsähakkuista hömötiaisen ohella kaikkein selvimmin täällä meillä päin ja koko Suomessa. Hakkuiden jälkeen ne katosivat pihastamme muutamaksi vuodeksi, mutta tänä talvena ne ovat taas palanneet. Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun huomasimme, että töyhtötiainen istui pihapuussa ja kävi päivittäin ruokailemassa. Ja tuleehan se nytkin, keikistelee viirullisine töyhtökampauksineen. Töyhtötiaisesta tulee mieleeni, että se olisi aina iloisella mielellä. Ehkä onkin, kuka tietää.

Lintubongaustuntini sujui mahdottoman hyvin, kun näin valtavan määrän lintulajeja ja useimmista lintulajeista tuli paikalle useampi yksilö. Noin puolessa välissä bongausta sain ennakkoon tilatun kahvin termosmukissa ja piparin paikan päälle tarjoiltuna. Ei tuullut eikä pyryttänyt ja elin täydellisen hetken osana tätä ihmeellistä ja ihanaa luontoamme.

 

Laulujoutsenet

Kuin bonuksena ja kaupanpäällisinä kuulin etäämpää joutsenien ääniä, kun ne ilmeisesti lensivät tarkistamaan onko kotijärven jäät jo sulaneet. Eivät olleet ja linnut palasivatkin torvia soittaen takaisin sulille vesille. Korppi kaarteli myös tuvan yllä ja krohahteli ja klonksautteli, niinkuin sillä on tapana äännellä.

Tunti kului nopeasti, kun paikalle saapui niin paljon lintuja. Linnut ovat kyllä omanlaisiaan persoonia. Niillä on kaikilla lajilleen tyypillistä käyttäytymistä, mutta varmasti myös luonne-eroja, niinkuin kaikilla muillakin elävillä. Kevät kun etenee, niin pihapiirin lintulajien määrä vain kasvaa, kun kevätmuuttajat palailevat. Tervetuloa vaan meille, pöntöt on putsattu ja huollettu ja taas on yksi uusikin asennettu.


Kaikki kuvat: Sanna Hirvonen

Sanna Hirvosen lintu-, eläin- ja muita luontokuvia voi seurata Instagramissa sivustolla: 

sanna_hi68

Suosittelen vierailua Sannan sivuille.


Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


lauantai 10. huhtikuuta 2021

Ruokaboksi

   Ei kaupallista yhteistyötä.

Nuoret rouvat, aikuiset tyttäremme, ovat jo pitkään käyttäneet Ruokaboksipalvelua. Päätimme sitten kokeilla myös, kun toiminta laajeni kotiseudullemme. Kaikkeahan pitää elämässään kokeilla, paitsi kansantanssia ja mikähänsetoinenoli. 

Valitsimme pienen ”tavallisen” boksin, jossa on ainekset ja ohjeet kolmen päivän päivälliseen tai lounaaseen, ilmeisesti tarkoitettu kahta syöjää/syöjätärtä varten. Määrät ovat kyllä runsaita. Niistä riittäisi varmasti pienelle lapsiperheellekin.



Kilometrin päässä on ruokakauppa, josta saisimme kyllä kaiken, emmekä ole millään lailla uusavuttomia. Eikä sellainen tarvitse ollakaan ryhtyäkseen Ruokaboksin tilaajaksi. Loppuupahan se ainainen miettiminen, että mitäs nyt taas laitettaisiin ruoaksi. Sitä saa tehdä kyllä viikonloppuisin ihan tarpeeksi.

Ruokaboksissa tulee siis aterioihin tarvittavat ainekset, lukuun ottamatta sellaisia aineksia, joita oletetaan jokaisella olevan kaapissaan. Esimerkiksi mausteet, vehnäjauhot, sinappi, ketsuppi, suola, valkoviinietikka.  

Eilen (29.3.) tuli meidän toinen ruokaboksimme ja tänään tehtiin sen aineksilla ja ohjeilla uunilohta, salaattia ja perunamuusia. Tässä kuva tämän päivän annoksesta.



Loppuviikosta on tulossa possuwokkia ja nuudelia sekä uunifetaa ja paahdettuja kasviksia.

Viime viikolla söimme jauhelihastroganoffia. Alla kuva siitä. 



Sen lisäksi oli paprikaista chorizopastaa ja kasvishalloumipihvejä. Niistä ei nyt tullut otettua kuvia. Chorizopastaa tuli niin paljon, että siitä riitti kahdeksi päiväksi kahdelle hengelle. 

”Tavallisessa” boksissa näyttäisi olevan aina yksi kasvisruoka mukana. Vegeboksi on sitten kokonaan erikseen sekä muksuboksi, joka sisältää ilmeisesti paremmin junioreille uppoavaa evästä. 

Kiirastorstaina tehtiin uunifetaa ja paahdettuja kasviksia. Oli kyllä melko hyvää! 

Keliaakikkona täytyy tietysti korvata gluteenia sisältävät ainekset jollain muulla. Esimerkiksi boksissa olleen bulgurin korvasin riisillä ja pastaruokaan käytin omia gluteenittomia pastoja. Nuudeli nyt vähän mietityttää, kun en viitsisi kaupasta lähteä pelkkiä gluteenittomia nuudeleita hakemaan. Ehkä riisi saa korvata sen taas. 

Kolmen aterian boksista syntyy kolmeksi päiväksi ateria kahdelle. Joskus neljäksikin päiväksi. Boksi maksaa 59€ eli yhden aterian hinnaksi tulee noin 10€. Kuulostaako äkkiseltään kalliilta. Mutta ratkaiseeko hinta aina kaiken? Nyt ei tarvitse miettiä mitä laittaisi, ei tarvitse itse käydä kaupassa koronalle altistumassa ja käyttää siihen aikaansa. Onhan sillä vapaa-ajallakin hintansa. 



Possuwokkia ja riisiä. Boksissa oli vehnänuudeleita, joita keitin Isännälle.

Ruokaboksi tuodaan kotiovelle ennalta ilmoitettuna aikana. Vielä hetkeä ennen sen saapumista siitä ilmoitetaan tekstiviestillä. Jos vastaanottaja ei ole kotona, kuljettaja jättää boksin oven taakse. Jos jollakin viikolla ei halua boksia, sen voi peruuttaa helposti nettisovelluksen kautta, kunhan tekee sen ajoissa.

Ainakin tähän asti kaikki ainekset ovat olleet laadultaan ensiluokkaisia. Välillä niitä jää ylikin, kun ei ihan kaikkea tarvitse. Esimerkiksi tomaattipyrettä meillä on nyt jääkaapissa korkkaamaton tuubi, kun viime viikon ruokiin sitä meni vain vähän ja sitä oli meillä ennestään. Reseptit on suunniteltu niin, että esimerkiksi tillipuntti tai sitruuna tulee käytettyä ruokiin kolmen päivän aikana ja siten mahdollisimman vähän mitään menee hukkaan. 

Se huono puoli ruokaboksissa on, että se lisää pakkausjätteen määrää. Energiajäteastia pursuilee, mitä se ei ole tehnyt kuin joskus vuosia sitten joulun jälkeen. Silloin kun vielä annettiin enemmän tavaralahjoja. No meneehän se energiajäte poltettavaksi lämpövoimalaan, mutta silti. Myös suolan käyttö on lisääntynyt, mutta se on selvä seuraus siitä, kun nyt kaikki arkenakin syötävä ruoka tehdään itse. Varmaan sitä kuluu silloinkin, kun ollaan ”ulkoruokinnassa”. Se suolan kulutus ei näy omassa suolapurkissa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Kyllä koira puhetta ymmärtää. Ja paljon muutakin.


Kyllä koira puhetta ymmärtää. Jos joku muuta väittää vaikka millaisiin tieteellisiin kokeisiin perustuen, on väärässä. Koiruus ymmärtää paljon sanoja ja kokonaisia lauseita. Ja lukee myös ajatuksia. Niin kuin kaikki koiranomistajat tietävät. 

Meillä on australianterrieri, josta täällä blogissa käytän nimeä Haukkuli. On sillä oikeakin kutsumanimi ja kennelnimi, mutta yksityisyydensuojan vuoksi en paljasta niitä. Ajattelemattomuuttamme ja tietämättömyyttämme annoimme sille kutsumanimeksi saman nimen, joka on esikoistyttären anopin lempinimi. Onneksi hän ei tästä tietääkseni loukkaantunut. Kennelnimi suomeksi käännettynä ja vähän muunneltuna on suurin piirtein Kaiken Rakkautesi Voit Antaa Minulle. Mutta siis Haukkuli on Haukkuli. 

Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Luen sohvalla erään taiteilijan muistelmateosta. Haukkuli on lempipaikallaan sohvan selkänojan päällä, nojaa seinää vasten ja nukkuu. Se vartioi siinä mammaa, ettei hän taas karkaa. Mamma karkailee paljon enemmän kuin Haukkuli, melkein joka päivä. 

Meillä käytetään Valentin Konoselta (yleisurheilija) lainattua sanontaa silloin kun luonto kutsuu ja halutaan ilmoittaa siirtymästä läsnäolijoille. Meillä käydään ”vessalla”. Konosen äidinkieli on ruotsi ja niinpä hän jossain urheilutoimittajan haastattelussa selitti kilpailun aikana käyneensä vessalla. Meillä kun kaikki hyvä otetaan heti hyötykäyttöön sanontoja myöten, niin tämäkin otettiin. Meillä on siitä lähtien käyty vessalla. 

Tämän on Haukkulikin oppinut. Australianterrieri on rotuna vahtikoirien vahtikoira. Yksilöllisiä eroja voi toki aina olla. Se kulkee perässä ihan joka paikkaan. Se tulisi mukaan suihkuun ja saunaankin, mutta ei sitä joka kerta sinne voi viedä. Mökillä joskus saunotaan yhdessä, ettei Haukkulin tarvitse yksinäisenä odotella saunojia. Vessalle se tulisi mukaan myös. Ja tuleekin siivouspäivänä. Parasta huvia ylitse muiden on wc-pöntön peseminen harjalla. Sitä voisi katsella ja siihen vähän osallistuakin vaikka koko päivän. Olemme onnistuneet vuosien mittaan vieroittamaan sen näistä paikoista ja huveista. Jos yöllä herään ja koen tarvetta käydä vessalla, kerron sen kuiskaten Haukkulille. Nukkuvaa koiraahan ei tunnetusti pidä herättää. Säikähdyksen seuraukset voivat olla arvaamattomia. Eläimellä on eläimen vaistot, vaikka se muuten istuisi samassa ruokapöydässä ihmisten kanssa lautanen edessään. 



Haukkulilla on myös erittäin tarkka kuulo, vaikka se näyttäisi olevan unessa. Kaikille potentiaalisille hiippareille tiedoksi, että meidän tontille, rakennuksesta puhumattakaan, ei yksikään sielu astu niin, ettei Haukkuli sitä huomaa paljon ennemmin kuin me muut. Välillä vaikuttaa siltä, että se tunnistaa tutun auton moottorin äänenkin jo kaukaa, vaikka se itse on talossa sisällä. Myös tontin takarajalla kymmenien metrien päässä hiiviskelevät metsäkauriit saavat ansaitsemansa huomion. 

No niin, siis pötkötämme sohvalla ja tunnen tarvetta pistäytyä kodin ”kaikkein pyhimmässä”. Kerron taas kuiskaten nukkuvalle Haukkulille, että aion käydä vessalla. Haukkuli raottaa vähän toista silmäänsä. Varmuuden vuoksi toistan sanomani uudelleen. Se nostaa vähän päätään, ilme kertoo, että ”Joo joo, kuulin jo.” Ja silmät menevät takaisin kiinni ja tuhina jatkuu. Jos en sanoisi mitään ja nousisin vain sohvalta, Haukkuli pinkoisi perääni satavarmasti. Nyt hyöty on molemminpuolinen. Se saa jatkaa uniaan ja minä käydä vessalla niin, ettei ole karvainen valvontakomissio kintereillä ja oven takana toimituksen ajan istumassa. Mutta sitten ei pidä käydä muualla kuin vessalla. Ei esimerkiksi jääkaapilla juustorasialla. Jos näin käy, sopimus raukeaa välittömästi.

Eikä tämä suinkaan ole ainoa sana. Katsoimme ulkomaista tv-sarjaa ja kommentoin tapahtumia Isännälle, että: ”Ja taas mennään autolla jonnekin.” Haukkuli havahtui viereltäni kysyvä ilme naamallaan, että: ”Mennään autolla?” Silitin sitä ja sanoin, että: ”Telkkarissa mennään autolla, nuku sinä vaan.” Ja se jatkoi alkuillan tirsojaan kaikessa rauhassa. 

Olohuoneen ikkunasta on näkymä tontin perälle ja rajan toisella puolella on pieni puiston suikale, joka toimii metsäkauriiden läpikulkupaikkana. Monesti on käynyt niin, että Haukkuli nukkuu sohvalla silmät kiinni ja yhtäkkiä ryntää ikkunaan. Ja katso: tontin perällä seisoksii tai juoksee metsäkauris tai muutama. Aina Haukkulilla ei ole edes suoraa näköyhteyttä sohvalta sinne. Välillä on käynyt niin, että on katsottu samalla telkkaria ja Haukkuli on silti havainnut paikallaan seisovan metsäkauriin tontin päässä. Ikkunasta on siihen paikkaan matkaa noin 50 metriä. Sillä täytyy olla joku ylimääräinen vaisto. Tänne olkkariin saakka se ei voi kuulla eikä haistaa metsäkauriiden liikkeitä.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 



torstai 8. huhtikuuta 2021

Mökkipäiväkirja 2021, osa 5


Aikansa kutakin sanoi pässi. Mökkiloma on tätä kirjoitettaessa (19.3.) viimeistä saunomista, yötä ja loppusiivousta vaille valmis. Ylläoleva kuva ei liity tapaukseen. 

Järvelle ei valitettavasti nyt päästy kävelemään. Se oli pieni pettymys, mutta minkäs sille mahtaa. Siellä oli paljon upottavaa lunta ja lumen ja jään välissä vielä vettäkin. Edes kymmenen asteen pakkanen ei kovettanut pintaa niin paljoa, että se olisi ihmistä kannatellut. Joka päivä on silti kävelty kolmen kilometrin lenkki teitä pitkin.

Tämäkin viikko vahvisti sitä käsitystä, että emme halua omaa mökkiä. Parempi käydä vuokramökeillä viikko tai pari vuodessa. Voi vuokrata aina saman mökin, jos se tuntuu hyvältä tai vaihtaa kokonaan paikkakuntaa. Ei huolta, ei kustannuksia (paitsi se viikkovuokra), ei sidonnaisuuksia eikä pakkoja. Ei remonttihuolia eikä tieosuuskunnan kokouksia. 

Mökki-isäntä sanoi, että korona on satanut hänen laariinsa. Yli vuoden ajan kaikki mökit (puolisen tusinaa) ovat olleet koko ajan varattuina siitäkin huolimatta, että suuri joukko ulkomaisia asiakkaita on jäänyt tulematta. 

Smart10-peliä on myös pelattu joka päivä vähintään yksi matsi. Peruspakka on pelattu jo molemmilta puolilta ja lisäpakastakin on jo toinen puoli menossa. Minun makuuni pelissä on ihan liikaa urheiluun ja elokuviin liittyviä kysymyksiä. En pärjää niissä. Urheiluasioissa Isäntä on melkoinen tietäjä, kuten myös kirjallisuudessa. Omaa alaani ovat enemmän ruokaan, luontoon ja terveyteen liittyvät kysymykset. Muistin pätkimisestä on tässä pelissä huomattavaa haittaa.

Ihmisen aivoissa tapahtuu joku ihmeellinen muutos luonnon helmaan siirtyessä. Mökillä ei kiinnosta television katselu eikä lukeminen siinä määrin kuin kotona. Täällä voisi loputtomasti kuunnella ja katsella luonnon rauhaa ja hiljaisuutta. Iso kassillinen kirjoja jäi lukematta loppuun. Oikein mikään niistä ei tuntunut kiinnostavalta. 

Haukkuli ei viihdy mökillä tietenkään niin hyvin kuin kotona. Se on koko ajan vähän varuillaan ja epäluuloisen oloinen ja murisee aina välillä. Ilmeisesti se kuulee jotain ääniä, joita me muut emme kuule. 

Vuokramökkien siisteydessä on minun makuuni aina vähän parantamisen varaa. Vaikka päällisin puolin joka mökillä on aina ollut kohtalaisen siistiä, totuus paljastuu siinä vaiheessa, kun on loppusiivouksen aika.



 

Taas tapahtui se, että mökki jäi meidän jäljiltä siistimpään kuntoon kuin se oli sinne mennessämme. Laaja remontti oli tehty vuonna 2018 ja voisin vaikka lyödä vetoa, että saunan lattiaa ei oltu sen jälkeen pesty montaakaan kertaa, ehkä ei kertaakaan. 

Loppusiivoukseenhan kuuluu saunan pesu. Ja saunan pesuun kuuluu myös lattian pesu. Tuskin kaikki vuokralaiset aina pesevät edes lauteitakaan. Tuli mieleen, että vuokramökille mennessään se pitäisi oikeastaan ensitöikseen siivota, ennen kuin levittää sinne kamppeensa. Niin saisi nauttia itse siivotusta mökistä. Nyt siitä saavat nauttia seuraavat viikkovuokralaiset. Hyvä heille. 

Sanoinkin Isännälle, että pitäisi ensi kerralla tilata omistajalta se maksullinen (n. 90€) loppusiivous tehtynä ENNEN kuin oma loma alkaa. Ei saanut kannatusta. Pääsisi kuulemma hullunkirjoihin. Eiköhän siellä olla jo muutenkin.

Tehtiin taas vähän koronataidettakin. Tässä tämän vuotinen teos. Yläosastaan vähän rajattuna. 



Tämä oli viimeinen osa tämänkertaisesta mökkipäiväkirjasta. Kiitos kärsivällisyydestä :)

Lomarengas Oy:n kautta mökkiä varatessa ei tule huijatuksi, kuten tässä alla olevassa jutussa kerrotaan:

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007899665.html

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 



keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Karu planeetta

 

Outi Mäkinen: Karu Planeetta
Kirja rakkauden kaipuusta




Esikoiskirjailija Outi Mäkinen ei ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa. Hän on 36-vuotias ja kirjassaan hän kertoo parisuhteen ja rakkauden kaipuustaan.

Oma elämäni on kulkenut sitä vanhanaikaista niin sanottua normireittiä pitkin. On löytynyt puoliso ja olemme saaneet kolme ihanaa lasta. Näitä edellä mainittuja arvokkaita asioita tulee pidettyä melkein itsestään selvyyksinä - niin helposti ja luonnollisesti ovat nämä onnelliset asiat tapahtuneet. Paitsi sitten, kun oikein rupeaa miettimään. Ei totta totisesti ole mikään itsestäänselvyys, että on parisuhteessa ja on saanut lapsia 

En koe syyllisyttä siitä, että toiveeni on toteutunut ja jollain toisella ei. Soisin saman onnen kaikille sitä toivoville. Ja ymmärrän myös sen, että kaikilla ei ole tätä samaa toivetta.  Kirjan luettuani aloin tuntea suurta myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka kokevat arvottomuutta tai ulkopuolisuutta joutuessaan elämään sellaista elämää, jota eivät haluaisi. Sääliä ei kukaan kaipaa, ymmärrystä ja läsnäoloa kyllä ja suurin osa ihmisistä sitä toista ihmistä.

Ihmisen onnellisuus ei synny toisten ihmisten varassa. Mutta jos on yksineläjä ja kokee yksinäisyyttä ja haluaisi parisuhteen, niin onhan se onni silloin ainakin osittain siitä kiinni. 

Kuinka sitkeässä on se ajatus, että ihmisen tulee pariutua niinkuin on aina pariuduttu. Tai että yksineläjä on kranttu tai hänessä on jotain vikaa.
Kirjassaan Outi pohtii omien kokemusten ja yleisten mielipiteiden ja artikkeleiden kautta muun muassa yksinelämistä, toiveita parisuhteesta sekä yksineläjän lapsihaaveiden oikeutta. Miten maailma on mitoitettu parillisille ja perheellisille. Mihin lokeroon kategorisoidaan tahtomattaan yksinelävä. 

Sinkkuuteen liitetään usein itsekkyys ja itsekeskeisyys. Villi bilettäminen, matkustelu ympäri maailmaa tai huikea, kaiken ajan vievä työura. Sinkku on nykypäivän kauniimpi ilmaisu vanhallepiialle, joka onkin halventava ja muottiinpuristava ilmaus naisesta, joka ei muka kelpaa kellekään. Paitsi ehkä kaitsemaan alati kasvavaa kissalaumaa.

Onko niin, että ihminen kaipaa eniten juuri sitä mitä ei ole saanut. Kuvittelee sen onnea tuovaksi ja autuaalliseksi tekeväksi. On tosi vaikea ajatella, olisinko onneton ilman puolisoa ja lapsiani, jos elämäni olisi vienyt minua toiseen suuntaan, toisenlaiseen elämään ja olisin elänyt koko aikuisikäni sinkkuna ja lapsettomana. Ainakin se olisi hyvin erilaista. Tokaisut, joita perheellinen suoltaa perheettömälle voivat tarkoittaa hyvää, mutta voivat myös sivaltaa syvältä. "Saisinpa olla edes hetken yksin" tai "Maksaisin mitä vain viikon omasta lomasta." Merkittävät sanat ovat hetki ja viikko. Parisuhdetta tai lapsia toivova sinkku tuskin unelmoi saavansa suhteen yhdeksi yöksi tai kokonaisen perheen jopa viikoksi. Tuskin osaisin lohduttaa viisain sanoin yksineläjää. Myös toivotus: "Kunpa löytäisit jonkun" tuntuisi vaikealta sanoa. Vaikka sitähän toiselle toivoisi, yhdessä hänen kanssaan.

Kirja sai todellakin pohtimaan maailman karuutta. Miten kokemamme traumat vaikuttavat loppuelämäämme. Ihmisten toteutumattomat toiveet koskien mitä tahansa elämän aluetta. Suru kariutuneista unelmista ja suunnitelmista, jotka oli tehty oman elämän varalle. Kun elämä ei suju niinkuin oli ajatellut, vaan se määrittyy joidenkin muiden toimesta tai vaikka sattumien oikuista ihan toisenlaiseksi. Pitäisikö silloin pitää hautajaisia niille asioille, jotka jäävät toteutumatta ja yrittää synnyttää jotain uusia tilalle, tehdä päätöksiä elämän uudesta suunnasta niin kuin se siitä eteenpäin näyttäisi tulevan todeksi ja olevan mahdollista. Että loppuelämä siitä eteenpäin olisi kuitenkin oman, uuden suunnitelman mukainen.

Vaikka itsellä elämä on mennyt toisin kuin kirjoittajalla, löytyy moniin havaintoihin yhtymäkohtia ja tuttuuden tunteita. Kaatuneita haaveita on kertynyt ja suunnitelmia on kariutunut elämän varrella. Menetyksiä ja pettymyksiä on koettu. Mutta. Vierellä on aina ollut puoliso ja perhe niitä jakamassa. Ja siinä on varmasti se suurin ero. Kirjan luettuani mietin myös, että vaikka välillä puoliso ärsyttää - mikä lienee ihan tavallista - olen kuitenkin hyvin onnellinen siitä, että hän on vierelläni.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat


Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.







tiistai 6. huhtikuuta 2021

Mökkipäiväkirja 2021, osa 4


Mökkiviikko on kääntynyt jo niin sanotusti paremmalle puolelle (vitsi) eli ollaan 17.3. jo yli puolessa välissä.

Muistelin illalla hyytävässä pohjoistuulessa ulkona seistessäni Haukkulia pissittämässä, että olemme kuluttaneet vuokramökkejä jo vuodesta 1994 saakka. Harmi, ettei ole tullut pidettyä päiväkirjaa tai mitään muutakaan kirjaa niistä kaikista mökeistä. Ehkä hädin tuskin muistamme ulkoa, millä paikkakunnilla ollaan käyty. 

Kaikki mökit ovat kuitenkin olleet Itä-Suomessa. Kolilla, Kaavilla, Rantasalmella, Mäntyharjulla, Enonkoskella, Pertunmaalla, Uukuniemellä, Haukivuorella, Nilsiässä, Kuusamossa sekä Mikkelissä useampaan otteeseen eri paikoissa. Mikkelin seudusta on muodostunut oikea "feivoritti". Anteeksi Länsi-Suomi, mutta jotenkin tämä itäisempi seutu on aina vetänyt pisimmän korren aluetta valitessamme. Ikimuistoisin mökkiloma oli vuosia sitten Uukuniemellä, jossa kylppärin kaapista löytyi tekohampaat ja jalkasilsavoidetta. Lisäksi mökissä oli vaatteisiin ja joka paikkaan tarttuva läskisoosin haju. Tästä kerroinkin ensimmäisessä mökkipäiväkirjapostauksessani. Ohessa linkki siihen.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/mokkipaivakirja.html

Luulisi, että lähes 30 vuoden aikana olisi ehditty vuokramökkeilystä jotain oppia. Ja on opittukin. Vinkiksi potentiaalisille vuokramökkeilijöille, että kaikki kaapit kannattaa aukoa ja jokainen kahva kääntää mökkilomaa aloittaessaan, ennen kuin alkaa mitään ääneen ihmettelemään. Mukaan kannattaa ottaa talous- ja wc-paperia ainakin sen verran, että pääsee alkuun. Niitä ei välttämättä kaikilla mökeillä ole. 

Käsipyyhkeet vessaan sekä keittiöön kannattaa pakata mukaan sekä pyyhe, jolla voi tarvittaessa kuivata kylppärin lattiaa. Kahvinsuodatinpusseja muutama mukaan, kahvinporoja sekä mausteita, jos aikoo itse ruokaa laittaa. Mökeillä on usein toisten käyttäjien sinne jättämiä mausteita ja muita kuivaelintarvikkeita, mutta en ole koskaan halunnut käyttää niitä. Minun mielestäni kaappeihin ei pitäisi jättää minkäänlaisia elintarvikkeita. Vai onko kahvijauhe ennen kahvin keittämistä ja vasta keittämisen jälkeen ne muuttuvat kahvinporoiksi?

Emme mielestämme tarvinneet mökki-isännän käyttöönotto-opastusta. Hän kuitenkin pyörähti ystävällisesti ovella kysymässä n. 15 minuuttia saapumisemme jälkeen, että ”Onko mitään kysyttävää?” No ei ollut vielä silloin. 

Hetken aikaa (n. puoli tuntia) meni ihmetellessä, ettei mökillä näyttäisi olevan lainkaan a) pölynimuria b) juuri muitakaan siivousvälineitä c) siivousaineita. Kaikki nämähän nyt kuuluvat perusvarustukseen. Minkäänlaista siivouskomeroakaan ei löytynyt. Kierrettiin mökki jopa ulkopuolelta, jos löytyisi joku erillinen tekninen tila, jossa siivousvälineet olisivat. Edellisessä mökissä nimittäin oli sellainen. 

No, pölynimuri sitten löytyi puolivahingossa pienemmän makkarin vaatekaapista. Muutama Chifonet-tyyppinen siivousliina ja yksi mikrokuituliina löytyi tiskikaapista. Mutta ei minkäänlaista siivousainetta eikä pyykinpesuainetta, vaikka on pyykinpesukone ja vielä hieno sellainen (kuivaava). No, onneksi oli omat rippeet otettu mukaan varmuuden vuoksi. Mitään täysiä pakkauksiahan ei kannata kuljettaa yhden viikon takia. No loppusiivoushan tehdään vasta lähtöpäivänä, että siinä mielessä ei vielä huolestuttu. Ainahan sitä voi astianpesuaineellakin siivota.

Kunnes torstaiaamuna: Isäntä avasi pesukoneen yläpuolelta kaapin, jota olimme koko ajan luulleet lämminvesivaraajaksi, ilmanvaihtokoneeksi tms. kaapiksi. Tadaa!!! Täynnä siivousaineita ja -välineitä! Jotain oli tosin löytynyt vessan allaskaapistakin. Vanha tiskiharja ja sen sellaista. Kyllä sitä välillä tunteekin itsensä tyhmäksi. 





Seuraava ja tällä erää viimeinen osa mökkipäiväkirjasta julkaistaan 8. huhtikuuta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.