Eturistisidehommia, osa 3

Viimeksi elokuussa vuonna 2024 kirjoitin tänne blogiin Haukkulin eturistisideasioista. Silloin leikattiin Haukkulin vasen polvi, oikea polvi oli leikattu pari vuotta aikaisemmin. 

Vilkas, säntäilevä, hyppivä, riehuva pikkukoiramme sai eturistisiteet polvistaan kulumaan ja repeytymään, minkä vuoksi polviin piti tehdä muutos, joka teki eturistisiteen tarpeettomaksi. Niihin tehtiin TPLO -leikkaus, jossa luita sahataan ja ne asetetaan uuteen asentoon ja luutumisen tueksi luihin ruuvataan metalliset tuet. Tähän on olemassa kevyempikin ratkaisu, jonkinlainen siima, joka olisi pelittänyt yhtä hyvin, ellei paremminkin ja olisinkin sen valinnut, jos olisin tiennyt, mitä noista TPLO-metalleista seuraa.

Oikean jalan tukihärpäke alkoi nimittäin ilmeisesti loppukesällä 2025 pyrkimään jalasta ihon läpi ulos. Elokuussa vein Haukkulin eläinlääkäriin selvien kipujen vuoksi. Se nuoleskeli nivusensa ihan tummanpunaisiksi. Koirahan nuolee itseään, kun sillä on kipuja. Toki se tekee sitä muistakin syistä. Haukkulilla todettiin ensinnäkin nivelrikkoa polvissa ja lonkissa sekä lonkan dysplasiaa molemmissa lonkissa, oikealla pahemmin. Samassa yhteydessä eläinlääkäri epäili vahvasti, että oikean jalan TPLO on tunkemassa itseään ihon läpi ulos ja suositteli sen poistamista. Jäin asiaa vielä toviksi miettimään ja tammikuussa päätin sitten, että molemmista jaloista metallit poistetaan, vaikka vasen polvi ei vaivannut mitenkään. 

Niinpä tammikuun lopussa TPLO:n poisto tehtiin Evidensiassa. Se olikin odotettua rankempi toimenpide, sillä toipumiseen ja jalkojen ihon täydelliseen paranemiseen meni pari kuukautta. Muutaman viikon ajan Haukkulin piti taas viettää päivät ja yöt häkissä olohuoneessa. Tämä sen vuoksi, ettei hän hyppisi tai riehuisi. Häkistä pääsi pois vain ruokailun, ulkoilun ja hoitotoimenpiteiden ajaksi. Lisäksi ihon suojelemiseksi Haukkulin piti käyttää ”lampunvarjostinta” vielä häkistä pääsyn jälkeenkin parin viikon ajan.

Eläinlääkäri kertoi, että ulkomailla nämä TPLO-tuet poistetaan säännönmukaisesti, mutta ei Suomessa, paitsi jos siihen on joku erityinen syy. En edes tiennyt, että ne voi poistaa. Luulin, että ne ovat verrattavissa johonkin lonkka- tai polvinivelen implanttiin ihmisellä.

Poistoleikkausta edeltävänä keväänä irtisanoin Haukkulin vakuutuksen Agriasta, koska se alkoi mielestäni olla melko hintava. Eläinvakuutuksissahan kuten ihmistenkin sairauskuluvakuutuksissa hinta nousee, kun vakuutettu ”kohde” ikääntyy. Haukkulin vakuutuksella alkoi olla hintaa n. 1300€ vuodessa. Oikean polven TPLO: n poistoleikkauksen se ehkä olisi korvannutkin, mutta ei vasenta, koska siinä ei ollut mitään vaivaa. No, ilman vakuutusta kahden polven leikkaus maksoi vähän yli 1600€. Lisäksi Haukkulia piti jälkeenpäin käyttää lääkärissä pari kertaa haavoihin liittyvien ongelmien vuoksi.

Nyt on polvet niin hyvässä kunnossa kuin ne olosuhteisiin nähden voivat olla. Nivelrikkoon käydään muutaman kuukauden välein eläinlääkäriasemalla ottamassa neljän pistoksen sarja Cartrophen-nimistä lääkettä, joka auttaa pitämään nivelet paremmassa kunnossa ja kivuttomina.

Tekstin ja kuvien kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Pitkä vuoro

Sain pitkän jonotuksen jälkeen kirjastosta lainaksi tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneen Paavo Teittisen kirjan Pitkä vuoro.

Täytyy sanoa, että tietosisällöltään tämä oli hätkähdyttävin ja silmiä avaavin lukemani kirja pitkään aikaan.

Miten tässä maailmassa on tultu tähän, että näin törkeällä tavalla päästään kusettamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja samalla veronmaksajia ja koko yhteiskuntaa?

Miksi aluehallintovirasto, verottaja, poliisi, poliitikot ja ammattiliitot ovat näin kädettömiä ilmiön edessä?

Kysehän on lyhyesti siitä, että tietyillä aloilla (ravintola-, siivous-, seksibisnes-, rakennus- ja luonnonmarjojen poiminta) rehottaa käytäntö, jossa yrittäjät (enimmäkseen ulkomaalaistaustaiset) tuovat kotimaistaan tai muualta ulkomailta hyväuskoisia, paremman elämän ja toimeentulon perään haikailevia ihmisiä tänne töihin lupaamalla ummet ja lammet työpaikasta, hyvästä palkasta ja kaikin puolin onnellisesta elämästä. Totuus on jotain ihan muuta. Kotimaistaan tänne lähtemään huijatut ihmiset saattavat myydä tai pantata kaiken omaisuutensa ja sukulaistensakin omaisuuden maksaakseen (kymmeniä)tuhansia euroja kiristäjille pelkästään siitä, että saavat solmittua työsopimuksen ja haettua työhön perustuvaa oleskelulupaa. 

Nämä ihmiset eivät tunne suomalaista yhteiskuntaa tai sen lainsäädäntöä ja luulevat tällaista normaaliksi käytännöksi. Edellä mainittu kauppaaminen on vasta alkua sille helvetille, mikä heidän elämässään alkaa. Täällä he joutuvat tekemään 10-18 tuntisia työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa epäinhimillisissä olosuhteissa, ilman asianmukaisia varusteita, ilman ruokaa, työterveyshuoltoa, ylityökorvauksia, lomia, ilman mitään, mikä on meille suomalaisille itsestään selvää. Ja kaikki tämä olemattomalla palkalla tai kokonaan ilman palkkaa. Palkkaa maksetaan työntekijän tilille kyllä, mutta se käydään saman tien nostamassa automaatilta yhdessä työnantajan kanssa ja jää suurimmaksi osaksi työnantajan taskuun. Työntekijän pankkikortti tunnuslukuaineiston on työnantajan hallussa. Näin saadaan yrityksen dokumentit näyttämään siltä, että palkkaa on maksettu ja palkkalaskelma löytyy. Kaikesta huolimatta jotkut työntekijöistä pitävät tätäkin parempana vaihtoehtona kuin takaisin kotimaahansa palaamista. 

Ulkomailta tulleet marjanpoimijat velkaantuvat työnantajilleen työsopimuksessa, majoituksesta, ruokailusta, auton käytöstä ja ties mistä niin paljon, että kesän lopussa tuhansia kiloja (alihinnoiteltuja) marjoja poimittuaan ovat vieläkin veloissa työnantajalleen eikä kotiin viemisiksi jää sentin latia. 

Siivousalalla teetetään ympäripyöreitä päiviä ja maksetaan vain viidestä tunnista, koska työnantajan mielestä siivoojalle määrätty alue pitäisi kyetä siivoamaan viidessä tunnissa. Jos työn haluaa tehdä kunnolla, ei siitä viidessä tunnissa selviä mitenkään.

Rakennus- ja maalausalalla tuotetaan Uzbekistanista tuhat äijää tekemään maalaus- ja tasoitetöitä ja urakat pystytään hinnoittelemaan kolmasosaan siitä, millä kotimaiset, laillisesti työllistävät ja työntekijöistään huolehtivat yritykset hinnoittelevat. Kun ostajan pitää kilpailuttaa vain hinnan perusteella, niin onhan se selvää, että urakat menee näille koijareille, jotka hyväksikäyttävät ulkomaista orjatyövoimaa. Tästähän on seurauksena se, että ennen pitkää laillisesti toimivat yritykset ovat vailla töitä tai kokonaan nurin. Ja työntekijöille kuuluvat palkkarahat ovat taskuissa koijareilla, jotka sopivan hetken tullen myyvät yrityksensä ja elävät loppuelämänsä miljonääreinä jossain ulkomailla tavoittamattomissa. 

Poliisi tai muu viranomainen ei voi, uskalla tai osaa näihin puuttua. Pelotellaanko heitäkin? Homma naamioidaan työnantajan ja työntekijän väliseksi palkkariidaksi ja siihen ei sinällään katsota liittyvän rikosta. Sen vuoksi asiaa pitäisi lähteä ajamaan siviilijuttuna ja siihen ei orjuutetuilla ihmisillä riitä taloudelliset resurssit eikä rohkeus. Koska heitä myös uhkaillaan. Itselle tai perheelle voi tapahtua              ” jotain”. Ja nämä kielitaidottomat ihmiset ovat siinä luulossa, että tämä on ihan normimeininkiä.

Lue, ihminen, tämä kirja.

Sen jälkeen katsot maailmaa taas uusin silmin. Onko se Suomi oikeasti maailman onnellisin maa? ja kenen mielipidettä siinäkin gallupissa on kysytty? Ja kuinka kauan sitä luultua onnellisuutta enää kestää?

Mitä se ”työperäinen maahanmuutto” oikeasti tarkoittaa? Tuskin hallitus sillä tarkoittaa ihan tätä, mistä kirjassa kerrotaan. Mikäpä siinä, jos kaikki ulkomaalaisten työllistäminen olisi laillista, mutta kun ei ole. 

Tekstin kopioiminen ja osittainenkin käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei-kaupallista yhteistyötä.

 

Bloginpidosta stand upiin

Kaikkea pitää elämässä kokeilla, paitsi sukurutsausta ja kansantanhuja. Kirjoitin nämä chat gpt:hen, joka totesi, että ”Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.” No niin ovatkin, mutta kumpaakaan ei vanhan sanonnan mukaan pidä kokeilla. Eikä ole kokeiltukaan. 

Läheltä kyllä piti, sillä vein omat tyttäret aikanaan kansantanssiryhmään alle kouluikäisinä ja kevätkonserttiin puin vuokratut kansallispuvut heille takaperin ylle. Onneksi ohjaaja huomasi sen ajoissa ennen esityksen alkamista ja päästiin niin sanotusti tilanteen päälle ajoissa. Tästä on aikaa jo noin kolmekymmentä vuotta.

Pari vuotta sitten saimme Nytten kanssa päihimme hankkiutua stand up -kurssille. Ja sen päälle vielä jatkokurssille. Opettajana oli paikallinen teatterialan rautainen ja monipuolinen ammattilainen. Näyttelijä, ohjaaja, lauluntekijä, laulaja ja soittaja  muun muassa. Hän kertoi, että stand up on kolmanneksi vaikein (tai nykyäänhän pitää sanoa, että haastavin) teatteri- / sanataiteen laji. Edelle menevät vain lastenteatteri ja farssi. Se on kyllä tässä lyhyen stand up -koomikon uran aikana tullut huomattua. 

Ei se esiintyminen sinänsä (minun mielestäni) ole pahakaan juttu, vaikka niin voisi luulla. Yleisö on kuitenkin yleensä vapaaehtoisesti tullut katsomaan stand upia ja on esiintyjän ”puolella”. Kukaan ei varmaankaan toivo, että esiintyjä epäonnistuisi jollain tavalla. Melkein joka kerta sitä tulee kuitenkin omasta mielestään vähän epäonnistuttua, unohtaa kertoa jonkun jutun. Mutta yleisöhän ei sitä tiedä. Tai kertoo jotain niin epäselvästi, ettei yleisö saa juonesta kiinni. 

Esiintymistä paljon hankalampaa on keksiä niitä juttuja, tarinoita, vitsejä, miksi niitä nyt kukakin haluaa kutsua. Pelkkiä vitsejähän ne periaatteessa eivät ole. Jokainen koomikko on omanlaisensa ja jutut sen mukaisia. Yleensä jutuissa on jonkinlainen totuuden siemen, joka on lähtöisin koomikon omasta elämästä, arjesta, lehtiotsikoista tai muusta uutisvirrasta. Jatkoksi koomikko kehittelee tarinan, joka voi olla täysin totta tai kokonaan ”fuulaa” tai jotain siltä väliltä. Minun mielestäni jutun tulee olla sellainen, että katsoja joutuu pohtimaan, että onkohan toi totta ja voiko noin oikeasti tapahtua. Ja lähtökohtaisesti voisi uskoa, että se on totta.  Ihan överit jutut, joita joskus kuulee, kuuluvat sitten jo iltasatuosastolle.

Oppikirjan mukaan hyvä stand up -juttu noudattaa tiettyä kaavaa. Kirjoittamaton sääntö on myös, toisten juttuja ei saa kopioida ja että vähemmistöjä ei saa pilkata. Paitsi, jos itse kuuluu siihen vähemmistöön ja tekee sen itsensä kautta. Muutenkin on turvallisinta kertoa omista tekemisistään ja örvellyksistään, niin ei ainakaan tule loukanneeksi ketään. Tämän vuoksi stand up -koomikot kertovat niin paljon itsestään, mikä saattaa joskus kuulijaa ärsyttää. Väkisinkin voi käydä niin, että joku tarina on joskus aikaisemminkin kerrottu jossain, koska ei ole olemassa mitään tietokantaa mistä voisi tarkistaa, onko tästä tai tästä aiheesta jo aikaisemmin tehty stand upia. Joskus on itsellekin tullut fiilis, että no nyt mun juttu on kopioitu. Tai harmittaa jo valmiiksi, kun kuulee jonkun toisen koomikon tarinoivan samasta aiheesta, josta itsellä on juttu vasta kehitteillä. 

Periaatteessa komiikkaa voi tehdä mistä aiheesta vaan. Mikään ei ole siinä mielessä pyhää. Se on sitten eri juttu, miten yleisö ottaa tai ei ota vastaan tiettyjä aiheita. Itse en ainakaan halua kuulla kiroilua enkä mitään roisia alapäähuumoria. Myöskään yletön viinasta ja krapulasta kertominen ei huvita yhtään. Naisvihasta ja huorittelusta puhumattakaan. Pitää pystyä parempaan. Älykäs komiikka on parasta. Jotkut koomikot leikittelevät sanoilla ja kielellä. Se on nokkelaa ja hauskaakin, mutta siinä lajissa  tulee äkkiä seinä vastaan ja on varmasti vaikea keksiä uutta. Näin ainakin luulisin. Jokapäiväinen arki tuo enemmän vastaan tilanteita, joista voi kehittää jotain. Ja sekin on ihan tarpeeksi vaikeaa. En jaksaisi kertoa samoja juttuja kahtakin vuotta peräkkäin, niin kuin osa koomikoista tekee. Siinä ajassa oppii tarinansa jo muistamaan ilman lunttilappuja ja kun yleisö on aina eri, ei niin haittaa vaikka jutut on samat.

Itse haluaisin jutuissani uudistua nopeasti ja keksiä tarinaa ajankohtaisista ja päivänpolttavista asioista. Tosin ne sitten vanhenevatkin nopeasti. Koko ajan pitäisi olla silmät ja korvat auki ja kynä terävänä kirjoittamaan muistiin (oikeammin puhelimelle) havaintoja kaikesta, mitä ympärillä näkee ja kuulee. Miksikään jukkalindströmiksi en silti kykene muuttumaan, en edes lähelle, koska elämässä on niin paljon muutakin. 

Tässä maassa on yllättävän paljon erilaisia foorumeita, missä pääsee stand upia seuraamaan ja esittämään. Ennen tätä ”uraa” en ollut näistä tiennytkään, ennen kuin osasin seurata asiaa uusin silmin. Aloitteleville koomikoille löytyy treenipaikoiksi esimerkiksi baareja, joissa järjestetään stand up -iltoja alhaisella pääsymaksulla. Joillekin klubeille pääsee jopa ilmaiseksi sisään. Jotkut baarinpitäjät ottavat mielellään silloin tällöin stand up -illan tiloihinsa, vähän riippuen asiakaskunnasta. Nämä ei-ammattilaisten toteuttamat illat ovat mielestäni ihan parhaita, ainakin hinta-laatusuhteeltaan. Koomikot itse eivät näistä yleensä mitään rahaa saa, vaan pääsymaksut menevät mainos- ja muihin tuotantokuluihin. 

Edellä mainituista klubeista yksi mielenkiintoisimmista on Oulunkylässä sijaitseva Olutravintola Jano, jossa on pääsymaksuton stand up -ilta jokaisena maanantaina klo 19 ympäri vuoden. Siellä Erikoiset Asiantuntijatkin tulevat esiintymään kesäkuussa naisten illassa. Tarkemmat tiedot Janon Facebook-sivuilta.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Tekstin ja kuvien kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa ei ole sallittua.

Jussi Halla-ahon elämäkerta

Tänä vuonna julkaistu Markku Heikkilän kirjoittama nykyisen eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon elämäkerta on mielenkiintoista luettavaa. Poislukien tarkat selvitykset poliittisista kuvioista ja tilanteista vuosienkin takaa, joista en ole niinkään kiinnostunut enkä itse muista enkä tiedä mitään. 

Teos koostuu kohdehenkilölle itselleen tehdyistä sekä lähipiirin haastatteluista sekä laajasta lähdeaineistosta.

Halla-aho on julkisuudessa kiistelty persoona ja kirjassa kuvataankin useaan otteeseen hänen suhdettaan toimittajiin ja muuhun mediaan. Niiden suhteen hän on jo hyvinkin kovaksikeitetty, eikä juurikaan mieltään pahoita median tahallisista tölvimisistä. Siitä on yhtenä hyvänä esimerkkinä, kuinka hän mieluusti poistaisi netistä joitain vanhoja kirjoituksiaan, mutta ei tee sitä. Jos hän ne poistaisi, alati valpas media huomaisi sen ja nostaisi niiden poistamisen tikunnokkaan. Lukija ei voi välttyä ajatukselta, että jotkut toimittajat lienevät ottaneen Halla-ahon tekemisten kyttäämisestä itselleen oikein elämäntehtävän.

Halla-ahon elämänpolku on ollut mielenkiintoinen ja melko kivinenkin ihan näihin päiviin asti. Heikohko koulumenestys ei estänyt häntä päätymästä kielentutkijaksi ja tohtoriksi asti. Tohtorinväitöskirja muinaiskirkkoslaavista on kirjoitettu venäjän kielellä. Lisäksi hän puhuu sujuvasti useita muita kieliä ja on opiskellut niin monia, etten pysynyt enää laskuissa mukana. Suorastaan kielellinen nero on kyseessä.

Halla-aho on mielipidevaikuttaja, jolla on purevan satiirinen huumorintaju. Tämä tulee esiin monissa hänen kirjoituksissaan, joita on kirjaan lainattu, esimerkiksi liittyen viime presidentinvaalien muihin ehdokkaisiin. Timo Soini saa aika paljon osakseen ”runtua” eikä edellinen presidenttimmekään hienovaraiselta arvostelulta jää paitsi.

Hän on myös kaukonäköinen ihminen ja eräässäkin jo vuosien takaisessa kirjoituksessaan, jota kirjassa on lainattu, näkee selvästi tähän hetkeen ja näihin tunnelmiin, joissa nyt eletään liittyen turvallisuustilanteeseen Euroopassa ja varsinkin Ukrainassa. Jos häntä olisi silloin kuunneltu ja otettu opiksi, oltaisiin oltu silloin ja nyt paljon viisaampia.

Elämäkertoja olen lukenut aika monta ja tämä on yksi parhaista. Sitä voin suositella ihan kaikille. Varmasti se olisi silmiä avaava lukukokemus monellakin tapaa. Varsinkin henkilöille, jotka eivät yhdy kohdehenkilön poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ajatuksiin.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Eija Laine: Keisarinvihreä

 

Eija Laineen kirjoittama psykologinen jännäri Keisarinvihreä (WSOY) julkaistiin kesäkuun alussa. Erikoiset Asiantuntijat pääsivät mukaan kirjanjulkistustilaisuuteen ja heti lukemaan uutuuskirjaa. 

Kirjailija on sanonut, että on paras kirjoittaa aiheesta, josta tietää. Niinpä hän kotisairaanhoidossa työskentelevänä sairaanhoitajana on laatinut kirjan juonen tämän aiheen ympärille. Päähenkilönä kirjassa on lapsuudessaan traumatisoitunut Kaisla, joka muuttaa pienelle paikkakunnalle edesmenneen tädin jälkeensä jättämään pieneen taloon. Lapsuusmuistot säilyvät hänellä muistissa ja vaikuttavat hänen jokapäiväisessä elämässään. Enempää ei juonesta pidä paljastaa tässä yhteydessä.

Kirjoittaja jatkaa samaa poikkeuksellisen raikasta kielellistä tyyliään Keisarinvihreässä kuin esikoisteoksessaan Kivun alla. Siitä kirjoitimme blogiin aikaisemmin. Kirjailijan käyttämä kieli on niin rikasta ja täynnä pysäyttäviä kielikuvia, että useastikin on pakko pysähtyä ja lukea lause uudelleen ja moneen kertaan. Tämä on ihan poikkeuksellista tämäntyyppisissä kirjoissa. Kielellisen rikkautensa ansiosta (muun muassa) Keisarinvihreä on aivan ehdoton helmi psykologisten jännärien joukossa. Lukijan hengitys pysähtyy jo prologia aloittaessa. 

Ohessa muutama maistiainen tekstistä:

”Mies ei laske katsettaan ja Kaisla pudottaa omansa tämän sukkiin.”

”Meissä on sama kiihtyvyys, Kaarin oli todennut, kun Kaisla menetti malttinsa tilanteissa, joita hänellä ei ollut valtaa muuttaa.”

”..hälytysajoneuvojen siimana viuhuvat äänet.”

Päähenkilön ystävästä paljastuu loppupuolella aikamoinen yllätys. Yllätyksiä tulee lisää ja tarina kasvaa ja kehittyy nopeasti alun pienen hitauden jälkeen. Tarina ei jää missään kohdassa polkemaan paikalleen.

Jokainen löytää lukemistaan kirjoista ne asiat, jotka itseä kiinnostaa ja miellyttää. Kirjoista voi löytää myös uusia ”tasoja”, kun lukee toiseen kertaan. Tämä kuuluu niihin kirjoihin, jonka luen uudestaankin, ei pelkästään juonen, vaan myös kiehtovan kirjoitustyylin vuoksi.

Jäämme odottamaan Keisarinvihreälle jatko-osaa. Ainekset siihen on jo olemassa. 

Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Profiloija

Sain juhannusaattona luettua loppuun Helinä Häkkäsen kirjoittaman kirjan Profiloija (Bazar) jossa hän kertoo työstään rikoksentekijöiden profiloimisesta. Häkkänen on työskennellyt mm. Keskusrikospoliisissa osallistumatta varsinaiseen rikostutkintaan ja edes tapaamatta rikoksesta epäiltyjä, joihin hänen työnsä kohdistuu. 

Olihan mielenkiintoinen kirja ja jos olisin 40 vuotta nuorempi ja muut ”fasiliteetit” kunnossa, voisin ajatella hankkiutumista samalle alalle, koska sekä psykologia että juridiikka ovat aina kiinnostaneet minua. Nuoruuteni päivinä harkitsin jopa oikeustieteelliseen pyrkimistä, kunnes lähisukulaiseni tokaisi minun olevan liian kiltti ja rehellinen sellaiseen hommaan 😁

Jälkikasvun ammatinvalintaa ja opintoja aikanaan seuratessa minullekin selvisi, että tilastotiede ja psykologia ovat läheisessä kytköksissä toisiinsa. Tosin en ihan ymmärtänyt, mitä tekemistä tilastotieteellä on   ”tavallisen” psykologian kanssa. Kirja vahvisti sen ymmärryksen, että se on olennainen osa kriminaalipsykologiaa ja sen eri haaroja. 

Profiloija nimittäin tutkii ja laskee ja päättelee erilaisia todennäköisyyksiä liittyen epäiltyyn rikoksentekijään, tapahtumapaikkoihin, esineiden ja ruumiiden kätkemispaikkoihin ynnä muuhun. Tämä helpottaa ja nopeuttaa rikosten selvittämistä oleellisesti. Siitä huolimatta kirjan mukaan poliisissa on suhtauduttu varsinkin menneinä vuosikymmeninä väheksyvästi profiloijan työhön. 

Kirjassa kerrotaan monista viime vuosikymmeninä järkyttyneistä rikoksista: kouluampumisista sekä muista joukko- ja sarjamurhista. Muun muassa mainitaan Columbinen kouluampumiset USA:ssa, Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset, Annelin Aueriin ja Aino Nykoppiin liittyvät tapaukset, Bodom-järven murhat, Jammu Siltovuoren tekemä pikkutyttöjen kidnappaus ja murhat, Sellon Prismassa tapahtunut joukkoampuminen sekä Jyrki Järvilehdon veneonnettomuus. Tässä on mainittu vain osa kirjan tapauksista.

Kirjailija voi kertoa näistä tietenkin vain vaitiolovelvollisuuteensa puitteissa ja niinpä hän valottaakin tapahtumia lähinnä vain julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Lukija ei siis pääse eikä ole tarkoituskaan päästä tirkistelemään tapauksista jotain sellaista, mistä ei ennestään tiedettäisi. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin osittainenkin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman tekijän lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Väärin pyöräilty

Kuva: Intersport

Aloitin työmatkapyöräilykauden huhtikuun alussa. Kotikaupungissani melkein koko työmatkan saan pyöräillä niinsanottua älypyörätietä pitkin. Kaikkia sen älykkäitä ominaisuuksia en edes tunne, mutta on siihen merkitty erilliset kaistat vastakkaisiin suuntiin pyöräileville. 

Bussipysäkkien kohdalla pyöräileminen on haastavaa silloin, kun samaan aikaan pysäkkiä lähestyessä bussi pysähtyy pysäkille ja matkustajia ryntää ulos kyydistä yhtään sivuilleen vilkaisematta. Silloin on hiljennettävä voimakkaasti vauhtia ja väistettävä riittävän kauas sivuun. Onneksi törmäyksiltä on ainakin toistaiseksi vältytty.

Heti ensimmäisenä päivänä kotimatkalla jouduin sekaantumaan erään kanssapyöräilijän toimintaan. Nuorehko herrashenkilö pyöräili samaan suuntaan, mutta huolettomasti vastaantulijoiden kaistalla. Ilman kypärää kaiken lisäksi. Ajoin tyypin rinnalle ja sanoin: ”Ajat väärällä kaistalla.” Siitäkös tämä kiivastui sekunnissa niinsanotusti nollasta sataan ja tiuskaisi: ”Miten niin.” Vastasin, että: ”Siten niin, että ajat vastaantulijoiden kaistalla.” Heti huomasin, että tyypillä ei ole kaikki muumit kanootissa ja kiihdytin, jotta saan etäisyyttä, ennen kuin tarvitsee pysähtyä hänen kanssaan seuraaviin liikennevaloihin jatkamaan hyvin alkanutta ajatustenvaihtoa liikenneturvallisuudesta. 

Kuulin perässäni pitkän pätkän kiroilua ja muuta painokelvotonta tekstiä. Ja kysymyksen: ”Mitä merkitystä sillä on?” 

Niin kuin ei muutenkin olisi tilaisuuksia kolhia itseään ja muita tuolla kyseisellä pyörätien pätkällä, joka vilisee mustanaan joka suuntaan menijöitä ja tulijoita busseista ja busseihin, juna-aseman laitureilta ja laitureille, koululaisia ja muita pyöräilijöitä. Niin tämä edellä mainittu tampio kysyy, että ”Mitä merkitystä sillä on.”, jos hän siis koikkelehtii pyörällään muutamaa kanssapyöräilijää vastaan samalla kaistalla. Ilman kypärää. Se merkitys sillä on, että pyörälläkin törmätessä saa kallon halki, sekä oman että vastaantulijan, kun on tarpeeksi vauhtia ja tarpeeksi yllättävä tilanne. Kuten vaikka bussin kyydistä pyöräkaistalle loikkaava ihminen. Pikkulapsi tai aikuinen. 

Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kieli oppi asiaa

Suomen kieli äidinkielenä on koulun tärkein oppiaine. Moni viesti muuttuu aivan toiseksi, kun ei edes yhdyssanoja osata.

Eräskin entinen ja nykyinen poliitikko, joka tietääkseni on myös korkeakoulutettu henkilö, kirjoittaa erään lehden yleisönosastolla näin: kaupunkia X ”niin kaupunginhallitus kuin sivistyslautakunta tasolla on viimeiset kahdeksan vuotta johtanut sosiaalidemokraatit”.

Yksikin yhdyssana- tai muu kielioppivirhe vievät pohjan pois koko viestin uskottavuudesta. 

Saman ”tasoinen” viestijä on omassa työyhteisössäni eräs ns. ylemmän tason henkilö, jonka PowerPoint -esityksissä vilisee yhdyssanavirheitä. 

Toinen samantyyppinen asia on se, kun asiallisessa tekstissä tai puheessa viljellään ”nuorisolaista” tyyliä jättää passiivimuodossa olevasta verbistä viimeinen n-kirjain pois. ”Mennää” ja ”tullaa”. Tällä tavalla puhui mm. puolustusministerimme eräässä televisiohaastattelussa. AAARRRGGHH!!!!

En itsekään varmasti ole täysin virheetön tässäkään asiassa, mutta enpä kuulukaan siihen kansanosaan, jonka työnä on kirjoittaa ja/tai puhua painavaa asiatekstiä julkisesti. 

Tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kuva: YLE.fi

Väkisinäänestämistä

Aamupalapöydässä mietittiin Isännän kanssa äänestysasioita. Miten pitää menetellä, jos haluaa äänestää vain kuntavaaleissa eikä lainkaan aluevaaleissa? Tai toisinpäin. Äänestyslipun jemmaaminen taskuun lienee jokin rikos, millä lie nimikkeellä. Äänestysasiakirjan anastaminen? Puoli vuotta ehdollista. Keski- ikäinen naisäänestäjä ei tehnyt pidätettäessä vastarintaa. 

Tyhjän äänestäminenkin on kannanotto, joten sekään ei ole vaihtoehto. Jos palauttaa tyhjän vaalilipun vaalitoimihenkilölle, niin meneekö koko vaalikonklaavilta pakka sekaisin? Tekevät kuitenkin kirjanpitoa annetuista äänestyslipuista. 

Päädyttiin siihen, että ei ota toista äänestyslippua vastaan ollenkaan. Siinäkin tapauksessa voi mennä pakka sekaisin. Pitääkin varmaan kysyä tätä, kun mennään äänestämään. Taas ennakkoon, kuten aina.

Kuva: YLE

Tekstin osittainenkin käyttö ilman tekijän lupaa on kielletty.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kädentaitoja oppimaan

Tänä aamuna sain päähäni etsiä netistä paikallisen kansalaisopiston kurssivalikoimasta erästä kädentaitoja parantavaa kurssia. Olisiko siellä edes sellaista vai pitääkö etsiä jostain muualta. Jos olisi, niin taidot auttaisivat eräässä toisessa asiassa, no, ehkä sitä voisi sanoa harrastukseksi. Ainakin, jos sen veisi nykyistä pidemmälle.

Ehkä kyseinen sivusto ei ole parhaimmillaan kännykän näytöllä tai jotain. Etsinnän seurauksena päädyin johtopäätökseen, että pitäisikö tässä vielä vanhoilla päivillään mennä ensin jollekin nettihakukurssille. Kävi nimittäin niin, että sivuston hausta ruksasin paikkakunnan, lyhytkurssit ja kädentaidot. Ja mikä oli hakutulos? IRLANTILAISEN KANSANMUSIIKIN SOITTOTYYLIT. Ja muuta vastaavaa.

Anteeksi kaikille irlantilaisille ja irlantilaisen musiikin ystäville. Mutta en tiennytkään, että irlantilaisessa kansanmusiikissa on useampia soittotyylejä. Tai sitten olen kuullut vain sitä yhtä viulunvingutusta, jonka tahtiin riverdance -tanssijat hyppelehtivät. Eikä se tanssikaan kovin kummoiselta näytä minun silmääni.

Joskus vuosia sitten Dublinissa käydessäni törmättiin erään pubin ovesta sisään katsomaan juuri sitä riverdancea. Musiikki ja muu mekastus kuului kadulle asti. Paikka oli ihan tupaten täynnä ja lämpötila noin 40 astetta. Lavalla koikkelehti iso joukko nuoria, hyväkuntoisen näköisiä tanssijoita. Laji on Irlannissa ilmeisen suosittu, mutta ei kyllä uponnut meihin. Mutta tulipahan nähtyä sitä itseänsä ihan aidossa ympäristössä. Aina pitää varoa jäljitelmiä.

Tämmöisiä aamuajatuksia tällä kertaa. Pitänee jatkaa alkuperäisen suunnitelman toteuttamista.

Tämän on tarkoitus olla huumoripostaus eikä kenenkään tule pahoittaa tästä mieltään.

Kuvien ja tekstin osittainenkin käyttö ilman tekijän lupaa on kielletty.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä