Seksi vie taksia

Seksi vie ja taksi tuo (Nylon Beat 1999) https://www.youtube.com/watch?v=uC5X60Ujoyg

Valo yössä (Tuomari Nurmio ja Orpojen Tuki 1999)

 https://www.youtube.com/watch?v=xSmnzKeBI4Y

Nainen, poliisi ja taksi (Leo Jokela 1970) https://www.youtube.com/watch?v=4Fkw01zLY-Q

Aivan aluksi täytyy korostaa, että seksi ja raiskaus ovat kaksi aivan eri asiaa, vaikka valitsinkin postauksen alkuun linkit seksiin ja taksiin liittyviin biiseihin. 

Perjantain 26.11.2021 Hesarissa oli kirjoitus taksinkuljettajien tekemistä seksuaalirikoksista. Taksiliitto on asiasta järkyttynyt. Positiivista on, että vihdoinkin sanomalehdessä kerrotaan poliisin vahvistavan sen faktan, että seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat pääosin ulkomaalaistaustaisia. 

Vuosien 2019-2021 tapauksista vain yhdessä kuljettaja on syntyperältään suomalainen. Kun vuonna 2017 poliisin tietoon tuli kaksi taksinkuljettajan tekemäksi epäiltyä seksuaalirikosta, tänä vuonna niitä on tullut jo yli kaksikymmentä. "Tapausten yleistymisellä näyttää olevan aika selvä ajallinen yhteys taksiuudistukseen", toteaa Helsingin poliisin rikostarkastaja Jari Koski. Osa teoista saattaa luonnollisesti olla pimeiden taksien kuljettajien tekemiä.

Seksi vie ja taksi tuo ja taksin katolla ei vilku enää yön ainoa valopilkkukaan. Taksin katolla ei nimittäin pakosti tarvitse olla kylttiä, jossa lukee sana Taksi. Ex-liikenneministeri Anne Berner (Jumalan armosta nimenomaan EX) sekoitti koko maan taksiliikenteen puoliväkisin ajamallaan taksiuudistuksella vuonna 2018. 

Anne Berner, kuva:Wikipedia

Tarkoituksena oli ilmeisesti saada alalle lisää kilpailua (jota oli jo ennestäänkin) ja taksimatkojen hinnat laskemaan, mutta kuinkas kävikään. Aivan päinvastoin. Taksimatkojen hinnat nousivat paljon reippaammin kuin kuluttajahintaindeksi ja alalle tuli todellakin lisää kilpailua. 

Ennen taksiin, kuskiin ja mittariin saattoi luottaa, mutta uudistuksen myötä taksifirman sai perustaa melkein kuka vaan, jolla on ajokortti ja saa hankittua alleen jonkinlaisen taksiksi kelpaavan kotteron. Kyydin hinnasta pitää sopia etukäteen ja mittareitakaan ei taideta enää autoissa tarvita. Uudistuksen myötä moni taksiliikenteestä elantonsa saanut luotettava yrittäjä menetti ansiomahdollisuutensa.

Minä en ole taksia tarvinnut uudistuksen jälkeen enkä juurikaan ennen uudistustakaan. Meillä on Isännän kanssa ollut aina keskinäinen "taksisopimus": jos jompi kumpi tarvitsee kuljetusta mihin tahansa/mistä tahansa  mihin vuorokauden tahansa, toinen kuljettaa, jos kyydin tarvitsija ei jostain syystä itse aja. Samalla kyydillä kulkee kohtuullisen matkan päässä kotoa asuvat kyydittävän kaverit. Ei kai nyt ketään taivasalle jätetä, kun on pyörät persauksen alla. Palvelun käyttö on ollut aniharvinaista, mutta on Isäntä minut pari kertaa hakenut lentokentältä keskellä yötä ja pari kertaa jostain työpaikan pippaloista. Silloin kun niitä vielä oli ja kun niihin vielä viitsi mennä. Nyt en enää jaksaisikaan.

 

Pari vuotta sitten taksimuutosten jälkeen yritin asentaa puhelimelle appin, jolla saa kätevästi tilattua taksin, jos joskus jostain syystä sattuisi taksia tarvitsemaan. Apin asennus olikin ovela. En huomannutkaan, kun välittömästi olin sen asennettuani painanut jotakin nappia huomaamattani niin, että olin tilannut taksin kotiosoitteeseeni. Onneksi huomasin sen aika pian, koska joku outo tunne siitä koko räpeltämisestä jäi takaraivoon. Saman tien tajusin, mitä olin tehnyt. Äkkiä sitten selvittämään, mistä firmasta olin sen tilannut, ihan ensimmäiseksi soitin hätäpäissäni paikalliseen vanhaan ”viralliseen” aluetaksiin. Ei oltu sieltä tilattu tähän osoitteeseen taksia. Toisella arvailulla tärppäsi ja sain peruttua tilatun auton. Mitäs olivat tehneet apista tuollaisen. Joku kärsi nahoissaan ylimääräiset kilometrit, mitkä auto oli turhaan ajanut. Mutta eiköhän tilattujen kyytien perumisia ja "ohareita" tapahdu muistakin syistä. Poistin apin saman tien puhelimesta.

Tulipa vielä mieleeni eräs tapaus taksikyydistä muutaman vuoden takaa ennen kuin minkäänlaisia taksiuudistuksia oli näköpiirissäkään. Tarvitsin Helsingissä taksikyytiä Vallilasta Hakaniemeen. Juna-asemalle olin menossa, mutta piti poiketa Hakaniemessä yhdessä liikkeessä ja junalle oli jo vähän kiirekin. Tilausosoitteesta pyydetään usein autoa lentokentälle ja taksikuskini oli ilmeisesti olettanut tämänkin kyydin olevan sellainen. Kuskilla oli jostain syystä hirveä tarve päästä lentokentälle. Joku vuoronvaihtoon tms. liittyvä juttu. 

Kun hän kuulikin, että olisin menossa vain Hakaniemeen, sain koko matkan ajan kuunnella läksytystä siitä, kuinka hän ei nyt päässytkään ajamaan lentokentälle. Tuli kyllä tosi syyllinen olo (vitsi). Teki mieli jo sanoa, että no ajetaan sitten sinne lentokentälle, jos se niin elämän ja kuoleman kysymys on. Tulen sieltä sitten bussilla pois. Se vaan, että siinä tapauksessa en olisi ehtinyt junaan, johon minulla oli jo lippu ostettuna. 😁

Edellä kerrottu tapaus olisi suunnilleen sama, jos ostaisin kaupan kalatiskiltä muikkuja ja myyjä olisi halunnut, että olisin ostanut lohta. Siitä sydämistyneenä myyjä tulisi perässäni kassalle asti motkottaen ostoksestani. Tai huoltoasemayrittäjä vetäisi herneet siitä, että ostinkin bensaa enkä dieseliä, vaikka hän niin kovasti oli odottanut, että olisin tankannut dieseliä. 

Ja lopuksi haluan korostaa, että pääasiassa taksikuskeilta saamani palvelu on ollut aina asiallista ja ystävällistä, mutta tuo edellä kerrottu oli huonointa palvelua ikinä missään. Myöhemmin kuulin toiselta taksiyrittäjältä, että siitä olisi voinut tehdä ilmoituksen Helsingin taksitarkastajalle, joka on muun muassa sitä varten. Mutta en edes tiennyt sellaisen viskaalin olemassa olosta silloin. 

Lähde: Helsingin Sanomat 26.11.2021

Kuvat: Wikipedia ja Pixabay. Kuvissa olevat autot ja henkilöt eivät liity tapaukseen. 

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Elisabethin enkelit

Tuomas Muraja on koonnut kirjan ensimmäisistä suomalaisista naispuolisista rauhanturvaajista, joita kutsuttiin Elisabethin enkeleiksi silloisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin mukaan. Juuri nämä ensimmäiset suomalaiset naispuoliset rauhanturvaajat käyttävät itsestään tavaramerkinomaisesti nimeä Elisabethin enkelit. Ja kerrotaan kirjassa vähän myöhemmistäkin rauhanturvaajista sekä naisista että miehistä.

Rehn ajoi voimakkaasti eteenpäin lakimuutosta siitä, että myös naiset voisivat päästä rauhanturvatehtäviin. Eduskunta hyväksyikin lakimuutoksen keväällä vuonna 1991. Ensimmäiseen koulutuserään haki 3500 naista, joista 24 hyväksyttiin. Kirjaan on haastateltu yli 20 rauhanturvaajana työskennellyttä naista. 

Ensimmäisillä naisilla ei ollut asepalvelusta taustallaan, kuten miehillä, jotka osallistuivat vastaaviin tehtäviin, mikä aiheutti hämmennystä ja tasa-arvon puutetta tehtävissä kentällä. Tämä asia hiukan korjaantui neljä vuotta myöhemmin, kun sama Elisabeth Rehn sai läpi naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. 

”Syytän sua Elisabeth Rehn, mun naiseni on kapiainen...” lauloi Popeda 1990-luvun alussa.

https://youtu.be/9QnytN_2mio

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat olleet osaavia ja haluttuja eri kriisinhallintaoperaatioihin ympäri maailman jo vuodesta 1956 alkaen Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten välisistä selkkauksista. Eräs sukulaismies oli 1960-luvulla rauhanturvaajana juuri tuolla Kyproksella. 

Rauhanturvaajat ovat toimialueillaan paljon tekemisissä paikallisten asukkaiden kanssa ja naisten poissaolo suomalaisjoukoista koettiin puutteena. Paikallisten naispuolisten asukkaiden on helpompi puhua asioistaan toiselle naiselle, vaikkakin muunmaalaiselle ja aseistetulle. Rauhanturvaajan on mentävä joka paikkaan aseistettuna työtehtävissä toimiessaan ja varmaan osin vapaa-ajallakin. On myös asioita, joita monilla alueilla asuvat paikalliset naiset eivät voi puhua miespuolisille rauhanturvaajille joko uskonnollisista tai kulttuurisista syistä tai naiset eivät ehkä voi olla miesten kanssa puheissa lainkaan. 

Kirjassa useampikin nainen kertoo kokemuksistaan rauhanturvaoperaatioissa ja muissa kriisinhallintatehtävissä. Melkein kaikissa kertomuksissa käy ilmi, miten kovat fyysiset ja henkiset vaatimukset on asetettu niille, jotka tehtäviin valitaan. Ja se on ihan oikein. Ei siellä tarvita sellaista väkeä, joka kyörätään heti ensimmäisellä maitojunalla takaisin. 

Naisten pääsyä mukaan samoihin tehtäviin eivät miehet useinkaan katsoneet hyvällä. Miehet epäilivät naisten ”pääsevän vähemmällä”. Myös naisten suorittama asepalvelus ja pääsy ”samalle viivalle” ei tuntunut monista miehistä oikealta. Naisia kiusattiin, syrjittiin ja pilkattiin, jätettiin ulkopuolisiksi ja harrastettiin suoranaista misogyniaa, naisvihaa. Naisista levittelivät perättömiä juoruja paitsi toiset naiset, myös miehet. Erään haastatellun mukaan miehet olivat pahempia juorujen levittäjiä kuin naiset. Samanlaista ei kuitenkaan ollut kaikissa kohteissa. Toisissa oli huonompi henki kuin toisissa. Ylennykset menivät yleensä miehille, vaikka vaihtoehtona olisi ollut paremmin tehtävänsä hoitanut nainen. 

Kirjan loppupuolella oman tarinansa kertoo nainen, joka kävi varusmiespalveluksen ja hakeutui rauhanturvatehtäviin. Hänellä oli sairaanhoitajan koulutus, kokemusta vapaapalokuntatyöstä sekä vartijana ja järjestyksenvalvojana toimimisesta. Jo armeija-aikana hän joutui kiusaamisen ja pilkan kohteeksi monella tavalla jopa esimiesten toimesta. Ja sama jatkui rauhanturvajoukoissa. Yhdelle rauhanturvaajakollegalle naisesta muodostui oikea silmätikku. Huorittelua ja muuta pilkantekoa puitiin jälkikäteen oikeussalissa saakka ja mies sai tuomion. Naiselle jäi vuosikausiksi post-traumaattinen stressihäiriö, joka ei ole helpottanut vielä kymmenen vuoden jälkeenkään. 

Eräs haastatelluista naisista kertoi, että suomalaisia miessotilaita heidän ei tarvinnut pelätä, mutta jonkun muun maan naispuoliset rauhanturvaajat joutuivat pelkäämään jopa oman maansa miessotilaita. Tämä haastateltava ei paljastanut, mistä maasta tulleista rauhanturvaajista oli kysymys.

Kaikki haastatellut naiset korostivat kokemuksen hyviä puolia, vaikka edellä kerrottuja huonojakin puolia tietysti oli. Aika rauhanturvaajana levottomilla ja köyhillä alueilla auttoi näkemään monia asioita toisin silmin, varsinkin kotimaahan palattuaan. Kaikki eivät ole tuoneet mukanaan verottomia autoja tai moottoripyöriä, vaikka usein niin ajatellaan. Hyvin mielenkiintoinen kirja, jonka lukemista voin suositella.

 

Tätä kirjaa lukiessa sai taas huomata saman, mikä toistuu monella muullakin työpaikalla. Jos ei työpaikka toimi lastentarhana, niin ainakin se toimii joidenkin työntekijöiden mielestä mielenterveystoimistona. Ja jotkut työpaikat toimivat molempina. 

Suora lainaus kirjasta: ”Kosovosta kotiuduttuaan Jaakkola tajusi, miten paljon muita maita paremmin asiat Suomessa ovat ja silti monilla on kovin huono olla." 

"…ihmettelin sitä tavaran paljoutta. Kosovossa kaupassa oli aina todella suppea valikoima ja joka kaupassa vielä sama. Silti ihmiset hymyilivät usein aidosti onnellisina. Suomessa hymyjä näkee harvoin yltäkylläisyydestä huolimatta. Jos valikoima olisi meilläkin pienempi, voisi olla helpompaa, kun jäisi valinnanvaikeus pois.”

Kuva: Adlibris

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Kun sorsa nousi orrelle

 

Ihana marraskuinen aurinkoinen päivä. Tein pitkän lenkin pitkin järven rantaa. Valoisaa aikaa riittää marraskuussa omilla leveysasteilla vain noin kuusi ja puoli tuntia ja tähän päälle hämärän aika, joka kestää noin tunnin. Talvipäivän seisausta kohti mentäessä päivä lyhenee tästä vielä tunnilla. 

Järven yli katsellessani ajattelin, että voisi olla kevätkin. Syksyn ja kevään viistossa valossa on jotain samaa.

Kun sulkee silmänsä ja keskittyy kuulemaan rantaan kohahtavat aallot, voi kuvitella olevansa veden äärellä missä ja milloin vain. Rannalta puuttuvat vain veteen kirmaavien lasten iloiset huudahdukset. Joten kesä ei voisi olla - paitsi jos olisi jonkun autiosaaren rannassa. Veden liplatus ja aaltojen kohina ovat meditatiivisia ääniä. Samoin kuin puiden lehtien kahina tuulessa, klapien napse niiden palaessa uunissa ja liekkien loimotus nuotiossa. Sadepisaroiden ropina peltikattoon ja ikkunalautoihin. Lumen narske kengän alla paukkupakkasella. Näissä kaikissa on jotakin pysäyttävän lumoavaa ja alkukantaista.

Syksyn myrskyissä rantaveteen kaatunut valtava puunrunko toimittaa nyt sorsille orren virkaa. Hyvä ja turvallinen päiväunipaikka kelluttavien ja heiluttavien aaltojen sijaan.

Polku kulkee ihan veden rajassa ja rannalla on ihania isoja sammalen peittämiä kiviä. Tietääkseni kivet ovat vyöryneet näille paikoilleen viimeisen jääkauden jälkeen, kun tämä kyseinen järvi oli yhteydessä Itämereen niin sanotun Ancylus-vaiheen aikana ja kuroutui siitä irti noin 6500 eaa.

Kyllä ei aina tarvitse lähteä omaa lähijärveä kauemmas ihmettelemään ja ihastelemaan. Lähellä ja tutussa ympäristössä on usein ihan mahdottoman hyvä olla. 

Tämä ranta on muutaman sadan metrin päässä kodistamme ja yksi lempipaikkojani kotikaupungissamme.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kaamoksesta puheen ollen

Nouseehan täällä eteläisessä Suomessa aurinko sentään vähäksi aikaa, joten voikohan näillä leveyksillä edes puhua mistään kaamoksesta. Nyt siitä taas kirjoitellaan lehdissä ja varsinkin siihen liittyvästä kaamosmasennuksesta. Vireystaso vajoaa pohjamutiin monella marraskuun ja tammikuun välisenä aikana, kun päivä on lyhyimmillään. Masennustilastojen mukaan joka kymmenes masennusdiagnoosi liittyy kaamokseen. 

Kaamosmasennuksesta on kyse, kun pimeimpinä talvikuukausina henkilöllä alkaa toistuvasti masennustila. Oireet muistuttavat tavallista masennusta ja voimistuvat usein iltapäivisin: surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon puute. Oireet toistuvat joka vuosi samaan aikaan. 

Yleisempiä kaamoksen aiheuttamia oireita ovat väsymys, liikaunisuus, makeannälkä ja lihominen. Nämä oireet ovat suomalaisilla äärimmäisen yleisiä. 

Tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan kirkasvalolamppu on tehokas ja paras yksittäinen hoito kaamosoireisiin ja kaamosmasennukseen. Tutkimusten mukaan kirkasvalohoito parantaa kaamosmasennuksen neljällä viidestä ja auttaa suurimmalla osalla kaamosoireisiin.

Joillekin ihmisryhmille tai väärin käytettynä kirkasvalohoidosta voi olla haittaakin. Siitä voi tulla päänsärkyä, levottomuutta ja pahoinvointia. Valoa ei pidä tuijottaa suoraan päin, vaan sen tulee olla näkökentässä epäsuorasti. Sen on todettu tehoavan parhaiten viitenä kertana viikossa käytettynä aamuisin kello 5-9 välillä. Sekä valon että sen käyttäjän tulisi pysyä suht koht paikallaan, ettei valo tunnu esimerkiksi tärisevältä, mikä voi aiheuttaa päänsärkyä tai jopa migreeniä. Ehkä ei siis ole hyvä idea tuijottaa kirkasvalolamppuun samalla kun polkee kuntopyörää.

 

Kirkasvalohoidon vaikutukset ilmenevät noin viikon käytön jälkeen ja kaikille ne eivät välttämättä tuo toivottua tulosta. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien tulisi käyttää kirkasvalolamppua harkiten. Siitä kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa ennen sen aloittamista.

Kaamosoireita voi hoitaa myös säännöllisellä liikunnalla 2-3 kertaa viikossa 45 - 60 minuutin ajan. Liikunnan helpottava vaikutus ilmenee noin neljän viikon "käytön" jälkeen.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 13.11.2021

Kuva: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Sankarikoirat

 

Sankarikoira Koda

Kennelliitto palkitsee vuosittain useita koiria, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet yhden tai useamman ihmishengen pelastamiseen. Tänä vuonna palkittuja sankarikoiria on 22 ja lisäksi 21 koiraa sai kunniamaininnan. Noin puolet näistä koirista sai palkinnon eksyneiden löytämisestä. Palkituista koirista seitsemän pelasti ihmisen tai ihmisiä tulipalosta. Näiden lisäksi koirat hakivat apua sairauskohtauksen saaneille ihmisille.

Sankarikoiran arvonimen on voinut Suomessa saada vuodesta 1997 alkaen. Sankaruutta pitää hakea ja kaikkien palkittujen tarinat ovat luettavissa Kennelliiton sivuilla. Palkittava koira voi olla rotu- tai monirotuinen koira. Listaa selatessani huomaan, että todella monia rotuja löytyy edustettuna, mutta ainakin sankarilabradorinnoutajia löytyy useimmilta vuosilta kuten myös erilaisia paimenkoiria.

Lue tarinoita täältä:

Palkitut sankarikoirat

Kyseessä ovat useimmiten ihan tavalliset koirat, joita ei ole koulutettu pelastustehtäviin. Ne vain toimivat oikein juuri oikealla hetkellä. Ihmeellistä ja inhimilliseltä vaikuttavaa. 

Koira, joka elää ihmisen toverina, osoittaa monin tavoin kiintymystä, myös kaipausta ja ikävää joutuessaan erilleen omasta ihmisestään ja ihmislaumastaan. Tämän lisäksi sen vaistot ohjaavat myös auttamaan ihmistä hädän hetkellä.

Moni ihmisen hengissä pitävä sankarikoira jää ilman palkintoa eikä palkinto olekaan aina se ratkaisevin juttu, vaan ihmisen ja koiran välinen yhteys. Koiraihmisenä tiedän, että juuri mikään ei ole lohduttavampaa kuin painaa päänsä koiraystävän selkää vasten ja työntää sormet syvälle turkkiin ja tuntea käsiensä alla ehdotonta rakkautta sykkivä sydän. Kuinka monen yksinäisen ainoa ystävä on koira, tai muukin lemmikki. Kuinka moni olisi jäänyt lojumaan sängyn pohjalle sen sijaan, että koira vie päivittäin ylös, ulos ja lenkille tapaamaan toisia ihmis- ja koirakavereita. 

Sankariainesta on joka ikisessä koiraystävässä! Tämä ajatus tuli mieleeni tämän sankarikoirajutun ja Nuuskijan kuoleman jälkeen, kun Kuopus muutama päivä otti asian puheeksi. Koko hänen elämänsä ajan perheessämme on ollut koira. Nyt, hänen ollessaan kohta 20-vuotias, hän elää ensimmäistä kertaa koirattomassa kodissa.

"Miten tyhjää ja surkeaa on tulla tyhjään kotiin!", hän totesi, jonka jälkeen aloimme jutella yhdessä asiasta. On tosiaankin ihan eri asia tulla kotiin, kun täällä on joku odottamassa. Kuopus muisteli, kuinka hän pienenä odotti koulun ja iltapäiväkerhon jälkeen kotiin pääsyä, kun tiesi Nuuskijan odottavan. Asia oli hänelle ja meille kaikille tuttu ja jokapäiväinen, jonka arvosta osan ymmärtää taas vasta, kun sen on menettänyt. Nimittäin, vaikka Kuopus kasvoi isommaksi, hänestä oli aina yhtä ihanaa tulla kotiin Nuuskijan tervetulleeksi toivottamana. Hän kun suurimmaksi osaksi, perheen nuorimpana, tuli ensimmäisenä kotiin ennen muuta perhettä.

Nuuskija ei pelastanut henkiä, mutta se säästi Kuopuksen päivittäisiltä yksinoloilta ja mahdollisesti monelta pelolta. Se kohotti meidän kaikkien kuntoa, kun se keskikokoisena koirana vaati päivittäin parin tunnin lenkitykset. Se vei meitä sellaisille lenkkipoluille, joihin emme ehkä muuten olisi tulleet lähteneeksi. Sadepäivinä olisimme jääneet vetämään lonkkaa sen sijaan, että Nuuskijan kanssa oli lähdettävä lenkille kelistä riippumatta. Nuuskija kun kuului siihen koirarotuun, joka ei vettä pelkää, vaan se nautti lenkeistä aina yhtä paljon kelistä riippumatta. Nuuskijan kautta saimme kaikki uusia, samanhenkisiä ystäviä - kuten aiempienkin koiriemme avulla. Vanhimmat koiraihmisystävät ovat 1980-luvulta.

Uskallan väittää, että jokainen koiran omistava antaisi omalleen koiralleen palkinnon kaikesta siitä hyvästä, mitä ne meille antavat. Henkiä pelastavat Sankarikoirat ovat ehkä omaa luokkaansa, mutta monen kotona asuu Arjen sankarikoira.

Arjen sankarikoira Nuuskija

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Apu nro 47 (11.11.2021)

Lähteet: Apu nro 47 (11.11.2021), www.kennelliitto.fi

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Lääkärihoitaja tietenkin

Naisten ja miesten tasa-arvoisuuteen yhteiskunnassa liittyy paradoksi. Sen mukaan mitä tasa-arvoisemmiksi sukupuolet tulevat, sitä voimakkaammin työelämä eriytyy naisten ja miesten ammatteihin.  

Tasa-arvon lisääntyminen ei siis tee naisia ja miehiä samanlaisemmiksi ammatillisissa tavoitteissaan, vaan päinvastoin. Tasa-arvoisimmissa maissa nuorten urahaaveet jakautuvat jyrkemmin sukupuolen mukaan kuin muualla.

Erään selvityksen mukaan  yhteensä lähes puolelta miljoonalta nuorelta 80 eri maasta oli kysytty, mitä työtä he uskovat tekevänsä 30-vuotiaina. Tutkijat jakoivat eri ammatit 1) esinekeskeisiin ammatteihin, joita määrittävät enimmäkseen tekniikka ja laitteet sekä 2) ihmiskeskeisiin ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja autetaan heitä. Lisäksi tutkittiin erikseen 3) aloja, joihin liittyy matematiikkaa, tekniikkaa ja ei-biologisia luonnontieteitä ja yleensä korkeakoulutusta vaativia aloja. Nämä alat ovat usein miesvaltaisia. 

Kaikissa tutkituissa maissa ryhmän 1) ja 3) ammatit kiinnostivat huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä. Ryhmän 2) ammatit kiinnostivat selvästi enemmän tyttöjä kuin poikia. Tasa-arvon paradoksin mukaisesti nämä erot olivat voimakkaimpia tasa-arvoisimmissa maissa. 

Tasa-arvoisimmissa maissa pojat tavoittelivat selkeimmin esinekeskeisiä ammatteja, mutta tyttöjen aikeet eivät vaihdelleet samassa määrin tasa-arvoisuuden tason mukaan. Köyhemmissäkin maissa tytöt tavoittelevat ihmiskeskeisempiä töitä.

Tutkijoiden selitys tälle on vauraus. Rikkaissa ja tasa-arvoisemmissa maissa nuorilla on paremmat mahdollisuudet tavoitella töitä, jotka kiinnostavat heitä, eikä heillä ole niin suurta tarvetta hakea ammatistaan taloudellista turvaa. 

Toisin sanoen vaurastumisen sivutuotteena pojat ja tytöt voivat sanoa, että haluamme tehdä sellaista työtä, mikä meitä kiinnostaa. Köyhemmissä maissa työ on vain väline parempaan elämään, kun rikkaammissa maissa sillä pääsee toteuttamaan itseään. 

Rikkaiden maiden monipuolinen talous mahdollistaa paremmin omien kiinnostuksen kohteiden seuraamisen. Niissä on paljon erilaisia ammatteja, joissa voi tehdä hyvän uran. Jostain syystä kuitenkin tytöt haluavat auttamistyötä ja pojat esinekeskeistä työtä. Asiaa tutkinut psykologian professori arvelee, että jako miesten ja naisten ammatteihin vain syvenee tulevaisuudessa.

Vielä 90-luvulla arveltiin, että kun tasa-arvo etenee, naisia ja miehiä saadaan yhtä paljon eri ammatteihin. Niin ei ole kuitenkaan tapahtunut, eikä se ole tutkijankaan mielestä mikään ongelma. Mitä väliä sillä on, onko esimerkiksi automekaanikko tai taksinkuljettaja mies vai nainen? Tai lentäjä tai nosturinkuljettaja?

Jos kuitenkin halutaan lisää naisia miesvaltaisille aloille ja päinvastoin, on lapsille aloitettava kertoa eri ammateista jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä urahaaveet eriytyvät noin 15 vuoden iässä. Virossa, Latviassa, Ranskassa ja Israelissa on tehty jotain toisin, sillä kaikki nämä maat ovat suhteellisen vauraita ja tasa-arvoisia, koulutustaso on korkea ja moni nuori näissä maissa hakeutuu sukupuolelleen epätyypilliselle alalle. 

Minä ihmettelen vähän tätä eri ammattien väkisin sekoittamisen halua sukupuolen mukaan. Miksi jonkun naisen pitäisi välttämättä hakeutua joksikin kaivosinsinööriksi, jos se ei kerta kaikkiaan häntä kiinnosta? Ne jotka ovat sen tehneet, niin ovat varmasti tehneet sen omasta kiinnostuksestaan. Toisaalta voi vilpittömästi iloita kaikista niistä, jotka ovat rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja oma-aloitteisesti hakeutuneet sukupuolelleen epätyypillisille aloille.  

Omien havaintojeni mukaan naisia on kyllä enemmän miehisillä aloilla kuin päinvastoin. Esimerkiksi naisia on nykyään avaruuslentäjinä ja liikennelentäjinä sekä palomiehinä, merikapteeneina ja veturinkuljettajina. Sekä rakennusalalla erilaisissa tehtävissä. Taannoin kotikadullani kun tehtiin vesihuoltoremonttia, oli sielläkin lapionvarressa ainakin yksi naishenkilö. 

Aika harvinaista on, että miehiä on varhaiskasvatuksen opettajina. Yhdestäkään miespuolisesta perhepäivähoitajasta tai kosmetologista en ole vielä kuullut. Eräänä päivänä törmäsin omassa työssäni miespuoliseen varhaiskasvattajaan. Arvostan. Miehiä tarvittaisiinkin enemmän varhaiskasvatuksen alalla ja muilla hoitoaloilla. 

Itsekin olen ollut lentokoneen kyydissä, jossa toisena lentäjänä oli nainen. Myös joitakin nuoria naisia nähdään ammattisotilaina ja sotilaskoulutuksen saaneina  rauhanturvaajina. Olen myös saanut tuntea nuoren naisen, joka ajaa työkseen rekkaa Suomesta ulkomaille ja takaisin. Äskettäin kotinurkillani oli tietyömaa, jossa liikkui pienen omakotitalon kokoisia dumppereita. Kerran yhden sellaisen ratista loikkasi maahan noin 150-senttinen parikymppinen naishenkilö. Lieneekö ollut sama kuski, jonka vähän myöhemmin näin ajavan pienempää kuorma-autoa, joka toi tietyömaalle soraa. Mimmi oli kauniskin kuin suoraan jostain naistenlehden kannesta. Arvostan. 

Eksoottisinta, jossa olen nähnyt mieshenkilön työskentelevän, on kätilön ammatti. Muistan kun itse olin 90-luvun alussa pusertamassa esikoistamme maailmaan, lampsi kaikessa rauhassa synnytyssaliin mustapartainen mieshenkilö ja istahti nurkassa olevan pöydän ääreen. Itsekseni ihmettelin, että mikähän vahtimestari se siinä ja tuli varmaan jotain lamppua vaihtamaan, mutta kyllähän se sitten selvisi, että hän hoiti myös samaa synnytystä ja teki jotakin asiaan liittyviä kirjauksia koneelle toisen kollegansa sanelun mukaan.

"Lääkärihoitaja" on peräisin yhdestä vuosia sitten tv:ssä pyörineestä mainoksesta tms., jossa lapset kertoivat tulevaisuuden haaveammateistaan. Lääkärihoitaja minustakin piti jossain vaiheessa tulla, mutta sattumien kautta ajauduin muualle ja peruin jo saadun opiskelupaikan. Varmaankin parempi niin, kaikkien kannalta. Silloin oli hoitoalalle tunkua ja sisäänpääsy oli todella vaikeaa. 

Nyt (58 v) en tiedä vieläkään, mikä minusta tulisi isona, vaikka olenkin ehtinyt hankkia jo kolme ammattia. Mikään niistä ei ole selvästi tyypillinen naisten tai miesten ammatti. Yhdestäkään koulutuksesta ja tutkinnosta ei ole haittaa ollut, päinvastoin. Kumpi mahtaa olla elämänkokemuksen kannalta parempi, se että on korkeasti koulutettu vai se, että on laajasti koulutettu? 

Lähde: HS Viikko 12.11.2021

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Talvisia asetelmia

 

Kätevä & Tekevä -kädentaitomessuilla oli eräällä pisteellä myytävänä kaikenlaisia ihania asetelmakoristeita. Ostin muutamia ja idea jäi hautumaan. Kunnes sitten tänään oli aika askaroida ideat todeksi.

Kelkkaileva tyttö, punatulkku, kynttilänpidikkeet ja koristeoksia.

Pikkuruukun vuoraus kaupan hedelmäpussilla ennen mullan lisäämistä.

Kun multa ja hyasintti ovat ruukussa, leikataan ylimääräinen muovi pois.

Muovi ja multa jää piiloon sammalen alle.

Havukasviruukun multapinta on myös vuorattu sammalella. Koristeoksat saivatkin oman paikan vanhassa kermanekassa. Vanha tarjotin kokoaa kivasti esineet yhteen.

Kynttiläpidikkeet ja keraamiset kukat on upotettu multaan, jossa on päällä sammalta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Veteen piirretty viiva

”Maria Foukara on onnekas ja tietää sen. Hän rakastaa poikaansa Vincentiä, miestään Samiria ja -useimmiten - bonustytärtään Yasminia. Ihanteellinen uusperhe-elämä muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun Yasmin katoaa ja Samiria syytetään tyttärensä murhasta. Ei kai omaa lastaan voi surmata?”

Edellinen kappale on kopioitu suoraan kirjan takakannesta. Kirja on Camilla Greben uusin, tänä vuonna julkaistu ja suomennettu Veteen piirretty viiva. Kirjan on suomentanut Sari Kumpulainen, alkuperäinen teos on nimeltään Alla ljuger.  Camilla Grebeltä on aikaisemmin julkaistu teokset Kun jää pettää alta, Lemmikki, Horros ja Varjokuvat. 

Muistan yrittäneeni aikaisemmin lukea tuota Kun jää pettää alta, mutta se ei sillä kertaa mielestäni lähtenyt käyntiin. Horros sen sijaan parhaillaan odottaa vuoroaan lainakirjahyllyssäni.

Kirjoittaja on moninkertaisesti palkittu ja Ruotsin tämän hetken kiinnostavin jännityskirjailija. Edellä mainittu Kun jää pettää alta on käännetty yli 20 kielelle ja sen elokuvaoikeudet on myyty.

Tämä Veteen piirretty viiva liippaa läheltä, suorastaan uskaliaan läheltä, viime vuosina niin paljon mediassa olleita kunniamurhatapauksia. Juoni on hienosti rakennettu ja kirja on hiuksia nostattava psykologinen trilleri, jota ei malta laskea käsistään. 

Kyseessä on uusioperhe, johon kuuluu Pariisissa perheineen aiemmin asunut Samir ja hänen tyttärensä Yasmin. He ovat menettäneet puolet perheestään auto-onnettomuudessa ja muuttaneet Ruotsiin uuden ympäristön ja uuden elämän toivossa. 

Samir on syntyperältään arabi ja hänen sukunsa on kotoisin Marokosta. Se näkyy tietysti päälle päin sekä Samirista että Yasminista ja he saavat kokea ennakkoluuloja ja rasismia Ruotsissa. Mutta se ei ole tämän kirjan pääasia. 

Samir avioitui ruotsalaisen yksinhuoltajan Marian kanssa, jolla on avioton poika Vincent. Vincent on Down-lapsi, mikä antaa omat vivahteensa juonen kulkuun. Hänellä on aurinkoinen ja rakastava luonne, kuten Down-lapsilla yleensäkin, mutta hän osaa myös pitää halutessaan asioita omana tietonaan. Bonussiskoaan Yasminia hän rakastaa yli kaiken.

Yhtenä pimeänä iltana Yasmin katoaa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että hän on tehnyt itsemurhan hyppäämällä kallionkielekkeeltä. Saapikkaat ovat jääneet kalliolle ja toisessa niistä on jäähyväiskirje. 

Poliisitutkinnan edetessä tulee ilmi uusia johtolankoja ja Samiria aletaankin epäillä tyttärensä murhasta. Kunniamurha näyttää liiankin ilmeiseltä. Olihan Yasmin seurustellut ruotsalaisten poikien kanssa, meikannut, käyttänyt alkoholia, harrastanut seksiä ja olipa hänen huoneestaan löytynyt huumeitakin.

Marian mielestä Samir ei voisi kuunaan tappaa omaa tytärtään tai ketään muutakaan, olihan hän ammatiltaankin lääkäri. Marian on silti vaan pikkuhiljaa taivuttava uskomaan, että Samir on syyllinen Yasminin murhaan. Merestäkin löytyy mattoon kääritty naispuolinen vainaja. 

Lopulta kuitenkin Samir vapautuu syytteistä, mutta joutuukin itse henkirikoksen uhriksi. Vincent tietää enemmän kuin antaa ymmärtää tietävänsä. Hän ei nimittäin syönytkään sitä vitamiinipilleriä, jonka Samir antoi hänelle samana iltana, kun Yasmin yöllä katosi. Yasminin murhan paljastuttua Vincent menettää puhekykynsä kokonaan.

Enempää ei juonesta voi tähän paljastaa. Kaikki kääntyy loppujen lopuksi aivan toiseksi ja saa melko järkeenkäyvän selityksen yhdestä tapausta tutkivan poliisin havainnosta.

Veteen piirretty viiva pitää otteessaan samalla tavoin kuin Lisa Jewellin kirjoittamat Löysin sinut, Sitten hän oli poissa ja Joka askel jonka otat.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2021/02/joka-askel-jonka-otat.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/06/loysin-sinut.html

Kuvat: Gummerus

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kaikkien aikojen maa-artisokkapasta grillimakkaralla

 

Neljään reiluun annokseen herkkupastaa tarvitaan:

- 400 gr pennepastaa

- n. 300 - 400 gr valitsemaasi grillimakkaraa tai chorizoa

(alkuperäisessä ohjeessa 200 gr chorizoa, joka on A-luokan makkaransyöjän mielestä liian vähän)

- 3 valkosipulinkynttä

- 500 gr maa-artisokkia

- 1 tl kuivattua timjamia

- noin 1/2 tl suolaa

- noin 1/2 tl rouhittua mustapippuria

- 2 dl pastan keitinvettä

- 2 dl kuohukermaa

- rucolaa (alkuperäisessä ohjeessa pinaattia)

- 1/2 sitruunan mehu ja kuoriraaste

- öljyä makkaroiden paistamiseen

Vaihdoin ohjeen mukaisen chorizon Pirkan parhaat Tomaatti & yrtit grillimakkaraan.

Näin valmistuu:

Viipaloi makkarat. Paista pannulla öljyssä. Puserra valkosipulinkynnet makkaroiden sekaan paistumaan. Siirrä lautaselle odottamaan.

Pese, kuori ja viipaloi maa-artisokat ohuiksi viipaleiksi. Paista makkaroiden jäljiltä olevassa rasvassa noin 10 minuuttia.

Keitä tässä välissä pasta kypsäksi. Ota 2 dl pastan keitinvettä talteen. 

Mausta maa-artisokat timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Lisää pannulle pastan keitinvesi ja kerma. Anna kiehua, kunnes maa-artisokat tuntuvat pehmeiltä. (Jos käytät pinaattia, lisää se tässä vaiheessa, keitä vielä n. minuutin ajan)

Lisää valutettu pasta ja makkarat maa-artisokkien sekaan. Lisää sitruunan mehu ja kuoriraaste. Sekoita ainekset.

Lisää rucola lautaselle annoksen päälle.

Maa-artisokan makeus, makkaran suolaisuus ja sitruunan kirpeys sopivat ihanasti yhteen! Timjami ja rucola kruunaavat kermaisen makunautinnon 😋

Valmiin annoksen päälle  ohjeen mukaan parmesaaniraastetta. En laittanut eikä annos juustoa kaivannut.

Alkuperäinen ohje Chorizo-maa-artisokkapasta Me Naisten numerossa 45 (10.11.2021)

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mieluummin pitää tarkistaa kaikki

Käytän puhelimeni Easypark-sovellusta auton pysäköinnin maksamiseen, niin kuin varmaan moni muukin.

Se on ihan älyttömän kätevä systeemi, kunhan sen vaan muistaa laittaa päälle. Jos ei muista, niin voi olla 60€:n pikavoitto lasissa, kun palaa autolle. 

Kotikaupungissani on Easypark-sovellus otettu käyttöön myös keskustan parkkihallissa. Halliin sisään ajettaessa kamera kuvaa auton rekkarin ja huomaa, että se on liitetty Easypark-sovellukseen ja puomi aukeaa. 

Pois ajettaessa kamera jälleen skannaa rekkarin ja puomi aukeaa. Laskutus loppuu tähän, kun pois ajettaessa puomi nousee. Tai pitäisi loppua. Maksu veloitetaan automaattisesti sovellukseen liitetyltä kortilta. Tai siis siihen korttiin liitetyltä tililtä.

Niinhän sitä olisi luullut tänäänkin, kun ajoin parkkihalliin klo 16.00 ja läksin istumaan kampaajalle noin kolmeksi tunniksi. 

Ensinnäkin pälkähti yhtäkkiä siihen foliosuikaleilla peiteltyyn päähäni, että millä ihmeen konstilla pääsen parkkihalliin takaisin sisään, kun nyt ei olekaan sitä automaatista saatua pahvista korttia, jolla ennen pääsi hallin lukitusta ovesta sisään. No, maalaisjärjellä ajattelin, että sisäänpääsyn täytyy toimia jollakin tavalla rekisterinumeron avulla. Onneksi sentään muistin rekkarin.

No vähän jänskätti, kun reilun kolmen tunnin kuluttua lähestyin parkkihallin ovea. Ovessa oli tietenkin tarra, jossa oli ohjeet oven avaamiseen. Tarrasta piti skannata puhelimella QR-koodi, joka aukaisi sovelluksesta uuden sivun, johon piti syöttää auton rekkari. Sen jälkeen näytön alareunaan tuli viiva, jota oikealle pyyhkäisemällä ovi aukesi. Ja sovellus vielä vastasi tekstillä, että ”Ovi on nyt auki”.

Sitten vaan kaasuttamaan kotteroa ulos hallista ja puomi nousi niin kuin pitikin, sen eteen ajamalla ja hetkeksi siihen hartaasti pysähtymällä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tulin kotiin ja aloin esitellä puhelimestani Isännälle sovelluksen toimintaa. Samalla huomasin, että pysäköintihistoriassa ei näkynyt tätä pysäköintiä vielä ollenkaan. Sen sijaan "Voimassa" olevien pysäköintien kohdalla oli joku vaaleanpunainen täplä. 

Kamera oli siis skannannut rekkarin ja päästänyt minut ulos, mutta oli sen verran kiero, ettei ollut lopettanut laskutusta. Meinasi siis lyödä rahoiksi. Ihan selvä salaliitto siis (vitsi). Kuinkahan kauan olisi kestänyt, ennen kuin olisin huomannut asian? Varmaan siihen asti, kun seuraavan kerran olisin tarvinnut Easy Park-sovellusta? Kahden viikon päästä?  Mitähän olisi tapahtunut, jos olisin vaikka saman tien tai parin päivän päästä pyrkinyt pysäköimään samaan halliin uudestaan?

No, soitin Easyparkin asiakaspalvelunumeroon, josta ystävällinen nuori ääni aikansa pähkäiltyään ja kollegalta neuvoa kysyttyään sai pysäköintini laskutuksen päättymään. Hän kysyi ensin auton rekkarin ja hallista poistumisajan noin suunnilleen. Oli ihan reilua, että hän nollasi koko laskutuksen. Olihan jo puhelinsoitto palvelunumeroonkin maksullinen. 

Jos en olisi enää koskaan ajanut kyseiseen halliin, laskutus olisi jatkunut varmaan vielä senkin jälkeen, kun romutuspalkkio autosta olisi jo maksettu ja tuhlattu. Aika hauskaa. Näin olisi voinut käydä vaikkapa, jos olisin käynyt jonkun vieraan kaupungin parkkihallissa, johon en olisi tullut ajaneeksi enää toista kertaa. Tosin olisin ehkä tilitapahtumistani parin päivän päästä alkanut tutkia, että mikähän oli sen pysäköinnin hinta. Mutta en välttämättä. En olisi muistanut koko pysäköintiä. Vaikka tilitapahtumat pitääkin aina tarkistaa, ei parin euron pysäköintimaksuja aina muista eikä niitä ehkä huomaa saldossakaan. 

Tästä oppineena muistin taas, että kaikki täytyy aina tarkistaa eikä mihinkään voi luottaa. Ainakaan mihinkään uusiin ja ensi kertaa käytettäviin asioihin. Ennen kuin usean käyttökerran jälkeen niihin kehittyy tietty luottamus. Eikä sittenkään pidä kokonaan jättää tarkistamatta.  

Muutama päivä sitten ostin Prismasta kuusipaikkaisen, katkaisijalla varustetun jatkojohdon. Olisi senkin toiminta pitänyt tarkistaa kaupassa ennen ostopäätöstä. Käyttöön ottoa tehdessäni huomasin, että katkaisija ei pysynyt 0-asennossa, vaan ponnahti aina takaisin I -asentoon. No tätä sähkölaitosmyönteistä kappaletta läksin sitten kyöräämään takaisin Prisman neuvontaan. Onneksi S-mobiilista löytyi sähköinen kuitti. Ilman sitähän koko 5,30€ olisi koitunut omaksi tappioksi. 

Kuvan jatkojohto ei liity tapaukseen. 

Neuvonnan ystävällinen rouva täytti jatkojohdosta lapun, jonka kanssa uuden jatkojohdon keralla menisin kassan kautta, kun muitakin ostoksia oli tehtävänä. Valitsin hyllystä samanlaisen jatkojohdon. Ja nyt kokeilin, että katkaisija pysyy 0-asennossa, eikä ole salaliitossa sähkölaitoksen kanssa. 

Ystävällinen kassarouva ei osannut tehdä korjausta kassaan ja pyysi neuvonnasta apua. Enari (EAN-koodi) oli kuulemma erilainen palautuslappusessa kuin siinä uuden jatkojohdon hintalapussa. Lisäksi uusi jatkojohto oli euron kalliimpi. Miten se voi olla mahdollista? (Äkkiä ne hinnat nousee?) Kassatäti ihmettelee ja tuskastuu. Jonossa vaihdetaan jalkaa. Lopulta neuvonnasta kiiruhtaa sama ystävällinen neuvontarouva auttamaan. 

Hän huomasi, että palautettavan jatkojohdon pituus oli 1,4m ja olin napannut hyllystä johdon, jonka pituus oli 3m. Ihan liian pitkä minun tarpeisiini, mutta en viitsinyt lähteä enää uudestaan sitä vaihtamaan, kun muut ostokset olivat jo hihnalla. Maksoin sen 1€:n erotuksen ja myyjärouvat jäivät keskenään setvimään miten löivät koko episodin kassaan. Palautuskuittiin kirjoitin nimmarin. Siinäs näette: asiakas ei ole aina oikeassa. 

Kuvan enari ja muut tiedot eivät liity tapaukseen.

Minun olisi pitänyt tarkistaa jatkojohtohyllyllä, että enari on samanlainen. Kun en älynnyt tarkistaa, käteeni sattui osumaan yli kaksinkertaisesti liian pitkä johto, josta jouduin vielä maksamaan lisää. Joku kaupan alalla itse työskentelevä olisi tämän heti hoksannut.

Ei kahta ilman kolmatta. Sitä jään odottelemaan. 

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.