Matti Nykänen - Pilviin kahlittu poika

Kai Ekholmin teos Matti Nykäsestä, Pilviin kahlittu poika. 

Tässä ei ole varmaan mitään sellaista, mitä emme jo Matista tietäisi. 

Mainoksen uhrina latasin tämänkin Bookbeatista kuunneltavaksi. 

Kirjoittajan käyttämät värikkäät kielikuvat alkoivat ärsyttää heti aluksi. Onneksi aloitin kirjan kuuntelun kuntosalilla, niin kuuntelu menetteli siinä ympäristössä enkä malttanut käyttää aikaa uuden kirjan etsimiseen. Lopulta siihen ”värittämiseen” alkoi nimittäin tottua. ”Oman elämänsä sivuroolissa” tai ”Oman elämänsä metsään eksynyt lapsi”.

Mutta oli se/hän melkoinen veijari niin kuin tiedetään. Yksivuotishäämatkalla Mervin kanssa luksushotellissa Curacaolla riideltyään hän juoksi poliisimaijaa karkuun hiekkarannalla paljain jaloin. 

Jos lukisi/olisi lukenut aktiivisesti Seiskaa, olisi paljon paremmin selvillä näistä aikaansaannoksista. Seiska-lehdessä ei olla itsekään selvillä siitä, kuinka monta juttua Matista on julkaistu. 

Kirjassa pohditaan myös sitä, miksi kansa tykkää lukea tarinoita Matista. Nähtävästi Matin tyyppistä persoonaa tarvittiin viihdyttäjäksi. Hautarauha ei näköjään ole säilynyt hänen kuolemansa jälkeenkään. 

Äitinä ja isoäitinä mietin, miltä hänen vanhemmistaan ja mummostaan tämä kaikki on tuntunut. Ehkä he tuntevat toisenlaisen Matin kuin sen, minkälaisen kuvan roskalehdistö hänestä on halunnut muovata.

Paikoitellen kirjailija kirjoittaa ihan asiatyylisesti ja taas  alkaa värittäminen. Mutta kyllähän tätä nyt kuunteli kevyenä välipalana rikoskirjallisuuden jälkeen. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen tästä postauksesta on kielletty ilman kirjoittajan lupaa.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Koomiset selitykset

Osuin sattumalta kuulolle, kun radio oli tuvassa auki ja jäin kuuntelemaan kahden naisjuontajan höpinää urheilijoiden selityksistä doping-kärähdysten käytyä. Uko valaisikin minua sitten tästä viimeisimmästä villisikaepisodista, josta en ollut kuullutkaan, koska en seuraa urheilua. Homma oli siis mennyt niin, että urheilija oli syönyt burritoaterian, johon oli osunut kastroimattoman villisian lihaa, josta syystä hänen mikälie arvonsa näytti punaista. Mielettömän huono tuuri ja yhteensattuma hänellä. Ensi kerralla ottaa sitten kasvisaterian.

Tositarina naisten mukaan sen sijaan on, että muuan henkilö oli syötyään 300 grammaa edellä mainitun kaltaista lihaa saanut testituloksissa positiivista lopputulemaa. Tämän jälkeen monikin urheilija oli lisännyt ruokavalioonsa kyseisen lihan juuri kisakauden kynnyksellä. Ihan vaan siksi.

Mietittiin sitten Ukon kanssa, että mikä saa urheiljan toimimaan näin typerästi. Kun aina niistä kielletyistä aineista jää kiinni ja mahdollisesti saatu mitali menetetään. Sekoittaako voitonhimo ihmisen niin totaalisesti. Tyydyttääkö se hetkellinen ykkössija tätä viettiä. Tuntuuko voitto niin hurmokselliselta, että se pitää saada kokea - hinnalla millä hyvänsä.

Radio-ohjelmassa kerrottiin monesta hullusta selityksestä. Eräskin dopingista kiinnijäänyt kertoi syöneensä vasikanlihaa. Totuus on, että sellaiset arvot saadakseen olisi pitänyt syödä 40 vasikkaa joka päivä 20 vuoden ajan. No, ehkäpä hän todella pitää vasikanlihasta.

Moni urheilija on puolustautunut sillä, että on joutunut salaliiton kohteeksi. Erään  tarinan mukaan oma hieroja esimerkiksi olisi hieronnan aikana hieronut pohkeisiin jotakin kiellettyä ainetta, joka näkyi testeissä. Hoh hoijaa! Tai että urheilijaa on vainottu jopa valtion taholta. Ehkä he todella uskovat näin tapahtuneen.

Koko kilpaurheilumeininki on mielestäni ihan älyvapaata puuhaa. Suurinta osaa lajeista ei ole millään muotoa tarkoitettu ihmiskropalle. Eikä ihminen voi loputtomasti olla aina vain nopeampi, kestävämpi tai vahvempi. Raja on oikeasti jo ylitetty ja kaikki uudet ennätykset saadaan aikaiseksi tavalla tai toisella epäinhimillisin keinoin.

Aiemminkin on tätä aihetta pohdittu ainakin yhden postauksen verran. Lue juttu tästä: Sairas urheilu

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.