Nyt hei oikeesti ahdistaa lomaodotukset. Ei omat, vaan ympäristön ja yleisen mielipiteen ja sukulaisten
asettamat marjanpoimintaan ja säilöntään liittyvät.
Muutimme Ukon kanssa parhaimpaan
mansikka-aikaan ensimmäiseen omaan kotiimme. Ja mikä mahtoi olla
ensimmäisten pakollisten ostosten listalla. Kaappipakastin. Vaikkei
se oikeastaan olisi 1 h + kk:n pieneen keittokomeroon mahtunutkaan.
Kuumin marjojen pakastusaika oli käsillä ja ”Niin on kiva sitten
pakkasesta mansikkaa talvella ottaa” -tyyppiset lauseet ahdistivat pakkas- ja rasiaostoksille. Kymmenen kiloa mansikkaa ja kaikki
suoraan pakastimeen.
Ja uskoo ken tahtoon, mutta mikään ei
ole ollut suurempi pettymys, kuin maistaa ensimmäisen kerran
keskellä talvea pakastemansikkaa. Muistan vieläkin Ukon hämmentyneen ilmeen. Kaukana oli kesäisen mansikan
väri, tuoksu ja maku. Siinä meni mansikan pakastusfiilis saman
tien. Tänäkin päivänä perheeni syö mansikkaa satoaikana niin
että napa rutisee, mutta yhtään ei pakasteta. Koska ei ole mikään pakko.
Muitakaan marjoja ei juuri pakkaseen
laiteta, mustikkaa korkeintaan. Ostettuna ja valmiiksi putsattuna.
Rasioihin saamme marjat joten kuten itse. Pakastettu mustikka on
kyllä hyvää, kaurapuuron päällä tai viilin kanssa – kuka
tykkää mitenkin. Ihan yhtä hyvää se on ostomustikka kuin
itsekerättykin.
Minusta on hienoa, että joku kerää
marjoja yli oman tarpeen muille myytäväksi. Olisi kauhean
harmillista, jos kukaan ei ostaisi, kun jollain riittää intoa
keräämiseen. Moni nuori ja miksei vanhempikin on tienannut rahaa
johonkin mukavaan. Juuri luin juttua, kuinka eläkeläinen oli 15 päivän marjastamisen tuotoilla risteillyt 15 päivää Karibialla (Seura 22/2019). Jos siis kaikille marjakaupan osapuolille jää kaupoista tyytyväinen
olo, miksi vain marjanpoiminnasta saa kultaisen kruunun. Kyllä
marjanostajakin on tässä asiassa yhtä paljon hyvän työn tekijä
kuin poimijakin.
Mustikkaa on mukava joskus itse kerätä
pienen (pyöreä vuoka halkaisija 26cm) piirakan verran. Siinä
tuntee osallistuneensa koko kansan yhteiseen kesäpuuhaan ja voi
sanoa käyneensä mustikassa. Jos sitä nyt kenellekään tarvitsee
todistella.
Mustikka-aika osuu vielä usein yksiin
pahimman hyttysajan ja helteiden kanssa. Josta syystä
mustikkametsään lähtö on vielä vähemmän houkuttelevaa.
Hikipäässä huhkiessa hyttysten ininä korvan juuressa vain
kovenee, eikä helteestä huolimatta voi vaatetusta vähentää.
Kotiin! Sanoo järki, vaikka mustikkaämpärin pohja vielä
pilkottaa.
Puutarhamarjojen keruu se vasta
vastenmielistä on. Kypsyy koko satsi samaan aikaan ja pitäisi olla
kykkimässä marjapensaassa aamusta iltaan ja vielä mehustus tai
pakastus päälle. Olen kyllästetty mustaherukkamehulla jo
lapsuudessa ja nuoruudessa tuli kiintiö täyteen. Ei mene herukkamehu edes flunssajuomana. Voin helposti jättää herukat rastaille, ne ilahtuvat kovasti ja ovat nopeita
noukkijoita. Ei siinä kauan nokka tutise, kun pensas on tyhjennetty. Uko joskus intaantuu keräämään marjat parempaan talteen ja keittelen ne kyllä sitten mehuiksi.
Minua kummastuttaa, miten joku perhe
saa kulumaan talven aikana 30 ämpärillistä mustikkaa, 20
ämpärillistä puolukkaa, 4 x 10 kilon laatikollista mansikkaa ja 50
pullollista herukkamehua. Tähän vielä soseet ja hillot päälle.
Talviaikaan moni kuitenkin hankkii tämän lisäksi etelän hedelmiä
c-vitamiinin lähteeksi. Luulisi, että keväällä jo viimeistään
alkaa tökkiä. Mutta ei siinä mitään, varmasti on vitamiinien saanti taattu, kun marjat saa talven aikana käytettyä. Olen kyllä osunut kuulemaan myös niitä tarinoita, joissa pakastettuja marjoja hävitetään ennen uutta satokautta.
Tästä marjaruljanssista voi itsensä
vapauttaa ja armahtaa. Kesällä voi nautiskellen napsia marjan
sieltä toisen täältä, kun sattuu osumaan kohdalle. Mansikoita
voi ostaa torilta ja syödä vaikka litrakaupalla saman tien.
Metsämansikkaa makeampaa ei olekaan ja satokauden ollessa nyt
parhaimmillaan niitä voi nauttia päivittäin sopivan metsäpolun
varrelta.
Mikä onkaan mukavampaa, kuin toteuttaa lapsuusmuisto: metsämansikat pujoteltuna timoteihin ja siitä imaista ne yksitellen parempiin suihin.
Talvella marjahimon iskiessä valikoimaa löytyy kyllä lähimmän
marketin pakastealtaasta ja ihan ostettaviksihan ne on tarkoitettu.
Luonto tarjoaa herkkujaan kaikelle
kansalle ja jokamiehen oikeudella luonnon marjoja saa kerätä
toisenkin mailta, kunhan ei mene aivan pihapiiriin. Marjoja jää
paljon keräämättä, mutta ei siitä pidä olla huolissaan saati
syyllistyä. Kyllä siellä metsässä marjoille syöjiä riittää,
linnut ja monet nisäkkäät käyttävät kaikkia luonnonmarjojamme
ravinnokseen. Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös olla poimimatta marjoja säilöttäväksi asti.
Metsä- eli ahomansikka on ollut Suomessa tärkeä talousmarja 1800-luvulle saakka. Marjasaaliilla saattoi jopa maksaa veronsa. Metsämansikka on monipuolinen ja sen kaikki osat ovat hyödynnettävissä. Marjoista, lehdistä ja juurista voi valmistaa ruokaa ja rohtoja. Tämän ruusukasveihin kuuluvan kasvin kukkia voi syödä myös ennen kuin pohjusmarja pullistuu tuttuun mansikan muotoon ja lehtiä voi käyttää villivihannesten tapaan vaikkapa salaattiin. Tiesittekö muuten, että metsä- ja puutarhamansikankin varsinaiset marjat ovat ne pienet siemenet eli pähkylät sen marjana pidetyn punaisen möllykän pinnalla! Lehtien ihana tuoksu on peräisin eteeristä öljyistä, josta syystä lehtiä on käytetty erityisesti puhdistusrohtoina. Juurista on 1600-luvulla keitetty liemi tippurin hoitoon. Myös vatsavaivoja on lääkitty juuresta keitetyllä juomalla. Onpa metsämansikasta tehtyä sosetta nautittu ulkoisestikin - auringonpolttaman ihon hoitoon. Metsämansikan antioksidanttimäärä onkin moninkertainen verrattuna puutarhamansikkaan. Metsämansikkaa kasvaa Suomessa Oulun korkeudelle asti melko yleisenä ja pohjoisempana satunnaisesti. Kasvi viihtyy avonaisilla, aurinkoisilla ahomailla, tienpientareilla, rinteillä ja kallionkoloissakin. Korkeiden kasvien lomassa pikkuherkku ei oiken pärjää. Maatalouden ja laiduntamisen väheneminen on vaikuttanut metsämansikan esiintymisalueiden kaventumiseen. Erityisesti kaskitalouden aikana metsämansikka voi Suomessa hyvin ja marjaa riitti kerättäväksi ihmisten pihapiiristä ja ympäristöstä. Siirrettiinpä mansikoita kasvamaankin talonvieruistoille.
Ukkomansikka on suomalaisten ensimmäinen varsinaisesti viljelty mansikkalaji, joka on tuotu Suomeen Etelä-Euroopasta 1700-luvulla. Tänä päivänäkin tätä tulokaslajia löytyy luonnosta karkulaisena, mutta mikään uhka se ei ole kotoperäisille luonnonkasveillemme. Ukkomansikan aromi ei makuhermoja kutkuta, se häviää makeuskilpailussa reippaasti sekä puutarha- että metsämansikalle.
Nykyisin kasvatettavat puutarhamansikkamme ovat lähtöisin Amerikan mantereelta ja puutarhamansikka syrjäytti ukkomansikan viljelykasvina 1800-luvun loppupuolella. Puutarhamansikan valtteja on ukkomansikkaan verrattuna säännöllinen pyöreähkö muoto ja reilusti isompi koko. Kaupallisia lajikkeita on tänä päivänä kymmenkunta ja suosituimman lajikkeen titteliä pitää edelleen Polka, mutta uusia lajikkeita kehitellään koko ajan. Uudet lajit kestävät kasvitauteja edeltäjiään paremmin ja antavat parempaa satoa.
Mustikka on metsiemme terveyspommi, joka sisältää mm. runsaasti kuituja. Paljon puhutaan myös mustikan vaikutuksista silmien ja verisuonten terveyteen sekä hyödyistä muistin osalta.
Mustikka on herkullista smoothiena:
2 dl mustikoita
1 dl maitoa
1 dl luonnonjogurttia
puolikas banaani
Ainekset sekoittimeen, surauta ja kaada lasiin. Nauti!
Mustaherukka on Suomessa luonnonvarainen ja kuuluu alkuperäiseen kasvilajistoon. Tästä luonnonvaraisesta kannasta on viljelyyn jalostettu useita satoisia lajikkeita. Marjojen lisäksi mustaherukasta voi käyttää lehtiä, esimerkiksi teeksi ja rohdoiksi. Villiyrttiharrastajat käyttävät mustaherukan lehtiä ja monelle on tuttua lisätä mustaherukan lehtiä purkkiin kurkkuja säilöttäessä.
Mustaherukan lehdet ovat perusraaka-aine Louhisaaren juomalle, joka maistui itse Mannerheimille. Juoman reseptin voi kurkata vaikkapa sivustolta www.martat.fi
Marjoista on siis moneksi!
Marjastajat, marjanostajat ja
marjattomat – nautitaan kesästä, herkuista, puurosta, marjoilla tai ilman!
