Hamsterit

 

Suurin odotuksin lähdin elokuvateatteriin katsomaan Markku Pölösen ohjaamaa ja Paula Vesalan kanssa yhdessä käsikirjoittamaa Hamsterit-elokuvaa. Kyseisen kirjan olen lukenut aikaa sitten, mutta mainio tarina on silti melko tuoreena mielessäni - kuten monet muutkin Veikko Huovisen (1927 - 2009) tarinat. Hamsterit on julkaistu vuonna 1957.

Elokuvan 1950-lukulainen miljöö sijoittuu pääosin vanhaan kartanotyyppiseen upeaan rakennukseen ja sen lähitienooseen, muun muassa pieni kyläkauppa on aivan autenttisen oloinen. Puitteet ovat mainiot.

Myös elokuvan musiikki lyö upeasti tahdin tarinaan. Sävellystyön on tehnyt Vesa Mäkinen. Paula Vesalakin on tehnyt elokuvaan yhden pienen, mutta tärkeän laulun.

Pääosaa, Hamsteria, esittää Peter Franzén, joka pääsee lausumaan muutaman vuorosanan ranskaksikin nykyisen asuinmaansa mukaisesti. Hyvin Peter näyttelee, kuten aina - mutta parempiakin vetoja on nähty. Esimerkiksi Markku Pölösen ohjaamassa Koirankynnen leikkaaja -elokuvassa (v. 2004), jossa Peterin näyttelijänlahjat pääsevät täysillä oikeuksiinsa. Tämäkin elokuva perustuu Veikko Huovisen kirjaan.

Hamsteri asustelee kaksin Minni-hiirensä kanssa ja yrittää ansaita elantonsa sarjakuvataiteilijana. Talveen varautumisesta on tullut hänelle pakkomielle Robinson Crusoen innoittamana. Jäähän Hamsterin asuttama talo ikäänkuin autioksi saareksi talven eristäessä sen muusta ympäristöstä - tai näin hän sen ainakin kuvittelee. Taloa saapuu asuttamaan hänen kanssaan viisihenkinen perhe, joista äiti Tellua esittävä Vilma Kinnunen ja kuopusta Raisaa esittävä suloinen Emilia Mattila nousevat perheenjäsenistä selvästi askelman muita ylemmäs, edukseen. Perheenisä Rurikia esittävä Jaakko Ohtonen ei mielestäni oikein onnistunut. Hänen ilmiselvä masennuksensa jäi jotenkin irtonaiseksi ja epäselväksi kohellukseksi, aihetta olisi voinut käsitellä enemmän ja jotenkin toisin.

Toki pitää muistaa se, että Veikko Huovisella oli henkilöhahmoihinsa tietty omanlaisensa vekkuli ote, ja omalla tavallaan hahmot olivat hupaisuutensa takana hyvinkin syvällisiä. Tätä ei ehkä ihan tavoitettu tässä elokuvassa. Ja pitikö edes, en osaa sanoa.

Joka tapauksessa, Hamsteri saa Rurikista kumppanin talveen varautumisen suunnitelmiin ja toteuttamiseen. Näin syntyy Hamsterin mukaan toiveikas talvimieli, jota kohti miehet lähtevät tarpomaan ja keräilemään talvivarastoja. Vaan missä viipyy talvi.

Ja kun talvi viimein saapuu, elokuva ottaa kuin loppukirin ja aivan liian nopeasti elokuva säntää kohti loppuaan. Vähän niinkuin elokuva jäisi odottamaan osaa numero kaksi.

Apu-lehden numerossa 2 on juttua Pölösestä ja Franzénista. Heillä on pitkä yhteinen historia sekä ystävinä että elokuvien parista. Ei ihme, että syntyy hyvää jälkeä, kun ystävykset tekevät töitä yhdessä.

Elokuvan puitteet ovat upeat.

Yhtään ei harmittanut, että lähdin katsomaan tämän elokuvan, vaikka jotain jäikin puuttumaan. On aina haasteellista, kun odotukset ovat luetun kirjan perusteella korkealla. Elokuvaan kun ei kuitenkaan saa mahdutettua ihan kaikkea ja jotkin omat kirjaa lukiessani syntyneet mielikuvat särkyvät.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Keskiyön kirjasto

 

Luin ihan vastikään Matt Haigin romaanin Kuinka aika pysäytetään, josta pidin kovasti. Joulunpyhien aikaan katsoimme Kuopuksen kanssa perinteemme mukaisesti yhdessä jouluelokuvan. Katsottavaksi valikoitui sattumalta Matt Haigin kirjaan perustuva Poika nimeltä joulu -elokuva.

Molemmissa lukemissani tarinoissa on ripaus taikaa. Tapahtumat, joita kirjoissa tapahtuu, eivät voi olla tosia - siihen tietämykseen perustuen, joka meillä ihmisillä nyt on. Ihmisiä on kautta aikain kiinnostanut kuoleman jälkeinen elämä tai olomuoto, tai onko kuoleman jälkeen yhtään mitään. Ajan käsite ja vanheneminen ovat myös asioita, joita ihminen pohtii ja yrittää niihin myös vaikuttaa.

Mutta kirjoissa kaikkea voi käsitellä ilman fysiikan lakien rajoituksia. Ja näin Matt Haig juuri tekee. Tarinat ovat kuin aikuisten satuja yhtään niitä väheksymättä - päin vastoin! Mielikuvitus on rikkaus. Jumittuminen pelkän faktan varaan vangitsee mielikuvituksen ja kaventaa kirjoittajan mahdollisuuksia fiktiivisissä tarinoissa.

Sitä paitsi, molemmista kirjoista löytyi monia viisaita ajatuksia, jotka saivat minut lukijana pohtimaan syntyjä syviä. Ihan parasta!

Kirjan mukaan Keskiyön kirjasto on paikka, joka on elämän ja kuoleman välissä. Kirjastossa on siellä vierailijalle tarjolla kaikki vaihtoehdot, jotka hän jätti eläessään käyttämättä, mutta joihin voisi vielä palata. Kirjan päähenkilö tekee monta matkaa vaihtoehtoisiin elämiinsä. Löytääkö hän onnellisempia, rikkaampia, täyteläisempiä elämiä, jos olisi joissain tilanteissa valinnut toisin. Ja mitä onni ja onnellisuus oikeastaan ovat ja mistä ihminen ne loppujen lopuksi löytää.

Miksi ihminen usein haikailee muuta kuin mitä hänellä on. Kuvittelee toisenlaisen elämän paremmaksi kuin omansa. Katuu tekemiään valintoja. Katkeroituukin. Niinpä - pitäisi katsoa lähemmäs päästäkseen pidemmälle ja löytääkseen perille. Näitä ajatuksia mieleeni nousi kirjaa lukiessani.

Matt Haig on brittiläinen kirjailija, jonka romaaneja ja tietokirjoja on käännetty yli 30 kielelle. Hän on saanut teoksillaan useita palkintoja.

Kirja löytyy ainakin BookBeatin valikoimista myös äänikirjana Krista Putkonen-Örnin lukemana. Yritin alkuun kuunnella tämän, mutta huomasin jo heti alkuun, että tämän kirjan haluan ennemmin lukea. Omille mielikuville jää jotenkin enemmän tilaa lukiessa.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat 

Tämäkin on jo käytössä

 

Sitä saa mitä tilaa, sanotaan. 

Meillä on kotona tapana vitsailla vaikeistakin asioista. Ei silloin, kun tilanne on akuutti. Mustaa huumoria viljellään sattumuksista, jotka ovat jo tapahtuneet ja niistä asioista, joiden kuvittelemme ehkä osuvan kohdallemme vasta pitkän ajan kuluttua. 

Olemme kuvitelleet itsemme rollattorien kanssa Tokmannin ämpärijonoon, hamstraamaan urakalla tarjouskahvia marketista ja etuilemaan härskisti kassajonossa. Olemme hahmotelleet tilanteita, joissa kuulo ja näkö on melkein menneet ja alaventtiili fuskaa, pääkopassa käy yksisuuntainen vaimea tuulenvire, älynvälähdyksiä ei juurikaan tapahdu ja askel on on käynyt niin hitaaksi, ettei kannata lähteä enää mihinkään, kun ei ehdi saman päivän aikana takaisin. Tai ei löydä. Todellisuudessa nämä eivät naurata, mutta eihän se itkukaan auta.

Kirjoittelin taannoin ikääntymiseen liittyen anti-age-tuotteiden käyttöönotosta postauksessa: Tähän on siis tultu.

Olin tämän kuluvan vuoden alussa täysin lääkkeetön. Minulla ei siis ollut mitään säännöllistä lääkitystä. Kevättalvella tapahtui radikaali muutos. Sain kerralla lääkitystä useampaan eri sairauteen ja vaivaan. Ja kevään mittaan lääkkeitä tuli vielä lisää. Esimerkiksi kohonneeseen verenpaineeseen otan muutamaa eri lääkettä.

Lääkepurkkeja on siis rivissä useampi ja lääkkeiden otto tapahtuu aamuin ja illoin. Kun kaikki oli alkuun uutta, olin kauhean tarkka, mutta kun lääkkeiden ottamisesta alkoi tulla pikku hiljaa rutiinia, en enää rekisteröinyt tapahtumaa - toimin kuin automaattiohjauksella. Eikä ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun aloin sekoilla lääkkeiden kanssa. Olinko ottanut vai enkö. Olisi ollut ihan yhtä huono juttu, jos lääkkeet olisivat jääneet välistä tai olisin ottanut tupla-annoksen. 

Alkoi mennä pikkuhiljaa hermot omaan sähläykseen. Joten, ei auttanut muu, kuin hommata dosetti. Kapine, jonka olin aina kuvitellut kuuluvan vain niille toisille, jotka ovat muistamattomia ja höperöitä. Piti perua omat ajatukset tai myöntää, että olen itsekin sellainen.

Seuraavaksi lienee sitten vuorossa kävelykeppi, apuvälineiden asennukset kotiin, muovitettu aluslakana, Tenat, turvaranneke, kotihoito ja mitä näitä nyt on.

Juu, ei tule vanhuus yksin. Vaikken nyt itseäni vielä vanhaksi ajattelekaan. Mutta koko ajan tulee jotain uutta, kremppaa nimittäin.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Luonnos.

 

Jos luet elämäsi aikana vain yhden luontokirjan, olkoon se tämä teos. Heli Laaksosen Luonnos. Eräänlaisia esitelmiä.

Heli Laaksonen on kaksikielinen, hän taitaa lyhyen ja pitkän suomen ja käyttää niitä molempia tässä kirjassaan. Pitkä suomen kieli on Suomen yleiskieltä ja lyhyt lounaismurretta, jolla hän on kirjoittanut mielestäni kaikki aiemmat runoteoksensa. 

Luonnos. on sekoitus molempia suomen kieliä, runomittaa ja muuta helimäistä jutustelua ja turinaa. Riveiltä lennähtelee oivalluksia, kun tarkkanäköinen Heli sanoittaa eläin- ja ja kasvikunnan ihmeitä kuin avoimella mielellä varustautunut tutkimusmatkailija konsanaan. Hän myös muistuttaa, että pitää katsoa ja nähdä, luonto on ihmeitä täynnä.

Kirjassa on ihastuttava mustavalkoinen kuvitus. Kaikki piirrokset ovat Helin käsialaa. Tässä esimerkkinä kuva kääpiöpäästäisestä, josta koko kirjan idea lähti liikkeelle.

Tiesittekö muuten, että näitä kääpiöpäästäisiä mahtuu viisi vierekkäin tulitikkulaatikkoon. Niin pieniä nämä päästäiset ovat. Eikä kääpiöpäästäisen levinneisyyttä Suomessa tiedä kukaan - sillä kuka nyt ehtii katsoa jokaiseen tikkuaskiin.

Hevosesta kerrotaan näin: hevonen on nelijalkainen nojateline, jonka keskellä on nahkapäällysteiset poikkikaaret. Hevonen on ajo-, keinu-, keppi-, kilpa-, lahja-, ravi-, sirkus-, sota-. Hevoset ovat kesyjä ja villejä.

Hevosesta ja monista muista eläimistä ja kasveista kerrotaan paljon mielenkiintoista asiaa ja ihan oleellistakin merkillisyyksien ohella, sellaistakin, mitä et ehkä tiennytkään. 

Lainasin tämän kirjan kirjastosta, mutta aion ostaa kirjan myös omaksi. Pidän Heli Laaksosen oivaltavasta ja ihmettelevästä tyylistä kovasti, murteella ja ilman. Kirjan nimikin on hauskasti kaksimerkityksellinen riippuen siitä lukeeko sen pitkällä vai lyhyellä suomella.

Muutaman kerran olen Helin tavannutkin, kun olen käynyt katsomassa häntä runokiertueilla. Voit lukea aiempia postauksia Heli Laaksosen teoksista alla olevista linkeistä.

Helin fölis Aurinkokiarroksel

Lempirunoilijani, oikee ykköne

Helin fölis

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Uhkapeliä puutarhassa

 

Vielä yksi yritys, sanoo uhkapeluri kasinolla. Tai yltiöpäinen puutarhuri pihallaan.

Puutarhamme kuuluu kasvu.vyöhykkeeseen III. Olen siitä huolimatta silloin tällöin ostanut pensaita ja puita, jotka menestyvät enintään II-vyöhykkeellä. Niin hullunrohkea en sentään ole ollut, että olisin uhrannut panoksia I-vyöhykkeen kasveille. KAIKKI aiemmat II-vyöhykkeen kasvit ovat kuolleet. Yleensä ne ovat sinnitelleet muutaman talven yli, mutta sitten olosuhteet ovat vieneet voiton. Näitä kokeilukasveja ovat olleet ainakin ruusumanteli, magnolia, köynnösruusu, syyssyrikkä. 

Koska kasvit ovat kohtuullisen kalliita ostaa, olen sittemmin pitäytynyt kasveissa, jotka menestyvät tällä vyöhykkeellä. Parhaat valinnat ovat niitä, joiden menestymisalue on jopa V, eli kasvit jotka menestyvät vielä Oulun seudullakin. Vyöhykkeet ovat I - VIII, Hangosta Utsjoelle.

Olen useana vuonna ihastellut puutarhalehdissä moniakin kukkivia pensaita ja puita, mutta en ole niitä itselleni hankkinut. Ruusuorapihlaja on yksi niistä. Tämän pensaan kohdalla syykin on ollut selvä. Suositeltu kasvualue on I -II. Koska en juurikaan pelaa rahapelejä, ajattelin, että voisin pitkästä aikaa ottaa hieman riskiä, kun eräs puutarha kauppasi loppuja kasveja alennuksella. Ja mitäpä tein? Ostin KAKSI ruusuorapihlajaa 

Etsin pikkupuille kaikkein suojaisimmat paikat puutarhastamme ja aion myös suojata ne kuten suojaan havut ja alppiruusutkin. Suurin kuolemanvaara ilmeisesti piilee kylmissä pakkastuulissa. Täytynee siis viritellä suojat päälle hyvissä ajoin ennen kovia pakkasia.

Jos hyvin käy, tämän näköistä kukintaa olisi odotettavissa muutaman vuoden kuluttua.

Lisätietoa ruusuorapihlajasta:

Viherpeukalot, ruusuorapihlaja

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Viherpeukalot (ei kaupallista yhteistyötä)

Unettomat yöt, pimeät päivät

Kyllä ihmisen pitää saada nukkua yönsä. Muuten elämästä katoaa ilo ja päivistä valo. Uneton yö takaa sen, että päivästä tulee sumuinen ja olosta sekava. Kun unettomia öitä on takana monta, on olo sen mukainen. Uupunut, jopa tuskainen. En uskalla edes kuvitella miltä vuosien unettomuus tuntuu. Itsellä näitä unettomia öitä on takana "vasta" kuukausien ajalta ja väliin mahtuu monia hyvin nukuttuja öitä.

Nukahtamisen kanssa ei minulla ole mitään ongelmaa. Nukahdan helposti luettuani ensin puolisen tuntia kirjaa. Sitten sammutan valot ja nukahdan saman tien. Mutta sitten tulee herätys - melko täsmälleen samaan aikaan joka yö. Kellon digitaalisessa näytössä loistavat punaiset numerot 01.30. Miten numerot näyttävätkin pimeässä kuin kiiluvilta verenhimoisilta silmiltä. Herääminen tapahtuu kuin salamaniskusta, olen täysin hereillä eikä uudelleen nukahtamisesta ole tietoakaan. Valvon tunnista kahteen tuntia, jonka jälkeen nukahdan herätäkseni uudestaan punasilmäisen kellokaverin näyttäessä lukua 05.00 tai niillä main. Herätyskello on soimassa seitsemän maissa, joka aiheuttaa oman tuskansa. Jos pääsisin heti takaisin uneen, ehtisin nukkua vielä pari tuntia. Vaan kun en pääse. Uni tulee hetkeä ennen kuin herätyskello soi, siltä se ainakin tuntuu.

Kellon soidessa tiedän, että päivästä on tulossa taas kauhea, kun uupumus painaa päälle heti aamusta alkaen ja iltaan on pitkä matka.

Muumi-pussilakanat kutsuvat nukkumaan kauniita unia, vaan ei auta...

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Suon villi laulu -elokuva

Kun on lukenut oikein hyvän kirjan, melkein pelottaa mennä katsomaan siitä tehtyä elokuvaa. Niin kävi nytkin, mutta turhaan jännitin.

Elokuva lumosi minut niinkuin kirjakin aikoinaan. Kyseessä on siis teos Suon villi laulu <= linkistä pääset postaukseen, jonka kirjoitin kirjasta.

Elokuvan päähenkilöä Kyaa, "rämelikkaa", näyttelevä Daisy Edgar-Jones sukelsi kirjan hahmoon täydellisesti ja hänen ulkonäkönsäkin vastasi kirjaa aikanaan lukiessani syntynyttä mielikuvaa. Elokuvassa oli sama henki kuin kirjassa ja elokuvaa katsoessani uppouduin tunnelmaan niin täydellisesti, että leffajuomaksi varattu Dr Pepper -pullokin jäi korkkaamatta.

Kirjasta tehtävää elokuvaa joudutaan varmastikin aina hieman typistämään, mutta mitään oleellista ei oltu jätetty pois. Se, että olin lukenut kirjan ensin antoi eväät täydentää tarinaa omilla muistikuvilla. Olisin katsonut rämemaisemia ja sen eläimistöä enemmänkin, mutta tämäkään ei ollut varsinaisesti mikään puute.

Suosittelen elokuvaa, olitpa lukenut kirjan tai et! Elokuvan jälkeen saattaa käydä niin, että haluat kirjankin lukea.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Puurohullu

 

Eppu Normaalia mukaillen: " 🎼 Musta on tullu puurohullu 🎵🎶" Siinä missä tuossa biisissä laulajaa ajaa kuntosalille piukempien pakaroiden toive, häämöttää itselläni mielessä paremmat kolesterolitasot. No niin, ja myönnettäköön, myös painon pudotus.

Muutama viikko sitten tämä puurohuuma alkoi. Kirjoittelinkin siitä silloin postauksen: Puuroa kehiin eli kitusiin.

Kolmatta viikkoa jo olemme Ukon kanssa syöneet kaurapuuroa lähes päivittäin eikä yhtään vielä kyllästytä. Eli emme ole vaihtaneet puuron kauraa muihin viljoihin. Kauraahan muutenkin nyt kehutaan ja suositellaan. Ihania uusia kauraleipätuotteitakin on tarjolla vaikka kuinka ja vielä lähellä tuotettujakin.

Uko suosii puurossaan pientä nokaretta Beceliä, minä pidän enemmän marjoista sellaisenaan tai hilloista. Viikko sitten, kun valmistin gluteenittoman kakun ristiäisiin, käytin siihen täytteeksi kuningashilloa. Se pitää sisällään mustikkaa, vadelmaa ja mansikkaa. Ja on kuulkaas melkoista herkkua 😋 Sitä jäi hieman yli kakkupuuhista ja lätkäisin eräänä päivänä sitä lusikallisen puuroon. Sitähän piti sitten melkein siltä istumalta hakea lisää. Niin hyvältä se maistuu puuron kanssa! Kokeilkaa vaikka! Voin vain kuvitella, miten ihanaa tuo hillo on myös esimerkiksi mannapuuron kanssa. Tai lettujen. Tai vaniljajäätelön.

Mikä on sinun lempipuuroasi ja minkä kanssa syöt sitä?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Nato-ajatuksia

En juurikaan ajattele natoa - nykyisin tuskin koskaan. Mutta viimeöinen painajainen palautti naton turhankin elävästi mieleeni. 

Liekö syynä uneeni taannoinen Nymman kanssa käymämme keskustelu, jonka tiimoilta sivusimme myös nato-aihetta. Nymman kanssa voi keskustella ihan kaikesta, myös natosta.

Nato on näyttäytynyt minulle aina hieman epämääräisenä enkä ole oikeastaan koskaan halunnut pahemmin perehtyäkään tarkemmin mihinkään natoon liittyvään. Parempi pitääkin ulkokehänkin ulkopuolella kaikki, mihin ei voi itse vaikuttaa eikä halua paremmin tutustua.

Jollain tapaa se nato kuitenkin siellä taustalla vaikuttaa. Vähän niinkuin se kuuluisa pakollinen "pakkopiimä". Jotenkin se on otettava huomioon, vaikkei olisi niin väliksi. Hyväksi vertailukohdaksi sopinee toinen pakkopiimä, kauppaopiston kansantalouden oppitunnit. Ja niistäkin selvisin.

Monilla on näkemys natosta. Jokaisella omanlaisensa ja se tietysti sallittakoon. Joillain on natoon tiiviimpi suhde, toisilla etäisempi kuten minullakin. Asiaanhan vaikuttaa tietysti nato itse. 

Minun nato-suhteeni saa ala-arvoiset arvosanat siitä syystä, että nato on ihan h..vetin ärsyttävä, itsekeskeinen, omahyväinen, vain muutamia adjektiiveja tuhlatakseni. Natoa ei kiinnosta vastavuoroisesti mikään tai kukaan, jos siitä ei irtoa itselle mitään hyötyä tai etua, taloudellista tai muutakaan.

On kulunut miltei kuusi vuotta siitä, kun olen ollut minkäänlaisessa nato-kontaktissa ja se aika on ollut siltä osin elämäni parasta aikaa.

Kaikenlaisista jonninjoutavuuksista kannattaa ja pitää pyrkiä irti elämässään, ovatpa ne asioita tai ihmisiä.

Yritän hälventää mielestäni nato-painajaisen ja kuoppaan nyt tämän nato-asian taas sinne kolmen sylen syvyyteen ja laitan mielessäni kummun päälle painavan kiven. 

R.I.H. (vrt. R.I.P.)

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

Yhtäkkiä ikävä

Kiven päällä istuvat,

kerran toisiinsa ihastuneet,

rakastuneet.

Pesän rakentaneet,

perheen perustaneet.

Lapsensa maailmalle saattaneet,

vanhempansa haudanneet.

Työnsä tehneet,

paljon puurtaneet.

Kerran täältä lähteneet,

taivaassa, tai jossain, toisensa taas tavanneet.

Aina joskus minulle tulee ihan yhtäkkiä kova ikävä omaa äitiä ja isää. Enää he eivät ole päivittäin mielessäni. Äiti kuoli yli 20 vuotta sitten ja isän kuolemasta tulee pian neljä vuotta. Mutta he ovat monin tavoin minussa. Olenhan heistä lähtöisin ja olen heidän kanssaan varttunut. Joskus peilistä hymyilee äiti, joskus näen isäni siniset silmät.

Kun kova ikävä iskee, niinkuin tänäänkin, käyn vanhempieni haudalla, jos se vain on mahdollista. Kuljen tuttua reittiä heidän luokseen, näiden lintusten luokse, jotka ikään kuin kuvaavat vanhempiani. Eivät he siellä ole, mutta tunnen heidän läsnäolonsa. Hautausmaan hiljaisuudessa ja kauneuden keskellä aika ja kaikki maailman kiire pysähtyy. Rauha saavuttaa minut ja ikäväkin hellittää. Joskus puhelen ääneen niitä näitä. Joskus olen hiljaa.

Alfhild

Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.

Alfhild, hän joka synnytti minut, jo joka yö sinne purjehtinut, missä nyt Eemeli tullen ja mennen murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.

Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa.

Sieltä he katsovat kotoista mäkeä, kissoja, koiria, tuttua väkeä, viittoen, luikaten parhaansa mukaan, ettemme loukkaisi Pispalan kivissä jalkaamme kukaan.

Siellä he jollakin planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla, viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa morsiusparina Tampereen puistoissa - ostaen kahvit ja pullat kai, jos sattuu olemaan perjantai. -

Ja sitten, kun Pispala aamun saa, äitini vuoteen valmistaa ja linnut, linnut helää --. Oi kuinka on ihana elää ja tuutia lastenlapsiaan ja kertoa kauniita uniaan!

Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni, rakastakaa!

- Lauri Viita

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ihanin sinä

 

Erina Stene ja Ebba Mörner: Ihanin sinä 

Kaksi älykästä korkeasti kouluttautunutta ihmistä lyö hynttyyt yhteen ja perustaa uusperheen. Mikäpäs siinä! Kaikki etenee kovin nopeasti toisen osapuolen toimesta toisen kulkiessa mukana kuin räsynukke, tahdottomana ja vastaan panematta.

Lapsikin syntyy tähän lukijan näkökulmasta jo alusta pitäen tuhoon tuomittuun suhteeseen ja toinenkin lapsi olisi tullut - mitä ihmettelin suuresti, ihan kuin naisosapuoli olisi ollut täydellisen ymmärtämätön ehkäisystä, nelikymppisenä! Toista lasta kun ei käsittääkseni toivottu eikä yritetty. 

Käsittämätön tarina, joka kuitenkin ilmeisesti on aivan tyypillinen, kun suhteen toinen osapuoli on psykopaatti, joka taiturimaisesti ensin liehikoi, kietoo toisen pauloihinsa ja sitten alkaa kaikenlainen väkivalta ja manipulointi. Ihan hirveää ajatella, että tämä tarina oli tosi ja samanlaisia "rakkaustarinoita" on lukematon määrä.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista Tositarinoita elämästä -sarjasta. Kirjan lukee Anna Saksaman, jonka vaikeroivalta ja uhriutuvalta kuulostava ääni sopi juuri tähän kirjaan mainiosti.

Kirjasta jäi mieleeni jälkikaiku. Mieleeni nousi myös eräs perhe, jossa ilmeisesti tapahtui jotakin vastaavaa. Nainen puhkesi kuin kukkaan muutamia vuosia avioeron jälkeen, kun ex-puoliso menehtyi. Vasta silloin hän taisi päästä lopullisesti irti kahleistaan. Mietin myös, kuinka moni tuntemistamme ihmisistä kärsii perheväkivallasta, kun kulisseja pyritään pitämään yllä kaikin keinoin. 

Jos epäilee perheväkivaltaa, miten siihen voisi puuttua? Sillekin on omat kynnyksensä. Valitettavasti.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

Häpeä

Me Naiset -lehden numerossa 28 (13.7.2022) on artikkeli suomalaisten kokemasta häpeästä ja häpeän kohteista. Ulkonäköön liittyviin asioihin kohdistuu eniten häpeää. Jutun mukaan moni häpeää asioita, joita muut eivät edes huomaa. Koetun häpeän todelliset syyt voivat löytyä lapsuudesta, jopa vauvaiästä asti. Onneksi häpeästä voi myös vapautua.

Aloin miettiä tunnenko tai olenko itse tuntenut häpeää. No, tottakai olen. Kevyimmät häpeän tunteet johtuvat vaikkapa myöhästyessäni sovitusta tapaamisesta ja valkoisen valheen lipsauttamisesta. Nämä häpeäkokemukset häviävät taivaan tuuliin yhtä nopeasti kuin saapuivatkin. 

Joskus hävettää se, että tulee oltua suuna päänä ja hölötettyä jonnin joutavuuksia. Tai jos tulee ääneen arvostelleeksi keskustelukumppanille tärkeää henkilöä. Vai koenko sittekin enemmän nolostumista näissä tilanteissa?

Lapsena häpesin sitä, kun isäni oli kymmenisen vuotta äitiäni vanhempi. Vaikkei se edes näkynyt päälle päin. Isäni oli nuorekas ja sporttinen.  Ja tuskin kukaan ystävistäni tuhlasi ajatustakaan tälle asialle. Muistan, kuinka kyselin ystäviltäni heidän vanhempiensa ikävuosia - ja jos oikein muistan, kukaan ei edes tainnut esittää vastakysymystä. Olin itsekseni kehittänyt asiasta häpeän aiheen.

Jo lapsena häpesin olkapäässäni olevaa arpea. Se olikin todella huomiota herättävä, ihottavan näköinen, punainen ja ihosta kohollaan oleva. Jossain tilanteessa joku oli tokaissut arven nähtyään isoon ääneen:"HYI!" ja kaikki lähistöllä olevat kääntyivät katsomaan. Voitte uskoa, että meni vuosikausia, että uskaltauduin julkisille paikoille hihattomassa paidassa.

Teini-ikäisestä alkaen häpesin pitkään pohkeitani. Ne olivat (ja ovat edelleen) muodokkaat ja lihaksikkaat. Mutta silloinen poikaystäväni (moukka!) nimesi sääreni Tamara-nimisiksi ja selitti syyksi niiden pullean muodon. Voitte taas uskoa, että vaatekaappi täyttyi housuista ja pitkistä hameista, jotka onneksi olivat jossain kohtaa muodissakin. Sitten, joku tuota poikaystävääni fiksumpi kehui sääriäni upean muotoisiksi (hieman liioitellen) ja aloin itsekin nähdä itseni uusin silmin.

Nykyään olen ihan sinut arpeni ja säärieni kanssa enkä muutenkaan häpeä itseäni, osaan jopa olla ylpeä tietyistä ominaisuuksistani.

Onneksi nykyään lasten vähättely ja nolaaminen "kasvatuskeinona" alkaa olla taakse jäänyt tapa. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun lapsi ei saanut näkyä eikä kuulua ja ruumiillinen kurittaminen oli arkipäivää. Moni pitkäaikainen tiedostettu tai tiedostamaton häpeä juontaa juurensa henkisestä ja fyysisestäkin lapsuuden aikaisesta kaltoin kohtelusta.

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Yhtä ja samaa

Sus' kutsui runoilemaan blogissaan Sus' ulvoo. Tästä linkistä pääset kurkkaamaan runotorstain postauksen: Runotorstai - zen

Oma runoni tässä alla!

Olen maa, ja olen puu.

Olen puussa kasvava lehti ja tuuli, joka sitä heiluttaa.

Olen ilma, jota hengitän ja hengitys, joka palaa ilmaan.

Olen aurinko, kuu ja tähdet.

Olen valo ja pimeys.

Olen yhtä ympäröivän maailman kanssa. En tiedä mistä alan ja mihin lopun. Olen kaikkialla enkä missään. Hengitän ja sykin samaan tahtiin kaikkeuden kanssa.

Kaikkeus on minussa. Minä olen kaikkeus.

Aamen.

Eikun zen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Valinnan paikka

 

Kumpaan suuntaan?

Metsäpolulla kulkiessa tulee pohdittua monenlaista. Tänään keskityin enimmäkseen kuuntelemaan linnunlaulua, ihastelemaan valkovuokkoja ja orvokkeja ja nuuskimaan tuomien tuoksua. Valon ja varjojen leikki saa keväällä uutta voimaa, kun puihin puhkeavat lehdet muotoilevat maisemaan taideteoksia.

Tutulla polulla on helppo kulkea. Nousut ja laskut, mutkat ja kaarteet ovat tuhansien askelten jälkeen tuttujakin tutumpia. Vastaan tulee kerta toisensa jälkeen samat ikivanhat puut, kelot ja kivenjärkäleet. Tutulla reitillä on turvallista.

Usein elämässäkin käy niin, että kuljemme päivät toistensa perään samoja reittejä ja suoritamme elämää rutiinilla. Jossain määrin on pakkokin näin toimia - työssä ja arjessa on vain toimittava samaan tapaan, muuten homma ei toimi. Mutta monessa kohtaa voimme tehdä valintoja.

Metsäpolun loppusuoralla polku haarautuu. On tehtävä valinta, kumpaa reittiä jatkaa. Toinen vie paikallisen kartanon ihanalle puistoalueelle juuri nyt kukkivien koristepuiden ja isojen, upeiden puuvanhusten suojaan. Toinen reitti vie entisen leirintäalueen reunaa pitkin järven rantaan. Tänään valitsin ensimmäisenä mainitun reitin ja pian huumaava tuoksu ympäröi minut ja näkymä kukkivin puin oli huikaisevan kaunis.

Jäin miettimään valintoja. Toinenkaan reitti metsäpolun haarautuessa ei olisi ollut huono, mutta tänään tämä tekemäni valinta tuntui paremmalta. Ja kyseessä oli "vain" metsäpolku. Joudumme tekemään elämässämme paljon isompia ja merkittävämpiäkin valintoja. Silloinkin voimme tehdä valinnan parhaamme mukaan sillä hetkellä olemassa olevin ajatuksin ja tiedoin. Jälkikäteen valinta voi osoittautua aivan oikeaksi tai ihan vääräksi - ei voi mitään, eikä menneitä kannata jäädä murehtimaan. Tilannetta voi yrittää korjata, jos se on mahdollista - tai suunnata katseensa ja askeleensa eteenpäin.

Ihan sattumalta tämän aamullisen oman pohdiskelun jälkeen silmiini osui uusimmasta Apu-lehdestä Katja Ståhlin kolumni, johon hän oli lainannut kuulemansa sanonnan, jonka lainaan nyt edelleen tähän. "Maailmassa on asioita, ja me suhtaudumme niihin!" Miten mainio sanonta! Asioitahan tapahtuu tahtomattamme, mutta me voimme VALITA miten suhtaudumme niihin. Katjan kolumni keskittyi muuten tunteisiin, tunteenpurkauksiin ja loukkaantumisiin ja tekstissä olikin paljon viisaita sanoja näiden tiimoilta. Mutta jutun punainen lanka oli suhtautuminen ja vapaus valita.

Kun itse seisoin tuon metsäpolun haarassa, mietin myös, haluanko takertua sairauksiini vai yrittää elää mahdollisimman täyttä elämää niistä huolimatta. On luonnollista, että sairastumisen akuuttivaiheessa elämä pyörii sairauksien ympärillä, mutta toipumisvaiheessa ajatus pitää olla tulevassa, terveemmässä elämässä. En aio lähteä sille tielle, että sairaudet määrittelisivät minua tai että ne olisivat päällimmäisinä minussa. 

Ihmistä, joka katsoo kaikkea sairauden näkökulmasta voi läheisten olla vaikea sietää pitemmän päälle. Hänen oma elämänsäkin kapeutuu. Sairaudet tietysti osaltaan rajoittavat elämää, mutta elämänlaatuaan jokainen voi ainakin yrittää parantaa omalla asenteellaan ja sillä, miten tilanteeseensa suhtautuu. Vaikka tällä hetkellä puheissani päällimmäisinä on sairaudet, en anna niiden määritellä ja rajoittaa elämää enempää kuin se on terveyden näkökulmasta tarpeellista. Tähän ainakin pyrin. Ja uskon, että näin tehden koittaa vielä päivä, että tämä vaihe elämässäni, sairauksien kevät, on vain etäinen, suunnan muuttanut ajanjakso.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Rakas verenpaineeni

Rakas verenpaineeni. Kiitos, että olet olemassa.

Kiitetty olkoon sinun voimasi. Ilman sinua en olisi elossa.

Tulkoon paineen tasosi kuitenkin taas vakaammaksi.

Tapahtukoon paineesi avulla elämänlaatuni paraneminen. Älä anna vartaloni kihelmöidä, raajojeni puutua, korvien soida ja jalkojeni turvota.

Anna minun tänä päivänä tuntea suonistossani normaali verenpaine, ei liian korkea eikä myöskään matala. Paineen heittelyt kuuluvat elämään, mutta älä liitele jatkuvasti pilvissä tai vajoa pohjamutiin.

Ja anna minun rauhoittua niin, että minun ei tarvitse tarkkailla sinua koko ajan.

Hoida sinä oma tonttisi, niin minäkin hoidan omani,

emmekä me kumpikaan silloin riko toisiamme vastaan.

Älä yritä pakottaa minua taas hermoilemaan,

vaan anna minun olla rauhassa. Silloin sinunkaan ei tarvitse säntäillä ees taas.

Sillä sinulla on voimasi pitää minut kunnossa ja minulla on mittarini, jotta voin tarvittaessa säätää lääkitystäni, että pysyt aisoissa.

Päivä, jolloin tuntui hyvältä.

Päivä, jolloin silmissä pimeni ja huimasi.

Päivä, jolloin sydän muljahteli ja tykytteli.

Päivä, jolloin korvissa tinnitti ja humisi.

Onpa vaikeaa löytää verenpainetautiin oikea lääkitys! Onko sinulla kokemuksia asiasta?

Lue myös aikaisempi Isä meidän -rukousta mukaileva Puutarhahullun rukous

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Nymma & Nytte sarjakuvasankareina

Erikoiset Asiantuntijat eli Nymma ja Nytte ovat kolmivuotisen historiansa aikana seikkailleet myös sarjakuvahahmoina.

Tässä muutamia sarjakuvia menneiltä vuosilta. 

Sanonta "menneiltä vuosilta" kuulostaa historian havinalta, mutta onhan bloggausta takana jo kolme vuotta, kuten saitte toissapäiväisestä postauksesta lukea: Mitä muijat juhlii?

Kolme vuotta on kulunut nopeasti ja ihan alkuaikoja lukuunottamatta postauksia on julkaistu joka päivä, joskus kaksikin päivässä. 

Koska keskitymme postauksissamme lähes kaikkiin asioihin muutamia aihealueita lukuunottamatta, aiheita riittää. Yleisesti ottaen meitä kiinnostaa niin monet asiat, että tuntuisikin vaikealta keskittyä vain yhteen aihealueeseen.

4.8.2019

7.8.2019

9.8.2019

23.8.2019

2.10.2019

8.11.2019

14.12.2019

24.12.2019

9.5.2020

14.7.2020

Minkälaiset postaukset sinua kiinnostavat eniten?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat