En ole koskaan ollut kovin ahkera elokuvissa kävijä, en edes nuorempana. Joka tapauksessa pidän eniten kotimaisista elokuvista, missä ei ole hirveästi mitään härväämistä ja touhotusta ja väkinäistä typerää huumoria. Ei siis ulkomaisia toimintaleffoja ja ”40v ja neitsyt” -tyyppisiä juttuja, joissa ei ole mitään sisältöä. Viimeksi mainitusta elokuvasta lähdettiin noin varttitunnin katselun jälkeen pois.
Joten Kaurismäen uusin ohjaus Kuolleet lehdet sopi minulle hyvin ja Isäntäkin taisi tykätä. Vielä kun toisessa pääosassa oli Jussi Vatanen, joka on ihan parhaimmistoa nykyisten kotimaisten näyttelijöiden joukossa eikä Alma Pöysti jää yhtään jälkeen.
Noloa tunnustaa, mutta tätä ennen olen muistaakseni nähnyt vain yhden Kaurismäen elokuvan, enkä edes muista sen nimeä. Ilmeisesti se ei silloin osunut ja uponnut. Mutta nyt tällaisia katselisi enemmänkin. Tosin netissä joku kirjoitti, että K. on tämän saman elokuvan (tarinan) tehnyt jo moneen kertaan aikaisemmin. Ettei olisi sanonut jopa K. itse jossain haastattelussa.
Tarina sinänsä oli hyvinkin ”perus” ja aihe kulunut, joten sen osalta en odottanutkaan mitään erikoisia käänteitä. Odotin sitä tyypillistä kaurismäkeläistä eleettömyyttä ja verkkaisuutta. Asioiden ilmaisemista silmillä ja kehonkielellä, jossa molemmat edellä mainitut näyttelijät ovat mestareita. Ja kirjakielen puhumista. Odotukset ylittyivät sikäli, että näkemämme oli vielä odotettuakin eleettömämpi ja tarina yksinkertaisempi.
Erikoisella tavalla elokuvassa on paikoitellen yhdistetty 60-70 -lukulaista (mielen)maisemaa, pukeutumista ja hiustyyliä sekä työolosuhteita ja toisaalta ihan tätä päivää radiouutisten aiheita myöten. Kun leffaa näytetään ulkomailla, niin toivottavasti eivät katsojat tee sen perusteella mitään johtopäätöksiä siitä, miten täällä asutaan ja eletään. Mistä elokuvan tuottajat olivatkin löytäneet niin karuja ja rumia kuvauspaikkoja. No, 60-luvun tyyliset asunnothan on äkkiä rakennettu näppärien lavastajien toimesta, mutta se kaikki muu?
Verkkaisuus on ihan hyväksi, koska niitä sarjoja ja elokuvia kyllä riittää, joissa on juonenkäänteitä, tapahtumia, ihmisiä ja sivujuonia niin paljon, että katsojaa välillä hengästyttää. Näistä esimerkkeinä vaikka sarjat nimeltä Sorjonen, Breaking Bad ja Kuka tappoi Saran. Taitavat kaksi viimeksi mainittua olla Netflixissä. Kaikki ihan mielettömän hyviä, ei siinä mitään.
Verkkaisuudessa suomalaisista sarjoista K.:n tuotannolle pärjää ainakin sairaalasarja Syke, jossa kaikki tapahtuu niin alleviivatusti, ettei mikään jää epäselväksi. Melkein kuin Kauniit ja rohkeat, jossa kuulemma riittää yhden jakson katsominen viikossa pysyäkseen kärryillä.
Kaurismäen Alma-koira palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla viime keväänä. Alma-koira on jo kolmas K.:n koira, joka on palkittu Cannesissa K.:n elokuvissa koirien omalla Palm Dog -palkinnolla, jota on jaettu jo vuodesta 2001 lähtien.
Kuvat: Finnkino
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä.
