Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thomas Erikson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thomas Erikson. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Viimeinen kirja narsisteista


Olen lukenut niin monta kirjaa narsismista, sosiopatiasta ja psykopatiasta, että päätin tämän olevan viimeinen. Ei siksi, etteikö aihe kiinnostaisi, vaan siksi, että tämä on tähänastisista paras. 

Sama kirjailija on kirjoittanut Idiootit ympärilläni, Vastoinkäymiset ympärilläni, Kehnot pomot ympärilläni, Psykopaatit ympärilläni ja monta muuta kirjaa. 

En ole kaikkia lukenut, mutta helposti näissä saman kirjoittajan saman aihepiirin ympärillä pyörivissä kirjoissa teksti alkaa toistaa itseään. Näin tapahtuu mielestäni Tommy Hellstenin kirjoissa, joista ensimmäisenä luin kirjan Virtahepo olohuoneessa. Sen jälkeen riittikin enää yksi Hellstenin kirja.

Tämä Thomas Erikson on luonut sen DISC-järjestelmän, jonka mukaan ihmiset luonteenpiirteiltään luokitellaan punaisiksi, keltaisiksi, vihreiksi tai sinisiksi. Käytetään myös luokittelua D-, I-, S- tai C- tyypeistä. Jokaisella on joitain ominaisuuksia kaikista noista ja harva edustaa ihan puhtaasti jotain tiettyä väriä. Mutta DISC ei ole tämän kirjan pääosassa.

Meilläkin työpaikalla istuttiin tiimeittäin muistaakseni kokonainen työpäivä tämän DISC-höpönlöpön parissa ja luokiteltiin itseämme ja toisiamme. Sitten piti ottaa systeemi käyttöön omassa työssä ja arvioida asiakasta, että onkos tämä nyt keltainen vai kenties punainen ja miten ja millä kysymyksillä häntä pitää lähestyä (jotta saataisiin mahdollisimman paljon kauppaa aikaiseksi).

Sellaista psykoanalyytikkoa ei ole vielä syntynytkään, joka muutaman minuutin keskustelun jälkeen pystyisi päättelemään, mitä edellä mainituista tyypeistä keskustelukumppani edustaa. Puhumattakaan siitä, millaisia kysymyksiä kullekin tyypille pitäisi esittää tai miten muuten häntä tulisi puhutella. 

Melko lailla jäi taskuun kustu olo koko touhusta enkä ole yhdenkään asiakkaan kohdalla tullut pohtineeksi koko värimallia. Ei sellaiseen ole aikaa, vaikka joku jossain ravintoketjun huipulla sellaista kuvittelee. Hyvä, kun osaa itsensä määritellä D:ksi, I:ksi, S:ksi tai C:ksi. Ja onko siitäkään tiedosta lopulta mitään hyötyä. 

Näiden kohdalla tulee mieleen eräs tuttava, joka on ihan selkeästi ja puhtaasti tietyn ”värinen”. Vuosien mittaan olen häntä hyvin vähän tavannut, mutta olen seurannut hänen edesottamuksiaan somessa. Tämä henkilö vie huoneesta kaiken hapen ja ihmisiltä energian. Hänellä on tarve olla seuran keskipisteenä ja päällepäsmärinä. Hengästyttää pelkkä ajatuskin. Yhtä aikaa tyyppi on ikäisekseen tätimäinen ja vähän miesmäinenkin. Ja kokee tarvetta ”esiintymiseen.”  Ehkä vähän jopa narsistisia piirteitä. On hänellä totta kai hyvätkin puolensa, muun muassa aivan loistava huumorintaju. 

DISC -ajattelun tarkoitus on ilmeisesti herättää juuri edellisen kaltaista analysointia, jotta voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. Tosin kaiken edellisessä kappaleessa kirjoitetun olen tiennyt mainitusta henkilöstä jo ennen DISCiäkin. Paitsi sen keltaisen värin. 

Mutta palataanpas tähän alkuperäiseen kertomukseen. Erikson kirjoittaa narsismista hyvin ja myös siitä, miten narsistista pääsee parhaiten eroon. Omalle kohdalleni on osunut tähän mennessä ehkä kolme tai neljä selkeää narsistia ja jotenkin tietämättäni olen onnistunut pitämään heidät poissa iholtani lähes tarkasti Eriksonin opeilla. 

Erikson kirjoittaa myös, että narsisti, sosiopaatti ja psykopaatti ovat vaikeasti erotettavissa toisistaan. Hän myös selventää näiden kolmen keskinäisiä eroja. Monilla ihmisillä saattaa olla myös narsistisia piirteitä, olematta silti varsinaisesti narsisteja. 

Eräs tuttavani ajautuu kerta toisensa jälkeen parisuhteeseen narsistin kanssa. Mistä ihmeestä sekin voi johtua? Samoin kuin tuo edellä ensiksi mainitsemani tuttava päätyy parisuhteeseen tietyllä tavalla ”heikkojen” miesten kanssa. En nyt sanoisi nössöjen, mutta aiemmassa elämässään tai lapsuudessaan jostakin hiukan vaille jääneiden. Ehkä tällaiset miehet etsivätkin päällepäsmäriä, joka kertoo, miten toimia missäkin asiassa. 

Noista Eriksonin muista kirjoista lähinnä kiinnostaisi tuo Kehnot pomot ympärilläni. Ehkä vielä varaan sen kirjastosta. Tässä noin 35 vuoden työhistorian aikana olen nähnyt niin monta kehnoa pomoa ympärilläni, että olisi mukava tietää, mitä Erikson asiasta kirjoittaa.

Kuva: Atena-kustannus.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 




keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Testattu ihminen



Aulikki Elo kirjoittaa paikallislehden Näkökulma-palstalla 2.2. osuvasti persoonallisuustesteistä.

Itsekin testiajoja läpikäyneenä yhdyn tekstiin monelta osin.

Väriteoria, jossa ihmiset jaotellaan värien mukaan tiettyjen ominaispiirteiden mukaisesti
kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta samalla vaaralliselta, jos niihin uskotaan aukottomasti. Kun ihmistä lokeroidaan "tieteellisestä" näkökulmasta ja tulos vahvistetaan testien perusteella, ihminen helposti itsekin lokeroituu tämän tuloksen mukaiseksi.



Väriteorian värit ja ominaisuudet:

Punaiset - hallitsevia, ratkaisukeskeisiä, kunnianhimoisia ihmisiä
Keltaiset - innostavia, ulospäin suuntautuvia,  empaattisia ihmisiä
Vihreät - vakaita, luotettavia, tasapuolisesti kannattelevia ihmisiä

Jako perustuu Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -teokseen. Artikkelin mukaan Eriksonilla ei ole taustallaan lainkaan yliopisto-opintoja, mistä huolimatta hän kutsuu itseään käyttäytymistieteilijäksi.

Löydän itse itsestäni noita kaikkia ominaisuuksia, joissain tilainteissa enenmmän toisia ja toisenlaiset tilanteet vaativat esiin enemmän toisia ominaisuuksia. Olen siis väriltäni ruskeanharmaa ja hyvä niin.

Omalla työpaikallani tehtiin muutamia vuosia sitten DISC-analyysi. Eriksonin väriteoria pohjautuu juuri tähän menetelmään. Itsessäni testi vahvisti käsityksiä itsestäni. Mitään yllätyksiä ja uutta en oppinut itsestäni testin avulla. Se meni siis kutakuinkin oikein "maaliin". Työkavereiden osalta kävi samoin, olin nähnyt heidät juuri niin, kuin testi antoi antoi tuloksillaan ymmärtää. Jonkin aikaa puhuttelimme toisiamme Iiksi, Ässäksi, Deeksi tai Ceeksi ja perustelimme joitakin toistemme tapoja tai valintoja juurikin sanoin "No niin tietysti, sinähän olet sellainen Cee ja minä Dee". Kauan ei sitä kuitenkaan jaksettu jauhaa. Mutta mitään haittaa siitä ei tuntunut työporukassamme olevan. Joitakin ahaa-elämyksiä siitä irtosi ja pienoisia ymmärryksen oivalluksia käyttäytymiseen puolin ja toisin. Paljon tähän positiiviseen lopputulemaan vaikutti se, että meillä eivät esimiehet alkaneet väkisin tunkea meitä näihin lokeroihin, mutta ottivat työntekijöiden persoonallisuuden hienokseltaan huomioon. Osaavimmat olivat tehneet sen jo ennen testejäkin.

Sain itsestäni arvion I eli määrityin keltaiseksi, ulospäinsuuntautuneeksi ja ihmisystävälliseksi, vaikuttavaksi, joita edesauttaa sosiaalisuus, inspiroivuus ja vakuuttavuus. Kuinka imartelevaa! Mutta tunnistan niistä itseäni, varsinkin kun vertaan niitä mahdollisiin D:n, S:n ja C:n tarjoamiin vaihtoehtoihin, joita ominaisuuksia kyllä myös itseltäni löytyy. Aika, paikka ja ominaisuuden tarve ratkaisevat. Mutta pitkässä juoksussa ja yleiskatsannossa hyväksyn itseni I-tyypiksi.





Kuva sivulta: Discprofiili.fi

Testin sanallisen analyysin perusteella tarvitsen työparikseni D-ihmisen, joka pitää mielestäni paikkansa. Olen itseohjautuva, kun joku sanoo, mitä pitää tehdä. Haluan sitten toimia omalla tavallani, luovasti. Toimii! Voin helposti inspiroitua kokeilemaan uusia juttuja ja noudatan annettuja raameja - kunhan saan olla oma itseni. No, kukapa ei voisi allekirjoittaa edellä mainittua toimintatapaa olipa testin perusteella mikä tahansa edellä mainituista kirjaintyypeistä.  Jokaisessa meistä on varmasti liki kaikkia testin hakemia ominaisuuksia, mutta uskon, että jotkut ominaisuudet ovat meissä vahvempia kuin toiset. Erilaiset elämäntilanteet ja työtehtävät voivat nostaa esiin toisia piirteitämme ja laskea toisten tasoa alemmas. Ihan uskottavaa ja ymmärrettävää.

Työnhakuprosessin muutaman kerran läpikäyneenä kävin 1980-luvulla persoonallisuustesteissä, joihin liittyi matemaattisia, luovuutta, päättelykykyä, kielellistä lahjakkuutta mittaavia testejä ja psykologin haastattelu. Kuuluisia musteläiskiäkin tuli tarkasteltua ja tulkittua. Helsingissä asti kävin testattavana ja loppuraportin kuulin ääneen luettuna puhelimitse. Kertakuulolla piti vastaanottaa näkemys itsestä. Yritys, johon hain töihin sai pumaskan paperille printattuna. No, sain työpaikan ja muistikuvan, että  olen matemaattisesti lahjakas. Mikä on mielestäni puppua - itsearvioiden. Testit suoritti tuolloin 1980-luvun loppupuolelle Psyko, jota nyt googlatessani törmäsin vain nimeen  Psyko-Team Koulutus Oy, joka näyttää toimineen vuodesta 1986 lähtien. Liekö kyseessä sama, minut testannut yritys. Näyttää tänä päivänä järjestävän seminaareja ja luentoja alan ammattilaisille.

Lukemassani lehtiartikkelissa psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen painottaa, että tyypittelyyn liittyy juuri se ongelma, että ääripäitä edustavia ihmisiä on vähän. Valtaosa on persoonallisuuden piirteiden keskivaiheilla, ripaus jokaista väriä, harmaanruskeita siis, jos väreistä puhutaan. Hän pitää Eriksonin edellä mainittua opasta kyseenalaisena ja jos tätä aktiivisesti työpaikoilla käytetään ihmisten kategorioimiseen, syntyy leimoja, jotka voivat johtaa työsyrjintään. Työnohjaus on ihan eri asia, se tarttuu konkreettisiin kysymyksiin ja unohtaa tyypittelut, Ojanen kertoo. Pakko myöntää, että olin aikeissa ostaa tuo opuksen luettavakseni, kun sitä on aika ajoin hehkutettu. Ehkä rahat olisivat menneet hukkaan. Voihan opuksia lukea, mutta suodatin ja kritiikkivaihe pitää muistaa pitää päällä ja pakkimahdollisuus pidetään lukiessa mukana. On ihmisiä, jotka vallan intaantuvat kohuoppaista ja alkavat toteuttaa painettua sanaa, kuin se olisi ainut ja oikea tapa. Se on vaarallista. Vielä vaarallisempaa se on, jos esimies alkaisi hurmaantua liiaksi oppaiden annista. Aina voi löytyä jotain hyviäkin ideoita, ja niitä voi hyödyntää soveltaen ja sopiviksi tulkiten.



Erikoiset Asiantuntijat ovat ihmissuhdeasioissa kokemusasiantuntijoita ja rinnalla kulkijoita.

Lähde: ESS 2.2.2020 "Persoonallisuustestit lyövät turhia leimoja työelämässä" -artikkeli / Aulikki Elo

Kuvat: Pixabay ja Discprofiili.fi

Kuvien ja tekstien luvaton kopioiminen ja julkaisu kielletty.