Ani harvoin

 

Olen bongaillut lintuja omaksi ilokseni vuosikymmenten ajan. Kaikki linnut ovat suuria ilonaiheita, mutta erityisen upeaa on nähdä jokin laji ensi kertaa. 

Tänään, mökkitietä tarpoessamme, näimme haavan latvassa valkoisen palleron. Ensin tuumimme sitä lumikasautumaksi, mutta vilkaistessamme muiden puiden latvustoja ja kun näimme vain lumettomia oksia, päädyimme äkkiä siihen, että joku lintu se on. 

Pyrstötiaiseksi se oli liian pieni. Hieman tuli mieleen punatulkkukin, jonka muuten harmaat tai punaiset ruumiinosat olisivatkin valkoisia. Pieni pöllökin kävi mielessä.

Sen verran jäi kaihertamaan mieltä, että talsimme takaisin Punaiselle Tuvalle hakemaan kiikarit. Onneksi mysteerilintu oli tällä välin vain vaihtanut paikkaa, eikä lentänyt kokonaan pois. 

Kiikarointi selvitti arvoituksen, varmasti ja aukottomasti - kyseessä oli pulmunen, jota emme Ukon kanssa ole kumpikaan koskaan aiemmin nähneet. Hieno tunne taas, yksi laji lisää havaintolistalle! Ja sanonta "puhdas kuin pulmunen" sai myös vahvistuksen oman havainnon kautta -  lintu on etupuolelta kuin vitivalkoinen lumipallo.

Muita vain kerran tai harvoin näkemiäni lintulajeja ovat ainakin: valkoselkätikka, pohjantikka, keltavästäräkki ja meriharakka. 

Niin, ja havaintopaikka kaikkiin edellä mainittuihin on eteläinen Suomi.

Kännykkäkameran laatu ei päätä huimaa. Taas tuli mieleen kunnollisen digijärkkärin hankinta. 

Valkoselkätikan kohtaamisesta kirjoittelin aikanaan postauksen: Kohtaaminen

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ani varhain

 

"Lähdetään lenkille aamulla ani varhain, aamu on minusta ajoista parhain."

Muistinvarainen lainaus on Miina ja Manu -lastenkirjasta, jossa kissat lähtevät retkelle ja toteavat edellä mainittuun tyyliin aamun olevan parasta liikkeellelähdön aikaa - retkelle, ehkä muutenkin.

Minä pidän varhaisista aamuista vuodenajasta riippumatta. Mutta erityisesti alkukesän sekä helmi-maaliskuun aamuista, kun päivä alkaa sarastaa aina vain aiemmin.

Tänään lähdin T. Sorsakoiran kanssa lenkille jo ennen kahdeksaa, vaikka on lauantai eikä ole töihin lähtöä. Luvassa on aurinkoinen pakkaspäivä ja oli jo ihan valoisaa, kun lähdimme liikkeelle. 

Linnut ovat aloittaneet aamulaulunsa, 🎶 tityytä🎵 ja muuta virittelyä kuului joka puolelta. Muuten kaikenlaista liikennettä oli vielä vähän. Koiranulkoiluttajia ja järven jäällä pilkkijöitä ja hiihtelijöitä. Aamusta nautiskelijoita.

Huomasin, että pajunkissat ovat jo poikineet ja varikset lentelivät pesäntekopuuhissaan kantaen risunpätkiä nokassaan. Yhden varmaankin viimevuotisen harakanpesän näin, joka todisti taas sen, mistä nimitys "on sotkuinen kuin harakanpesä" tulee. Viimeistelyt on jäänyt tekemättä.

Oli kiva kulkea omissa ajatuksissa ja satunnaisia havaintoja tehden, välillä kouluttaen 8-kuukautista T. Sorsakoiraa odottamaan ja jatkamaan matkaa luvan saatuaan.

Olen aina pitänyt varhaisista aamuista ja jos joskus olenkin nukkunut pidempään (yli yhdeksään😄), tuntuu että "päivä on pilalla", kun ani varhainen aamu karkasi itseltä. Mieluummin nukun pienet päiväunet, jos niikseen.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Oli jo aikakin...

Kuluva talvi on ollut näihin päiviin saakka kävelijälle kohtuullisen hyvä. Ei ole ollut liian kovia pakkasia ja liukkautta maaperässä vain yksittäisinä päivinä. 

Mutta toissa päivänä meni hermot. Kävely oli sellaista pelonsekaista taiturointia, että siitä meni kaikki ilo. Maisematkin jäivät katsomatta, kun piti koko ajan tuijottaa omia jalkojaan. Kävelyn virkistävästä vaikutuksesta ei ollut tietoakaan, kun koko kroppa oli jännittyneessä tilassa ja hartiat korvissa.

Eilen lähdin sitten ostoksille toiveena löytää nastakengät. Perille päästyäni tein huomion, että tässäkin joutuu valinnan äärelle. Nastakengäthän minulla oli mielessä, mutta vaihtoehtona löytyy myös kitkakengät. Vain hetken aprikoituani, totesin itsekseni, että kuljemme kävellen ja autolla sellaisillakin teillä, joissa vain nastat pelittävät. Autossa on nastat, olkoon siis minullakin. 

Ihmeellinen onnen kantamoinen osui kohdalle. Nastakengistä sai muutaman päivän ajan -15% alennuksen. Ja toinen onni potkaisi, kun käyttämääni kokoa oli jäljellä tasan yksi kenkäpari. Tyytyväisin mielin läksin kotiin ostokseni kanssa.

Tänään lähdin lenkille testaamaan kenkiä. Huomasin alkuun käveleväni tuttuun tapaan liukkaan kelin tyylilläni. Mutta sitten aloin luottaa kenkien pitoon. Uskomaton juttu, mikä ilon ja onnen fiilis - kengät todellakin pitävät. Kroppa rentoutuneena tein kunnon lenkin.

Sehän se harmitti hetken, että miksen ollut hommannut nastakenkiä aiemmin ja lässyn lässyn. Onneksi ostin ne nyt. Kaikelle on oikea aikansa, kuten olen todennut aiemminkin:

Tähän on siis tultu

Tämäkin on jo käytössä

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mökkitiellä osa IX

Keväinen mökkitie on kuivunut talven jäljiltä. Routavaurioita on tosi vähän. Tiellä on märkää vain yhdessä kohdassa, siinä missä tienvierustan maanalainen lähde pulputtaa vettä uumenistaan.

Lähdettiin Ukon kanssa tsekkaamaan sammakkolammen tilannetta, kun Nymma viestitteli, että hän on jo tehnyt havaintoja sammakonkudusta. Uko oli aivan varma, että  meidän lammikko on vielä rakkauden hedelmiä vailla. Näin olikin. Mutta itse lempiväiset olivat kyllä valmiudessa lammikon pohjalla.

Pehmeällä hiekkaisella maantiellä näkyi öisten kulkijoiden ja tassuttelijoiden jälkiä. Hiekassa jäljet näkyvät yhtä hyvin kuin lumella. Yhytimme ainakin hirven ja teeren jäljet. Ne olivat ilmestyneet tielle edellisen päivän lenkin jälkeen. Lumikko nähtiin ihan livenä. Se oli jo heittänyt talvipalttoon päältään ja mennä vipelsi kokoruskeassa puvussaan, vain mahanalusta leukaperiä myöten valkoisena, kuin olisi vetänyt puhtoisen kauluspaidan päälleen.

Kekomuurahaiset olivat remonttipuuhissaan korjailemassa talven ja lintujen aiheuttamia vaurioita pesälleen. Ne olivat kaikki pakkautuneet keon auringonpuoleiselle kyljelle isoksi ruskeaksi laikuksi.

Kotiinpäin tultaessa pelastimme keskeltä tietä kaksi kohmeista rupisammakkoa tienpenkalle auringon lämpöön turvaan autonrenkailta. Kaksi karvaista perhosentoukkaa sai myös keppikyydin tienpientareelle. Pihaan saapuessamme oli pönttöepisodi käynnissä. Kirjosieppo oli sinitiaisten aiemmin sisustaman pöntön kimpussa yrittäen häätää sinitiaiset pois päästäkseen itse pesintäpuuhiin. Ainakin yksi pönttö olisi muutenkin vapaana, mutta sitä kun ei ole vielä kukaan kalustanut - niin se ei kirjosiepolle, laiskurille, kelpaa. Saattaa käydä niin, että sinitiaiset joutuvat aloittamaan kaiken alusta.

Viime keväänä kävikin niin, että yksi pihapöntöistämme vallattiin kahteen kertaan. Voit lukea siitä tästä: Pönttöjuttu

Pikkuinen ukko ja iso eukko.

Muita Mökkitiellä-postauksia voit lukea, kun haet postauksia hakusanalla "Mökkitiellä"

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kun sorsa nousi orrelle

 

Ihana marraskuinen aurinkoinen päivä. Tein pitkän lenkin pitkin järven rantaa. Valoisaa aikaa riittää marraskuussa omilla leveysasteilla vain noin kuusi ja puoli tuntia ja tähän päälle hämärän aika, joka kestää noin tunnin. Talvipäivän seisausta kohti mentäessä päivä lyhenee tästä vielä tunnilla. 

Järven yli katsellessani ajattelin, että voisi olla kevätkin. Syksyn ja kevään viistossa valossa on jotain samaa.

Kun sulkee silmänsä ja keskittyy kuulemaan rantaan kohahtavat aallot, voi kuvitella olevansa veden äärellä missä ja milloin vain. Rannalta puuttuvat vain veteen kirmaavien lasten iloiset huudahdukset. Joten kesä ei voisi olla - paitsi jos olisi jonkun autiosaaren rannassa. Veden liplatus ja aaltojen kohina ovat meditatiivisia ääniä. Samoin kuin puiden lehtien kahina tuulessa, klapien napse niiden palaessa uunissa ja liekkien loimotus nuotiossa. Sadepisaroiden ropina peltikattoon ja ikkunalautoihin. Lumen narske kengän alla paukkupakkasella. Näissä kaikissa on jotakin pysäyttävän lumoavaa ja alkukantaista.

Syksyn myrskyissä rantaveteen kaatunut valtava puunrunko toimittaa nyt sorsille orren virkaa. Hyvä ja turvallinen päiväunipaikka kelluttavien ja heiluttavien aaltojen sijaan.

Polku kulkee ihan veden rajassa ja rannalla on ihania isoja sammalen peittämiä kiviä. Tietääkseni kivet ovat vyöryneet näille paikoilleen viimeisen jääkauden jälkeen, kun tämä kyseinen järvi oli yhteydessä Itämereen niin sanotun Ancylus-vaiheen aikana ja kuroutui siitä irti noin 6500 eaa.

Kyllä ei aina tarvitse lähteä omaa lähijärveä kauemmas ihmettelemään ja ihastelemaan. Lähellä ja tutussa ympäristössä on usein ihan mahdottoman hyvä olla. 

Tämä ranta on muutaman sadan metrin päässä kodistamme ja yksi lempipaikkojani kotikaupungissamme.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Mökkipäiväkirja 2020.osa III

Mikkeli 14.-21.3.2020

Kolmas päivä mökillä. Jäälle ei ole menemistä, koska se on aivan veden peitossa öisestä vesisateesta johtuen. Mökki-isännän tarjoamilla läskipyörilläkään ei voi sinne mennä, koska siellä on tosi liukasta.

Päätettiin sitten lähteä hakemaan se yksi puuttuva geokätkö Säynätin ulkoilureitin varrelta. Juuri se yksi, joka viime syksynä jäi löytymättä, kun se oli jäänyt metsätöiden jalkoihin. Kätkön ylläpitäjä oli viime viikolla ilmoittanut netissä, että kätkö on nyt uusittu. Oltiinkin sitten ensimmäiset kävijät uusitulla kätköllä. Tai siis Isäntä oli. Me Haukkulin kanssa ollaan vaan assistentteina.

Kapea, yhden auton mentävä hiekkatie oli umpijäässä, keskeltä kupera ja tietysti hiekoittamaton, kun menimme ulkoilualueen parkkipaikalle. Kauhistutti, kuinka sieltä päästään pitkä ylämäki pois. Mietin sitä itse asiassa koko reitin kertämisen ajan. Täällä ollaan saakeli jumissa 20 km:n päässä mökistä ja kohta tulee pimeäkin. Auto alkaa sutimaan ylämäessä ja päätyy ojaan. Onneksi parkkipaikalla oli pari muutakin autoa ja ne olivat lähteneet, kun palasimme reitiltä. Niin se VW sitten vaan kiipesi kuuliaisesti mäen päälle, eikä ollut minkäänlaista ongelmaa.

Ohessa linkki viimesyksyiseen postaukseen, jossa kerroin geokätköilystä.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/11/mokkipaivakirja-vol4-patikointia.html

Kävelyreittikin oli paikoitellen vielä jäinen ja siten vähän vaikeakulkuinen. Suurimmaksi osaksi polut olivat kuitenkin jäättömiä ja osin kuiviakin. Haukkuli on niin elementissään tällaisella reitillä. Se kyllä nauttii koko koiravartalollaan metsässä liikkumisesta. Mökille palatessa lämmitettiin taas rantasauna ja Haukkuli oli tietysti mukana saunomassa. Ketteränä koirana se kiipesi parilla loikalla ylälauteelle. Nyt ruokailun jälkeen tätä kirjoitettaessa uni maistuu. Reissu oli rankka kaikille. Itse reitin kiertämiseen meni puolisentoista tuntia ja automatkat päälle, 20 km suuntaansa.

Saunan jälkeen tein kaikkien aikojen ysärimättöä. Koska olimme sen arvoisia.

Ohessa linkki reseptiin.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/kaikkien-aikojen-ysarimatto.html

Kuullotin pannulla sipulit ja käytin ruokaan kirsikkatomaatteja. Ne sentään maistuvat joltain. Ja kyllä, juustoja, sipulia ja tomaattia paljon. Paljon on enemmän, kuten Nyttekin totesi alkuperäisessä reseptissään. Ituhipit sun muut konmarittajat saavat olla ihan rauhassa sitä mieltä, että "vähemmän on enemmän". Pyh. :DD

Iltamyöhäisellä kävin Haukkulia pissattamassa ja molemmat kuuntelimme jään aikaansaamaa kovaa mekkalaa. Kuminaa, ulinaa, rutinaa ja loiskintaa rannassa. Haukkuli oli ihan ihmeissään. Murisi ja haukahteli. Toisenlaisella säällä jää pitää erilaista ääntä. Rapisee, rasahtelee ja paukkuu. Välillä se on ihan hiljaakin.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Blogin linkkiä saa jakaa vapaasti.