Jos minä en sinua saa

Kuuntelin Bookbeatista tänä syksynä ilmestyneen, Linda Rantasen kirjoittaman kirjan Jos minä en sinua saa, joka kertoo henkirikoksista, joiden motiivina on ollut mustasukkaisuus. 

Tekijöiden ja uhrien nimet on muutettu, mutta paikkakuntia ei ole uudelleen nimetty. Pari tapausta muistankin julkisuudesta. 

Kirjassa ovat äänessä muutamat asiantuntijat, muun muassa tunnettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sekä oikeuspsykiatri Hannu Lauerma. En kaikkia heidän titteleitään ja toimenkuviaan ala tässä luettelemaan, mutta riittävän viisaita ihmisiä ovat kommentoimaan tätä elämänaluetta. Hannu Lauerman kirjoittamia kirjoja olen arvioinut täällä blogissa aikaisemmin. 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/03/miksi-vankeja-hoidetaan.html (Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli)

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/pahuuden-anatomia.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/psykiatrin-paanavaus.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/04/usko-toivo-ja-huijaus.html

Lauerman ääni kuuluu myös seuraavassa kirjassa (ja monissa muissa):

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2022/11/naisvankilan-pomo.html (Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo)

Mutta palataan alkuperäiseen kirjaan.

”Tavallinen”, arkipäivän mustasukkaisuus on normaali tunne, mutta jos se alkaa olla pakkomielteistä, ahdistavaa ja kontrolloivaa, se ei enää ole tervettä. 

Melkein kaikki kirjassa kerrotut tapaukset ovat sellaisia, joissa miesystävä tai miespuolinen puoliso on osoittanut epätervettä mustasukkaisuutta naista kohtaan. Naisiin kohdistuvat intohimorikokset ovatkin useimmiten miesten tekemiä. Naiset harvemmin tappavat ketään mustasukkaisuudesta, ainakaan ketään miestä. Joskus naiset saattavat järjestää keskenään naisesta mustasukkaiset miehet tappamaan tai vahingoittamaan toisiaan.  

Myös ystävät voivat olla mustasukkaisia toistensa seurasta, samaa sukupuolta olevat tai sisarukset keskenään. Nuorin pikkusisarustaan vahingoittanut oli kirjassa yhdeksänvuotias, toinen neljäntoista.

Kuten melkein kaikki mielenterveyden häiriöt, tämäkin juontaa juurensa lapsuuteen ja sen varhaisiin kiintymyssuhteisiin. Siis niihin vastasyntyneen ja vähän vanhemman ihmistaimen lähisuhteisiin. Vaikutusta on myös erilaisilla lapsuus- ja nuoruusiän traumoilla sekä mahdollisessa sijoitusperheessä tai lastenhuoltolaitoksissa tapahtuneilla kokemuksilla. Ja niin edelleen. 

Ihmisen aivot ovat kehittymisvaiheessa 25- jopa 30-vuotiaaksi asti ja ne voivat kehittyä vielä sen jälkeen. Mustasukkaisuusrikokset, joista kirjassa kerrottiin, olikin pääasiassa nuorten ihmisten piirissä tapahtuneita. Lieneekö sitten asiaan vaikutusta sillä, että aivot ja tunne-elämä on ehkä ollut vielä kehittymässä. 

Minun mielestäni kirjan uhreja yhdistää tietynlainen sinisilmäisyys, liiallinen kiltteys, liiallinen suvaitsevuus ja ehkä suoranainen itsesuojeluvaiston vähäisyys. 

Jos on juuri päässyt vaivoin ja näennäisesti hetkeksi eroon ja rauhaan kontrolloivasta ja mustasukkaisesta poikaystävästä, kannattaako bileillan jälkeen kävellä pimeässä yksin kotiin aamuyöllä ja vielä mennä tämän saman ex-kaverin autoon istumaan?

Entä kannattaako antaa tahallaan tai huolimattomuuttaan oman kodin avain tyypille, joka on osoittautunut edellä mainittuja piirteitä omaavaksi? Tai pitää kotinsa ulko-ovea lukitsemattomana päivälläkään? 

Ovatko kirjassa esiintyvät nuoret poikkeuksellisen luottavaisia kavereihinsa tai vasta tapaamiinsa ihmisiin? Ainakin ennen ohjeistettiin, ettei tuntemattomien kyytiin tai matkaan muutenkaan saa lähteä. Mutta kyllähän sitä tuli itsekin tehtyä nuorena. Ennen olikin kaikki paremmin, maalla varsinkin. 

Joskus parikymppisenä kävin itsepuolustuskurssin. Sitä veti ansiokkaasti nuorehko naishenkilö, jolla oli ja on korkeita ”ansiomerkkejä” jossain itsepuolustuslajissa. Olisiko ollut ehkä karate ja se musta vyö tai jotain. 

Itsepuolustuskurssi pitäisi sisällyttää jo alakoulun opetussuunnitelmaan. Ja uudestaan rippikouluun, kun kaikki pahuus ja väkivalta aina vaan lisääntyy maailmassa. Ohje numero yksi oli ja on, ettei pidä järjestää itseään sellaiseen tilanteeseen, jossa joutuu vaaralle alttiiksi. Esimerkiksi oikaista pimeän puiston läpi tai kuten edellä mainitsin, kävellä yksin aamuyöstä kotiin. Varsinkin jonkin nautintoaineen vaikutuksen alaisena. 

Tämä ykkösneuvo koskee yhtälailla naisia kuin miehiäkin. Nyt mentiin jo kirjan aiheesta vähän sivuun, mutta juuri tällä tavoin yksi kirjan kertomusten uhreista olisi voinut säilyttää henkensä. 

True crime kirjallisuuden lajina on aika puistattavaa luettavaa. Siitä voi kuitenkin oppia paljon. Vaihdoin tähän kirjaan, kun olin kuunnellut noin puolet tietokirjallisuuden Finlandiaehdokkaasta, jossa keskityttiin mielestäni vähän liikaa Suomen viime vuosisadan sotahistoriaan kuin siihen, mihin katosi Antti Järvi. (Antti Järvi: Mihin katosi Antti Järvi?)

Jos minä en sinua saa on sopivan mittainen ja kiinnostava teos niille, joita kiinnostaa rikoskirjallisuus, oikeuspsykiatria ja faktat ylipäätään. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty. 

Ei kaupallista yhteistyötä

Usko, toivo ja huijaus

Suuresti arvostamani monialainen asiantuntija Hannu Lauerma on julkaissut vuonna 2015 kirjan Usko, toivo ja huijaus - Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin. Kustannus Oy Duodecim. 

Lauerman kirjoittama kirja on taas niin täynnä tanakkaa asiaa, että sitä ei sanoin pysty kuvailemaan. Se pitää lukea itse. Sen lukeminen vie aikaa, koska jokainen lause on taattua ja tuttua Lauermaa, silloin tällöin sopivasti ja hienolla huumorilla höystettynä. Ja niitä on pureskeltava mielessään pitkään. 

Miten voikaan ihminen olla noin perusteellisesti ja laajasti perehtynyt oman tieteenalansa ohessa uskomushoitoihin, sensaatiouutisiin, väkivaltaisiin kultteihin ja kaikenlaisiin noitatohtoreihin. 

Kylmäävimpiä juttuja kirjassa ovat tarinat erilaisten uskonnollisten lahkojen ja sellaisiksi itsensä kuvittelevien yhteisöjen touhuista. Niitä löytyy historiasta ja nykyisyydestä sekä ulkomailta että ihan omilta nurkiltakin. 

Ja jokainen meistä voi joutua huijatuksi tavalla tai toisella riippumatta koulutustaustasta tai mistä tahansa lahjakkuudesta. 

Huijareita on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin ja jotkut älykkäimmät eläimetkin osaavat huijata lajitovereitaan. Se ole mikään uusi ilmiö, päinvastoin. Keinot vaan muuttuvat. 

Miten ihmeessä tietyissä uskonnollisissa piireissä on onnistuttu vuosikymmenistä ja -sadoista toiseen käyttämään lapsia seksuaalisesti hyväksi, ilman että siihen on pystytty puuttumaan? Huijarit ovat olleet asialla ja taitavat sellaiset. Uhritkin ovat tajunneet koko asian kunnolla ehkä vasta aikuisina. Muu lähipiiri on sulkenut silmänsä ja korvansa ja/tai tulleet hekin huijatuiksi. Veikkaisin kuitenkin ensimmäistä vaihtoehtoa. Aikuisena uhreilla ei ole enää ollut halua eikä keinoa puuttua menneisiin, koska ne on jo ”annettu anteeksi”. 

Suggestion ja hypnoosin osaajia, väärinkäyttäjiä ja uhreja on historiankirjat mustanaan. Selvänäkijät, vaihtoehtohoidot ja luontaistuotteet Lauerma ulkoistaisi tästä maailmasta kokonaan. Hypnoosi voi olla hyödyllinen joissain tapauksissa, jos sitä osataan käyttää oikein ja sopiviin tarkoituksiin. Psykoterapiastakin voi olla haittaa, vaikka se nähdään yleensä parantavana hoitomuotona. 

Kirjan luettuani jäin miettimään, että olikohan siinä mitään mainintaa akupunktiosta. Mitä mahtaa Lauerma tuumata siitä? Pitääkö huuhaana, kuten muutakin kiinalaista lääketiedettä ja niin sanottuja vaihtoehtohoitoja. Löysin jälkeen päin vain tämän kuvan. 

Kuvateksti kertoo paljon: ”Akupunktiossa ja sen johdannaisissa tehdään oletuksia ihmisruumiin erilaisista pisteistä, kanavista ja energioista.”

Kyllähän akupunktiohoitoa antavat jotkut lääkäritkin. Itsekin olen saanut sitä kahdeltakin eri lääkäriltä migreeniin. Enpä kyllä osaa sanoa, auttoiko se mainittavasti. Kerran kävin akupunktiohoidossa kesken työpäivän ja pieni neula pistettiin otsaan silmien väliin. Sen sai jättää siihen vähäksi aikaa vielä vaikuttamaan ja menin takaisin töihin asiakaspalveluun neula otsassani. Kyllähän se vähän kiinnitti huomiota. Mutta ei siitä kukaan asiakas mitään kysynyt.

Siihen aikaan kävin vielä silloin tällöin verenluovutuksessa ja siellä esitietolomakkeella kysytään, onko ottanut äskettäin lävistyksiä tai akupunktiohoitoa. Lääkärin antama akupunktio kelpasi, mutta ei muiden. Kyse on kuulemma hygieniasta. No en millekään poppamiehelle menisikään akupunktiota ottamaan. 

Migreeniin olen joskus hakenut apua myös vyöhyketerapiasta, mikä lienee edellä kuvatekstissä mainittu ”akupunktion johdannainen”. Siinä hierottiin ja paineltiin jalkapohjassa ja selässä olevia pisteitä. En muista, että siitäkään olisi mitään ratkaisevaa apua migreeniin tullut. Paras lääke siihen taitaa olla aika ja ikääntyminen. Mutta eivät täsmälääkkeet vieläkään ole ihan tarpeettomiksi käyneet. Yöpöydän kaapissa on vielä jäljellä kaksi nestemäistä täsmälääkettä, jollaisen piikitän reiteen sitten, jos oikein paha särky iskee. Se on sellainen myrkky, että saapi sanoa: ”Kyllä lähtee!”

Kirjassa on seksuaalivähemmistöistä lyhyt kappale, jossa on mielenkiintoinen näkökulma asiaan. Aihehan on erittäin arka ja blogissa emme siitä juurikaan kirjoita. Se on sovittu blogin perustuslaissa. Mutta tulipahan tässä mainituksi.

Lauermalla on myös unilääketieteen erityispätevyys ja seuraavaksi olisin unettomuushäiriöineni hankkiutunut hänen vastaanotolleen, ellei asia olisi tullut hoidetuksi omalla paikkakunnalla hänen loistavan kollegansa toimesta, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Miksi vankeja hoidetaan

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli, WSOY 2014.

Hannu Lauerma on yksi niistä suomalaisista asiantuntijoista, joiden viisauteen ja tietoon luotan. Aikaisemmin olen lukenut hänen kirjoittamansa kirjat Psykiatrin päänavaus ja Pahuuden anatomia. Ja Lauermahan on se Turun ja Vantaan vankimielisairaaloiden ylilääkäri, jota mediassa aina haastatellaan, kun jotain poikkeuksellisen hirveää tapahtuu. Ohessa linkit näistä edellä mainituista kirjoista kirjoittamiini postauksiin. 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/psykiatrin-paanavaus.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/pahuuden-anatomia.html

Tämä nyt käsillä oleva teos ei ole uusi. Sattuipahan vain jostakin silmiini ja lainasin sen heti kirjastosta. Seuraava saman kirjoittajan kirja Usko, toivo ja huijaus: rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin odotteleekin jo hyllyssä lukijaansa. 

Takakannessa kuvataan kirjan sisältöä kattavasti seuraavin sanoin: Terävä kirjoituskokoelma pahuudesta ja siihen liittyvistä myyteistä. Sanottavaa riittää muun muassa nettipalstojen anonyymeista asiantuntijoista, uskomushoidoista, viihteellistyneestä tiedonvälityksestä, syrjäytymisestä, väkivallasta, suomalaisesta rangaistuskäytännöstä ja monenlaisesta humpuukista ja lööperistä.

Pahuuden ilmenemismuotoja on paljon ja usein paha verhoutuu näennäisen hyvyyden taakse. Kirjassaan Lauerma käyttää jo totuttuun tapaan juuri sopivasti huumoriakin eikä se ilmene epäkunnioittavuutena potilaita tai ketään muutakaan kohtaan, vaan lähinnä hyväntuulisena itseironiana lähinnä omaa alaa tai sen toimintatapoja kohtaan. 

Ehkä kiinnostavin ja ”mediaseksikkäin” osa kirjasta on luku nimeltään Miksi vankeja hoidetaan. Lauerma kirjoittaa asiasta täsmälleen samoin kuin minäkin asiasta ajattelen. Ylellä ja Areenassa on sopivasti parhaillaan nähtävissä dokumenttisarja Linna, jossa voi tutustua Hämeenlinnan naisvankilan arkeen, aluksi vanhoissa tiloissa ja myöhemmissä jaksoissa uusiin tiloihin muuttoon ja toimintaan siellä. Sitä katsoessa viisastuu paljon liittyen vankeinhoitoon ja sen piirissä toimiviin ihmisiin. 

Väärä ja muille vahingollinen teko pitää yleisen oikeuskäsityksen mukaan kostaa sen tekijälle ja hänet pitää laittaa kärsimään. Halu kostaa pahat teot on inhimillinen. Siinä tarkoituksessa toimii hyvin rikoksentekijän vankilaan lukkojen taakse sulkeminen ja vapauden menetys. Samalla muulle yhteiskunnalle vaarallinen vanki on poissa yhteisöstä aiheuttamasta lisää vahinkoa. Ja niin pitää ollakin. 

Osa kansasta ja ”kadunmiehistä ja -naisista” on kuitenkin sitä mieltä, että vankeja silitellään nyt liikaa päästä ja heille tarjotaan vankiloissa viiden tähden hotellia vastaavat olot. Rinnastetaan vankeinhoito ja vanhustenhoito. Vangeille pitäisi riittää pimeä, kylmä ja kostea selli ilman mitään mukavuuksia, pahaa ruokaa, lasi vettä päivässä ja korkeintaan pieni ikkunan tapainen, josta kajastaa vain vähän päivänvaloa. Ei näin. 

Kun niin sanotusti maito on jo kaatunut maahan, eli rikos on tapahtunut, on pyrittävä kaikin käytettävissä olevin keinoin siihen, että vankilaan tuomittu palaisi rangaistuksensa kärsittyään takaisin yhteiskuntaan päihteettömänä, työkykyisenä ja vieläpä terveenäkin. Ja että henkilö ei enää palaisi takaisin Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaaksi. Tämä on vankeinhoitolaitoksen tärkein päämäärä ja mikäpä sen viisaampaa. Sillä on samankaltainen ja tavallaan nurinkurinen logiikka kuin hammaslääkäreillä: korjattavan tavaran vähentäminen silläkin uhalla, että se saattaa vähentää omia töitä. 

Edellä mainituista ankeista sellioloista ei tervekään ihminen palaisi yhteiskuntaan täyspäisenä saati sitten vanki, joista noin 90 prosentilla on jonkinlaisia haasteita mielenterveyden kanssa jo ennen vankilaan joutumista. 

Suurin osa suomalaisista vankiloista on kuitenkin vielä ankeita bunkkereita, joihin kukaan ei tulisi vapaaehtoisesti viihtymään. Yölliset tarpeet tehdään paljuihin, joita aamulla sitten jokainen vanki kanniskelee tyhjennettäväksi samaan aikaan, kun osa porukasta on aamupalalla. Ylellisyyksiä ei tarjota, ainoastaan välttämätön. Vangeilla ei ole pääsyä yksityisiin palveluihin ja hyvin rajoitetusti ulkomaailmaan internetin kautta tai etukäteen kirjallisesti anomalla Skype-yhteyttä omaisiinsa. Ja näitäkin yhteyksiä tietenkin tarkkaillaan.

Vankien terveydenhuollosta päihdehuoltoa ja mielenterveysasioita lukuunottamatta kiireettömät hoidot ja toimenpiteet hammashuolto mukaan luettuna pyritään siirtämään siviilielämään sen koittaessa. Viisas ja hyvin ohjattu vanki käyttää vankila-aikansa opiskeluun ja työntekoon, kuten Linna-sarjassa elinkautisvanki Lilja. Hän suorittaa vankilassa lukion oppimäärää ja haaveilee korkeakouluopinnoista kunhan ensin vapautuu. Tutkintavanki Jane työskentelee vankilan ompelimossa ja ansaitsee työllään rahaa.

Suomessa noin kahdeksankymmentä prosenttia vankilaan joutuneista käy vankilassa elämänsä aikana kerran tai kahdesti ja viettää sitten loppuelämänsä siviilissä. Tämä kertoo siitä, että Rikosseuraamuslaitos onnistuu tehtävässään tarjotessaan työ-, opiskelu- ja kuntoutusmahdollisuuksia. 

Kun vankeinhoitoon panostamista verrataan vanhustenhoitoon, unohtuu kokonaan se tosiasia, että vanhukset eivät enää hyödy työ- tai opiskelumahdollisuuksista, vaikka niitä vanhustenhoidossa tarjottaisiinkin. Lauerman sanoin vankeinhoidon vertaaminen vanhustenhoitoon on kuin vertaisi haarukkaa appelsiiniin.

On tietysti olemassa kaikista surkein ja uusimisalttein porukka, jolla ei syystä tai toisesta ole kykyä tai halua sopeutua normaaliin elämään ja yhteiskuntaan ja joista osa on tietoisesti valinnut rikollisen elämäntavan. Tämän ryhmän ei kuitenkaan pidä estää muiden kuntoutumista. 

Suurin osa suomalaisten vankien vaikeuksista elämässä johtuvat osaamattomuudesta ja huonosta elämänhallinnasta. Psykiatrin mukaan useimmiten mukana on myös lapsuusvuosien aikainen kaltoinkohtelu. Jossain määrin alttius rikoksiin ja vankilaan joutumiseen näyttäisi kulkevan geeneissä. Yle Areenan Linna-dokumentissa vankilanjohtaja Kärjenmäki esittelee vanhan vankilan tiloja, muun muassa äiti-lapsi -osastoa. Hän kertoo, että osa nykyisistä vangeista on ollut edellä mainitulla osastolla jo lapsena. 

Oma lukunsa ovat vielä syyntakeettomina pakkohoitoon tuomitut, joista osaa ei ole syytä päästää vapauteen milloinkaan elinaikanaan. Tällainen oli muiden muassa 

”Antti Veikko Ilmari ”Jammu” Siltavuori oli suomalainen rikollinen, joka tuli tunnetuksi kahden kahdeksanvuotiaan tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta maaliskuussa 1989. Sitä ennen hän oli viimeistään 1950-luvulta lähtien syyllistynyt useisiin alaikäisten tyttöjen raiskauksiin.” (Wikipedia).

Siltavuoren puolustus valitti korkeimpaan oikeuteen asti, joka kumosi pakkohoitotuomion ja osan vahingonkorvausvaateista omaisille. 

”Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin lähes välittömästi siirrettiin tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon Kuopion Niuvanniemen oikeuspsykiatriseen sairaalaan. 

Vuodenvaihteessa 2007 Siltavuorta hoitaneet lääkärit ja Kuopion hallinto-oikeus päättivät jatkaa pakkohoitoa hallinto-oikeuden todettua, että vapautuessaan Siltavuori olisi vakavasti vaarantanut muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta.” (Wikipedia)

Siltavuori kuoli Niuvanniemessä maaliskuussa 2012. Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt Lauerman toisesta kirjasta ja muistan oikein, myös norjalainen massamurhaaja ABB kuuluu samaan ”lajiin” Siltavuoren kanssa elinikäisestä pakkohoidosta puhuttaessa. Toisin sanoen hän tuskin tulee koskaan vapautumaan ja viettämään ”normaalia” elämää. 

Lähteet: Hyvän kääntöpuoli, Hannu Lauerman kirjoituskokoelma, Wikipedia, yle.fi/Linna-sarja Hämeenlinnan naisvankilasta.

Kuvat: Adlibris ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Kuvissa näkyvien henkilöiden liittymistä aiheeseen ei ole voitu varmistaa.

Pahuuden anatomia

Kuva kirjan kannesta, jossa John Henry Fuselin maalaus The Nightmare (1781)

Psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkärin, dosentin, lääketieteen tohtorin ja psykiatri Hannu Lauerman varhaisempi teos Pahuuden anatomia, pahuus, hulluus, poikkeavuus on ollut Erikoisella Asiantuntijalla joulun ajan lukemistona. Vaikka joulu onkin kaikenlaisen hyvyyden aikaa. Kirjan takakannen tekstissä todetaan, että pahuus kiinnostaa ihmistä. Moni maailmanhistorian suurmies (?) on ollut diktaattori, despootti tai kansanmurhaaja. Pahuuden anatomia käsittelee pahuuden ilmenemistä ja ihmisten suhtautumista pahuuteen ja siitä rankaisemiseen. Mikä leimaa psykopaatin käyttäytymistä? Miten selittää uskonnon tai ideologioiden nimissä harjoitettavaa väkivaltaa tai terroria? Miksi pahuus voi joillakuilla yltää joukko- tai sarjamurhien tuottamaan nautintoon? Täyttävätkö tuomiot enemmänkin koston kuin kasvatuksen tarpeita?

Ei varmaan erikseen tarvitse mainita, että tohtori Lauerma on erittäin älykäs ihminen. Hän on monilahjakkuus paitsi omassa ammatissaan, myös kirjoittajana sekä Suomen lähihistorian ja lääketieteen ja tietenkin psykiatrian historian tuntijana. Kirja on monipuolinen tietoteos. Näkökulma on tietenkin psykiatrinen, mutta pätee monella muullakin tavalla.

Lauerma analysoi kirjassaan lyhyesti muutamia suomalaisia surullisenkuuluisia tragedioita, jotka tapahtuivat vuosina 1999-2008. Kirjassa mainitaan Helsingin ampumaratasurmat, Myyrmannin räjähdys, Jokelan koulusurmat sekä Kauhajoen koulusurmat.

Kaikenlaisten aatteiden ja uskontojen sekä lahkojen nimissä tehdyt väkivallanteot ovat Suomessakin olleet yleisiä, varsinkin syrjäseuduilla, missä tällainen toiminta on paremmin päässyt säilymään. Satakunnassa 1920-1960 -luvuilla vaikuttanut uskonnollinen lahko kartanolaisuus vaikuttaa melko puistattavalta. Lahkon käskyvallan alle joutuneita, vauvoista vaareihin, pahoinpideltiin raakalaismaisesti sekä käytettiin hyväksi monin eri tavoin. Tässä lahkossa oli kannattajia kohtalaisen vähän, vain parisen sataa. Tunnetumpia lahkoja ovat olleet åkerblomilaisuus sekä korpelalaisuus. Mielenkiintoisia tarinoita, vaikkakin erittäin kamalia. Näistä ei koulun historiankirjoissa juurikaan kerrottu. Tai sitten oma pääkoppa suojelee niiltä itseään ja on unohtanut ne aktiivisesti, vaikka kenties jossain kohtaa olisi osunutkin silmään. Suomi ja sen maaseutu ovat todellisuudessa olleet vielä 1930-luvullakin melko brutaali yhteiskunta, vaikka Suomi-filmin tuotokset yrittävät romantisoida sen aikaista ja myöhempääkin elämää sen minkä ehtivät.

Sarjamurhaaminen on kestosuosikki viihteessä. Viiltäjä-Jack lienee pisimpään vankan suosionsa säilyttänyt ja mystinen "sankari", jonka kuvottaville teoille ei tahdo selitystä ja ratkaisua löytyä.

Kieli ja lauserakenteet ovat tässä kirjassa monimutkaisempia kuin aiemmin blogissamme arvioidussa Psykiatrin päänavaus -kirjassa. Siinä oli käytetty apukirjoittajaa ja selitetty asiat kansantajuisemmin ja jopa vähän viihteellisemmin, jotta vähän erikoisempikin asiantuntija viihtyi kirjan seurassa hyvin.

Pahuuden anatomiaa illalla sängyssä silmät puoliummessa lukiessa täytyy välillä lauseita tutkia toiseenkin kertaan, kun ei heti saanut kiinni ajatuksesta. Nimestään huolimatta kirja ei ole pelottava eikä Lauerma kerro siinä potilaistaan, vaikka aineistoa varmasti olisi. Muunneltuja potilasjuttuja on Psykiatrin päänavaus -kirjassa, joka on siis uudempi. Alla linkki 28.12.2019 julkaistuun postaukseemme liittyen Psykiatrin päänavaukseen.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/psykiatrin-paanavaus.html

Kuvien ja tekstin kopioiminen luvatta on kielletty.

Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat

Psykiatrin päänavaus

Psykiatrin päänavaus on Turun psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman sekä Kari Häkkisen yhteinen teos Lauerman kokemuksista Suomen haasteellisimpien vankien kanssa työskentelystä, hypnoosista, itsetuhoisuudesta, psyykenlääkkeistä ja tappouhan käsittelystä. Kirjassa on myös tarinoita Lauerman omasta elämästä ja hänen ajatuksiaan julkisuudesta.

Lauerma on maassamme kärkipään asiantuntija omalla alallaan. Kirjan teksti on painavaa, mutta helppolukuista. Kirjoittaja selittää lääketieteelliset termit, jotta maallikkokin ymmärtää mistä puhutaan. Lauerma ja Häkkinen kirjoittavat hyvällä kielellä ja ilman kirjoitusvirheitä. Tässä on selvästi käytetty sisälukutaitoista kustannustoimittajaa. Pidän kirjan tyylistä ja Lauerman persoonasta. Vaikka mies on aivan huippu omalla alallaan Suomessa ja mahdollisesti koko maailmassa, hän ei halua ylistyssanoja eikä tehdä numeroa itsestään.

Lauerma kertoo lapsuudestaan ja lääkärin ammattiin hakeutumisestaan, opiskelu- ja erikostumisajoistaan, harrastuksistaan ja hiukan perheestään, joka on hänelle hyvin läheinen ja tärkeä, mutta ei siitäkään hypetä liikaa. Mielenkiintoisia kertomuksia työstä ja potilaista. Hän haluaa käyttää nimenomaan sanaa potilas eikä sanaa asiakas, mikä on yleistä terveydenhuoltoalallakin. Kertomuksia potilaista on tietenkin muunneltu yksityskohtien osalta siten, ettei niistä voi ketään tunnistaa. Ainoa, joka mainitaan ihan nimeltä on jo edesmennyt Veikko "Jammu" Siltavuori, jonka teot ja historia tunnetaankin jo ennestään median välityksellä.

Välillä vaikuttaa siltä, että tässä yhteiskunnassa liian "hulluja" päästetään vapaalle jalalle, mutta tämän kirjan luettuani varmistuin siitä, että mikäli Lauermasta riippuu, asiat ovat hyvissä käsissä.
Siltavuoren tyyppiset heput saadaan pidettyä pois terveitten ilmoilta. Heitä on onneksi aika vähän. Kirjan pystyy ihan hyvin lukemaan ilman yöunien menetystä. Kaikkein herkkänahkaisimmista en olisi ihan varma. Kirjassa kerrotaan myös Anders Breivikistä, jonka osalta ainakaan tällä hetkellä olevan tiedon mukaan ei ole perusteita pitää häntä tahdonvastaisessa hoidossa sen jälkeen, kun vankeustuomio joskus päättyy.

Lauerma/Häkkinen kirjoittaa myös paljon hypnoosista ja sen käytöstä mielenterveyspotilailla ja muussa lääketieteessä. Hän varoittaa moneen kertaan turvautumasta omatekoisten terapeuttien antamiin hypnoosihoitoihin, jotka voivat olla suorastaan vaarallisia.

Suosittelen lukulistalle ja itsekin voisin lukea kirjan vaikka uudestaan.

Linkki aikaisempiin kirjallisuusaiheisiin postauksiin:

Anni Saastamoinen: Sirkka (tulossa blogiin 13.1.2020)
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/sirkka.html

Jari Tervo: Loiri
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/jari-tervo-loiri.html

Hellevi Pouta: Mieto
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/kun-miedosta-tuli-vakeva.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/09/kun-dekkarista-tulee-kauhua.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/08/erikoiset-lukuvinkit-syksyyn.html

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.