Sarin innoittamina hankimme pihallemme kolme uutta linnunpönttöä. Nyt niitä on yhteensä viisi, mutta kaksi aikaisempaa hankittiin vasta tämän vuoden keväällä/kesänä, joten ne olivat liian "tuoreita" linnuille. ”Näytöillä” kyllä käytiin ja sisälläkin piipahtamassa, mutta ei niihin sitten asukkaita jäänyt pesimään. Vain yhteen vanhaan pönttöön teki talitintti pesän ja se olikin jo niin vanha pönttö, että heitettiin se roskiin pari viikkoa sitten. Ohessa on linkki Sarin postaukseen.
Linnunpöntöt jo syksyllä pikkulinnuille
Molemmat keväällä ostetut pöntöt ovat rautakaupasta, mutta nämä kolme uutta pönttöä tilasin Suomen Lintuvaruste Oy:n verkkokaupasta. Ei kaupallista yhteistyötä.
Ainakin voi olla varma siitä, että ne ovat sopivan kokoisia ja sopivan kokoisella lentoaukolla varustettuja. Tilasin yhden pöntön mustarastaalle, yhden pöntön sinitiaiselle ja yhden talitiaiselle. Meidän omalla tontilla on valitettavasti liian vähän sopivia puita pöntöille tai jos on, ne ovat liian lähellä toisiaan. Ei kai se lintukaan halua ihan toisen vieressä pesiä. Niillähän on ne omat reviirinsä. Vaikka nämä pöntöt onkin tarkoitettu eri lintulajeille. Mutta mistäpä ne linnut tietää, mikä on kenellekin tarkoitettu. Vai pitäisikö etukanteen kirjoittaa, että "Vain sinitiaiselle" tms.
Isäntä ylläolevassa kuvassa rohkeana kiipeää sinitiaisen pönttöä ripustamaan raitaan, joka itse asiassa taitaa olla kaupungin puolella. Mutta ehkä siihen nyt ei rakennuslupaa tarvita.
Mustarastaan pönttö on kummallisen avoin. Luulisi, että sen sisältö olisi helppo saalis oravalle. Ehkä mustarastas on niin iso lintu, ettei oravasta ole sille haittaa.
Kaikki pöntöt saa putsattua kätevästi siten, että toisen kyljen alareunasta avataan pieni ”vipu”, jonka jälkeen etupuolen saa poistettua ja pöntön tyhjäksi. Näissä oli vielä pohjaan porattu reikä, jonka merkitystä mietimme ja päädyimme siihen, että jos pönttöön jostain syystä päätyy vettä, se valuu pois pohjan reiän kautta. Ja toinen merkitys liittynee ilmanvaihtoon, jossa apuna ovat myös molempien kylkien yläreunaan ripustusnarua varten poratut reiät lentoaukon lisäksi.
Mielestämme onnistunein ”lokaatio” löytyi sinitiaisen pöntölle tontin takaosaan, sinne nippa nappa kaupungin vaiko omalla maalla olevaan raitaan. Nyt kun pöntöt ensi talven ajan siellä vanhenevat, voidaan odotella nuoria perheitä viihtyisiin uusiin yksiöihin hyvien liikenneyhteyksien varrelle.
En tiedä, onko puulajilla mitään merkitystä pönttöjen sijoittelussa. Joka tapauksessa nyt mustarastaan ja talitiaisen pöntöt ovat kuusissa. Niissähän ne linnut muutenkin pyörivät. Ja mustarastaan pönttö ripustettiin siihen kuusikkoon, missä ne enimmäkseen viihtyvät. Talvisin pihapiirissämme on majaillut ainakin yksi urospuolinen mustarastas, joka selvästikin käy nukkumassa minun autoni alla.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.





