Me ihmiset olemme tavoiltamme erilaisia ja se on hyvä juttu. Mutta on joitakin tilanteita, joissa sitä erilaisuutta ei aina oikein jaksa. Ja uskon, että vastapuolella on omat kärsimystunteensa asian kanssa.
Suurpiirteisenä ihmisenä en meinaa jaksaa erilaisia hienosäätöjä ja massiivisia tutkimusmatkoja pientenkin asioiden ja päätösten kanssa.
Nopeatempoisena en jaksaisi odottaa asian parissa nysväämistä tai päätöksen alla tehtävää ees taas vatvomista ja eri näkökulmista spekulointia, joka ei johda muuhun kuin ajan haaskaukseen.
Toisaalta taas suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys minussa aiheuttaa sen, että en jaksa innostua ex tempore -rynnäköistä. En kestä yhtään sitä, että lähdetään tekemään ilman pohjatyöskentelyä ja suunnitellaan sitä mukaa, kun homma etenee.
Potuttaa myös asioihin tai yksittäiseen sanaan takertuminen. Jankuttaminen ja jaarittelu. Epäolennaisiin juuttuminen. Jälkikäteen jossittelu ja asioiden arpominen suuntaan jos toiseenkin ottavat päähän niin, että pakottaa. Tai viisastelu tyyliin: "Mitäs minä sanoin!" Myös loputon asioihin palaaminen, kun ne on puitu jo ainakin sataan, jollei tuhanteen kertaan, kirpaisee joka kerta yhtä paljon. Siihen kirvelyyn voi sirotella lisää suolaa viljelemällä hataria muistikuvia viime vuosisadan tapahtumista, jotka ovat kääntyneet kertojalle itselleen edullisempaan suuntaan jokaisen kertomiskerran värittäessä tarinaa. Entäs päivittely, käsiä yhteen tai polviinsa lyöden tai nostellen niitä kohti taivaita hallelujaa-tyyliin. Sitä kutsun taivasteluksi. Melkein voì kuulla gospelmusiikin pauhun tai ainakin vaskitorven soiton korvissaan. Tai päsmäröivä patsastelu ja paatoksella pajattaminen jonnin joutavista turhuuksien turuilla. Armoa!
Toinen osapuoli varmaankin samaan aikaan kärvistelee omasta näkökulmastaan samojen asioiden kanssa. Kun jokainen käsittelee ja vatvoo tai on vatvomatta asioita omaan tyyliinsä sopivalla tavalla. Yksi tarttuu toimeen heti, toinen huomenna ja kolmas joku kaunis päivä. Joku vetää perässään sitä kivistä rekeä pitkin kyistä peltoa tai mennä rallattelee mutkat suoriksi tai entistäkin mutkaisemmiksi auringon paisteessa tai tumma pilvi pään päällä.
Ihan varmasti narisen ja natkutan itsekin. Ärsytän omine tapoineni. Muistelen menneitä tapahtumia ja annan niiden tulla ulos rumina sanoina. Mutta eihän niitä aina itsessään ole huomaavinaankaan, toisesta ihmisestä vain pistää merkille itsestäänkin löytyvät puutteet ja valuviat. Voi olla, että ne asiat, jotka harmittavat toisessa, löytyvät myös itsestäkin ja inhottavat juuri siksi.
Kuva: Pixabay
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
