Näytetään tekstit, joissa on tunniste erilaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erilaisuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Joskus ei vaan jaksa



Me ihmiset olemme tavoiltamme erilaisia ja se on hyvä juttu. Mutta on joitakin tilanteita, joissa sitä erilaisuutta ei aina oikein jaksa. Ja uskon, että vastapuolella on omat kärsimystunteensa asian kanssa.

Suurpiirteisenä ihmisenä en meinaa jaksaa erilaisia hienosäätöjä ja massiivisia tutkimusmatkoja pientenkin asioiden ja päätösten kanssa.

Nopeatempoisena en jaksaisi odottaa asian parissa nysväämistä tai päätöksen alla tehtävää ees taas vatvomista ja eri näkökulmista spekulointia, joka ei johda muuhun kuin ajan haaskaukseen.

Toisaalta taas suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys minussa aiheuttaa sen, että en jaksa innostua ex tempore -rynnäköistä. En kestä yhtään sitä, että lähdetään tekemään ilman pohjatyöskentelyä ja suunnitellaan sitä mukaa, kun homma etenee.

Potuttaa myös asioihin tai yksittäiseen sanaan takertuminen. Jankuttaminen ja jaarittelu. Epäolennaisiin juuttuminen. Jälkikäteen jossittelu ja asioiden arpominen suuntaan jos toiseenkin ottavat päähän niin, että pakottaa. Tai viisastelu tyyliin: "Mitäs minä sanoin!" Myös loputon asioihin palaaminen, kun ne on puitu jo ainakin sataan, jollei tuhanteen kertaan, kirpaisee joka kerta yhtä paljon. Siihen kirvelyyn voi sirotella lisää suolaa viljelemällä hataria muistikuvia viime vuosisadan tapahtumista, jotka ovat kääntyneet kertojalle itselleen edullisempaan suuntaan jokaisen kertomiskerran värittäessä tarinaa. Entäs päivittely, käsiä yhteen tai polviinsa lyöden tai nostellen niitä kohti taivaita hallelujaa-tyyliin. Sitä kutsun taivasteluksi. Melkein voì kuulla gospelmusiikin pauhun tai ainakin vaskitorven soiton korvissaan. Tai päsmäröivä patsastelu ja paatoksella pajattaminen jonnin joutavista turhuuksien turuilla. Armoa!

Toinen osapuoli varmaankin samaan aikaan kärvistelee omasta näkökulmastaan samojen asioiden kanssa. Kun jokainen käsittelee ja vatvoo tai on vatvomatta asioita omaan tyyliinsä sopivalla tavalla. Yksi tarttuu toimeen heti, toinen huomenna ja kolmas joku kaunis päivä. Joku vetää perässään sitä kivistä rekeä pitkin kyistä peltoa tai mennä rallattelee mutkat suoriksi tai entistäkin mutkaisemmiksi auringon paisteessa tai tumma pilvi pään päällä.

Ihan varmasti narisen ja natkutan itsekin. Ärsytän omine tapoineni. Muistelen menneitä tapahtumia ja annan niiden tulla ulos rumina sanoina. Mutta eihän niitä aina itsessään ole huomaavinaankaan, toisesta ihmisestä vain pistää merkille itsestäänkin löytyvät puutteet ja valuviat. Voi olla, että ne asiat, jotka harmittavat toisessa, löytyvät myös itsestäkin ja inhottavat juuri siksi.


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.






tiistai 21. huhtikuuta 2020

Ei enää Eddy




Nuoren ranskalaisen kirjailijan elämänkerrallinen esikoisteos Ei enää Eddy. Suomentanut Lotta Toivanen. Tammi, Helsinki 2014. Alkuperäinen ranskankielinen teos En finir avec Eddy Bellegueule.

Kirjan kansikuvan kun näkee ja kansilehden tekstin on lukenut, niin kirjan aihepiiri ja juonikin on arvattavissa. Mitenkään en moiti teosta siitä, päinvastoin. Aihepiiri on arka, nuoren miehen kasvaminen ja seksuaalisen identiteetin muodostuminen hankalassa ilmapiirissä, ankarassa köyhyydessä ja suvaitsemattomuudessa. Jopa omat vanhemmat pilkkaavat omaa lastaan. Eddy yritti mukautua ympäristöön kaikin keinoin siinä kuitenkaan onnistumatta.

Jalkapalloa olisi pitänyt pelata, niin kuin muutkin pojat. Eddy halusi mieluummin harrastaa tanssia. Pienempänä hän halusi pukeutua tyttöjen vaatteisiin eikä kokenut siinä olevan mitään outoa. Perheen isä ei yleensä ollut perhettään kohtaan fyysisesti väkivaltainen. Vain silloin isä löi Eddyä, kun hän oli jäänyt kiinni ei-toivotusta toiminnasta vajassa toisten poikien kanssa. Henkistä väkivaltaa isä kohdisti kaikkiin perheenjäseniinsä, erityisesti Eddyyn, joka ei täyttänyt isän odotuksia millään tavalla. Äidiltäkään Eddy ei saanut juuri myötätuntoa ja koulussa isommat pojat kiusasivat väkivaltaisesti. Vanhemmat sekä isoveli olivat alkoholisoituneita.

Tarina on koskettava. Suoraa puhetta. Teksti on sellaista, jota jaksaa lukea. Tarina etenee eikä jää liikaa jumittamaan paikoilleen liian tarkoilla ympäristön tai tunnelman kuvaamisilla. Enempää en ota tässä kantaa sateenkaariväen tilanteisiin, koska se ei olisi blogimme linjan mukaista. Sen verran uskallan sanoa, että kyllä kirjailijan lähipiiri omista vanhemmista alkaen ovat olleet aikamoisia käytännön rasisteja. Kirjailija kuvaa elämää 1990-luvun - 2000-luvun ranskalaisessa teollisuuskylässä ja on kyllä ollut järkyttävää meininkiä monessa asiassa. Jos osataan typeröidä ja  mölliä Suomessa, niin on osattu Ranskassakin.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kannet
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstien kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Blogin linkkiä saa jakaa.