Wilson

 

Kari Enqvist: Wilson

Latasin BookBeatista kuunneltavaksi suuresti ihailemani emeritusprofessori ja kosmologi Kari Enqvistin esikoisromaani Wilsonin. Lukijakin on sopivasti suosikkini Toni Kamula. Aiemmin olen kuunnellut tai lukenut useita Enqvistin teoksia. Arvostan hänen kykyään tuoda tiedettä tutuksi lukijoille ymmärrettävällä tavalla.

Kirja kertoo Emilian ja Kassandran sekä heidän lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden tarinaa alkaen hetkestä, jolloin pikkuhiljaa kaikkeen ja kaikkiin vaikuttava Wilson asettuu Jupiterin kiertoradalle. 

Kirja kertoo elämän, ihmiselon, tutun ja tuntemattoman maailmankaikkeuden arvaamattomuudesta. Se kertoo myös siitä, kuinka vähän loppujen lopuksi tiedämme, vaikka tämän hetken ymmärryksen mukaan tiedämme jo paljon. Wilsonin aiheuttama epävarmuus ja pelko saa aikaan sekasortoa ja uskomuksia, jopa uusia uskontoja syntyy. Mietin, että näin on tapahtunut kautta ihmisen historian. Ihmisellä on luonnollinen tarve ja halu ymmärtää ja selittää jollakin keinolla tuntematon itselle selväksi.

Kirjan voisi kategorisoida scifiksi, hieman fantasiankin puolelle osuvaksi, mutta ennen kaikkea se on tarina ihmisistä heidän haparoidessaan sekä omassa elämässään mutta myös ympäröivän maailmankaikkeuden pieninä osasina. Olemme osa jotakin suurempaa kokonaisuutta, joka edelleen näyttäytyy meille osittain tuntemattomana ja arvaamattomana. Ihminen ei pysty täydellisesti ennakoimaan eikä hallitsemaan edes oman elämänsä käänteitä saati universumin kätköistä esiin tulevia.

Ei tarvitse olla kiinnostunut astronomiasta tai kosmologiasta, jotta tästä kirjasta voisi nauttia. Nautinto on itse asiassa se, että tarinan rivien välistä nousee esiin tuttuja faktoja, mutta tekstissä ei niillä erityisesti kikkailla.

Jos Kari Enqvist päättää kirjoittaa lisää proosaa, aion niihin tarttua, kuten myös tietokirjoihin, joista osa on jo luettu, mutta onneksi luettavaakin löytyy vielä.

Aiemmat postaukset Kari Enqvistin teoksista löydät tästä:

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

Uskomaton matka uskovien maailmaan

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Uskomaton matka uskovien maailmaan

Kirjan nimi pitää sisällään sanaleikin ja huumoria, joita molempia Enqvist kylvää kirjassaan sopivassa määrin.

 

Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän uskon.  Mihin tietoon sitten luotan tai uskon, on toinen juttu. Tutkimukset ovat muiden tekemiä ja niihin pitää vain voida luottaa. Onko uskon ja tiedon asia sittenkin melko samankaltainen.

Kuuntelin Kari Enqvistin kirjan Uskomaton matka uskovien maailmaan Toni Kamulan lukemana. Muistelen nyt kuulemaani ilman mitään muistiinpanoja - asiavirheet ovat täten omiani. Väliin kirjoittelin omia ajatuksiani.

Tiede kehittyy ja tieto muuntuu, jopa vanhettuu. Tieto voi osoittautua vääräksi eikä tieteentekijällä ole vaikeuksia myöntää, että oli väärässä. Uskonmies, tai -nainen, vannoo käsi raamatulla, että tässä se totuus on. Sana pysyy, se on aina ollut ja aina oleva sama. Ainakin siitä alkaen, kun se on kirjoitettu yksiin kansiin.

Raamatun on ihminen kirjoittanut ja sanotaan, että se on vertauskuvien kirja, jota pitää lukea tulkiten sen sanomaa. Kuinka kätevää se onkaan, kun sana voidaan tarvittaessa kääntää lukijan ajatusmallin ja kulloisenkin tarpeen muotoon. Kaikkien aikojen DIY-opas.

Uskonto ei perusopeiltaan muutu, vaikka kirkko instituutiona on ns. tullut tähän päivään. Kirkko on taho, joka on täynnä ristiriitaisuuksia ja muutoksia on tehty jopa sen omia oppeja vastaan. Kuten naispapit ja samansukupuolisten avioliittoon vihkiminen, joita asioita vastaan minulla ei mitään sanomista, huvittaa vain huomata, että toimitaan omien oppien vastaisesti. Paljon pahempia asioita tapahtuu katolisen kirkon suojeluksessa, kun papistolta edellytetään edelleen selibaattia. Kaikki tiedämme mitä tästä on seurannut. Kondomin käyttö on edelleen katolisilta kielletty.

Katolinen kirkko muuten katsoo olevansa juuri se, jonka Jeesus perusti ja jonka yhteydestä muut kirkkokunnat, mm. luterilaiset ja anglikaanit ovat irtautuneet.

Ihmettelen aina vain sitä, että jos jumala on olemassa, ja jokaisen uskontokunnan julistama se ainoa oikea, miten eri uskontoja voi olla ja kunkin jumala se oikea ja muiden väärä. Siis esimerkiksi kristinusko vs. ne kaikki muut.

Epäily ja uteliaisuus synnyttää uutta. Se, että elämme nyt kuten elämme - emme pimeissä luolissa palvoen Ukko Ylijumalaa, on tutkivan, uteliaan ja kekseliään ihmisen aikaansaannosta. Kukaan itseään järkevänä pitävä ei usko luonnonjumaliin - vaikka heitäkin edelleen on. Ja taas: jokainen saa uskoa mihin tahtoo. Ja jatkoajatus: miksi luonnonusko ja sen jumala olisikaan muita huonompi vaihtoehto uskolle. Mutta ei kukaan enää mielellään luopuisi sähköistetystä kodista, jossa "vesi tulee ja menee". Saati luopuisi monesta muustakaan tiedemiesten aikaansaannoksesta.

Tieteentekijät eivät etsi todistusaineistoa siitä, että jumalaa ei ole, vaikka uskovat tuntuvat usein näin kuvittelevan. On muuten jännä juttu, miten tieteelliset teoriat ja toteennäytöt saavat uskovilta lähes 100% hyväksynnän, mutta evoluutio- ja alkuräjähdysteoria laskevat kannatuksen lähes nollaan.

Lyököön joku minua sanansäilällä takaisin, jos saivartelen, mutta minua on aina ihmetyttänyt Raamatun mukainen ensimmäisten ihmisen synty. Ensin jumala loi Aadamin ja hänen kylkiluustaan Eevan. He elivät tosi vanhoiksi ja saivat yhdessä kymmeniä lapsia, joista tutuimmat Kain ja Aabel, muista kerrotaan vähemmän - kuten monesti tuntuu käyvän, kun lapsia tulee lisää ja määrä on kymmenissä - ei lopuista ei ole enää niin kerrottavaa, jos muistaa nimiäkään niin tarkasti. Niin mistä ne eli me muut sitten saimme alkumme? Tarinan eli luomiskertomuksen mukaan päättelen, että kaikkien aikojen suoraviivaisimmasta sukupuusta?

Hitler, joka oli alkujaan katolinen toimitti omien sanojensa mukaan jumalalta saamaansa tehtävää puhdistaessaan kansakuntaa jumalan luoman kaltaiseksi. Mutta hän, kuten moni muukaan väärin toiminut ei ollutkaan oikea kristitty, totesivat tosikristityt.

Voiko jumala olla olemassa ilman minkään kirkon oppeja. Jos jumala ylipäätään on jollain tavalla olemassa, kallistun aina vain enemmän siihen, että se on meissä ihmisissä, jumalallisuus. Miten kohtelemme kanssaihmisiämme ja teemme "jumalallisia" tekoja.

Lähetystyö, käännytystyö, kadotuksella uhkailu. Kirjassa oli erinomaisia näkökulmia lähetystyön nurinkurisuuteen. Se on kuin jumalan sallimaa kolonialismia - kuten amerikkalaiset veivät intiaaneilta maan, kristitty vie toisuskoiselta tämän uskon, mutta kuin luvan saaneena.

Diakoniatyö on tänä päivänä mielestäni parasta, mitä kirkko tarjoaa. Monenlaista henkistä ja taloudellista apua niitä tarvitseville. Apua lähimmäiselle, ihmisen välittämänä - ihmiseltä toiselle ihmiselle. Eikä tähän hyvään työhön tarvita yhtään jumalaa, vaikka seurakunnan jäsen, ihminen sitä suorittaa.

Synonyymeja sanalle usko ovat esimerkiksi luottamus, vaikutelma, käsitys, luulo, mielipide, uskomus ja vakaumus. Kaikki synkronoivat mielessäni henkilökohtaisen mielipiteen tai ajatuksen kanssa.

Tieto-sanan synonyymeja ovat taito, taju, tietoisuus, tosiseikka, tosiasia ja fakta. Joku asia on tieteen keinoin todistettu paikkansa pitäväksi. 

Jumalan olemassa tai olematta oloa ei ole todistettu millään keinoin, se perustuu nimenomaan uskoon. Voiko jumala silti olla olla olemassa? Kyllä varmasti -  ja yhtä todennäköisesti ei.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat on hänen yksi monista teoksistaan, joiden parissa viisastuu ainakin vähän ja joita lukiessa jää pohtimaan sitä sun tätä. Tämän kirjan itseasiassa kuuntelin - Toni Kamulan lukemana. Oiva valinta lukijaksi; Tonin lukemana olen kuunnellut monia jännäreitä, joihin hänen äänensä sopii erinomaisesti. Ja mikä onkaan jännittävämpää kuin elämä itse - ja kuolema.

Muistelen nyt kuulemaani ilman mitään muistiinpanoja - asiavirheet ovat täten omiani. 

Kirjassa käsiteltiin neljää pääteemaa: kuolemaa, (tavallisesti) vanhuuden tuomaa muistisairautta eli unohtamista ja mitä silloin muistinsa kadottavalle tapahtuu, uskoa ja uskomuksia. 

Näistä teemoista jäin eniten pohtimaan tällä kertaa uskoa. Olen mietiskellyt aihetta paljon muutenkin ja alkanut kallistua sille puolelle, että jumalia ei ole. Ei yhtä toisia parempaa tai useita jumalia. En ole vielä siinä vaiheessa, että kieltäisin kokonaan jumalan mahdollisen olemassa olon - ei sille ole mitään tarvetta. Voi olla tai olla olematta -  asia tuntuu olevan loppujen lopuksi melko yhdentekevä nyt, kun olen elossa. Asia saattaa selvitä

kuoltuani tai yhtä hyvin jäädä selviämättä.

Kari Enqvist toi kirjassaan esille useitakin ajatuksia, joita jäin pohtimaan. Lukemani perusteella sain sen ymmärryksen, että Enqvistin mielestä jumalaa ei ole ja elämämme päättyy kaikkinensa siihen hetkeen, kun sydän pysähtyy ja aivot pimenevät lopullisesti. Ei lähde sielu, minuus tai energia vaellusmatkalle kohti uutta olomuotoa tai taivaallista kotia. Ihmisen aivoissa syntyvä kokemus ja ymmärrys minuudesta on kemiaa - proteiinit (vai mitä ne nyt olivatkaan) ovat järjestäytyneet meissä niin, että kroppa liikkuu, ajatus kulkee ja muisti pelaa, kunnes tulee unohtamisen aika ja lopulta kuolema. Siihen loppuu kyseisen henkilön elämä. Se oli "pelkkää" kemiaa. Vai oliko siinä mukana fysiikkaakin. Mutta ei muuta.

Tässä muutamia nostoja kirjasta:

Tästä asiasta olen kyllä Enqvistin kanssa ihan samaa mieltä. Monet uskovat ihmiset kaihoavat kuoleman jälkeiseen aikaan taivaallisen paratiisin toivossa, kun sen sijaan pitäisi tehdä tämä käsillä oleva elämä mahdollisimman hyväksi tässä ja nyt.

Kysyttäessä Onko jumala olemassa? monet ihmiset vastaavat: " En tiedä, mutta toivoisin niin!"  Tämä voisi olla omakin vastaukseni. Ja mitä sitten? Mikä elämässä muuttuisi sen tiedon jälkeen ja miten? Kuitenkin ihmisellä itsellään on vastuu elämästään, valinnoistaan, virheistään.

Mitä yhteistä on kristinuskolla, luonnonuskoilla ja taikauskolla? Sama nimittäjä - usko, ei tieto.

Sanotaan, että jumala loi ihmisen, mutta kirjassa mainitaan ajatus, että ihminen loi jumalan. Kenties pelkästään omiin itsekkäisiin tarpeisiinsa. Joissain uskonnoissa jumala syntyi yhdessä maailman luomisen kanssa, kristinuskossa hänen olisi pitänyt syntyä ennen sitä ja joissain taas putkahti mukaan kuvioihin vasta paljon myöhemmin.

Kristilliset tavat ovat osa kulttuuriperintöä - Suomessa kaikki on nykyään melko simppeliä ja vaaratonta kristinuskon tiimoilta, mutta lähestyttäessä lähi-itää on hengenlähtö monissa tilanteissa lähellä, jos uskonnon viitoittamalta polulta aikoisi livetä harhapoluille. En voi uskoa, että mikään jumala olisi luonteeltaan julma.

Hauska huomio oli myös se, että uskova voi stailata uskonsa omanlaisekseen, kuten kristinuskon eri "alalajit" tekevät. Tai oikeastaan kaikki uskonnot.

Mitä enemmän ihminen on oppinut tietämään, sitä enemmän se kariuttaa uskoa. Kun tieteilijä miettii tykönään maailmankaikkeutta, hän kysyy Miten? Kun taas uskova hakee merkityksiä ja haluaisi tietää Miksi? Kuten nyt maailmaa kiertävää pandemiaakin pohditaan molempien kysymysten kautta.

Pidän kirjoista, jotka antavat aiheita omaan pohdintaan. Osa omista ajatuksista on Enqvistin kanssa samoja tai samansuuntaisia ja osa aivan vastakkaisia - ja silloin mieleen nousee ajatus: Miksei asia voisi olla näinkin?

Kirja on erittäin kansantajuisesti kirjoitettu ja asioita peilataan paljolti Enqvistin oman elämän ja kokemusten kautta. 

Suosittelen lukemaan! Vaikkei tässä ole varsinaisesti kyseessä kirja-arvostelu, annan silti tälle teokselle täydet ⭐⭐⭐⭐⭐

Loppukevennyksenä kerron vielä, että sekä Enqvistin että minun kirjoittamani julkaisu päätyi samojen kansien väliin tänä vuonna julkaistuun teokseen. Ja sain samalla myös tietää, että olemme käyneet samaa koulua ja asuneet samassa taĺossa - hän muutamia vuosia ennen minua.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.