tiistai 31. joulukuuta 2019

Mitä tapahtuu tammikuussa?


Erikoinen Asiantuntija lähti Isännän kanssa kalenterikaupoille saadakseen keittiön pöydälle perheen yhteisen "menoinfon". Kun ilmaisia pöytä- tai taskukalentereita ei näytä putkahtelevan postilaatikkoon enää milloin mistäkin liitosta ja järjestöstä. Löysimmekin sopivan pöytäkalenterin, mutta jäin hypistelemään vielä almanakan näköistä ja sisältöistä Suomen kansan kalenteria, jossa on paljon mielenkiintoista tietoa esimerkiksi kansanperinteestä.

Tähtitieteilijöiden mukaan alkava vuosi on noin 13 798 000 000. Todellinen maailmankaikkeuden ikä on siis noin 13,8 miljardia vuotta ja maapallon ikä noin 4,6 miljardia vuotta.

Vuonna 2020 sattuu maapallolla kuusi pimennystä, joista ensimmäinen 10. tammikuuta ja se on Kuun puolivarjopimennys. Se näkyy Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa sekä osassa Oseaniaa. Pimennys on syvimmillään ko 21.10 ja näkyy myös Suomessa, mutta Kuun valon vähäistä heikkenemistä voi olla vaikea havaita.

Tammikuussa ei ole virallisia eikä muitakaan liputuspäiviä. Seuraava liputuspäivä on vasta helmikuun 5. päivänä, joka on Runebergin päivä.

Vuorokauden valoisa aika lisääntyy kovaa vauhtia joulu-tammikuun vaihteesta lähtien ja esimerkiksi Helsingissä päivä on pidentynyt tammikuun aikana jo melkein kahdella tunnilla.

Tammikuuta on sanottu sydänkuukaudeksi, sillä se sijoittuu sydäntalven keskikohtaan. Maapallo on lähimpänä aurinkoa 5. päivänä tammikuuta, mutta Suomessa on talvi, koska pohjoinen puoli maapallosta on kallellaan auringosta poispäin. Venus näkyy lounaisella iltataivaalla auringonlaskun jälkeen.

Utsjoella aurinko pysyy horisontin alapuolella 21. tammikuuta saakka, jolloin se nousee ko 11:08 ja laskee klo 13:39. Helsingissä vastaavat ajat ovat ko 9:00 ja 16:04. Kaamos päättyy tammikuussa. Aurinko näkyy Muonion korkeudella 3.1. ja Nuorgamin korkeudella 18.1.

Vanha kansa on katsonut tammikuun säiden vastaavan heinäkuun säitä. Jos tammikuu on kylmä ja kirkas, tiesi se kuivaa ja poutaista heinäkuuta, kerrotaan Suomen kansan kalenterissa. Kun tammikuussa on puun kylki hilseessä, silloin on heinäkuussa haravan varsi märkä. Haapavesi.

Heikin päivä (19.1.) on tärkeä merkkipäivä, silloin katsotaan talven olevan puolivälissä ja karjan rehuista pitäisi olla vielä puolet jäljellä. Heikki heinät jakaa. Silloin karhukin kääntää kylkeään talvipesässään. Mikä tilanne mahtaa olla Korkeasaaren karhuilla, jotka vielä muutama viikko sitten olivat hereillä?

Keski-Pohjanmaalla on lapsia Heikin päivänä kehotettu menemään tunkiolle kuuntelemaan, kun talvenselkä paukahtaa poikki. Tänä päivänä ei taitaisi somettavalle nuorisolle enää mennä tuollainen ajanviettosuunitelma läpi.

Heikin päivän pakkanen tietää hyvää hernevuotta, mutta suojasää taas hyvää viljavuotta ja poutaista kesää. Revontulien sanottiin ennustavan pakkasia. Kun revontulet näkyivät, sanottiin Pohjan-Ukon polttavan piippuaan. Karjalan suunnalla uskottiin revontulien syntyvän siitä, kun valaskalat aukovat suutaan.

Kiinalaiset juhlivat uutta vuotta 25. tammikuuta. Silloin päättyy Sian vuosi ja alkaa Rotan vuosi. Seuraavat vuodet ovat Härän, Tiikerin ja Jäniksen.

Merkittäviä tapauksia tammikuussa:
Vuonna 1794 kahvin ja silkin käyttö kiellettiin.
Vuonna 1894 määrättiin, että kaikkien yliopiston opettajien oli osattava suomen kieltä.
Vuonna 1818 kirjailija Topelius syntyi.
Vuonna 1919 Åbo Akademi aloitti toimintansa.
Vuonna 1749 ryhdyttiin rakentamaan Viaporin linnoitusta.
Vuonna 1335 orjuus määrättiin laittomaksi Ruotsin kuningaskunnassa.
Vuonna 1862 ensimmäinen juna kulki Helsingistä Hämeenlinnaan.

Ajankohtaista tammikuussa/tammikuusta 2020 alkaen:

2020 YK:n kansainvälinen kasvinterveysvuosi
Tipaton tammikuu, alkoholiton teemakuukausi
Vegaanihaaste, vegaanisen ruokavalion teemakuukausi

1.1. Kirkkojen kansainvälinen rauhanpäivä
4.1. Maailman pistekirjoituspäivä
15.1. Suomen sanomalehdistön syntymäpäivä
18.-25.1. Kristittyjen ykseyden rukousviikko
26.1. Kansainvälinen tullin päivä
26.1. Kansainvälinen leprapäivä
27.1. Vainojen uhrien muistopäivä

Liperissä tiedettiin muun muassa, että: Uudenvuodenaattona puolenyön aikaan otettiin mustat lammasnahat, vietiin ne saunaan ja istuttiin niiden päälle veitsi hampaissa. Silloin sai kuulla onnensa.

Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat/kansikuva Suomen kansan kalenterista 2020
Lähteet: Suomen kansan kalenteri 2020, ET-lehti.
Ei kaupallista yhteistyötä kuvissa ja tekstissä näkyvien tahojen kanssa.
Tekstin ja kuvien luvaton kopioiminen on kielletty.

Ohessa linkki aikaisempaan samaa aihepiiriä käsittelevään postaukseemme
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/aikansa-kutakin-sano-passi.html

Pahuuden anatomia


Kuva kirjan kannesta, jossa John Henry Fuselin maalaus The Nightmare (1781)

Psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkärin, dosentin, lääketieteen tohtorin ja psykiatri Hannu Lauerman varhaisempi teos Pahuuden anatomia, pahuus, hulluus, poikkeavuus on ollut Erikoisella Asiantuntijalla joulun ajan lukemistona. Vaikka joulu onkin kaikenlaisen hyvyyden aikaa. Kirjan takakannen tekstissä todetaan, että pahuus kiinnostaa ihmistä. Moni maailmanhistorian suurmies (?) on ollut diktaattori, despootti tai kansanmurhaaja. Pahuuden anatomia käsittelee pahuuden ilmenemistä ja ihmisten suhtautumista pahuuteen ja siitä rankaisemiseen. Mikä leimaa psykopaatin käyttäytymistä? Miten selittää uskonnon tai ideologioiden nimissä harjoitettavaa väkivaltaa tai terroria? Miksi pahuus voi joillakuilla yltää joukko- tai sarjamurhien tuottamaan nautintoon? Täyttävätkö tuomiot enemmänkin koston kuin kasvatuksen tarpeita?

Ei varmaan erikseen tarvitse mainita, että tohtori Lauerma on erittäin älykäs ihminen. Hän on monilahjakkuus paitsi omassa ammatissaan, myös kirjoittajana sekä Suomen lähihistorian ja lääketieteen ja tietenkin psykiatrian historian tuntijana. Kirja on monipuolinen tietoteos. Näkökulma on tietenkin psykiatrinen, mutta pätee monella muullakin tavalla.

Lauerma analysoi kirjassaan lyhyesti muutamia suomalaisia surullisenkuuluisia tragedioita, jotka tapahtuivat vuosina 1999-2008. Kirjassa mainitaan Helsingin ampumaratasurmat, Myyrmannin räjähdys, Jokelan koulusurmat sekä Kauhajoen koulusurmat.


Kaikenlaisten aatteiden ja uskontojen sekä lahkojen nimissä tehdyt väkivallanteot ovat Suomessakin olleet yleisiä, varsinkin syrjäseuduilla, missä tällainen toiminta on paremmin päässyt säilymään. Satakunnassa 1920-1960 -luvuilla vaikuttanut uskonnollinen lahko kartanolaisuus vaikuttaa melko puistattavalta. Lahkon käskyvallan alle joutuneita, vauvoista vaareihin, pahoinpideltiin raakalaismaisesti sekä käytettiin hyväksi monin eri tavoin. Tässä lahkossa oli kannattajia kohtalaisen vähän, vain parisen sataa. Tunnetumpia lahkoja ovat olleet åkerblomilaisuus sekä korpelalaisuus. Mielenkiintoisia tarinoita, vaikkakin erittäin kamalia. Näistä ei koulun historiankirjoissa juurikaan kerrottu. Tai sitten oma pääkoppa suojelee niiltä itseään ja on unohtanut ne aktiivisesti, vaikka kenties jossain kohtaa olisi osunutkin silmään. Suomi ja sen maaseutu ovat todellisuudessa olleet vielä 1930-luvullakin melko brutaali yhteiskunta, vaikka Suomi-filmin tuotokset yrittävät romantisoida sen aikaista ja myöhempääkin elämää sen minkä ehtivät.

Sarjamurhaaminen on kestosuosikki viihteessä. Viiltäjä-Jack lienee pisimpään vankan suosionsa säilyttänyt ja mystinen "sankari", jonka kuvottaville teoille ei tahdo selitystä ja ratkaisua löytyä.

Kieli ja lauserakenteet ovat tässä kirjassa monimutkaisempia kuin aiemmin blogissamme arvioidussa Psykiatrin päänavaus -kirjassa. Siinä oli käytetty apukirjoittajaa ja selitetty asiat kansantajuisemmin ja jopa vähän viihteellisemmin, jotta vähän erikoisempikin asiantuntija viihtyi kirjan seurassa hyvin.

Pahuuden anatomiaa illalla sängyssä silmät puoliummessa lukiessa täytyy välillä lauseita tutkia toiseenkin kertaan, kun ei heti saanut kiinni ajatuksesta. Nimestään huolimatta kirja ei ole pelottava eikä Lauerma kerro siinä potilaistaan, vaikka aineistoa varmasti olisi. Muunneltuja potilasjuttuja on Psykiatrin päänavaus -kirjassa, joka on siis uudempi. Alla linkki 28.12.2019 julkaistuun postaukseemme liittyen Psykiatrin päänavaukseen.
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/psykiatrin-paanavaus.html

Kuvien ja tekstin kopioiminen luvatta on kielletty.

Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Laiskuus vai joutilaisuus?




Erikoisten Asiantuntijoiden erikoisen tarkastelun kohteena on tällä kertaa laiskuus. Laiskuudesta on sorvattu lukuisia sanontoja ja sananlaskuja. Siitä voikin päätellä, että kyseinen taipumus on puhuttanut kansakuntia jo pitkään. Laiskuuden paheksunta tai sen vastakohta ahkeruus liittyvät elintason nousuun sekä varallisuuden kasvuun, jota alettiin mitata 1800-luvulla.

Katolisen kirkon opetuksen mukaan Seitsemän kuolemansyntiä ovat: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Uskonpuhdistus poisti ajatuksen kuolemansynneistä. Nykyraamattu korostaa kuolemansyntien sijasta kristillisiä hyveitä ja armoa, mutta populaarikulttuurissa tämä varhaiskeskiajalta peräisin oleva syntilista nousee esille tämän tästä. Luterilaisen teologian mukaan ihmisen ei tarvitse mitenkään hyvittää syntejään tai tehdä jotain päästäkseen syyllisyydestä. Kaikki on jo tehty Golgatalla. Epäusko Kristusta kohtaan on syntien synti, viimekädessä ainoa kadottava synti, koska se estää anteeksi saamisen. 




Ihmiset eivät pääosin valitse vapaaehtoisesti epäonnistumistaan, epäpätevyyttään tai tehottomuuttaan.

Tutkimusten mukaan "laiska" on joko
a) ahdistunut siitä, että ei ole "tarpeeksi hyvä", tai
b) epävarma siitä, miten tehtävä pitäisi aloittaa.


Tämän päivän hektisessä työelämässä vapaa-ajalla laiskottelun taito on ennemminkin hyve kuin pahe. Koko ajan ei voi suorittaa. Työn vieroksuminen on kokonaan eri juttu. Sitäkin kuulemma jossain tapahtuu.




Jos vapaa-aika netissä tai telkkarin ääressä ei olekaan laiskuutta? Se voi yhtä hyvin olla rentoutumista. Länsimaisessa kulttuurissa ajatellaan usein, että koko ajan pitäisi tehdä jotain hyödyllistä, mutta myös rentoutuminen ja palautuminen on hyödyllistä, suorastaan välttämätöntä.

Luova ajattelu ja tekeminen vaativat onnistuakseen joutilaisuutta, jota ei pidä nimittää laiskuudeksi. Sen ovat Erikoiset Asiantuntijatkin tulleet huomaamaan lyhyellä bloggaajan urallaan. Lisäksi vapaa-ajan vietto harrastuksena pidetyn blogin parissa ja toisten blogeja lukemalla on rentouttavaa. Eikä se ole silti laiskuutta, päinvastoin. Aina oppii ja viisastuu itse tekemällä ja lukemalla.





Florida Gulf Coast -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan laiskuudella ja korkealla älykkyydellä saattaa olla yhteys.

Tutkimus, joka julkaistiin Journal of Health Psychology 2015 -tiedelehdessä, viittaa siihen, että henkilöt, jotka mielellään ajattelevat paljon ja ratkovat vaikeita ongelmia, ovat fyysisesti huomattavasti vähemmän aktiivisia kuin henkilöt, jotka eivät ole niin kiinnostuneita pohdinnoista ja ongelmanratkaisusta. 



Tutkijoiden mukaan tämä saattaa johtua siitä, että hyvin älykkäät ihmiset eivät ole kovin herkkiä pitkästymään, eivätkä he siksi tarvitse fyysistä rasitusta tylsyyden karkottamiseksi. Erikoiset Asiantuntijat löysivät tästä lausunnosta heti itsensä. 👌😆😆


Internet pursuaa vinkkejä tahdonvoiman lisäämiseen ja tehokkaampaan toimintaan. Vähintään yhtä tärkeää on huolehtia itsestään ja omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Syö hyvin, kuntoile ja lepää. Mitä paremmin voit, sitä enemmän ja parempaa saat aikaan. Pidä huolta myös henkisestä hyvinvoinnistasi. Rakasta lähimmäisiäsi ja itseäsi. Tee asioita, joista oikeasti pidät. Älä tee mitään, mikä on vastenmielistä (jos ei ole pakko) tai ahdistavaa.

Ohessa linkki aikaisempaan, samaa aihepiiriä koskevaan postaukseemme:
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/08/kotvi-kotva.html

Ohessa linkit aikaisempiin, katolisen kirkon kuolemansyntejä (kateus, viha ja ahneus) ruotiviin postauksiimme:
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/kateus-kuolemansynti.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/11/viha-kuolemansynti.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/ahneus-kuolemansynti.html

Mitä sinä ajattelet esillä olevasta asiasta? Millä tavalla rentoudut parhaiten? Jos olet luovan työn tekijä tai harrastaja, oletko huomannut joutilaisuudella olevan vaikutusta tuloksiin?
Kirjoita vastauksesi kommentteihin. Olemme iloisia kommenteistanne. Kiitos etukäteen.

Kuvat: Pixabay ja Shutterstock
Lähteet: yle.fi, Wikipedia, luterilainen.net, Kodin Kuvalehti, Me Naiset-lehti, tieku.fi
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Gluteeniton piparirahka


Erikoinen Asiantuntija on jo useana vuonna tehnyt joulun aikaan piparirahkan. Samanlaista ohjetta en ole kuitenkaan löytänyt netistä. Ehkäpä olen tämän sitten itse kehitellyt jossain vaiheessa. Eihän se mikään monimutkainen ohje ole, mutta silti.

Tähän voi käyttää joululta jääneitä jämiä, jos sellaisia jäi. Omista kaapeista löytyi syömättömiä gluteenittomia pipareita sekä purkki kuohukermaa. Kermoissa on nykyään kamalan pitkät parasta ennen -päivät. Tässäkin oli 11.1.2020, joten vielä se oli ihan ajokunnossa.

2 dl kuohukermaa
400g maustamatonta rahkaa
1 dl sokeria
1 tl kanelia
1 rkl vanilliinisokeria
150g appelsiinimarmeladia (ehkä vähempikin riittää)
1/2 pkt Semperin gluteenittomia pipareita

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se rahkaan. Mausta kanelilla ja sokereilla. Sekoita hyvin. Lado puolet rahkasta tarjoilukulhon pohjalle. Työnnä sekaan piparit vaikka pystyasentoon ja lusikoi appelsiinimarmeladi niiden päälle ja toinen puolikas rahkasta päällimmäiseksi. Laita kelmua  astian päälle ja jääkaappiin tekeytymään seuraavaksi päiväksi.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä Semper -tuotemerkki/ Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Psykiatrin päänavaus


Psykiatrin päänavaus on Turun psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman sekä Kari Häkkisen yhteinen teos Lauerman kokemuksista Suomen haasteellisimpien vankien kanssa työskentelystä, hypnoosista, itsetuhoisuudesta, psyykenlääkkeistä ja tappouhan käsittelystä. Kirjassa on myös tarinoita Lauerman omasta elämästä ja hänen ajatuksiaan julkisuudesta.

Lauerma on maassamme kärkipään asiantuntija omalla alallaan. Kirjan teksti on painavaa, mutta helppolukuista. Kirjoittaja selittää lääketieteelliset termit, jotta maallikkokin ymmärtää mistä puhutaan. Lauerma ja Häkkinen kirjoittavat hyvällä kielellä ja ilman kirjoitusvirheitä. Tässä on selvästi käytetty sisälukutaitoista kustannustoimittajaa. Pidän kirjan tyylistä ja Lauerman persoonasta. Vaikka mies on aivan huippu omalla alallaan Suomessa ja mahdollisesti koko maailmassa, hän ei halua ylistyssanoja eikä tehdä numeroa itsestään.

Lauerma kertoo lapsuudestaan ja lääkärin ammattiin hakeutumisestaan, opiskelu- ja erikostumisajoistaan, harrastuksistaan ja hiukan perheestään, joka on hänelle hyvin läheinen ja tärkeä, mutta ei siitäkään hypetä liikaa. Mielenkiintoisia kertomuksia työstä ja potilaista. Hän haluaa käyttää nimenomaan sanaa potilas eikä sanaa asiakas, mikä on yleistä terveydenhuoltoalallakin. Kertomuksia potilaista on tietenkin muunneltu yksityskohtien osalta siten, ettei niistä voi ketään tunnistaa. Ainoa, joka mainitaan ihan nimeltä on jo edesmennyt Veikko "Jammu" Siltavuori, jonka teot ja historia tunnetaankin jo ennestään median välityksellä.

Välillä vaikuttaa siltä, että tässä yhteiskunnassa liian "hulluja" päästetään vapaalle jalalle, mutta tämän kirjan luettuani varmistuin siitä, että mikäli Lauermasta riippuu, asiat ovat hyvissä käsissä.
Siltavuoren tyyppiset heput saadaan pidettyä pois terveitten ilmoilta. Heitä on onneksi aika vähän. Kirjan pystyy ihan hyvin lukemaan ilman yöunien menetystä. Kaikkein herkkänahkaisimmista en olisi ihan varma. Kirjassa kerrotaan myös Anders Breivikistä, jonka osalta ainakaan tällä hetkellä olevan tiedon mukaan ei ole perusteita pitää häntä tahdonvastaisessa hoidossa sen jälkeen, kun vankeustuomio joskus päättyy.

Lauerma/Häkkinen kirjoittaa myös paljon hypnoosista ja sen käytöstä mielenterveyspotilailla ja muussa lääketieteessä. Hän varoittaa moneen kertaan turvautumasta omatekoisten terapeuttien antamiin hypnoosihoitoihin, jotka voivat olla suorastaan vaarallisia.

Suosittelen lukulistalle ja itsekin voisin lukea kirjan vaikka uudestaan.

Linkki aikaisempiin kirjallisuusaiheisiin postauksiin:

Anni Saastamoinen: Sirkka (tulossa blogiin 13.1.2020)
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/sirkka.html

Jari Tervo: Loiri
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/12/jari-tervo-loiri.html

Hellevi Pouta: Mieto
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/10/kun-miedosta-tuli-vakeva.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/09/kun-dekkarista-tulee-kauhua.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/08/erikoiset-lukuvinkit-syksyyn.html

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

perjantai 27. joulukuuta 2019

Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma


Kyllähän te sen tiedätte, mitä tapahtuu, kun joukko eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia, toisilleen tuntemattomia ihmisiä kokoontuu ensikertaa aloittaakseen yhdessä jotakin, johon ryhtyminen itsessäänkin on ollut melkoinen saavutus.

Jokainen pälyilee vieruskaveria ja vastapäätä istuvaa vaivihkaa, kuin arvioiden. Olenko mahdollisesti kaltaisteni joukossa vai kuuluisinko paremmin ulkopuolelle tai ylipäätään toisaalle.


Kurssimme käynnistyy ja lähtee liikkeelle opettajan johdolla ja esittelykierros polkaistaan ensimmäiseksi käyntiin. Sekin tuntuu hieman jännittävän, ja mitä sitten tapahtuukaan, kun kurssi etenee.


Eikö mitä. Me lähdemme sukeltamaan kirjoittamisen maailmaan. Vapaauintia syvää päätä kohti. Pommisukellus viidennestä kerroksesta. Ei pelota enää. Tulee himo.


Himo ja palo kirjoittamiseen, omien tekstien esittämiseen, toisten mielipiteiden kuulemiseen, palautteen antamiseen. Niin, että anomme lopulta jo jatkokurssia.


Niin monta tapaa antaa asioille ääni. Niin monta tapaa ilmaista itseään. Kuinka kirjoittajan oma ääni alkaa kuulua tekstistä. Kuinka nämä tavat tulevat tutuiksi, ja sitten kuitenkin, aina välillä uuteen tuttuuteen tulee mukaan jotakin yllättävää.

Kurssillamme on mukana yhteensä 13 tarinataituria, sanaseppoa ja -maijaa, runotyttöä ja -niekkaa.


Sujahdan tähän joukkoon ja liimaudun kiinni kaltaisiini. Tunnistan itsessäni saman vimman kuin havaitsen toisissa. Isken tekstiä vihkooni. Lähden mukaan villiin runolaukkaan, annan kynällä vauhtia raipan lailla. Ratsastan ilman suitsia ja satulaa ryhmäni kanssa, jossa ainoa viitoittaja on vapaa mieli.


Wellamo-opiston tarjoaman kurssin opettajamme Lealiisa Kivikari saa oppilaansa vapautumaan. Tavoittelemaan omaa ääntään sillä vimmalla, jonka vain itsekin innostunut innostaja voi aikaansaada. Lempeällä auktoriteettilla, kirjoittamisen kokemuksella ja vastaanottavaisella mielellä opettajamme kannustaa meidät kirjoittamisen villiin laukkaan, vapaaseen ja vimmaiseen.


Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla! Niin voisi ajatella. Mutta jollei avarra omia näkökulmiaan, opettele erilaisia tekniikoita, tutustu kirjoittamisen rutiineihin. Jos kuvittelee olevansa vain tietyn tyylisen tekstin sanoittaja. Luultavasti näillä uskomuksilla kirjoittaminen alkaisi pian tympäistä ja sanallinen arkku tyhjentyä hyvin nopeasti.

Kirjoittamista ja luovuutta voi työstää hyvin monella tapaa. Useimmat tarinat tunnilla syntyvät Pidä kynä liikkeessä -tekniikan avulla, joka oikeasti toimii. Kirjoittamisesta juuri tällä tekniikalla pidin erityisen paljon. Siinä irrottaudutaan ensin ajatuksista ja tästä hetkestä piirtämällä useita minuutteja katkeamatonta viivaa, jonka jälkeen välittömästi alkaa kirjoittaminen, jostakin aiheesta tai vaikkapa itse valitun kuvan innoittamana. Tunneilla parhaat kirjoitelmani syntyvät tällä tekniikalla. Kuten seuraavakin ajatelma.


Symmetrian purku 
(Vapaudu pakkomielteestäsi)

Symmetria - päästä irti
otteestasi
vasen oikea
musta valkoinen
määrämitta
tasaluku
tasapaino
tasakylkinen, kolmio, neliö, ympyrä

Miksei voi vain leijua puolelta toiselle ja piirtää varjollaan viivaa 
ees taas
sinne tänne

Epäjärjestys tulee tavoitteeksi
se että voi olla niin, näin
ei ole niin tarkkaa onko
piste pilkku viiva paikoillaan 

Oikea paikka, oikea asento.
Mitä se edes on.
Kuka sen määrää.

Olenko tapojeni orja,
itseni pahin vartija.






Nämä kurssilla esitellyt ja niiden avulla tehdyt harjoitukset olivat minulle kaikki aivan uusia. Esimerkiksi Risto Ahti-Markku Toivosen Kolmen tosilauseen tekniikalla syntyi kurssilla 13 kurssilaisen voimin 13 täysin erilaista runoa, samalla ohjeella.

Kolmen tosilauseen tekniikka pitää sisällään seuraavat elementit:
1. Tieto (aika, paikka)
2. Läsnäolo (elämys, aistihavainnot, toiminta)
3. Tunnustus (viisaus, filosofinen ajatus, totuus).

Tekniikkaa voi käyttää kaikkeen kirjoittamiseen. Me harjoittelemme siis runon kirjoittamista.

Teen omasta runostani kaksi versiota.


                    I

Aamu kuin kostea metsä, yön jäljiltä utuinen.
Uni, jossa kuljit, täyttyi kyynelistä.
Heräsin itkuuni.


                      II

Kostea metsä, yön jäljiltä utuinen.
Uni, jossa kuljit.
Oli täynnä kyyneleitä.


Kirjoitamme myös seitsemän lauseen novellin, jonka olisin aiemmin väittänyt olevan mahdotonta. Että jonkinlaisen tarinan olisi saanut mahtumaan niin pieneen tilaan. Mutta kaikki on mahdollista, kun lähtee vain rohkeasti kokeilemaan. Katsokaapa vaikka:


Laiturilla.

Polttavan auringon kuumentamat naulat korventavat jalkapohjiani.

"Mitä likka?"

"Ota syliin."

Ukkonen jyrähtää vastarannalla.

Pääsen syliin.

Tyyni järvenpinta murtuu. 




Kurssilla puhuimme paljon rohkeudesta. Mistä voi, saa ja pitää kirjoittaa. Mistä aiheista on vaikea kirjoittaa. Miksi omista tunnoistaan kirjoittaminen vaatii niin paljon rohkeutta.

Rohkeutta vaatii myös palautteen antaminen. Ettei vaan loukkaa. Ja palautteen saaminen. Ettei vaan loukkaannu. Itse koin, että tässä onnistumme erinomaisella rohkeudella ja hyvällä asenteella.

Sain kurssilta paljon virikkeitä ja intoa kokeilla ja opetella, kuulostella. Uskallusta, rohkeutta ja mielenrauhaa. Luottamusta! Palautteita!

Paloa, intohimoa!

Vapautta ja vimmaa!




Kuvat: Erikoisen Asiantuntijan Pidä käsi liikkeessä -kiemurat

P.S. Pääsemme jatkokurssille 😊

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

maanantai 23. joulukuuta 2019

Kun joulusta tuli täydellinen



Tämä ei ole elokuvan Täydellinen joulu leffa-arvostelu eikä juonipaljastusjuttu, vaan kertomus siitä, mitä ajatuksia tämä jouluinen(kin) elokuva herättää katsojassa.

Sen verran kerrottakoon, että elokuva, jonka ohjasi Taru Mäkelä, perustuu ruotsalaisen Kjell Sundvallin ohjaamaan elokuvaan Tomten är far till alla barnen vuodelta 1999. Elokuva suomenettiin tuolloin Joulupukki vieraissa -nimiseksi. Täydellinen joulu vedetään täydellisellä kattauksella tämän hetken elokuvamaailman kärkinimiä: Elena Leeve, Antti Luusuaniemi, Mikko Leppilampi, Maria Ylipää, Ilkka Forss, Aku Hirviniemi ja upeasti roolinsa haltuun ottanut konkari Pirkko Mannola.

Täydellisen joulun tavoittelu alkaa monella viimeistään lokakuussa. Joka vuosi pikkuisen aikaisemmin. Ennen vanhaan malliesimerkit jaettiin kansalaisille aikakauslehtien sivuilla, mutta nykysin myös lifestyleblogit pursottavat tätä imelää herkkua kasvoillemme, jos vain annamme sen tapahtua. Syntyy illuusio jouluidyllistä, jota kohti lähdemme vaeltamaan kuin tietäjät aikanaan seuraten taivaankannen kirkkainta tähteä. Mutta mitä odottakaan määränpäässä. Ei joulun ihme, vaan jotain muuta.

Joulu valmistuu monilla pikkuhiljaa. Toisilla valmistelut aloitellaan aiemmin, toiset uskovat viime tipan voimaan ja nykyisin myös ennen joulua alkavaan joulualeen. Todetaan tässä samalla myös se, että joulua viettämättömiä tai vain vähäisin elkein viettäviä löytyy kanssaihmisistä. Joulu tulee ja menee joka tapauksessa, viettotavasta riippumatta.

Muistissa on ne vuodet omista jouluista, kun mummoloita on kolmin kappalein. Joulua pitää siis viettää neljässä eri pisteessä, myös omassa kodissa. Se on kuin lautapeli, jossa jo juhannuksen jälkeen arvotaan lähtöruutu ja päätepiste ja aletaan kulkea täydellistä joulua kohti. Kuinka pelilaudan nappuloiden paikkaa vaihdetaan sen mukaan, kun jollekin ei sitten käykään liikahtaa joulupäivänä tiettyyn pisteeseen, vaan vasta tapanina. Silloin sekoitetetaan pelinappulat ja aloitetaan peli uudestaan. Jouluilo jää jonnekin, luultavasti jakajan käteen.

Jokainen taho haluaa kaikki sukuun kuuluvat ja uudet tulokkaat luokseen ja lopputuloksena on kaikkea muuta kuin täydellinen joulu. Mukana on mielipahaa, vuoden mittaan kertyneitä paineita, jotka puskevat esiin väsyksiin saakka raataneista ihmisistä, kun mikään ei vastaakaan täydellisen, kiiltokuvamaisen joulun odotuksia.

Kunnes viimein tapahtuu se joulun ihme, että joku sanoo poroille ptruu ja hyppää kelkasta tällä pysäkillä pois. Ilmoittaa, että ei perheineen liikahda mihinkään omasta kodistaan ennen tapaninpäivän iltaa. Ja siitä asti on tässä kodissa ollut joulurauha, täydellinen.

Alkuun tämä päätös saa aikaan niskurointia, tietysti. Mutta se on sen arvoista, kun ei tarvitse laukata kyläpaikasta toiseen ympäri maakuntaa täydellisen joulutunnelman perässä sitä koskaan löytämättä.

Elokuvassa koko iso perhe, eksät, nyksät, uudet partnerit, sinun ja minun lapset kokoontuvat saman katon alle joulun viettoon. Ihana ideahan se on, mutta arvaatte varmaan arvaa mitä tapahtuu, kun jää alkaa ensin ritistä ja lopulta pettää jalkojen alla. Jääkylmässä vedessä ajelehtii epäilyksiä, salaisuuksia, mustasukkaisuutta, valkoisia ja mustia valheita ja vaaranpaikkoja.

Onneksi nykyisin oma joulunvietto on juuri niin täydellistä kuin vain voi toivoa ja elokuvakin päättyy onnellisesti. Rauha maassa ja kohti uusia jouluja.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,  Suvi Teräsniskan laulamana tällä kertaa.







Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Kauheimmat joululaulut



Kauheimmat joululaulut Antti Holman teksteihin, Sami Ulmasen säveltäminä ja Vellamo-kuoron esittäminä kuultiin jo toisena vuonna peräkkäin, tällä kertaa Lahden Pikkuteatterilla.

Esitystilan oli somistanut kuoronjohtaja Sami Ulmanen ja siellä olikin seinillä muun muassa perinteisiä punaisia pahvitonttuja (jotka nekin ovat aika kauheita), punaisia lumihiutaleita sekä melko ränsistynyt himmeli, jonka juuri ja juuri tunnisti himmeliksi. Joulukuusesta oli neulaset saatu karistettua kokonaan pois (varmaan jonkun viimevuotinen kuusi), pahvista oli laadittu kuuseen erään elimen (ei sydän) muotoisia koristeita ja itse laulunsanoittajan naaman kuva roikkui liimattuna latvatähdessä.



Kauniit sävelmät kaikuivat osaavan kuoron esittäminä kauniisti. Erikoiset Asiantuntijat eivät ole kuorolaulun(kaan) asiantuntijoita, mutta ymmärsimme silti hyvin sen, että näiden eteen on todella nähty vaivaa ja laulajat eivät todellakaan ole mitään virkkuukoukkukerhon lauleskelijoita. Käsityksemme mukaan laulavat ja/tai ovat laulaneet muissakin kuoroissa.

Ja ne sanoitukset. Niistähän on julkaistu kirjakin ja Antti Holma on julkaissut vielä  erillisen runokirjan, josta lausuttiin runoja laulujen välissä vielä erikseen. Kaikki olivat aivan kauheita. Ihan sanoinkuvaamattoman kauheita. Pitää vaan ihmetellä, miten esittäjillä niin sanotusti piti pokka. Yleisö ainakin repeili ihan täysin ja itselläkin hillittynä, varhaista keski-ikää (<60v) lähestyvänä rouvana tuli ihan naama kipeäksi.




Kauheimmat joululaulut -konsertti oli Nymman ja Nytten viettämän pikkujoulun huipennus. Ensin syötiin kaupungin parhaassa pihviravintolassa, niin että napa rutisi. Ja sitten punnerrettiin vatsat pömpöllään ylämäkeen kohti konserttipaikkaa. Iltamyöhällä konsertin jälkeen kotimatkalla Nytte haastatteli Nymmaa konserttikuulumisista.

Nytte: No? Mikä laulu jäi soimaan päällimmäiseksi?
Nymma: Kyllä se oli Marrasmaa. Sopiva vastapari Joulumaalle. Toiveiden puurokauhan sai viedä Katri Helenalle. Hih.

Nytte: Olisitko kumminkin mieluummin istunut ihan kuoronjohtajan takana?
Nymma: Öhöm.. Olihan se... Mutta sitten en olis nähnyt kaikkia kuorolaisia. En nähnyt kyllä nytkään.

Nytte: Iskikö kuorolaulukipinä? Muu kipinä?
Nymma: Ei ole kykyjä. Joskus nuorempana, kun kaikkeen piti mennä sekaantumaan, olin mukana työpaikan kuorossa. Sitten se pian lopettikin kokonaan..... (?) Tällä lauluäänellä kannattanee pysyä vain suihkulaulajien kerhossa, ei ole mitään asiaa ainakaan Vellamo-kuoron riveihin.
Muu kipinä? Antti Holmaa voisi seurata tarkemmin, nyt kun Kauheimmat joululaulut on kuultu ja runokirja luettu.

Nytte: Kumman kaa joulun viettoon: "Anopin" vai "Äitini tortun"?
Nymma: Ihan hygienia- ja mukavuussyistä valitsen itsekkäästi Anopin. Tällainen vastaus vaatii vähän täsmennystä. Sekä äidillä että anopilla on kaksi metriä multaa päällä, tulisi aika haikea joulu kummankaan kanssa. Myöskään torttuja ei pidä sisällyttää ruokavaliooni, koska siitä olisi vain huonoja seurauksia ympäristönkin kannalta. Olen itse kaksinkertainen anoppi. En siis ole yksinkertainen anoppi. Vietän joulun muun muassa itseni kanssa, olenhan anoppi. Ja pääsen myös jouluna esittelemään anopillisia ominaisuuksiani, joista laulussakin kerrottiin.

Nytte: Onko teillä  koskaan vieraillut jouluna Tonttu nimeltä Noro?
Nymma: Ei vielä ole. Monet muut samanhenkiset tontut ovat käyneet. Pari kertaa on käyyt Migreeni ja kerran itse Influenssa, melko usein nähty Flunssa ja myös Korvatulehdus joskus jo 25v sitten. Ähkyä en ole päästänyt tulemaan, vaikka sekin on melkein joka vuosi yrittänyt tulla. Jäädään sitä laulussa hyvin kuvailtua Noroa odottelemaan.


Pieni näyte illan musiikkitarjonnan tekstistä:


PAHAA JOULUA!

Äiti laittaa partaterän puuroon manteliksi,
isä ravaa kellarissa eikä kerro miksi.
Veli kissan ruumiin on jo lahjapaketoinut,
sisko ois jo paennut, vaan eipä ole voinut.

Mummi luulee, että poliisi on meidän ukki,
takan edustalla makaa kuollut joulupukki.
Huutoa ja laukauksia kuuluu kellarista,
joulu se on aina kyllä yhtä peuhaamista.
Sirsi Sunnas


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Ei kaupallista yhteistyötä Antti Holma, Vellamo-kuoro, Lahden Pikkuteatteri/Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

Tonttu vs. tonttu



Tämä ei ole kummankaan kuvassa näkyvän Tonttu-kirjan arvostelu, vaan tarina siitä, mitä ajatuksia lukijalle tuli tontuista mieleen kirjat luettuaan.

"Ihmisten elämään ovat vaikuttaneet paljon enemmän ne, joita ei ole, kuin ne, joita on."

"Olen hämmästyksekseni kuullut, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole milloinkaan nähneet tonttua. Sellaisia ihmisiä en voi olla säälimättä. Olen varma, että heidän näössään on jotakin vikaa." - Axel Munthe

Näillä sanoilla alkavat kirjat Tonttu ja Suuri Tonttukirja. Mikä suuri viisaus molempiin aloituksiin sisältyykään. 


Kautta aikain ihminen on uskonut johonkin, joka johdattelee, neuvoo, ohjaa, kuuntelee. Olemme kumartaneet toinen toistaan hurjempia jumalia ja sankareita. Muinaisia ja nykyisiä. Suomalaisen muinaisuskon Ukko Ylijumala kumppaneineen ja Kalevala sankareineen. Mutta mieluiten ja innolla yhdyn Heikki Sauren tuumailuun, että suomalaiseen luonteeseen sopii erinomaisesti haltiat taikka kuten nykyisin mieluummin puhutaan, tontut.

Olemme luopuneet uskostamme muinaisiin jumaliimme ja ne ovat jääneet taruina elämään osana historiaamme, mutta tontut. Nuo pikkuruiset, ovat kuin suomalaiset itse suurten kansakuntien rinnalla. Sitkeät ja sinnikkäät, rehdit ja riemastuttavat olennot. Eivät tee itsestään suurtakaan numeroa, paitsi huonosti kohdeltuina antavat tuta olemassaolonsa.

Ei tarvitse mennä historissa kauaskaan taaksepäin, kun tontut olivat mukana esivanhempiemme arjessa. Olemme vain kaikessa kiireessämme ja muihin asioihin keskittyessämme unohtaneet nuo kodeissamme ja pihapiirissämme, metsässä asuvat yliluonnolliset olennot. Tonttu, joka on elänyt rinnallamme, uutterasti auttanut meitä ja huolehtinut hyvinvoinnistamme on jäänyt meiltä unhoon. Ja tulokset ovat nähtävissä, minne vain katsommekin.  Tontun vaatimus avustaan on ollut hyvin vaatimaton, yösija, puuroannos, viimeiset löylyt saunassa.  Onko nykymaailman tila yksinkertaisesti seurausta siitä, että olemme unohtaneet huomioida tonttujen osuuden maailman järjestyksen ylläpidossa. Sen viisauden, jonka ne ovat meille tarjonneet, jotta osaisimme arvostaa ympäristöämme ja pitää siitä huolta.

Ihminen tahtoo hallita kaikkia ja kaikkea ja siihen eivät tontut taivu. Siinäkö toinen syy teiden erkanemiseen? Milloin ihminen unohti tontun olemassaolon ja sen osallisuuden hyvinvointiimme. Kannattiko unohtaa?



Olisiko nykyisessä elämänmenossa sijaa kotitontulle? Voisiko kotitonttu olla mukautuvainen ja muuttuvainen niin, että löytäisimme yhteyden uudestaan? Vai onko sellainen uusi kotitonttu jo olemassa, kun koko maailma on "mennyt nettiin", niinkuin sanotaan. Jos et arvaa, mikä voisi olla nykypäivän kotitonttu, kurkkaa sivun alalaidasta.

Tonttujen tehtävä olisi tänä päivänä hyvinkin tärkeä ja ajankohtainen. Ennen aikaan, kun jokaisella rakennuksella oli oma tonttunsa, kotitonttu, tallitonttu, riihitonttu, saunatonttu ja niin edelleen, pysyivät paikat kunnossa, kun tontun opeilla ymmärrettiin, että kaikesta tulee pitää huolta, myös toisistamme. Ja jos ei näin toimittu, tonttu suuttui ja antoi napakan opetuksen.

Olen aivan samaa mieltä Heikki Sauren kanssa siitä asiasta, että asiat todellakin ovat alkaneet mennä pieleen, kun olemme lakanneet huolehtimasta omaisuudestamme, ympäristöstämme, toisistamme, niinkuin ennen teimme. Taidamme uskoa ja uskotella itsellemme, että huolehdimmehan me asioista. Höpö höpö, jokainen ajattelee vain omaa etuaan ja omaisuutensa maksimointia. No, jos nyt eivät ihan kaikki, niin melkein ainakin - ja se riittää tontulle.

Tonttujen lisäksi molemmissa kirjoissa kerrotaan muista kanssamme kulkevista hiippailijoista, maalla ja vedessä. Maalla eläviä tonttujen sukulaisia ovat peikot, maahiset, kääpiöt, parat, menninkäiset, haltiat ja vesissä eläviä näkki, vetehinen ja hiisi. Jos voisi mustavalkoisesti jakaa kahtia tontut ja tämä koko muu väki, niin puhuttaisiin hyviksistä ja pahiksista. Tosin, tonttukin huonosti kohdeltu voi olla melkoinen pahantekijä, joten elinpiirinsä tontuista tulee ja kannattaa huolehtia.

Mainittakoon erikseen ruotsalaiset peikot, jotka muistuttavat erityisen paljon suomalaisia maahisia, mutta ovat paljon ikävämpiä luonteeltaan, jopa pahoja. Ne saattavat varastella, pilata ruokatarvikkeita, ne voivat muuttua näkymättömäksi taikahattunsa avulla ja soluttautua ihmisten juhliin ja pilata ne kahmimalla pitopöydästä herkut parempiin suihinsa. Ruotsalainen tonttu saattaa jopa  varastaa ihmisen. Saamelaisten staalo muistuttaa paljon ruotsalaista peikkoa, mutta sen elintavat tuovat mieleeni myös vampyyrin. En paljasta enempää, lukekaa itse Tonttu-kirjasta!

Näiden tonttujen sukulaisten rinnalla itse tonttu vaikuttaa kyllä hyvin kohdeltuna oikeinkin sympaattiselta.

Kirjat täydensivät hyvin toisiaan, kun Suuri Tonttukirja avasi enemmänkin tontun omaa elämää ja Tonttu-kirja taas tonttujen elämää vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Suuren tonttukirjan kuvitus sai tontut eläviksi ja Tonttu-kirjaa lukiessa tontut saivat muotonsa sen kuvituksesta. 

Meidän olisi syytä kutsua tonttumme takaisin huolehtimaan kanssamme ympäristöstämme.  Tontut ovat kyllä olemassa. Ne ovat piiloutuneet turhautuneina maan alle, vetäytyneinä aina vain kauemmas meistä ihmisistä, joiden toimintaan ne ovat kovin pettyneitä.

Hyviä uutisia! Onneksemme tonttujen uusi esiinmarssi on jo alkanut. On syntynyt uusi tonttulaji tämän päivän tarpeisiin: ekotonttu. Ekotonttu tekee jo omaa työtään joukkojensa kasvattamiseksi, maahiset on jo valjastettu uusiin tehtäviin ja parat tekevät liikkeelle lähtöä parasta aikaa.

Ja kun ekotonttu sinulle näyttäytyy, on syytä alkaa kuunnella sen viisaita neuvoja ja kohdella sitä hyvin. Muuten saattaa ruotsalainen peikko tulla ja napata sinut mukaansa.






Lähteet:
Heikki Saure: Tonttu - tarua & totta
Wil Huygen ja Rien Poortvliet: Suuri Tonttukirja

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat



Vastaus: Ehdotus nykyajan kotitontuksi on Wi-Fi Heikki Sauren mukaan. Miettikääpä vaikka. Molempia on vaikea havaita, vaikka ne vaikuttavat kodissa moniin asioihin. Yleensä ne ovat ihmissilmälle näkymättömiä, mutta ne huolehtivat ja valvovat silloinkin, kun ihminen nukkuu.  Mietipä mitä tapahtuu, jos ihminen ei huolehdi Wi-Fiin liittyvistä asioista, vaikkapa maksa nettilaskuaan. Sehän lakkaa toimimasta ja mitäs sitten?





Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

.




perjantai 20. joulukuuta 2019

Lokki-Tanen (L'Occitane) joulun odotusta


Joulu/adventtikalenteri pitää olla varhaista keski-ikää (<60v) lähestyvällä tätinaisellakin. Totta kai.

Jokunen vuosi sitten alkoi tulla kosmetiikkajoulukalentereita ja ensimmäiseni sain ystävältäni lahjaksi. Se oli ranskalaisen L'Occitanen Classic -kalenteri. Olen sen jälkeen hankkinut sellaisen itselleni joka vuosi. Valmistaja "pyrkii käyttämään laadukkaita ja jäljitettäviä luonnollisia ainesosia". Ilmeisesti tuotanto ei kuitenkaan täytä jotakin luonnonkosmetiikan kriteereitä, vaikka yhtiö halunneekin luonnonkosmetiikan valmistajaksi profiloitua. Pidän L'Occitanen tuotteista eikä minun kosmetiikkani tarvitse olla mitään savikuopasta kaivettua ja nokkosenlehdistä puristettua. Pääasia, että tuote toimii, tuoksuu hyvältä ja sopivasti, eikä ole turhan hinnakasta. "Lokki-Tanen" kosmetiikka on juuri sellaista.


Netistä kalenterin saa edullisimmalla hinnalla. Tällä kertaa se tuli hankittua paikallisesta tavaratalosta selvästi kalliimmalla hinnalla, mikä pikkusen harmittaa jälkikäteen. Yhden tuotteen hinnaksi tuli 4,5 euroa. Melko kalliita pikkutuubeja. Ilta-Sanomien nettisivuilla oli juttu juuri tällaisten kalentereiden testauksesta ja Lokki-Tanen eksklusiiviversio (ai sellainenkin on?) pärjäsi testissä hyvin. Toki kyseessä on pienestä toimittajajoukosta koostuva testiryhmä.

Osan tuotteista olen jo antanut eteenpäin. En tarvitse itse kaikkia niitä tuotteita. Voin ilahduttaa niillä lähipiiriäni. En ole "oppinut käyttämään" esimerkiksi suihkuöljyä. Käytän mieluummin palasaippuaa.

Mutta. Sitähän tässä pohdin taas, että onkohan tuollainen joulukalenteri kuinka ympäristöystävällinen kapistus. 24 luukun takana on pieni muovinen tuubi tai pullo. Itse pakkaus on pahvia, mutta tuotteet ovat sen sisällä muovisessa "sapluunassa". Tästä kertyy aika paljon muovijätettä, tosin sen voi laittaa energiajäteastiaan ja siten se päätyy poltettavaksi ja edelleen kaukolämmöksi.


Pienissä näytepakkauksissa myytävät tuotteet ovat nerokas idea. Kuluttaja pääsee tutustumaan tuotteisiin rauhassa ja se saattaa edistää myyntiä. Ja saattaa estää myös kuluttajan tekemiä virhevalintoja. Ei tule ostettua isossa purkissa tuotetta, josta ei sitten tykkääkään.


Onkohan Lokki-Tanelle tullut tästä ympäristöasiasta huono omatunto, kun löysin luukkujen sisäpuolelta osin ihan aiheellisiakin vinkkejä ympäristön säästämiseen. Esimerkiksi sen, että suihkussa ollessaan voi "shampottamisen" ja saippuoinnin ajaksi kääntää hanan kiinni. Ja että asunnon lämpötilaa voi alentaa. Nämähän ovatkin jo tiedossa ja käytössä. Sen sijaan se oli uusi tieto, että vanhat sanomalehdet voi kierrättää tunkemalla ne kukkaruukkuihin. ????? Tästä ajatuksesta en ihan saanut kiinni.


Ennen kuin alan tunkemaan Hesaria kukkaruukkuihin, kysyn teiltä siskot ja veljet, onko teillä tarkempaa tietoa tästä ideasta. Mitä sillä oikeasti tarkoitetaan? Kommentoi alla olevaan kenttään. Olemme kiitollisia komenteistanne.



Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä L'Occitane / Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.



torstai 19. joulukuuta 2019

Kun Vihreitä kuulia sai suklaakuorrutteen


Tulevan joulun yksi hitti saattaa olla Vihreitä kuulia -suklaakonvehdit. Tänään arvelin joulun olevan jo niin ovella, että tohdin napata rasian näitä mahdollisia herkkuja ostoskoriin.

Lounaan ja pitkien päiväunien jälkeen oli päiväkahvien vuoro ja aika avata vihreä, pitkulainen konvehtirasia.

Tehdään maistelu oikein pitkän kaavan kautta. Ihaillaan ensin rasiaa ja tutkitaan tuoteselostetta seuraavilta osin:

Saattaa sisältää pähkinää, viljaa tai mantelia. Vähälaktoosinen. Eli ei ole yhtä helppo herkku kuin alkuperäinen Vihreitä kuulia -marmeladi, joka on lähes kaiketon. Sokeria on vastaavasti sitäkin enemmän.

Positiivista on, että suklaa on rasian mukaan valmistettu vastuullisesta kaakaosta. Aiheesta voi lukea lisää osoitteessa: www-forbettercocoa.com

Marmeladit ovat kuuluneet Fazerin valikoimiin jo 1800-luvun lopulta saakka ja Vihreitä kuulia alettiin valmistaa vuonna 1929. Näistä olikin juttua jo aiemmin, kun postasimme syksyn toisesta Vihreitä kuulia -uutuustuotteesta, jäätelöstä

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/11/klassikkomakuja-vihreita-kuulia.html?m=1

Vihreitä kuulia -konvehdissa yhdistyy nyt tällä kertaa klassikkomarmeladi tummaan suklaaseen.

No, sitten rasia auki ja vihrä-kultainen, kiiltävä ja rapiseva käärepaperi auki ja otetaan aluksi vaikutelmaa tuoksusta. Ensimmäinen mielikuva tuoksun perusteella on tuttu Julia-konvehti. Puraisu, ja kurkkaus konvehdin sisälle. Hyvin tummaa vihreätä on näkyvillä. Ja maku: miksei Vihreitä kuulia juuri maistu, päälle puskee Julia.

Täytyy myöntää, etten ole tumman suklaa ystävä enkä tumman suklaan ja marmeladin yhdistelmänkään.

Joten, tälläkin kertaa, kuten jäätelönkin kanssa totesin. Ei jatkoon tämäkään meillä. Samaa mieltä oli kolmihenkinen maisteluraatimme.

Vihreitä kuulia napostellaan meillä siis edelleen vain ja ainostaan kuulien muodossa, tänäkin jouluna

Nymmakin maisteli konvehteja tahollaan. Hänen makukokemuksensa sanoittuu näin: "Ei oikein ole suklaata, muttei marmeladiakaan. Ihan hyvää, muttei sijoitu ihan kärkeen jouluherkkujen sarjassa - häviää Julialle ja "viinakarkeille"!"

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

"Jos esimies on pölvästi, ei työntekijän ottama lääke häneen vaikuta"





Yleislääketieteen ja psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Joensuu Hämeenkoskelta kirjoittaa asiaa 23.11.2019 maakuntalehden yleisönosastolla. Hän kertoo työskennelleensä työterveyslääkärinä 1970-80-luvuilla ja silloin työterveyshaasteet olivat aivan muunlaisia kuin nykyään 1990-luvun laman jälkeen. Tätä asiaa ei voi enää suoremmin ja selvemmin sanoa.


Työelämä on radikaalisti  muuttunut voiton maksimoinnin myötä.  Kun työtä on paljon ja tavoitteet kovia, voivat sen tekijät silti jaksaa työssään, jos johtaminen on osaavaa ja inhimillistä. Jossain se on sitä, jossain ei. Yksi mätä omena voi pilata koko korillisen. Esimies edustaa työpaikalla työnantajaa, mutta hänen tulee olla myös työntekijöiden puolella. Ainakin antaa heille sellainen vaikutelma, jos ei aidosti pysty tai halua auttaa työntekijöitä onnistumaan työssään. Kaikenlaisia  esimiehiä on tullut nähtyä tässä vuosien mittaan tässäkin suhteessa. Tosin ei esimiehelläkään helppoa ole. Se on puun ja kuoren välissä olemista. Esimiehen keinovalikoima olosuhteiden muuttamiseen vaan on laajempi kuin muilla. Voi vaikka keksiä ihan itse syyn, millä pääsee virallisesti potkimaan työntekijää päähän tarvittaessa ja saa ahdistettua hänet sairauslomalle. Esimies on vain yksi tiimin jäsenistä ja hänen työnsä vain on vähän erilaista kuin toisten. Jotkut esimiehet luulevat olevansa joka tavalla muiden yläpuolella. Esimiehen asia on hoitaa oma työnsä niin, että hän on tiimiläistensä tukena, ei vaikeuttamassa heidän työtään.

Paljon on kiinni esimiehen persoonasta ja ihmisten välisestä kemiasta. Ja uuden esimiehen astuessa remmiin niistä ensimmäisistä päivistä ja viikoista, kun yhteistyö hakee muotojaan. Esimiehen täytyy olla hyvä ihmistuntija ja osata reagoida erilaisiin tilanteisiin oikealla tavalla. Ihmisiä ei voi laittaa yhteen, oman mielen mukaiseen muottiin. Esimiestehtäviin mielellään hakeutuu ja on liian usein väärin perustein tullut valituksi narsistisia luonteenpiirteitä omaavia henkilöitä, jotka ovat liian vaikeita esimiehinä. Tällaiset hakijat pitäisi karsia pois hakuvaiheessa. Varmaan olisi niin parempi heille itselleenkin.

Näyttelijä, käsikirjoittaja ja psykoterapeutti (YET) Kari Ketonen puhuu itsetuntemuksesta, läsnäolon taidosta, karisman kehittämisestä, hengityksen merkityksestä ja siitä, miten keho varastoi tunteet, joiden kohtaamista vältämme. Hän myös kouluttaa johtajia tunteiden käsittelyyn ja kohtaamiseen itsessään ja muissa.

”Jos johtaja ei pysty käsittelemään omia tunteitaan, ihmiset pelkäävät aina, että johtajan astuessa huoneeseen hän kaataa omat tunteensa muiden niskaan. On nimittäin niin, että se mitä emme tunne ja tunnista, manifestoituu kuitenkin tavalla tai toisella meidän käytökseemme tiedostamatta."





Yhteistyötaitoja ja työyhteisötaitoja vaaditaan kaikilta. Jaksamisestaan huolehtiva ei vie työasioita kotiin mutta ei pidä myöskään tuoda kotiasioita töihin. Toki ensin mainittu on todella helpommin sanottu kuin tehty. Jälkimmäinen on huonoa työyhteisötaitoa. Kaikilla on huonoja päiviä ja epäonnistumisia elämässä, mutta ei niistä silti pidä osoittaa mieltään asianosattomille ja tietämättömille työkavereille huonolla käytöksellä. Pelisilmää täytyy olla. Mielestäni työyhteisöön sopii hyvin sanonta ”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”. Ei pidä stressata epäolennaisista asioista liikaa. Työn ei tarvitse olla elämäntapa.


Työyhteisö ei tietenkään ole mikään demokratia, vaan siellä käyttää valtaansa yksin työnantaja tai hänen edustajansa. Lähiesimiehellä on työyhteisöön ja sen ilmapiiriin suuri vaikutus sekä hyvässä että pahassa. Valtaansa väärin käyttävä lähiesimies voi pilata paljonkin tai taitava lähiesimies vastaavasti innostaa työntekijöitään työssään ja parantaa ilmapiiriä ja elämänlaatua työpaikalla muutenkin. Huonon esimiehen edesottamuksiin on kenenkään vaikea puuttua varsinkin silloin, jos hänen esimiehensä on täysi lapanen.

Itse olen tilaisuuden tullen onnistunut vaihtamaan työtehtäviä ja työyhteisöä. Vapaa-ajalla ei tarvitse enää miettiä mitään työhön liittyviä asioita eikä antaa keskeneräisten asioiden vaivata. Takaisin vanhaan en todellakaan vaihtaisi. Olen myös saanut opiskella ihan muuta opintovapaalla ja järjestellä työaikaani. Vaikka työnantaja on sama, tuntuu kuin tekisin töitä nyt ihan eri planeetalla.

Alla on linkki Työterveyslaitoksen tiedotteeseen.
https://www.ttl.fi/tyoterveyslaitos-vetoaa-tyopaikkoihin-keinot-mielenterveysongelmien-ehkaisemiseksi-on-saatava-kayttoon/

Alla on linkki Ylen artikkeliin luovista harrastuksista, jotka voivat parantaa jaksamista.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/25/luovat-harrastukset-parantavat-terveyttasi-tassa-nelja-lajia-joista-jokaine

Alla linkki Me Naiset -lehden työuupumusta käsittelevään artikkeliin
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/tyo-ja-raha/laura-teki-toita-kellon-ympari-susanna-taas-piti-kaikki

Tässä alkuperäinen yleisönosastokirjoitus, johon Jyrki Joensuu viittasi.




Mitä mieltä olet esillä olevasta asiasta? Kirjoita allaolevaan kommenttikenttään. Kiitos etukäteen!

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat/ESS 23.11.2019 ja 19.11.2019
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.



tiistai 17. joulukuuta 2019

Eka kerta



Päätän lähteä kokeilemaan itselleni uutta juttua. Äänikirjaa. Valitsen kuuntelukumppaniksi BookBeatin, ihan sattumanvaraisesti. Palvelun lataaminen on helppoa. Kuukauden maksuton kokeiluaikakin keltanokalle. Reilua!

Facebook on jo pidempään tyrkyttänyt mainoksissaan Olga Kokon esikoisteosta, Munametsää. Kansikin näyttää sienestäjälle jotenkin tutulta, joten poimin kirjan ensimmäisenä kuuntelukoriini. Lataan sen kuunneltavaksi myös offlinessa, koska se tuntuu jotenkin järkevältä. No niin!

Ensimmäinen kuuntelu käynnistyy aamutuimaan koiralenkillä. Vähän jännittääkin, niinkuin eka kerta missä tahansa asiassa. Eikö mitä, pyöräytetään homma käyntiin. Painan Play-nappia. Nyt se alkaa.

Miellyttävä nuorehko naisääni aloittaa. Nyt pitää keskittyä. Valitsen lenkilleni sellaisen reitin, jossa harvoin tulee ketään koirakavereita vastaan. No, niin. Kuuntele nyt.

Kuuntelen. Mutten osaa keskittyä. Aamulenkit ovat aina olleet pohtimispaikkoja. Kävellessä tulee käytyä läpi yhtä sun toista. Mitenkäs tämä nyt näin on vaikeata.

Keskittymisyritykseni palkitaan pikkuhiljaa ja alan päästä jyvälle kirjan päähenkilön Linnean elämänkatsomuksesta ja seikkailuista munametsässä korinsa kanssa. Suorasukainen sinkkunainen puhuu roisisti, mutta hauskasti. Sutkautukset pyörivät vain yhden asian ympärillä. Tai no, kahden. Pistorasian ja töpselin, jos sallitte kiertoilmauksen.

Oivia oivalluksia ja uusia sanoituksia tutuille jutuille. Melkoista tykitystä juuri sieltä ja syvältä.
Sigmund Freud psykoanalysoisi todennäköisesti, että Linnealla on peniskateus. Joko niin, että hän tahtoisi sen itselleen tai että tahtoisi sitä itselleen. Jälkimmäinen lienee totuus.

Kliseisesti totean, että jos Linnea olisi mies, nämä tarinat olisivat ”hyvän jätkän juttuja”, mutta en sano. Sanon vain, että kun maailma on vapautunut monenlaisen häpeän taakasta, tästäkin aiheesta voi kirjoittaa hauskasti. Revitellä siis ihan kunnolla.

Linnea hoitaa tarinassa työnsä miten kuten, rimaa hipoen, mutta mitä tapahtuu, kun hän saa kaikkien aikojen ideansa. Saako se niin sanotusta munaa alleen. Jää kuultavaksi.

Metsäretkistään ja niiden munatarjonnasta hän kirjoittaa tarinoita Toosaproosaa-nimiseen blogiin. Juttuja kirjoittaessaan Linnea on selkeästi omalla alueellaan. Sitoumista ja urautumista perhe-elämään pelkäävä Linnea ei todellakaan seurustele, tai no – kerran, melkein.

Tiesittekö muuten, että naisella on kolme silmää? Tuttu silmäpari päässä ja sitten se kolmas, jota naiset ovat alkaneet esitellä istuessaan jalat harallaan miesten tapaan. Tästäkö on kehkeytynyt sanonta, että hän katsoi pahalla silmällä – tiedä häntä.

En tiedä, johtuuko kirjan kuuntelemisen hankaluus siitä, että se on melkoista tykitystä, täynnä kielikuvia ja kielellistä jytinää. Sananväänteitä ja -käänteitä. Tahti on suorastaan hengästyttävä. Olisi ehkä pitänyt istua keinutuoliin ja tehdä vaikka käsitöitä samaan aikaan, jotta olisi voinut keskittyä tekstiin paremmin. Vai johtuuko hankaluus siitä, että omat ajatukset pyrkivät rutiininomaisesti pintaan lenkkeillessä, kuten aina on ollut tapana. Aukeaisiko kirja itselleni paremmin luettuna, kun voisi pakittaa taaksepäin sivun alkuun ja yrittää tulkita Linnean sutkautuksia omaan ymmärrykseen sopiviksi lukemalla tekstiä uudestaan riittävän monta kertaa.

Tämän kuuntelukokemuksen myötä en ole ihan heti lataamassa uutta kuuntelukirjaa. Se ei johdu kirjavalinnasta, vaan johtopäätöksestäni: kun luen, niin luen ja uppoudun kirjaan kunnolla. Silloin kun ei voi muuta tehdä. Ja ajatukset pidän pyörimässä lenkkeillessäni edelleen. Se tuntuu omimmalta.

Olga Kokon seuraavaa kirjaa ja sen aihevalintaa jää odottamaan avoimin korein. Vai miten sen nyt sanoisi :D

Kuva: BookBeat
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Kaiken rakkautesi voit antaa minulle



Yleisön pyynnöstä esittelemme karvaisimpia perheenjäseniämme.

Tämä ei ole tarina pohjattomasta rakkaudennälästä, henkisestä riippuvuudesta tai itsekkäästä rakkaudesta.

Tämä on tarina pyyteettömästä rakkaudesta. Pääosassa on tänään Haukkuli, jonka kennelnimi on postauksen otsikkona. Suomennettuna ja vähän muutettuna.

Haukkuli on tällä hetkellä kolmivuotias. Hän saapui meille USAn kansallispäivänä, kuten edellinenkin koiramme Peppi, valkoinen länsiylämaanterrieri (R.I.P), joka tuli saman päivänä 14 vuotta aikaisemmin. Heinäkuun neljäs päivä on siis jo perinteinen koiranperheeseentulopäivä, vaikka meillä tämä on vasta toinen koira. On sillä oikeakin kutsumanimi, mutta täällä blogissa kutsun sitä vain Haukkuliksi.

Haukkuli on australianterrieri ja syntynyt eräässä eteläsuomalaisessa kaupungissa. Sen alkuperäinen kutsumanimi syntymäkodissaan oli Juuli. Pentu oli perheen pienelle tyttärelle rakas. Kun menimme ensimmäistä kertaa pentua katsomaan, tytär oli lähtenyt siksi aikaa kotoaan pois kaverinsa luokse, kun oletti, että Juuli lähtee saman tien meidän matkaamme. Se oli sydäntäsärkevää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan teimme pari päivää myöhemmin uuden reissun Haukkulia hakemaan. Tytär sai pitää Juulin vielä hetken aikaa. Se sai uuden kutsumanimensä erään maailman kuuluisimman henkilön mukaan, jolla sattui olemaan merkkipäivä juuri niihin aikoihin, kun Haukkuli on syntynyt.

Tässä linkki aikaisempaan postaukseemme, joka liittyy yllä mainittuun henkilöön
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/06/vaihto-oppilasta-odotellessa.html


Päätös uuden koiran hankkimisesta syntyi kesäkuussa 2016 mökkilaiturilla Mikkelissä. Tästä mökistä ja siellä vietetystä viikosta tänä syksynä kirjoitin blogiin Mökkipäiväkirjan kuudessa "jaksossa". Liitän tähän tuon mökkilaiturin kuvan. Jos Haukkuli olisi uros, sen nimi olisi Pentti. Tähän on syynsä.

Parasta mitä Haukkuli tietää, ovat mamma, pallot ja imurointi sekä takkamakkara. Se rakastaa imuroimista yli kaiken. Haukkulin saa houkuteltua ulkoa sisälle kätevästi, kun sanoo sille, että "Mennään imuroimaan.” Se tietää milloin imuroidaan pikkuimurilla ja milloin isolla ja osaa mennä oikealle ovelle (kodinhoitohuone vai siivouskaappi) odottelemaan. Kaikki muutkin siivoushommat käy roskien lakaisusta ja lattioiden pyyhkimisestä vessan pesuun. Jos se vaan suinkin onnistuu luikahtamaan vessaan, kun harjaan pönttöä, se seuraa toimitusta hyvin tarkasti ja yrittää napata wc-harjaan kiinni.

Jokainen koiranomistaja tietää, miten ihanaa ja ylitsepursuavaa on koiran riemu, kun omistaja astuu ovesta sisään vaikka vaan lyhyemmältäkin reissulta, kaupasta tai muilta asioilta, työpäivästä puhumattakaan. Kukaan ihminen ei pysty sellaiseen iloon. Meilläkin heiluu koko koira, kun heiluva häntä heiluttaa koiraa. Koko turriainen kiemurtelee lattialla onnesta sekaisin tai pyörii karusellina oman vaakasuoran akselinsa ympäri moneen kertaan. Joskus iskee niin ankara hepuli, että täytyy juosta ympäri huushollia pää kuudentena jalkana. Siinä on sohvan selkänojatkin vain pieni hidaste ja välillä mennään nurin ja sivuliirtoa paljaalla laminaattilattialla.

Arkiaamuisin Isäntä lähtee töihinsä aina samaan aikaan ja yleensä minä olen silloin vielä peiton alla. Haukkulin kanssa ovat lähteneet aamutoimille noin tuntia ennen ja sulkeneet makkarin oven perässään. Joskus nukun, joskus en. Lähtiessään töihin Isäntä avaa makkarin oven. Vaikka olen peiton alla ollut koko ajan ihan hiljaa, Haukkuli tietää milloin nukun ja milloin valvon. Jos nukun, se varovasti hyppää sängyn jalkopäähän jatkamaan aamu-uniaan. Jos valvon, se hyppää vauhdilla suoraan ovesta sänkyyn ja tulee päälleni istumaan tai makaamaan. Haukkuli on tässä lähes erehtymätön. Joskus harvoin olen herännyt siihen, että koiruus kuorsaa jalkojeni päällä. Kuten esimerkiksi eräässä aikaisemmassa postauksessa kerron. Ohessa linkki
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/08/unelmien-erikoiset-talokaupat.html

Kun Isäntä on lämmittänyt takan ja on pellin sulkemisen aika, voi hyvin huudella Haukkulia ulkoa sisälle: "Tule laittamaan pelti kiinni." Koira on salamana paikalla auttamassa pellin sulkemisessa. Se kipittelee Isännän perässä kytkemään ilmastoinnin päälle samalla näykkien hänen housunlahkeitaan. Mukavinta sen mielestä pellin sulkemisessa on, kun lakaistaan lattialta roskat. Tästä on muodostunut varsinainen rituaali. Lopuksi vähän pureskellaan lattiaharjaa.

Kun auto pitää laittaa lämmitysjohdon päähän, Haukkuli kipittelee suoraan johdon luokse ja alkaa ilmoittaa, että ota tämä johto tästä. Jos ollaan jonnekin lähdössä autolla, sanon Haukkulille, että ”Mennään autolla” ja niin se yleensä jo tietää, kumman auton kyytiin kannattaa pyrkiä. Haukkuli on myös itse oppinut tavan istua olkkarin puolelle tietylle matolle odottamaan ruokaansa. Sitä ei ole sille koskaan yritettykään opettaa. Yhtäkkiä huomasimme, että se menee sinne istumaan, kun sille aletaan laittamaan ruoka-annosta. Se osaa kyllä ilmoittaa, jos on jo nälkä tai tarjoilu on muuten vaan hitaanpuoleista. Kun ruoka on valmista, se tulee kutsusta kupille.

Tämä rotu on älykäs ja se oppii äkkiä pomottamaan ihmisiään, jos ei pidä varaansa. EA hellämielisenä mammana on suuressa vaarassa joutua sen uhriksi, mutta onneksi Isäntä on pitänyt sille kovempaa komentoa. Sen kuulo ja tottelevaisuus ovat siitäkin huolimatta päässeet kehittymään lievästi valikoiviksi. Terrieri on terrieri. Muutaman kuukauden ikäisenä se kävi pentukurssin ja siitä jäi tassuun onneksi hyvät sosiaaliset taidot. Haukkuli ei yleensä ole rähinän aloittaja. Jos kaveri aloittaa, Haukkuli kommentoi takaisin, mutta ei aina. Se osaa kohdata ja ohittaa toiset koirat hyvin. Hyviä koirakavereita on lähimaastossa useita. Sitten on vähän huonompiakin. Eräät ovat kylän huonoimmin käyttäytyviä, toisten koirien päälle käyviä ja niitä kasvattava pariskunta on omasta mielestään erikoisen hyviä kasvattajia ja kouluttajia. Pitävät hurttiaan järjestyslain vastaisesti vapaana eivätkä kuitenkaan pysty niitä hallitsemaan. Huono yhtälö. Näiden häirikkökoirien isännälle saatiin naapurin rouvan kanssa pidettyä pientä puhuttelua sen jälkeen, kun yksi heidän koiristaan oli käynyt edellä mainitun naapurin pikkukoiran kimppuun. Puhuttelusta on aikaa muutama vuosi ja se taisi vähän korjata kaikista pahinta käytöstä. Silti vielä viime viikollakin tämä isäntä tahallaan tukki kulkureitin Haukkulilta ja minulta verenhimoisesti läähättävän ja murisevan noutajansa kanssa. Haukkuli ja muut pikkukoirat ovat jatkuvassa vaarassa varsinkin pimeän aikaan, kun ei voi olla yhtään varma mistä puskasta tämä musta läähättävä peto iskee kiinni.

Haukkuli osaa paljon hyödyllisiä käskyjä ja hauskoja temppujakin ja toteuttaa ne omintakeisella tyylillään. Luoksetuloa se ei vieläkään kunnolla hallitse. Siinä se toteuttaa sitä omaa valikoivaa tahtoaan, vaikka kuinka olisi namia tarjolla.

Onko luoksetulon oppimiseen jotain kätevää keinoa tai oikotietä? Muuta kuin harjoittelu, harjoittelu, harjoittelu? Kommentoi alla olevaan kommenttikenttään. Haukkuli kiittää kommenteistanne.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ohessa linkki Mökkipäiväkirjoihin, joissa Haukkulikin seikkailee
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/11/mokkipaivakirja-vol6-uusi.html

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.