keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Aika kerätä ja kylvää

 

Varjoliljan siemenet ovat valmiita syyskylvöön, kun siemenkota aukeaa.


Kerään joka syksy omasta puutarhasta talteen perennojen siemeniä. Välillä viskelen niitä puolihuolimattomasti sinne tänne puolivillille maapläntille. Sieltä nousee sitten seuraavana tai sitä keväänä yllätyksiä. Välillä perustan uusia perennapenkkejä ja kylvän siemenet säntillisesti pensaiden juurelle ja taimina istutettujen perennoiden väleihin.

Syyskylvöön kerätyt siemenet


Tänä syksynä keräsin keisarinkruunun itusilmuja sekä varjoliljan, illakon, kevätesikon, maariankellon, sormustinkukan, idänunikon, ruusunätkelmän ja ihan puolileikilläni syreenin siemeniä syyskylvöä varten.

Kasvilavasta oli jo aiemmin kerätty viimeinen sato salaatteja, tilliä ja rucolaa. Möyhin multaa ja lisäsin päällimmäiseksi hieman ihan uutta puutarhamultaa. En tiedä yhtään, onko tapa "oikea", mutta ainakin menetelmä toimii. Sitten vain siemenet multaan. Suurimmat siemenistä painoin sormenpäällä noin parin sentin syvyyteen ja multaa päälle. Pikkuruiset idänunikon, sormustinkukan ja maariankellon siemenet painelin kevyesti kiinni pintamultaan. Ja sillä selvä ja onnea vaan uuteen kasvunalkuun. Toivotaan suojaavaa lumipeittoa päälle ja keväällä nähdään mitä lavasta nousee. Ei ole niin kauhea menetys, jos jotkin siemenistä eivät idä, mutta suuri riemu kaikista niistä taimien aluista, jotka keväällä nostavat sirkkalehtensä kohti aurinkoa. Taimet pääsevät sitten kevään mittaan uusiin koteihinsa eli kuka minnekin pitkin pihamaan uusia ja entisiä perennapenkkejä.


Kasvilava valmiina syyskylvöä varten.



Kevätesikko


Pihasyreeni


Idänunikko


Idänunikko


Idänunikko


Sormustinkukka



Sormustinkukka



Varjolilja



Varjolilja


Varjolilja


Maariankello


Maariankello


Ruusunätkelmä


Ruusunätkelmä


Illakko


Idänunikko


Idänunikko


Keisarinkruunu eli ruskolilja


Idänunikko


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

12 kommenttia:

  1. Kiitos postauksestasi. Minä en ole tiennyt, että perennojen simeniä voi kerätä ja kylvää. Otan tästä opiksi ja kokeilen niillä, joissa on vielä siemeniä. Kukkia ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Minäkin olen samaa mieltä - kukkia ei ole koskaan liikaa! Kun niitä on puutarhassa runsaasti, raaskii niitä napsia kukkakimppuihin. Kyllä varmasti löyty vielä kasveista siemenkotia, joissa on siemenet tallella - kokeile ihmeessä. Keväällä sitten ihmetellään ja ihastellaan 🌱🌱🌱

      Poista
  2. Sinä olet tehnyt syyskylvöt erittäin huolellisesti. Minä vain rusennan siemenkodat siihen kukan kasvupaikalle ja sitten "Herran haltuun". Keväisin yleensä saa harventaa liian tiheää taimistoa. Yhdyn tuohon Marjan kommentin loppuun. Kukkia ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Tässä lajissa on kaikki keinot sallittuja - ja parasta onkin, kun ei tarvitse näitä ottaa niin vakavasti. Rento meininki on parasta ⚘🌷🌼🌻

      Poista
  3. Hieno juttu näin saa uusia perennoja ihan ilmaiseksi. Minä olen monena vuonna tehnyt samaa mutta nyt en toivottavasti enää lisää kun on entisiä niin paljon. Aion ainoastaan jakaa perennoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      No sanos muuta - ilmaista vielä muun mukavan lisäksi. Perennsn taimet on keväällä hinnoissaan, joten tässä voi melkwin ruveta laskemaan mitä on itselleen "tienannut".
      Minäki päätin, että en osta nyt syksyllä mitään kasveja puutarhaan. No, tänään ostin kumminkin, kun eurolla sai 12 kukkasipulia.

      Poista
  4. Unikko on mun lemppari kukka, olen myös kerännyt siemeniä, ja tietenkin lupiinin siemeniä, joita aion laittaa isäni haudalle, sieltä eivät lupiinien vihaajat kisko ylös niitä, isäni haudalla Siilinjärvellä kun meistä ei kukaan käy, vain minä ja hyvin harvoin, ja hauta ei ole kirkon hoidossa, lupiinit on joka vuotisia,
    ruohon leikkaajakin kiertää sellaiset haudat jotka ei ole kirkon hoidossa, miks en voisi viedä kurtturuusun taimenkin.
    Kysyin kirkkoherran virastosta kuinka kauan hauta säilyy koskemattomana, niin vastattiin että 50 vuotta, siellähän ne lupiinit ja kurtturuusut kukkis sitten kun minuakaan ei enää ole.
    Muuten siskoni haudalla kasvoikin jo lupiinia, mutta sitten äidin kuoltua piti kaivaa viereen hauta, niin lupiinit hävisivät.
    Tää nyt oli tälläinen kommentti, heräsi nämä ajatukset noista siemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Minulla on ollut mielessä, että laittaisin haudoille monivuotisia kasveja. Esimerkiksi kuunliljoja. Jos ensi keväänä saisin aikaiseksi.
      Meillä on mökkipihalla kurtturuusu, joka nyt sitten pitäisi hävittää. Niinhän se sitten on tehtävä, jos laki määrää. Sanotaan, että kurtturiusu on kova leviämään - mutta meillä se on pysynyt ihan "paikallaan" eikä ole levinnyt mihinkään suuntaan.
      Unikot ovat minunkin lempikukkia - erityisesti idän- ja siperianunikot.

      Poista
  5. Minä niin rakastan talventöröttäjiä, että en ole kerännyt koskaan muista kuin krassin siemeniä. Akileijaa olen raaskinut ripotella pitkin ja poikin. Varjoliljat ovat erittäin upeita kuuraisina♥ Onpa teillä kaunis hyvin tummanpuunainen varjolilja.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Sama juttu - minä jätän talveksi monia kasveja törröttämään. Siemenkodat ovat tosi kauniita, kun vielä saavat lumipipot päähänsä.
      Minustakin tuo tummanpunainen varjolilja on tosi upea. Toivottavasti lähtevät nyt kylvetyt varjoliljojen siemenet itämään. Varjoliljojen kanssa vaan saa odottaa useamman vuoden ennenkuin uudet kasvit kukkivat.

      Poista
  6. Nyt tuli kesä ikävä😍 kun ihastelin upeita kukkakuviasi. Ihanasti kaikki ovat kukkineet.Kukat ovat kyllä niin piristäviä silmäniloja,ja kätsyä kerätä siemenet talteen..niin saa jatkettua kukkien elämää. Minäkin keräsin muutamista talteen ja sitten teen myös että roiskis johonkin penkkiin ja odotan mitä sieltä nousee taas🌼
    Kivoja syyspuuhia sinulle ja mukavaa loppuviikkoa🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos komnentistasi!
      Mukavaa kuulla, että sinullakin on ollut samat siemenpuuhat omassa puutarhassasi 😊 Keväällä sitten jännätään, mitä sieltä mullasta lähtee nousemaan.
      Itsellekin tuli kova kesäikävä, kun valikoin noita kuvia postaukseen. Mutta onneksi juuri nyt on kaunis ruska - ja täten luonnossa taas esillä väriloistoa.
      Hyvää viikonloppua 🍁🌼🌻🍁🌼

      Poista

Kiitos kommentistasi!