Eka kerta

Päätän lähteä kokeilemaan itselleni uutta juttua. Äänikirjaa. Valitsen kuuntelukumppaniksi BookBeatin, ihan sattumanvaraisesti. Palvelun lataaminen on helppoa. Kuukauden maksuton kokeiluaikakin keltanokalle. Reilua!

Facebook on jo pidempään tyrkyttänyt mainoksissaan Olga Kokon esikoisteosta, Munametsää. Kansikin näyttää sienestäjälle jotenkin tutulta, joten poimin kirjan ensimmäisenä kuuntelukoriini. Lataan sen kuunneltavaksi myös offlinessa, koska se tuntuu jotenkin järkevältä. No niin!

Ensimmäinen kuuntelu käynnistyy aamutuimaan koiralenkillä. Vähän jännittääkin, niinkuin eka kerta missä tahansa asiassa. Eikö mitä, pyöräytetään homma käyntiin. Painan Play-nappia. Nyt se alkaa.

Miellyttävä nuorehko naisääni aloittaa. Nyt pitää keskittyä. Valitsen lenkilleni sellaisen reitin, jossa harvoin tulee ketään koirakavereita vastaan. No, niin. Kuuntele nyt.

Kuuntelen. Mutten osaa keskittyä. Aamulenkit ovat aina olleet pohtimispaikkoja. Kävellessä tulee käytyä läpi yhtä sun toista. Mitenkäs tämä nyt näin on vaikeata.

Keskittymisyritykseni palkitaan pikkuhiljaa ja alan päästä jyvälle kirjan päähenkilön Linnean elämänkatsomuksesta ja seikkailuista munametsässä korinsa kanssa. Suorasukainen sinkkunainen puhuu roisisti, mutta hauskasti. Sutkautukset pyörivät vain yhden asian ympärillä. Tai no, kahden. Pistorasian ja töpselin, jos sallitte kiertoilmauksen.

Oivia oivalluksia ja uusia sanoituksia tutuille jutuille. Melkoista tykitystä juuri sieltä ja syvältä.

Sigmund Freud psykoanalysoisi todennäköisesti, että Linnealla on peniskateus. Joko niin, että hän tahtoisi sen itselleen tai että tahtoisi sitä itselleen. Jälkimmäinen lienee totuus.

Kliseisesti totean, että jos Linnea olisi mies, nämä tarinat olisivat ”hyvän jätkän juttuja”, mutta en sano. Sanon vain, että kun maailma on vapautunut monenlaisen häpeän taakasta, tästäkin aiheesta voi kirjoittaa hauskasti. Revitellä siis ihan kunnolla.

Linnea hoitaa tarinassa työnsä miten kuten, rimaa hipoen, mutta mitä tapahtuu, kun hän saa kaikkien aikojen ideansa. Saako se niin sanotusta munaa alleen. Jää kuultavaksi.

Metsäretkistään ja niiden munatarjonnasta hän kirjoittaa tarinoita Toosaproosaa-nimiseen blogiin. Juttuja kirjoittaessaan Linnea on selkeästi omalla alueellaan. Sitoumista ja urautumista perhe-elämään pelkäävä Linnea ei todellakaan seurustele, tai no – kerran, melkein.

Tiesittekö muuten, että naisella on kolme silmää? Tuttu silmäpari päässä ja sitten se kolmas, jota naiset ovat alkaneet esitellä istuessaan jalat harallaan miesten tapaan. Tästäkö on kehkeytynyt sanonta, että hän katsoi pahalla silmällä – tiedä häntä.

En tiedä, johtuuko kirjan kuuntelemisen hankaluus siitä, että se on melkoista tykitystä, täynnä kielikuvia ja kielellistä jytinää. Sananväänteitä ja -käänteitä. Tahti on suorastaan hengästyttävä. Olisi ehkä pitänyt istua keinutuoliin ja tehdä vaikka käsitöitä samaan aikaan, jotta olisi voinut keskittyä tekstiin paremmin. Vai johtuuko hankaluus siitä, että omat ajatukset pyrkivät rutiininomaisesti pintaan lenkkeillessä, kuten aina on ollut tapana. Aukeaisiko kirja itselleni paremmin luettuna, kun voisi pakittaa taaksepäin sivun alkuun ja yrittää tulkita Linnean sutkautuksia omaan ymmärrykseen sopiviksi lukemalla tekstiä uudestaan riittävän monta kertaa.

Tämän kuuntelukokemuksen myötä en ole ihan heti lataamassa uutta kuuntelukirjaa. Se ei johdu kirjavalinnasta, vaan johtopäätöksestäni: kun luen, niin luen ja uppoudun kirjaan kunnolla. Silloin kun ei voi muuta tehdä. Ja ajatukset pidän pyörimässä lenkkeillessäni edelleen. Se tuntuu omimmalta.

Olga Kokon seuraavaa kirjaa ja sen aihevalintaa jää odottamaan avoimin korein. Vai miten sen nyt sanoisi :D

Kuva: BookBeat
Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.