Näytetään tekstit, joissa on tunniste miten pakastetaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miten pakastetaan. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. elokuuta 2026

Marjastus vaatii lihaksia



Kuva: Maaseudun Tulevaisuus

Kävimme Isännän kanssa metsävadelmia poimimassa. Olimme metsässä noin kahden ja puolen tunnin ajan. Automatka tapahtumapaikalle vei aikaa vajaan tunnin verran suuntaansa.

Olimme varustautuneet normaalin vaatetuksen lisäksi janojuomilla, proteiinipatukoilla, kumisaappailla, päähineillä ja selkärepuilla. Repuissa meillä oli riittävä määrä tukevia pakastusrasioita kansineen.

Ilman lämpötila oli noin 14 astetta ja sää pilvipoutainen. 

En ole vuosiin käynyt marjametsässä enkä mitään muutakaan itse poimimassa, paitsi vähän sieniä parina syksynä lähimaastossa.

Fyysinen kunto on varmaan päässyt rapistumaan pahasti tai sitten ”marjanpoimintalihakset” eivät ole koskaan tarvitsemaansa treeniä saaneetkaan. 

Täytyy sanoa, että kyllä oli raskasta hommaa! Tuli ihan hiki viileästä säästä huolimatta ja koko kroppaa pakotti ja väsytti, kun lopulta päätimme poistua paikalta. 

Vadelmathan kasvaa aina/usein metsähakkuualueilla. Tältäkin alueelta oli tehty metsänhakkuu neljä vuotta sitten. Ja tavan mukaan alue oli täynnä kuoppaa, kantoa, kiveä, juurakkoa ynnä muuta ryteikköä. Sai tosi tarkkaan katsoa eteensä, mihin astui. 

Kun löysi hyvän ”apajan”, oli seuraavaksi etsittävä sopivan tasainen alusta, mihin asetteli itsensä seisomaan, että ylettyi poimimaan. Siinä sai kuitenkin tehdä töitä, että tasapaino säilyi ja ettei poiminta-astia kaatunut johonkin rytökasaan. Ilmankos se oli niin rasittavaa.

Saalis oli kuitenkin melko hyvä, n. 4-5 litraa. Ja purkit suoraan pakastimeen, ei tarvinnut enää erikseen käyttää aikaa niiden perkaamisen. 

Ensi kerralla en kyllä kuljeta koko purkkiarsenaalia ja kerättyjä marjoja mukanani selkärepussa. Hankin pienen ämpärin, 1-3 litraisen, jonka laitan jollain nauhalla roikkumaan kaulaani. Ja kun saalista alkaa olla painoksi asti, käyn tyhjentämässä astian rasioihin ja reppuun, jonka jemmaan johonkin sopivaan paikkaan, josta sen löydän. Esimerkiksi kuusen tai muun isomman puun juurelle.

Tekstin kopioiminen tai muu käyttö ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.

Ei kaupallista yhteistyötä.