maanantai 19. syyskuuta 2022

Puurohullu

 


Eppu Normaalia mukaillen: " 🎼 Musta on tullu puurohullu 🎵🎶" Siinä missä tuossa biisissä laulajaa ajaa kuntosalille piukempien pakaroiden toive, häämöttää itselläni mielessä paremmat kolesterolitasot. No niin, ja myönnettäköön, myös painon pudotus.

Muutama viikko sitten tämä puurohuuma alkoi. Kirjoittelinkin siitä silloin postauksen: Puuroa kehiin eli kitusiin.

Kolmatta viikkoa jo olemme Ukon kanssa syöneet kaurapuuroa lähes päivittäin eikä yhtään vielä kyllästytä. Eli emme ole vaihtaneet puuron kauraa muihin viljoihin. Kauraahan muutenkin nyt kehutaan ja suositellaan. Ihania uusia kauraleipätuotteitakin on tarjolla vaikka kuinka ja vielä lähellä tuotettujakin.

Uko suosii puurossaan pientä nokaretta Beceliä, minä pidän enemmän marjoista sellaisenaan tai hilloista. Viikko sitten, kun valmistin gluteenittoman kakun ristiäisiin, käytin siihen täytteeksi kuningashilloa. Se pitää sisällään mustikkaa, vadelmaa ja mansikkaa. Ja on kuulkaas melkoista herkkua 😋 Sitä jäi hieman yli kakkupuuhista ja lätkäisin eräänä päivänä sitä lusikallisen puuroon. Sitähän piti sitten melkein siltä istumalta hakea lisää. Niin hyvältä se maistuu puuron kanssa! Kokeilkaa vaikka! Voin vain kuvitella, miten ihanaa tuo hillo on myös esimerkiksi mannapuuron kanssa. Tai lettujen. Tai vaniljajäätelön.


Mikä on sinun lempipuuroasi ja minkä kanssa syöt sitä?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Kaurapuuro ja itsetehty mustaherukkahillo~ jo vain lähtee päivä käyntiin👍😋

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi!
    No ihan varmasti lähtee tuolla setillä! 😋

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!