Kauneimmat haukkuni

 

Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni
Runoja koirille & koirien ystäville

 

Anna-Mari Kaskinen on kirjailija, runoilija ja sanoittaja. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä säveltäjä Pekka Simojoen kanssa ja yhteistyön tuloksena on syntynyt lukuisa määrä hengellisiä lauluja ja virsiä. Hänen runokirjojaan ovat kuvittaneet useat eri nimekkäät kuvittajat. Tänään hoksasin, että hän on nuoren muusikon Elias Kaskisen äiti.

Minä tunnistan Kaskisen runot loppusoinnuistaan ja hyväntahtoisesta sisällöstään, ehkä hieman naiveista teemoistaan ja ilmaisutavastaan, ja nämä ovat pelkkää kiitosta ja plussaa. Hän runoilee ja sanailee sellaisista asioista, jotka yhdistää helposti huolettomaan lapsuuteen, sen iloihin ja haikeaan surumielisyyteen, loputtoman kesän tunteeseen, vaikka käsittelyssä olisi surullisiakin aiheita.

Ilahduin, kun huomasin tuoreen runoteoksen, jossa aiheena ovat koirat. Tuttua Kaskista. Lempeitä oivalluksia koirien elämästä ja koirien ja ihmisten välisistä suhteista ja kanssakäymisestä. Koiraihmisenä tunnistan runoista kuinka koiran kanssa voi löytyä inhimillinen yhteys. Koira osaa lukea ihmistä siinä missä ihminen koiraa. Koira taitaa tässä kuitenkin viedä voiton.

Ilahduttava runokokoelma ihmisen parhaasta ystävästä. Kirjan kansikuva on lempeän houkutteleva ja olisin toivonut kirjan sivuille lisää näitä yksikertaisella viivalla aikaansaatuja ilmeikkäitä koirakuvia.

Innostuin itsekin tarttumaan kynään ja piirustamaan neljä omaa maailman kauneinta haukkuamme. Ne ovat kaikki olleet yhtä rakkaita. Jokainen omanlaisensa ja jokainen on jättänyt isot tassunjäljet meidän kaikkien perheenjäsenten sydämiin. Nuuskija tietysti kuuluu edelleen laumaamme. Runoilin kaikista pojistamme pienet tarinat.

Kullanmuru

Kullanmuru peloton,

ahmattimme mahdoton.

Ukolta vei eväsleivän,

kerran maistoi kynttilää.

Koira kullanruskea,

melkein uhkarohkea.

Laiturilta hyppäsi

ja pohjaan asti sukelsi.

 

Nallukka

Nallukka niin lempeä,

ei voinut edes empiä,

kun se viereen tunki,

kainolokuoppaan asti pönki,

koko kuontalon mitalla, 

vaikka millä hinnalla.

Siinä tahtoi tuhista,

poski vasten poskea.

Sohvaperuna

Jos koira saisi valita,

tahtois sohvan vallata.

Vain ruokakupin kolina, 

sai herran alas sohvalta.

Kun kupin taasen tyhjäks sai,

veti sohva puoleensa heti kai.

Tytöt sentään kiinnosti,

mut vain hetkeks mieli virkosi,

kun sohva taas luokseen houkutteli.

Nuuskija

Nuuskija on mainio,

vekkuli ja viisaskin.

Tietää tavat tuvan,

saako kiellon vaiko luvan.

Tahtoo mukaan joka paikkaan,

osallistuu joka matkaan.

Kääntää maasta kivet, kannot,

nuuskii rupisammakotkin.

Muistaa kyllä, miltä maistuu,

koipi sammakon.

Tällainen nuhjuinen runolappunen on seurannut kodista toiseen. Olen kirjoittanut sen muistiin joskus 1980-luvulla ja se on löytynyt joka kodista teipattuna keittiön kaapin oven sisäpuolelta. En pääse koskaan lukemisen loppuun ilman, että silmäni kostuvat. Tämä runo on niin totta.

 

MILLAISTA OLISI ELÄMÄ ILMAN KOIRAA?

Rauhallisempaa, hiljaisempaa, siistimpää, helpompaa, puhtaampaa, halvempaa, vaivattomampaa, vaarattomampaa, karvattomampaa, aamu-unisempaa, vapaampaa, huolettomampaa,

mutta paljon tyhjempää olisi elämä ilman koiria

kuratassuja

huiskivia häntiä

nauravia nassuja.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.