torstai 15. joulukuuta 2022

Tämä päivä - tartu hetkeen


Miten se nyt menikään?

Eilistä ei voi muuttaa, huomisesta ei vielä tiedä. Elä siis tätä päivää. Carpe diem. Poimi päivä. Tartu hetkeen. Tartu tähän hetkeen. 

Niin usein havahdun siihen, että jauhan mielessäni menneitä, tehtyjä ja tekemättömiä. Suunnittelen, pelkään, odotan, jännitän tulevia. Tämän päivän energiat eivät kulu tähän päivään, vaan niihin asioihin joihin ei voi paljon tai yhtään vaikuttaa. Enää eikä vielä.

Luin Matt Haigin fiktiivisen kirjan Kuinka aika pysäytetään, joka oli mielestäni mahdottoman hyvä. Pidin tästä kirjasta ja yleensäkin niistä kirjoista kovasti, jotka luettuani jään pohtimaan kirjasta mieleeni nousseita ajatuksia, mitä milloinkin. Tämän kirjan innoittamana ryhdyin miettimään tätä näennäisesti kiihtyvää ajan kulkua. Kuinka aika tuntuu nykyään kuluvan aina vain nopeammin. Päivät, viikot, kuukaudet, vuodet juoksevat kuin maantiekiitäjät kojoottia karkuun. 

Ajan "pysäyttäminen" on mahdollista vain elämällä tässä hetkessä. Se oli tämän kirjan antama oivallus. Vanha tuttu juttu, mutta aina ajankohtainen.

Miten ajan ja oman elämään keskittymisen voisi pysäyttää kuluvaan päivään. Tietysti on asioita, joita täytyy suunnitella tulevaisuutta silmällä pitäen. Mutta että katse ja läsnäolo kohdistuisivat pääosin käsillä olevaan päivään, hieman tulevaisuuteen, mahdollisimman vähän tai ei lainkaan menneisiin, varsinkin tekemättä jääneisiin asioihin, sanottuihin sanoihin.

Kuka osaa antaa viisaita ohjeita?


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

4 kommenttia:

  1. Kunpa osaisikin elää enemmän tässä päivässä, mutta mahdottomalta se tuntuu, ainakin tällaiselle kuin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Niin se tuntuu olevan vaikeaa minullekin. Mutta yritän kuitenkin, esim. vähentää puhelimen räpläämistä.

      Poista
  2. Hyvä postaus ja olen huomannut itsekin pohtivani samoja asioita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tämä aika, kun on niin paljon kaikkea ja tuntuu olevan koko ajan kiire, on hirveän vaikeaa pysähtyä ja keskittyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!