Sankarikoirat

 

Sankarikoira Koda

Kennelliitto palkitsee vuosittain useita koiria, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet yhden tai useamman ihmishengen pelastamiseen. Tänä vuonna palkittuja sankarikoiria on 22 ja lisäksi 21 koiraa sai kunniamaininnan. Noin puolet näistä koirista sai palkinnon eksyneiden löytämisestä. Palkituista koirista seitsemän pelasti ihmisen tai ihmisiä tulipalosta. Näiden lisäksi koirat hakivat apua sairauskohtauksen saaneille ihmisille.

Sankarikoiran arvonimen on voinut Suomessa saada vuodesta 1997 alkaen. Sankaruutta pitää hakea ja kaikkien palkittujen tarinat ovat luettavissa Kennelliiton sivuilla. Palkittava koira voi olla rotu- tai monirotuinen koira. Listaa selatessani huomaan, että todella monia rotuja löytyy edustettuna, mutta ainakin sankarilabradorinnoutajia löytyy useimmilta vuosilta kuten myös erilaisia paimenkoiria.

Lue tarinoita täältä:

Palkitut sankarikoirat

Kyseessä ovat useimmiten ihan tavalliset koirat, joita ei ole koulutettu pelastustehtäviin. Ne vain toimivat oikein juuri oikealla hetkellä. Ihmeellistä ja inhimilliseltä vaikuttavaa. 

Koira, joka elää ihmisen toverina, osoittaa monin tavoin kiintymystä, myös kaipausta ja ikävää joutuessaan erilleen omasta ihmisestään ja ihmislaumastaan. Tämän lisäksi sen vaistot ohjaavat myös auttamaan ihmistä hädän hetkellä.

Moni ihmisen hengissä pitävä sankarikoira jää ilman palkintoa eikä palkinto olekaan aina se ratkaisevin juttu, vaan ihmisen ja koiran välinen yhteys. Koiraihmisenä tiedän, että juuri mikään ei ole lohduttavampaa kuin painaa päänsä koiraystävän selkää vasten ja työntää sormet syvälle turkkiin ja tuntea käsiensä alla ehdotonta rakkautta sykkivä sydän. Kuinka monen yksinäisen ainoa ystävä on koira, tai muukin lemmikki. Kuinka moni olisi jäänyt lojumaan sängyn pohjalle sen sijaan, että koira vie päivittäin ylös, ulos ja lenkille tapaamaan toisia ihmis- ja koirakavereita. 

Sankariainesta on joka ikisessä koiraystävässä! Tämä ajatus tuli mieleeni tämän sankarikoirajutun ja Nuuskijan kuoleman jälkeen, kun Kuopus muutama päivä otti asian puheeksi. Koko hänen elämänsä ajan perheessämme on ollut koira. Nyt, hänen ollessaan kohta 20-vuotias, hän elää ensimmäistä kertaa koirattomassa kodissa.

"Miten tyhjää ja surkeaa on tulla tyhjään kotiin!", hän totesi, jonka jälkeen aloimme jutella yhdessä asiasta. On tosiaankin ihan eri asia tulla kotiin, kun täällä on joku odottamassa. Kuopus muisteli, kuinka hän pienenä odotti koulun ja iltapäiväkerhon jälkeen kotiin pääsyä, kun tiesi Nuuskijan odottavan. Asia oli hänelle ja meille kaikille tuttu ja jokapäiväinen, jonka arvosta osan ymmärtää taas vasta, kun sen on menettänyt. Nimittäin, vaikka Kuopus kasvoi isommaksi, hänestä oli aina yhtä ihanaa tulla kotiin Nuuskijan tervetulleeksi toivottamana. Hän kun suurimmaksi osaksi, perheen nuorimpana, tuli ensimmäisenä kotiin ennen muuta perhettä.

Nuuskija ei pelastanut henkiä, mutta se säästi Kuopuksen päivittäisiltä yksinoloilta ja mahdollisesti monelta pelolta. Se kohotti meidän kaikkien kuntoa, kun se keskikokoisena koirana vaati päivittäin parin tunnin lenkitykset. Se vei meitä sellaisille lenkkipoluille, joihin emme ehkä muuten olisi tulleet lähteneeksi. Sadepäivinä olisimme jääneet vetämään lonkkaa sen sijaan, että Nuuskijan kanssa oli lähdettävä lenkille kelistä riippumatta. Nuuskija kun kuului siihen koirarotuun, joka ei vettä pelkää, vaan se nautti lenkeistä aina yhtä paljon kelistä riippumatta. Nuuskijan kautta saimme kaikki uusia, samanhenkisiä ystäviä - kuten aiempienkin koiriemme avulla. Vanhimmat koiraihmisystävät ovat 1980-luvulta.

Uskallan väittää, että jokainen koiran omistava antaisi omalleen koiralleen palkinnon kaikesta siitä hyvästä, mitä ne meille antavat. Henkiä pelastavat Sankarikoirat ovat ehkä omaa luokkaansa, mutta monen kotona asuu Arjen sankarikoira.

Arjen sankarikoira Nuuskija

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Apu nro 47 (11.11.2021)

Lähteet: Apu nro 47 (11.11.2021), www.kennelliitto.fi

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.