keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Parasta herkkua kotimaisista omenista!




Nyt kun kotimaisen omenan sesonki on parhaimmillaan, kannattaa hyödyntää se ja nauttia. Kotimaiset omenat päihittävät ulkomaiset kaikessa muussa paitsi hinnassa, jos omenat joutuu ostamaan. Ainakin maku, hiilijalanjälki, tuoreus, lajien runsaus ja säilöntäaineettomuus ovat paremmalla tasolla ulkomaisiin omeniin nähden.

Kolmas gluteeniton kaura-omenapaistos tänä syksynä Erikoisen Asiantuntijan koekeittiössä meni uuniin juuri äsken (tätä kirjoittaessa 20.9. klo 12.05). Ohessa ohje, joka on julkaistu blogissamme lähes päivälleen vuosi sitten. Kasvimargariinilla tästä saa vielä vegaanisenkin. Ihan puhtaasti lähiruokaa tästä ei saa tumman sokerin ja mantelin vuoksi, mutta kokkihan voi aina soveltaa ja kokeilla ohjetta, "tuunata", miten haluaa.

10kpl isoja happamia (kotimaisia) omenoita
6dl (gluteenittomia) kotimaisia kaurahiutaleita
200g voita (tai kasvimargariinia) sulatettuna
2dl mantelirouhetta (tai -lastuja)
4dl ruokokidesokeria (osan voi vaihtaa fariinisokeriin)
1rkl vanilliinisokeria
1rkl kanelia

Poista omenoista siemenkodat. Voit kuoria ne tai jättää kuorimatta. Pilko omenat isoiksi lohkoiksi tai kuutioiksi.

Sulata voi mikrossa ja sekoita siihen kuivat aineet samassa astiassa. (Näin voita ei mene yhtään hukkaan.) 

Lado omenanpaloja ja kauraseosta voideltuun isoon uunivuokaan vuorotellen kahteen kerrokseen, jätä vähän kauraseosta pinnalle. (Allaolevassa kuvassa on kauraseosta pinnalla vähäistä enemmän.) 

Paista uunissa 175 asteessa puolisen tuntia - kolme varttia. Kaurahiutaleet imaisevat omenista paistettaessa irtoavan nesteen. Mantelilastut tai -jauhe käyvät tietenkin myös, mutta rouheesta tulee parempi suutuntuma.

Anna jäähtyä haaleaksi ja ahmi/tarjoa vaniljakastikkeen kanssa tai ilman. Ainoa asia, missä tämän voi pistää pilalle, on laittaa liikaa sokeria. Ole tarkkana sokeria mitatessa. Mieluummin vähän vähemmän kuin ohjeessa. EAn mielestä pelkällä ruokosokerilla tulee parempaa (ei fariinisokeria). Tästä riittää isollekin sakille. Tämä on niin hyvää, että se voi saada miehen kyyneliin. Myös sielu, makuhermot ja vatsa "huutavat hoosiannaa". 



Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvat: Pixabay 

Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Reseptiä saa jakaa ja käyttää ja se on erittäin suositeltavaakin.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.





tiistai 29. syyskuuta 2020

Englanti vs. kiina



Melkein sihen asti, kun Aku Ankka saapui Suomeen 1950-luvulla, opiskelivat suomalaiset nuoret oppikoulussa saksaa ja ruotsia. Sotien jälkeen englanti oli jo tullut oppiaineeksi, mutta vasta pikkuhiljaa englannin suosio nousi. Elviksen maailmansuosion alkaessa 1950-luvulla, oli kuitenkin laulun sanojen mukana jo paljon helpompi hyräillä ja varsinkin ymmärtää niiden sydämiä särkevä rakkaudellinen sanoma Suomeenkin saapunutta uutuusjuoma Coca-Colaa litkien. Englanti oli saapunut Suomeen oppiaineena, mutta myös erilaisten tuotemerkkien muodossa.

Tuosta alkaen on englanti ujuttautunut oman kielemme lomaan. Useimmat opiskelevat englantia pitkänä kielenä ja katukuvammekin on muuttunut kielellisesti aina vain englantilaisempaan suuntaan. Tuotemerkkejä lanseerataan englanninkielisinä. Koska näin tehden se antaa alitajuisen kuvan paremmasta tuotteesta. Englannin kieli on tehnyt vallankaappauksen ajatuksissamme ja kulttuurissamme.

Englannista puhutaan usein maailmankielenä. Maailmassa on tällä hetkellä 7,8 miljardia ihmistä, joista noin 1,2 miljardia puhuu englantia. Maailmassa on siis yli 6,5 miljardia ihmistä, jotka eivät puhu englantia. Näistä 1,12 miljardia puhuu mandariinikiinaa. Melkein yhtä moni siis puhuu kiinaa kuin englantia.

Kiinan kielen asema on vahvistumassa. On ennusteita, joissa arvioidaan että kiinan kieli voisi nousta valta-asemaa pitävän englannin rinnalle tai sen yli. Olisiko siis viisautta vaihtaa ruotsin opiskelu kiinan opiskeluun.

Voisiko kiinan kieli koskaan taipua siihen, mitä englanti on tehnyt rantautuessaan osaksi puhekieltämme, mainontaa, kulttuuria. Ainakin siihen on hyvin pitkä matka, jos se edes koskaan tulisi onnistumaan. 

On vaikea kuvitella tapailevansa kiinan kielisen laulun sanoja korvakuulolta tai nähdä katukuvassa kiinankielisiä mainontaan liittyviä tuotemerkkejä tai iskulauseita.

Kiinan hallintotavan pitäisi luultavasti muuttua demokraattisempaan suuntaan, jotta se mahdollistaisi brändien ja mielikuvamarkkinoiden syntymisen. Kulttuurin syntyminen tuotteen ympärille vaatii luovaa ajattelutapaa, johon Kiinassa ei ole välttämättä mahdollisuuksia. Kiinalaisten huipputuotteiden ja -osaamisen brändääminen Applen, Adidaksen, Coca-Colan, Teslan, Niken kaltaisten mielikuvia tuottavien merkkien tasolle vaatisi jotain sellaista Kiinassa, jota ei ole siellä olemassa.

Kiinan kielen leviämistä maailmankieleksi englannin tapaan joudumme siis odottamaan, vaikka kiinaa puhuvia onkin yhtä paljon kuin englantia jorisevia. Ja omalta osaltani sanon, että jääköön odotukseksi. "Ei varmasti tule kiinasta pääkieli" toteaa HS:n artikkelissa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi. Kiitos, Janne!

Sen sijaan pitäisi vahvistaa suomen kielen asemaa. Vaikka maailma muuttuu, oma kieli on se, jolla voi selvimmin käsitellä ja ilmaista tunteitaan. Se yhdistää kansakuntaa ja luo parhaan alustan kulttuurille, tarinoille, muistille ja muistoille.



Lähde: HS Viikko 38/2020, julk.18.09.2020, artikkeli "Englannin kielen valta kontrolloi ajattelua", kirj. Sonja Parkkinen ja Elsa Osipova


Kuva: Pixabay


Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 28. syyskuuta 2020

Kaikkien aikojen lammaskaali, porvariversio


Nyt viimeistään on kaaliruokien sesonki. Saatavilla oleva kaali ei ole enää varhaiskaalia ja niin ollen se tarvitsee selvästi pidemmän kypsennysajan.

Yksi Erikoisen Asiantuntijan mieleisimpiä ruoka-aineita ovat kaali (edullinen, ravitseva ja kuitupitoinen) ja lampaanliha. 

”Porvariversion” tästä tekee se, että käytän tässä karitsan paahtopaistia, mikä on tietysti kalliimpi ruhonosa ja mureampaa kuin lammaskaalin ohjeissa yleensä annetaan.

Prismassa ruokaostoksilla ollessani viimeiset tuoreet paahtopaistinpalat (Prismassa ne ovat olleet pakasteena ja sulatettu) vietiin ihan kirjaimellisesti nenäni edestä, joten jouduin hakemaan Citymarketista vakuumiin pakattua samalla tavalla "tuoretta" tuotetta, joka oli peräisin Uudesta-Seelannista. Tuskin sekään tuoretta oli, mutta ihan sama, kun se meni pataan saman tien. Ei toiselta puolelta maapalloa nimittäin kyörätä tänne yhtään mitään lihatuotetta tuoreena tuollaisella kilohinnalla. Pakkausmerkinnöistäkin pystyi päättelemään, ettei se tuoretta ollut, vaan kertaalleen pakastettua. Paahtopaistin kilohinta oli 24,90 € ja luisemman ruhonosan, karitsan kareen, 33,90€. Mikähän logiikka siinäkin oli. No, mieluummin ostan arvokkaampaa tavaraa halvemmalla hinnalla.

Makunsa puolesta mielestäni on ihan sama, onko lammas määkinyt ja märehtinyt Uudessa Seelannissa vai Suomessa. Ihan muista syistä (ilmasto ja kotimainen tuotanto) pyrin hankkimaan seuraavat lampaanlihat oikeasti tuoreina ja suomalaisena.

n. 800g karitsan paahtopaistia (maustamatonta)

puolikas kohtalaisen kokoisesta valkokaalista suikaloituna

2 kpl banaanisalottisipulia viipaloituna

kolme porkkanaa viipaloituna

puolikas valkosipulia murskattuna

puolikas lehtiselleripuntista viipaloituna

meiramia

suolaa

3 kpl laakerinlehtiä

kymmenisen kpl kokonaisia mustapippureita

2 rkl vaaleaa siirappia

0,5 litraa kuumaa vettä

voita paistamiseen

Viipaloi kaali ja pehmitä se voissa hitaasti miedolla lämmöllä. Vältä ruskistumista. Tee sama salottisipuleille. Kuutioi lampaanliha ja ruskista pinnat kiinni kuumalla pannulla voissa.

Laita kaikki muut pilkotut kasvikset ja mausteet padan pohjalle, seuraavaksi lihat ja pinnalle pehmitetyt kaalit. Kaada kuuma vesi päälle ja hauduta kannellisessa padassa uunissa 150C neljä tuntia. Siitä aluksi tunnin verran 175C asteessa. Tarkista pari kertaa välillä ja sekoittele varovasti.

Kaalia tässä saa olla paljon. Vaikka enemmänkin kuin se kohtalaisen kokoisen kaalin puolikas. Kaali kun kunnolla kypsyy, niin sen tilavuus pienenee huomattavasti. Ja siitä kaalistahan se maku tulee tähän ruokaan. 

Raaka lehtiselleri on EAn mielestä kamalaa, mutta kypsennettynä lammaskaalissa ihan ok.

Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty. Ruokaohjetta saa jakaa vapaasti.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

 









sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Kirous vs. siunaus




Pelkällä etuliitteellä asia voi muuttua itseään vastaan. Tuorein kuulemani asian etuliitteellä häväistys on överiempatia.

Kuuntelin aiheesta jonkun höpinää ja ajattelin, että taas on keksitty asia, jonka tiimoilta väsätään pystyyn mentaalivalmennusta Teams-ympäristöön. Skype-konferenssikin käy.

Vanha asia sai uuden nimen, ainakin jo toiseen kertaan. Vähän aikaa sitten puhuttiin samaan tyyliin erityisherkistä, mutta asialliseen tapaan. Koen itsenikin erityisherkäksi. Siksi tuo överiempatian määritelmä kalskahtaa ikävästi.

Ennen vanhaan puhuttiin kilteistä ja tarkoitettiin suunnilleen samaa kuin kahdessa edellä mainitussa.

Meitä ihmisiä on moneen lähtöön. Nyt juuri puhutaan paljon erityisherkistä ja kilteistä, uutena överiempaattisista, joilla kaikilla on yhteneväisyyksiä toisiinsa nähden. Mutta ilmeisesti myös eriäväisyyksiä. Yhdistävä tekijä lienee se, että kyseinen henkilö on herkkä aistimaan toisen henkilön tunnetiloja ja tarpeita ja pyrkii kaikin keinoin itseään säästelemättä tätä auttamaan. Kuulostaa hienolta ominaisuudelta monin tavoin ja sitä se onkin. Mutta kun ei sitten ollutkaan. Kun laitetaan tuo överi siihen empaattisuuden eteen, niin ketuilleen meni tämäkin ja eikun kouluttautumaan ja irti pois itsestä tämä vääränlainen empatia.

Överiempatia saatiin kuulostamaan siltä, että empaattista henkilöä pelkästään käytetään hyväksi ja hän ei saa vuorostaan mitään. Mihin unohtui vanhat viisaudet: "Tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän", "Anna, niin saat" tai "Sitä saa, mitä tilaa " ja mitä näitä nyt on.

Aina pitää näköjään olla hyperiä, megaa, sikaa tai överiä. Itselle tulee överistä mieleen negatiiviset mielleyhtymät ja se kai tässä överiempatiassakin on takana. Kun vedetään överit, eihän siitä seuraa kuin pahaa oloa. Meni kuitenkin överiksi tämä juttu siltä osin, että saadaan empatia näyttäytymään rasitteena ja paheena, jopa kirouksena ennemminkin kuin hyveenä, siunauksena. Kuka osaa vetää rajan missä kohtaa saavutetaan tämä niin kutsuttu överiempatia. Empaattinen ihminen kuitenkin suorittaa empaattisuuttaan omista lähtökohdistaan, vapaaehtoisesti ja saa vastineeksi hyvän mielen. Eihän hän siis jää ilman palkkiotaan, jos edes olisi sitä vailla.

Meissä ihmisissä on monenlaisia vastakohtaisuuksia. Hyvä - paha, pitkä - lyhyt, rikas - köyhä, empaattinen - itsekeskeinen, yksinkertainen - älykäs, tyhmä - viisas ja niin edelleen. Näiden eroavaisuuksien kautta ihminen voi vain viisastua. 

Tai sitten olen niin överityhmä, etten ymmärrä tätä sikasiistiä uutta ja mahdollisesti megatrendiksi nousevaa ajatusmallia.


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 26. syyskuuta 2020

Ei vieraskorealle sisustamiselle


Meillä ei ole ollut "oikeaa" kirjahyllyä yli kymmeneen vuoteen. Emmekä ole koskaan itse ostaneet uutena kunnollista sellaista. Kunnollisella tarkoitan joko a) sisustustrendien mukaista b) hel**tin kallista tai c) umpipuusta tehtyä. Jossakin tapauksessa nämä kaikki ominaisuudet saattavat löytyä samasta esineestä. Mitäpä avonaisella kirjahyllyllä tekisikään. Kirjat siellä vain olisivat pölyä keräämässä. Huushollimme fengshui ei ole kärsinyt kirjahyllyn puuttumisesta.


Eräänä päivänä maakuntalehdessä oli kuva ja juttu siitä, miten joku oli järjestellyt kirjansa kirjahyllyyn kirjojen selkämysten värin mukaiseen järjestykseen. Meillä kirjat ovat nykyisessä säilytyspaikassaan (kerron siitä jäljempänä) aihepiireittäin järjestettynä. Ainakin periaatteessa.


Tähän kuvaan piti tulla elämänkerrat, mutta sekaan mahtui lintukirjoja ja terveysoppiakin. Esko Nurmisen elämäntyöstä kertovat kirjat ovat hänen itsensä kirjoittamat. Ahtisaaresta ja Ollilasta on kirjoittanut joku muu. Kuten huomaatte, meille ei romaaneita hankita hyllyyn pölyttymään. Siinä ei ole mitään järkeä, kun niitä voi kirjastostakin lainata. Tietokirjoja sen sijaan mielestämme kannattaa joskus ostaa, vaikka tieto koko ajan muuttuukin. Elämänkerrat ja historiateokset eivät sen sijaan "vanhene".


Kirjat voi "asemoida" hyllyyn myös näin päin. Tuore kuva eräästä helsinkiläiskodista.

Kirjahyllyn annoimme noin 15 vuotta sitten kummitytöllemme, joka muutti eteläsuomalaiseen pikkukaupunkiin opiskelemaan. Opinnoista valmistuttuaan hän kiikutti sen seuraavaan asuntoonsa, jossa se taitaa olla vieläkin. Olimme ostaneet sen talomme edelliseltä omistajalta, joka muutti pienempään asuntoon ja niin ollen osa huonekaluista jäi hänelle tarpeettomiksi. Meillä sattui silloin olemaan kirjahyllylle tarvetta, joten teimme siitä kaupat samalla kuin talostakin. Se oli kyllä kaunis hylly, mutta tiettyjen rymsteeraustoimenpiteiden vuoksi sai myöhemmin lähteä kodistamme. Sen jälkeen ei niin tavanomaista olohuoneen kalustetta meillä ole ollut vuosiin. Sittemmin hankimme olkkariin ison puisen arkun, johon kaikki kirjat mahtuivat olemaan, mutta arkku tuli siitä syystä todella painavaksi ja siten mahdottomaksi siirrellä esimerkiksi siivouksen tieltä.

Meillä ei myöskään ole viherkasveja, joita on melkein joka kodissa. Muutama vuosi sitten romutin melkein kattoon saakka kasvaneen niin sanotun tuhman pojan, joka myös Madagaskarin palmuna ja nukkatyräkkinä tunnetaan. Nimensä kasvi on luultavasti saanut siitä, että se roiskii siemeniään pitkin nurkkia. Aikoinaan meinasi kissalta mennä hermo siihen kasviin, kun milloin missäkin nurkassa ja seinällä napsahteli tuhman pojan ruikkiessa siemeniään. Muutaman vuoden on olkkarin nurkassa jaksanut elää vain yksi anopinkieli, jonka pistokkaan sain nimipäivälahjaksi tuttavapariskunnalta. Se on sitkeä kasvi, sietää pimeyttä ja kuivuutta urheasti. Muut viherkasvit olen sitten saanutkin tapettua. Isännän syntymäpäivänään saama kaunis jukkapalmu uupui ja kellastui viime talven pimeydessä. No, pari orkideaa on säilynyt ja jostain kumman syystä kumpikin lykkää uutta kukkavartta. Niistä tuonnempana.


Tähän taloon muuttaessamme ostimme olohuoneen verhot edelliseltä asukkaalta sen vuoksi, että ne oli varta vasten tähän teetetty ja yhtenäistä verhoviritelmää tarvitaan olohuoneessa jokunen metri. En kylläkään yhtään tykännyt niiden keltaisenpuhuvasta väristä eikä se edes sopinut muuhun sisustukseen, mutta ne roikkuivat silti ikkunoissa yhdeksän vuotta. 

Hankin uudet verhot niiden tilalle keväällä 2010 ennen esikoisemme ylioppilaaksi valmistumista. Meillä kävi silloin Eurokankaan suunnittelija, joka mittasi tilan, suunnitteli verhot ja ompelutti ne liikkeen ompelimossa. Itse ripustimme ne paikoilleen. Senkin olisi Eurokangas mielellään tehnyt, kun hinnoista olisi sovittu. Ne samat verhot ovat käytössä edelleen ja "still going strong". Kerran kun hankkii hyvät, niin ei niitä tarvitse olla joka kevät ja syksy uusimassa. Siinä mielessä niiden silloinen korkea hinta ei enää kirpaise yhtään. Uskon, että tähän taloon meille ei enää uusia olkkarin verhoja hankitakaan.

Oheinen kuva liittyy tapaukseen

Pian muuttamisen jälkeen tuli olohuoneeseen hankittua vuodesohva potentiaalisia yövieraita varten. Vuodesohva on siitä mielenkiintoinen kaluste, että se on huono sekä sohvana että vuoteena. Mutta kyllä sekin asiansa ajoi ne muutamat kerrat kun sitä tarvittiin vuoteena. Kun lapset muuttivat pois kotoa, vapautui huoneita potentiaalisten yövieraidenkin käyttöön ja niinpä lahjoitimme vuodesohvan SPR:n Konttiin, jonka "noutajat" kävivät sen hakemassa innosta hihkuen pois: "Täähän on hieno!"

Vuodesohvan paikalle sain sijoitettua retron kirjakaapin, jonka "sosialisoin" tarpeettomana lapsuudenkodistani jokunen vuosi sitten. Se oli pari vuotta autotallissa jemmassa ja käytin sen kalustemaalaamossa hiottavana ja uudelleen lakattavana ja siitä tuli lähes uuden veroinen. En tunne kovin hyvin eri aikakausien kalustetyylejä, mutta voisin kuvitella kaapin olevan peräisin jostain 1940-60 -luvulta ja tuollaisia on varmaan ollut siihen aikaan joka kodissa. Ja se ei ole mitään melamiinia (paitsi taustalevy on vaneria), vaan ihan umpipuuta. Siellä ovat nyt lasiovien takana pölyltä suojassa ne kirjat, joita joskus luetaan ja osa (ne joita ei lueta) on vieläkin siinä isossa arkussa keskellä olkkaria. Osa kirjoista on jo kyörätty SPR:n Konttiin.

Tähän postaukseen sain kipinän Me Naiset -lehden jutusta, jossa on sama otsikko. Toimittaja Annakaisa Vääräniemi kirjoittaa osittain samoilla ajatuksilla ja yhdyn niihin täysin. Todellakaan en ole mikään Avotakan puhkilukija eikä minusta olisi tullut hyvää edustusvaimoa. Vääräniemi kirjoittaa: "En saa kiksejä uusien koristetyynyjen tai huonekalujen ostamisesta. Päiväpeite ja verhot kelpaavat niin pitkään kuin ne ovat hyväkuntoisia."

Tykkään ostaa tavaroita myös kirpputorilta. Tälläkin hetkellä melkein kaikki pienemmät matot ovat kirpputorilta hankittuja. Liikuttavin kirpputorihankinta on vessan matto, joka ei väriensä puolesta yhtään sovi ympäristöönsä, mutta se on jonkun ihmisen itse kutoma ja niin sanotusti ”rustiikkinen”. Ja kaiken lisäksi sattumalta sentilleen  oikean kokoinen ja napakkaa tekoa, jolloin se on helppo imuroida. 

Sisustan huushollia siten kuin itselle hyvältä tuntuu ja mikä omaa silmää ja lompakkoa sattuu miellyttämään. Tavaran ei tarvitse olla uutta ja trendien mukaista. Mitä vähemmän on kaikenlaista tavaraa näkyvillä ja pölyä keräämässä, sen parempi. Isäntä on tässä vielä paljon tiukempi, koska hän pyyhkii siivouspäivinä pölyt. 

Tämä ei tarkoita sitä, että sisustamisessa ja siitä tykkäämisessä olisi jotain vikaa. Se on hieno laji ja arvostan todella heitä, jotka tykkäävät ja osaavat sisustaa kotinsa kauniisti ja haluavat uudistaa kodinsisustusta usein. Tässä lajissa on varsinainen tyylitaituri nuori ystäväni ja entinen opiskelukaverini Hannamari, joka sisustaa kotiaan ja kesämökkiään hyvin paljon kirpputorilöydöillä ja itse valmistamillaan tavaroilla.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä. Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.







perjantai 25. syyskuuta 2020

Kaikkien aikojen perjantaipizza


Pitkäaikainen perinteemme, perjantaipizza, on jäänyt unholaan. Yksi syy on perhekoon pienentyminen luonnollisista syistä. Toinen syy on mökkeily. Mökille lähdetään tukka putkella perjantaina heti töiden jälkeen lähestulkoon ympäri vuoden ja mökille perille päästyä ei ole tullut mieleen ruveta ensimmäiseksi pizzakokkihommiin. Pitkästä aikaa vietimme viikonloppua kotosalla, jolloin kuopus ehdotti perjantaipizzaa.

Uunipellillinen perjantaipizzaa:

Pohjan voi helposti tehdä valmiista pizzajauhoista, joihin ei tarvitse lisätä kuin vettä ja hiivaa.

Pohja:
2 dl kädenlämpöistä vettä, johon liuotetaan
15 gr (1/3 paketillista) hiivaa
5 dl pizzajauhoja

Alusta taikina ja levitä se käsin leivinpaperin päälle uunipellille.
Lirauta leivinpaperille tilkka ruokaöljyä, niin taikina levittyy helpommin.
Peitä taikina leivinliinalla ja anna nousta täytteiden valmistamisen ajan.

Täytteet:
700 gr naudanjauhelihaa + öljyä paistamiseen + suolaa ja mausteita maun mukaan
1 tlk (400 gr) tomaattimurskaa
1 pss salamisuikaleita
1 sipuli
valkosipulia maun mukaan (tai ei ollenkaan)
ananaspaloja
tomaattiviipaleita
paljon pizzajuustoraastetta
aurajuustoraastetta maun mukaan (tai ei ollenkaan)

Paista jauheliha kypsäksi, mausta ja lisää pannulle tomaattimurska. Kuumenna.
Levitä jauhelihakastike uunipellille taikinan päälle.
Lisää salamisuikaleet jauhelihan päälle.
Pilko tomaatit, ananakset ja sipuli ja levitä pellille.
Lisää aurajuustoraaste.
Puserra valkosipulin kynnet pizzan päälle.
Lisää juustoraaste.

Paista 225 asteessa vähintään 20 minuuttia. Pizzajauhojen ohjeessa on paistoaika 15 - 20 minuuttia, mutta tässä on täytteitä niin paljon, että paistoaikaa tulee lisätä, ettei pohja jää raa'aksi.

Kyytipojaksi sopii lempijuoma. Meidän kolmihenkinen perjantaipizzaporukka kostutti suutaan pizzahuuruilta Pepsillä, maidolla ja vedellä. Mietittiin samalla, että ikuinen kiistanaihe - sopiiko ananas pizzaan - on ratkottu: sopii se.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

torstai 24. syyskuuta 2020

Sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos


Monen, varsinkin varhaista keski-ikää lähestyvän television katsojan mielestä paras tv-meteorologi koskaan on Lea Saukkonen. Suosikkimeteorologi on kirjoittanut kirjan, jossa kerrotaan kansantajuisella tavalla ja runsain kuvin otsikossa mainitusta aiheesta. Kirjassa on paljonkin tuttua asiaa niille, jotka eivät nukkuneet koulussa maantiedon tunnilla. Se sisältää paljon tietoa siitäkin, miten ilmaston ennustetaan muuttuvan eri puolilla maapalloa ilmastonmuutoksen edetessä.

Kirjan alussa kerrotaan, että käsitteinä sää ja ilmasto menevät arkipuheessa usein sekaisin. Ilmasto on sään arkisto. Sää on yksittäinen tapahtuma ja ilmasto on näiden tapahtumien eräänlainen summa tai keskiarvo.

Suomi on pitkä maa ja sekin jakautuu viiteen erilaiseen ilmastovyöhykkeeseen. Kirjassa on useita erilaisia karttoja maastamme, jossa on näytetty eri vyöhykkeillä vuotuiset keskilämpötilat, koko kesän hellepäivien lukumäärä, kasvukauden alku ja loppu, sademäärät ja sadepäivät. Lisäksi löytyy kartat, joissa näkyy vyöhykkeittäin lumipeitepäivien lukumäärä, pysyvän lumipeitteen tuloajankohta ja lähtemisajankohta sekä termisen kesän pituus ja alku sekä loppu. Nämä ovat siis pitkän aikavälin (30v) keskiarvoja.

Jos haluaa asua Suomessa alueella, jossa on eniten hellepäiviä, kesä alkaa aikaisin ja kestää pisimpään ja muutkin olosuhteet ovat niinsanotusti kohdillaan, niin se paikka on eteläisessä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Näin ei sanota kirjassa, vaan tämä lausunto perustuu EAn omiin havaintoihin kirjan tietojen perusteella. Joka tapauksessa se paikka olisi Salpausselän harjun eteläpuolella, mutta ei kuitenkaan ihan rannikolla.


Ilmastonmuutoksen edetessä maailmanlaajuisesti lämpötilat nousevat, kuivuudet ja rankkasateet lisääntyvät, myrskyt voimistuvat, merenpinta nousee, jäätiköt kutistuvat ja lumipeite vähenee.

Mitä ne sään ääri-ilmiöt sitten ovat? Sama sääilmiö voi yhdellä alueella olla sään ääri-ilmiö ja toisella taas tavanomainen. Ilmiötä on verrattava alueen tavanomaiseen säähän ja ilmastoon.

Suomessa pakkasennätys on -51,5 astetta ja se on mitattu vuonna 1999 Kittilässä. Suurin lumensyvvys 190cm on mitattu Kilpisjärvellä vuonna 1997. Voimakkaimmat myrskyt koetaan Suomessa usein talviaikaan. Suurin keskituulen nopeus 32,5m/s on mitattu tammikuussa 2019 Kökarissa.

Keväinen sään ääri-ilmiö on kevättulva. Siihen liittyy jäidenlähtö ja jokiin muodostuvat jääpadot, joita muodostuu lähes kaikkiin suuriin jokiin, mutta merkittävimmät tulvat syntyvät Lapin alueella. Tuhoisimpia tulvia on ollut Kemijoella ja Ounasjoella. Ounasjoen tulvista pahin on ollut vuonna 1859, jolloin vedenkorkeus on Rovaniemen kohdalla noussut 10 metriä.

Kesäinen sään ääri-ilmiö on tietysti helle. 2000-luvulla on ollut useina vuosina yli 20 päivän mittaisia hellejaksoja, ainakin vuosina 2008, 2010, 2014 ja 2018. Myös Lappiin on osunut hellejaksoja. Vuonna 1972 on kesä-heinäkuun vaihteessa Inarissa ollut kymmenenä peräkkäisenä päivänä yli 30 asteen helteet. Kesäisiä sadevesitulvia varsinkin taajamissa tapahtuu voimakkaiden ukkoskuurojen yhteydessä, kun sadevesijärjesstelmät eivät ehdi vetää hulevesiä tarpeeksi nopeasti ja asvalttipinnat eivät läpäise vettä.

Suomen lämpöennätys 37,2 astetta on mitattu Liperissä vuonna 2010. Sama kesä on jäänyt monelle mieleen rajuilmoistaan nimeltään Asta, Veera, Lahja ja Sylvi. Omille kotikulmille osui tuo viimeksimainittu ja sen yhteydessä syöksyvirtaukset kaatoivat lähimetsästä isoja puita kuin tulitikkuja kahdestakin eri paikasta. Syöksyvirtaukset ovat Suomessa varsin tavallinen sääilmiö. Puuskarintamassa tuulen nopeus voi saavuttaa lähes tornadon tuulen voiman. Ukkoskuuropilviin liittyvät myös rakeet. Suurimmat rakeet ovat olleet pesäpallon kokoisia, mutta yleensä ne ovat kooltaan 5-10 millimetrin kokoisia.

Kuvassa tv-meteorologi Anniina Valtonen.

Trombeja ja tornadoja tavataan joskus Suomessakin, mutta enemmän muualla maailmassa, eniten Yhdysvalloissa Kalliovuorten ja Appalakkien välisellä alueella. Ilmastonmuutoksen myötä tornadokausi tulee pitenemään kummastakin päästään, keväällä sekä syksyllä. Aasian suunnalla puhutaan taifuuneista.

Syksyinen sään ääri-ilmiö on myös myrsky ja ilmastonmuutoksen myötä myrskyjen määrän ei odoteta muuttuvan, mutta niiden ennustetaan olevan entistä voimakkaampia.

Trooppisia hirmumyrskyjä ei esiinny Suomessa. Voimakkaimmat syntyvät Tyynellä valtamerellä tai Atlantin valtamerellä. Suomessa niistä käytetään nimeä pyörremyrsky. Tämä nimitys on virheellisesti annettu joskus tornadolle tai trombille, mutta Suomessa ei pyörremyrskyä ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan.

Hirmumyrskyjä alettiin toisen maailmansodan aikaan nimetä naisten nimillä (niinpä tietysti). Nykyään nimilistat sovitaan jokaiselle vuodelle erikseen YK:n alaisen Maailman Ilmatieteen järjestön WMO:n kokouksessa. Lista alkaa A-kirjaimesta ja joka toinen nimi on naisen nimi ja joka toinen miehen nimi. Kerran käytetty nimi voidaan palauttaa listalle 12 vuoden jälkeen, jos kyseinen myrsky ei ole saanut paljon tuhoa aikaan. Pahimpien myrskyjen nimet poistetaan listalta kokonaan.


Lähde: Lea Saukkonen: Sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos, Lea Saukkonen ja Minerva Kustannus Oy 2020. Ei kaupallista yhteistyötä. Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.



keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Syksyn värejä ja tunnelmia

 Muutama kuva kotipihalta ja olkkarin nurkasta.

Pensasmustikan syysväri




Väri se on valkoinenkin.

Marja-aronia. Muuten vielä täysin vihreiden joukossa on yksi tällainen.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat



Luvassa ajoittaista tuulta





Sade luuli
että tuuli 
on sen hyvä kaveri

Mitä teki
hyvä veli
pirstoi pienen pisaran

Pisti vauhtiin
vaakasuoraan
antoi lentää
kohtisuoraan

Tanssitti ja hyppyytti
valutti ja vieritti
heitti ympäri ja pärski
tuuli onkin melko härski

Mitä teki pisara
taipui tuulen mukana
mitä muuta voisikaan

Mielessänsä pieni pyyntö
tulisipa taasen tyyntä
ei tuuli jaksa ainiaan

Ystävykset toisinaan
koettavat toisiaan
tuulista on tovi
tyyntä isoin osin

Vaihtelevat kumpainenkin
keli sekä fiilis
se on molempien asioiden
perimmäinen idis





Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

tiistai 22. syyskuuta 2020

Kakin maku


Luin kolmannenkin kirjan Kirsti Kaijalta, romaanin Kakin maku.

Aikaisemmat kirjat olivat Positio 16053 ja Tärveltyneet. Edellisessä oli aiheena kirjoittajan koskettava oma elämäntarina ja jälkimmäisessä olivat kyseessä FAS-lapset eli odottavan äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vuoksi vammautuneet, "tärveltyneet" lapset ja heidän monenlaiset tarinansa.

Ohessa linkit postauksiin, jotka liittyvät edellä mainittuihin kirjoihin

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/08/positio-16093.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/09/tarveltyneet.html

Kertomisen tyyli on hyvin samankaltainen Kakin maussa kuin kahdessa muussa kirjassa. Kirsti Kaijalla on omintakeinen tyyli, joka sopii näihin aihepiireihin enemmän kuin hyvin. Kakin maussa kerrotaan huostaanotetuista lapsista ja sijaisvanhemmuudesta. Lasten joukossa on tietysti myös FAS-lapsia, joiden elämässä huostaanotto lienee ja useimmiten onkin selvä onnenpotku.

Sosiaaliviranomaiset eivät kovin hyvää arviota kirjassa saaneet. Kirjan sijaisperheen motiivit sijaisvanhemmuuteen olivat myös hetkittäin kyseenalaiset. Sijaislapsista maksettavat korvaukset ovat ilmeisesti kohtuullisen hyvät ja tässä kirjan tapauksessa sijaisvanhempien motiivit olivat ainakin osittain taloudelliset.

Kirjan tarinat ovat ehkä suureksi osaksi fiktiivisiä, mutta varmaankin oikeasta elämästä ainakin toinen puoli. Kirjoittaja vie tarinaa eteenpäin vuorotellen jokaisen osallisen näkökulmasta ja kietoo eri henkilöt kätevästi tarinaan ja toisiinsa. Loppupuolella tekee mieli aloittaa lukeminen uudelleen alusta. Tämä aihealue nyt kuitenkin jo riittää ainakin vähäksi aikaa, koska kaikki aiheet ovat olleet erittäin sydäntäsärkeviä.

Kuten eräs lukijamme Tärveltyneet-postausta kommentoi, täytyy itsekin sanoa samoin: Olen sanaton :((


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kannet
Ei kaupallista yhteistyötä. Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.









maanantai 21. syyskuuta 2020

Laulu rakkaudesta


Kuuntelin BookBeatista Eeva Kilven runoja, jotka luki ääneen Eija Ahvo. Ilmeikäs ja monipuolinen näyttelijä ja laulaja oli oiva valinta lukemaan Kilven ajattomia, arkisia ja oivaltavia runoja. Pidän siitä, että runojen lukija ei johdattele minua lukutyylillään mihinkään suuntaan runojen kanssa. Voin itse oivaltaa, mitä sitten ikinä oivallankaan. Ahvon ääni oli runoja lukiessa lämmin, mutta monotoninen ja yllätyksetön ja tämä kaikki on pelkkää kehua. Haluan itse löytää runosta sen huippukohdan enkä toivo siihen lukijalta vinkkejä.

En ole tutustunut Eeva Kilven henkilökuvaan, vain hänen runoihinsa ja muihin teksteihin. Runojensa kautta minulle on muodostunut hänestä kuva tavallisesta suomalaisesta naisesta. Vähään, mutta itseensä tyytyväinen. Hieman ennalta-arvattava, suorapuheinen, sopivasti ilkikurinen ja joka tapauksessa rohkea. Hän avaa lukijalle ikkunan pieniin hetkiin tai ulos luontoon. Hän tarjoilee näkymän avoimena, ei verhottuna. Hän neuvoo, että pettymyksiin voi tyytyä ja niistä voi lohduttaa itseänsä  pois. Vai onko  edes kyse tyytymisestä. Onko näennäinen tyytyminen sittenkin siihen piilotettua voimaa. Rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole tabuja, vaan luonnollinen osa ihmisen, naisenkin, suhdetta toiseen ihmiseen ja myös itseensä.

Miten ajattomia Kilven runot ja muut tekstit ovatkaan. Niiden ajatuksenjuoksu on tuoretta, tähänkin päivään täydellisesti sopivaa. Onhan ihminenkin, tunteineen, melko samanlainen syntymävuodestaan riippumatta. Kilpi on runojensa kautta hetkessä eläjä ja hetkeen tarttuja. Oikea carpe diem -edelläkävijä.




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/BookBeat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Alahuuli jo väpättää -kana


Julkaisin äskettäin Hanna Gullichsenin Itkukanan reseptin blogissa.
Ohessa linkki kyseiseen postaukseen
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/09/itkukana.html


Tapahtui sitten niin, että viikonlopun tortillasyömingeistä jäi ylimääräiseksi paistettua ja maustettua kanaa ja tein siitä kanakastikkeen, johon käytin melkein samoja aineksia kuin Itkukanaan. Siitäkin tuli tosi hyvää, mutta ehkä Itkukana oli kuitenkin vielä tätäkin parempaa.

Valmistumassa olevaa itkukanaa

Alahuuli jo väpättää -kanaan tulee seuraavat ainekset:

broilerin sisäfilesuikaleita (n. 500g)
rouhittua mustapippuria
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta
suolaa myllystä

banaanishalottisipulia (2 kpl)
makeita suippopaprikoita (2 kpl)

tomaattipyreetä (1 rkl)
soijakastiketta (1 rkl)
kauraruokakermaa (2 prk)

Flora juoksevaa paistamiseen (2 rkl)

Huuhtele broilerin suikaleet, valuta ylimääräinen vesi pois ja sekoita niihin mausteet. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Paista suikaleet pannulla kypsiksi, muutama minuutti.

Viipaloi ja pilko paprikat ja sipulit ja freesaa miedolla lämmöllä pannulla pehmeiksi.

Yhdistä samalle pannulle broilerit ja kasvikset, lisää tomaattipyree, soijakastike ja kermat. Anna kiehahtaa viitisen minuutta hiljakseen.

Keitä basmatiriisi pakkauksen ohjeen mukaan lisukkeeksi.

Ainemäärät ohjeessa ovat suluissa, koska ne ovat karkeita arvioita. Jokainen kokki saa soveltaa ohjetta itse. Paprikoista ja shalottisipuleista tulee ruokaan makea maku, jota ei pidä säikähtää, mutta se ei välttämättä ole kaikille suun mukaista. Sen tasaamiseksi voisi jättää kanoista suolan pois ja laittaa vähän enemmän soijaa. Sitä kokeilen itse ensi kerralla. Currya en käyttänyt mausteena ollenkaan, koska en pidä sen mausta.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, wikipedia.org ja Pixabay. Kuvien kanat eivät liity tapaukseen.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Reseptin käyttäminen on sallittua ja suotavaa.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Nakkarimuistoja


Käyn silloin tällöin hakemassa paikallisesta grillistä syötävää akuuttiin nälkä- ja mielitekotilanteeseen. Kunnon nakkari on ihan liian aliarvostettu pikaruuan hankintapaikka. Mieluummin haen lihapiirakan parilla nakilla, kuin höttöisen vehnäsämpylän valmisjauhelihapihvillä jostakin pikaruokaketjusta. Vaikka hyvää se on hampurilainenkin joskus.

Nykyisin puhutaan grilleistä, mutta minun varhaisaikuisuudessani, 1980-luvulla,  nämä samat mestat olivat nakkikioskeja. Yksi parhaista paikkakunnallani oli Eetun Nakkari, jossa Eetu itse möi muun muassa nakkisämpylöitä (nykyisin puhutaan hot dogeista). Eetun Nakkarilla tutustuin elämäni ensi kerran valkosipuliin tässä yhteydessä ja siitä se rakkaus valkosipuliin sitten syttyikin. Muut paikkakunnan nakkarit ottivat valkosipulin lisukevalikoimaan paljon myöhemmin. Eetun Nakkari oli pieni, metallinen koppi, jonne Eetu juuri ja juuri itse mahtui myymiensä elintarvikkeiden lisäksi.

Saman tyyppisiä nakkareita oli vähän joka kadunkulmassa. Ne olivat neliskulmaisia peltihökötyksiä, joiden ulkopinta kuumentui kesähelteillä polttavan kuumaksi. Voi vain kuvitella, kuinka kuumaa oli kopin sisällä kuumien tuotteiden keskellä. Mutta höyrystetyt lihapiirakat maistuivat nakkisisälmyksineen ja mausteineen ah, niin ihanilta.

Valikoimaa oli vähänlaisesti. Lihapiirakka nakeilla, grillimakkaralla tai suomimakkaralla. Sitten oli porilainen, jossa paksu sipulimakkarasiivu on kahden paahtoleipäviipaleen välissä. Lisänä sipulia, kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Olin jo unohtanut koko porilaisen, kun eräänä ex tempore nakkisämpyläiltana grillillä viereisellä myyntiluukulla asiakas tilasi porilaisen. Sisälläni läikähti lämmin muisto, ilahduttava ja viihdyttävä. Joku tilasi porilaisen noin vain ja sen sai. Jotkut asiat pysyvät. Makkaraperunoitakin sai ennen vanhaan ja saa edelleen.

Nakkarikulttuuriin kuuluu myyntipaikka, jossa asiakas tekee ostoksensa ulkosalla seisten. Ostajan ja myyjän erottaa alhaalta ylöspäin avautuva lasinen luukku, jonka nostohetkeä seuraa kasvoille löyhähtävä kostea ja tuoksuva höyrypilvi. Ja seuraavaksi kuuluu kysymys: "Mitäs laitetaan?" Jonka jälkeen nälkäinen tekee tilauksensa. Seuraava kysymys: "Mitäs mausteita?" Jolloin kulinaristi vastaa: " Laitetaan kaikki!" ja jos kyseessä on huumorihenkilö, niin jatkaa: "Tai jätetään sentään muillekin!" Myyjä nauraa, vaikka on kuullut vitsin taatusti satoja kertoja. Se on sitä asiskastyytyväisyyden varmistamista.

Tulee mieleen muisto, kun sain nuorena kesätyöpaikan. Vanhemmat lähtivät oman lomansa ajaksi mökille ja jättivät ruokarahaa. "Laita keittoja ja laatikkoruokia, niin ei tarvitse joka päivä kokata!" äiti opasti. Näinhän minä lupasin. Vaan mitä teinkään. Kävin nakkarilla joka päivä!


Arvaatko tai muistatko mikä luultavimmin on suosituin juoma nakkarilla?
Sen on pakko olla "pieni maito".






Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.



perjantai 18. syyskuuta 2020

Itkukana

Jopas löytyi taas hyvä ruokaohje jälkikasvun antamalla vinkillä: Itkukana. Mistä moinen nimi? Ruoka on niin hyvää, että melkein tulee itku kun se loppuu. Alkuperäinen ohje on peräisin kirjankustantaja ja kokki Hanna Gullichsenin instasta ja Ilta-Sanomien sivuilta. Gullichsen on tullut tutuksi avokadopastan ohjeestaan muutama vuosi sitten. Ohessa ohje ja linkki IS:n juttuun.

Lisäkkeenä toimii parhaiten basmatiriisi. Ruoka valmistuu samalla kun keität riisin pakkauksen ohjeen mukaan. Soijan kanssa saa olla tarkkana, ettei sitä laita liikaa, jolloin ruoasta voi tulla liian suolaista. Tämänkin vuoksi basmatiriisin keittoveteen ei kannata laittaa ollenkaan suolaa. Ohjeen ainemäärät ovat mielestäni aika niukat neljälle aikuiselle, varsinkin jos pöydässä on hyväsyöntistä väkeä, kuten meillä yleensä on. Neljälle voi siis hyvin tehdä tuplamäärän ja mahdolliset jämät paistaa pannulla seuraavana päivänä kuten IS:n jutussa vinkataan.

Itkukana (neljälle) 

n. 500 g broilerin sisäfileetä

4 rkl voita

2 rkl oliiviöljyä

2 shalottisipulia

1/2 dl tomaattipyreetä

3 rkl soijakastiketta

2 dl kermaa


Valmistusohjeet 

  1. Ota broilerit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta.
  2. Taputtele lihat kuivaksi talouspaperilla.
  3. Hienonna shalottisipulit.
  4. Kuumenna paksupohjainen tarttumaton paistinpannu n. 85 prosenttiin täydestä tehosta ja mittaa pannulle 4 rkl voita ja oliiviöljy, nosta pannulle broilerin lihat.
  5. Paista lihoja viitisen minuuttia, ne uiskentelevat mielissään voi-öljyseoksessa, käännä kylkeä kertaalleen paiston aikana.
  6. Viiden minuutin kuluttua nostele lihat atuloilla syvälle lautaselle odottamaan ja lisää pannulla olevaan rasvaan shalottisipulit ja paista minuutin verran. Laske tarvittaessa hiukan lämpöä, jotta sipuli ei pala.
  7. Mittaa pannulle tomaattipyree ja sekoita kunnolla, lisää soijakastike ja sekoittele, kaada mukaan kerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Puuhaarukka toimii tässä hommassa.
  8. Kaada kastikkeeseen esipaistetut lihat ja niistä mahdollisesti irronnut neste. Pidä lämpö sellaisena, että seos kuplii hellästi koko ajan.
  9. Anna pöhistä 7–9 minuuttia.
  10. Voit testata kypsyyttä leikkaamalla paksuimman lihan. Kun broileri on kypsää, sammuta liesi.
Kokoa annokset lautasille, koristele vaikkapa herneen- tai auringonkukanversoilla.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000006089391.html

Ohessa pari kuvaa Erikoisen Asiantuntijan koekeittiöstä Itkukanan ääreltä.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay
Reseptiä saa jakaa, mutta muun tekstin ja kuvien käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

torstai 17. syyskuuta 2020

Tietoisuus vs. tajunta



Tässä istun ja ajattelen. Tajunnan tasoni on työpäivän jälkeen kohtuullisen vireä ja olen tietoinen minussa ja ympärilläni tapahtuvista asioista. Tämä kaikki toiminta tapahtuu aivoissa. Onko se, joka minä olen nimenomaan aivojen tuottamaa. Onko tajunta suku- ja tietoisuus etunimeni. "Ajattelen, siis olen." pohti Descartes aikoinaan ja moni muu häntä ennen ja hänen jälkeensä. Voisiko täten päätellä, että jos en ajattele, en myöskään olisi olemassa. Ainakin ehkä niin, että jos en ole olemassa, niin en ajattele. Mutta entä jos aivotoiminta on syystä tai toisesta minimaalista tai loppunut, olenko silti olemassa.

Kun ihminen on hereillä ja tajuissaan, hän on tietoinen itsestään ja ympäristöstään. Ilman mitään suurempia ponnisteluja. Tietoisuus kulkee mukana toimissamme niin tiukasti, että vaikka yrittäisimme sulkea sen välittämät viestit, emme siinä onnistu. Havainnoimme ja toimimme tietoisuumme välittämien viestien perusteella kiinnittämättä huomioita itse tietoisuuteen. Me joko olemme tai emme ole tietoisia. Vireitä ja valppaita tai koomassa tai jotain siltä väliltä.

Usein puhutaan tietoisuudesta ja tajunnasta synonyymeinä. Mutta oikeasti ne ovat eri asia. Tajunta on kuin alusta, joka mahdollistaa tietoisten kokemusten syntymisen. Tai tajunta on kuin tietokoneohjelma, joka voi täyttyä tietoisuuden ohjelmilla ja kaapeloida meidät ympäröivään maailmaan. Tajunta mahdollistaa tietoiset kokemukset, mutta tietoisuus voi olla osittain riippumaton tajunnasta. Voimme olla tiedostamatta ympärillämme tapahtuvia asioita, mutta kun havahdumme ne huomaamaan, ne nousevat tietoisuuteemme ja tiedostamme ne. Esimerkiksi televisiota katsellessa voi ulkona alkanut vesisade jäädä tiedostamatta.

Koomassa ihmisen tajunnan taso ja tietoisuuden sisältö ovat kaikkein matalimmalla ja lähes olematonta. Anestesiassa tila on lähes koomaa vastaava. Mutta esimerkiksi unissakävelijällä, vaikka  tietoisuuden taso on lähes olematon, voi tajunnan taso olla korkea. Tilat eivät vain synkronoi keskenään ja unissakävelystään ei yleensä muista yhtään mitään. Kohtuullisen tai riittävän tajunnan tason vuoksi unissakävelijä kuitenkin osaa toimia, kävellä esimerkiksi portaat alas loukkaantumatta ja avata oven kuin olisi hereillä. Ihmisen ollessa vegetatiivisessa tilassa, voi tajunnan taso olla korkea, vaikka ulospäin näyttää, että vihannes kuvaa tilaa parhaiten.

Aivojen tärkein tehtävä, yleisestä luulosta poiketen ei ole ajattelu ja tietojen tallentaminen, vaan kehomme toimintojen säätely ja ennustajana toimiminen. Aivot prosessoivat kehon sisäistä ja ulkoista tietoa, joista syntyy tietoinen kokemus, joka edesauttaa meitä pysymään hengissä. Aivojen tuottaman tiedon avulla selviämme päivittäin aamusta iltaan.

Onko tietoisuutta olemassa, jos sitä ei pysty ilmaisemaan? Tietoisuutta arvioidaan usein sillä perusteella, pystyykö henkilö kokemaan asioita ja vaikuttamaan omaan toimintaansa. Kuitenkin, vakavan aivovaurion johdosta, kun ihminen on niin sanotussa locked-in-tilassa (ihminen ei pysty liikuttamaan lihaksiaan, puhumaan eikä nielemään), on voitu huomata, että monilla on kuitenkin tunteet ja ajattelutoiminnat tallella. He pystyvät joskus ilmaisemaan itseään liikuttamalla silmiään. Kun edes silmät eivät liiku, on tehty havaintoja henkilön aivotoimintaa tutkimalla. On pyydetty ajattelemaan kyllä-vastauksen sijaan jotakin tiettyä asiaa, ja ei-vastauksena jotakin toista. Tutkijat tiesivät, että näiden kahden erilaisen asian miettiminen aiheuttaa aivan erilaista aivotoimintaa ja tulivat siis johtotulokseen, että vaikka ihminen ei silmäänsä pystyisi räpäyttämään, tietoisuuden tila voi rikas tajunnan tilan ollessa täysin olematon.

Mahdottoman mielenkiintoista ja maallikolle vaikeaa. Niin monimutkaista, että päässä alkaa pyöriä ja melkein ahdistaa. Vaikka olen melko valppaassa tilassa ja tietoinen lukemastani, niin moni asia menee pitkälti yli ymmärryksen. Joskus tuntuu, että on oivaltamassa jotakin monimutkaista, mutta sitten tulee tunne kuin sanat loppuisivat kesken asian kuvailun. Että oivallus on melkein jo kielen päällä ja sitten katoaa. Ymmärrykseen tietysti vaikuttavat omat opinnot ja tutkimukset asioiden tiimoilta. Jonkun aivoja tutkivan professorin ymmärrys aivojen toimintaan on ihan eri tasoa kuin tavallisen toimistotyötä tekevän.

Mikä se tietoisuus sitten oikein on? Tuntuuko se joltain? Kun oikein miettii ja yrittää muistella jotakin asiaa tuntuu, että päätä pakottaa. Onko se tietoisuuden laajeneminen aivoissa, joka alkaa pursuilla yli äyräiden. Vai voiko tietoisuus olla sama kuin mitä sieluksikin puhutaan. Se, kuka minä olen, joka tekee minusta juuri minut? Se henki, joka ajattelee minuna. Voisiko siis olla niin, että kun puhutaan hengestä tarkoitetaan tajuntaa ja sielulla tietoisuutta. Vai onko se energiaa, joka poistuu meistä kuoltuamme, kun tajunnan taso  ja viimeinenkin tietoisuuden säie elämän langasta katkeaa.

Tajunnan tasoni alkaa ilmeisesti laskea, koska ilta pimenee ja sänky kutsuu puoleensa. Tietoisuus siitä, että tarvitsen unta tämän kaiken tiedon käsittelyyn, tuntuu houkuttelevalta. Olisinkohan huomenna yhtään viisaampi asian tiimoilta ja osaisin tietoisesti toimia niin, että oivaltaisin jotakin uutta ja hyödyllistä.



Lähde: Tiede 7/20, artikkeli: Mistä tietoisuus syntyy? kirjoittanut: Lauri Nummenmaa

Kuva: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.




keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Irti turpeesta!



Suomessa sataa enemmän vettä kuin haihtuu. Siksi täällä on niin paljon soita. Ennen kuin vesi saapuu järveen ja mökkirannalle, se suodattuu suon kautta. Suot ovat Suomen suurin vesienpuhdistamo.

Suot esiintyvät meillä Suomessa lähes aina altaissa, jotka syntyvät maamme muotojen johtaessa vettä tiettyihin maaston kohtiin, tiivistää Itä-Suomen yliopiston tutkija Teemu Tahvanainen. Lähes kaikki vesi liikkuu soiden kautta jossain vaiheessa kiertoaan.

Osa soista saa ravinteikkaan vetensä valumana ympäröiviltä alueilta tai pohjaveden purkautuessa soille. Soiden tärkeä rooli on sitoa suossa virtaavasta vedestä ravinteita ja kiintoaineita. Suot toimivat siis ikäänkuin luonnon munuaisina. Suodattuminen on monimutkainen prosessi, jossa vesi liikkuu sekä pysty- että vaakasuunnassa suon eri kerroksissa. Suon pintakasvusto pidättää osan ravinteista ja sitoo hiiltä myös yhteyttämällä suoraan ilmasta.


Soiden ojitus muuttaa veden liikettä ja huuhtoo suolta ravinteita ojaverkostoon ja muuttaa pohjaveden virtausreittejä. Suolta lähtee liikkeelle orgaanista hiiltä, joka ei ole käyttökelpoista vesieliöille ja bakteereille. Tämä vaikuttaa järvien tilaan ja siten kaikkien meidän hyvinvointiimme sekä luonnon monimuotoisuuteen. Soilta puroihin huuhtoutuva kiintoaines heikentää erityisesti taimenille arvokkaita lisääntymisalueita. Orgaaninen aines muodostaa mökkirannoille kertyvää turvelietettä.


Kun suolle perustetaan turpeenkaivuualue, suo ojitetaan ja kasvillisuuskerros poistetaan. Tämä tarkoittaa suon alkueräisen luonnon tuhoamista. Turpeenkaivuun seuraukset näkyvät rehevöitymisenä, humushaittoina ja taimenen elinympäristöjen kärsimisenä. Erityistä huolta aiheuttaa kasvuturve, jonka keruu suuntautuu luonnontilaisille soille. Kasvuturpeeksi kelpaa vain maatumaton pintaturve.

Turpeenpoltosta aiheutuu enemmän päästöjä kuin kivihiilen poltosta. Turpeenpoltto aiheuttaa noin 12 prosenttia Suomen ilmastoa lämmittävistä päästöistä. Kivihiilestä ja maakaasusta maksetaan Suomessa hiilidioksidiveroa, mutta turpeen käyttöä tuetaan alhaisemmalla verotuksella. Tätä perustellaan polttolaitostekniikan vaatimuksilla.


Soita ojitettiin ahkerasti menneinä vuosikymmeninä metsätalouden ja muun hyötyajattelun nimissä. Nykyisin tämä jo laajalti myönnetään erehdykseksi. Aiheutettujen vahinkojen korjaaminen edellyttää soidensuojelun voimakasta lisäämistä sekä soiden vesitalouden laajaa ennallistamista. Soiden hiilivarastojen kartuttamista ja monimuotoisuuden lisäämistä tulisi edistää.

Hallituksen tavoitteena on turpeen energiakäytön puolittaminen. Lämmityspolttoaineiden verotus nousee ja se koskee ja koskettaa erityisesti energiaturpeen alhaisempaa verotusta. Kunnalliset energiayhtiöt joutuvat tekemään muutoksia lämpökattiloihinsa. Verotuksen kiristäminen aiheuttaa turpeen käytön ja siten turpeentuotannon vähentymistä ja samalla tuhansia ihmisiä Keski- ja Pohjois-Suomessa jää ilman työtä.


Allekirjoita kansalaisaloite irtiturpeesta.fi.

Lähde: Luonnonsuojelija-lehti 3/2020, Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenlehti, sll.fi ja yle.fi
Ei kaupalllista yhteistyötä.
Kuvat: Luonnonsuojelija-lehden kansikuva/sll.fi ja Pixabay

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.


tiistai 15. syyskuuta 2020

Miten täältä pääsee pois?

Maiju Markkanen ja Tero Tiittanen: Miten täältä pääsee pois?


Ihan alkuun totean, että onneksi minulla on pallo jalassa eli olen tukevasti parisuhteessa. Tämän päivän deittailutapoja ja - kanavia ajatellen jäisin luultavasti ikäisenäni yksin. Olisin liian epäluuloinen ja pelokas tekemään edes profiilia millekään sivustolle saatikka lähtemään tuntemattoman kanssa treffeille.

Turhaa spekulointia, kun ei kuitenkaan näin tarvitse tehdä. Vaikka kyllä varatutkin harrastavat kumppanin hakua. Kirjan mukaan se on ihan tavallistakin. Kaiken muun outouden lisäksi. Ihmiset esittävät jo ensimmäisellä tapaamisella omituisia toiveita. Ovat turhan rohkeasti aivan täydellisen omia persooniaan perversioita myöten.

Sitä mietinkin kuinka kohtelias täytyy ensitreffeillä olla, jos treffailuseura on omasta mielestä täysi ääliö. Voiko lähteä ruokapöydästä tai elokuvista kesken pois?
Vastaan itselleni: kyllä voi ja kannattaa jopa juosta niin kovaa kuin pystyy.

Entä pitääkö suostua toisille treffeille ihan vaan siksi, että toinen pyytää säälittävästi ja kauniisti. Vain, jos itse aidosti ja oikeasti haluaa.

Entäpä jos treffattu vaikuttaakin potentiaaliselta. Pitääkö näytellä vaikeasti tavoiteltavaa vai voiko lähteä kiitoon saman tien ja ottaa kutsu "yömyssyistä" vastaan? En minä vaan tietäisi.

Tero Tiittasen ja Maiju Markkasen kirjaan kokoamat treffikokemukset ovat kaikki kauheita ja tavallaan myös kauhean hauskoja. Sellaisia sattumuksia, joissa jähmettyy paikoilleen ja aivot jäätyvät hetkeksi toimintakyvyttömiksi. Opitut hyvät tavat venyvät liian pitkiksi ja epäuskon myötä treffit jatkuvat himpun liian kauan.

Valitsin kirjan kuunneltavaksi sen keston perusteella, noin kolmisen tuntia, jona aikana sain maalausurakkani valmiiksi. Pidän maalaamisesta muutenkin, mutta nyt se sujui kuin siivillä, kun väijyin salaa noloja treffikumppaneita.

Mitä opin? En oikeastaan mitään mitä en olisi tiennyt jo etukäteen. Että kyllä meitä ihmisiä on joka lähtöön.

Tuliko mitään mieleen? No, kyllä - kauhea muisto eräistä ensitreffeistä. Poika istui pyöräni tarakalla ja tarrasi kesken ajon kiinni rintoihini. Heivasin pojan kyydistä ja poljin tuhatta ja sataa kotiin. Ei tullut toista tapaamista. Ja onneksi oltiin eri kouluissa. Mutta vieläkin muisto kirpaisee.




Kuva: Erikoiset Asiantuntijat/ BookBeat (ei kaupallista yhteistyötä).

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 14. syyskuuta 2020

Levittääkö 5G-verkko koronavirusta?


Kansan tietämättömyys koronaan liittyvistä asioista saavuttaa joskus järjettömät mittasuhteet. Niin paljon kuin arvon hallitus ja terveysviranomaiset ovat asiasta tiedottaneetkin. No, tiedotus on kaiken kaikkiaan ollut melko sekavaakin. Se taas johtunee alati muuttuvista sairastuvuus- ja tartuntatilanteista, muun maailman tapahtumista ja reagoimisesta sekä asian ympärillä pyörivästä mediamylläkästä ja kaikesta disinformaatiosta. Oikean tiedon seulominen kaiken tämän keskellä on varmasti haastavaa kenelle tahansa, joka ei ole lääketieteen asiantuntija ja vaikka sitä olisikin.

Pidän tapanani vilkaista aamun uutiset kännykältä ennen ylösnousemusta ja varsinkin silloin, jos herään ennen kuin kännykän herätyskello pärähtää. Tänä aamuna luin jonkun lehden jostakin "kysy koronasta" -palstalta kysymyksiä ja vastauksia. Ja meinasin hämmästyä todella suuresti jo ennen ylösnousemusta. Nyt en voi käyttää sitä somessa suosittua (lue: ärsyttävää) ilmaisua "meinasi lentää aamukahvit näppäimistölle", koska a) olin vielä selälläni vällyjen alla b) en käytä läppäriä aamupalapöydässä ja c) en juo kahvia aamulla. Kännykän näppäimistö on vähän liukuvampi käsite.

No niin, siis tämä kysymys kuului, että "Voiko 5G-verkko levittää koronavirusta?"

Seuraava kysymys on varmaan se, että "Voiko tuulivoimala levittää koronavirusta?" Tai maapalloa kiertävä satelliitti? Tai Euroopasta meille tuleva ilmavirtaus ja sen mukana tuleva vesisade? Kun joku on Saksassa aivastanut, niin aerosolipisarat voivat mennä sadepilveen ja sataa täällä alas. Osuvat nenään ja saat koronatartunnan?


Maakuntalehden joka-aamuisessa kolumnissa sivuttiin myös korona-asiaa otsikolla: Pitääkö olla huolissaan, jos ei olla huolissaan? Viimeisen kuukauden aikana verkkosivujen diagnostiikan mukaan neljä viidestä luetuimmasta jutusta on liittynyt koronaan. Ihmiset ovat siis huolissaan koronasta edelleen ja hyvä niin, sopivassa määrin. Alussa ensimmäisenä rynnättiin ostamaan kaapit täyteen vessapaperia, mikä on ihan käsittämätön juttu. Kolumnin mukaan Mäntän paperitehdas suoltaa vessapaperia ulos enemmän kuin me ehdimme käyttää. Eikä korona sen tuotantoon varmaankaan vaikuttanut.

Korona on tullut yhteiskuntaan jäädäkseen, ainakin pitkäksi aikaa ja kunnes tarpeeksi toimiva rokote kehitetään. Porukka alkaa pikku hiljaa taipua maskin käyttöön ja kaikesta tästä tulee pikku hiljaa se ”uusi normaali”. Samaan tapaan kuin aikanaan auton turvavöistä ja pyöräilykypäristä, joita aikansa vastustettiin. Muistan myös, kuinka 70-luvulla koululiikunnassa piti kapinoida verryttelyasun käyttöä vastaan. Hyi kauheeta, verkkarit! Luokan pojat voi nähdä meidät verkkareissa! Nyt on tultu siihen, että sen tyyppisiä vaatteita käytetään paitsi vapaa-ajalla, myös työelämässä. Liikunnasta nyt puhumattakaan.


Toinen mielenkiintoinen ilmiö (WC-paperin hamstrauksen lisäksi) oli keväällä se, että makaronit katosivat kaupan hyllyiltä. Kun "normaalit" makaronit loppuivat, kelpasi kansalle myös gluteeniton makaroni. Gluteenittomienkin tuotteiden hyllyt ammottivat tyhjyyttään. EA taas ei voi terveyssyistä syödä muuta kuin gluteenitonta, mutta kukapa sellaista solidaarisuutta tulisi ajatelleeksi hamstrauksen kiihkossaan, että gluteenittomat tuotteet voisi jättää niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Jauhelihaa hamstrattiin myös suuria määriä. Missään vaiheessa ei tullut sellaista viestiä, että kaupat suljettaisiin tai aukioloaikoja merkittävästi rajoitettaisiin tai että ruoka loppuisi muista syistä. Itse en hamstrannut mitään.


Kolmas mielenkiintoinen ilmiö liittyy miesten käyttäytymiseen yleisessä wc:ssä. Tästä joku kirjoitti netissä, en enää muista missä. WC-käynnin jälkeen jotkut miehet korona-aikana käsien pesemisen sijasta vain sutaisevat käsidesiä käsiinsä. Tätä kirjoittaja ihmetteli ja ajatteli ilmeisesti, että kyseiset henkilöt kuvittelevat käsidesin korvaavan käsienpesun korona-aikana. Näinhän asia ei tietenkään ole, kuten tiedämme. Tosin on hyvä, että käyttävät edes sitä käsidesiä. Mutta pointti onkin siinä, että nämä kyseiset herrat eivät varmastikaan pese käsiään muulloinkaan vessassa käynnin jälkeen. Nyt kun koronan vuoksi käsidesiä sattuu olemaan saatavilla, he käyttävät vain sitä. Ehkä tavan vuoksi. Mikä siinä käsienpesussa on niin vaikeaa? Kyllä kädet pitää pestä, vaikka kävisi vain pikkuveljeä kättelemässä, isommasta tapahtumasta puhumattakaan.


Tästä kuvasta  tulikin ihan nuoruus mieleen. Olin äskettäin täyttänyt sen maagisen 18 vuotta ja kävin ensimmäisiä kertoja ravitsemusliikkeessä ja jossain vaiheessa sitten myös vessassa. Takaisin kavereiden luokse palattuani ihmettelin ääneen, että "Olipas siellä omituisen malliset käsienpesualtaat." Kaveritkaan (kaikki tyttöjä) eivät varmaan tajunneet, missä olin käynyt ja itsekin tajusin vasta vuosia myöhemmin. 😂

Ei kaupallista yhteistyötä.
Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 12.9.2020
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.