maanantai 21. syyskuuta 2020

Laulu rakkaudesta


Kuuntelin BookBeatista Eeva Kilven runoja, jotka luki ääneen Eija Ahvo. Ilmeikäs ja monipuolinen näyttelijä ja laulaja oli oiva valinta lukemaan Kilven ajattomia, arkisia ja oivaltavia runoja. Pidän siitä, että runojen lukija ei johdattele minua lukutyylillään mihinkään suuntaan runojen kanssa. Voin itse oivaltaa, mitä sitten ikinä oivallankaan. Ahvon ääni oli runoja lukiessa lämmin, mutta monotoninen ja yllätyksetön ja tämä kaikki on pelkkää kehua. Haluan itse löytää runosta sen huippukohdan enkä toivo siihen lukijalta vinkkejä.

En ole tutustunut Eeva Kilven henkilökuvaan, vain hänen runoihinsa ja muihin teksteihin. Runojensa kautta minulle on muodostunut hänestä kuva tavallisesta suomalaisesta naisesta. Vähään, mutta itseensä tyytyväinen. Hieman ennalta-arvattava, suorapuheinen, sopivasti ilkikurinen ja joka tapauksessa rohkea. Hän avaa lukijalle ikkunan pieniin hetkiin tai ulos luontoon. Hän tarjoilee näkymän avoimena, ei verhottuna. Hän neuvoo, että pettymyksiin voi tyytyä ja niistä voi lohduttaa itseänsä  pois. Vai onko  edes kyse tyytymisestä. Onko näennäinen tyytyminen sittenkin siihen piilotettua voimaa. Rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole tabuja, vaan luonnollinen osa ihmisen, naisenkin, suhdetta toiseen ihmiseen ja myös itseensä.

Miten ajattomia Kilven runot ja muut tekstit ovatkaan. Niiden ajatuksenjuoksu on tuoretta, tähänkin päivään täydellisesti sopivaa. Onhan ihminenkin, tunteineen, melko samanlainen syntymävuodestaan riippumatta. Kilpi on runojensa kautta hetkessä eläjä ja hetkeen tarttuja. Oikea carpe diem -edelläkävijä.




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/BookBeat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

3 kommenttia:

  1. Minä olen tykästynyt Eeva Kilven aikaa kestäviin teksteihin. Jopa runoihin, vaikka ne eivät oikein minun juttuni olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Eikö olekin ihmeellistä miten ajattomia nämä runot ja tekstit ovat! Tartuin taas Kilven runokirjaan ties monennettako kertaa, nyt äänikirjan muodossa. Luulen, etten kyllästy näihin runoihin koskaan!

      Poista
  2. Pidän paljon Eeva Kilven romaaneista. Niissä on paljon ympäristötietoutta, naisen voimaa ja seksuaalisuutta ja viisaita ajatuksia. Runoihin en ole tutustunut. Oikein harmittaa, kun olen lukenut proosatuotannon jo läpi. Hyvää viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!