Nakkarimuistoja

Käyn silloin tällöin hakemassa paikallisesta grillistä syötävää akuuttiin nälkä- ja mielitekotilanteeseen. Kunnon nakkari on ihan liian aliarvostettu pikaruuan hankintapaikka. Mieluummin haen lihapiirakan parilla nakilla, kuin höttöisen vehnäsämpylän valmisjauhelihapihvillä jostakin pikaruokaketjusta. Vaikka hyvää se on hampurilainenkin joskus.

Nykyisin puhutaan grilleistä, mutta minun varhaisaikuisuudessani, 1980-luvulla,  nämä samat mestat olivat nakkikioskeja. Yksi parhaista paikkakunnallani oli Eetun Nakkari, jossa Eetu itse möi muun muassa nakkisämpylöitä (nykyisin puhutaan hot dogeista). Eetun Nakkarilla tutustuin elämäni ensi kerran valkosipuliin tässä yhteydessä ja siitä se rakkaus valkosipuliin sitten syttyikin. Muut paikkakunnan nakkarit ottivat valkosipulin lisukevalikoimaan paljon myöhemmin. Eetun Nakkari oli pieni, metallinen koppi, jonne Eetu juuri ja juuri itse mahtui myymiensä elintarvikkeiden lisäksi.

Saman tyyppisiä nakkareita oli vähän joka kadunkulmassa. Ne olivat neliskulmaisia peltihökötyksiä, joiden ulkopinta kuumentui kesähelteillä polttavan kuumaksi. Voi vain kuvitella, kuinka kuumaa oli kopin sisällä kuumien tuotteiden keskellä. Mutta höyrystetyt lihapiirakat maistuivat nakkisisälmyksineen ja mausteineen ah, niin ihanilta.

Valikoimaa oli vähänlaisesti. Lihapiirakka nakeilla, grillimakkaralla tai suomimakkaralla. Sitten oli porilainen, jossa paksu sipulimakkarasiivu on kahden paahtoleipäviipaleen välissä. Lisänä sipulia, kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Olin jo unohtanut koko porilaisen, kun eräänä ex tempore nakkisämpyläiltana grillillä viereisellä myyntiluukulla asiakas tilasi porilaisen. Sisälläni läikähti lämmin muisto, ilahduttava ja viihdyttävä. Joku tilasi porilaisen noin vain ja sen sai. Jotkut asiat pysyvät. Makkaraperunoitakin sai ennen vanhaan ja saa edelleen.

Nakkarikulttuuriin kuuluu myyntipaikka, jossa asiakas tekee ostoksensa ulkosalla seisten. Ostajan ja myyjän erottaa alhaalta ylöspäin avautuva lasinen luukku, jonka nostohetkeä seuraa kasvoille löyhähtävä kostea ja tuoksuva höyrypilvi. Ja seuraavaksi kuuluu kysymys: "Mitäs laitetaan?" Jonka jälkeen nälkäinen tekee tilauksensa. Seuraava kysymys: "Mitäs mausteita?" Jolloin kulinaristi vastaa: " Laitetaan kaikki!" ja jos kyseessä on huumorihenkilö, niin jatkaa: "Tai jätetään sentään muillekin!" Myyjä nauraa, vaikka on kuullut vitsin taatusti satoja kertoja. Se on sitä asiskastyytyväisyyden varmistamista.

Tulee mieleen muisto, kun sain nuorena kesätyöpaikan. Vanhemmat lähtivät oman lomansa ajaksi mökille ja jättivät ruokarahaa. "Laita keittoja ja laatikkoruokia, niin ei tarvitse joka päivä kokata!" äiti opasti. Näinhän minä lupasin. Vaan mitä teinkään. Kävin nakkarilla joka päivä!


Arvaatko tai muistatko mikä luultavimmin on suosituin juoma nakkarilla?
Sen on pakko olla "pieni maito".

Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.