perjantai 18. syyskuuta 2020

Itkukana

Jopas löytyi taas hyvä ruokaohje jälkikasvun antamalla vinkillä: Itkukana. Mistä moinen nimi? Ruoka on niin hyvää, että melkein tulee itku kun se loppuu. Alkuperäinen ohje on peräisin kirjankustantaja ja kokki Hanna Gullichsenin instasta ja Ilta-Sanomien sivuilta. Gullichsen on tullut tutuksi avokadopastan ohjeestaan muutama vuosi sitten. Ohessa ohje ja linkki IS:n juttuun.

Lisäkkeenä toimii parhaiten basmatiriisi. Ruoka valmistuu samalla kun keität riisin pakkauksen ohjeen mukaan. Soijan kanssa saa olla tarkkana, ettei sitä laita liikaa, jolloin ruoasta voi tulla liian suolaista. Tämänkin vuoksi basmatiriisin keittoveteen ei kannata laittaa ollenkaan suolaa. Ohjeen ainemäärät ovat mielestäni aika niukat neljälle aikuiselle, varsinkin jos pöydässä on hyväsyöntistä väkeä, kuten meillä yleensä on. Neljälle voi siis hyvin tehdä tuplamäärän ja mahdolliset jämät paistaa pannulla seuraavana päivänä kuten IS:n jutussa vinkataan.

Itkukana (neljälle) 

n. 500 g broilerin sisäfileetä

4 rkl voita

2 rkl oliiviöljyä

2 shalottisipulia

1/2 dl tomaattipyreetä

3 rkl soijakastiketta

2 dl kermaa


Valmistusohjeet 

  1. Ota broilerit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta.
  2. Taputtele lihat kuivaksi talouspaperilla.
  3. Hienonna shalottisipulit.
  4. Kuumenna paksupohjainen tarttumaton paistinpannu n. 85 prosenttiin täydestä tehosta ja mittaa pannulle 4 rkl voita ja oliiviöljy, nosta pannulle broilerin lihat.
  5. Paista lihoja viitisen minuuttia, ne uiskentelevat mielissään voi-öljyseoksessa, käännä kylkeä kertaalleen paiston aikana.
  6. Viiden minuutin kuluttua nostele lihat atuloilla syvälle lautaselle odottamaan ja lisää pannulla olevaan rasvaan shalottisipulit ja paista minuutin verran. Laske tarvittaessa hiukan lämpöä, jotta sipuli ei pala.
  7. Mittaa pannulle tomaattipyree ja sekoita kunnolla, lisää soijakastike ja sekoittele, kaada mukaan kerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Puuhaarukka toimii tässä hommassa.
  8. Kaada kastikkeeseen esipaistetut lihat ja niistä mahdollisesti irronnut neste. Pidä lämpö sellaisena, että seos kuplii hellästi koko ajan.
  9. Anna pöhistä 7–9 minuuttia.
  10. Voit testata kypsyyttä leikkaamalla paksuimman lihan. Kun broileri on kypsää, sammuta liesi.
Kokoa annokset lautasille, koristele vaikkapa herneen- tai auringonkukanversoilla.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000006089391.html

Ohessa pari kuvaa Erikoisen Asiantuntijan koekeittiöstä Itkukanan ääreltä.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay
Reseptiä saa jakaa, mutta muun tekstin ja kuvien käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.

2 kommenttia:

  1. Hyvät raaka-aineet kanassa. Kerma, oliiviöljy ja voi eivät petä koskaan. Jos söisin lihaa, maistelisin tätä mieluusti. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiitos samoin! Tämä oli niin hyvää, että voin todella suositella. yksinkertaiset aineet ja nopea valmistaa! Tee tästä joku kasvisversio, Korvaa kana vaikka härkiksellä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!