Luin kolmannenkin kirjan Kirsti Kaijalta, romaanin Kakin maku.
Aikaisemmat kirjat olivat Positio 16053 ja Tärveltyneet. Edellisessä oli aiheena kirjoittajan koskettava oma elämäntarina ja jälkimmäisessä olivat kyseessä FAS-lapset eli odottavan äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vuoksi vammautuneet, "tärveltyneet" lapset ja heidän monenlaiset tarinansa.
Ohessa linkit postauksiin, jotka liittyvät edellä mainittuihin kirjoihin
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/08/positio-16093.html
https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/09/tarveltyneet.html
Kertomisen tyyli on hyvin samankaltainen Kakin maussa kuin kahdessa muussa kirjassa. Kirsti Kaijalla on omintakeinen tyyli, joka sopii näihin aihepiireihin enemmän kuin hyvin. Kakin maussa kerrotaan huostaanotetuista lapsista ja sijaisvanhemmuudesta. Lasten joukossa on tietysti myös FAS-lapsia, joiden elämässä huostaanotto lienee ja useimmiten onkin selvä onnenpotku.
Sosiaaliviranomaiset eivät kovin hyvää arviota kirjassa saaneet. Kirjan sijaisperheen motiivit sijaisvanhemmuuteen olivat myös hetkittäin kyseenalaiset. Sijaislapsista maksettavat korvaukset ovat ilmeisesti kohtuullisen hyvät ja tässä kirjan tapauksessa sijaisvanhempien motiivit olivat ainakin osittain taloudelliset.
Kirjan tarinat ovat ehkä suureksi osaksi fiktiivisiä, mutta varmaankin oikeasta elämästä ainakin toinen puoli. Kirjoittaja vie tarinaa eteenpäin vuorotellen jokaisen osallisen näkökulmasta ja kietoo eri henkilöt kätevästi tarinaan ja toisiinsa. Loppupuolella tekee mieli aloittaa lukeminen uudelleen alusta. Tämä aihealue nyt kuitenkin jo riittää ainakin vähäksi aikaa, koska kaikki aiheet ovat olleet erittäin sydäntäsärkeviä.
Kuten eräs lukijamme Tärveltyneet-postausta kommentoi, täytyy itsekin sanoa samoin: Olen sanaton :((
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan kannet
Ei kaupallista yhteistyötä. Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.
Kiitos arviostasi.
VastaaPoistaNostit esiin asioita, jotka minuakin ovat mietityttäneet, kun olen tavannut sijoitettujen lasten omia vanhempia ja/tai muita sijaisvanhempia. Olen ollut hämilläni kuultuani, miten huonoja kokemuksia heillä on toisistaan ja sosiaaliviranomaisista. Myöskään terapeutit eivät ole säästyneet kritiikiltä. Meille on yli 30 vuoden sijaisvanhemmuuden aikana sattunut enimmäkseen asiantuntevia ja lapsen etua ajavia sosiaalityöntekijöitä. Valitettavasti heillä on koulutukseen nähden pieni palkka ja työntekijöiden vaihtuvuus on ollut suuri. Se, että työntekijä tuntee lapsen ja lapsi luottaa häneen on ensiarvoisen tärkeää. Koska negatiivisia kokemuksia on ollut paljon, päätin kirjoittaessani painottaa niitä.
Kun aloimme ensimmäisemme sijaisvanhemmiksi, hänestä maksettiin kulukorvaus, joka peitti osan hänen kuluistaan. Sillä ei ollut merkitystä, sillä olisimme halunneet adoptoida. Koska meillä oli jo lapsia meidät hyväksyttiin vain sijaisvanhemmiksi. Myöhemmin, kun "lainalapsia" tuli lisää, oli alettu maksaa hoitokorvausta kulukorvauksen lisäksi. Minulla se mahdollisti töistä poisjäämisen. Omasta puolestani voin sanoa, että siinä vaiheessa rahalla oli merkitystä. Meni vielä vuosia ennen kuin tuosta hoitopalkkiosta alkoi kertyä myös eläkettä. Sama tilanne kuuluu olleen monella tuntemallani sijaisvanhemmalla.
Rahalla on ollut merkitystä toisellakin tavalla. Monelle lapselle on ollut kova paikka kuulla, että minulle on maksettu hänen hoitamisestaan. Lapsista on tuntunut keljulta tuoda kuitit vaate- ym isommista ostoksista jne. Vaadin niitä, koska kulukorvauksen ylittävistä kuluista sain helpotusta hoitopalkkion verotukseen. Olemme puhuneet asioista avoimesti. Jotkut aikuisiksi varttuneet ovat sanoneensa vasta nyt ymmärtävänsä, ettei tavallisilla ihmisillä olisi ollut varaa ottaa toisen lasta kotiinsa ilman korvauksia.
Kiitos Kaija kommentistasi ja täsmennyksistäsi. Aurinkoista loppuviikkoa!
Poista