perjantai 25. syyskuuta 2020

Kaikkien aikojen perjantaipizza


Pitkäaikainen perinteemme, perjantaipizza, on jäänyt unholaan. Yksi syy on perhekoon pienentyminen luonnollisista syistä. Toinen syy on mökkeily. Mökille lähdetään tukka putkella perjantaina heti töiden jälkeen lähestulkoon ympäri vuoden ja mökille perille päästyä ei ole tullut mieleen ruveta ensimmäiseksi pizzakokkihommiin. Pitkästä aikaa vietimme viikonloppua kotosalla, jolloin kuopus ehdotti perjantaipizzaa.

Uunipellillinen perjantaipizzaa:

Pohjan voi helposti tehdä valmiista pizzajauhoista, joihin ei tarvitse lisätä kuin vettä ja hiivaa.

Pohja:
2 dl kädenlämpöistä vettä, johon liuotetaan
15 gr (1/3 paketillista) hiivaa
5 dl pizzajauhoja

Alusta taikina ja levitä se käsin leivinpaperin päälle uunipellille.
Lirauta leivinpaperille tilkka ruokaöljyä, niin taikina levittyy helpommin.
Peitä taikina leivinliinalla ja anna nousta täytteiden valmistamisen ajan.

Täytteet:
700 gr naudanjauhelihaa + öljyä paistamiseen + suolaa ja mausteita maun mukaan
1 tlk (400 gr) tomaattimurskaa
1 pss salamisuikaleita
1 sipuli
valkosipulia maun mukaan (tai ei ollenkaan)
ananaspaloja
tomaattiviipaleita
paljon pizzajuustoraastetta
aurajuustoraastetta maun mukaan (tai ei ollenkaan)

Paista jauheliha kypsäksi, mausta ja lisää pannulle tomaattimurska. Kuumenna.
Levitä jauhelihakastike uunipellille taikinan päälle.
Lisää salamisuikaleet jauhelihan päälle.
Pilko tomaatit, ananakset ja sipuli ja levitä pellille.
Lisää aurajuustoraaste.
Puserra valkosipulin kynnet pizzan päälle.
Lisää juustoraaste.

Paista 225 asteessa vähintään 20 minuuttia. Pizzajauhojen ohjeessa on paistoaika 15 - 20 minuuttia, mutta tässä on täytteitä niin paljon, että paistoaikaa tulee lisätä, ettei pohja jää raa'aksi.

Kyytipojaksi sopii lempijuoma. Meidän kolmihenkinen perjantaipizzaporukka kostutti suutaan pizzahuuruilta Pepsillä, maidolla ja vedellä. Mietittiin samalla, että ikuinen kiistanaihe - sopiiko ananas pizzaan - on ratkottu: sopii se.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Täällä vietetään myös (aina) pizza- tai tortillaperjantaita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole perjantaita,johon ei pizza (tai tortillat) sopisi 😋 Hyvää perjantai-illan jatkoa!

      Poista
  2. Meilläkin oli tänään Pizzaperjantai 🍕

    VastaaPoista
  3. Pizzaa teemme nykyisin harvoin, kun asumme mummonmökkiä kahdestaan. Tänä syksynä olen pari kertaa tehnyt lähes tuollaiset, paitsi jauhelihan olen korvannut sienillä.
    Hyvää viikonlopuyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Sama juttu meillä. Kun perheessä väki vähenee, ei tule niin panostettua ylimääräisiin herkkuihin. Mutta sitten kun innostuu jotain tekemään, niin ah - kuinka hyvältä esimekiksi pizza maistuukaan 😋

      Poista

Kiitos kommentistasi!