Positio 16093

Ei kahta ilman kolmatta. Viime viikkoina on käsiini osunut huikeita elämänkertateoksia. Jo aikaisemin postasin tänne Edith Piafin sekä Tove Janssonin elämästä kertovista teoksista.

Ohessa linkit postauksiin:

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/07/jumalani-kuinka-olen-elanyt-piaf.html

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/08/tee-tyota-ja-rakasta.html

Sitten eräs blogimme lukija kommentoi postaustamme ja kertoi omasta elämänkertateoksestaan, jonka yritin varata kirjastosta, mutta eräiden yhteensattumien jälkeen päädyinkin ostamaan sen nettiantikvariaatista. Nyt se on toisella blogimme kirjoittajalla, Nyttellä lainassa ja lähtee varmaankin sen jälkeen "kiertoon" lukurinkiin.

Kirjoittajan elämäntarina on melkoisen tyrmäävä ja vetää täysin vertoja kahdelle ensin mainitulle, vaikka kirjoittaja tai "kohde" ei lienekään koko kansan ja puolen maailman tuntema taiteilija.

Kirjoittaja joutuu kokemaan nuoressa elämässään monia vaiheita aina Australiaa myöten ja törmää toistuvasti asioihin, jotka pistävät pohtimaan omaa erilaisuuttaan verrattuna pikkusiskoonsa ja moniin muihin kanssaihmisiinsä. Miksi pikkusiskoa kohdellaan niin eri tavalla sekä oman äidin että muidenkin ihmisten taholta kuin häntä itseään?

Kirjassa tuodaan hienosti esiin lapsen osoittama lojaalisuus omaa perhettään ja vanhempiaan kohtaan. Vaikka kohtelu on syystä tai toisesta pikkusiskoa kohtaan erilaista, Kirsti ei kuitenkaan osaa tai halua tehdä siitä numeroa, vaan pitää sitä omalla tavallaan luonnollisena asiana. Kunnes vähän myöhemmissä vaiheissa alkaa oivaltamaan taustoja ja miettimään enemmän omaa alkuperäänsä.

Kirja on myös sydäntäsärkevä kertomus erään äidin äitiydestä. Miksei äiti voi jakaa äidinrakkauttaan yhtäläisesti kummallekin lapselleen, riippumatta näiden geneettisestä taustasta? Lasta ei voi syyttää hänen alkuperästään ja taustastaan. Ja tarviiko siitä sen kummemmin syyttää ketään muutakaan? Lapsihan on aina lahja ja suuri ihme. Paitsi ei ehkä ollut siihen maailman aikaan, ainakaan ei-toivottuna.

Kirja on myös sydäntäsärkevä kertomus erään isän isyydestä, joka hänelle lankesi pyytämättä. Kirstin kasvattanut isä, joka ei ollut hänen biologinen isänsä, osoitti ihailtavan lämmintä rakkautta ja aikuisuutta Kirstiä kohtaan verrattuna siihen, miten keskenkasvuisesti Kirstin äiti kohteli lastaan. Päinvastainen tilanne isyyden suhteen ja kertomukset siitä ovat huomattavan paljon tavallisempia. Tai sitten äidin käyttämä karkea kieli ja lapsensa raaka kohtelu oli kuitenkin äidinrakkautta, johon kirjassa vihjattiin, vaikka sitä mahdollisuutta on näin ulkopuolisena vaikea ymmärtää.

Paitsi että teos on kirjoittajan traaginen elämänkerta, kirjassa on hyvää kokemusasiantuntijuutta muun muassa lähimenneisyyden sosiaalihistoriasta, sotavuosien ja pula-ajan tapahtumista sekä suomalaisten maastamuutosta Australiaan paremman elämän toivossa sekä paluusta takaisin Suomeen ja jälleen uuden elämän rakentamisesta alusta alkaen. Samankaltaisia kohtaloita on varmasti ollut monia muitakin, mutta Kirsti Kaija osaa kirjoittaa omastaan elävästi ja mukaansatempaavasti. Ilman voivottelua ja uhriutumista ja muiden tahojen syyttelyä. Tätä kirjaa ei olisi malttanut laskea käsistään. Taas kerran tämän kirjan luettuani tuli mieleen, miten vähästä ja vääristä asioista meillä joskus valitetaan. Kukaan ei voi tietää, millä tavalla ja kuinka paljon kirjan kirjoittaja on lapsuusvuosiensa vuoksi traumatisoitunut vai onko lopulta ollenkaan.

Kirsti Kaija on kirjoittanut ainakin kaksi muutakin kirjaa: Tärveltyneet ja Kakin maku, jotka ovat jo lukulistallani. (Muokattu 8.8.: Tärveltyneet-romaania aloittelin juuri lukemaan. Siitä myöhemmin)
Kiitos Kirstille loistavasta kirjasta!

Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / kirjan etu- ja takakansi
Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä. Kiitos.