Ei vieraskorealle sisustamiselle

Meillä ei ole ollut "oikeaa" kirjahyllyä yli kymmeneen vuoteen. Emmekä ole koskaan itse ostaneet uutena kunnollista sellaista. Kunnollisella tarkoitan joko a) sisustustrendien mukaista b) hel**tin kallista tai c) umpipuusta tehtyä. Jossakin tapauksessa nämä kaikki ominaisuudet saattavat löytyä samasta esineestä. Mitäpä avonaisella kirjahyllyllä tekisikään. Kirjat siellä vain olisivat pölyä keräämässä. Huushollimme fengshui ei ole kärsinyt kirjahyllyn puuttumisesta.

Eräänä päivänä maakuntalehdessä oli kuva ja juttu siitä, miten joku oli järjestellyt kirjansa kirjahyllyyn kirjojen selkämysten värin mukaiseen järjestykseen. Meillä kirjat ovat nykyisessä säilytyspaikassaan (kerron siitä jäljempänä) aihepiireittäin järjestettynä. Ainakin periaatteessa.

Tähän kuvaan piti tulla elämänkerrat, mutta sekaan mahtui lintukirjoja ja terveysoppiakin. Esko Nurmisen elämäntyöstä kertovat kirjat ovat hänen itsensä kirjoittamat. Ahtisaaresta ja Ollilasta on kirjoittanut joku muu. Kuten huomaatte, meille ei romaaneita hankita hyllyyn pölyttymään. Siinä ei ole mitään järkeä, kun niitä voi kirjastostakin lainata. Tietokirjoja sen sijaan mielestämme kannattaa joskus ostaa, vaikka tieto koko ajan muuttuukin. Elämänkerrat ja historiateokset eivät sen sijaan "vanhene".

Kirjat voi "asemoida" hyllyyn myös näin päin. Tuore kuva eräästä helsinkiläiskodista.

Kirjahyllyn annoimme noin 15 vuotta sitten kummitytöllemme, joka muutti eteläsuomalaiseen pikkukaupunkiin opiskelemaan. Opinnoista valmistuttuaan hän kiikutti sen seuraavaan asuntoonsa, jossa se taitaa olla vieläkin. Olimme ostaneet sen talomme edelliseltä omistajalta, joka muutti pienempään asuntoon ja niin ollen osa huonekaluista jäi hänelle tarpeettomiksi. Meillä sattui silloin olemaan kirjahyllylle tarvetta, joten teimme siitä kaupat samalla kuin talostakin. Se oli kyllä kaunis hylly, mutta tiettyjen rymsteeraustoimenpiteiden vuoksi sai myöhemmin lähteä kodistamme. Sen jälkeen ei niin tavanomaista olohuoneen kalustetta meillä ole ollut vuosiin. Sittemmin hankimme olkkariin ison puisen arkun, johon kaikki kirjat mahtuivat olemaan, mutta arkku tuli siitä syystä todella painavaksi ja siten mahdottomaksi siirrellä esimerkiksi siivouksen tieltä.

Meillä ei myöskään ole viherkasveja, joita on melkein joka kodissa. Muutama vuosi sitten romutin melkein kattoon saakka kasvaneen niin sanotun tuhman pojan, joka myös Madagaskarin palmuna ja nukkatyräkkinä tunnetaan. Nimensä kasvi on luultavasti saanut siitä, että se roiskii siemeniään pitkin nurkkia. Aikoinaan meinasi kissalta mennä hermo siihen kasviin, kun milloin missäkin nurkassa ja seinällä napsahteli tuhman pojan ruikkiessa siemeniään. Muutaman vuoden on olkkarin nurkassa jaksanut elää vain yksi anopinkieli, jonka pistokkaan sain nimipäivälahjaksi tuttavapariskunnalta. Se on sitkeä kasvi, sietää pimeyttä ja kuivuutta urheasti. Muut viherkasvit olen sitten saanutkin tapettua. Isännän syntymäpäivänään saama kaunis jukkapalmu uupui ja kellastui viime talven pimeydessä. No, pari orkideaa on säilynyt ja jostain kumman syystä kumpikin lykkää uutta kukkavartta. Niistä tuonnempana.

Tähän taloon muuttaessamme ostimme olohuoneen verhot edelliseltä asukkaalta sen vuoksi, että ne oli varta vasten tähän teetetty ja yhtenäistä verhoviritelmää tarvitaan olohuoneessa jokunen metri. En kylläkään yhtään tykännyt niiden keltaisenpuhuvasta väristä eikä se edes sopinut muuhun sisustukseen, mutta ne roikkuivat silti ikkunoissa yhdeksän vuotta. 

Hankin uudet verhot niiden tilalle keväällä 2010 ennen esikoisemme ylioppilaaksi valmistumista. Meillä kävi silloin Eurokankaan suunnittelija, joka mittasi tilan, suunnitteli verhot ja ompelutti ne liikkeen ompelimossa. Itse ripustimme ne paikoilleen. Senkin olisi Eurokangas mielellään tehnyt, kun hinnoista olisi sovittu. Ne samat verhot ovat käytössä edelleen ja "still going strong". Kerran kun hankkii hyvät, niin ei niitä tarvitse olla joka kevät ja syksy uusimassa. Siinä mielessä niiden silloinen korkea hinta ei enää kirpaise yhtään. Uskon, että tähän taloon meille ei enää uusia olkkarin verhoja hankitakaan.

Oheinen kuva liittyy tapaukseen

Pian muuttamisen jälkeen tuli olohuoneeseen hankittua vuodesohva potentiaalisia yövieraita varten. Vuodesohva on siitä mielenkiintoinen kaluste, että se on huono sekä sohvana että vuoteena. Mutta kyllä sekin asiansa ajoi ne muutamat kerrat kun sitä tarvittiin vuoteena. Kun lapset muuttivat pois kotoa, vapautui huoneita potentiaalisten yövieraidenkin käyttöön ja niinpä lahjoitimme vuodesohvan SPR:n Konttiin, jonka "noutajat" kävivät sen hakemassa innosta hihkuen pois: "Täähän on hieno!"

Vuodesohvan paikalle sain sijoitettua retron kirjakaapin, jonka "sosialisoin" tarpeettomana lapsuudenkodistani jokunen vuosi sitten. Se oli pari vuotta autotallissa jemmassa ja käytin sen kalustemaalaamossa hiottavana ja uudelleen lakattavana ja siitä tuli lähes uuden veroinen. En tunne kovin hyvin eri aikakausien kalustetyylejä, mutta voisin kuvitella kaapin olevan peräisin jostain 1940-60 -luvulta ja tuollaisia on varmaan ollut siihen aikaan joka kodissa. Ja se ei ole mitään melamiinia (paitsi taustalevy on vaneria), vaan ihan umpipuuta. Siellä ovat nyt lasiovien takana pölyltä suojassa ne kirjat, joita joskus luetaan ja osa (ne joita ei lueta) on vieläkin siinä isossa arkussa keskellä olkkaria. Osa kirjoista on jo kyörätty SPR:n Konttiin.

Tähän postaukseen sain kipinän Me Naiset -lehden jutusta, jossa on sama otsikko. Toimittaja Annakaisa Vääräniemi kirjoittaa osittain samoilla ajatuksilla ja yhdyn niihin täysin. Todellakaan en ole mikään Avotakan puhkilukija eikä minusta olisi tullut hyvää edustusvaimoa. Vääräniemi kirjoittaa: "En saa kiksejä uusien koristetyynyjen tai huonekalujen ostamisesta. Päiväpeite ja verhot kelpaavat niin pitkään kuin ne ovat hyväkuntoisia."

Tykkään ostaa tavaroita myös kirpputorilta. Tälläkin hetkellä melkein kaikki pienemmät matot ovat kirpputorilta hankittuja. Liikuttavin kirpputorihankinta on vessan matto, joka ei väriensä puolesta yhtään sovi ympäristöönsä, mutta se on jonkun ihmisen itse kutoma ja niin sanotusti ”rustiikkinen”. Ja kaiken lisäksi sattumalta sentilleen  oikean kokoinen ja napakkaa tekoa, jolloin se on helppo imuroida. 

Sisustan huushollia siten kuin itselle hyvältä tuntuu ja mikä omaa silmää ja lompakkoa sattuu miellyttämään. Tavaran ei tarvitse olla uutta ja trendien mukaista. Mitä vähemmän on kaikenlaista tavaraa näkyvillä ja pölyä keräämässä, sen parempi. Isäntä on tässä vielä paljon tiukempi, koska hän pyyhkii siivouspäivinä pölyt. 

Tämä ei tarkoita sitä, että sisustamisessa ja siitä tykkäämisessä olisi jotain vikaa. Se on hieno laji ja arvostan todella heitä, jotka tykkäävät ja osaavat sisustaa kotinsa kauniisti ja haluavat uudistaa kodinsisustusta usein. Tässä lajissa on varsinainen tyylitaituri nuori ystäväni ja entinen opiskelukaverini Hannamari, joka sisustaa kotiaan ja kesämökkiään hyvin paljon kirpputorilöydöillä ja itse valmistamillaan tavaroilla.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä. Kuvien ja tekstin käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Mahdolliset kommentit pyydetään kirjoittamaan postauksen lopussa olevaan kenttään, jotta ne ovat kaikkien lukijoiden nähtävillä.