torstai 19. elokuuta 2021

Arvauskilpailun tulokset




Julkaisimme 6.8.2021 postauksen, jossa kerroin kaikenlaisia tarinoita mökkilomalta, joista osa oli totta ja osa keksittyjä ja osa vähän siltä väliltä. Lukijoille julistimme arvauskilpailun, mitkä kaksi näistä tarinoista ovat totta. Kilpailulle saatiin voittaja, joka arvasi molemmat oikein. Emme voi julkaista hänen nimeään tässä, koska hän ei ole kirjautunut seuraajaksemme. Vastaukset sain muuta kautta kuin kommenteissa.

Kirjapalkinto toimitetaan hänelle lähipäivinä. Linkitän tähän sen alkuperäisen postauksen, jota on muutenkin luettu aika paljon. 

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2021/08/mokkipaivakirja-2021-kausi-2-jakso-6.html

Ja seuraavaksi kerron, mitkä tarinoista olivat aivan täyttä "fuulaa" ja mitkä piti edes jollain lailla paikkansa ja lopuksi ne kaksi, jotka ovat oikeasti tapahtuneet.

Se lähtöpäivän aamun loppusiivouksesta vapauttaminen ja puolen tunnin jousikvartetin ilmaiskonsertti olivat ihan hihasta. Kokonaan oman mielikuvituksen tuotetta. Muistelin tässä kohtaa ensimmäistä lomaamme tällä mökillä ja aamuyön hetkeä, kun yläkerran parvekkeella katselin lammelle, jossa ohut usvaverho liikkui veden päällä ja oli täysin hiljaista. Linnutkin olivat nukkumassa. Silloin tuli mieleen kaksi asiaa: ".... ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä." Sekä se, että siihen hetkeen olisi sopinut kuulla vaikkapa Bachin Air tai Beethovenin Kuutamosonaatti.

https://www.youtube.com/watch?v=Wwqo6RCkubM

https://www.youtube.com/watch?v=4Tr0otuiQuU

Joskus olen haaveillut siitä, että loppusiivous kuuluisi automaattisesti mökin vuokraan, mutta yleensä se ei kuulu. Hyvä vaan, että kaiken maailman sottapytyt joutuvat itse siivoamaan jälkensä tai sitten maksamaan siitä. 😁 Tämäkään ei siis ollut totta, että mökin omistaja olisi "tarjonnut" loppusiivouksen.

Toinen ihan omaa mielikuvituksen tuotetta oleva tarina oli se grillausjuttu ja siihen liittyvä mökki-isännän trubaduurina toimiminen. Hämärästi muistan joskus jollain mökillä lukeneeni vieraskirjasta, että mökki-isäntä oli käynyt soittamassa kitaraa tai haitaria ja lauleskelemassa samalla. Mutta nämä tapaukset ovat usein sellaisia, että mökkivieraat ovat isäntäparille entuudestaan tuttuja jostain muusta yhteydestä.

Shamppanjat tuvan pöydällä hopeisessa coolerissa ja kristallilasit vieressä oli omaa keksintöäni. Siihen liittyen luin juuri kyseisen mökin vieraskirjasta, että jollekin pariskunnalle oli näin käynyt, mutta ilmeisesti kyseessä olivat myös ennestään tutut asiakkaat ja heillä jokin tärkeä merkkipäivä, ehkä hääpäivä tai syntymäpäivä. Tässä pitää paikkansa se, että aloin aikani kuluksi ja huvin vuoksi tutkia eri shamppanjalaatujen hintoja netistä. Ja sain tietysti idean tähän tarinaan.

Tarina siitä, että koko mökin kalustus olisi uusittu ja kuistin pöydällä oli valtava ruusukimppu oli myös pötyä. Sen verran totuuden siementä oli, että juuri tässä mökissä oli uusittu kuistin kalustus, mutta ei koko mökin. Edellisessä mökissä, jossa olimme viime kevättalvella, oli valtava kimppu tulppaaneja tuvan pöydällä, mutta ne olivat edellisen mökkivieraan sinne hankkimat, ei isännän tai emännän. 

Mutta sitten ne tositarinat. Ihan alussa kerroin, että olimme mökin pihassa tasan kello 16.00. Ja se pitää paikkansa, ja on jonkinlainen "saavutus", sillä ajomatkaa on noin kahdeksi tunniksi ja välillä kävimme kaupassakin kaikessa rauhassa. Yhtään ei himmailtu matkalla eikä ajettu tuhatta ja sataa. Ihan sattumalta huomattiin itsekin, että kappas vaan, olipas tarkka ajoitus. Mutta tämä ei nyt ollut edes mikään varsinainen arvauksen kohde. Sattuuhan näitä. 

Mutta se karaoke-juttu on totta. Ihan joka sana. Jokseenkin nolottaa vieläkin. Muutaman tanssitun biisin jälkeen läksimme takaisin mökille, jossa kaksi noin kymmenvuotiasta tytärtämme viettivät iltaa kaksistaan varmaan ihan tyytyväisinä, kun ei vanhukset olleet koko ajan paikalla. Sen verran nuoria olivat vielä kuitenkin, että halusimme välttyä mahdolliselta lastensuojeluilmoitukselta (vitsi). 

Yksikin hikinen savolaismies, jonka kanssa taivutin tangoa, aloitti keskustelun: " Mie oon tullu tänne venneellä. Miul on aika hieno mökki tuolla saaressa..." Vaihdoin äkkiä puheenaihetta johonkin paljon tylsempään aiheeseen. Melkoisen koominen tilanne tuokin. 






Toinen tosijuttu on se laivaristeily. Ja se tapahtui itse asiassa samalla mökillä kuin tuo edellä kerrottu karaoketarina. Mökki oli vanha asuinrakennus ja sen omistaja asui viereisellä tontilla uudemmassa, isossa omakotitalossa. Jostain muistan lukeneeni, että sen talon oli joku paikallinen tehdaspohatta rakennuttanut itselleen. Mutta tämä mökki-isäntä tai -emäntä eivät olleet tehdaspohattoja, vaan ihan tavallinen eläkeläispariskunta. Mökkivuokraus oli heille uusi bisnes monestakin asiasta päätellen. Ehkä se mökki oli jomman kumman lapsuudenkoti. Mutta heillä oli omassa laiturissaan hervottoman suuri rautalaiva, jolla voisi kuskata isompaakin seuruetta. He ehdottivat, että he voisivat viedä meidät sillä laivalla Savonlinnaan ja me tulisimme sitten autolla sieltä pois. No miten tämä järjestettiin käytännössä, kun ei se sentään mikään autolautta ollut ja oma pösö seisoi mökin pihassa?

 


Aamupäivällä molemmat isännät ajoivat omilla autoillaan Savonlinnaan, jättivät autot sinne parkkiin ja tulivat mökki-isännän autolla pois. Iltapäivällä sitten matkustimme laivalla Savonlinnaan ja siellähän se meidän auto siis odotti valmiina. Isäntäpariskunta jatkoi siitä laivallaan jonnekin muualle eteenpäin, koska ei se laiva ainakaan kotilaituriin palannut muutamaan päivään. Oli kyllä aika hieno reissu ja tyttäretkin tykkäsivät. Koiraparka piti vaan jättää yksin mökkiin siksi aikaa, kun tiesimme, että isäntäparilla on kissa, joka ei välttämättä tule koirien kanssa toimeen. Ja olisi voinut olla toisinkin päin. Pullakahvit nautittiin ihanassa auringonpaisteessa ja se laivamatka oli kaikin puolin ikimuistoinen upeissa järvimaisemissa. Oli hauska nähdä myös, miten Savonlinnaan vievä kävelysilta kääntyi sivuun laivan tieltä yhtenä kappaleena, jos en ihan väärin muista.

Pixabaysta en niin hienon laivan kuvaa löytänyt, mikä lie proomu tai luotsilaiva mahtaa olla tuo, jonka kuvan tähän laitoin. Silloin kuitenkin päätin, että jos tarpeeksi iso lottovoitto tulee ja innostun itse vesillä liikkumisesta, niin haluan juuri sellaisen laivan. Ei mitään sillipurkkia. Heillä oli siellä alakerrassa saunakin.

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat 

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

                         



keskiviikko 18. elokuuta 2021

Viimeinen kirja narsisteista


Olen lukenut niin monta kirjaa narsismista, sosiopatiasta ja psykopatiasta, että päätin tämän olevan viimeinen. Ei siksi, etteikö aihe kiinnostaisi, vaan siksi, että tämä on tähänastisista paras. 

Sama kirjailija on kirjoittanut Idiootit ympärilläni, Vastoinkäymiset ympärilläni, Kehnot pomot ympärilläni, Psykopaatit ympärilläni ja monta muuta kirjaa. 

En ole kaikkia lukenut, mutta helposti näissä saman kirjoittajan saman aihepiirin ympärillä pyörivissä kirjoissa teksti alkaa toistaa itseään. Näin tapahtuu mielestäni Tommy Hellstenin kirjoissa, joista ensimmäisenä luin kirjan Virtahepo olohuoneessa. Sen jälkeen riittikin enää yksi Hellstenin kirja.

Tämä Thomas Erikson on luonut sen DISC-järjestelmän, jonka mukaan ihmiset luonteenpiirteiltään luokitellaan punaisiksi, keltaisiksi, vihreiksi tai sinisiksi. Käytetään myös luokittelua D-, I-, S- tai C- tyypeistä. Jokaisella on joitain ominaisuuksia kaikista noista ja harva edustaa ihan puhtaasti jotain tiettyä väriä. Mutta DISC ei ole tämän kirjan pääosassa.

Meilläkin työpaikalla istuttiin tiimeittäin muistaakseni kokonainen työpäivä tämän DISC-höpönlöpön parissa ja luokiteltiin itseämme ja toisiamme. Sitten piti ottaa systeemi käyttöön omassa työssä ja arvioida asiakasta, että onkos tämä nyt keltainen vai kenties punainen ja miten ja millä kysymyksillä häntä pitää lähestyä (jotta saataisiin mahdollisimman paljon kauppaa aikaiseksi).

Sellaista psykoanalyytikkoa ei ole vielä syntynytkään, joka muutaman minuutin keskustelun jälkeen pystyisi päättelemään, mitä edellä mainituista tyypeistä keskustelukumppani edustaa. Puhumattakaan siitä, millaisia kysymyksiä kullekin tyypille pitäisi esittää tai miten muuten häntä tulisi puhutella. 

Melko lailla jäi taskuun kustu olo koko touhusta enkä ole yhdenkään asiakkaan kohdalla tullut pohtineeksi koko värimallia. Ei sellaiseen ole aikaa, vaikka joku jossain ravintoketjun huipulla sellaista kuvittelee. Hyvä, kun osaa itsensä määritellä D:ksi, I:ksi, S:ksi tai C:ksi. Ja onko siitäkään tiedosta lopulta mitään hyötyä. 

Näiden kohdalla tulee mieleen eräs tuttava, joka on ihan selkeästi ja puhtaasti tietyn ”värinen”. Vuosien mittaan olen häntä hyvin vähän tavannut, mutta olen seurannut hänen edesottamuksiaan somessa. Tämä henkilö vie huoneesta kaiken hapen ja ihmisiltä energian. Hänellä on tarve olla seuran keskipisteenä ja päällepäsmärinä. Hengästyttää pelkkä ajatuskin. Yhtä aikaa tyyppi on ikäisekseen tätimäinen ja vähän miesmäinenkin. Ja kokee tarvetta ”esiintymiseen.”  Ehkä vähän jopa narsistisia piirteitä. On hänellä totta kai hyvätkin puolensa, muun muassa aivan loistava huumorintaju. 

DISC -ajattelun tarkoitus on ilmeisesti herättää juuri edellisen kaltaista analysointia, jotta voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. Tosin kaiken edellisessä kappaleessa kirjoitetun olen tiennyt mainitusta henkilöstä jo ennen DISCiäkin. Paitsi sen keltaisen värin. 

Mutta palataanpas tähän alkuperäiseen kertomukseen. Erikson kirjoittaa narsismista hyvin ja myös siitä, miten narsistista pääsee parhaiten eroon. Omalle kohdalleni on osunut tähän mennessä ehkä kolme tai neljä selkeää narsistia ja jotenkin tietämättäni olen onnistunut pitämään heidät poissa iholtani lähes tarkasti Eriksonin opeilla. 

Erikson kirjoittaa myös, että narsisti, sosiopaatti ja psykopaatti ovat vaikeasti erotettavissa toisistaan. Hän myös selventää näiden kolmen keskinäisiä eroja. Monilla ihmisillä saattaa olla myös narsistisia piirteitä, olematta silti varsinaisesti narsisteja. 

Eräs tuttavani ajautuu kerta toisensa jälkeen parisuhteeseen narsistin kanssa. Mistä ihmeestä sekin voi johtua? Samoin kuin tuo edellä ensiksi mainitsemani tuttava päätyy parisuhteeseen tietyllä tavalla ”heikkojen” miesten kanssa. En nyt sanoisi nössöjen, mutta aiemmassa elämässään tai lapsuudessaan jostakin hiukan vaille jääneiden. Ehkä tällaiset miehet etsivätkin päällepäsmäriä, joka kertoo, miten toimia missäkin asiassa. 

Noista Eriksonin muista kirjoista lähinnä kiinnostaisi tuo Kehnot pomot ympärilläni. Ehkä vielä varaan sen kirjastosta. Tässä noin 35 vuoden työhistorian aikana olen nähnyt niin monta kehnoa pomoa ympärilläni, että olisi mukava tietää, mitä Erikson asiasta kirjoittaa.

Kuva: Atena-kustannus.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 




tiistai 17. elokuuta 2021

Loppukesän ensimmäinen omenapiirakka


Nyt pääsi Valkea kuulas yllättämään omenatarhurin. Olimme sunnuntai-iltana jo lähdössä Punaiselta Tuvalta kotia kohti, kun nappasin omenapuusta yhden omenan noin niinkuin kokeeksi eli kypsyystestimielessä. Jo ensimmäisellä haukkaisulla suupielistä valui noro kypsän hedelmän merkiksi. Valkean kuulaan kirpeä makukin oli taittunut lempeämpään suuntaan. Muutaman omenan käsikopelolla ja näppituntumalla tuli äkkiä kartoitettua kokonaistilanne. Valkeat kuulaat ovat aivan kypsiä, osa jo pinnaltaan läpikuultavia ja siis koria vaille valmiita kotiin vietäväksi.

Meidän Valkea kuulaamme teki vuosi sitten todella runsaan sadon. Omenia meni valitettavasti jopa kompostiin. Talvella sitten jänikset pääsivät tekemään suojaverkoista huolimatta tuhojaan ja kevättalvella jouduimme sahaamaan kaksi kaluttua isoa oksaa irti. Tästä syystä omenapuu sitten kehittikin huiman määrän pystyyn sojottavia versoja. Kukkiakin oli paljon, mutta omenia tuli "vain korillinen", joka on vallan sopiva määrä.  Meidän pihallamme kaikki kasvaa ilman tuholaismyrkkyjä ja siitä huolimatta omenat ovat joka vuosi suloisia ja puhtoisia.

Tänään leivoin loppukesän ensimmäisen omenapiirakan. Saman ohjeen mukaan, jolla aina valmistuu se satokauden ensimmäinen.


Kävi sitten samaan sýssyyn kaikkien aikojen munauskin. Esikoinen tuli yllätyskylään ja ajattelin minäkin yllättää hänet ja tehdä kotiinviemisiksi hänelle oman pikkupiirakan. Se meni uuniin ensimmäisenä, jotta hän pääsisi lähtemään ajoissa kotimatkalleen. Piirakka oli uunissa paistoajan puolivälissä, kun yhtäkkiä mieleen juolahti - tuli ja leimaus - missä on mielikuvani sokerin ripottelemisesta piirakan pinnalle. Ei missään! Olinko hoitanut sen automaattiohjauksella vai mikä tilanne!
Katseeni kiinnittyi keittiön tasolla vieri vieressä nököttäviin kaneli- ja suola-sirottimiin. Piirakka äkkiä uunista ulos ja lusikalla kaapaisu pinnalta. Suolaa! No, eikö mitä - sokeria vaan perään ja takaisin uuniin.

Kerroin tietysti mitä oli tapahtunut, johon Esikoinen tuumasi, että eiköhän se silti maistu. 

- Ainakin taikina oli hyvää, hän totesi, kun he olivat Kuopuksen kanssa kaapineet taikinanjämät kulhosta parempiin suihin. Niinkuin aina pieninä!



Illalla tuli Esikoiselta vielä palautetta "suolaisesta piirakasta".





Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

maanantai 16. elokuuta 2021

Luonnonvoimat


”Australian kuumin dekkaristi” Jane Harper on kirjoittanut tämän trillerinsä jo 2017, mutta se on suomennettu vasta 2020 /Tuulia Tipa ja Tammi.

Tämä on Harperin toinen teos, ensimmäinen oli nimeltään Kuiva kausi, joka tämän kirjan takakansiliepeen mukaan nosti hänet maailmanmaineeseen:



Etukannen puolella ylistetään Kuivaa kautta seuraavasti: 



Ja sieltähän löytyy myös tuttu bloggaaja, Leena Lumi, jota myös Erikoiset Asiantuntijat seuraavat. 

Mutta nyt siis asiaan. Noiden edellisten hypetysten jälkeen olin vähän pettynyt tähän Luonnonvoimat -trilleriin. Siinä työpaikkaporukka lähtee kahdessa ryhmässä jonkinlaiselle tyhy-retkelle kahdessa porukassa (miehet ja naiset) vaativaan maastoon, osalla vain vähän vaellus- tai retkeilykokemusta. Australian vaativat luonnonolosuhteet ottavat kapasiteetista suuren osan. Miesporukan he (naisporukka, jonka ympärillä juoni pyörii) tapaavat heti alkumatkasta. 

Viidestä naisesta palaa vain neljä elävänä takaisin. Ja vähältä piti, ettei lukema olisi jäänyt kolmeen. Visiirit huurtuivat jo ennen ensimmäistä taukopaikkaa, jota ei edes löytynyt. Naisporukan väleissä oli hiljaista tulehdusta jo ennestään ja se äityi ilmitappeluksikin jossain vaiheessa. 

Idea ja juoni olivat ihan hyvät, mutta minusta tähän olisi voinut kutoa mukaan enemmän dramatiikkaa. Alkuvaiheen jälkeen tarina vähän lässähti ja oli ikäänkuin väkisin kirjoitettua. Loppua kohti se alkoi muuttua kiinnostavammaksi, mutta mitään tajunnan räjäyttävää loppuratkaisusta ei silti tullut. Osa tapahtumista oli ennustettavissakin. 

En tiedä, onko oma vaatimustaso noussut liikaa, kun olen katsonut Netflixistä muun muassa Silta-sarjan, Breaking Bad’in ja Rahapajan kaikki kaudet. Niissä sitä riitti jänskättävää ja tapahtumia ihan joka minuutiksi. 

Niiden rinnalla tällainen kirja, jossa käydään sivukaupalla keskustelua, joka ei vie tapahtumia mihinkään suuntaan, tuntui vähän puuduttavalta. No mutta silti ihan lukemisen arvoinen ja varasin kirjastosta sekä Kuivan kauden että kirjoittajan uusimman romaanin Kadonnut mies.

Kuvat: Tammi, Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Kerrankos sitä...


 ...jos toisenkin. Ja jos yhden kanssa niin miksei kahdenkin. Siis kolmisin. Vuoroin vieraissa ja väliin oman tai omien kanssa. Kaikki kai käy. Jos käy tuuri. Ja jos ei käy tuuri, niin käsi.

Apua mitä juttuja ja ajatuksia. Vaan niin on avointa puhe ja suhteet tänä päivänä. Olen aika hämilläni tästä kaiken auki leväyttävästä tavasta puhua ja olla.

Muistan päivän, kun minulle selkisi mitä S/M tarkoittaa. Olin nimittäin siihen asti kuvitellut lyhenteen tarkoittavan Suomen mestaria. Naurakaa pois - mutta siitä on toki jo aikaa. Olin nuori ja vielä viattomampi kuin nyt 😂

"Jos sais kerran reissullansa, mutta kun saapi aina!" 😁 Tällainen rallatus muistuu mieleen nuoruudestani, kun olin vielä kaikin puolin kokematon ja koskematon, ensimmäistä suukkoakin vailla, ja niin olivat kaikki ystävänikin. Silloin ei ollut tapana edes tyttöjen kesken puhua seksiasioista saati oman äidin. Se olisi ollut hirveän noloa. Siitäpä syystä ne ensimmäiset seksihapuilutkin olivat ihan kammottavia, kun pimeässä peiton alla tuppisuina touhuiltiin.

Vaan onko se sitten parempi, että kaikki on niin julkista, häpeilemätöntä ja avointa. Jopa suhteet ovat avoimia. Jos tietämättömyys aiheutti aikanaan ahdistusta, niin ihan varmasti tänä päivänä kaikki joka tuutista tulviva tieto kuvineen, videoineen, kaikkineen tekee sen saman. Tulee toisenlaisia pelkoja ja suorituspaineita.

Ajat, ihmiset ja toimintatavat muuttuvat.  Muutos on ainoa pysyvä asia, sanotaan. Mitä mahdamme nähdä ja kuulla seuraavaksi?



Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

lauantai 14. elokuuta 2021

Tarza_pasifistin odysseia voimapolitiikan maailmassa


Tietokirjailija, tutkija, Euroopan sotahistorian dosentti, valtiotieteen tohtori ja yhteiskuntatieteen maisteri Markku Salomaa on tehnyt tutkimusta ja kirjoittanut tämän kirjan oikeustieteen kandidaatti, ent. ministeri ja presidentti Tarja Halosen edesottamuksista hänen kahden presidenttikautensa aikana. Kirjailija oli saanut idean kirjaan ollessaan tekemässä arkistotutkimuksia Moskovassa ja oli sattumalta nähnyt paikallisella torilla maatuska-nukkeja, jotka oli varustettu maailman valtio- ja muiden johtajien naamoilla. Yksi niistä oli tämä kirjan kannessa kuvattu, jossa näkyy Tarja Halosen kasvot. 

Kirja alkaa tietysti pohjustamalla historiaa liittyen Tarzan aikaisempiin tehtäviin ennen ministeriksi ja presidentiksi tuloaan. Alkuun se tuntuikin melko puisevalta poliittisen historian tietokirjalta. Kesti vähän aikaa tottua tyyliin. Alkupuolella spekuloitiin muun muassa sitä, kuka murhasi Olof Palmen? Olisi epäuskottavaa, että joku muu kuin ammattirikollinen pystyisi tekemään niin täydellisen rikoksen, ettei tekijää ole saatu vieläkään selville. Palme oli vaikea ongelma Varsovan liitolle ja Neuvostoliitolle. 

Onko Yhdysvallat myöntänyt Ruotsille salaiset turvatakuut? Natohan ei niitä myönnä muille kuin jäsenmailleen. Liittyvätkö sukellusvenehavainnot Ruotsin aluevesillä tähän? Entä Palmen murha?

Halonen on valmistunut oikeustieteen kandiksi vuonna 1968. Sen jälkeen hän on toiminut eri yhteisöissä niin, että häntä on tituleerattu ihmisoikeusjuristiksi. Kirjoittajan mukaan Halosella oli paljon visioita, mutta ei yhtään missiota. Esimerkiksi hän ei ole saanut alulle, neuvotellut tai sovitellut mitään kansainvälisiä sopimuksia. Ulkomailla Halonen ei ole nauttinut mitään kummempaa arvonantoa, päinvastoin ärsyttänyt presidentti Bushia ja Putinia äidillisellä olemuksellaan ja asenteellaan. Selväksi tuli myös se, kuka jo edesmennyt poliitikko oli Halosen ”oppi-isä”.

Karjalan palauttamisesta on ollut mediassa puhetta aika ajoin. Se olisi tärkeää heille, jotka aikoinaan ovat siitä vastentahtoisesti joutuneet luopumaan. Jo presidentti Kekkonen oli aikoinaan neuvotellut asiasta, mutta presidentti Koivisto tyrmäsi ajatuksen, vaikka sitä suorastaan oli tarjottu 1980-luvun alussa 15 miljardin dollarin kauppahinnalla. Halonen ei ole asiasta hiiskahtanutkaan ja presidentti Putin on tehnyt selväksi, että Karjalaa ei palauteta. Mielestäni on hyvä vaan, ettei sitä palautettu Kekkosen tai Koiviston aikana. Putinin kanssa siitä olisi jouduttu vääntämään uudestaan ja kuka tai mikä kustantaisi kaiken uudelleenrakentamisen siellä infrastruktuuria myöten? Jos se nimittäin jollain ihmeen konstilla olisi saatu palautettua.

Varsinkin, kun pian Koiviston jälkeen (Ahtisaari oli välissä) presidentiksi nousi pasifisti Tarja Halonen, joka riisui yli puolet Koiviston aikaisesta puolustusvoimien vahvuudesta. Ja jolle puolustusvoimien ylipäällikköys oli ilmeisen vastenmielinen tehtävä. Itse armeijaa käymättömänä Halosella mahtoi olla muutenkin hatara käsitys maanpuolustukseen liittyvistä asioista. Halosen ylipäällikköyden vuodet 2000-2012 olivat epävakaat ja suorastaan vaaran vuodet, kirjoittaa Salonen. 

Huolestuttavaa vieläkin on se, että kenraalikunnan vastustuksesta huolimatta Halosen annettiin tuhota paljon puolustusvoimille kuuluvaa kalustoa ja Suomen annettiin liittyä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Venäjä ei ole siihen liittynyt. Edellä mainittu kalusto oli veronmaksajien rahoilla hankittua ja käyttökelpoista. Voidaanko puhua jopa maanpetturuudesta? Kirjailijan mukaan Suomen nykyisellä varustuksella ei mahdollista hyökkääjää vastaan pärjättäisi kuin pari päivää. 

Venäjä puuhailee mielellään omiaan lähinaapureidensa tonteilla. Miten Georgia ja Ukraina eroavat siinä suhteessa Suomesta? Eivät mitenkään. Edellä mainittuihin maihin sekaantumalla Venäjä pystyy pitämään ne poissa Naton jäsenyydestä, mikä olisi Venäjälle kauhistus. Suomessakin välillä keskustellaan Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä. Suomi on Naton rauhankumppani, mutta niin on myös Venäjä. 

Naton peruskirjaan liittyy oleellisena osana se, että Nato ei koskaan hyökkää ketään vastaan, ainoastaan puolustaa. Siksi(kin) Venäjä yrittää aina naamioida kanssaan syttyneen sodan vastapuolen syyksi, vaikka asia voi olla täysin päinvastoin, vrt. Mainilan laukaukset. Ja Georgia ja Ukrainahan eivät vielä ole Naton jäseniä, vaikka sinne epätoivoisesti haluaisivat. Jäsenyyshakemusta jätettäessä ja sitä käsiteltäessä hakijamaalla ei saa olla mitään rajaselkkauksia käynnissä. Näin ollen voisi olettaa, että selkkaukset Venäjän kanssa jatkuvat hamaan tappiin. 

Putinilta jossain yhteydessä jokin aika sitten kysyttiin, mitä Venäjä tuumaisi, jos Suomi hakisi Naton jäsenyyttä. Presidentin suora ja välitön vastaus oli: ”Venäjän täytyisi siihen reagoida.”

Sekä Tarzan että Erkki Tuomiojan ulkoministerinä ollessa ulkoministeriössä on tehty monet "pekkahaavistot". Tarza loi ulkoministeriöön pelon ilmapiirin omalla johtamistaidottomuudellaan ja teki varsinkin Naton kannattajille selväksi, että Muumimamman kaulin puhuu jos muuten ei ole selvää, mikä on sallittua ja mikä ei. 

Tasavallan presidentiksi nouseminen ei ollut Halosen henkilökohtaisten ominaisuuksien ansiota, vaan oikeammin hän nousi presidentiksi niistä huolimatta, kirjoittaa Salonen. Halonen kiroili, kiukutteli ja latisti alaisiaan. Hänen johtamistyyliään on kutsuttu nimellä "Management by perkele".

Kuinka paljon ja minkälaisia yhteyksiä Halosella oli aikoinaan DDR:ään ja Stasiin? Onko Halosen nimi ns. Tiitisen listalla? Angela Merkelin ja Tarja Halosen välit ovat viileän muodolliset ja Merkel ei suostu edes kättelemään Halosta, ainakaan julkisesti. Mitä kaikkea tämänkin takana mahtaa olla?

Halonen yritti vuosien ajan lobata Suomea YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi siinä onnistumatta. Viron presidentti Kersti Kaljulaid onnistui samassa tehtävässä aivan hetkessä: sopimus tehtiin 7.6.2019 ja jäsenyys alkoi vuoden 2020 alusta.

Salomaa arvostelee myös Halosen pitämiä puheita, joita onkin kirjassa paljon referoitu: "Puheiden propagandistinen karikatyyri on omalla tavallaan hänen ailahtelevan maailmankuvansa synteesi, jossa on epä-älyllisiä ristiriitaisuuksia." "Puheiden logiikka etenee sekavasti. Niissä on piirteitä luokkavaistosta, protestanttisesta moraaliteologiasta, vihreästä etiikasta ja pelastusarmeijalaisesta auttamishalusta." Salonen kirjoittaakin, että Halonen on tehnyt koko maapallon köyhyydestä kotimaisen ongelman ja keskittyy mieluummin tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjen asioiden ajamiseen (tärkeitä nekin), kuin siihen mikä kuuluisi tasavallan presidentille. Tämä ensin mainittu tulee hyvin esiin Tarzan ”suojatin” Nasima Razmyarin puheista, juuri pari päivää sitten.

Tarza on dokumenteiltaan julma kirja, kuten eräässä nettiarviossa sanotaan. Suorastaan puistattava, kun vielä tänäkin päivänä vilahtelee "suomettumista". Ennen kuin aloitin kirjan lukemisen, olin varma, että se jää kesken, mutta eipä jäänytkään. Tuli vähän kiire lukea se, koska uutuuskirjan laina-aika on vain kaksi viikkoa ja se ehti jo hetken pölyttyä kaapin päällä. 

Tämä on niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea uudestaan niin sanotusti paremmalla ajalla. Kirjoittajalla ei ole mitään hyvää sanottavaa Tarzasta enkä osaa siihen mitään kantaa ottaa ainakaan tuon kirjan luettuani. Ei siitä kuitenkaan voi kunnianloukkaussyytettä nostaa, koska kirja perustuu dokumentteihin ja on muuten asialliseen sävyyn kirjoitettu. 

Edellä mainittujen lainausten lisäksi kirjassa on paljon, paljon tietoa Suomen, Baltian maiden ja Venäjän poliittisesta lähihistoriasta. Siitä kiinnostuneiden kannattaa tämä kirja lukea. Silmiä avaava teos ainakin tästä näkökulmasta. Jostain muista näkökulmasta voisi ehkä kirjoittaa erilaisen.

Näitä samoja asioita sivuaa myös Ulla Appelsin eilisessä Ilta-Sanomien artikkelissaan:

Ulla Appelsinin kommentti: Ministeri Ohisalo, entä jos meille tulee nälkä?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


perjantai 13. elokuuta 2021

Tyhmänrohkeaa


Italialainen kauhuleffa Netflixin valikoimista


Leffailta. Just for me. Silloin katson kauhua. Mitä enemmän säikyttelyä sen parempaa. Tällä kertaa Netflix tyrkytti elokuvaa nimeltä Se tavallinen kauhutarina.


Nuuskija on hyvää kauhuleffaseuraa. Se ei pienistä hätkähdä ja antaa aina pitää tassusta kiinni, jos alkaa pelottaa.


Elokuvalla on melko perinteinen aloitus. Ollaan menossa jonnekin ja tulee mutkia matkaan. Tällä kertaa matkaa tehdään matkailuautolla, jolla väistetään tiellä retkottavaa vuohta ja törmätään puuhun. Kun matkaseurue tokenee on auto pysähdyksissä kaukana tiestä. Ollaan eksyksissä.

Mitä ihmettä tämä porukka sitten tekee muuta kuin typeryyksiä. Ensinnäkin kaksi heistä lähtee keskenään tutkimaan ympäristöä. Sillä aikaa kaksi muuta nukkuvat kuin porsaat kolmannen lähtiessä yksin tutkimaan talonrötisköä, jonka ovi on äkkiseltään itsestään auennut. No mutta tottakai, sisään vain ja peremmälle. Ei mitään hätää, vaikka tuvan puolella seinää koristaa kauriinpää vertavuotavin silmin. Sitähän sitten voi tuijottaa niin, että oma kuvajainen heijastuu kuolleista silmistä ja selän takana tapahtuu jotakin. Kun kauriista on saatu tarpeeksi, kuuluu kuin tilattuna ääni, jota kohden sankaritar lähtee luonnollisesti etenemään. Tietenkin. Ja tottakai, kun hän on pääsemässä seuraavan oven suulle, takana oleva ovi pamahtaa kiinni ja ainoa reitti johtaa nitiseviä portaita pitkin yläkertaan. Loukkuun.

Tällä välin tutkimusmatkalla olleet ovat palanneet ja pidetään ryhmäkokous, johon yläkertaankin kiivennyt nyt jo osallistuu. "Nukumme yön yli ja aamulla lähdemme täältä" on porukan vanhimman, mutta tuskin viisaimman määräys. Miksi jäädä kirottuun metsään vapaaehtoisesti viettämään yhtään ylimääräistä aikaa - ei se sillä paratiisiksi muutu. Ei, vaikka lomapäivät kuluvat ja lomaa on kovasti odotettu.

Yksi viidestä kuolee ja loppuporukka alkaa käyttää voimiensa rippeitä riitelemiseen ja toistensa ja kuolleen syyttelyyn. Tulee aamu eikä poislähtö etene, vaan he päättävät majoittua verisilmäisen kauriin majataloon. Hämärä laskeutuu taas yllättävän äkkiä. He tarinoivat hetken ja asettuvat sitten nukkumaan. Kaikki yhdessä. Ei vartiovuoroja. Tämä porukkahan suorastaan kerjää ikävyyksiä. Ulkoa alkaa kuulua ulinaa, jonka kaikki kuulevat, mutta vain yksi lähtee tsekkaamaan. Ja mitä ihmettä - pihamaalla on käynnissä uhrimenot ja mestauslavalla seisovatkin hänen matkakumppaninsa yhtä lukuunottamatta. Tämä yksi nappaa pällistelijän takaisin taloon ja sieltä he ikkunan takaa seuraavat seremonioita. Nyt olisi hyvä hetki paeta takaovesta. Vaan eipä se tule kummallekaan mieleen. He seurailevat ennemmin ikkunasta, kun kavereista lasketaan yhtä aikaa henki ja veret pihalle  Ja sitten itkeä tuherretaan, kun ei voitu auttaa.

"Vain me olemme jäljellä!" Kuuluisat toiseksi viimeiset sanat. Sitten soi puhelin, joka on pysynyt tähän asti mykkänä. Ihmelatautuminen on tapahtunut tai Elisan verkkoyhteys on vielä mainoksiaankin parempi. Puhelun avulla toinen näistä pelastuneista ymmärtää nyt yhtäkkiä kaiken. Tämä oli ansa. Koko reissu oli suunniteltu. Tilausmatka, jossa he olivat tilaustavaraa. Ja yksi heistä toimi tilauksen kuljettajana.

Viimeinen elossa oleva ansaan joutuneista on jo henkitoreissaan, kun toivo herää hetkeksi. Pihaan ajaa poliisi. Niinhän sitä katsojanakin kuvittelee, että no nyt on käännekohta ja lähdetään parempaan päin. Menin lankaan, niinkuin päähenkilökin. Tämä ei ole niitä elokuvia, joissa on onnellinen loppu, vaikka suuri valaistuminen tapahtuukin. Kaiken pahan tarkoitus paljastuu. 

Mutta. Ihmeellinen selviytymisen halu ja sen antama voima kääntävät suunnan elokuvan loppuratkaisua kohti mentäessä, sellaista, jonka ainoa eloonjäänyt ansaitsee.


Aika paljon yksi päähenkilöistä muuttuu leffan edetessä. On se niin rankkaa puuhaa. 
Ennen.

Jälkeen.


Elokuvan näyttämönä on syrjäinen seutu, jota täydentävät  hämärän hetket ja verenväriset tehosteet. Musiikki on piinaavaa riitasointuista viulunvingutusta ja sivalluksia ja vuoroin sydämen sykettä matkivaa rummutusta. Musiikilla oli tässä elokuvassa oma suuri jännitettä kehittävä ja ylläpitävä roolinsa.



"Tokihan täällä nyt pari yötä viettää", sankarit tuumivat.


Elokuva oli sekä kammottava että valitettavan ennalta-arvattava. Ihan viimeinen loppukäänne vapautti ainoan henkiin jääneen sekä katsojan. Paljon ei kyllä erikoiselta kauhuelokuvakriitikolta pisteitä heru, korkeintaan 2+/5. Elokuva on nimensä veroinen, se tavallinen kauhutarina, jos ihan sitäkään.


Katso traileri tästä (elokuvan loppu): 



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat / Netflix (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.




torstai 12. elokuuta 2021

Hienon naisen imago ja syksyn tuntua

 


Kuten olen jo aikaisemmin postannut, meillä on laaja vesijohtoverkoston saneeraus menossa kotikadullamme. Sen vuoksi on jokaiseen huusholliin vedetty väliaikainen vesijohto, josta tulee sitä samaa vettä kuin ennenkin, mutta musta muovinen johto kulkee enimmäkseen maan pinnalla ja niinpä sieltä ei juuri koskaan saa kylmää vettä. Tulee myöskin mieleen, että mahtaakohan johdoissa pesiä helposti jotain pöpöjäkin, kun lämpötila on mitä on. Ja näin saattaa ollakin, koska Isäntä parhaillaan kärvistelee vatsakipujen kourissa. Hän on silloin tällöin juonut hanavettä. Vesiyhtiön toimesta sen käytölle ei ole asetettu mitään rajoituksia, esimerkiksi että sitä pitäisi keittää jos aikoo sitä juoda ”raakana”.

Olemme koko väliaikaisen vesihuollon ajan ostaneet kaupasta lähdevettä 1,5 litran pulloissa. Se muuten maistuu erilaiselta kuin hanavesi. Paremmalta. Vaikka olen aina oudoksunut sitä, että varsinkin meidän kaupungissamme, jossa tiettävästi on maan paras pohjavesi, jotkut ostavat silti kaupasta pullovettä. Kyllä ovat kermaper*eitä. Anteeeksshhh!! No, joku tykkää ehkä juoda hiilihapotettua ja hiukan suolattua kivennäisvettä varsinkin helteillä. Sitä lähdevettä kuluu ihan juomavetenä vähintään yksi 1,5 litran pullo päivässä. Ruoanlaittoon ja hampaiden pesuun ynnä muuhun voi käyttää hanavettä ihan hyvin. 

Pahimpien helteiden ajan join yksin 1,5 litran pullollisen helposti päivän aikana, eikä riittänytkään. Laitoin siihen sekaan vähän sitruunamehua ja vähän PepsiMaxia. Sillä tavalla siihen sai vähän makua ja sain kulumaan sitä enemmän, vaikka en mikään hirmuinen veden imuri olekaan. No niitä tyhjiä pullojahan kertyy sitten poisvietäväksi niin, että kodinhoitohuone pursuilee. Kerätään niitä kangaskasseihin ja napataan mukaan kauppareissulle lähtiessä. Olisin kerran lähtenyt yksin kauppaan ja vienyt pullot mennessäni, niin siihen Isäntä loihe lausumahan, että: "Pullonpalautusjonossa seisominen ei sovi hienon naisen imagoon." Kysyin, että mitenkäs tämä minuun liittyy. Hah. 

No en sitten vienyt pulloja vaan hän vei ne itse myöhemmin. Oli siinä vesipullojen lisäksi jokunen oluttölkkikin. Ja PepsiMax-pulloja. Jos tarkemmin ajattelee, niin hän oli ihan oikeassa. Ei kyllä yhtään huvittaisikaan seistä siellä vanhan oluen hajussa ja tahmaisella lattialla odottamassa, että joku kanssaeläjä saa tyhjennettyä ostoskärryllisensä oluttölkkejä yksitellen automaattiin. Jossain päin on tosin kuulemma sellaisiakin pullonpalautusautomaatteja, että pullot ja tölkit voi kaataa suoraan sen automaatin kitusiin. Mutta miten mahtaa siinä käydä lasisille pulloille? Niitähän myydään enimmäkseen niin sanotussa värisilmäliikkeessä ja nekin käyvät kai samaan automaattiin. 



Sarin puutarhat -nimisestä blogista havahduin eilen illalla siihen, että pihan kasvien syyslannoittaminen pitää jo aloittaa. Syyslannoituksellahan varmistetaan kasvien parempi talven kestävyys ja uusien kukkanuppujen kehittyminen ensi kesäksi. Lannoitus pitää tehdä ajoissa, jotta lannoite ehtii liueta maahan sateiden mukana ja että kasvit ehtivät käyttääkin lannoitteen aineita hyväkseen. Eli ei pidä odottaa varsinaisesti mitään syksyä, vaan sen voi ja pitää tehdä jo nyt.

Sarin puutarhat

Tarkistin paikallisen K-Raudan sivuilta, että Biolanin  Syyslannoitetta on varastossa ja näkyi olevan vielä 8 kpl 5,5 litran pakkia jäljellä. Eikun autoon ja hain niitä kolme kappaletta sieltä näin alkuun. Hyvä että pidin kiirettä, sillä siinä välissä joku oli jo ehtinyt kolme pakkia ostaa ja jäljelle jäi enää kaksi. Säkissä se tulisi ehkä edullisemmaksi, mutta päädyin tällä kertaa pakkeihin, joita on helpompi käsitellä. 

Sari suosittelee kylvämään syyslannoitteen viimeistään tänään lauantaina 7.8.2021, joten jos kylvää myöhemmin on jo vähän myöhäistä. Viime syksyn lannoitusajankohtaa en muista, mutta mielestäni meillä ainakin kaikki kasvit talvehtivat tosi hyvin ja kukkivat ja satoa tuottivat ne kasvit, joilta sitä odotetaan, esimerkiksi herukat ja pensasmustikat. 




Kun helteet loppuivat, niin alkoikin olla jo syksyn tuntua ilmassa, ikävä kyllä. Mutta toivotaan, että kesää on vielä jäljellä. Samasta K-Raudasta löysin amppelissa olevan krysanteemin ja se lähti matkaan heräteostoksena. Kesäkukka-amppelit alkavatkin olla jo entisiä. Vaikka niitä kuinka kastelee ja lannoittaa, niin tuollaiset 30 asteen helteet ovat liikaa niillekin. 

Samettiruusuja olen aina inhonnut, kun ne haisevat niin voimakkaasti. Tänä kesänä laitoin niitä ruukkuihin. Ne ovat niitä harvoja, jotka pärjäävät taivasalla paahteessa sekä sateessa. Kunhan kastelua on sopivasti.



Parhaiten menestyivät tänä kesänä altakastelulaatikoissa kasvatetut oranssinväriset dianat ja hyvin tumman liilat miljoonakellot. Väriyhdistelmä oli aika hyvä ainakin minun mielestäni. Ovathan nuo mainitut värit värikartassa vastavärejä, käsittääkseni. 



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.


keskiviikko 11. elokuuta 2021

Kauhiast ihmettelen


Kyseessä on uusin postilaatikosta kaivettu sähkölasku. Jo muutaman vuoden ajan meillä on ostettu sähkö muualta kuin paikalliselta sähköyhtiöltä. Sille on pakko maksaa sähkönsiirtomaksua, vaikka ei käyttäisi sähköä yhtään. 

Kyllä sähkön hintojen vertailu kannattaa. Siirtomaksunkin suuruus riippuu sähkön kulutuksen määrästä. Se on minusta outoa. Vaikka kulutan vähän enemmän sähköä, ei luulisi sen sähköverkon NIIN paljon enemmän siinä kuluvan, että lasku sähkönsiirrosta on jopa kaksinkertainen kulutuslaskuun verrattuna. Joka kerran kuitenkin siirtolasku on kulutuslaskua suurempi, myös talvikuukausina, jolloin sähkönkulutus on paljon suurempaa kuin kesällä. No, ilmalämpöpumpulla ja varaavalla takalla pysyy pirtti lämpöisenä niin kauan kunnes tulee kovemmat pakkaset eli noin 10-20 astetta. 

Asumme 25 vuotta vanhassa tavallisen kokoisessa omakotitalossa, jossa on suora sähkölämmitys ja varaava takka sekä ilmalämpöpumppu. Kosteissa tiloissa, keittiössä, kahdessa wc:ssä ja kahdessa tuulikaapissa, yhdessä makuuhuoneessa, autotallissa ja lämpimässä varastossa sekä kodinhoitohuoneessa on varaava (?) lattialämmitys, joka toimii yösähköllä. Yösähkön ja päiväsähkön hintojen ero ei ole niin suuri, että viitsisin alkaa esimerkiksi pyykkiä ja tiskiä pesemään yösähköllä. Sauna lämpenee sähkökiukaalla kuten myös tietenkin käyttövesi. Korjaus: saunan kiuas lämpenee sähköllä, kuten myös käyttövesi. Jälkimmäinen yösähköllä. 

Heinäkuun kulutuslasku oli alle 30 euroa! Siis alle euron päivässä! Joka päivä täällä kuitenkin on ollut joku kotona, ruoka on laitettu itse, suihkussa on käyty joka päivä, pyykkiä on pesty ja imuroitu sekä käytetty tietokoneita, katsottu tv:tä ja ladattu mobiililaitteita ja niiden vara-akkuja. Teeveden kuumennan vedenkeittimellä, joka on ilmeisesti jonkinlainen sähkösyöppö, kun se on niin nopea. Pahimmilla helteillä käytettiin muutamana päivänä ilmalämpöpumppua viilentämiseen. Kaksi jääkaappipakastinta luulisi kuluttavan sähköä helteillä ihan ”sikana”. Tosin toinen niistä on autotallissa, jossa on aina viileämpää. 

Mikään lämmityslaite ei ole tietenkään ollut heinäkuussa käytössä, paitsi ehkä kylppärin lattialämmitys. Valaistusta on tarvittu heinäkuussa aika vähän. Mutta jonkin verran kuitenkin. 

Ei ole sähkö kallista ainakaan tässä yhtiössä, josta sen nyt ostamme. Vertasin tätä laskua viime vuotiseen, toisen yhtiön kulutuslaskuun. Ero oli huomattava. Ihan pöyristyttävä. Sähkölaskua on vielä ihan helppo vertailla ja kilpailuttaa verrattuna johonkin vakuutus- ja pankkipalveluihin. Nyt kulutettavasta sähköstä osa on tuotettu uusiutuvilla luonnonvaroilla ja osa ydinvoimalla, mutta en enää muista minkä verran on mitäkin. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 


tiistai 10. elokuuta 2021

Joku tolkku paapomiseen


Nyt sitä koronapassia sitten ollaan suunnittelemassa. Käyttöön se voitaisiin saada aikaisintaan lokakuussa. Hyvä sekin. Postasin samasta aiheesta jo aikaisemmin otsikolla Venäjän malli. (Ei sisällä mitään poliittista.) Ohessa linkki kyseiseen postaukseen.

Venäjän malli

Ehdotus koronapassin kehittelystä on ollut hallituksessa esillä jo aikaisemmin, mutta kuinka ollakaan, nykyinen hallitus ei tarttunut silloin heti tähän loistavaan ideaan. Koronapassi olisi voinut olla käytössä jo kesällä ja monia kulttuuritapahtumia olisi voitu turvallisesti järjestää.


Kuva: Silja Viitala/Yle

Ja syykin taitaa olla tässä: koronapassi voisi johtaa syrjintätapauksiin.

"Poliitikkojen olisi nyt ratkaistava, kumpi on tärkeämpää, yhteiskunnan kokonaisetu vai yksittäisten ihmisten mahdolliset syrjintäkokemukset." ESS pääkirjoitus 8.8.2021

Niin, kun joku jättää ilmaisen nallekarkin ottamatta ja sitten tulee paha mieli. Tai toisena vertauksena: nuorisoporukalle jaetaan kioskilla ilmaisia elokuvalippuja ja yksi ei halua ottaa sitä vastaan. Sitten hän marisee, että tuli syrjityksi, kun ei päässyt elokuviin.

Ruokakauppaan ja julkisiin tiloihin pääsyyn koronapassia ei voitaisi vaatia. Mutta ne festarit ja kaljateltat ja baarit eivät liene julkisia tiloja. 

Festareillekin vaaditaan pääsymaksua, sekään ei ole julkinen tila. Ei sinne voi kuka tahansa kävellä portista sisään. Myöskään lentokoneeseen tuskin pääsisi ilman koronapassia. Silloin koronapassi pienentäisi tartuntojen määrää jo paljon. 


Kuva:Alain Rolland

Hyvin vähän on niitä ihmisiä, jotka ihan oikeasti eivät voi koronarokotetta ottaa jonkun sairauden perusteella. Heitä varten voisi olla oma passi tai todistus siitä Omakanta.fi:ssä. Nämä harvat tapaukset tuskin muodostavat riskiä laumasuojan suhteen.

Elinkeinoministeri Lintilän mukaan koronapassi tarkoittaisi sitä, että koronatestiin pitäisi päästä maksutta. No pääseehän siihen nytkin maksutta. Tosin vain oireiden perusteella. Tämä on niin tärkeä asia kansantalouden ja ihmisten henkisen hyvinvoinnin kannalta, että testikapasiteetin lisääminen maksaisi itsensä varmasti takaisin ennen pitkää.

Koronapassi vaikuttaisi poliitikkojen ja oikeusoppineiden mukaan myös liikkumisvapauteen ja yksityiselämän suojaan. Liikkumisvapauteen se vaikuttaa tietenkin, mutta tämä asia nyt täytyy vaan hyväksyä, jos koronapassia ei suostu hankkimaan. Kaikkea kun ei voi saada ja kyseessä sen luokan kansanterveydellinen ongelma, ettei sen kanssa pidä kuunnella kaikkia märisijöitä. Miksi enemmistön perusturvaa pitäisi voida järkyttää taipumalla vähemmistön päähänpinttymiin? Tämä yhteiskunta on menossa koko ajan vaan hullumpaan suuntaan. 

Millä tavalla koronapassi vaikuttaisi yksityiselämän suojaan? Eikö jokaisen sen haltijan tulisi esitellä sitä ylpeänä omasta vastuullisuudestaan kanssaihmisiään ja itseään kohtaan? Koronapassi olisi todennäköisesti sähköisessä muodossa Omakanta-fi:ssä. Se on melko turvallinen säilytyspaikka, koska sinne kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Jos ei ole vieläkään tullut hankkineeksi pankkitunnuksia, vaikka siihen olisi tekniset mahdollisuudet, niin siitä voi vaan syyttää itseään. 

Digitalisaatio tulee ja se on opittava aina vaan kovemman kautta. Se joukko, jolle sähköinen käyttö ei ole syystä tai toisesta oikeasti mahdollista, saisi varmasti oman passinsa paperisessa muodossa. Sekin joukko tulee harvenemaan tulevaisuudessa, koska nykyinen nuori polvi on jo syntynyt kännykkä kädessä.

Koronapandemian päättyminen ei ole minkäänlaisessa näköpiirissä, ennen kuin köyhienkin maiden miljardit asukkaat ovat saaneet rokotteensa. Sen tilanteen saavuttamiseksi pitäisi ponnistella enemmän. Ei voida olettaa, että rokotevalmistajat lahjoittaisivat rokoteannoksia ilmaiseksi, vaan rikkaampien maiden on kustannettava se yhdessä. Koska se on kaikkien etu. Korona ei kokonaan häviä maapallolta, mutta ehkä varianttien muodostuminen hidastuisi, jos rokotekattavuus tai laumasuoja olisi parempi kuin nyt. 

Vaikuttaa siltä, että poliitikot eivät uskalla tehdä tarpeeksi radikaaleja asioita oman hillotolpan menettämisen pelossa. Niin juuri, hillotolpan takiahan siellä Arkadianmäellä moni taitaa istua, eikä yhteisiä asioita hoitamassa ja kansakunnan parasta edistämässä.

Samanlaisia vellihousuja on Tokion olympialaisten tuomaristossa. Viisiottelija piiskasi esteestä kieltäytynyttä hevostaan raakalaismaisesti ja tuomaristo "ei uskaltanut" puuttua asiaan. Mitä virkaa sellaisella tuomaristolla on? Kilpailijahan olisi pitänyt diskata koko kisasta aivan välittömästi. Myöhemmin kilpailija ilmeisesti sai lähtöpassit Tokiosta ja hevosta nyrkillä lyönyt valmentaja myös. Kilpailija oli taitamaton hevosen käsittelijä. 

Piiskatun hevosen kuva Tokion olympialaisissa poistettu tästä kohdasta. / Erikoiset Asiantuntijat


Paniikissa oleva hevonen ei nyt ainakaan toimi ratsastajan toivomalla tavalla. Sen tajuan jopa minäkin, vaikka olen ratsastanut vain yhden kerran issikalla. Toistan saman minkä edellä jo kirjoitin: tämä yhteiskunta on menossa koko ajan vain hullumpaan suuntaan.

Kuvat: Pixabay ja erikseen mainitut.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.