Tarza_pasifistin odysseia voimapolitiikan maailmassa

Tietokirjailija, tutkija, Euroopan sotahistorian dosentti, valtiotieteen tohtori ja yhteiskuntatieteen maisteri Markku Salomaa on tehnyt tutkimusta ja kirjoittanut tämän kirjan oikeustieteen kandidaatti, ent. ministeri ja presidentti Tarja Halosen edesottamuksista hänen kahden presidenttikautensa aikana. Kirjailija oli saanut idean kirjaan ollessaan tekemässä arkistotutkimuksia Moskovassa ja oli sattumalta nähnyt paikallisella torilla maatuska-nukkeja, jotka oli varustettu maailman valtio- ja muiden johtajien naamoilla. Yksi niistä oli tämä kirjan kannessa kuvattu, jossa näkyy Tarja Halosen kasvot. 

Kirja alkaa tietysti pohjustamalla historiaa liittyen Tarzan aikaisempiin tehtäviin ennen ministeriksi ja presidentiksi tuloaan. Alkuun se tuntuikin melko puisevalta poliittisen historian tietokirjalta. Kesti vähän aikaa tottua tyyliin. Alkupuolella spekuloitiin muun muassa sitä, kuka murhasi Olof Palmen? Olisi epäuskottavaa, että joku muu kuin ammattirikollinen pystyisi tekemään niin täydellisen rikoksen, ettei tekijää ole saatu vieläkään selville. Palme oli vaikea ongelma Varsovan liitolle ja Neuvostoliitolle. 

Onko Yhdysvallat myöntänyt Ruotsille salaiset turvatakuut? Natohan ei niitä myönnä muille kuin jäsenmailleen. Liittyvätkö sukellusvenehavainnot Ruotsin aluevesillä tähän? Entä Palmen murha?

Halonen on valmistunut oikeustieteen kandiksi vuonna 1968. Sen jälkeen hän on toiminut eri yhteisöissä niin, että häntä on tituleerattu ihmisoikeusjuristiksi. Kirjoittajan mukaan Halosella oli paljon visioita, mutta ei yhtään missiota. Esimerkiksi hän ei ole saanut alulle, neuvotellut tai sovitellut mitään kansainvälisiä sopimuksia. Ulkomailla Halonen ei ole nauttinut mitään kummempaa arvonantoa, päinvastoin ärsyttänyt presidentti Bushia ja Putinia äidillisellä olemuksellaan ja asenteellaan. Selväksi tuli myös se, kuka jo edesmennyt poliitikko oli Halosen ”oppi-isä”.

Karjalan palauttamisesta on ollut mediassa puhetta aika ajoin. Se olisi tärkeää heille, jotka aikoinaan ovat siitä vastentahtoisesti joutuneet luopumaan. Jo presidentti Kekkonen oli aikoinaan neuvotellut asiasta, mutta presidentti Koivisto tyrmäsi ajatuksen, vaikka sitä suorastaan oli tarjottu 1980-luvun alussa 15 miljardin dollarin kauppahinnalla. Halonen ei ole asiasta hiiskahtanutkaan ja presidentti Putin on tehnyt selväksi, että Karjalaa ei palauteta. Mielestäni on hyvä vaan, ettei sitä palautettu Kekkosen tai Koiviston aikana. Putinin kanssa siitä olisi jouduttu vääntämään uudestaan ja kuka tai mikä kustantaisi kaiken uudelleenrakentamisen siellä infrastruktuuria myöten? Jos se nimittäin jollain ihmeen konstilla olisi saatu palautettua.

Varsinkin, kun pian Koiviston jälkeen (Ahtisaari oli välissä) presidentiksi nousi pasifisti Tarja Halonen, joka riisui yli puolet Koiviston aikaisesta puolustusvoimien vahvuudesta. Ja jolle puolustusvoimien ylipäällikköys oli ilmeisen vastenmielinen tehtävä. Itse armeijaa käymättömänä Halosella mahtoi olla muutenkin hatara käsitys maanpuolustukseen liittyvistä asioista. Halosen ylipäällikköyden vuodet 2000-2012 olivat epävakaat ja suorastaan vaaran vuodet, kirjoittaa Salonen. 

Huolestuttavaa vieläkin on se, että kenraalikunnan vastustuksesta huolimatta Halosen annettiin tuhota paljon puolustusvoimille kuuluvaa kalustoa ja Suomen annettiin liittyä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Venäjä ei ole siihen liittynyt. Edellä mainittu kalusto oli veronmaksajien rahoilla hankittua ja käyttökelpoista. Voidaanko puhua jopa maanpetturuudesta? Kirjailijan mukaan Suomen nykyisellä varustuksella ei mahdollista hyökkääjää vastaan pärjättäisi kuin pari päivää. 

Venäjä puuhailee mielellään omiaan lähinaapureidensa tonteilla. Miten Georgia ja Ukraina eroavat siinä suhteessa Suomesta? Eivät mitenkään. Edellä mainittuihin maihin sekaantumalla Venäjä pystyy pitämään ne poissa Naton jäsenyydestä, mikä olisi Venäjälle kauhistus. Suomessakin välillä keskustellaan Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä. Suomi on Naton rauhankumppani, mutta niin on myös Venäjä. 

Naton peruskirjaan liittyy oleellisena osana se, että Nato ei koskaan hyökkää ketään vastaan, ainoastaan puolustaa. Siksi(kin) Venäjä yrittää aina naamioida kanssaan syttyneen sodan vastapuolen syyksi, vaikka asia voi olla täysin päinvastoin, vrt. Mainilan laukaukset. Ja Georgia ja Ukrainahan eivät vielä ole Naton jäseniä, vaikka sinne epätoivoisesti haluaisivat. Jäsenyyshakemusta jätettäessä ja sitä käsiteltäessä hakijamaalla ei saa olla mitään rajaselkkauksia käynnissä. Näin ollen voisi olettaa, että selkkaukset Venäjän kanssa jatkuvat hamaan tappiin. 

Putinilta jossain yhteydessä jokin aika sitten kysyttiin, mitä Venäjä tuumaisi, jos Suomi hakisi Naton jäsenyyttä. Presidentin suora ja välitön vastaus oli: ”Venäjän täytyisi siihen reagoida.”

Sekä Tarzan että Erkki Tuomiojan ulkoministerinä ollessa ulkoministeriössä on tehty monet "pekkahaavistot". Tarza loi ulkoministeriöön pelon ilmapiirin omalla johtamistaidottomuudellaan ja teki varsinkin Naton kannattajille selväksi, että Muumimamman kaulin puhuu jos muuten ei ole selvää, mikä on sallittua ja mikä ei. 

Tasavallan presidentiksi nouseminen ei ollut Halosen henkilökohtaisten ominaisuuksien ansiota, vaan oikeammin hän nousi presidentiksi niistä huolimatta, kirjoittaa Salonen. Halonen kiroili, kiukutteli ja latisti alaisiaan. Hänen johtamistyyliään on kutsuttu nimellä "Management by perkele".

Kuinka paljon ja minkälaisia yhteyksiä Halosella oli aikoinaan DDR:ään ja Stasiin? Onko Halosen nimi ns. Tiitisen listalla? Angela Merkelin ja Tarja Halosen välit ovat viileän muodolliset ja Merkel ei suostu edes kättelemään Halosta, ainakaan julkisesti. Mitä kaikkea tämänkin takana mahtaa olla?

Halonen yritti vuosien ajan lobata Suomea YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi siinä onnistumatta. Viron presidentti Kersti Kaljulaid onnistui samassa tehtävässä aivan hetkessä: sopimus tehtiin 7.6.2019 ja jäsenyys alkoi vuoden 2020 alusta.

Salomaa arvostelee myös Halosen pitämiä puheita, joita onkin kirjassa paljon referoitu: "Puheiden propagandistinen karikatyyri on omalla tavallaan hänen ailahtelevan maailmankuvansa synteesi, jossa on epä-älyllisiä ristiriitaisuuksia." "Puheiden logiikka etenee sekavasti. Niissä on piirteitä luokkavaistosta, protestanttisesta moraaliteologiasta, vihreästä etiikasta ja pelastusarmeijalaisesta auttamishalusta." Salonen kirjoittaakin, että Halonen on tehnyt koko maapallon köyhyydestä kotimaisen ongelman ja keskittyy mieluummin tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjen asioiden ajamiseen (tärkeitä nekin), kuin siihen mikä kuuluisi tasavallan presidentille. Tämä ensin mainittu tulee hyvin esiin Tarzan ”suojatin” Nasima Razmyarin puheista, juuri pari päivää sitten.

Tarza on dokumenteiltaan julma kirja, kuten eräässä nettiarviossa sanotaan. Suorastaan puistattava, kun vielä tänäkin päivänä vilahtelee "suomettumista". Ennen kuin aloitin kirjan lukemisen, olin varma, että se jää kesken, mutta eipä jäänytkään. Tuli vähän kiire lukea se, koska uutuuskirjan laina-aika on vain kaksi viikkoa ja se ehti jo hetken pölyttyä kaapin päällä. 

Tämä on niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea uudestaan niin sanotusti paremmalla ajalla. Kirjoittajalla ei ole mitään hyvää sanottavaa Tarzasta enkä osaa siihen mitään kantaa ottaa ainakaan tuon kirjan luettuani. Ei siitä kuitenkaan voi kunnianloukkaussyytettä nostaa, koska kirja perustuu dokumentteihin ja on muuten asialliseen sävyyn kirjoitettu. 

Edellä mainittujen lainausten lisäksi kirjassa on paljon, paljon tietoa Suomen, Baltian maiden ja Venäjän poliittisesta lähihistoriasta. Siitä kiinnostuneiden kannattaa tämä kirja lukea. Silmiä avaava teos ainakin tästä näkökulmasta. Jostain muista näkökulmasta voisi ehkä kirjoittaa erilaisen.

Näitä samoja asioita sivuaa myös Ulla Appelsin eilisessä Ilta-Sanomien artikkelissaan:

Ulla Appelsinin kommentti: Ministeri Ohisalo, entä jos meille tulee nälkä?

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.