Viimeinen kirja narsisteista

Olen lukenut niin monta kirjaa narsismista, sosiopatiasta ja psykopatiasta, että päätin tämän olevan viimeinen. Ei siksi, etteikö aihe kiinnostaisi, vaan siksi, että tämä on tähänastisista paras. 

Sama kirjailija on kirjoittanut Idiootit ympärilläni, Vastoinkäymiset ympärilläni, Kehnot pomot ympärilläni, Psykopaatit ympärilläni ja monta muuta kirjaa. 

En ole kaikkia lukenut, mutta helposti näissä saman kirjoittajan saman aihepiirin ympärillä pyörivissä kirjoissa teksti alkaa toistaa itseään. Näin tapahtuu mielestäni Tommy Hellstenin kirjoissa, joista ensimmäisenä luin kirjan Virtahepo olohuoneessa. Sen jälkeen riittikin enää yksi Hellstenin kirja.

Tämä Thomas Erikson on luonut sen DISC-järjestelmän, jonka mukaan ihmiset luonteenpiirteiltään luokitellaan punaisiksi, keltaisiksi, vihreiksi tai sinisiksi. Käytetään myös luokittelua D-, I-, S- tai C- tyypeistä. Jokaisella on joitain ominaisuuksia kaikista noista ja harva edustaa ihan puhtaasti jotain tiettyä väriä. Mutta DISC ei ole tämän kirjan pääosassa.

Meilläkin työpaikalla istuttiin tiimeittäin muistaakseni kokonainen työpäivä tämän DISC-höpönlöpön parissa ja luokiteltiin itseämme ja toisiamme. Sitten piti ottaa systeemi käyttöön omassa työssä ja arvioida asiakasta, että onkos tämä nyt keltainen vai kenties punainen ja miten ja millä kysymyksillä häntä pitää lähestyä (jotta saataisiin mahdollisimman paljon kauppaa aikaiseksi).

Sellaista psykoanalyytikkoa ei ole vielä syntynytkään, joka muutaman minuutin keskustelun jälkeen pystyisi päättelemään, mitä edellä mainituista tyypeistä keskustelukumppani edustaa. Puhumattakaan siitä, millaisia kysymyksiä kullekin tyypille pitäisi esittää tai miten muuten häntä tulisi puhutella. 

Melko lailla jäi taskuun kustu olo koko touhusta enkä ole yhdenkään asiakkaan kohdalla tullut pohtineeksi koko värimallia. Ei sellaiseen ole aikaa, vaikka joku jossain ravintoketjun huipulla sellaista kuvittelee. Hyvä, kun osaa itsensä määritellä D:ksi, I:ksi, S:ksi tai C:ksi. Ja onko siitäkään tiedosta lopulta mitään hyötyä. 

Näiden kohdalla tulee mieleen eräs tuttava, joka on ihan selkeästi ja puhtaasti tietyn ”värinen”. Vuosien mittaan olen häntä hyvin vähän tavannut, mutta olen seurannut hänen edesottamuksiaan somessa. Tämä henkilö vie huoneesta kaiken hapen ja ihmisiltä energian. Hänellä on tarve olla seuran keskipisteenä ja päällepäsmärinä. Hengästyttää pelkkä ajatuskin. Yhtä aikaa tyyppi on ikäisekseen tätimäinen ja vähän miesmäinenkin. Ja kokee tarvetta ”esiintymiseen.”  Ehkä vähän jopa narsistisia piirteitä. On hänellä totta kai hyvätkin puolensa, muun muassa aivan loistava huumorintaju. 

DISC -ajattelun tarkoitus on ilmeisesti herättää juuri edellisen kaltaista analysointia, jotta voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. Tosin kaiken edellisessä kappaleessa kirjoitetun olen tiennyt mainitusta henkilöstä jo ennen DISCiäkin. Paitsi sen keltaisen värin. 

Mutta palataanpas tähän alkuperäiseen kertomukseen. Erikson kirjoittaa narsismista hyvin ja myös siitä, miten narsistista pääsee parhaiten eroon. Omalle kohdalleni on osunut tähän mennessä ehkä kolme tai neljä selkeää narsistia ja jotenkin tietämättäni olen onnistunut pitämään heidät poissa iholtani lähes tarkasti Eriksonin opeilla. 

Erikson kirjoittaa myös, että narsisti, sosiopaatti ja psykopaatti ovat vaikeasti erotettavissa toisistaan. Hän myös selventää näiden kolmen keskinäisiä eroja. Monilla ihmisillä saattaa olla myös narsistisia piirteitä, olematta silti varsinaisesti narsisteja. 

Eräs tuttavani ajautuu kerta toisensa jälkeen parisuhteeseen narsistin kanssa. Mistä ihmeestä sekin voi johtua? Samoin kuin tuo edellä ensiksi mainitsemani tuttava päätyy parisuhteeseen tietyllä tavalla ”heikkojen” miesten kanssa. En nyt sanoisi nössöjen, mutta aiemmassa elämässään tai lapsuudessaan jostakin hiukan vaille jääneiden. Ehkä tällaiset miehet etsivätkin päällepäsmäriä, joka kertoo, miten toimia missäkin asiassa. 

Noista Eriksonin muista kirjoista lähinnä kiinnostaisi tuo Kehnot pomot ympärilläni. Ehkä vielä varaan sen kirjastosta. Tässä noin 35 vuoden työhistorian aikana olen nähnyt niin monta kehnoa pomoa ympärilläni, että olisi mukava tietää, mitä Erikson asiasta kirjoittaa.

Kuva: Atena-kustannus.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.