Kanawokitto

Tämä ruokalaji ja sen nimi syntyi ihan omassa päässä. Nimi on wokin ja risoton yhdistelmä. Osittain kokosin sen edellisen päivän jämistä ja lisäsin vähän jotain aineksia. 

Ylläoleva kuva ei liity tapaukseen.

1 pkt jyväbroilerin maustamattomia isoja paistisuikaleita

1 pkt (500g) Findus Thai Classic wokkivihanneksia

1 kokonainen fenkoli

2 dl pitkäjyväistä riisiä

2 rkl kanafondia

2 rkl oliiviöljyä

1 1/2 tl savupaprikajauhetta

1tl rouhittua mustapippuria

1 tl valkosipulijauhetta

1/2 tl suolaa

3 dl kuumaa vettä

vettä riisin keittämiseen

Sekoita mausteet ja oliiviöljy broilerisuikaleiden joukkoon ja anna maustua pari tuntia. Vähempikin riittää. 

Huuhdo fenkoli ja suikaloi se pituussuunnassa pikkusormen paksuisiksi suikaleiksi.

Keitä riisi kattilassa lähes kypsäksi. Kaada keitetty riisi uunivuokaan. 

Kypsennä broilerisuikaleet lähes kypsiksi ja lado uunivuokaan riisin päälle.

Pehmitä fenkolisuikaleet lähes kypsiksi. Lado nekin uunivuokaan. 

Kypsennä vielä wokkivihannekset ja levitä ne päällimmäisiksi vuokaan. 

Sekoita kanafondi kuumaan veteen ja kaada seos vuokaan. 

Paista koko komeutta uunissa 200C asteessa vielä 15-20 min. Tarjoile valkosipulimajoneesin kanssa.

Tämän voi valmistaa ilman uuniakin, mutta jostain syystä itselläni on ilmeisesti pakkomielle paistaa uunissa kaikki minkä vaan voi paistaa uunissa.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Jokakeväinen ihme

 

Kaksi viikkoa kuluu nykyään yhdessä hujauksessa. Kun kuukausi vaihtuu, niin yhtäkkiä onkin jo kuukauden puoliväli ja yhtä nopeasti on koko kuukausi eletty. Päivät toistuvat melko samanlaisina eikä yleensä mitään erityisen ihmeellistä tapahdu. Jälkikäteen päiviä on joskus mahdoton erottaa toisistaan.

Mutta keväällä tapahtuu ihmeitä. Yhtä ihania ja ihmeellisiä kevät toisensa perään. Ihan joka kerta nämä ihmeet ihmetyttävät ja ihastuttavat. Ja vaikka se on se sama tapahtuma, se tuntuu joka kerta uudelta, raikkaalta, puhtaalta. Ihmeeltä.

Kukkien keväinen ihme.

Kasvun ihme.

Tulimme Punaiselle tuvalle kahden viikon tauon jälkeen ja taas me yllätyimme. Niin kuin aina. Arvuuttelimme tulomatkalla onkohan talon vierustoilla ja notkoissa lunta. Onkohan rappusten edustan jää jo sulanut. Onkohan tienpenkan iso vesilätäkkö jo imeytynyt maan uumeniin. 

Ei ollut lumesta juuri enää tietoakaan. Pieni nokare vain oli jäljellä kaikkein varjoisimmassa kohdassa. Lumen alta paljastuva maapohja oli harmaan ruskea ja eloton ja iloton, vaan ei kaikkialla eikä kokonaan. Tuntui, että jokaikinen kynnelle kykenevä kasvi oli löytänyt tiensä ulos ja ylös maan uumenista ja oli matkalla kohti valoa. Nopeimmat olivat ehtineet jo kukkaan.

"Nytkö jo?" ihmettelin Ukolle.

"Ihmeiden aika on nyt", hän vastasi.

Kevätesikot

Valkoinen sinivuokko

Kasvitieteelliset krookukset

Kevätkurjenmiekka

Krookuksia niin kauas kuin silmä siintää

Krookukset kuin pienet auringot

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty 

Kielletyt leikit

Kielletyt leikit - Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala, Atena Kustannus Oy 2020. Suomen Kulttuurirahasto. Filosofian tohtorit ja Tampereen yliopiston historiantutkijat ovat tutkineet tanssikiellon historiaa ja perehtyneet 1900-luvun alkupuolen suomalaiseen elämänmenoon. 

Pian talvisodan alkamisen jälkeen tanssien järjestäminen kiellettiin valtioneuvoston asetuksella. Tanssikielto on yksi sota-ajan kummallisuuksista mustan pörssin, sotalasten, säännöstelyn ja pika-avioliittojen ohella.

Taistelu tanssimista vastaan sai sota-ajan Suomessa valtavat mittasuhteet. Se työllisti sekä poliisia että oikeuslaitosta ja aiheutti harmillista kiusaa siinä missä säännöstelykin. Monet tuhannet ihmiset joutuivat kärsimään rangaistuksia tanssitilaisuuksien järjestämisestä ja niihin osallistumisesta. Usein jouduttiin maksamaan suuriakin sakkoja ja jopa istumaan vankilassa, jos ei pystynyt maksamaan sakkoja. Kaksi tanssijaa menetti henkensäkin vahingonlaukauksissa, kun poliisi hajotti tanssitilaisuuksia väkivaltaisesti. Sen lisäksi tanssitilaisuuksissa tapahtui tappeluita ja muita väkivallan tekoja, joissa kuoli ihmisiä.

Suurin osa tanssikiellon rikkomisen vuoksi rangaistuksen saaneista oli naisia ja usein vielä melko nuoria, 15-18 -vuotiaita. Naiset joutuivat poliisin ratsioissa kaltoin kohdelluiksi kuin prostituoidut tai pahimmat rikolliset. Tanssikiellolla on sota-aikaa pidemmät juuret, jotka ulottuvat jo 1880-luvulle. Sivistyneistön suhde paritansseihin oli ristiriitainen jo silloin ja moraalikeskustelu vaikutti poikkeusajan lainsäädäntöön. Tansseja ei siis kielletty pommitusuhan pelossa, mikä olisi ollut asiallinen peruste, vaan moraalisista syistä. 

Toki täytyy ymmärtää isänmaallisia, konservatiivisia ja uskonnollisia periaatteita noudattavien tahojenkin näkemyksiä. Epäkunnoittavana käytöksenä pidettiin sitä, että kotirintamalla tanssittiin, kun toiset katsoivat eturintamalla kuolemaa silmästä silmään. Tanssimisen katsottiin myös loukkaavan kaatuneita ja sodassa vammautuneita miehiä ja naisia.

Eikö silti sotatilan aikana olisi ollut tärkeämpääkin päänvaivaa kuin aiheuttaa tanssikiellolla turhia konflikteja ja horjuttaa yhteiskuntarauhaa? Tanssikiellon rikkomisesta annetut rangaistukset vertautuivat säännöstelyrikkomuksista annettuihin rangaistuksiin. Kaikki silti rikkoivat säännöstelyä, eikä sitä katsottu kansalaisten piirissä lainkaan rikokseksi. Ilman elintarvikkeiden säännöstelyä oli olemassa riski, että elintarvikkeet loppuvat. Tanssikiellolla sen sijaan oli vain joitain hataria moraalisia perusteita.

Tanssikiellon historia on ennen kaikkea naishistoriaa. Kyse oli varsinkin nuorten naisten holhoamisesta, heihin kohdistuneesta epäluottamuksesta oman kehonsa hallinnan ja oman tahdon suhteen sekä pelosta "turmeltua" ja menettää "viattomuus" (=neitsyys). Jos tälle tielle lähdettiin, niin kysehän oli yhtä lailla nuorten miesten turmeltumisesta ja viattomuuden menettämisestä. Tanssiminen ja muu hauskanpito oli tietyllä tavalla sallitumpaa miehille kuin naisille. Tanssimiseen liitetyt negatiiviset pelon ja häpeän tunteet ovat vaikuttaneet pitkälle sodan jälkeiseen aikaan, aina lavatanssien kultaiseen aikaan saakka.

Sota-ajan tanssikiellolla ja korona-ajalla on selviä yhteneväisyyksiä. Tanssikieltoa rikottiin ja pelättiin kiinnijäämistä ja toisaalta vaikuttaa siltä, että se oli jonkinlaista seikkailua ja urheilua kiinnijäämisen riskillä. Nuorisolla on aina ollut ja tulee aina olemaan tarve hakeutua toistensa seuraan ja pitää hauskaa. Se on luonnonlaki ja sille ei lainsäädännölläkään mahda mitään. Se on nähty korona-aikanakin. Opiskelijoiden ja muun nuorison juhlia ja kokoontumisia on pidetty suosituksista huolimatta. Siitä ei ole asianomaisille rangaistuksia sadellut, mutta monesti muut ihmiset ovat joutuneet ja joutuvat kärsimään tartuntojen ja rajoitusten muodossa. 

Toinenkin yhtäläisyys on, joka nähdään paremmin sitten, jos korona-aika joskus "menee ohi". Sota-aikana kansalla ilmeisesti oli rahaa, mutta säännöstelyn vuoksi ei ollut kaupoissa tavaraa. Kun säännöstely loppui ja tavaraa alkoi taas olla saatavilla, kulutus lisääntyi nopeasti. Näin voi käydä myös koronan jälkeen. Tällä hetkellä kulutusmahdollisuudet ovat monella tapaa rajoitettuja. Paljon on totta kai ihmisiä, jotka ovat koronan vuoksi jääneet vaille työtä ja tulot ovat vähentyneet radikaalisti. Mutta on myös niitä, joilla edelleen olisi varaa kuluttaa. Ensi syksylle ja talvelle on jo alettu varata ulkomaan matkoja. Vaatteita ja harrastusvälineitä ei ole tarvinnut hankkia, koska on oltu etätöissä eikä ole voitu matkustaa eikä harrastaa. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä. 

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

 

Kaikkien aikojen avokadopasta

 

 

Helppoa ja hyvää avokadopastaa.

Avakadopasta-satsiin neljälle tarvitaan:

2 syöntikypsää avokadoa

2 - 3 valkosipulinkynttä

1 sitruunan mehu eli noin 1/2 desiä

0,5dl oliivi-tai muuta öljyä

1 dl kermaa

tuoretta basilikaa

suolaa 

mustapippuria

400 gr spagettia tai pastaa

 

Näin valmistuu:

Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet kulhoon. Halkaise avokadot, poista kivi ja lusikoi sisus kulhoon. Muussaa avokado haarukalla tahnamaiseksi. Lisää sitruunamehu. Hakkaa basilika veitsellä silpuksi ja lisää kulhoon. Lisää oliiviöljy, suola ja pippuri ja sekoita.

Keitä pasta tai spagetti ohjeen mukaan suolavedessä, al dente tai kypsäksi oman maun mukaan. Valuta kiehunut pasta tai spagetti, sekoita mukaan kaikki muut ainekset ja kerma. Sekoita. Koemaista ja lisää tarvittaessa suolaa. Nauti heti. 

Namskis,maiskis.

Hakkeloitua basilikaa.

 

Alkuperäinen ohje:

 https://liemessa.fi/2012/08/maanantaisafkaa/

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Poikanimi ja tyttönaispoika ja aikanaistyttö

Kieli osana kulttuuria muuttuu koko ajan ja uusia sanoja ja uusia etunimiäkin tulee käyttöön. 

Termillä tyttönimi on tarkoitettu sukunimeä, joka on peritty yleensä vanhemmilta. Se on peräisin aikakaudelta, jolloin mentiin avioliittoon yleensä nuorena ja naiset ottivat käyttöönsä puolisonsa sukunimen. Se oli jopa pakollista vuosina 1930-1985. Naimattomasta naisesta on käytetty nimitystä poikamiestyttö. Nykyään nimitys on sinkku sekä naisten että miesten osalta. Tarkemmin ajatellen poikamiestyttö on melko outo ilmaisu. Miksei naimaton mies voisi olla samalla logiikalla tyttönaispoika? Entä sitten aikamiespoika? Aikanaistyttö?

Nykyisin sukupuolesta riippumatta kumpikin puoliso voi päättää, pitääkö oman sukunimensä vai ottaako puolisonsa sukunimen. Myös sukunimiyhdistelmä tai kokonaan uusi nimi molemmille on mahdollinen. Sukunimen vaihtaminen muistakin syistä on lisääntynyt. 

Jos miespuolinen puoliso vaihtaa sukunimensä avioituessaan, miksei hänen entinen sukunimensä olisi tasa-arvoisuuden nimessä poikanimi? Ei taida kenellekään tulla mieleen tässä tapauksessa puhua tyttönimestä. Sen sijaan voidaan käyttää termiä syntymänimi, omaa sukuaan, oma nimi, alkuperäinen nimi ja entinen (suku)nimi. Viimeksi mainittu voi myös viitata syntymässä saatuun, entiseltä puolisolta saatuun ta pois vaihdettuun nimeen.

Oikeusministeriön alainen nimilautakunta käsittelee uudet etunimiehdotukset. Vuonna 2020 se on puoltanut käyttöönottoa seuraaville etunimille: Ametistus, Aevi, Bahdoonducaysane, Candreva, Capo, Gaso, Ha-eun, Jekyl, Jääkarhu, Kettu, Kromi, Kukkia, Kuuna, Lit, Loitsu, Mikuska, Mustang, Na'ilah, Ohtomo, Phillippis, Piano, Puuve, Undómiel, Zwakman.

Seuraavia etunimiä muun muassa nimilautakunta ei ole puoltanut: Ekström, Fives, Herra, Julmuri, Kapteeni, Lordi, Lucifer, Pimu, Raivomieli, Ruumiinkukka, Veikkonen ja Örkki-Ukko.

Näissä nimiehdotuksissa ei ole ajateltu henkilön sukupuolta tai ikää. Ehkä en kuitenkaan vaihtaisi omaa etunimeäni esimerkiksi Kuuna-Loitsuksi. Tai Kromi-Ketuksi. Vastasyntyneelle lapselle ei onneksi voi antaakaan nimeksi Herra Lucifer. Tai Pimu Veikkonen. 

Etunimiä haetaan paljon ulkomaisista lähteistä, populäärikulttuurista, fantasiakirjallisuudesta, elokuvista sekä varsinkin luonnosta, joka on nyt hyvinkin trendikästä. 

Omasta mielestäni lapsen etunimen tulee olla sellainen, joka "rimmaa" sukunimen kanssa siten, että jos sukunimessä on ääkkösiä, etunimessäkin voi hyvin olla ja jos sukunimessä ei ole ääkkösiä, ei mielellään etunimessäkään olisi. Oma nykyinen nimeni ei ole tällä tavalla rimmaava, eikä tyttönimikään ollut.

Lisäksi etunimi saisi olla sellainen, ettei joka paikassa, missä nimensä suusanallisesti ilmoittaa, tarvitsisi selitellä ja tavata nimeään kirjain kirjaimelta tai erikseen mainita, onko siinä kaksi vai yksi i:tä ja kirjoitetaanko se y:llä vai i:llä. Se on rasittavaa. Omien lastemme etunimet on valittu siten, että kirjoitusasu tulee ääneen sanottuna kerralla selväksi.

Lähteet: kielikello.fi 01/2021 ja iltalehti.fi

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

Valkea voima

 

Karin Mäkelä: Valkea voima
Huumeäidin tarina

Mikään ei ole äidille niin tärkeää kuin omat lapset. Paitsi joskus huumeet. Kun huumepiikki on arpeuttanut kyynärtaipeen ja koukku on tarpeeksi syvällä fyysisesti ja henkisesti, ei mikään mene yli huumeiden. Ehkä joskus ja joksikin aikaa, mutta huumeet ovat petollisia kavereita, ikuisia ystäviä. Pyrkivät takaisin, vaikka välit olisivat viilenneet ja yhteistyö olisi pistetty poikki. Alkoholisti on alkoholisti lopun elämää ja niin on narkomaanikin. Narkkari tai narkki.

 

 

Helppoa se on kirja lukea ja ihmetellä, miksi kukaan ottaa sen ensimmäisen piikin tai pillerin tai jauheen tai henkosen. Tai miksi kuiville päässyt riskeeraa elämän, omansa ja samalla lastensa, luullessaan, että homma on hallussa eikä se haittaa, jos pikkuisen arkea tai juhlaa terästää aineilla.

Helppoa se on tuomioita jakaa ja viisastella ja olla tietävinään paremmin ja mikä olisi parasta. Mutta jotenkin minä en vaan yhtään ymmärrä sitä huumevanhempien oikeutta lapsiinsa, joka ei taatusti katso lapsen etua. Narkkarivanhemmilla saattaa olla lapsia huostaanotettuina, mutta mitä sitten tapahtuu. Niitä syntyy lisää - huostaanotettaviksi ennemmin tai myöhemmin. Ja sitten lapsia pallotellaan ees taas sijoituskodin, koulukodin, biologisten vanhempien alati vaihtuvien kotien välillä.

Lapsiko se saa toimia koetinkivenä, että kestääkö vanhempien päihteettömyys ja kuinka kauan tällä kertaa. Huumevanhemmille tuntuu syntyvän hinku lapsiinsa siinä kohtaa, kun lapset otetaan heiltä pois.

 

Lapset ikävöivät omia vanhempiaan, luonnollisesti. Lapset ovat vanhemmilleen lojaaleja - tietysti ovat. Mutta miksi ihmeessä näiden pienten ihmisten pitää kerta toisensa jälkeen kokea syviä pettymyksiä, kun vanhemmat eivät tulekaan sovittuun tapaamiseen, eivät voikaan viettää heidän kanssaan viikonloppua tai kun kotiloma päättyy kesken kaiken milloin minkäkin huumeiden käyttöön liittyvän syyn vuoksi.

Helppoa se on olla mielipiteissään jyrkkä. Mutta kyllä sen melkein maalaisjärkikin sanoo ilman minkäänlaisia sosiaalialan opintoja, että huostaanoton pitäisi pääsääntöisesti olla kertalaakista 18-vuotiaaksi asti kestävä ja narkomaanivanhemmille ehkäisyneuvontaa ja -toteutusta pysyvin tai purettavin keinoin. Ja tietysti muutakin apua.

Tämän kirjan luettuani ajatukseni osin vahvistuivat siitä, että lapsen oikeudet eivät toteudu, jos narkkarivanhempien toiveet ja oikeudet ovat tavallaan ensisijalla. He kuitenkin omalla käyttäytymisellään määrittelevät onnistuvatko tapaamiset, ovatko ne ylipäätään mahdollisia vai peruuntuvatko ne tai keskeytyvät.  Mietin myös sitä, voiko lapsi koskaan olla tahtomatta tavata vanhempaansa. Vaikka sisimmässään sitä voisikin toivoa, niin voiko siltikään.

Unicefin lapsen oikeudet /sopimus lyhennettynä

Unicefin lapsen oikeudet

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat, Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

 

Ilmansuunnat uusiksi

Ilmansuuntien nimet eivät ole sattumaa. Ne ovat saaneet nykyiset nimensä 1800-luvulla. Ja kukapas muu oli asialla kuin suomen kielen uudistaja Elias Lönnrot.

Hän huomasi maata ristiin rastiin matkustaessaan ja kieltä tutkiessaan, että maan eri seuduilla suunnista käytettiin luontaisesti erilaisia nimityksiä. Turun suunnalla etelää sanottiin mereksi ja Pohjanmaalla meri oli lännen tai luoteen nimitys. 

Lönnrotin käsittelyssä etelä sai nimensä siitä, että se oli katsojan edessä silloin, kun aurinko oli korkeimmillaan. 

Sen vastakkaisella puolella oli suunta, johon aurinko vajosi yöksi, maan ja taivaan pohja eli pohjoinen.

Aurinko iti eli nousi aamulla näkyviin suunnasta, jonka Lönnrot nimesi idäksi.

Idän vastakkainen suunta on länsi, johon aurinko laski matalalle. Lansi oli myös murresana, joka tarkoitti alavaa tai syvää. 

Väli-ilmansuunnat nimettiin samaan tyyliin. Ensimmäinen sarastus eli aamun koi nousi koillisesta.

Monien lintujen muuttosuunta oli kaakko, kuten myös kaakkolinnun eli kaakkurin.

Sana lounainen on tarkoittanut alkujaan päivää ja lounas tarkentui sen vuoksi etelää lähellä olevaksi ilman suunnaksi. 

Aurinko painui horisontin taakse luoteessa. Verbi luoda on tarkoittanut monen muun merkityksensä ohella myös laskemista.

Kuvat: Pixabay

Lähde: Tiede-lehti 4/2019, artikkeli Kaisa Häkkisen, joka on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistosta

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

 

Lintutuntikirja

Käpytikka, kuva: Sanna Hirvonen
sanna_hi68

 

Viime vuonna talvilomalla, jonka vietimme huhtikuun loppupuolella, pidin viikon ajan lintupäiväkirjaa. Talviloma osuu tänä vuonna samalle viikolle eli on vielä edessä päin. Tulimme viikonlopun viettoon mökille ja viime vierailukerran jälkeen on lintujen lajimäärä kasvanut kevättä kohti mentäessä.

Emme olleet mökillä, kun BirdLife Suomi järjesti 16. kerran pihabongauksen. Voit lukea tästä pihabongauksen 2021 tuloksia.

Pidänkin tänään 27.3. oman pihabongaukseni eli tarkkailen tunnin ajan lintuja. En niinkään määriä, vaan lintujen touhuja.

Bongaus alkaa alkuverryttelyllä eli reippaalla aamulenkillä Ukon ja Nuuskijan kanssa. Keho pitää saada lämpöiseksi, jotta tunnin paikallaolo pihalla onnistuu. Bongauksenhan voisi suorittaa sisältä tuvan lämmössä ikkunan ääressä kyyhöttäen, mutta siinä jäisi äänimaailman havainnot kokonaan huomiotta.

Siispä asemiin. Rappusille, tuvan ulko-oveen nojaten, valmistaudun odottamaan. Tarkkailupaikaltani on hyvät näkymät kaikkiin kolmeen pihan ruokintapisteeseen.

Hömötiainen

Hömötiainen saapuu aina paikalle ensimmäisenä. Se alkaa olla harvinainen ja jopa uhanalainen, mutta täällä mökkitienoolla niitä vielä on. Hömötiainen nappaa auringonkukan kuoritun siemenen ja vilahtaa tiheän pihakuusen uumeniin. Ilmestyy uudestaan ja jää syömään ruokinta-automaatille. Sen kolmivärinen, musta-harmaa-valkoinen asu tuo jostain syystä mieleen Chaplinin. Pieni ja nopealiikkeinen, suloinen lintuystäväni. 

 

Sinitiainen

Sinitiainen lennähtää hömötiaisen kaveriksi. Se nappaa nokkaansa kuoritun auringonkukan siemenen ja nakkaa sen saman tien olkansa yli maahan. Onko linnuilla olkapäät? Siltä se joka tapauksessa näyttää. Toisenkin siemenen se heittää pois, olkansa yli, ja vasta kolmannen nappaa mukaansa lentäessään pienen pihakuusen uumeniin syömään eväänsä. Kuusen kätköistä se lentää kerran jos toisenkin hakemaan siemeniä, mutta ei jää syömään ruokinta-automaatille eikä enää ruokailun jatkuessa nakkele siemeniä maahan. Ihan kuin se olisi aluksi suorittanut jotakin laaduntarkkailua. Linnuilla on tapansa, joita kaikkia me ihmiset emme tiedä.

 

Talitiainen, koiras

Talitiainen valitsee ruuakseen talipallot. Se nakuttelee ja napsii talipallon murusia. Toinenkin talitiainen saapuu sen kaveriksi. Kas, koiras ja naaras - lienevätkö löytäneet juuri toisensa ja nyt tulivat treffeille. "Nähdään talipalloilla" -tyyliìn. Koiraan ja naaraan erottaa helposti siitä, että vatsan yli kulkeva musta raita on koiraalla selvästi paksumpi, naaraalla joskus jopa hieman rikkonainen.

 

Kuusitiainen

Kuusitiainen tulee varovaisesti paikalle, kuin olisi kutsumaton vieras. Nappaa siemenen melkein lennossa ja katoaa pihamännyn piiloihin nakuttelemaan jyvää varpaidensa välistä. Kuusitiaisella näyttää olevan tukka hieman pörhöllään, kun sillä on päässä kuin pieni töyhtönysä. Taisi jäädä aamulla sulat sukimatta. Hömötiaisesta kuusitiaisen erottaa helposti siitä, että kuusitiaisella on niskassa valkea laikku. Kuusitiainen on tiaisistamme kaikkein pikkuisin, vaikka pieniä ne ovat kaikki.

Punatulkkukoiraita saapuu joukolla pihakoivujen latvustoihin syömään urpuja. Punaiset pömppövatsat pörhöllään ne napostelevat urpuja ja väliin viheltelevät surumielistä lauluaan. Kutsuvatko rouviaan paikalle urpuapajille. Pian punatulkutkin lennähtävät parvena syömään maahan pudonneita siemeniä ja hetken päästä pyrähtävät pois takaisin koivikkoon.Ne säikkyvät pienintäkin liikettä, ja jos yksi punatulkku lähtee paikalta, muut seuraavat perässä.

Närhi lentää paikalle äänekkäästi rääkäisten. Tiaiset pyrähtävät hetkeksi tiehensä, kunnes närhi on löytänyt tiensä talipötkylälle ja tilanne rauhoittuu tiasten palata. Närhi toimii varislintujen tapaan vähän rosvon elkein ja yrittää selvästi saada talopötkylästä viemisiä mukaansa. Siitäpä syystä talipötkylä on metallikehikon sisällä, kun aiemmin tapasi käydä niin, että närhet saivat ripustusnarut poikki ja kuka lie sitten vei maahan pudonneet pötkylät mennessään. Tuskin närhi itse kuitenkaan. Mutta nälkä se on närhelläkin ja sehän on komea lintu, niin on linnulla hieno ja värikäs höyhenpuku.

Käpytikka

Käpytikka leuhottaa paikalle ja närhi poistuu paikalta. Käpytikan lento on sellaista kouhottamista, että luulisi sen lentävän päin puuta. Vaan ihmeen näppärästi se laskeutuu oksalle ja pomppii sitten pitkin oksia kohti talipötkylää, josta se nokkaisee palasen, kiertää toiselle puolelle ja nokkaisee taas. Voi, että on hieno lintu tuo käpylintu ja jotenkin liikkeissään kovin sähäkkä. 

Mustarastas

Mustarastas on vekkuli lintu. Se lennähtää maahan ja laskeuduttuaan nostaa aina pyrstön hetkeksi pystyyn. Ihan kuin se olisi joku vauhdin pysäyttämiskikka. Tuskin on, mutta siltä se näyttää. Sitten se lähtee etenemään hieman kyyryssä, kuin painaisi hartiat alas. Jos tiaisella on olkapäät, niin kyllä mustarastaalla on hartiat. Paikalle saapunut mustarastas on koiras ja sen musta höyhenpuku kiiltelee, kuin sitä olisi kevätmeininkejä varten kunnostettu. Onhan pian taas linnuilla se aika vuodesta.

Keltasirkkujen parvi lennähtää paikalle. Ne syövät vain maahan pudonneita siemeniä. Ostin vartavasten kauranjyviä, että tulisivat paikalle, mutta näyttää niille auringonkukan siemenetkin kelpaavan. Keltaista näkyy höyhenpuvuissa vain vähän, ja luinkin sitten lintukirjasta, että nuorilla yksilöillä keltaista väriä saattaa olla vain päässä ja muuten lintu voikin olla melko punaruskea. Nämä ruokavieraat olivat siis ilmeisesti paikallista nuorisoporukkaa. Mietin myös, josko olivat sittenkin peltosirkkuja, mutta googlehan sen taas paljasti, että keltasirkkuja kumminkin. Peltosirkut ovat äärimmäisen uhanalaisia ja rahoitettuja, laji on jopa vaarantunut. Niitä pesii Suomessa nykyisin enää noin 4.000 paria, kun vielä 1980-luvulla pareja oli yli 200.000. Olisipa hienoa nähdä peltosirkkujakin. Peltosirkku oli Birdlifen valitsema vuoden 2020 lintu.

Urpiainen

Kun paikalle pölähtää urpiainen, kohta tulee paikalle sen kaveri ja sitten kaverin kaveri ja niin edelleen, kunnes koolla on parikymmenpäinen parvi. Urpiaiset mennä vipeltävät maassa ja nokkaisevat jyviä sieltä ja täältä. Ne jättävät lumelle sellaisen polkuverkoston, että jos ei tietäisi mikä on mennyt, niin jälkiä voisi hieman ihmetellä. Urpiainen on peippolintu, joka on helppo tunnistaa punaisesta otsalla keikkuvasta baskerista ja mustasta leukalapusta. Koirailla on joskus punaiset rintaröyhelöt. Minulle tulee urpiaisesta aina mieleen varpunen ennemmin kuin peippo.

Yksinäinen viherpeippo tulee nokkimaan maasta auringonkukan siemeniä. Tämä yksilö on selvästi vihreä, kun joskus ne voivat olla vähän haalean värisiä. Viherpeippo on uhanalainen ja rauhoitettu ja siksikin on hienoa nähdä se täällä, meidän pihalla. Kauan se tälläkään kertaa viihdy. Lentoon lähtiessä sen siipien ja pyrstön keltaiset viirut näkyvät hienosti. "Tule taas", sanon sille mielessäni.

Pyrstötiainen

Pyrstötiaispariskunta tulee kuin tuleekin paikalle. Olin jo aiemmin aamulla nähnyt ne, mutta niiden käynnit ruokintapaikalla ovat satunnaisia ja äkkinäisiä. Pienet valkopäiset ja -rintaiset palleroiset pitkine pyrstöineen keinuvat talipalloilla ja tasapainottelevat pyrstöjensä avulla. Pyrstötiainen on niin suloinen ja talven linnuista yksi lempilintuni. Se on jotenkin niin liikuttavan sulonen nappisilmineen. 

Töyhtötiainen

Töyhtötiainen on kärsinyt metsähakkuista hömötiaisen ohella kaikkein selvimmin täällä meillä päin ja koko Suomessa. Hakkuiden jälkeen ne katosivat pihastamme muutamaksi vuodeksi, mutta tänä talvena ne ovat taas palanneet. Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun huomasimme, että töyhtötiainen istui pihapuussa ja kävi päivittäin ruokailemassa. Ja tuleehan se nytkin, keikistelee viirullisine töyhtökampauksineen. Töyhtötiaisesta tulee mieleeni, että se olisi aina iloisella mielellä. Ehkä onkin, kuka tietää.

Lintubongaustuntini sujui mahdottoman hyvin, kun näin valtavan määrän lintulajeja ja useimmista lintulajeista tuli paikalle useampi yksilö. Noin puolessa välissä bongausta sain ennakkoon tilatun kahvin termosmukissa ja piparin paikan päälle tarjoiltuna. Ei tuullut eikä pyryttänyt ja elin täydellisen hetken osana tätä ihmeellistä ja ihanaa luontoamme.

 

Laulujoutsenet

Kuin bonuksena ja kaupanpäällisinä kuulin etäämpää joutsenien ääniä, kun ne ilmeisesti lensivät tarkistamaan onko kotijärven jäät jo sulaneet. Eivät olleet ja linnut palasivatkin torvia soittaen takaisin sulille vesille. Korppi kaarteli myös tuvan yllä ja krohahteli ja klonksautteli, niinkuin sillä on tapana äännellä.

Tunti kului nopeasti, kun paikalle saapui niin paljon lintuja. Linnut ovat kyllä omanlaisiaan persoonia. Niillä on kaikilla lajilleen tyypillistä käyttäytymistä, mutta varmasti myös luonne-eroja, niinkuin kaikilla muillakin elävillä. Kevät kun etenee, niin pihapiirin lintulajien määrä vain kasvaa, kun kevätmuuttajat palailevat. Tervetuloa vaan meille, pöntöt on putsattu ja huollettu ja taas on yksi uusikin asennettu.

Kaikki kuvat: Sanna Hirvonen

Sanna Hirvosen lintu-, eläin- ja muita luontokuvia voi seurata Instagramissa sivustolla: 

sanna_hi68

Suosittelen vierailua Sannan sivuille.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ruokaboksi

   Ei kaupallista yhteistyötä.

Nuoret rouvat, aikuiset tyttäremme, ovat jo pitkään käyttäneet Ruokaboksipalvelua. Päätimme sitten kokeilla myös, kun toiminta laajeni kotiseudullemme. Kaikkeahan pitää elämässään kokeilla, paitsi kansantanssia ja mikähänsetoinenoli. 

Valitsimme pienen ”tavallisen” boksin, jossa on ainekset ja ohjeet kolmen päivän päivälliseen tai lounaaseen, ilmeisesti tarkoitettu kahta syöjää/syöjätärtä varten. Määrät ovat kyllä runsaita. Niistä riittäisi varmasti pienelle lapsiperheellekin.

Kilometrin päässä on ruokakauppa, josta saisimme kyllä kaiken, emmekä ole millään lailla uusavuttomia. Eikä sellainen tarvitse ollakaan ryhtyäkseen Ruokaboksin tilaajaksi. Loppuupahan se ainainen miettiminen, että mitäs nyt taas laitettaisiin ruoaksi. Sitä saa tehdä kyllä viikonloppuisin ihan tarpeeksi.

Ruokaboksissa tulee siis aterioihin tarvittavat ainekset, lukuun ottamatta sellaisia aineksia, joita oletetaan jokaisella olevan kaapissaan. Esimerkiksi mausteet, vehnäjauhot, sinappi, ketsuppi, suola, valkoviinietikka.  

Eilen (29.3.) tuli meidän toinen ruokaboksimme ja tänään tehtiin sen aineksilla ja ohjeilla uunilohta, salaattia ja perunamuusia. Tässä kuva tämän päivän annoksesta.

Loppuviikosta on tulossa possuwokkia ja nuudelia sekä uunifetaa ja paahdettuja kasviksia.

Viime viikolla söimme jauhelihastroganoffia. Alla kuva siitä. 

Sen lisäksi oli paprikaista chorizopastaa ja kasvishalloumipihvejä. Niistä ei nyt tullut otettua kuvia. Chorizopastaa tuli niin paljon, että siitä riitti kahdeksi päiväksi kahdelle hengelle. 

”Tavallisessa” boksissa näyttäisi olevan aina yksi kasvisruoka mukana. Vegeboksi on sitten kokonaan erikseen sekä muksuboksi, joka sisältää ilmeisesti paremmin junioreille uppoavaa evästä. 

Kiirastorstaina tehtiin uunifetaa ja paahdettuja kasviksia. Oli kyllä melko hyvää! 

Keliaakikkona täytyy tietysti korvata gluteenia sisältävät ainekset jollain muulla. Esimerkiksi boksissa olleen bulgurin korvasin riisillä ja pastaruokaan käytin omia gluteenittomia pastoja. Nuudeli nyt vähän mietityttää, kun en viitsisi kaupasta lähteä pelkkiä gluteenittomia nuudeleita hakemaan. Ehkä riisi saa korvata sen taas. 

Kolmen aterian boksista syntyy kolmeksi päiväksi ateria kahdelle. Joskus neljäksikin päiväksi. Boksi maksaa 59€ eli yhden aterian hinnaksi tulee noin 10€. Kuulostaako äkkiseltään kalliilta. Mutta ratkaiseeko hinta aina kaiken? Nyt ei tarvitse miettiä mitä laittaisi, ei tarvitse itse käydä kaupassa koronalle altistumassa ja käyttää siihen aikaansa. Onhan sillä vapaa-ajallakin hintansa. 

Possuwokkia ja riisiä. Boksissa oli vehnänuudeleita, joita keitin Isännälle.

Ruokaboksi tuodaan kotiovelle ennalta ilmoitettuna aikana. Vielä hetkeä ennen sen saapumista siitä ilmoitetaan tekstiviestillä. Jos vastaanottaja ei ole kotona, kuljettaja jättää boksin oven taakse. Jos jollakin viikolla ei halua boksia, sen voi peruuttaa helposti nettisovelluksen kautta, kunhan tekee sen ajoissa.

Ainakin tähän asti kaikki ainekset ovat olleet laadultaan ensiluokkaisia. Välillä niitä jää ylikin, kun ei ihan kaikkea tarvitse. Esimerkiksi tomaattipyrettä meillä on nyt jääkaapissa korkkaamaton tuubi, kun viime viikon ruokiin sitä meni vain vähän ja sitä oli meillä ennestään. Reseptit on suunniteltu niin, että esimerkiksi tillipuntti tai sitruuna tulee käytettyä ruokiin kolmen päivän aikana ja siten mahdollisimman vähän mitään menee hukkaan. 

Se huono puoli ruokaboksissa on, että se lisää pakkausjätteen määrää. Energiajäteastia pursuilee, mitä se ei ole tehnyt kuin joskus vuosia sitten joulun jälkeen. Silloin kun vielä annettiin enemmän tavaralahjoja. No meneehän se energiajäte poltettavaksi lämpövoimalaan, mutta silti. Myös suolan käyttö on lisääntynyt, mutta se on selvä seuraus siitä, kun nyt kaikki arkenakin syötävä ruoka tehdään itse. Varmaan sitä kuluu silloinkin, kun ollaan ”ulkoruokinnassa”. Se suolan kulutus ei näy omassa suolapurkissa.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

Kyllä koira puhetta ymmärtää. Ja paljon muutakin.

Kyllä koira puhetta ymmärtää. Jos joku muuta väittää vaikka millaisiin tieteellisiin kokeisiin perustuen, on väärässä. Koiruus ymmärtää paljon sanoja ja kokonaisia lauseita. Ja lukee myös ajatuksia. Niin kuin kaikki koiranomistajat tietävät. 

Meillä on australianterrieri, josta täällä blogissa käytän nimeä Haukkuli. On sillä oikeakin kutsumanimi ja kennelnimi, mutta yksityisyydensuojan vuoksi en paljasta niitä. Ajattelemattomuuttamme ja tietämättömyyttämme annoimme sille kutsumanimeksi saman nimen, joka on esikoistyttären anopin lempinimi. Onneksi hän ei tästä tietääkseni loukkaantunut. Kennelnimi suomeksi käännettynä ja vähän muunneltuna on suurin piirtein Kaiken Rakkautesi Voit Antaa Minulle. Mutta siis Haukkuli on Haukkuli. 

Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Luen sohvalla erään taiteilijan muistelmateosta. Haukkuli on lempipaikallaan sohvan selkänojan päällä, nojaa seinää vasten ja nukkuu. Se vartioi siinä mammaa, ettei hän taas karkaa. Mamma karkailee paljon enemmän kuin Haukkuli, melkein joka päivä. 

Meillä käytetään Valentin Konoselta (yleisurheilija) lainattua sanontaa silloin kun luonto kutsuu ja halutaan ilmoittaa siirtymästä läsnäolijoille. Meillä käydään ”vessalla”. Konosen äidinkieli on ruotsi ja niinpä hän jossain urheilutoimittajan haastattelussa selitti kilpailun aikana käyneensä vessalla. Meillä kun kaikki hyvä otetaan heti hyötykäyttöön sanontoja myöten, niin tämäkin otettiin. Meillä on siitä lähtien käyty vessalla. 

Tämän on Haukkulikin oppinut. Australianterrieri on rotuna vahtikoirien vahtikoira. Yksilöllisiä eroja voi toki aina olla. Se kulkee perässä ihan joka paikkaan. Se tulisi mukaan suihkuun ja saunaankin, mutta ei sitä joka kerta sinne voi viedä. Mökillä joskus saunotaan yhdessä, ettei Haukkulin tarvitse yksinäisenä odotella saunojia. Vessalle se tulisi mukaan myös. Ja tuleekin siivouspäivänä. Parasta huvia ylitse muiden on wc-pöntön peseminen harjalla. Sitä voisi katsella ja siihen vähän osallistuakin vaikka koko päivän. Olemme onnistuneet vuosien mittaan vieroittamaan sen näistä paikoista ja huveista. Jos yöllä herään ja koen tarvetta käydä vessalla, kerron sen kuiskaten Haukkulille. Nukkuvaa koiraahan ei tunnetusti pidä herättää. Säikähdyksen seuraukset voivat olla arvaamattomia. Eläimellä on eläimen vaistot, vaikka se muuten istuisi samassa ruokapöydässä ihmisten kanssa lautanen edessään. 

Haukkulilla on myös erittäin tarkka kuulo, vaikka se näyttäisi olevan unessa. Kaikille potentiaalisille hiippareille tiedoksi, että meidän tontille, rakennuksesta puhumattakaan, ei yksikään sielu astu niin, ettei Haukkuli sitä huomaa paljon ennemmin kuin me muut. Välillä vaikuttaa siltä, että se tunnistaa tutun auton moottorin äänenkin jo kaukaa, vaikka se itse on talossa sisällä. Myös tontin takarajalla kymmenien metrien päässä hiiviskelevät metsäkauriit saavat ansaitsemansa huomion. 

No niin, siis pötkötämme sohvalla ja tunnen tarvetta pistäytyä kodin ”kaikkein pyhimmässä”. Kerron taas kuiskaten nukkuvalle Haukkulille, että aion käydä vessalla. Haukkuli raottaa vähän toista silmäänsä. Varmuuden vuoksi toistan sanomani uudelleen. Se nostaa vähän päätään, ilme kertoo, että ”Joo joo, kuulin jo.” Ja silmät menevät takaisin kiinni ja tuhina jatkuu. Jos en sanoisi mitään ja nousisin vain sohvalta, Haukkuli pinkoisi perääni satavarmasti. Nyt hyöty on molemminpuolinen. Se saa jatkaa uniaan ja minä käydä vessalla niin, ettei ole karvainen valvontakomissio kintereillä ja oven takana toimituksen ajan istumassa. Mutta sitten ei pidä käydä muualla kuin vessalla. Ei esimerkiksi jääkaapilla juustorasialla. Jos näin käy, sopimus raukeaa välittömästi.

Eikä tämä suinkaan ole ainoa sana. Katsoimme ulkomaista tv-sarjaa ja kommentoin tapahtumia Isännälle, että: ”Ja taas mennään autolla jonnekin.” Haukkuli havahtui viereltäni kysyvä ilme naamallaan, että: ”Mennään autolla?” Silitin sitä ja sanoin, että: ”Telkkarissa mennään autolla, nuku sinä vaan.” Ja se jatkoi alkuillan tirsojaan kaikessa rauhassa. 

Olohuoneen ikkunasta on näkymä tontin perälle ja rajan toisella puolella on pieni puiston suikale, joka toimii metsäkauriiden läpikulkupaikkana. Monesti on käynyt niin, että Haukkuli nukkuu sohvalla silmät kiinni ja yhtäkkiä ryntää ikkunaan. Ja katso: tontin perällä seisoksii tai juoksee metsäkauris tai muutama. Aina Haukkulilla ei ole edes suoraa näköyhteyttä sohvalta sinne. Välillä on käynyt niin, että on katsottu samalla telkkaria ja Haukkuli on silti havainnut paikallaan seisovan metsäkauriin tontin päässä. Ikkunasta on siihen paikkaan matkaa noin 50 metriä. Sillä täytyy olla joku ylimääräinen vaisto. Tänne olkkariin saakka se ei voi kuulla eikä haistaa metsäkauriiden liikkeitä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.