Lintutuntikirja

Käpytikka, kuva: Sanna Hirvonen
sanna_hi68

 

Viime vuonna talvilomalla, jonka vietimme huhtikuun loppupuolella, pidin viikon ajan lintupäiväkirjaa. Talviloma osuu tänä vuonna samalle viikolle eli on vielä edessä päin. Tulimme viikonlopun viettoon mökille ja viime vierailukerran jälkeen on lintujen lajimäärä kasvanut kevättä kohti mentäessä.

Emme olleet mökillä, kun BirdLife Suomi järjesti 16. kerran pihabongauksen. Voit lukea tästä pihabongauksen 2021 tuloksia.

Pidänkin tänään 27.3. oman pihabongaukseni eli tarkkailen tunnin ajan lintuja. En niinkään määriä, vaan lintujen touhuja.

Bongaus alkaa alkuverryttelyllä eli reippaalla aamulenkillä Ukon ja Nuuskijan kanssa. Keho pitää saada lämpöiseksi, jotta tunnin paikallaolo pihalla onnistuu. Bongauksenhan voisi suorittaa sisältä tuvan lämmössä ikkunan ääressä kyyhöttäen, mutta siinä jäisi äänimaailman havainnot kokonaan huomiotta.

Siispä asemiin. Rappusille, tuvan ulko-oveen nojaten, valmistaudun odottamaan. Tarkkailupaikaltani on hyvät näkymät kaikkiin kolmeen pihan ruokintapisteeseen.

Hömötiainen

Hömötiainen saapuu aina paikalle ensimmäisenä. Se alkaa olla harvinainen ja jopa uhanalainen, mutta täällä mökkitienoolla niitä vielä on. Hömötiainen nappaa auringonkukan kuoritun siemenen ja vilahtaa tiheän pihakuusen uumeniin. Ilmestyy uudestaan ja jää syömään ruokinta-automaatille. Sen kolmivärinen, musta-harmaa-valkoinen asu tuo jostain syystä mieleen Chaplinin. Pieni ja nopealiikkeinen, suloinen lintuystäväni. 

 

Sinitiainen

Sinitiainen lennähtää hömötiaisen kaveriksi. Se nappaa nokkaansa kuoritun auringonkukan siemenen ja nakkaa sen saman tien olkansa yli maahan. Onko linnuilla olkapäät? Siltä se joka tapauksessa näyttää. Toisenkin siemenen se heittää pois, olkansa yli, ja vasta kolmannen nappaa mukaansa lentäessään pienen pihakuusen uumeniin syömään eväänsä. Kuusen kätköistä se lentää kerran jos toisenkin hakemaan siemeniä, mutta ei jää syömään ruokinta-automaatille eikä enää ruokailun jatkuessa nakkele siemeniä maahan. Ihan kuin se olisi aluksi suorittanut jotakin laaduntarkkailua. Linnuilla on tapansa, joita kaikkia me ihmiset emme tiedä.

 

Talitiainen, koiras

Talitiainen valitsee ruuakseen talipallot. Se nakuttelee ja napsii talipallon murusia. Toinenkin talitiainen saapuu sen kaveriksi. Kas, koiras ja naaras - lienevätkö löytäneet juuri toisensa ja nyt tulivat treffeille. "Nähdään talipalloilla" -tyyliìn. Koiraan ja naaraan erottaa helposti siitä, että vatsan yli kulkeva musta raita on koiraalla selvästi paksumpi, naaraalla joskus jopa hieman rikkonainen.

 

Kuusitiainen

Kuusitiainen tulee varovaisesti paikalle, kuin olisi kutsumaton vieras. Nappaa siemenen melkein lennossa ja katoaa pihamännyn piiloihin nakuttelemaan jyvää varpaidensa välistä. Kuusitiaisella näyttää olevan tukka hieman pörhöllään, kun sillä on päässä kuin pieni töyhtönysä. Taisi jäädä aamulla sulat sukimatta. Hömötiaisesta kuusitiaisen erottaa helposti siitä, että kuusitiaisella on niskassa valkea laikku. Kuusitiainen on tiaisistamme kaikkein pikkuisin, vaikka pieniä ne ovat kaikki.

Punatulkkukoiraita saapuu joukolla pihakoivujen latvustoihin syömään urpuja. Punaiset pömppövatsat pörhöllään ne napostelevat urpuja ja väliin viheltelevät surumielistä lauluaan. Kutsuvatko rouviaan paikalle urpuapajille. Pian punatulkutkin lennähtävät parvena syömään maahan pudonneita siemeniä ja hetken päästä pyrähtävät pois takaisin koivikkoon.Ne säikkyvät pienintäkin liikettä, ja jos yksi punatulkku lähtee paikalta, muut seuraavat perässä.

Närhi lentää paikalle äänekkäästi rääkäisten. Tiaiset pyrähtävät hetkeksi tiehensä, kunnes närhi on löytänyt tiensä talipötkylälle ja tilanne rauhoittuu tiasten palata. Närhi toimii varislintujen tapaan vähän rosvon elkein ja yrittää selvästi saada talopötkylästä viemisiä mukaansa. Siitäpä syystä talipötkylä on metallikehikon sisällä, kun aiemmin tapasi käydä niin, että närhet saivat ripustusnarut poikki ja kuka lie sitten vei maahan pudonneet pötkylät mennessään. Tuskin närhi itse kuitenkaan. Mutta nälkä se on närhelläkin ja sehän on komea lintu, niin on linnulla hieno ja värikäs höyhenpuku.

Käpytikka

Käpytikka leuhottaa paikalle ja närhi poistuu paikalta. Käpytikan lento on sellaista kouhottamista, että luulisi sen lentävän päin puuta. Vaan ihmeen näppärästi se laskeutuu oksalle ja pomppii sitten pitkin oksia kohti talipötkylää, josta se nokkaisee palasen, kiertää toiselle puolelle ja nokkaisee taas. Voi, että on hieno lintu tuo käpylintu ja jotenkin liikkeissään kovin sähäkkä. 

Mustarastas

Mustarastas on vekkuli lintu. Se lennähtää maahan ja laskeuduttuaan nostaa aina pyrstön hetkeksi pystyyn. Ihan kuin se olisi joku vauhdin pysäyttämiskikka. Tuskin on, mutta siltä se näyttää. Sitten se lähtee etenemään hieman kyyryssä, kuin painaisi hartiat alas. Jos tiaisella on olkapäät, niin kyllä mustarastaalla on hartiat. Paikalle saapunut mustarastas on koiras ja sen musta höyhenpuku kiiltelee, kuin sitä olisi kevätmeininkejä varten kunnostettu. Onhan pian taas linnuilla se aika vuodesta.

Keltasirkkujen parvi lennähtää paikalle. Ne syövät vain maahan pudonneita siemeniä. Ostin vartavasten kauranjyviä, että tulisivat paikalle, mutta näyttää niille auringonkukan siemenetkin kelpaavan. Keltaista näkyy höyhenpuvuissa vain vähän, ja luinkin sitten lintukirjasta, että nuorilla yksilöillä keltaista väriä saattaa olla vain päässä ja muuten lintu voikin olla melko punaruskea. Nämä ruokavieraat olivat siis ilmeisesti paikallista nuorisoporukkaa. Mietin myös, josko olivat sittenkin peltosirkkuja, mutta googlehan sen taas paljasti, että keltasirkkuja kumminkin. Peltosirkut ovat äärimmäisen uhanalaisia ja rahoitettuja, laji on jopa vaarantunut. Niitä pesii Suomessa nykyisin enää noin 4.000 paria, kun vielä 1980-luvulla pareja oli yli 200.000. Olisipa hienoa nähdä peltosirkkujakin. Peltosirkku oli Birdlifen valitsema vuoden 2020 lintu.

Urpiainen

Kun paikalle pölähtää urpiainen, kohta tulee paikalle sen kaveri ja sitten kaverin kaveri ja niin edelleen, kunnes koolla on parikymmenpäinen parvi. Urpiaiset mennä vipeltävät maassa ja nokkaisevat jyviä sieltä ja täältä. Ne jättävät lumelle sellaisen polkuverkoston, että jos ei tietäisi mikä on mennyt, niin jälkiä voisi hieman ihmetellä. Urpiainen on peippolintu, joka on helppo tunnistaa punaisesta otsalla keikkuvasta baskerista ja mustasta leukalapusta. Koirailla on joskus punaiset rintaröyhelöt. Minulle tulee urpiaisesta aina mieleen varpunen ennemmin kuin peippo.

Yksinäinen viherpeippo tulee nokkimaan maasta auringonkukan siemeniä. Tämä yksilö on selvästi vihreä, kun joskus ne voivat olla vähän haalean värisiä. Viherpeippo on uhanalainen ja rauhoitettu ja siksikin on hienoa nähdä se täällä, meidän pihalla. Kauan se tälläkään kertaa viihdy. Lentoon lähtiessä sen siipien ja pyrstön keltaiset viirut näkyvät hienosti. "Tule taas", sanon sille mielessäni.

Pyrstötiainen

Pyrstötiaispariskunta tulee kuin tuleekin paikalle. Olin jo aiemmin aamulla nähnyt ne, mutta niiden käynnit ruokintapaikalla ovat satunnaisia ja äkkinäisiä. Pienet valkopäiset ja -rintaiset palleroiset pitkine pyrstöineen keinuvat talipalloilla ja tasapainottelevat pyrstöjensä avulla. Pyrstötiainen on niin suloinen ja talven linnuista yksi lempilintuni. Se on jotenkin niin liikuttavan sulonen nappisilmineen. 

Töyhtötiainen

Töyhtötiainen on kärsinyt metsähakkuista hömötiaisen ohella kaikkein selvimmin täällä meillä päin ja koko Suomessa. Hakkuiden jälkeen ne katosivat pihastamme muutamaksi vuodeksi, mutta tänä talvena ne ovat taas palanneet. Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun huomasimme, että töyhtötiainen istui pihapuussa ja kävi päivittäin ruokailemassa. Ja tuleehan se nytkin, keikistelee viirullisine töyhtökampauksineen. Töyhtötiaisesta tulee mieleeni, että se olisi aina iloisella mielellä. Ehkä onkin, kuka tietää.

Lintubongaustuntini sujui mahdottoman hyvin, kun näin valtavan määrän lintulajeja ja useimmista lintulajeista tuli paikalle useampi yksilö. Noin puolessa välissä bongausta sain ennakkoon tilatun kahvin termosmukissa ja piparin paikan päälle tarjoiltuna. Ei tuullut eikä pyryttänyt ja elin täydellisen hetken osana tätä ihmeellistä ja ihanaa luontoamme.

 

Laulujoutsenet

Kuin bonuksena ja kaupanpäällisinä kuulin etäämpää joutsenien ääniä, kun ne ilmeisesti lensivät tarkistamaan onko kotijärven jäät jo sulaneet. Eivät olleet ja linnut palasivatkin torvia soittaen takaisin sulille vesille. Korppi kaarteli myös tuvan yllä ja krohahteli ja klonksautteli, niinkuin sillä on tapana äännellä.

Tunti kului nopeasti, kun paikalle saapui niin paljon lintuja. Linnut ovat kyllä omanlaisiaan persoonia. Niillä on kaikilla lajilleen tyypillistä käyttäytymistä, mutta varmasti myös luonne-eroja, niinkuin kaikilla muillakin elävillä. Kevät kun etenee, niin pihapiirin lintulajien määrä vain kasvaa, kun kevätmuuttajat palailevat. Tervetuloa vaan meille, pöntöt on putsattu ja huollettu ja taas on yksi uusikin asennettu.

Kaikki kuvat: Sanna Hirvonen

Sanna Hirvosen lintu-, eläin- ja muita luontokuvia voi seurata Instagramissa sivustolla: 

sanna_hi68

Suosittelen vierailua Sannan sivuille.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.