maanantai 11. toukokuuta 2020

Lintupäiväkirja

Kottaraisen pönttö odottaa kevät toisensa jälkeen kottaraisia, turhaan!


24.4. 2020
Koitti ensimmäinen lomapäivä, jolloin ehdin bongaamaan vasta iltasella. Mökkimatkalla näimme kymmeniä, jollei satoja metsähanhia levähtämässä sänkipellolla. Joukossa oli muutamia joutsenia. Mökkipihaan saavuttuamme pelmahti lentoon parvi peipposia ja nyt illansuussa auringon kohta laskiessa mustarastaat soittelevat huilujaan puiden latvoissa. Metsästä kuuluu kyyhkyjen pulputusta. Laulujoutsenet lentävät torvet soiden yöksi kotijärvelleen nukkumaan. Ihan kohta, jos kaikki on ennallaan, lentää lehtokurppa määkien tuvan yli.

25.4.
Tiaiset ovat jo valinneet pönttönsä. Sini- ja talitiaisilla on pihapiirissämme 12 pönttöä. Yksi, tänä keväänä paikalleen asennettu, odottaa vielä nuortaparia asettumaan. Voi olla, että se tuli laitettua liian myöhään ja se on nyt ensimmäisen kauden tyhjillään.  Joka vuosi käy niin, että kirjosieppopari tai kaksikin valloittaa tiaisilta valmiiksi sisustetun pöntön. Ne kun eivät välitä niin kodinrakennuspuuhista, ovat enemmän sellaisia airbnb-tyyppisiä asukkeja. Harmittaa tiaisten puolesta, mutta luonnon laki on luonnon laki!

26.4.
Aamulenkillä pääsimme kuulemaan teerien kujertelua. Yritimme päästä näköetäisyydelle, mutta emme onnistuneet. Käpytikat paukuttelivat haavan latvassa. Taivaanvuohen mäkättävä ääni lähestyi ja pian näimmekin sen saapuvan erikoisella vaappuvalla lentotyylillään ja välillä syöksähdellen. Toisin kuin lehtokurpan mäkättävä lauluääni, taivaanvuohen mäkätys kuuluu sen pyrstön reunasulista linnun syöksyessä alaspäin.

27.4.
Aamulla olivat mustarastas ja orava vierekkäin syömässä viimeisiä auringonkukan siemenjämiä maasta. Mustarastaan pikimusta höyhenpeitto kiilteli kuin öljyttynä aamuauringon loisteessa. Vaan miten oli orava pukeutunut. Sama ongelma sillä on kuin meillä ihmisillä, kun on tämä välikausi - ei oikein lämmintä, muttei kylmäkään. Kurrella oli ruskea kesätakki päällä, mutta jalassa vielä harmaat villahousut. Kyllä oli hurmaavan näköinen pikkukaveri eriparivaatteissaan.  Punarinta tovereineen on vieraillut ahkeraan pihallamme. Niitä on jotenkin erityisen paljon. Se on Englannin kansallislintu  - Robin, suloinen ruskea pikkulintu oranssinpunaisine kaulalappuineen. Laulaakin niin kauniisti. Korppi lensi illansuussa tuvan yli. Sen siivistä lähtee ääni, kuin peltiä heiluttaisi ja väliin se klonksauttaa oman erikoisen äänensä. Metsähakkuiden myötä ne ovat paenneet syvempiin metsiin mikä on harmillista.

28.4.
Viimein näin västäräkin täällä maallakin. Viime viikolla tapasin kaupungissa tämän tyylikkään musta-valkoisiin pukeutuneen iloisen keikistelijän. Iltapäivälenkillä kuulostelin kuin varis raakkuisi kuusikossa. Olihan se. Kun korpit ovat muuttaneet muualle, ovat varikset tulleet tilalle. En ole tästä kovinkaan mielissäni, variksia nyt näkee aina. Korpissa on glamouria. Hra ja rva punatulkku kävivät vielä tervehtimässä meitä pihallamme. Ne lähtevät kesän ajaksi syvemmälle metsiin pesimään ja palailevat vasta syksyllä, kun jyvätarjoilut on laitettu esille. Olen vain kerran tai pari nähnyt punatulkun keskikesällä, ne todella pysyvät metsän siimeksissä. Töyhtötiaista on ikävä. En ole nähnyt yhtä ainutta töyhtötiaista pariin vuoteen. Juuri eilen satuin kuulemaan uutisissa, että töyhtö- ja hömötiaiset kärsivät tiaisista eniten hakkuista. No, sen olen surukseni huomannut.

29.4.
Upeanvärinen järripeippo on vieraillut kevättalvesta asti pihallamme ruokintapaikalla. Se on heti aamusta etsimässä jämäjyviä tiaisten kanssa. Käpytikka humahtaa paikalle etsimään talipötköjä. Ei niitä enää ole - se tyytyy nokkimaan maasta jyviä pienempien ruokailijoiden rinnalla. Keltainen vihervarpunenkin tottui ruokatarjoiluun ja ihmettelee nyt hävinneitä jyväautomaatteja. Ja minä suren kadonneita kottaraisia. En edes muista, koska olisin viimeksi päässyt ihailemaan kottaraisen valkopilkullista tummaa höyhenpukua. Laitoimme 10 vuotta sitten tarjolle kottaraisen pöntönkin. Ei kottaraisen kottaraista. Vaan ihan hukkaan ei pöntön laitto ole mennyt, nimittäin eräänä kesänä siinä pesi käenpiika. Voi mitä siritystä pöntöstä kuuluikaan, kun poikaset olivat kuoriutuneet. Josko tänä keväänä pönttö saisi taas asukkeja.

30.4.
Iltapäivälenkillä kuulin taivaalta tutun klonksauksen. Korppi  lensi ylitseni hapsumaisine siivenkärkineen ja kiilamaisine pyrstöineen. Antoi lounatuulen kannatella itseään ja liiteli kuin taivasten herra. Vaan yhtäkkiä kävi kiepsahdus ja se putosi selkä edellä vapaapudotusta varmastikin useita metrejä alaspäin kunnes kiepsautti itsensä takaisin normaaliin lentoasentoon. Se selvästikin intaantui leikkisäksi kuin delfiini aallokossa. Vai halusiko kiusoitella minua, maan kamaralle kahlehdittua ihmistä.
Pihaan palatessani siellä olivat koolla punatulkut, rva ja kolme herraa. Oliko menossa Napakymppi eli puolison valinta rouva X:n taholta. Pyrähtivät kuitenkin lentoon, kun tulin häiritsemään, ehkä juuri ratkaisevan kysymyksen kohdalla.

1.5.
Lähdimme vapunpäivän ajelulle ja näimme läheisellä pellolla kurkia ruokailemassa. Samaiselta pellolta lähti lentoon parvi pulujen maalaisserkkuja sepelkyyhkyjä. Usein sepelkyyhkyn huhuilua luullaan pöllön ääntelyksi, mutta pöllöt harvoin huhuilevat hu-huuta pitempää säkeistöä. Kyyhkyt antavat tulla tuutin täydeltä omaa pulinaansa.

2.5.
Kirjosiepot ovat saapuneet ja kärkkyvät tiaisten valmiiksi sisustamia pönttöjä. Tekisi mieli puuttua tähän toimintaan, kun se tuntuu ja näyttää niin epäreilulta. Tiaiset yrittävät pitää puoliaan, joskus voittavat ja joskus häviävät. Hävitessään tiaiset käyvät heti uuden pesäkolon etsintään, kun kirjosieppokoiras jo houkuttelee emäntää pöntölle. Illansuussa luulin taas kuulevani lehtokurpan, mutta ääni tulikin läheiseltä pikkupurolta, kun sammakot pitivät kurnutuskisojaan.

3.5.
Tiltaltti viritteli sunnuntaiaamupäivän rauhaan tuttua til talt -lauluaan. Ääni vain kuului, mutta mitään lintua emme päässeet näkemään. Ilman tunnistettavaa lauluääntä sitä olisi vaikea tunnistaakaan. Se kuuluu ryhmään "pienet ruskeat linnut",  joita on pilvin pimein. Sunnuntairetkemme suuntautui korvasienimetsään. Laulurastas lauleli ihanasti ja esitteli taitojaan matkien monia muita laulutaitureita. Yritti vähän hämätäkin ja alkoi vetämään ti-ti-tyytä ihan solkenaan. Aika hassua ja epätodellistakin, iso lintu ja laulaa kuin tintti. Jos en olisi omin silmin nähnyt, niin en olisi heti uskonut. Lomaviikon lopuksi kuulimme vielä käen kukkuvan. Vain kerran, mutta ihan selvästi. Kuk-kuu 😊


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

4 kommenttia:

  1. Ihastuttava päiväkirja, tuli hyvä mieli. Kiitos tästä! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Linnut ovat niin ihania ja niiden touhuja on riemastuttavaa seurata!

      Poista
    2. Niin ovat. Vaikkei lintutuntemusta olisikaan, niin pelkkä kuuntelu keväisin on huumaavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!