Ilmansuuntien nimet eivät ole sattumaa. Ne ovat saaneet nykyiset nimensä 1800-luvulla. Ja kukapas muu oli asialla kuin suomen kielen uudistaja Elias Lönnrot.
Hän huomasi maata ristiin rastiin matkustaessaan ja kieltä tutkiessaan, että maan eri seuduilla suunnista käytettiin luontaisesti erilaisia nimityksiä. Turun suunnalla etelää sanottiin mereksi ja Pohjanmaalla meri oli lännen tai luoteen nimitys.
Lönnrotin käsittelyssä etelä sai nimensä siitä, että se oli katsojan edessä silloin, kun aurinko oli korkeimmillaan.
Sen vastakkaisella puolella oli suunta, johon aurinko vajosi yöksi, maan ja taivaan pohja eli pohjoinen.
Aurinko iti eli nousi aamulla näkyviin suunnasta, jonka Lönnrot nimesi idäksi.
Idän vastakkainen suunta on länsi, johon aurinko laski matalalle. Lansi oli myös murresana, joka tarkoitti alavaa tai syvää.
Väli-ilmansuunnat nimettiin samaan tyyliin. Ensimmäinen sarastus eli aamun koi nousi koillisesta.
Monien lintujen muuttosuunta oli kaakko, kuten myös kaakkolinnun eli kaakkurin.
Sana lounainen on tarkoittanut alkujaan päivää ja lounas tarkentui sen vuoksi etelää lähellä olevaksi ilman suunnaksi.
Aurinko painui horisontin taakse luoteessa. Verbi luoda on tarkoittanut monen muun merkityksensä ohella myös laskemista.
Kuvat: Pixabay
Lähde: Tiede-lehti 4/2019, artikkeli Kaisa Häkkisen, joka on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistosta
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Kiinnostavaa tietoa. Kiitos tästä. Minulle väli-ilmansuunnat ovat suomeksi vaikeita muistaa, mikä on mikä. Toisin on englanniksi.
VastaaPoista