maanantai 15. maaliskuuta 2021

Puutarhahullun rukous

Rakas kukkajumala

joka vaanit puutarhalehtien sivuilla.

Tapahtukoon tänä keväänä minun tahtoni,

älköön tulko yhtään uutta perennaa tai puskaa,

edes ajatuksen asteella saati konkretian kautta

minun puutarhaani.

Anna minun tänä keväänä tyytyä siihen mitä minulla jo on.

Anna minun nauttia niistä,  jotka jo ovat olemassa, 

ja anna minun erityisesti huomata ne, jotka ovat olleet puutarhassani jo kauan,

ihan alusta asti. 

 Älä saata minua liian suureen kiusaukseen, 

sillä kukkien loputon väriloisto ja muotojen  leikkisyys 

saattavat johdattaa minut harhapoluille.  

Ja jos näin käy,

anna se minulle anteeksi.

Sillä niin minäkin teen, 

onhan kukkien voima ja valta minuun

niin suuri, etten aina pysty vastustamaan kiusausta,

vaikka kovasti yritänkin.


 

Puutarhalehtinen kevätnumeroita selatessa iskee kukkahulluus ja -ahneus.

 

Viime kevään postaus Kukkapolku kevääseen ei ainakaan auta hillitsemään kukkakuumetta. Eikä kuvien selaus puhelimelta.

 Hei kaverit, teitä on jo ikävä!
























Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Trendiruokavaliot voivat aiheuttaa suolisto-ongelmia


Trendiruokavaliot. Sattumalta uutisvirtaa selatessani törmäsin Ilta-Sanomien sivuilla Me Naiset -lehdestä lainattuun juttuun. 
Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen professori Ulla Schwab sanoo Me Naiset -lehden haastattelussa näin: 

    ”Kun ruokavalio muuttuu, se vaikuttaa myös suoliston bakteeristoon. Tästä syystä syömistottumusten     vaihtamien trendien mukaan ei tee suolistolle hyvää”,  sanoo ravitsemustieteilijä.

    ”... siitä esimerkiksi on tutkimustietoa, että gluteeniton ruokavalio muuttaa paksusuolen bakteeristoa epäoptimaaliseen suuntaan. Bakteeristo siis muuttuu pitkäaikaisten ruokailutottumusten mukana, eli huvikseen ruokavaliotrendejä, kuten gluteenitonta ruokavaliota, ei kannata noudattaa. Keliakia ja muut sairaudet ovat tietenkin asia erikseen.”

”Karppaamista tutkiessa kävi ilmi, että karppauksen myötä ulostenäytteissä oli aineenvaihduntatuotteita, jotka on yhdistetty paksu- ja peräsuolisyöpään, Schwab kertoo.

Hän lisää, että tutkimusnäytön mukaan myös ketoilua muistuttava, vähäkuituinen ja runsaslihainen ruokavalio altistaa samoille syöville.

Kun puhutaan tavallisesta laihduttamisesta, jossa kaikkea terveellistä syödään, mutta vain hillitysti, en näe mitään ongelmaa. Ongelmat syntyvät todella rajoitetuista ja erikoisista ruokavalioista.

Ravitsemussuositusten mukaan mitään ruoka-ainetta ei ole syytä jättää pois, ellei se selkeästi aiheuta oireita. 

Esimerkiksi terveelliseksi mielletyt proteiinipatukat ja -lisät saattavat usein sisältää tunnettuja vatsavaivojen aiheuttajia.”


Ravitsemusterapian professori varoittaa myös niin sanottujen personal trainereiden laatimista dieeteistä, jotka ovat yleensä aivan liian tiukkoja. Personal trainereilla saattaa olla vain muutaman tunnin koulutus ravitsemusasioihin, jos sitäkään. Yliopistossa viisi vuotta ravitsemustiedettä opiskelleella ravitsemusterapeutilla on paljon perusteellisempi koulutus ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. Suolistohan on tunnetusti ihmisen toiset aivot ja se mitä suolistossa tapahtuu ja millainen mikrobisto siellä pitää valta-asemaa, vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin eikä vähiten aivojen.



Viisi vuotta keliakiaa ja melkein yhtä kauan fibromyalgiaa sairastaneena sanoisin, että syökää nyt hyvät ihmiset mitä (terveellistä) haluatte ja kohtuudella, tietenkin. Älkää alkako vapaaehtoisesti rajoittamaan ruokavaliotanne, ellei ole sairauden tai muun hyvinvoinnin vuoksi oikeasti pakko. Tai jokainenhan tekee niin kuin hyväksi näkee.



Fibromyalgian vuoksi olen vähentänyt tiettyjä ruoka-aineita, mutta en ole ryhtynyt totaalikieltäytyjäksi missään. Esimerkiksi sokeria ja tietynlaisia hiilihydraatteja sekä maitotuotteita olen vähentänyt noin puolen vuoden ajan. Ja lisännyt joitain toisia, esimerkiksi kasviksia. Se on auttanut fibrokipuihin. Mielestäni tämä liittyy juuri siihen suolistomikrobiston koostumukseen. 

Tätä asiaa (ruokavaliomuutosten vaikutusta fibroon) ei joku uskonut, kun kerroin asiasta eräässä facebook-ryhmässä, johon kuuluu samaa oireyhtymää potevia ihmisiä. Omien ruokavaliomuutosten vaikutuksia saa odotella muutaman kuukauden verran. Ne eivät tapahdu yhden aterian jälkeen eikä vielä muutamassa viikossakaan. Fibro on kylläkin joidenkin lääkärien mielestä vaan yksi roskakoridiagnoosi. Kun ei mitään muuta syytä keksitä selittämättömille kivuille, se tuupataan helposti fibromyalgian piikkiin. 

Keliakian vuoksi gluteenin määrä ruokavaliossani täytyy olla tasan nolla. En voi käyttää edes kauraa, joka on tuotettu ”normaaleissa” tuotantoprosesseissa, jolloin samoissa tuotantotiloissa on käsitelty gluteenia sisältäviä viljoja. 

Näistä kun kerroin eräälle lääkärille, hän ihmetteli, että ”Mitäs te enää sitten syötte?” No se onkin hyvä kysymys. 



Niiiiin söisin oikeaa ruisleipää, jos voisin, kaksin käsin vetäisin. Paksusti voita päälle. Söisin mämmiä ja laittaisin vaniljakastiketta päälle. Söisin kalakukkoa ja lihakukkoa. Mannapuuroa. Jätskitötteröitä. Joisin sahtia ja tavallista olutta. Söisin tavallista täytekakkua enkä niitä iänikuisia juustokakkuja. Täytekakku on tehtävä itse, jos gluteenittoman haluaa. Monista edellä mainituista voi hyvin luopua ja korvata ne jollain toisella, mutta ruisleivän ja mämmin voittanutta vaan ei ole. Mutta edelleen, kohtuus kaikessa. En silti söisi mämmiä ”neljäkymmentä ropehellista” pääsiäisen aikaan, kuten eräs isokokoinen ex-urheilija Kurikasta. 

 


Keliakian ainoa tiedossa oleva "lääke" ja hoitokeino on loppuelämän mittainen gluteeniton ruokavalio. Gluteenittomat tuotteet ovat tunnetusti kalliimpia kuin tavalliset. Lisäksi gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vaikuttaa koko perheen ruokahuoltoon ja vapaa-ajan viettoon. Esimerkiksi matkoilla, juhlissa ja uusissa paikoissa ruokaillessa on aina varmistettava etukäteen, että saa edes jotain syödäkseen. 

Tämän vuoksi menee yli tukan niiden wannabe-keliaakikkojen logiikka, jotka huvikseen tekeytyvät välillä sopivalla hetkellä keliaakikoiksi. Tai milloin millekin ruoka-aineelle allergisiksi, mikä kulloinkin sattuu sopimaan omaan mielentilaan tai tarjolla oleviin tuotteisiin tai niiden puuttumiseen. Näen ja koen sen tietämättömyydestä, tyhmyydestä ja itsekkyydestä johtuvana halveksimisena niitä ihmisiä kohtaan, joilla on oikeita, terveydestä johtuvia ruoka-ainerajoitteita. Keliakiaankin voi kuolla, jos tarpeeksi kauan syö gluteenia. Mutta tämä asia on taas kokonaan toisen messun väärti ja menee ohi alkuperäisestä otsikosta. 



Ohessa pari linkkiä aikaisempiin postauksiimme, jotka liittyvät ravitsemusaiheeseen:

Suuri ravintohuijaus

Syö oikein, sammuta tulehdus

Taas yksi hyvä syy ostaa lähiruokaa


Lähde: Me Naiset -lehti 24.2.2021 / Ilta-Sanomat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Valekalligrafia ja muita tekstaustyylejä

Valekalligrafia-harjoituksia



Käsin kirjoittaminen saattaa olla pian katoava taito. Kouluissa siirrytään työskentelemään tietokoneilla aina vain aikaisemmin, ilmeisesti jo alaluokilla ja kirjoittaminen tapahtuu paukuttumalla tietokoneen kirjainnäppäimiä. Tietokoneelta saa suollettua tekstiä monenlaisilla eri fonteilla. Tuntuu, että käsin kirjoittaminen ja erilaisten tekstaustyylien opettelemiseen käytetty aika on hukkaan heitettyä. Höpö höpö, sanon minä. Ihan varmasti on käyttöä käsin tekstatulle materiaalille. Saattepa nähdä, että käsin kirjoittaminen tulee vielä muotiin, niinkuin monet muutkin kädentaidot ovat tulleet. Esimerkiksi villasukkien kutominen, matonkuteiden leikkaaminen ja mattojen virkkaaminen, makramee-solmeilu, vain muutamia kädentaitoja mainitakseni, ovat olleet pinnalla ja muodissa jo vaikka kuinka kauan oltuaan ensin pitkään hautautuneina vain mummojen taidoiksi. Sitä paitsi, kaikenlaisen mindfullnessin parissa kohkaaminen voisi nostaa tekstaamisenkin arvoa. On nimittäin ihanaa keskittyä tähän kirjainten piirtämiseen, muotokieleen, viivan kulkemiseen paperilla, eri värien ja tekstimuotojen yhteisvaikutelmaan.

Olen joskus muinoin käynyt kurssilla opettelemassa kalligrafiaa eli korutekstausta. Harjoittelu alkoi kynän oikein kädessä pitämisestä, viivan vetämisestä viivoitettuun paperiin - viivoja oli kahden suuntaisia, vaakalinjat (3 eri linjaa) ja vino pystylinja eli tekstin kaltevuutta tukeva linja. Kurssilla oli alkuun käytössä  kalligrafiatussit, mutta harjoittelimme myös terillä, jotka kastettiin "muste"pulloon eli juoksevaan tussinesteeseen.

Tekstaustaidosta on ollut iloa ja hyötyä, mutta käytön puutteessa taidot hapertuvat. Tekstaustapani on saanut aikojen saatossa enemmän oman käden jälkeä ollen näin itsekeksittyä eli personoitua tekstaustyyliä. Innostuin kaivelemaan kynät ja harjoituspaperit esiin, kun lainasin kirjastosta mainion opaskirjan Kirjoita kivasti käsin - parhaat tyylit haltuun, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Cindy Guentert-Baldo. Kirjassa on esitelty monta erilaista leikkisää tekstaustyyliä, joita voi hyödyntää ihan missä vain, milloin ikinä kirjoitetaan käsin. Koska kirja ei ole omani, vaan kirjaston, tein harjoitustehtäviä omalle paperille.



Valekalligrafia, tussini oli hieman kuivahtanut, mutta toisaalta siitä tuli kivaa jälkeä juuri siksi.


Työskentelyvälineitä löytyi omista varastoista.







Ilman apuviivoja teksti alkaa hieman kallistua ja rivivälit tihentyä. Käden jälki saa mielestäni näkyä. Sitten, jos pitää olla jämptiä, niin printataan tietokoneelta.


Harjoitussanaksi valikoitui kananmuna. Kirjaimet voivat olla korkeita tai leveitä. Myös esimerkiksi A-kirjaimen poikkiviivan sijoittelulla on väliä.


Ihastuin tähän tyyliin. Leikkisää ja himpun koristeellista.


Nättiä jälkeä ensi yrittämällä.


Cindy esittelee Youtube-videollaan uutta kirjaansa. Cindyn videoita löytyy lisää Youtubesta.

 

Kirjoittamisessa saa näkyä oma kädenjälki. Vähän niinkuin muissakin käsitöissä. Kutomisessa ja virkkaamisessakin jokaisella on oma käsiala. Siksi mallitekstiä ei kannata välttämättä seurata ihan orjallisesti, vaan antaa tekstin muotoutua omanlaiseksi. Ainakin minulle kävi niin, kun yritin seurata tarkasti mallia, kynän jäljestä tuli katkonaista. Siksi katsoin ensin mallia ja piirsin koko kirjaimen kerralla valmiiksi. Hirveän mukavaa puuhaa. Esimerkiksi omaan muistikalenteriin voi kirjoittaa muistettavat asiat ylös nätillä tekstillä, niin kiire ei ole, ettei ehtisi vähän panostaa! Ja tietysti vaikkapa synttärikortit saavat viimeisen silauksen kauniisti tekstattuina.

 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.




perjantai 12. maaliskuuta 2021

Korkeintaan vähän väsynyt


Korkeintaan vähän väsynyt. Eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä. 

Kirjoittaja Eeva Kolu, kustantaja Gummerus Kustannus Oy, 2020.

”MIKÄ UUVUTTAA?

Se, että ottaa kantaakseen kaikkien murheet, 

Se, että yrittää olla kaikkea kaikille,

Se, ettei ota omaa tilaansa, vaan vääntää itsensä mutkalle sopiakseen siihen tilaan, jonka muut antavat.

Se, että kokee joutuvansa salaamaan sen, kuka oikeasti on.

Se, kun omat arvot ja teot ovat toistuvasti ristiriidassa.

Loputon uutisvirta ja impulssi reagoida kaikkeen.

Se, että epäilee, että jossain muualla tapahtuu juuri nyt jotain, jossa kannattaisi olla osallisena.

Syyllisyys. Häpeä. Tunne siitä, että on yksin. Tukahdutetut tunteet - aggressio ja suru etupäässä.”

Takakansitekstissä kerrotaan:

”Eeva Kolu on kamppaillut uupumuksen kanssa ison osan aikuisiästään ja riittämättömyyden tunteiden kanssa niin kauan kuin muistaa. Burnoutiin ei aja vain työ vaan ajan eetos, kaikki se, mikä vie tilaa kalenterissa, kehossa, ympärillä ja mielessä. On suoritettava elämää, löydettävä ura ja oma intohimo, oltava aina tavoitettavissa ja tiedettävä mistä puhutaan - ja tehtävä se kaikki ranskalaisen huolettomasti. Lopulta kaikkea on liikaa, eikä osaa enää pysähtyä, tuntea eikä etenkään iloita.

Korkeintaan vähän väsynyt on tarkka ja terävä katsaus vaatimuksiin, jotka meitä uuvuttavat. Se auttaa pohtimaan, kuinka tuntea itsensä riittäväksi, löytää omat rajansa ja pysähtyä nauttimaan sen sijaan, että on jo matkalla seuraavaan tavoitteeseen.”

xxxxxxxxxx


Kirjoittaja työskentelee bloggaajana, toimittajana ja kaupallisena copywriterina. Loppuunpalamisen hän on itse kokenut useammin kuin kerran. Hän on siis kokemusasiantuntija, ei lääketieteellinen tai psykologinen tms. asiantuntija, joiden kirjoittamia tällaiset kirjat useimmiten ovat. 

Kokemusasiantuntijathan ovat parhaita asiantuntijoita, vaikkei heidän tekstinsä kaikilta osin perustukaan tieteellisesti tutkittuun tietoon, joka välillä on suorastaan yliarvostettua.

Kirja on kirjoitettu hauskasti ja huumorilla, vaikka kyse on vakavista asioista. Lisäksi se on kirjoitettu minä-muodossa, siitä mitä kirjoittaja itse on kokenut, havainnut ja tehnyt. Tässä kirjassa ei siis alkanut ärsyttää sellainen ehkä amerikkalaistyylinen opettaminen, mitä SINUN pitää tehdä jotta tapahtuisi sitä ja tätä. Ja millaiseksi SINUN pitää nyt heti ja tässä alkaa, jotta se johtaisi siihen ja tuohon. 



Löysin tästä kirjasta niin paljon samoja kokemuksia ja ajatuksia kuin itselläni on ollut, etten ole löytänyt koskaan ennen mistään. Jotkut kappaleet olivat ihan kuin itse kirjoittamiani. Tämän kirjan pitäisi olla omassa kirjahyllyssä ja palata siihen aina välillä.  

Alun perin ajattelin tähän postaukseen kirjoittaa vain joitakin otteita kirjasta. Koko sen sisältöä ei pysty näin lyhyeen postaukseen kuvailemaan. Niitä joitakin otteitakin olisi ollut niin paljon, että luovutin, antauduin. Riittäkööt nyt vain nämä:

”Elämääni tuli tilaa ilolle, kun

- lakkasin ajattelemasta, että kaiken täytyy johtaa johonkin.

- kun lakkasin ajattelemasta niin paljon, mitä muut ajattelevat.

- kun annoin vihdoin tilaa surulle.” 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

torstai 11. maaliskuuta 2021

Puolalaisen torimuijan palttoo

Anuirmeli Sallamo-Lavi: Puolalaisen torimuijan palttoo / Basam Books 


Mielikuvitusmatka. Mielikuvamatka. Mielen matka. Aikamatka. 

Mieli voi lähteä matkalle monin tavoin.

Ajan määre on ihmisen keksimä. Että se määrittyy kuin janan muotoon ja ajan janalla kuljetaan eteenpäin. Pakki puuttuu. Aika itsessään ei liiku. Ihminen kulkee. Tämä aika on tässä ja hetken päästä on uusi aika. Minä menen eteenpäin tästä ajan hetkestä seuraavaan. Käsityskykymme ei sallisi meidän ajatella kulkua eiliseen tai muihin menneisiin päiviin. Mieli on aina menossa eteenpäin ja ajatuksetkin ovat usein tulevassa. Tulevaan ei pääse etuajassa, se on mahdotonta. Mutta mennyt aika. Se päivä, joka on jo eletty. Se on jo janalla. Tai ajan ympyrällä. Sinne voi mennä. Ainakin minä uskon niin ja Anneli tekee sellaisen matkan kahdesti kirjassa Puolalaisen torimuijan palttoo. 

Anuirmeli Sallamo-Lavi kirjoittaa tarinassaan Annelista ja tämän kahdesta aikamatkasta. Ovatko matkat todella tapahtuneet. En voi välttyä siltä ajatukselta. Onko Anneli Anuirmelin alter ego, joka on saanut mielen vapauden kulkea ajassa kirjan sivuilla. Ehkä oikeastikin. Ihastuttavassa tarinassa Annelin matkassa on kuin piilotettuna ajatuksia ajasta, sellaisena kuin sen uskomme olevan ja millaisena voisimme sen nähdä. Punaisen langan pää on ojennettu lukijalle. Tartuin siihen lukiessani.

Onko aikamatka mahdollinen. Onko maan päällä paikkoja, jotka ovat kuin tiedemiesten ajattelemia avaruuden madonreikiä. Sujahtamispaikkoja ajasta toiseen. 

On asioita, jotka puoltavat aikamatkaa. Meidän mielemme, aivokapasiteettimme, energiamme, jotka kaikki ovat edellytyksiä kulkea tästä ajasta menneeseen. Olemme itse omien aikamatkojemme esteenä uskomuksinemme, että olemme sidottuja tähän hetkeen, itse keksimäämme aikaan. 

Siispä Annelin matkaan, ilman ennakkoluuloja. Sirinän saattelemana Anneli matkaa vuoden 1919 Krakovaan ja kohtaa siellä sielunsisarensa Zofian, jonka kanssa tapaa ihmisiä, joilla on yhteyksiä hänen ihmisiinsä omassa ajassaan. Toisen Annelin matkan määränpää on Kotka, vuonna 1945, ja siellä tapahtuva kohtaaminen muuttaa erään läheisen ihmisen elämän lopun. Meillä on ennalta määrätty aikamme, mutta sisältöön voimme vaikuttaa.

Onko déjà-vu tunne oikeasti muisto jo eletystä elämästä vai muisto aikamatkasta. Muistikuva, joka puskee läpi suojamuurin, mutta järkemme selittää sen mahdottomaksi. Onko aikamatka mahdollinen. Miksei olisi. Kysymys pitäisikin kääntää niinpäin. Miksei aikamatka olisi mahdollinen. Pitäisi olla ennemmin suvaitsevainen mahdollisuuksille, kuin kieltää ne, koska näin tehden saatamme itse sulkea oven omilta matkoiltamme, ja monilta muiltakin mahdollisuuksilta elämässämme. Näitä teemoja käsitellään samaan aikaan, kun Anneli rohkeasti avaa mielensä omille aikamatkoilleen ja lukija pääsee kurkistamaan hänen kanssaan viime vuosisadan alun Puolaan ja 1940-luvun Kotkaan. Rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat kirjan päällimmäisiä teemoja, vaikka ne on kätketty tarinaan. Ne nousevat rivien välistä lukijalle, joka uskaltaa antaa ajatusten nousta kirjan tarjoamille tasoille. Kirja tarjoilee yhtäaikaa matkan kirjoittajan omaan sukuhistoriaan ja samalla avaa portin lukijan kulkea omin oivalluksin Annelin matkassa. Mieleen putkahtelee ajatuksia, jotka alkavat saada syvyyksiä. Muistumia hetkistä, jotka saattoivat olla välähdyksiä matkoista ajassa. Tai ajasta minussa. Tai geeniperimäni tallentamaa tietoa. Mistä minä voin tietää. Pakahdun ja yritän pysyä avoimena ajatusten virrata, minuun ja lävitseni. 

Mitä mielessä tapahtuu, kun annan ajatusten kulkea vapaasti. Voiko ajatusten virta johdattaa mieleni minne vain. 

Ihmisen tietoisuus ja sen eri tasot, universaalimieli, menneen elämän kokemukset ja muistot. Minne asti ihmisen muisti ulottuu. Kollektiivinen tietoisuus ja sen tarjoamat mahdollisuudet, tiedon siirtäminen sukupolvelta seuraavalle. Ihmisen henkiset aistit, selvätietoisuus, mahdollisuudet matkata ajassa tai ajasta riippumatta. Niin paljon arvoituksia vailla vastauksia. Vai onko niin, että vastauksia ei rohjeta nähdä.

Ilokseni ymmärsin, että tarina saa jatkoa. Tarinan- ja tiedonnälkäisenä jään odottamaan Annelin seuraavia matkoja. Minne lie ne minut, lukijansa kuljettavatkaan. Olen saanut käteeni punaisen langan pään. Alan keriä itseäni kohti oivalluksia. Avoin mieli on pakattu valmiiksi reissureppuun odottamaan tarinan jatkoa.



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Multitaskaaminen vai -paskaaminen


Multitaskaaminen vai -paskaaminen? 
Luin norjalaisen neurologin Kaja Nordengenin kirjoittaman kirjan Ainutlaatuiset aivot.

Nordengen on yksi Norjan nuorimmista (s. 1987) tohtoriksi väitelleistä ja työskentelee tutkijana Akershusin yliopistollisessa sairaalassa ja Oslon yliopistossa.

Mahdollisesti palaan myöhemmin kirjan muihin aiheisiin, mutta tähän postaukseen kopioin kirjasta yhden luvun kokonaisuudessaan mitään siihen lisäämättä ja mitään poisjättämättä. Se on niin hyvin kirjoitettu ja aihe on ajankohtainen.



 

"Nyky-yhteiskunnassa yritetään tehostaa kaikkea ja kaikkien ihmisten odotetaan olevan aktiivisia kaikilla elämän aloilla. Meidän on muun muassa tehtävä töitä avotoimistoissa ja kirjoitettava sähköposteja ja neuvoteltava liikeasioista puhelimessa. Samaan aikaan. Multitasking, monisuorittaminen, useiden asioiden tekeminen yhtä aikaa, on muodikasta. Se on kuulemma tulevaisuutta. Mutta onko sittenkään?

Ihminen ei nimittäin pysty tekemään kahta asiaa täsmälleen samaan aikaan, koska aivomme keskittyvät vain yhteen asiaan kerrallaan. Niiden tärkein tehtävä on luoda aistivaikutelmista yhtenäinen maailmankuva, ja jotta ne onnistuisivat siinä, ne panevat aisteilta saamansa vaikutelmat aina tärkeysjärjestykseen. Tästä vastaa tarkkaavaisuus. Kun kuvittelet lukevasi raporttia samalla, kun tilaat ruokaa ylityöajalle, käytännössä käy niin, että aivot siirtävät vauhdilla huomion lukemisesta tilauksen muotoiluun Ja takaisin. Kumpaankin tehtävään menee lopulta pidempi aika kuin niihin olisi mennyt, jos olisit ensin tilannut ruoan ja sen jälkeen lukenut raportin.

Aivot saattavat jopa lamaantua, jos yritämme tehdä kahta toisiaan muistuttavaa asiaa samanaikaisesti, koska etuotsalohko ei ehdi siirtää huomiota välittömästi. Näin muodostuu hetkellisiä toimintataukoja tarkkaavaisuuden siirtyessä. Aivot eivät pysty tekemään kahta samankaltaista asiaa samaan aikaan, koska tehtävät kisaavat tilasta samoissa hermosoluverkostoissa. Esimerkiksi puheen kuunteleminen ja sanojen lukeminen vaativat aktiivisuutta osittain samoilta aivoalueilta, ja siksi niitä on vaikeampi tehdä samaan aikaan kuin kuunnella puhetta samalla kun katselee maisemaa.

Kyse on siis tarkkaavaisuuden suuntaamisesta, ja aina edes tehtävien erilaisuus ei auta. Jos ihminen esimerkiksi autoa ajaessaan yrittää selittää tärkeää asiaa puhelimeen, hän keskittyy ajamiseen huonommin kuin sellainen ihminen, joka ei puhu puhelimeen. Kännyköihin puhuvat kuljettajat ajavat aivan yhtä hajamielisinä kuin olisivat 0,8 promillen humalassa - vaikka käyttäisivät handsfree-toimintoa.

Jos siis haluat tehostaa arkeasi, keskity vain yhteen asiaan kerrallaan. Jos tehtävälistalla on sähköpostin luku ja soitettava puhelu, tee ne peräjälkeen, ei rinnakkain."



Kirja tosin on julkaistu jo vuonna 2016 ja mielestäni viime vuosina onkin jo alettu ymmärtää, ettei se multitaskaaminen olekaan niin muodikas ja tavoiteltava olotila. Kuulostaa ainakin todella kuormittavalta ja aivojen kannalta suorastaan mahdottomalta tehtävältä. Itsellekin tulee päivittäin tilanteita, joissa on pakko multitaskata asioiden sujuvuuden edistämiseksi. Tämä oli hyödyllinen luku tässä kirjassa monen muun ohella. Jos oppisi nyt säästämään omia aivojaan turhalta rasittamiselta ja yrittäisikin tehdä asioita peräkkäin eikä rinnakkain ja yhtäaikaisesti.

Bloggaaja, toimittaja ja kaupallinen copywriter Eeva Kolu kirjoittaa myös multitaskaamisesta kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt:

”Multitaskaaminen herättää monien mielessä ajatuksen aikaansaavasta ja tehokkaasta ihmisestä, mutta todellisuudessa sekin on vain dopamiinikierteen oire. Aivojen palkintokeskus rakastaa sitä, että saa vetää tehtävän yli to do -listalta - ja mitä useamman tehtävän, sen parempi. Syventymisestä tai isojen asioiden asteittaisesta ratkomisesta ei nimittäin seuraa välittömästi palkitsevaa tunnetta siitä, että jotakin on saatu valmiiksi. Siksi työelämä tuntuu usein siltä, että kamalasti tehdään, vähän saadaan aikaiseksi.”

Kuvat: Pixabay

Lähteinä on käytetty: 

- Kaja Nordengen: Ainutlaatuiset Aivot, Bazar Kustannus Oy 2018. Norjankielinen alkuteos Hjernen er strjernen. Ditt eneste uerstattelige organ, 2016. Suomennos Susanna Paarma.

- Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt, Gummerus Kustannus Oy 2020.

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.




tiistai 9. maaliskuuta 2021

Kaikkien aikojen peruna-papupelti

 


Neljään annokseen tarvitaan:
- reilu puoli kiloa kiinteitä perunoita
- 2 punasipulia
- 2 paprikaa
(- sinihomejuustoa)

Mausteöljy:
- 3 rkl öljyä
- 1 tl suolaa
- 3 tl savupaprikajauhetta

Lisäksi:
- 1 tlk mustapapuja
- varsiparsakaalia
- paistettuja siskonmakkarapalleroita

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Pese, kuivaa ja siivuta perunat ja laita uunipellille leivinpaperin päälle.
Kuori ja suikaloi punasipulit, siivuta paprikat ja lisää perunoiden päälle.
Tee paprikaöljy ja kaada perunoiden, paprikoiden ja sipulien päälle, kääntele. Murustele sinihomejuustoa pinnalle maun mukaan tai jos et tykkää, niin jätä kokonaan pois. Laita uuniin paistumaan.

Valuta ja huuhtelet pavut.
Huuhtele varsiparsakaalit. Lisää pellille, kun perunat ovat paistuneet noin vartin. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä toinen vartti. Paistoaika siis yhteensä noin puoli tuntia.

Laita paistinpannu kuumenemaan. Lisää öljy pannulle ja pursota siskonmakkarapalleroita pannulle. Paista kypsiksi niin, että pallerot saavat myös väriä.

Ota uunipelti uunista, kaada makkarat pellille ja mätä siitä lautaselle! Nam 😋

Perunat, sipulit ja paprikat uuniin menossa.

Vartin päästä lisätään pellille pavut ja varsiparsakaalit.


Alkuperäinen ohje Me Naiset -lehdessä (numero 08/2021). Ohjetta tuunattu.

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.