maanantai 9. toukokuuta 2022

Mitä muijat juhlii?



Tänään on liputuspäivä. Liputetaan mukamas Eurooppa-päivää. Oikeasti liputetaan Erikoiset Asiantuntijat -blogin perustamispäivää. Blogin perustamiskokous pidettiin siis 9.5.2019. Paikkana toimi eräs keskustan kahvila. 



Muijat juhlii sitä, mutta tänään emme ehtineetkään alunperin sovitulle juhlaillalliselle, joka jouduttiin siirtämään muiden kiireiden vuoksi myöhempiin aikoihin. 





Kolmen vuoden aikana postauksia on julkaistu lähes  1100, kommentteja on tullut yli 3600. Ne kaikki on julkaistu kolmea lukuunottamatta.



Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

8 kommenttia:

  1. Onnittelut blogille! Sopivasti liputuspäivä blogillenne,
    en oikeesti tiedä mitä tuo Eurooppa päivä tarkoittaa, kai siitä jossain on kerrottu.?
    Olen lukenut monia vanhempia postauksianne,
    mutta haluaisin tietää mikä postaus oli teidän eka, ?
    en jaksa kelata taaksepäin niin paljoa, en ole ollut lukijana vielä silloin ainakaan reiluun vuoteen.
    Nyt alkaa viheröimään puut ja maa täälläkin päin suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäinen postauksemme on nimeltään Migreenistä. Vanhoihin postauksiin pääsee kätevimmin käsiksi vasemmasta reunasta kohdasta blogiarkisto. Sieltä kun napsauttaa kuukauden kerrallaan, niin ei tarvitse rullata koko blogia alaspäin. Sieltä on nähtävissä myös, että syyskuusta 2019 alkaen olemme julkaisseet keskimäärin yli yhden postauksen per päivä. Saa nähdä kuinka kauan vauhti pysyy, kun tuppaa olemaan työ- ja muitakin kiireitä, mitkä vievät huomiota ja energiaa, Kiva kun jaksat lukea vanhojakin postauksiamme!

      Poista
    2. Ja kyllähän siitä Eurooppa-päivästä löytyy varmasti tietoa vaikka Wikipediasta tai muualta netistä Googlettamalla. Olen joskus lukenut, mutta en nyt enää muista, minkä vuoksi sitä vietetään ja liputetaan. Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!