perjantai 15. heinäkuuta 2022

Häpeä



Me Naiset -lehden numerossa 28 (13.7.2022) on artikkeli suomalaisten kokemasta häpeästä ja häpeän kohteista. Ulkonäköön liittyviin asioihin kohdistuu eniten häpeää. Jutun mukaan moni häpeää asioita, joita muut eivät edes huomaa. Koetun häpeän todelliset syyt voivat löytyä lapsuudesta, jopa vauvaiästä asti. Onneksi häpeästä voi myös vapautua.

Aloin miettiä tunnenko tai olenko itse tuntenut häpeää. No, tottakai olen. Kevyimmät häpeän tunteet johtuvat vaikkapa myöhästyessäni sovitusta tapaamisesta ja valkoisen valheen lipsauttamisesta. Nämä häpeäkokemukset häviävät taivaan tuuliin yhtä nopeasti kuin saapuivatkin. 

Joskus hävettää se, että tulee oltua suuna päänä ja hölötettyä jonnin joutavuuksia. Tai jos tulee ääneen arvostelleeksi keskustelukumppanille tärkeää henkilöä. Vai koenko sittekin enemmän nolostumista näissä tilanteissa?

Lapsena häpesin sitä, kun isäni oli kymmenisen vuotta äitiäni vanhempi. Vaikkei se edes näkynyt päälle päin. Isäni oli nuorekas ja sporttinen.  Ja tuskin kukaan ystävistäni tuhlasi ajatustakaan tälle asialle. Muistan, kuinka kyselin ystäviltäni heidän vanhempiensa ikävuosia - ja jos oikein muistan, kukaan ei edes tainnut esittää vastakysymystä. Olin itsekseni kehittänyt asiasta häpeän aiheen.

Jo lapsena häpesin olkapäässäni olevaa arpea. Se olikin todella huomiota herättävä, ihottavan näköinen, punainen ja ihosta kohollaan oleva. Jossain tilanteessa joku oli tokaissut arven nähtyään isoon ääneen:"HYI!" ja kaikki lähistöllä olevat kääntyivät katsomaan. Voitte uskoa, että meni vuosikausia, että uskaltauduin julkisille paikoille hihattomassa paidassa.

Teini-ikäisestä alkaen häpesin pitkään pohkeitani. Ne olivat (ja ovat edelleen) muodokkaat ja lihaksikkaat. Mutta silloinen poikaystäväni (moukka!) nimesi sääreni Tamara-nimisiksi ja selitti syyksi niiden pullean muodon. Voitte taas uskoa, että vaatekaappi täyttyi housuista ja pitkistä hameista, jotka onneksi olivat jossain kohtaa muodissakin. Sitten, joku tuota poikaystävääni fiksumpi kehui sääriäni upean muotoisiksi (hieman liioitellen) ja aloin itsekin nähdä itseni uusin silmin.

Nykyään olen ihan sinut arpeni ja säärieni kanssa enkä muutenkaan häpeä itseäni, osaan jopa olla ylpeä tietyistä ominaisuuksistani.

Onneksi nykyään lasten vähättely ja nolaaminen "kasvatuskeinona" alkaa olla taakse jäänyt tapa. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun lapsi ei saanut näkyä eikä kuulua ja ruumiillinen kurittaminen oli arkipäivää. Moni pitkäaikainen tiedostettu tai tiedostamaton häpeä juontaa juurensa henkisestä ja fyysisestäkin lapsuuden aikaisesta kaltoin kohtelusta.


Kuva: Pixabay

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

10 kommenttia:

  1. Just ajattelin ihan samaa tuosta loppu artikkelista, ennenkuin ehdin lukea loppuun asti, häpeää mä en ole aikuisena tuntenut, mutta silloin murrosiässä häpesin sitä että isä joi vieläkin kun olin 14-15v.pienessä kylässä kaikki tiesivät, ja kun saimme juosta pakoon naapuriin, naapurihan se hälytti poliisinkin paikalle, sossukin kävi, niin tottakai se minua vanhempana lapsena hävetti, mutta hävetti sekin että kukaan viranomainen ei siihen puuttunut. Onneksi nyt on toisin, Onneksi.!
    Jotain uutisissa ja areena lähetyksessä sanottiin jotain häpeästä, en enää muista mitä Aarnio sanoi, mutta olen iloinen siitä että hän on nyt vapaa, ja saa olla perheensä kanssa.
    Mä olen henk.koht.sitä mieltä että kun Jumala on minut luonut, niin olen hänessä täydellinen luomus, en itsessäni, ja jokainen meistä, kun Jumala kutoi meidät äidin kohdussa, teki hän meistä täydellisen iankaikkisuutta varten,yksinkertaisesti meidän ei tarvitse hävetä mitään.
    Raamatusta löytyy paljonkin sana häpeä, yksi on tämä snl.14:34 ...synti on kansakuntien häpeä." sitä se on tänäpäivänä niin suuressa määrin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Olen ihan samaa mieltä, että meidän ei pitäisi hävetä itseämme, ulkonäköä esimerkiksi. Mutta huonoa käytöstä ja pahoja tekoja tulee hävetä ja katua ja pyrkiä sitten parempaan.

      Poista
  2. Ihmisillä taitaa suurin osa häpeästä liittyä normeista poikkeavaan ulkonäköön. Itse olen hävennyt mm. silmälaseja, aknea, vanhoja vanhempia, hölmöyksiä ihmissuhteissa jne. Vanhemmiten helpottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Nyt muistankin, että minäkin olen 12-vuotiaana hävennyt myöskin silmälaseja. Sain ne tuon ikäisenä enkä olisi alkuun niitä millään pitänyt. Kyllä suurin osa häpeästä liittyy ulkonäköön, varsikin nuorena. Pitäisi olla niin samasta muotista muiden kanssa. Tällä hetkellä en tunne häpeää ulkonäöstäni enkä oikein mistään. Yritän elää niin, ettei tarvitse!

      Poista
  3. En ole ehtinyt juuri kiinnittää niinkin toisarvoiseen tunteeseen kuin häpeään elämäni aikana juuri huomiota. Kaipa silläkin paikkansa, että siis tajuaa hävetä kun oikeasti tyrii mutta noin yleensä.. es. tuo hävetä isää kun on vanhempi, huoh... Kaikki mitkä liittyy toisiin ihmisiin, on vielä harvinaisempia kokemuksia häpeän saralta, mitä nyt myötähäpeää kevyesti joskus kun suomalaiset sekoilee maailmalla.
    Kaverin kanssa koulusta kotiin todettiin että alkoholisti-isämme makaavat rinnakkain ojassa sammuneina, ylä-asteen aikaan, eikä häpeä ollut se tunne, kyllä se oli viha ja vitutus, että menisi edes pois silmistä mokoma hyödytön ja ärsytti kun ei ollut miehen mallia, sekaisinhan siinä meni lapsi vähäksi aikaa.. joita sitten korjailtiin itse seuraavat kymmene vuotta, siis kasvatsu-ja luonnevääristymiä. Vaan oli niin upea äiti että kuittasi paska faijan, en kyllä tosin ole hirveän ylpeäkään ollut koskaan, joskus kun onnistun kirjoittamaan hyvän rivin niin hymyilen elvistellen ylpeydestä, sen murto-osasekunnin. paljon on turhaa painolastia mukana ihmisillä, tekevät asioista omassa päässään isoja, näkyviä ja kuuluvia, vaikka todellisuudessa muut ei huomaa mitään, ei edes sen yhden sekoilua. Sillä ei meitä hetkellistä kiinnostusta lukuun ottamatta yleensä kiinnosta muut kuin omat tunteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Lapsena sitä ei haluaisi erottua joukosta millään tavalla, siitä ne lapsuuden aikaiset häpeän tunteet luultavasti johtuvat. Mutta turhaahan se on, koska tuskin kukaan muu juurikaan kiinnittää häpeän aiheuttamiin asioihin mitään huomiota. Ihan turhaa siis!
      Muutenkin ihmiset ihan turhaan pohtivat, mitä joku muu ajattelee esim.omista tekemisistä. Mutta näinhän sitä tulee joskus tehtyä. Kuitenkin onnoin, kuten kirjoitat, jokaista kiinnostaa lähinnä omat jutut, pl. kyttääjänaapurit ja muut juoruilijat 😁

      Poista
  4. Joskus toivoisi, että olisi yhtä huoleton kuin entinen opiskelukaverini, joka vain aina totesi, että morkkiksesta pääsee helpoiten eroon hommaamalla uuden morkkiksen. Hän tosiaan toteutti sitä ainakin opiskeluaikana hyvin, varmaan vielä nykyäänkin :D

    VastaaPoista
  5. Minä olen kai jäljessä näistä vieraskielisistä sanoista, mutta mitä "morkkis" oikein tarkoittaa?, mitä kieltä se on, onko se hesan slangia,
    vai jotain murretta ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morkkis on se tunne, kun syyllisyys ja häpeä kohtaavat. Teemme jotain, mitä kadumme jälkikäteen, ja oloa pahentaa tieto omasta typeryydestä. Useimmiten liittyy alkoholin käyttöön ja humalatilassa tehtyihin tekoihin tai sanottuihin sanomisiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!