kerran toisiinsa ihastuneet,
rakastuneet.
Pesän rakentaneet,
perheen perustaneet.
Lapsensa maailmalle saattaneet,
vanhempansa haudanneet.
Työnsä tehneet,
paljon puurtaneet.
Kerran täältä lähteneet,
taivaassa, tai jossain, toisensa taas tavanneet.
Aina joskus minulle tulee ihan yhtäkkiä kova ikävä omaa äitiä ja isää. Enää he eivät ole päivittäin mielessäni. Äiti kuoli yli 20 vuotta sitten ja isän kuolemasta tulee pian neljä vuotta. Mutta he ovat monin tavoin minussa. Olenhan heistä lähtöisin ja olen heidän kanssaan varttunut. Joskus peilistä hymyilee äiti, joskus näen isäni siniset silmät.
Alfhild
Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.
Alfhild, hän joka synnytti minut, jo joka yö sinne purjehtinut, missä nyt Eemeli tullen ja mennen murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä, kissoja, koiria, tuttua väkeä, viittoen, luikaten parhaansa mukaan, ettemme loukkaisi Pispalan kivissä jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla, viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa morsiusparina Tampereen puistoissa - ostaen kahvit ja pullat kai, jos sattuu olemaan perjantai. -
Ja sitten, kun Pispala aamun saa, äitini vuoteen valmistaa ja linnut, linnut helää --. Oi kuinka on ihana elää ja tuutia lastenlapsiaan ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni, rakastakaa!
Alfhild, hän joka synnytti minut, jo joka yö sinne purjehtinut, missä nyt Eemeli tullen ja mennen murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä, kissoja, koiria, tuttua väkeä, viittoen, luikaten parhaansa mukaan, ettemme loukkaisi Pispalan kivissä jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla, viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa morsiusparina Tampereen puistoissa - ostaen kahvit ja pullat kai, jos sattuu olemaan perjantai. -
Ja sitten, kun Pispala aamun saa, äitini vuoteen valmistaa ja linnut, linnut helää --. Oi kuinka on ihana elää ja tuutia lastenlapsiaan ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni, rakastakaa!
- Lauri Viita
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.
Kaunis kirjoitus! Kiitos!
VastaaPoistaMe kannamme molempia vanhempia jo kehossamme - saati mielessä -, olemme samaa lihaa ja samaa verta. Minua lohduttaa tämä ajatus. Isäni teki itsemurhan, kun minä olin teini ja äitini alkoholisoitui ja kuoli viinaan. Eivät olleet kauniita kuolemia vaan rujoja. Olen päässyt yli vanhempien kuolemasta, silti he ovat mielessäni. Minulla ei tule heitä äkillisesti kova ikävä vaan tytärtäni tulee.
VastaaPoistaKomppaan edellistä ;) Runotorstain muuten alkavat 25.8.. Tuo viidan eka lauseet on kyllä jees, näkevät väkevät..Täydellistä.
VastaaPoista